Scifi ja sen puutteet

[Xard]

MaKo-edit: leikelty "Sormuksen herran viat" -ketjusta keskustelua scifistä omaan ketjuunsa.

Jos Tolkienin sanotaan kirjoittaneen puisevaa tekstiä, niin sehän pätee suurimpaan osaan fantasia- ja scifi-kirjoittajia. Suurin osa ainakin rakastamani kovan scifin kirjoittajista on enintään keskinkertaisia kirjallisilta lahjoiltaan, kieltä tärkeämmässä asemassa ovat ideat.

 Hah, kaikista spefin lajeista juuri kovaa scifiä inhoan todennäköisesti eniten. Tekstin taso yhdistettynä sekulaariisiin, materialistisiin maailmankuvafantasioihin* ja ohueen hahmonkuvakseen ei oikein ole koskaan iskenyt. 


 

Jos himoaa luettavakseen kirjallisesti loistavaa proosaa, niin voi olla, että scifi ja fantasia kannattaa jättää kirjaston hyllylle :)

 Spefillä on lähtökohtaisesti suuremmat mahdollisuudet kuin millään toisella kirjallisuudenlajilla teemojen jne. käsittelyyn ja pyörittelyyn. Ja ihmiselämä on liian lyhyt roskan kanssa tuhlattavaksi. Miksi siis tyytyä surkeaan tasoon joko/sekä muodon tai/ja sisällön kohdalla?

 Jos tyydytään "se nyt vain on niin" tyyliin niin spefi on epäonnistunut tehtävässään.


 *kuinka monta scifi-kirjaa onkaan, jossa suuri, älykäs ja rationaalinen tiedemies pyyhkäisee yli taikauskoisten ja alkukantaisten uskovaisten? Kuinka monessa scifikirjassa uskonto on olemassa eikä vain kadonnut ihmiskunnan lapsuuteen kuuluvana hassutuksena? Ja niissä kirjoissa joissa uskontoa on, niin kuinka moni suhtautuu siihen edes etäisesti neutraalisti puhtaan vihan sijasta? Kuinka monessa kirjassa kyseiset uskonnot/uskonto paljastuu humpuukiksi?

 Tai sitten vaikkapa nämä kaikki "tietoiset" tietokoneet ja muut kognitiivisen neurologian märät unet?

 Kovassa scifissä tapaa olemaan niin paljon ns. author appealia ja (mielestäni) tyhjää, merkityksetöntä ja naiivia maailmankuvaa että voin hädin tuskin sietää koko lajia.

 Säätiö on silti rautaa!  Ja teknologiavärpäkkeistä on kiva lukea

[MaKo]

Jos Tolkienin sanotaan kirjoittaneen puisevaa tekstiä, niin sehän pätee suurimpaan osaan fantasia- ja scifi-kirjoittajia. Suurin osa ainakin rakastamani kovan scifin kirjoittajista on enintään keskinkertaisia kirjallisilta lahjoiltaan, kieltä tärkeämmässä asemassa ovat ideat.

Hah, kaikista spefin lajeista juuri kovaa scifiä inhoan todennäköisesti eniten. Tekstin taso yhdistettynä sekulaariisiin, materialistisiin maailmankuvafantasioihin* ja ohueen hahmonkuvakseen ei oikein ole koskaan iskenyt. 

Kun itse luen scifiä, niin en todellakaan lue niitä maailmankuvafantasioina tai ihmisyyden tutkielmina. Minulle ne ovat kaunokirjalliseen muotoon puettuja tutkielmia sellaisista tieteellisistä spekulaatioista, joiden pohja on vielä liian hatara, jotta niistä voisi kirjoittaa oikean artikkelin.

Minusta olisi itse asiassa häiritsevää, jos tällainen tutkielma koettaisi rönsyillä ihmissuhteiden, yhteiskuntakritiikin ja maailmankuvasaarnojen puolelle - on paljon miellyttävämpää lukea kovaa scifiä, jossa kaikki henkilöt ovat sivuhenkilöitä, juonet tehty vain kuljettamaan lukija spekulaation läpi ja joiden maailmankuva on tieteellisen neutraali tai ainakin "yleisesti hyväksytyn tieteellisen näkemyksen mukainen"; kaikki muu herättäisi lukijassa vain turhia kysymyksiä. Tekstin ei edes pidä olla kaunokirjallista, vaan mieluummin enemmän tieteellisen artikkelin tai spesifikaation tapaan täsmällistä ja neutraalia.

Hyväksyn muitta mutkitta sen, että kova scifi käyttää kliseitä varmaan eniten kaikista kirjallisuuden muodoista (EDIT: Ööh, heti harlekiinien jälkeen?) - miksi se ei käyttäisi, kun ne ovat kuitenkin "hyväksi havaittuja" ja joka tapauksessa juonet ja henkilöt ovat sivuseikkoja?

Jos himoaa luettavakseen kirjallisesti loistavaa proosaa, niin voi olla, että scifi ja fantasia kannattaa jättää kirjaston hyllylle :)

Spefillä on lähtökohtaisesti suuremmat mahdollisuudet kuin millään toisella kirjallisuudenlajilla teemojen jne. käsittelyyn ja pyörittelyyn. Ja ihmiselämä on liian lyhyt roskan kanssa tuhlattavaksi. Miksi siis tyytyä surkeaan tasoon joko/sekä muodon tai/ja sisällön kohdalla?

Totta, spefillä on laajat mahdollisuudet erilaisten asioiden käsittelyyn. Minusta vain tarinaan ei pidä sulloa sellaista tavaraa, joka ei siihen kuulu. Kaikkien kirjojen ei vain tarvitse koettaa syväluodata ihmiseloa tai pyrkiä sanataiteen suurimmaksi saavutukseksi; niillä voi olla aivan toisenlaisia tarkoituksia.

*kuinka monta scifi-kirjaa onkaan, jossa suuri, älykäs ja rationaalinen tiedemies pyyhkäisee yli taikauskoisten ja alkukantaisten uskovaisten? Kuinka monessa scifikirjassa uskonto on olemassa eikä vain kadonnut ihmiskunnan lapsuuteen kuuluvana hassutuksena? Ja niissä kirjoissa joissa uskontoa on, niin kuinka moni suhtautuu siihen edes etäisesti neutraalisti puhtaan vihan sijasta? Kuinka monessa kirjassa kyseiset uskonnot/uskonto paljastuu humpuukiksi?

Suurimmassa osassa scifiä uskontoja ei käsitellä ollenkaan, tai enintään epämääräisenä sivuasiana. Miksi niiden edes pitäisi?

[MaKo]

Nasuhorn kirjoittaa:

Lopuksi tarjoan yhden vastauksen, nimittäin kysymykseen: "kuinka monta scifi-kirjaa onkaan, jossa suuri, älykäs ja rationaalinen tiedemies pyyhkäisee yli taikauskoisten ja alkukantaisten uskovaisten? Kuinka monessa scifikirjassa uskonto on olemassa eikä vain kadonnut ihmiskunnan lapsuuteen kuuluvana hassutuksena?"

Ei läheskään riittävän montaa.

Xard vastaa:

Suurimmassa osassa scifiä uskontoja ei käsitellä ollenkaan, tai enintään epämääräisenä sivuasiana. Miksi niiden edes pitäisi?

 itse asiassa minulle homma on varsin se ja sama muuten, mutta uskonnon - joka on ihmisen ominaisin piirre - jättäminen pois yksinomaa author appealin takia jotenkin aina pistää silmään. On tärkeää muistaa että klassinen scifi on kirjoitettu filosofisen objektivismin valtakautena ("älyllinen" liike, joka kuoli omaan mahdottomuuteensa ja naurettavuuteensa 50-luvulla hallittuaan länsimaiden filosofista elämää kolmisenkymmentä vuotta) ja monet tämän ajan suuret scifi-nimet olivat erittäin antiuskonnollisia (niistä perinteisistä syistä johtuen, objektivismi oli filosofien heinää joka vaikutti vain älyllisempään sorttiin kirjailijoita) mikä heijastui vahvasti heidän omissa teksteissään.

 Minulla ei ole mitään uskonnollisuuden rajua kohtelua vastaan kunhan tekijällä on järkeä ja hyviä argumentteja - ominaisuuksia jotka objektivismin aikakaudella ja tämän päivän kolmannen luokan "intellektuellien" kuten Dawkinsin ja Harrisin aikana olivat ja ovat hyvin, hyvin harvassa. Objektivismi perinteisessä hard scifissä näkyy eräänlaisena rasittavana, epärationaalisena rationalismin palvomisena ja teknologian kohottamisessa jumalalliseen asemaan.

Ei läheskään riittävän montaa.

 Minua aina vain huvittaa se tapa, jolla ateismi yrittää pukeutua tieteen kaapuihin ikään kuin tiede jotenkin eritoten tukisi ateistista maailmankuvaa.

[Rasimus]

Ei sovi myöskään unohtaa, että kiihkeillä ateismin lähetystyöntekijöillä on myös takanaan puhdas huoli pelastettaviensa sieluista pahalta uskonnolta Vapaa-ajattelun autuaaksi tekevään mielen vapauttavaan maailmaan... 

Ateisteilla on omat seremoniansa ja omat aikuistumisrituaalinsa.

Seremoniat ja aikuistumisrituaalit ovat yhteiskunnallisia ja psykologisia ilmiöitä, eivät uskonnollisia, vaikka ne yleensä tapahtuvatkin uskonnon ehdoilla (mutta ei aina: esim. armeija, ensimmäinen känni jne.).

[MaKo]

EDIT: tästä taitaa tulla taas MaKolle jaettavaa tai oikeastaan siirrettävää. Eikös meillä ollut ketju "taistelevalle ateismille" ja sitä vastaan taistelemiselle jo olemassa?

Juu, sellaista on tullut mietittyä, mutta koska tuo aloitusviesti jo lähtee myös uskonnolliselle raiteelle, niin jos vaikka tästä leikkaisinkin "ateismi = uskonto" -aiheen pois, niin se varmaan löytäisi itsensä takaisin alta aikayksikön :) Joten jatketaan nyt vielä hetki ja katsellaan sitten uudestaan...

Mutta siis sanotaan nyt vielä tähän, että: "Hei, joo, täältä jostain löytyy myös ihan uskonnoista ja aatteista keskustelemiseen pyhitettyjä ketjuja :)"

EDIT: Voin tässä illan päälle kokeilla sitä, että siirrän tavaraa ketjusta toiseen, mutta älkää sitten pahastuko, jos vähän mokailen ja viestit katoavat bittitaivaaseen :) Mutta koska en ole (vielä) keksinyt, että miten saan leikattua osan viestistä toiseen ketjuun, niin, että toinen osa jää alkuperäiseen, niin koettakaa sitten välttää ateismi-uskonto -replyjen sotkemista kovaa scifiä käsitteleviin viesteihin...

[Maailmanherra]

e]Ateisteilla on omat seremoniansa ja omat aikuistumisrituaalinsa.

Vaikka tämä nyt ei hirveästi kovaan scifiin kyllä liity, niin pakko kommentoida että me emme elä Ruotsissa. Eli toisin sanoen protu ei ole ateistien rippileiri, vaan poliittisesti & uskonnollisesti sitoitumaton aikuistumisleiri. Leirin kävijöistä noin 20 % on myös käynyt rippileirin.   

Kova scifi on tylsää ja tyhmä termi. Sosiologia, ihmiset ja huumeet kiinnostaa minua enemmän kuin teknologia. Luen mieluummin Philip K. Dickia ja Ian M. Banksia kuin jotain "kovaa". Sitä paitsi Dyyni on mainio näytelmä.

[MaKo]

Että semmosta juu! Kun nyt kirjallisuusfoorumilla kuitenkin ollaan niin voisin heittää sen kysymyksen onko science fictionin puolessa sitten koskaan esitetty uskottavia tai edes kiinnostavia tulevaisuuden uskontoja?

Aika moni lukemani pehmeämmän puolen scifi-tarinoista sisältää uskontojen kaltaisia systeemeitä, tietysti voi olla jossain tapauksissa vaikeaa sanoa, onko kyseessä enemmän uskonto vai mytologia. Ääriesimerkkinä nyt vaikkapa Star Warsin Voima.

Kovan scifin puolella olen törmännyt uskontoihin äärimmäisen harvoin muuten kuin ehkä sivujuonteena. Syy on tietysti ihan selvä, kun kovaksi scifiksi lasketaan sellainen tieteiskirjallisuus, joka tavoittelee luonnontieteellistä realismia. Tällöin monesti muut asiat kuin ihmiset ja heidän ominaispiirteensä ovat tarinan keskeisessä roolissa...

Lisäys: paikallisille Bosseille täytyy sanoa että epäilemättä kaikki merkityksellinen uskonnosta ja ateismista on sanottu muualla jo aikaa sitten mutta hei, pitää meikänkin JOTAIN saada sanoa jossain!

No, voin vaikka vaihtaa otsikkoa? "Ateismista ja uskonnoista, osa X (ja hitusen scifistä)"?

Koitin sentään vähän laittaa kirjallisuutta mukaan tähän :)

Heheh, se vain tekee siirto-operaatiot työläämmiksi :D

Kova scifi on tylsää ja tyhmä termi.

Tylsyydestä olen eri mieltä, mutta termi on todellakin vähän harhaanjohtava, mutta historialliselta kannalta ehkä ymmärrettävä?

[Nasuhorn]

Eikös Star Wars-maailman Voima muuttunut nyt näissä uusissa leffoissa uskonnosta luonnontieteeksi, kun salaperäinen elämänvoiman kenttä selittyi pieniksi otuksiksi jotka elää ihmisten sisällä, ja ne voi ihan laskeakin :)

Tai itse asiassa toi muutoshan tapahtui kronologisesti toisinpäin, sivistyneempien entisaikojen varma ja mitattavissa oleva tieto on yhteiskunnan romahduksen myötä A new hopessa rappeutunut barbaarien mumbo-jumbo mystiikaksi. Yhden sukupolven aikana vieläpä...

Mutta epäilemättä tästäkin tiedetään Lucasfilmsillä paremmin sanoa kun St. Warseissa ei kuulemma ole mitään tulkinnanvaraista tai ristiriitaista, itse  en ole tämän alan asiantuntija.

[Knox-setä]

En ymmärrä, miten SW voisi olla puhtaasti sci-fiä. Tässä oli kai tarkoitus keskustella puhtaasta sci-fistä. No, SW ei ole sitä. Voima voitaisiin luokitella eräänlaiseksi taikuudeksi, joten SW:t kuuluisivat myös fantasian genreen. Monesti olen kuullutkin Tähtien sotia kutsuttavan avaruusfantasiaksi, harvemmin sci-fiksi.

[MaKo]

Monesti olen kuullutkin Tähtien sotia kutsuttavan avaruusfantasiaksi, harvemmin sci-fiksi.

Joo, ihan totta, mun moka... Johtuu lähinnä varmaan historiallisista syistä, koska joskus kait Buck Rogersit ja kaikki sellainen oli scifiä, jota varten sitten aikanaan keksittiin tuo "kova-scifi" -termi erottamaan vähän vakavammalla mielellä tehdyt spekulaatiot. Tai jotain sinne päin.

[Knox-setä]

Monesti olen kuullutkin Tähtien sotia kutsuttavan avaruusfantasiaksi, harvemmin sci-fiksi.

Joo, ihan totta, mun moka... Johtuu lähinnä varmaan historiallisista syistä, koska joskus kait Buck Rogersit ja kaikki sellainen oli scifiä, jota varten sitten aikanaan keksittiin tuo "kova-scifi" -termi erottamaan vähän vakavammalla mielellä tehdyt spekulaatiot. Tai jotain sinne päin.

Kukaan ei ole täydellinen, ei lähimainkaan. Ja onhan SW:ssä havaittavissa myös sci-fille ominaisia piirteitä, vaikka se maaginen uskonto viekin systeemiä ihan selkeästi fantsun suuntaan.

[Nasuhorn]

Kyllä meikäkin tota kysymystä Star Warsin scifisyydestä mietti mutta tuumasin että parempi olla hiiskahtamatta mitään siitä kysymyksestä "mikä ON kovaa science fictionia" tai genrekeskustelun kurimusmylly (joka ei minua oikein kiinnosta) käynnistyy välittömästi :)

Tässä yhteydessä tolla voi kyllä olla vähän väliäkin, niin jos käytetään Damon Knightin määritelmää "Science fiction is what I point my finger at when I say "This is science fiction"" ei star wars kelpaisi mulle. Mutta mikäs nyt sitten kelpaa?

[Echramath]

Niin, kovan scifin isoin ongelma on, että sen perinteiset suuret nimet Asimov ja Clarke on ihan julmetun puisevia kirjoittajia (Heinlein jäi itseltänikin väliin en sano mitään), heiltä en voi suoralta kädeltä suositella oikein mitään kirjaa kenellekään.

Varsinkin Clarken jonkinlaisena merkkiteoksena pidetty Childhood's End oli aivan kauhea. Luin sen samoihin aikoihin Vonnegutin Galapagosin kanssa ja Kurt-setä tuntui olevan noin valovuoden kirjallisesti edellä. No, onneksi Baxter kirjoittaa clarkelaistakin tavaraa mainiosti.

[Nasuhorn]

Clarken teoksia en pääosin oikein muista, niin kauan on jo kulunut niistä ajoista kun kannoin kirjastosta näitä vanhoja scifimammutteja, mutta tossa viime kesänä luin novellikokoelman Tuuli auringosta ja se oli mielestäni loistava, mukana sekä oikein hyviä scifi-ideoita että täysin luettavaa kieltä. Tässä on linkki aikakoneen sivuilla olevaan arvosteluun jonka kanssa olen sydämellisesti samaa mieltä:

http://www.aikakone.org/arkisto/arvostelut/k96tuuli.htm

Erityisesti nykymaailmassa niin uhanalainen tulevaisuusoptimismi viehätti.

Mutta mutta: jos puhumme kovasta scifistä tarkoittaen erityisen ankaraa suhtautumista luonnontieteisiin, eikö ole ihan turha mainita mitään kirjailijoita jotka ovat syntyneet ennen sotia? Käsittääkseni tiede on ihan perusteissaankin ottanut joitain askelia eteenkinpäin tänä aikana. Asimov, Clarke ja Heinlein ovat samaa sukupolvea kuin Werther von Braun (mikä ei toki tarkoita että nämä herrat olisivat kokonaan merkityksettömiä, von Braun on yhä best damn rocket scientist ikinä ;)).

Mikään kirja ei voi olla kaikkea kaikille ihmisille, kun toiselle kumartaa toiselle pyllistää. On meikällä hyllyssä nobelistejakin useampi jos haluan lukea kirjan jonka pääpointti on mielipuolinen pilkunviilaus ja kirjailijan päänsisäisen maailman lähiluku-kronklaaminen. Vaan harvoinpa ne jaksaa kiinnostaa, sillä niissä ei ole tarpeeksi olifantteja tai epätodennäköisyystorpedoita.

[tnjrp]

Erityisesti nykymaailmassa niin uhanalainen tulevaisuusoptimismi viehätti

Jaa, mahtaakohan olla niin, että tämmönen jonkinsortin perusoptimismi (jollei nyt sitten ihan yltiöoptimismi @ jotkut varhaisehkot teokset, joissa viisaat tiedemiehet tosiaan pyyhkäisevät maapallolla aivan kaikki ongelmat ja vitsaukset...) lienee ehkä tavallisempaa kovemmassa kuin pehmeämmässä scifissä. Sekin ärsyttänee tietysti osaa lukijoista. Oikein "oikeasti utopista" scifiä on käsittääkseni kirjoitettu viimeisen ehkä 50 vuoden aikana vähän niukemmin, mutta tuntuisi, että se on jonkin verran lisääntymään päin. Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjahan lienee kaikkein tunnetuin tämmöistä perusteiltaan hyvin optimistista tulevaisuutta kuvaavista jutuista.

[Barachiel]

Scifi kehittää mielikuvitusta niin kuin fantasia paitsi että scifi perustuu tulevaisuuteen. Jos tulevaisuus mietityttää eikun scifiä lukemaan.

[Echramath]

Scifiin tämä liittyy siitä, että hyvässä scifikirjassa pitää olla paitsi kirjallisia arvoja kuten missä tahansa kirjallisuudessa sekä ajatuksia herättäviä ideoita, myös ihmeen tuntua – no, kaikissa kirjoissa ei ole tätä kaikkea, mutta ne voivat silti olla hyviä. Se taas saattaa olla hyvinkin sukua uskonnollisissa elämyksissä koettuun pyhyyden tuntuun.

Itse kun taannoin istuin Lundin katedraalissa ja ihastelin taidetta ja akustiikkaa (saattaa Suomessakin oli varsin hienoja isoja kirkkoja, mutta en ole niihin sattunut menemään) ja tuumin, että jos olisin yksinkertainen ja lukutaidoton maamies, siinä istuessani olisin oikeasti kuvitellut tulevani toiseen, aivan ihmeelliseen kauniiseen maailmaan.

Ja mehän tiedämme, että Hayao Miyazaki kykenee edelleen samaan, jopa meille kyynisillä 21. vuosisadan ihmisille.

[Jussi]

Hesarin toimittajalla on ongelmia scifin kanssa.

Scifin kanssa suurin ongelmani ovat nimet. Ne ovat hemmetin outoja. Tai no, kai scifi-vaikeudenkin taustalla on laiskuus. Oudonnimiset tyypit seikkailevat oudonnimisissä paikoissa, joita en tunne, koska niitä ei ole olemassa.

[tnjrp]

Kuulostaa ihan äidiltäni tai siltä kesätyöntekijältämme, jonka mielestä The Sixth Sense -leffa oli uskottava, mutta scifijutut eivät

[kyty]

Onhan se iso puute jos ei tunne tapahtumapaikkaa... Pitää siis varoa myös nykyaikaan sijoittuvia kirjoja, jotka tapahtuvat jossain syrjäisemmässä maailmankolkassa jossa on oudon nimisiä kyliä ja kummia tapoja. Nehän pitäisi opetella tuntemaan.

Kesätyöntekijästä tuli mieleen... ihmisillä taitaa olla sisäänrakennettu taipumus kokea satuselitys jollain lailla järkevämmäksi. Siksi kai taikauskokaan ei kuole vaikka koulutusta ja tiedettä olisi. Sen sijaan että avaruudessa sattuu vain olemaan murikka sopivassa paikassa, lajillemme on luontevampaa uskoa että sen takana on jokin ulkoinen tekijä eli mystinen voima. Siksi niin monet epäilevät Venäjän meteoriittiakin lopun ajan merkiksi tai vähintään suurvallan salaliitoksi, se järkevin selitys (eli avaruudesta sattumalta tippunut kivi) ei tunnu yhtä uskottavalta. Ja Kuudes Aisti on uskottavampi kuin jokin omituinen scifijuttu, joka menee ihan yli hilseen.

Eikös vanhaa kovaa scifiä kirjoittanut lähinnä tiedemiesosasto, mikä selittänee sen puisevuuden?