Elämänmuodot: Eläimet

[Louhikäärme]

Maailman eläinlajeja käsitellään täällä.

[Louhikäärme]

Kai sitä on itse aloitettava...

Ehdotan seuraavanlaista elikkoa maailmaa asuttamaan:

Koni (vuoriponi)
Konit ovat hevosenkaltaisia, tavallisen ponin kokoisia eläimiä, jotka elävät vuorien rinteillä. Niitä kutsutaan myös vuoriponeiksi. Ne ovat äärimmäisen ketteriä ja varmajalkaisia ja lisäksi sinnikkäitä. Konit ovat kesytettävissä hevosten tapaan ja kykenevät liikkumaan vaikeassa maastossa myös ratsastaja selässään. Konit tulevat toimeen vähällä ravinnolla ja kestävät ankaria sääoloja. Tasaisessa maastossa ne ovat tavallisia poneja hitaampia. Niitä käytetään ratsuina ja kuormaeläiminä vuoristoisissa paikoissa.

[Elias Lex]

Mielenkiintoinen eläin, joskaan en usko että ratsastaminen olisi välttämättä tarpeellista. Vaikeaakin se olisi kovin jyrkillä vuoristoalueilla eikä tarpeellistakaan. Mutta vuoristossa käytettävä kuormajuhta on kyllä käyttökelpoinen elukka. Siis Koni.

[Morick]

Minullekin tuli tällainen (hienohko) idea.

Hiekas

Sudenkaltainen nisäkäs, jolla on hieman lyhyemmät jalat ja suhteessa pitempi ruumis. Erittäin suuri kettu itse asiassa. Se hyökkäisi saaliseläintensä kimppuun alhaalta jalkoihin ja vetäytyisi sitten turvaan odottaakseen uhrin muuttumista avuttomaksi. Värityksiä on erilaisia, mutta valtaosalla on hiekanruskeankirjava ja osittain oranssi lyhyt turkki. Liikkumistapa ei ole samanlainen kuin tavallisilla susilla, vaan laji käyttää pitempiä askeleita ja liikkuu tavallisesti vatsa maata hipoen, siis vaanivan suden malliin.  Hyökkäykseen se käyttää pääasiassa teräviä, pitkiä hampaitaan (jotka, jos joku tästä innostuu, voisivat olla jopa käärmeenhampaiden tapaiset taittuvat, myrkkyä niissä tuskin olisi – huonona puolena taittuvuudessa olisi huono raatelukyky), pienten eläinten nappaamiseen myös pienet kynnet. Hyökkäystekniikka: salamannopea yllätyshyökkäys, vetäytyminen kauas kohteesta ja tarvittaessa toisia hyökkäyksiä. Hiekas ei olisi varsinainen laumaeläin. Pikemminkin se etsii itselleen parin ja saalistaa tarvittaessa sen kanssa yhteistyössä. Kaksi hiekasta tekeekin selvää jälkeä saaliistaan. Laji on hieman pussihukkamainen ja kasvot voisivat olla pitkänomaiset ja ruumis sulavalinjainen. Elelee melko kuivassa maastossa, jossa on kuitenkin suojaa aluskasvillisuudessa, pensaissa ja pienissä puissa. Vaanimispaikka voisi olla pensaikon alla. Pääateriana usein jotkin kanintapaiset ja -kokoiset pieneläimet. Harvoin käy itsensä kokoisen kimppuun. 

***
Nimi on ainakin hieno. Hiekas voisi mielestäni elää eteläisen mantereen etelänurkassa vuoriston takana, joka on ehkä hyvin eristynyt maailmakolkka. Kommentoikaa, mitä mieltä olette. 

[Angrod]

Tälle voisi keksiä jonkun hienon nimenkin, mutta käytän nyt alkuun tästä maailmasta johdettua.

Jääsalamanteri

Jääsalamanteria asustaa arktisten, mutta vulkaanisten alueiden vesistöissä, se on sopeutunut elämään oloissa, joissa vulkaanisen toiminnan hiljentyessä vesi saattaa jäätyä salamanteri mukanaan vuosiksikin. Salamanteri kuitenkin virkoaa lämmön palatessa vahingoittumattomana elimistönsä erittämien aineiden ansioista.

Samoja ominaisuuksia löytyy omankin maailmamme salamantereilta, joiden kaltainen jääsalamanteri olemukseltaan onkin. Erona on kuitenkin koko ja sitä kautta saaliseläimet. Jääsalamanteri voi elää hyvinkin vanhaksi yli sata vuotta. Ravinnosta riippuen se kasvaa koko ikänsä kohti n. 10 - 15 metrin pituutta.

Jääsalamanteri saalistaa odottamalla paikallaan veden pinnan alapuolella ja avaamalla suuren suunsa salamanopeasti aiheuttaen veteen eksyneen saalin kohdalle imun, joka vetäisee sitä kohti salamanterin luisten pienien ja terävien hampaitten täyttävää suuta. Saatuaan otteen salamanteri joko nielaisen saaliinsa kokonaisena tai vetää sen hukuksiin ja nielee pikku hiljaa, hampaista karheasta suusta ei helposti paeta oli saalis sitten joku lintu, alueen nisäkäs tai vaikka kajakilla liikkunut älyllisen kansan edustaja. Jääsalamanteri pystyy myös imuvoimallaan hajottamaan ohuehkon jään jäälle eksyneen eläimen tai pilkkijän alta.

Jääsalamanteri tulee sukukypsäksi n. 5 metrin pituuden saavutettuaan ja kutemalla tuhansia munia, useiden satojen kilojen painosta. Salamanterin toukat ovat aluksi alle kymmenen sentin pituisia, mutta kasvat nopeasti syömällä ruuan puutteesta johtuen ja kilpailun vähentämiseksi tovereitaan.     

[Milamber]

Topicista tuli mieleeni, että esialkuu varmasti olisi hyvä luonnehti, minkälaiset eläimet ovat päässeet valta-asemaan. Eli ovatko pääeläiryhmät selkärangattomia, liskoja vai nisäkkäitä. Sen jälkeen olisi hyvä miettiä, miten eri ryhmät suhtautuvat toisiinsa.

[Louhikäärme]

Minä ainakin tykkään ajatuksesta, että merenpohjat olisivat selkärangattomien lajien valtakuntaa ja suurin osa maanpinnasta nisäkkäiden. Poikkeuksen tekisi eristynyt itäinen manner, jolla matelijat olisivat hallitsevia. Siellä voisi asustaa vaikka dinosaurusten kokoluokkaa olevia otuksia.

[FreakyMike]

Planeetan suurin eläinlaji olisi lähes maapallon öljytankkerien kokoinen "hietavalas", mikä liikkuu hitaasti maan pinnalla supistamalla ruhoaan hieman kastemadon tyyliin. Olio muistuttaisi lähinnä jotakin jättikokoista etanaa tai ankeriasta, minkä kimmoisa ruskehtava nahka on luumaisesta materiaalista muodostuneiden kovempien laattojen peittämä. Suuna on iilimadon imuaukkoa muistuttava onkalo toisessa päässä ja sen ympäristössä on myös rykelmä sinertävänmustia palloja silminä. Molemmissa kyljissä on myös pitkä rivi lyhyitä vähän raajan kaltaisia ulokkeita. (Hayao Miyazakin Naucicaä animen ja mangan Ohmut muistuttavat ulkoisesti aika paljon tätä eläinlajia, mutta Ohmut ovat paljon lyhyempiä ja hyönteismäisempiä.)

Hietavalaat ovat aika hitaita suuren massansa takia, joten myös ravinnon hankkiminen olisi hyvin hankalaa täyskasvuisille yksilöille, elleivät ne olisi ratkaisseet ongelmaa kasvattamalla toukkamaisia poikasia sisällään lähes täysi-ikäisyyteen saakka.  Esimerkiksi jo parin vuoden ikäiset noin pakettiauton kokoiset yksilöt lähtevät aina tarpeen tullen hakemaan kasvipohjaista ravintoa ulkosalta ja ruokkivat palatessaan pieniä vastasyntyneitä, äitiään sekä muuta "pesäkuntaa". Lajin urokset ovat samaa kokoluokkaa poikasten kanssa, joten jokaisen täysikasvuisen hietavalasnaaraan sisällä elää myös ainakin muutama kuhnurimainen uros lisääntymistarkoitusta varten.

Kun naaraspoikaset ovat kasvaneet noin 25-30 vuodessa niin suuriksi, etteivät mahtuisi liikkumaan enää helposti äitinsä suuaukosta sisään ja ulos, niin ne lähtevät pois ja perustavat oman pesäkuntansa parin mukaan lähteneen urospoikasen kanssa.

Planeetan älylliset lajit hieman pelkäävät hietavalaita, koska kun semmoinen massiivinen möhkäle vyöryy hitaasti lähiseudulle, niin kaikki viljelmät ja muu kasvillisuus katoavat nopeasti hietavalaan mukana tulevan nopeammin liikkuvan toukkalauman kitoihin. Siksi he yrittävätkin saada otukset muuttamaan suuntaansa johonkin toiseen paikkaan suurten maavallien, tulen ja muiden vastaavien keinojen avulla jo heti kun huomataan, että yksi täyskasvuinen hietavalas on saapumassa asutuksen rajoja kohti.

[Louhikäärme]

Saksiniekka
Tämä erikoinen merieläin pysyttelee matalien rannikkovesien pohjassa. Sen vartalo, jonka pintaa peittää kilpikonnamainen kennokilpi, on kuin kaksi pyöreää lautasta asetettuna vastakkain. Kilven reunoihin kiinnittyy kaksikymmentäneljä ohutta, nivellettyä jalkaa, sekä neljä käsivartta. Käsivarret ovat teleskooppimaisia ja voivat ojentua vartaloon nähden valtavan pitkiksi. Niiden päissä on vahvat rapumaiset sakset, joilla saksiniekka iskee kiinni saaliseläimiin.

Kilven lakipisteessä on pyöreä aukko, jonka saksiniekka kykenee avaamaan ja sulkemaan. Aukon kautta se voi ojentaa ulos tai vetää sisäänsä useita erikoistuneita lonkeroita. Näistä neljä on pieniä, joiden kärjissä on silmät. Yksi on erittäin pitkä hengityslonkero, jonka avulla saksiniekka ylettyy pintaan asti. Yksi lonkeroista on ruokailua varten; sen kärki avautuu kuin viuhka, suppilomaiseksi suuksi joka nielee otuksen saksillaan paloittelemat saaliit. Lisääntymistä varten on erikoistunut lonkero, jonka avulla saksiniekat vaihtavat sukusoluja keskenään (tämän lajin edustajat ovat hermafrodiittisia). Saksiniekat laskevat munia rantahiekkaan, jossa ne hautuvat.

Saksiniekat kasvavat useimmiten kilvenympärysmitaltaan noin puolentoista metrin levyisiksi. Tämänkokoisten yksilöiden teleskooppiset saksiraajat voivat ojentautua jopa viiden metrin pituisiksi. Munista kuoriutuvat saksiniekanpoikaset ovat n. 5 senttimetrin mittaisia. Merimiesten tiedetään kertovan tarinoita valtavista saksiniekoista jotka kurkottavat syvältä meren pohjasta ja upottavat kokonaisia laivoja, surmaten ja syöden veden varaan joutuvat uhrit. Saksiniekkojen liha on syömäkelpoista mutta kitkerää, joten niitä ei juurikaan metsästetä. Toisin on munien laita, sillä saksiniekanmunat ovat erittäin herkullisia ja ravitsevia. Niistä maksetaan hyvin, joten monet maailman asukkaat tienaavat elantonsa etsimällä munia hiekkaisilta rannoilta.

[JallaJalla]

Minä ainakin tykkään ajatuksesta, että merenpohjat olisivat selkärangattomien lajien valtakuntaa ja suurin osa maanpinnasta nisäkkäiden. Poikkeuksen tekisi eristynyt itäinen manner, jolla matelijat olisivat hallitsevia. Siellä voisi asustaa vaikka dinosaurusten kokoluokkaa olevia otuksia.

Mihin jättimatelijat ovat kadonneet muilta mantereilta ja miksi joukkotuho ei kohdannut itämantereen matelijoita?

[Louhikäärme]

Ehkäpä muiden mantereiden matelijat eivät edes ehtineet kehittyä suurikokoisiksi, kun nisäkkäät saivat yliotteen? Jos itäinen manner on ollut tarpeeksi pitkään eristyksissä, sen eliöstö voi poiketa rajusti muista.

[Zen]

Munalintu (Nimi aikalailla hakusessa, ehdotuksia otetaan vastaan..)

n. 17-20 cm pitkä, sininen lintu jolla on punainen rinta ja vihertävä pyrstö. Lintu pyöräyttelee pari kertaa viikossa ihanan makuisia, suhteettoman suuria (Kananmunaa hieman pienempiä) munia. Linnut viestivät keskenään hyvin korkeilla äänillä joita ihmiskorva ei kuule, mutta se aiheuttaa syvää ahdistusta. Tämän takia näiden lintujen tarhaajat ovat yleensä kovapäisempiä jässiköitä, joihin tämä ei niin kovasti vaikuta.  lintu on hoikahko ja lentokykyinen, toisinkuin kana..  Koiraalla on myös korea, räikeänpunainen tupsu päänsä päällä
Asuinpaikka: Läntisen mantereen kaakkoisosa.

[FreakyMike]

Suunnittelin yhden hyönteislajin jossa on samoja piirteitä kuin kasvithreadissa mainitsemassani terämetsässä. Yleinen nimitys niille on kilpikuoriainen ja ne keräävät maaperästä ja käyttämästään ravinnosta metallia, josta muodostavat luonnollisen suojapanssarinsa. Kuoriaisen koko vaihtelee noin kissan kokoisesta lähes lampaan mittoihin ja niillä on kilpikonnamainen poimukas kuori ja kahdeksan lyhyttä jalkaa. Väri vaihtelee pääasiassa mustasta siniharmaaseen, mutta tummissa kuorissa on usein myös lieviä vihreän, punaisen, sinisen ja keltaisen sävyjä.

Kuolleiden kilpikuoriaisten panssarit ovat arvostettua materiaalia joidenkin älyllisten lajien haarniskoissa, ja tiettyjä osia kilpikuoriaisesta voi käyttää panssarin osana jo ihan semmoisenaan, joten  haarniskoidut soturit muistuttavat hyönteisiä siis vähän itsekin.

[Zen]

Suunnittelin yhden hyönteislajin jossa on samoja piirteitä kuin kasvithreadissa mainitsemassani terämetsässä. Yleinen nimitys niille on kilpikuoriainen ja ne keräävät maaperästä ja käyttämästään ravinnosta metallia, josta muodostavat luonnollisen suojapanssarinsa. Kuoriaisen koko vaihtelee noin kissan kokoisesta lähes lampaan mittoihin ja niillä on kilpikonnamainen poimukas kuori ja kahdeksan lyhyttä jalkaa. Väri vaihtelee pääasiassa mustasta siniharmaaseen, mutta tummissa kuorissa on usein myös lieviä vihreän, punaisen, sinisen ja keltaisen sävyjä.

Kuolleiden kilpikuoriaisten panssarit ovat arvostettua materiaalia joidenkin älyllisten lajien haarniskoissa, ja tiettyjä osia kilpikuoriaisesta voi käyttää panssarin osana jo ihan semmoisenaan, joten  haarniskoidut soturit muistuttavat hyönteisiä siis vähän itsekin.

Miten ne muodostavat tämän panssarin? Sulattamalla (Happoja tms.) Taivuttamalla?(Haba haba) Vai kuinka? Mielenkiintoinen elikko..

[FreakyMike]

Maapalloltakin löytää kuoriaisia, joihin kerääntyy muistaakseni jo toukka-aikana pieniä määriä metallia syödystä ravinnosta, ja aikuisella yksilöllä se metalli on kulkeutunut semmoiseen poramaisen kielen kärkiosaan, ja sillä ne tekevät reikiä esimerkiksi koviin tammenterhoihin joiden sisään hyönteiset lopuksi munivat ja kierto jatkuu. Lajin nimeä en enää muista, mutta näin semmoisen jossakin luontodokkarissa jo aika monta vuotta sitten.

Omassa ideassani se "metalloituminen" tapahtuu vain paljon nopeammin ja tehokkaammin. (Yksi helppo perustelu voisi olla vaikka maaperän suuri metallipitoisuus)
Ihan pieninä kilpikuoriaisen kuori on ihan kuin maapallon koppisten hauras kitiinipanssari, mutta mitä vanhemmaksi ja suuremmaksi kuoriainen kasvaa, niin sitä vahvemmaksi sen pintakin muuttuu. Siihen ne lopulta kuolevatkin kun painoa kertyy niin paljon, että liikkuminen muuttuu hankalaksi. :)

[Zen]

Eli niiden ravinnon mukana tullut metalli kerääntyy kitiinikuoren päälle.. Hyvä ratkaisu.. Mun lempparielikko tähän mennessä ^^

[JallaJalla]

Lonkerolautta

Meduusamainen eläin, jonka kuori on niin kova, että sillä voi kävellä. Suurimmat ovat jopa 100 metriä halkaisijaltaan. Kelluu merivirtojen mukana ja pyydystää ravinnokseen kaloja, planktonia ja äyriäisiä pyyntilonkeroilla. Lonkerolautat voivat kiinnittyä toisiinsa muodostaen jopa pienen saaren kokoisia laumoja. Eivät syö lintuja ja jotkut lintulajit elävät symbioosissa lonkerolautan kanssa. Linnut elävät ja matkaavat kalalaumojen perässä lonkerolautan kuorella ja vastineeksi nokkivat kuoresta loiseläimiä.

[Louhikäärme]

Lonkerolautasta tulee mieleen Dan Simmonsin kaasujättiläisissä leijuvat olennot. Varsin mielenkiintoinen asia pohdittavaksi olisi näiden lauttojen ja Dolphinin ehdottamien meren asukkien välinen suhde.

[Zen]

Tokku

Tokku näyttää hieman hyenan ja siilin risteytykselle ( Jokaisella lukijalla varmaan  WTF olo...) se on noin 1,5 pitkä, mutta sillä on kokoonsa nähden pitkät jalat, mutta ominaisinta siinä on sen selässä olevat satakunta pitkää pikkiä.  Se syö  kaniininkokoisia nisäkkäitä, joita se tappaa terävillä kynsillään ja pitkillä hampaillaan. Isompia otuksia vastaan se käyttää siilin perinteistä pikkipallo-tekniikkaa, kiertäen taipuisan selkänsä pyöreäksi. Tämä pallo aukeaa kuitenkin periaatteessa helposti, lähes mikä tahansa voimakas haju saa jostain syystä Tokun suoristamaan selkänsä. Tokkuja esiintyy kuivilla ja lämpimillä tasangoilla jossa niitä on vaikea huomata ruskean värityksensä ansiosta. Tokun piikkejä pidetään alkukantaisimpien savanneilla asustavien kansojaen taholta arvokkaana, sitä pidetään usein miehisyyden merkkinä.
Asuinpaikka:Läntisen mantereen kuumimmat alueet

[FreakyMike]

Tässä yksi tuhohyönteinenkin, minkä modifioin juuri äsken erään viisi vuotta sitten keksimäni scifitorakan pohjalta. Liikkuu suurissa heinäsirkkamaisissa parvissa, joista käytetään nimitystä "Kahiseva kuolema". Yksittäiselle hyönteiselle en ole keksinyt nimeä, mutta ei sille ole välttämättä tarvettakaan, koska nämä kaikkiruokaiset tuholaiset lliikkuvat aina joukolla ja omaavat primitiivisen yhteistajunnankin. Yhden yksilön koko on noin rotan luokkaa ja nopeus suurinpiirtein sama kuin juoksevalla ihmisellä. (Eivät kuitenkaan kykene liikkumaan vedessä ja uppoaisivat siellä heti kuin kivi.)

http://koti.mbnet.fi/~zuge/temp/rs/bugbeast.jpg

Yksi parvi näitä kykenee tuhoamaan keskenkasvuisia hietavalaitakin..