Minkä levyn ostit viimeksi 3

[Radoxeald Lectunium]

Epica: Requiem for the Indifferent

Epica otti sen askeleen, mikä useimmilla sinfonisilla hevibändeillä lopulta tulee eteen, eli siirtyi "progempaan". Kappaleet menevät runttauksen ja pauhun sijaan enemmän rockenroll-ehdoilla, orkestraatiot tuntuvat vähän hienovaraisemmilta. Edellisten levyjen suureellisuutta ei tavoitella, vaan lähestymistapa on koukeroisempi. Simonen ääni luistaa vähän monipuolisemmalla annilla ja Mark jatkaa tasoittelevaa murahtelua.

Storm the Sorrow
Monopoly on Truth

Amberian Dawn: Circus Black ja End of Eden

Olen hauska ja annan bändille lempinimen: StratoWish. Melko puhdasta tolkittelua bändi kun on levyt täynnä, höystettynä orkestereilla ja sopraanolla. Heidi Parviainen on osallaan ihan hyvä laulaja jolla on miellyttävä ääni, mutta pysyttelee koko levyt aika lailla turvallisissa sävelissä, hieman jopa tylsyyteen asti. Lyriikat on vähän ok-kamaa, välillä kummastelee miten laulumelodia etenee.  Kertosäkeisiin ei oikein saada Tarjan aikaisen Nightwishin kaltaista lennokkuutta, mitä tällaisesta musiikista odottaisi.

Kiitosta on annettava, että levyä ei venytellä sen ihmeempiä; kaikki kappaleet mahtuvat radiosoittomittaan ja se pakollinen eeppisempi viisukin jää seitsemään minuuttiin. Tarttuvuus ei ole esikuviensa luokkaa, mutta sävellykset on ihan meneviä ja melodiat itsessään mielekkäitä. Circus Black pärjää tarttuvuusasteikolla End of Edenia paremmin, mutta EoE tarjoilee hupaisan semioopperavalssiballadin "Virvatulen laulun" muodossa.

btw, "Circus Black", anyone?

Arctica
Virvatulen laulu
Cold Kiss
Letter

Wintersun: Wintersun

Kuulin bändistä jo vuosia sitten, mutta en koskaan oikein kiinnostunut siitä silloin. Jotenkin kuvittelin aina että kyseessä on "vain" jonkin sortin Ensiferum-mukaelma, eikä enkkakaan ole aina täysillä vedonnut.
Nyt lopulta kuuntelin kuriositeetilla. Sanottakoon että Vau, erittäin hienoa genrerajoja sekoittelevaa melodista metallia. No, paljon ensiferumvivahteita löytyy, mutta ohessa on niin power-melodioita, goottitunnelmia, death ja black -rynttäystä ja viikinkihevihenkisiä äijälaulumelodioita ynnä paljon muuta ympättynä koherentteihin progeileviin kappaleisiin niin tätä kuuntelee ilolla.

Battle Against Time
Starchild

[Platypus]

Kasabianin levy Velociraptor! ei tuottanut pettymystä. Kasabian onkin vielä vakaasti luotettava bändi hyllyntäytteekseni.

(Monesti on käynyt niin, että bändien kolmas/neljäs levy onkin jotain erilaista ja vähän kummallistakin... Joillakin se on toiminut, joillakin ei.)

Jo yhdellä kuuntelulla ihastuin, oli pakko repiä koneelle ja heittää soittimelle. Mm. Man Of Simple Pleasures, La Fee Verte, Re-Wired sekä nimikkobiisi. =) He kyllä osaavat.

[Nina98]

One Direction - Up all night

Juuri tälläistä massapoppia, jota kaikki mukamas vihaavat, mutta kuuntelevat sitten innoissaan youtubesta kun ketään ei ole lähettyvillä. Lempiyhtyeitäni, jota fanitan ihan julkisesti... 

Ihania biisejä löytyy 13, huonoja 0. Mitenkäs muutenkaan?

[Morgan Blood]

Postiluukkuuni tipahti yllätys:

Christian Death - Only Theatre of Pain
Olin tilannut tuon levyn muistaakseni helmikuussa ja se suvaitsi saapua nyt... tosin osiltaan oman tyhmäilyni vuoksi. Olin ensin maksanut joitain kymmeniä senttejä liian vähän vahingossa ja siirtänyt loput pienen sähköpostikeskustelun jälkeen. Levy oli sitten jäänyt roikkumaan ja lisää sähköpostikeskustelua tapahtui. Joku viimein vissiin varmisti koko summan maksamisen tilikirjoista ja olen vihdoin vuosia hankintalistalla roikkuneen levyn onnellinen omistaja :D

[Astorethein]

Belphegor - Walpurgis Rites - Hexenwahn

Vaikka bändi ei edelleenkään erotu massasta tai ole millään tavalla persoonallinen, jostain syystä sitä tulee kuunneltua koko ajan enemmän. Tämäkin on jo kolmas hankkimani levy bändiltä lyhyen ajan sisään. Mutta kun perusasiat hallitsee riittävän hyvin, niitä omaperäisempiä ideoita ei aina jää kaipaamaan. Toisaalta bändi on urallaan tehnyt melko heittelehtivää jälkeä, joka on vaihdellut puuduttavasta tusinamätöstä oikeasti repiviin ja tehokkaisiin täsmäiskuihin. Tämä albumi kuuluu selvästi tuohon jäkimmäiseen osastoon, itse asiassa se tuntuisi olevan jopa parasta Belphegoria vuosikausiin.

Tempo pidetään läpi levyn korkealla, mutta välillä ymmärretään hidastaa keskivauhtiin, mikä on monotonisuuden ehkäisemisessä ensiarvoisen tärkeää. Yhtye on yleensä kasannut kappaleensa tasan samoista aineksista, mutta nyt jopa itse sävellyksissäkin on tervetullutta vaihtelevuutta. Keskinkertaista sahausta on mukana edelleen, mutta myös oikeasti hyviä riffejä, jotka tuovat kokonaisuuteen väriä. Soundit ovat mureat ja puolikliiniset, eli siltä osin bändi kuulostaa perinteiseltä itseltään. No sitä levy on kieltämättä muutenkin, mutta tällä kertaa vain hyvässä mielessä.

[Radoxeald Lectunium]

Tässä tuleekin viimeisen puolentoista kuukauden satoa.

Turisas: Battle Metal

Turskan debyytti on mulla jäänyt aina jatkojensa varjoon, mutta kun lopulta annoin tilaisuuden niin siitä osoittautuikin muikea levy.  Kaikki Turisaksen tavaramerkit mukana astetta ehkä hittipitoisemmin, balsagottimaisilla pauhutuksilla.
Battle Metal

Swallow the Sun: The Morning Never Came, Ghosts of Loss, Hope

DoomDeathia sanan maukkaimmassa merkityksessä. Kolkkoa, surullista, herkkää, raakaa, raskasta ja kaunista.
The Giant
Hope

Sonata Arctica: Stones Grow Her Name

Tilutteluun ei olla vieläkään palaamassa, mutta SA jättää kieroimmat kokeilut sikseen ja lataa pöytään rehdin bändilevyn: tarttuvaa ja iskevää meloheviä lievällä kasarivivahteella. Mukana myös banjo.
I Have A Right
Alone In Heaven

Anathema: Weather Systems

Tämän levyn ostaessani huomasin että multa puuttuu sellaista kevyttä musiikkia, jota voi pistää aamusella taustalle soimaan. Britit tarjosivat tähän aukkoon huippukaunista, rentoa ja kunnianhimoistakin progerokkia koko levyn täydeltä.
The Untouchable pt. 1

Sabaton: Carolus Rex

Maailman poliittisesti korrektein sotahevibändi, jolta löytyy yleisönkosiskeluun sankarilaulu joka ikiselle maailmansotaa käyneelle maalle, siirtyi kertomaan tarinoita suurvalta-Ruotsista. Lopputulos on perus-Sabatonia vaihtelevampaa pauhuheviä: laukkakomppijuoksutusten ja Abba-syntikoiden ohessa saadaan hienoja anthemeja synasinfonioilla, kuoroilla ja Brodénin alati huippean öykkärillä baritonilla.

Erikoispainoksella löytyy laulukielenä sekä ruotsi että englanti, joista svenska språket tarjoaa yllättäen astetta syväluotaavampia ajatuksia.

Carolus Rex
Lifetime of War

SHEAR: Breaking the Stillness

Uusin hankinta edustaa normista poikkeavaa naislaulettua metallia. Ei ylitsevuotavia orkestereita, goottisynkistelyä tai oopperamaisuuksia, vaan repeää rokkenroll-asennetta ja konstikkaita progeiluja. Laulaja Alexa Lerouxin äänessä on vähän Floor Janseniin ja Doroon verrattavaa, popahtavaakin iskevyyttä.

In Solitude

[Tapsa]

Ai kappas, Anathemalta on tullut uusi levy! Thanks, RL. Edellinen oli mielestäni ihan jees, varsinkin lopun Hindsight oli tunnelmaltaan aika säväyttävä. Pitääkin tsekata toi uusin.

edit// Kuvaamaasi tarkoitukseen mielestäni paras levy on Earthin The Bees Made Honey in the Lion's Skull.

[Astorethein]

Amon Amarth - Fate of Norns

Yhtyeen kovana fanina olen metsästänyt tätäkin levyä jo pidemmän aikaa, mutta löysin sen sopuisaan hintaan vasta nyt. Tämä on vähän erilaista tavaraa kuin aiemmat ja uudemmat tuotokset, mutta ei silti mitenkään huonoa, vaikka kaikille tämä ei varmasti olekaan kolahtanut. Painopiste on siirtynyt tulisesta aggressiosta seesteisempiin tunnelmiin ja sotaisa ruhjovuus tehnyt tilaa keskitempoiselle melankolialle. Yhtye kuulostaa silti edelleen täysin itseltään, eikä yksikään riffi tai melodia ole sen perimmäistä luonnetta vastaan. Esitystapa vain on erilainen, siinä kaikki. On kuitenkin sanottava, että albumi ei useidenkaan kuuntelujen jälkeen kasva niihin mittoihin, joihin muut levyt ovat yltäneet jo kättelyssä. Mutta se ei haittaa, tämä on oma lukunsa yhtyeen historiassa ja tarjoaa ainakin minulle ihan virkistävääkin vaihtelua sen muuhun tuotantoon nähden.

Enslaved - Below the Lights

Norjalaiset viikingit aloittivat uransa hyvin black metal-pitoisella ilmaisulla, joka on maistunut minullekin, mutta kyllä tämä uudempi ja progempi suuntaus miellyttää silti enemmän. Itse näen tämän kokeilevan ja huuruisenkin aikakauden alkaneen juuri tästä levystä, sillä mitään kovin mustaa tästä ei löydy kuin mausteen ominaisuudessa. Pidän kuitenkin tärkeänä, ettei niitä kylmästi rouhivia sahausriffejä hylätty kokonaan vaan ne on istutettu sujuvasti utuisempien tunnelmien sekaan. Kappaleet ovat pitkiä ja eeppisiä, mutta eivät tylsiä, sillä ideoita on riittävästi koko venyvän keston ajaksi. Hyvää mietiskelymusiikkia vaikka sateiseen kesäpäivään tai tulevan syksyn kylmiin öihin.

[Radoxeald Lectunium]

Swallow the Sun: Emerald Forest and the Blackbird

Vielä New Moon hankittavaksi, niin on kööri koossa. Hankin tämän nyt ensin kun tällä levyllä on oikeastaan se kappale, joka teki minusta Swallow-fanin, eli Cathedral Walls. Sitä on tullut Juutuubista sen verta selattua että halusin omaan hyllyyn.
StS levittää tällä vedollaan repertuaariaan entisestään. Maanista deathia, kolkkoa blackia, suoranaista rokkaavuutta, akustista tunnelmointia, eteerisiä kosketinmattoja,  harmonisia puhtaita lauluja, kryptisiä puheosuuksia, musertavia riffejä ja sydäntäriipivää utua. Hope tuntui Ghosts of Lossin jälkeen soundillisesti vähän toistolta, mutta tällä äänimaailma on saanut uutta verta, ilmavuutta ja jopa valoa kolkon doomin keskelle.

Cathedral Walls
Night Will Forgive Us

Stratovarius: Polaris Special Edition

Mun piti ostaa oikeastaan Elysium, joka on ollut viime aikoina enemmän testikuuntelussa netitse, mutta nopeana heräteostoksena nappasin kuitenkin tämän mukaan Anttilasta, koska maksoi vain vitosen tuplalevypakettina. "No jopas on diili", ajattelen ja otan matkaan.
Sitten vasta kotia päästessä huomasin syyn siihen: levykotelo on aivan paskana. En millään tajua miten jäi huomaamatta, että kansi on ihan lovilla ja suorastaan kulmasta paistaa reikä. Onneksi levyt on ehjiä ja lyriikkavihko säästyi vammoitta, joten faijan kaapista napataan uudet kotelot ja vaihdetaan kansipaperit siihen.

Polaris on ihan mukavaa meloheviä, mutta kyllä huomaa miksi jotkut vanhemmat fanit vähän dissaa tätä. Sävellykset on kyllä suuria mutta puhdasta tukutukutiluttelua on yllättävän vähän ja kokonaisuus on jopa rauhallinen. Jotkut Porran ja Jensin sävellykset kuulostavat enemmän Ayreonin tapaiselta scifiprogelta kuin power metallilta. En ole ikinä lukenut Tolkin aikaista biisinkirjoitusta, mutta lyriikatkin tuntuvat olevan tällä vähän hölönlöröä. Menee semmoisena "muun muassa"-musiikkina.

Deep Unknown

[Formaldehyde]

Tom Waits - Closing Time (1973)

Waitsin setää on tullut kuutisen vuotta kuunneltua, joskin miehen alkupään tuotanto on tahtonut jäädä vähäisemmälle tuntemukselle. Enemmän on kiinnostanut myöhempien aikojen äkkiväärä outoilu kuin perinteisempi jazz/blues, mutta tänä kesänä senkin aika on sitten koittanut. Seuraavan vuoden albumi The Heart Of Saturday Night ja erityisesti kappale Drunk On The Moon on ollut kulutuksessa, mutta tahattoman sopivasti tämä sattui fyysisessä muodossa silmään ensin, esikoislevy kun on. Tästä on hyvä jatkaa.

Nina Simone - In Concert (1964)

Satunnaisessa kuuntelussa ollut artisti, johon haluan tutustua lähemmin. Tämä levy tuli ostettua hetken mielijohteesta, kun huomasin biisilistaan sisältyvän Brechtin ja Weillin kynäilemän Pirate Jennyn, jonka hyiseen tulkintaan Simonen esittämänä olen syvästi viehtynyt. Sen lisäksi levyllä on vain kuusi raitaa, jotka kielivät tyylien kirjosta. Vaikka viimeiset kaksi humoristista kappaletta joita en osannut odottaa vaativat vielä sulattelua,  niin pidän levystä kovasti.  Mikä nainen!

[Formaldehyde]

Tänään tuli kirpparilla vastaan pari musiikkituotosta, jotka ovat ostoslistalla siinnikkäästi roikkuneet.

Dingo - Via Finlandia (1994)

Bändin neljäs studioalbumi on sitä myös minun hyllyssäni, edelliset levyt omistuksessani jo ovat. Ja seuraavat kaksi levyä minua eivät sitten niin kiinnostakaan. Hieman varauksella kiekon nakkasin soittimeen kun Pyhään klaaniin taannoin petyin, mutta kun odotukset eivät olleet erityisen korkealla niin ne on helppo ylittää. Muutama tuttu biisi ja aiemmin tuntemattomiksi jääneitä, perus Dingoa, jonka fanille uskoisi maistuvan, mutta tavalliselle musiikinkuluttajalle ei ehkä tarpeeksi koukkuja tai tuttuja sävelmiä. Haluan muuten samanlaiset arskat kuin Neumannilla levyn kannessa. Kyllä jo John Lennon tiesi...

The Cure - The Greatest Hits-dvd (2001)

Yksi suosikkibändejäni, jonka videoita on kuitenkin tullut katsottua vähän vähemmän kuin jonkin toisen artistin tuotoksia. Boys Don't Cryn luukutusta ei lasketa.  Dvd:ltä löytyy kahdeksantoista promovideota, viisi akustista biisiä ja vielä kolme piilotettua kappaletta, joten materiaalia piisaa. Nyt sitten vain odottamaan sopivaa päivää jolloin tuntuisi siltä, että haluaa vuoroin tuijotella sukkiinsa ja vuoroin tanssia ympäri olohuonetta. Tai molempia samaan aikaan.

[maxs]

Tilasin amazonista pitkästä aikaa ja helpotus oli suuri, kun levyt tulikin taas ihan postiin (keväällä oli hetken aikaa joku äärimmäisen hämärä MyPack-toimitus, joka piti noutaa hevonkuusesta).

John Williams: John Williams Conducts The Star Wars Trilogy
Levyllä on koottuna alkuperäisen Star Warsin biisejä "Skywalker Symphonyksi" eli kokonaisuudeksi, joka on perus-soundtrackeja mukavampi kuunnella alusta loppuun. Aika impulsiivinen ostos, mutta on kiva vihdoin omistaa kaikki parhaat SW-biisit, jos vaikka tulee vähemmän akuutti Star Wars-olo eikä jaksa katsoa leffoja miljoonatta kertaa.

Wild Nothing: Nocturne
Täydellisen ihana dreampop-fiilistelylevy yhdeltä suosikkibändeistä. Gemini alkoikin olla jo aika puhkikuunneltu. Jack Tatum on selkeästi treenannut laulua ekan levyn jälkeen ja muutenkin Nocturne tuntuu mietitymmältä kokonaisuudelta.
Tässä vinyylissä on myös aika jännä (ja omaperäinen? ainakaan minun levyhyllystä ei löydy toista moista) kansi-idea: Lyriikat on jaettu kolmelle eri sisäläpyskälle, joissa kaikissa on erivärinen kuva. Itse kannessa taas on bändin+levyn nimen alla reikä, joten kansikuvaa voi vaihdella riippuen siitä minkä läpyskän pitää päällimmäisenä.

[Huoleton]

Stella- Jokin on muuttumassa
Ihana levy sunnuntaille ja viikolla luppoiluun. Pidän Stellasta, koska se soveltuu erityisesti teekupin kaveriksi. Teemana levyllä on selkeästi 30 vuotta täyttäneiden perheen perustaminen ja se ensimmäinen lapsi. Tämä teema tuo sanoituksiin omaa hauskuutta esim Keskipäivän demonin kertosäkeistö menee seuraavasti:
Tulet kuin luonnonvoima vastusta vailla valmiina pyyhkimään tässä laulaja pitää tauon kartalta tän saaren, kartalta tän saaren.


Apocalyptica: 7th Symphony
Tämä levy sopi täydellisesti Risingin lyhytnovellikilpailun kirjoituspuuhan taustamusiikiksi. Tämän bändin kaikki levyt ovat upeita. 7th Symphony on aika leikkisä ja sisältää paljon vierailijoita. Kivan lisän antaa, kun bändin jäsenet kertovat levystä youtubessa, soittolista videoihin löytyy nimellä 7th Symphony in Apocalyptica's words.

[Astorethein]

Finntroll - Nifelvind

Mielestäni nämä peikkometallistit löysivät edellisellä levyllä itsensä uudelleen ja veivät ilmaisunsa onnisuneesti seuraavalle kehitystasolle. Levy ei iskenyt aluksi ihan täydellä voimalla, mutta nykyään pidän sitä ehkäpä yhtyeen parhaimapana. Olen siis iloinen, että tämä toistaiseksi uusin jatkaa samalla linjalla, tuoden keitokseen myös uudenmakuisia vivahteita. Mahtipontisten syntikoiden ja reippaan folk-meiningin alta aika ajoin nouseva black metal miellyttää erityisesti, varsinkin sulautuessaan muihin aineksiin ikään kuin huomaamatta. Fiilis on jopa erinomaisen kiero, kun tumma sahausriffi yhdistyy pirteään folk-melodiaan, muuttaen musiikin vinksahtaneeksi tuomiopäivän humpaksi. Hieno ja tunnelmallinen levy, joka ei jää edeltäjästään jälkeen kuin aavistuksen.

Amon Amarth - Twilight of the Thunder God

Kuten yhtyeellä on aina ollut tapana, levy aloitetaan erityisen räväkästi ja aggressiivisesti ja tehdään kerralla selväksi, mihin nämä death metal-viikingit parhaimmillaan kykenevät. Avaavan nimibiisin jylhyys, intensiteetti ja energia ovat aivan hemmetin hienoa kuultavaa ja jättävät jälkeensä suorastaan hengästyneen olon. Loppulevy ei hiljennä tahtia, vaan tarttuvasti rouhivia riffejä ja ylväitä melodioita tarjoillaan tasaisesti yksi toisensa jälkeen. Soundit ovat tavallaan yllättävänkin pehmeät ja ilmavat, mutta eivät millään tavalla ohuet, vaan sävelet lepäävät luonteensa mukaisesti vankalla pohjalla. Kokonaisuutena levy on jälleen laatutyötä, vaikka yletön kehuminen alkaa olla yhtyeen kohdalla melkeinpä kliseistä. Totuus kuitenkin on, että tulinen raivo ja traaginen kauneus yhdistyvät Amon Amarthin käsissä täysin uniikilla tavalla.

Belphegor - Pestapokalypse VI

Olen päättänyt hankkia hyllyyni bändin koko katalogin, vaikka tiedän, etteivät kaikki levyt ole sitä kovinta timanttia. Tämä äänite kuuluu siihen helpommin unohdettavaan puoliskoon, vaikka tietyssä mielentilassa tästäkin saa ihan kohtuullisia kiksejä irti. Ankara ja suoraviivainen kuoloräime vain pysyttelee hyvin samankaltaisena biisistä toiseen, vaikka hitaampaakin raastoa on muistettu mukaan sekoittaa. Perusduuninsa Belphegor hoitaa toki hyvin ja aina välillä riffisahaus onnistuu kuulostamaan aidosti ilkeältä, varsinkin Bluhtsturm Erotika-biisissä, jonka saastaisuus löyhkää ihan oikealta kuolemalta. Levy on kuitenkin niin perusmuotin mukaan tehty, ettei suurempiin kehuihin ole kauheasti aihetta.

Kreator - Violent Revolution

Tällä levyllä Kreator teki paluun oman asiansa pariin ja jätti omituiset rock- ja goottikokeilut taakseen. Avainsana on jälleen tiukka ja aggressiivinen thrash, tosin monenkirjavampana kuin useimmat ehkä toivoivat. Itse toisaalta pidän levyn vaihtelevista ja runsailla yksityiskohdilla täytetyistä biiseistä, toisaalta taas harmittelen, miten paketti leviää välillä liikaakin. Jämäkkää ja tarttuvaa kitarointia löytyy moniaalta, mutta myös tylsempää, helposti taustaääneksi vajoavaa tavaraa on mukaan sattunut. Kestoakin on selkeästi liikaa, sillä albumi kellottaa melkein tunnin, mikä on suurehko annos kerralla nautittavaksi. Pari tai kolme huonointa biisiä pois, ja kokonaisuus olisi ollut heti napakampi. Mutta ihan kelpoa räyhäämistä tämä on pohjimmiltaan, selkeitä täsmäiskuja vain olisi tarvittu enemmän.

[maxs]

Acid House Kings - Advantage Acid House Kings
& Acid House Kings - Mondays Are Like Tuesdays and Tuesdays Are Like Wednesdays & Acid House Kings - Sing Along With Acid House Kings
Acid House Kingsin harvinaiseksi käyneet Advantage.. ja Monday.. levyt uudelleenjulkaistiin 180gr vinyylinä eli pakkohankinta. Sing Along With Acid House Kings löytyi levyhyllystä jo (erittäin paljon kuunneltuna) CD:nä, mutta piti sekin samalla "päivittää" vinyyliksi. Unelmamaailmassani ko. levy olisi 2000-luvun kuunnelluin levy ja Acid House Kings uusi Beatles, mutta minkäs teet kun täydellinenkään popmusiikki ei enää uppoa massoihin.

Advantage Acid House Kings vaikuttaa ensikuuntelulla melko "epäkypsältä", mutta ei välttämättä huonolla tavalla vaan ihan sympaattista menoa. Mondays Are Like Tuesdays and Tuesdays Are Like Wednesdays on jo lähes samaa tasoa kuin 2 uusinta pophelmilevyä. Nykyisessä levyhyllyssä ja suosikkibändeissä riittäisi minulle loppuelämäksi, mutta rohkaistuin nyt kuitenkin pitkästä aikaa kokeilemaan jotain uuttakin:

Amanda Mair - Amanda Mair
Labradorin uusin tulokas, 18-vuotias ruotsalaisartisti jota on verrattu Dusty Springfieldiin & Kate Bushiin, oli pakko testata. Vinyylin kansi muistuttaa epäilyttävästi nykyisten robotti"laulajien" levynkansia, mutta ensimmäisellä kuuntelulla kuulostaa erittäin lupaavalta.

[Diara]

Eppu Normaali - Mutala

Eilisen Eppu Normaalin keikan jälkeen jäi hieman sellainen olo, että nyt on aukko sivistyksessä. Keikan aikana kuulin niin monta itselleni entuudestaan lähes tuntematonta biisiä, että vannoutunutta Eppu-fania oikein hävettää. Tänään sitten kaupungissa aikaa tappaessa löysin Sokoksen hyllystä kyseisen tupla-cd:n ja vielä alennettuun 10€ hintaan. Olen kuunnellut levyä hetken aikaa, ja täytyy myöntää, että vaikka ne akustiset soudit kuulostaa aluksi hieman oudoilta verrattuna alkuperäisiin versioihin, niin myös ne ovat todella hyviä. Saa nähdä, mihin suuntaan lisäkuuntelu vie mielipidettä...

[Huoleton]

Palkkapäivä! Sen kunniaksi ostan seuraavat levyt:
Stella: pelkääjän paikalla Olen kuunnellut levyn muutamaa biisiä niin paljon töissä youtuben kautta, että nyt on aika saada lätty kotio soittimeen pyörimään.

Kerkko Koskinen Kollektiivi Tämä saattaa jäädä kauppaan. Jotenkin ne muutamat biisit, mitä olen kuullut, ovat olleet loistavia. Jos ei muuta niin hyväksi kahvittelun taustamusaksi sopii. Päätös tulee varmaan kaupassa sen mukaan mitä muuta eksyy koriin.

Linkin Park: Living Things Kuulin 12 vuotta sitten ekan kerran bändiä ja matka on ollut rosoista varsinkin kahden edellisen levyn vuoksi, mutta rakkaus on kestänyt. Tämänkin vuoden soitetuimpiin levyihin on edelleenkin kuulunut niin Hybrid Theory kuin Meteorakin. Olen pari kertaa kuunnellut levyn läpi spotifyssa ja todennut tämän olevan yhtä biisiä lukuunottamatta aika jees levy.

Kotipelto / Liimatainen, Jani : Blackoustic Kävin joskus katsomassa tämän kaksikon akustisen keikan ja tykkäsin suuresti. Tästä levyversiojutusta en ole ihan vielä vakuuttunut, mutta aattelin silti ostaa. Varsinkin, koska levyllä on myös livenä eniten miellyttänyt Coming Home. Pidin keikalla akustisesta peruslevyversiota enemmän. Levystä pääsee kuuntelemaan joka biisistä pätkän levykauppa äx:n sivuilla

Katotaan mitä muuta eksyy matkaan. :) Tuppaan olla aina menossa kauppaan ostamaan hempeitä levyjä ja päädyn kotiin rokkia kainalossa...

Ja kuinka kävi. KKK jäi ostamatta. Ostin sen sijaan Bad Religionin How Could Hell Be Any Worse eli sopivasti rytinää ja ryminää. Ehkä KKK pääsee toiste mukaan... Ehkä...

[Radoxeald Lectunium]

Wintersun: Time I

Äxästä julkaisupäivänä. Hauskasti pääsin samalle sivulle, kuin aiemmin ostamani debyytti. Laitan tukevamman arvostelun TÄNNE, mutta nyt sanottakoon, että erittäin monisäikeinen, tunnelmallinen ja komeasti soiva kokonaisuus sinfonista metallia. Irtiotto debyytin tyylistä mutta kuulostaen yhä hyvin Wintersunilta.

[Astorethein]

Scorngrain - Utopia.Paranoia.Perversions!

Ostin levyn puhtaasti vahingossa, enkä heti edes huomannut koko asiaa. Tilasin nimittäin vanhoja Miasma-lehden irtonumeroita ja ilokseni yhden väliin oli piilotettu yllätys. Samaisessa lehdessä olleesta haastattelusta kävi ilmi, ettei levyä saa fyysisenä muutoin kuin ostamalla kyseisen Miasma-numeron. En tiedä, onko albumi julkaistu myöhemmin muita teitä pitkin, mutta ainakin ilmestymishetkellä lehti oli ainoa julkaisukanava. Erikoinen tapaus ja kuulemma ensimmäinen laatuaan maassamme. Eikä lehden hintaan tullut tämän johdosta senttiäkään lisäystä.

Itse yhtyeestä en tiennyt etukäteen yhtään mitään, mutta haastis kertoi luvassa olevan jonkinlaista industrial-meininkiä runsailla elektronisen musiikin elementeillä varustettuna. Ei todellakaan meikäläisen ykkösjuttu, mutta yllättäen diskobiitein kulkeva rytmikäs teknometalli nappasi mukaansa lihakoukun tavoin. Pelkäsin hieman, että soundit olisivat lähempänä muovista baaripopitusta kuin rouheaa raskautta, mutta taas yllättäen soundit eivät ole ollenkaan steriilit vaan reilusti karheat ja livemäiset. Toki synaefekteissä on sitä konemaista fiilistä, mutta siitä syntyvä kontrasti on kuitenkin varsin mainio. Riffeissä olisi silti voinut olla vähän parempiakin ideoita, tässä kun on metallista kyse pohjimmiltaan. Mutta ottaen huomioon, että genre ei ole se kaikkein mieluisin, levy on oikein maistuva tapaus.

[Radoxeald Lectunium]

Äxän Metallimarraskuun satoa.

Amorphis: Karelian Isthmus + Privilege of Evil

Amojen ensimmäinen levytys on tähän mennessä jäänyt itseltä huomiotta, eikä se nyt lopulta mitenkään hääppönen ole. Aika lailla ymmärtää miksi levyltä on livekuntoon jäänyt vaan Sons of Uisliu, North Side ja Vulgar Necrolatry, kun kama on valtaosin semmosta perus death-runttausta, josta puuttuu se Talesilla hioutunut melodiariffien pyörittely.
That said, todelliseksi helmeksi mulle kolahti kuitenkin Privilege of Evil -EP, jolla on demonauhoitteita todellisen rupisella soundilla. Äänimaailma on rouhea kuin mikä, mutta se tarjoaa biiseihin mukavan kolkkoa tunnelmaa.

Kiuas: Spirit of Ukko, Reformation, The New Dark Age, Lustdriven

Olen tiennyt Kiukaan olemassaolosta jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt kaverin sivumaininnasta päätin kokeilla miltä se oikeasti kuulostaa. Päädyin lopulta ostamaan bändin koko pinkan. Hienoa Power/thrash/folkia höystettynä Hard rock -koukuilla, synamatoilla ja paikoittaisella Death/black metal runttauksella.