Vehka
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1852
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Juupajoki (Tampereen yläpuolella)
|
 |
« : 17.Maaliskuu 2009, 16:55 » |
|
Kesä 2011.
Lennetään Irlantiin, kierretään sitä jalan kaksi viikkoa ja palataan Suomeen. Mukaan otetaan varmaan majoittumista varten telttoja, koska koko homma on tarkoitus tehdä mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman kauniisti.
Ideana olisi näin alustavasti kiertää rannikkoa pitkin. Koko Irlannin päästä päähän tuskin ehditään kävelemään eikä se ole tarkoituksenakaan - kyseessä ei ole hardcorevaellus vaan ekologinen tapa tutustua maahan.
Tämä seikkailu on K-18, ihan jo siksi että kukaan tuskin suostuu ottamaan vastuuta nuoremmista tapauksista. Yhdessä huolehditaan kaikki toisistamme, mutta alaikäiset ovat (valitettavasti) vielä asia erikseen. Leima ei silti tarkoita sitä että koko retken ajan olisi tarkoitus hihhuloida pubista toiseen - ylipäätään rellestäminen ja muu sellainen olisi kivaa tehdä suunnilleen selvinpäin, että kaikilla olisi hauskaa.
Alustavasti pohdin ajankohdaksi kesäkuun alkua tai heinäkuun loppupuolta. Ehdotuksia saa heitellä. Ilmaiskaa jos koko tempaus teitä kiinnostaa, onko parannusehdotuksia yms. muuta mukavaa. Sitovia ilmoittautumisia ei tietenkään tarvitse tehdä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
minä olen päättänyt olla sinun tanssin kanssasi Ruotsiin ja takaisin
|
|
|
Herbertina Merrique V
Velho

Poissa
Viestejä: 434
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Νεφελοκοκκυγία
|
 |
« Vastaus #1 : 17.Maaliskuu 2009, 18:25 » |
|
Mitäshittoa.  Ja perhana. Saat tämän kuulostamaan ihan liian helpolta ja kauniilta. Tosin nämä pitäisi tehdä kahden päivän varoitusajalla, nyt kaikki on aluksi ihan jeirokkenrollhellyeah, mutta parissa vuodessa juttu ehditään unohtaa ja haudata jonnekin (toisaalta myös nostaa uudestaan esiin, hmmnojoo). Jännäprojektien valitettava kohtalo. Minähän olen sitä paitsi ainakin sata vuonna 2011. Koskapa kiinnostusta kysyttiin, täytyy myöntää että sitä löytyy, jos minun naamaani mitenkään kukaan jaksaa niin pitkällisesti katsella, ja jos ei, niin bonuksena oiva tilaisuus tyrkätä rantakalliolta sumuiseen mereen. (Murhapuintitopicin voi kuvitella! "Lolemt :/ Katosi siellä Skibbereenin tienoilla." "Joo, se oli hassua *winkwink*") (Parannusehdotuksena muuttaisin kohdemaan nimestä yhden kirjaimen s:ksi, mutta se olisi liian vaikeaa ja kallista eikä kukaan edes tahdo sinne muut kuin minä. :P Plus Irlanti on kyllä auch sehr toll.)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"C is always a thought but never an option."
|
|
|
|
Hiistu
|
 |
« Vastaus #2 : 17.Maaliskuu 2009, 19:51 » |
|
Ja perhana. Saat tämän kuulostamaan ihan liian helpolta ja kauniilta. Tosin nämä pitäisi tehdä kahden päivän varoitusajalla, nyt kaikki on aluksi ihan jeirokkenrollhellyeah, mutta parissa vuodessa juttu ehditään unohtaa ja haudata jonnekin (toisaalta myös nostaa uudestaan esiin, hmmnojoo). Jännäprojektien valitettava kohtalo. Ihan näin mitenkään mihinkään sitoutumattomana väliheittona: voisi kokeilla ensin jotain konkreettisempaa (=pienempää ja läheisempään ajankohtaan sijoittuvaa) välitavoitetta. Ettei kukaan aivan kylmiltään lähde reissunpäälle ja toisaalta kenties suurempi osa kiinnostuneista uskaltautuisi mukaan. Esimerkiksi viikko Lapissa jotain tunturjänkhää (tai vaikkapa Suomen saaristoa) ympäri. Jokainen halukas saisi makustella, miltä matkan suunnittelu, telttapatikointihomma ja matkatoverien sukkahiki tuntuu. Paikalliset tallukat puhuvat suunnilleen samaa kieltä ja maitojunalla pääsee kotiin, jos totaalipaniikki iskee. Kaiken sujuessa mallikkaasti voisikin sitten turvallisin mielin ryhtyä laajamittaisempaan maailmanvalloitukseen...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Pane Onneni taskuusi ja pidä huolta, ettet kadota sitä. Pistä se siihen taskuun, missä ei ole reikää!
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #3 : 17.Maaliskuu 2009, 20:09 » |
|
Välitavoitteeksi ehdotan Operaatio Motherlandia. Keväällä 2010 raja railona aukeaa kun urheat sankarimme lähtevät kohti itää, Venäjää. Tarkemmin sanottuna Ukrainaa eli Tsernobyliin. Miljöö huomattavasti jännempi ja kustannukset huomattavasti pienemmät, lähes minimaaliset.
Kuka liittyy urheaan seurueeseeni?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
|
Xariel
|
 |
« Vastaus #4 : 17.Maaliskuu 2009, 20:42 » |
|
Kesään 2011, ja vielä Operaatio Irlanti! Se olisi aika jebulisawwtäydellisenupeaa, koska minä ja Dolphin (muunmuuassa!) ehditään täydellisesti täyttää tulevaisuutemme olemalla ihmeelliset, pyöreät kahdeksantoista kyseisenä ajankohtana. Muutenkin Irlanti on yksi luvattu maa ja paikka jossa on pakko vierailla joten miksei sitten samantien vielä kivaa seuraa mukaan? ;)
Väliheittoihin tai Miksun Operaatio Motherlandiin totean että hell yeah!!! en ole todennäköisesti Suomessa operaatioaikaan mutta mikäs siinä hei, minulla on oma preppaukseni sitten mahdollista Operaatio Irslantia. (Compromise. ;) )
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Dark Clark
|
 |
« Vastaus #5 : 17.Maaliskuu 2009, 21:19 » |
|
No, tuokaahan tuliaisia. Ehkä pullo Guinnessia, voin avata sen 18-vuotissynttäreilläni samaisen vuoden lokakuussa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
we maybe hidden by rags but we've something they'll never have
|
|
|
Jehudiel
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 931
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Bussipysäkki
|
 |
« Vastaus #6 : 17.Maaliskuu 2009, 21:27 » |
|
Olsiihan tuo ollut jännä kokemus, mutta kun minä olen 18 vasta vuoden 2012 tammikuussa.... stna.  No, tuokaahan tuliaisia. Ehkä pullo Guinnessia, voin avata sen 18-vuotissynttäreilläni samaisen vuoden lokakuussa. Minä upotan pääni sammioon ja juon suoraan sieltä.  Pitäkäähän hauskaa! (Ja katsokaa, jos löydätte irkkuhaltioita...)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
When the Master has completed her work, she forgets it. That's why it lasts forever.
|
|
|
Metusalem
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 945
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Inari
|
 |
« Vastaus #7 : 17.Maaliskuu 2009, 21:46 » |
|
Hei, kuulostaa hienolta. Ajankohdaksi kesäkuun alkupuoli on ehdoton, jos minua ajatellaan, sillä heinäkuussa lienen jo leikannut hiukseni ja alkanut opetella ihmisten tappamista. Tai saa nähdä, mutta tällaiset ovat suunnitelmat tällä hetkellä. Kiinnostunut olen kuitenkin alustavasti.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Dark Clark
|
 |
« Vastaus #8 : 17.Maaliskuu 2009, 21:51 » |
|
Voitaisiinko tätä siirtää vuodella?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
we maybe hidden by rags but we've something they'll never have
|
|
|
Vehka
Neurovelho
  
Poissa
Viestejä: 1852
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Juupajoki (Tampereen yläpuolella)
|
 |
« Vastaus #9 : 17.Maaliskuu 2009, 22:01 » |
|
Jos siirretään, 2010 voidaan pitää kotimaaharjoitus, 2011 ruotsiharjoitus ja 2012 Irlantiharj... eiku.  Vaikka onhan se sääli jos porukkaa tippuu iän vuoksi. Äh, ei olisi pitänyt perustaa topikkia vielä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
minä olen päättänyt olla sinun tanssin kanssasi Ruotsiin ja takaisin
|
|
|
Jehudiel
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 931
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Bussipysäkki
|
 |
« Vastaus #10 : 17.Maaliskuu 2009, 22:08 » |
|
Kotimaaharjoitukseen tulen, samoin Ruotsiharjoitukseen (Mihin eksytään? Uppsalaan vai Gävleen?), ja mahdollisuuksien mukaan Irkkuharjoitukseen. Pääseepähän partioharjoitukset todelliseen käyttöön. Äh, ei olisi pitänyt perustaa topikkia vielä. Ehtiipähän porukkaa ilmoittautua,  .
|
|
|
|
|
tallennettu
|
When the Master has completed her work, she forgets it. That's why it lasts forever.
|
|
|
Mangopurilainen
Noviisi
Poissa
Viestejä: 54
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: 61° 52′ 5″ N, 28° 53′ 10″ E
|
 |
« Vastaus #11 : 18.Maaliskuu 2009, 22:36 » |
|
Kökkiäiset! Minä haluan mukaan, mutta ei  . Olen syntynyt marraskuussa (mahtava kuun nimi muuten, marras: kuollut, kuolleen kaltainen) ja te mokomat menette kesällä peeloilemaan ja minä olen vielä 17. Mutta jos mitenkään on mahdollista päästä mukaan omavastuulla, kunhan ette jätä kuolemaan tienlaitaan, niin tulen. Ja kun on puolittainen lupa jo vaihto-oppilaaksi niin miksi ei sitten Irlannin kävelyyn 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Emvignya
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 694
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #12 : 19.Maaliskuu 2009, 09:33 » |
|
Meidänhän on mahdollista tehdä useampia tällaisia retkiä sitten vielä tuota myöhemminkin. Jos aletaan koko ajan siirtämään, aina tulee mukaan uusia ihmisiä, jotka ovat alaikäisiä kyseisenä vuonna. Eli kannatetaan tuota Vehkan alkuperäistä vuotta.
Minä voisin olla kiinnostunut. Kannatetaan ponikärryjen vuokraamista. ^^
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Tapsa
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 1010
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #13 : 19.Maaliskuu 2009, 09:54 » |
|
Ideana olisi näin alustavasti kiertää rannikkoa pitkin. Koko Irlannin päästä päähän tuskin ehditään kävelemään - - Lennetään Dubliniin (sinne ei ole suoria lentoja, pitää mennä Lontoon tai Kööpenhaminan kautta) ja lähdetään sieltä kävelemään etelään. Rannikosta vähän sisämaahan on Wicklow Mountainsin kansallispuisto, joka pitäisi tietty käydä katsastamassa. Sitten joko tehtäisiin vähän ympyrää sisämaassa tai jatkettaisiin rannikkoa etelään ja palattaisiin junalla Dubliniin. Emppu suunnittelee ponikärryjä ja niihin kuomua, jonka alle me kaksi päästään nukkumaan. Teltat kun ovat niin hankalia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Knox-setä
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 879
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Kiuruvesi
|
 |
« Vastaus #14 : 19.Maaliskuu 2009, 11:29 » |
|
Irlanti on pop(melkein yhtä pop kuin Skotlanti).
Jos en ole sidottu Puolustusvoimien palvelukseen, olen kiinnostunut lähtemään, mutta ikävästi näyttää todennäköiseltä, että olen. Katsotaan, miten järjestelyt onnistuvat.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Your body and soul, Each others' mate, The twain shall split, My blade to sate.
|
|
|
Valerie
Velho

Poissa
Viestejä: 280
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Örkkilandia
|
 |
« Vastaus #15 : 19.Maaliskuu 2009, 12:22 » |
|
Oi, olen mukana! Näitähän voisi tosiaan järkkäillä muutaman vuoden välein sinne ja tänne, niin ei alaikäisiksi jääviäkään niin harmittaisi. ^^ Ja kotimaan harjoituksia, ja erikoisia matkakohteita, ja ja ja... Saas muuten nähdä, kuinka monta kymmentä patikkareissaajaa ehtii ilmoittautua ennen kesää 2011. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Veequa
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 616
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Yleensä jossain muualla
|
 |
« Vastaus #16 : 19.Maaliskuu 2009, 16:34 » |
|
Semi-ilmoitaudun vähintään Suomiharjoitteluun. Halukkuutta löytyy sekä Ruotsi-, että Irlanti-, että Burkina Faso-eikumitähäh?
Kuitenkin vahva kannatukseni Suomi-harjoittelulle, joka kuulostaa halvimmalta, turvallisimmalta ja ihmisystävällisimmältä vaihtoehdolta ja vähintään yhtä hauskalta kuin Ruotsi. Ulkomaat on sitten erityisjänniä, mutta aivan mielettömän hauskaa täyttää 18 pari viikkoa teidän matkanne jälkeen. Guinnessiä minullekin tuliaisiksi, kiitos.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Una espina de experiencia vale más que un bosque de advertencia
|
|
|
|
Xariel
|
 |
« Vastaus #17 : 19.Maaliskuu 2009, 21:07 » |
|
Ulkomaat on sitten erityisjänniä, mutta aivan mielettömän hauskaa täyttää 18 pari viikkoa teidän matkanne jälkeen. Guinnessiä minullekin tuliaisiksi, kiitos.
Ei, nyt ei mene kyllä minulla tuoppiin tuo toteamuksesi. Jos minä laskin olevani kahdeksantoista niin sinä et tasan ole silloin alle. Sinä saavutat luultavasti yhdeksäntoista vuoden kunnioitettavan iän matkan jälkeen, mutta 18 olet ollut jo hyvän aikaa tai sitten maailma on litteä. ;) Tai ehkä se onkin, jos luulen tietäväni ikäsi paremmin kuin sinä itse. Vuoden tarkkuudella. :p
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Mangopurilainen
Noviisi
Poissa
Viestejä: 54
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: 61° 52′ 5″ N, 28° 53′ 10″ E
|
 |
« Vastaus #18 : 19.Maaliskuu 2009, 21:36 » |
|
Suomi-harjoittelu kuullostaa mitä mahtavimmalta ja sellaiselta johon armailta huoltajiltakin saisi luvan. Eli jos jossain välissä on suunnitelmissa harjoitukset, ilmoittaudun, koska juuri tuo täysi-ikäisyys estää ainakin Irlantiin tulon 2011. Ymmärrän kuitenkin, miksi matka on K-18, kun siellähän voi tapahtua mitä vain ;P
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
The Rat
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 837
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Nummela
|
 |
« Vastaus #19 : 20.Maaliskuu 2009, 14:45 » |
|
Onko yläikärajaa? En minä kuitenkaan pääse mukaan, mutta halua olisi... Jommassa kummassa Irlannissa käydä... Kumpikohan oli suunnittelilla? :)
Mitä kotimaan harjoitteluun tulee, minä kannatan sitä saaristovaihtoehtoa. Haluan nähdä kun porukka ui saaresta toiseen rinkat selässä...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|