Harhanäyt, -äänet

[Siniset liekit]

En osaa sanoa voiko tätä nyt laskea harhaääneksi etc, mutta usein kuulen äänen kirkuvan pääni sisällä. Pääni sisällä sen vuoksi, että varsinaisesti en "kuule" koko ääntä, vaan on lähinnä kuin selaisin vanhoja muistoja ja muistaisin jonkun ystäväni äänen. Sillä tavalla. Mutta läsnä se siellä on, yleensä muutamia tunteja muutamasta vuorokaudesta, joskus ei ollenkaan ja hyvin harvoin useita päiviä putkeen. Itse olen lähinnä tottunut siihen, ja henkilökohtaisesti pidän sitä merkkinä siitä että pitää ottaa hieman iisimmin.

Harhanäyistä, psykoosista yms. sen verran vielä, että itse henkilökohtaisesti tunnen ihmisiä, jotka "kärsivät" tämänkaltaisista asioista, esimerkiksi yksi puhuu aika ajoin kuolleiden kanssa. Itse olen sitä mieltä että niin kauan kuin siitä ei ole haittaa itselle tai muille, jokainen on vapaa aistimaan mitä ikinä aistiikaan. Kertoopahan yksi nähneensäkin kuolleen tytön toisinaan. Hassua siinä on se, että yksi toinenkin ihminen näki sen kerran, eikä hänelle ollut pukahdettukaan asiasta.

Sellaista elämä on.

[Lunara]

Minä kärsin ajoittaisista harhaäänistä ja -näyistä sairastaessani vakavaa masennusta. Nuo harhat liittyivät aina todella huonoon jaksoon, onneksi en edes muista niitä kunnolla. Jonkinlaisesta psykoosistahan siinä varmaan oli kysymys ja harhat poistuivat, kun minulle määrättiin lääkitys, joka auttoi niihin. Tuosta on siis jo vuosia aikaa enkä todellakaan toivo, että koskaan joudun noista enää kärsimään. Se oli todella, todella ahdistavaa.

[Dorothea]

Olen kuullut harhaääniä. Tai ainakin kummallisia ääniä, joiden alkuperästä en ole voinut olla 100% varma. Joskus pienempänä, asuessamme vielä kaksikerroksisessa rivitalossa, muistan kuulleeni raskasta hengitystä yläkerrasta. Nousin portaat ylös, hengitys vain kiihtyi ja kiihtyi, mutta lopulta, kun luulin saavuttaneen äänen lähteen, tuli jälleen hiljaista.

Olen nähnyt näkyjäkin, mutta ne kaikki ovat jääneet lapsuusvuosieni myötä menneeseen.

[Milu]

Jos pelaan tietokonepeliä melko hiljaisella, saatan kuvitella kuulevani taustamusiikin vielä senkin jälkeen kun olen lopettanut pelin.

Varsinaisia harhoja (öö, tai no, missä sekin raja sitten menee) en ole nähnyt tai kuullut ellen sitten joskus päiväkoti-iässä, mutta se on niin hämärä yksittäinen muistikuva, etten ole enää varma, oliko se unta vai valveilla tapahtunutta harhaa... Olen kuvitellut kumminkin pienenä nähneeni porkkanan kiipeävän katolle :)

EDIT: No joo, tuo "unihalvaus" on kyllä minullekin tuttu. Viimeksi pari päivää sitten kävi niin, että kuvittelin heränneeni vaikka en ollut, en pystynyt liikkumaan ja kuvittelin, että huoneessa on näkymätön peto joka yrittää kuristaa.

[Qiz]

Kaikenlaisia terveitä harhoja, joita aiemmin on lueteltu, kuten puhelimen pirinää, askeleita ynnä muita olen kuullut / nähnyt lapsesta saakka. Noin vuosi sitten aloin kuitenkin nähdä myös kaikenlaisia häiritseviä harhoja. Esimerkiksi pinnat alkavat usein elämään (kattolaudat vääntyilevät, matto kohoaa lattiasta ja pyörii ym.) ja usein myös tasapainoaisti alkaa pettää. Jos en paremmin tietäisi, niin voisin kyllä usein olla aivan sataprosenttisen varma siitä, että sänkyni on elossa. Sängyn "eläminen" ilmenee esimerkiksi siten, että se ei koskaan tunnu olevan paikallaan vaan useimmiten se tuntuu eräänlaiselta keinulta tai kallistelevalta tasolta, jota voi joissain määrin hallita silmien liikkeillä. Jatkuva kallistelu ja kuperkeikan heittäminen alkaa aika helposti myös yököttää eikä lopulta voi muuta tehdä kuin juosta vessaan oksentamaan.

Silloin tällöin herään myös öisin ja näen herätessäni tuttuja ihmisiä. Eräällä kerralla esimerkiksi heräsin ja näin aivan selkeästi vieressäni nukkuvan isäni hahmon; pää tosin oli irvokkaasti epämuodostunut, ja se kohosi ja laski osittain toisen tyynyn sisään. Hahmo oli läpikuultava ja sinertävä, oikeastaan juuri sellainen, jollaisina henget ja astraalitason oliot kaikissa elokuvissa esitetään.

Olen myös aina nähnyt sellaisia kummallisia renkuloita, joita vaan "sataa taivaasta" jatkuvalla syötöllä lisää, kun entiset ehtivät pois näkökentästä. Renkuloita sinällään en ole koskaan kokenut ahdistaviksi, päin vastoin. Varsinkin lapsena ne olivat oikein mukavia, sillä niitä pystyy ohjaamaan silmillä. Jos joku renkula alkaa tympäistä, niin ei tarvi muuta kuin heilauttaa silmiä, jolloin renkula joutuu vinoon heittoliikkeeseen. Hassua on kyllä se, että nämä renkulat toimivat oikeastaan aika hyvin Newtonin lakien mukaisesti: jos renkulan saattaa heittoliikkeeseen, sen rata on aika tarkasti ennustettavissa alkunopeudesta ja heiton suunnasta 

Nykyisellään nuo renkulatkin ovat kyllä enemmän rasite kuin hyöty, sillä esimerkiksi autolla ajaessa saatan helposti unohtua vain leikkimään niillä enkä keskity ajamiseen lainkaan. Ja siihen kun vielä lisää sen, että otsalohkossani on jotain kummallista vajausta, enkä sen takia kykene käsittämään suuntia muuten kuin komponentteina, niin olen aina hukassa. Ellen koko ajan näe, minne pitäisi päästä, niin useimmiten kyllä eksyn matkalla (ellei reitti sitten ole erittäin tuttu, esimerkiki kotoa kouluun tms.).

Nykyisellään esimerkiksi pintojen jatkuvasta elämisestä ja inhottavista yöheräilyistä, joihin liittyivät erilaisia harhoja, olen alkanu päästä eroon, kun entinen mielialalääkkeeni vaihdettiin. Samalla mielialakin on alkanut kohota, entisellä lääkkeellä ei nimittäin ollut muuta kuin ikäviä sivuvaikutuksia.

[Lachesis]

Noihin pintojen elävyysharhoihin ja yökötykseen olisin ehdottanut tasapainohermon kunnon tarkistusta, mutta hyvä jos lääkityksen vaihdolla katosivat.

Minäkin näen renkuloita aina, jos katson vaaleaa pintaa vasten ja viitsin hakea ne näkyville. Luulen, että ne ovat jotain silmän pinnan (tai verkkokalvon?) pysyväisroskaa, mitä lienevät valkosoluja tms. Hetken päästä niiden valumisten ja poukkoilujen seuraaminen käy tylsäksi, mutta siellä ne aina ovat.

Joskus kuumeisena minulla on hyvin epämiellyttävä harha, joka toistuu aina samalaisena. Sitä on hyvin vaikea selittää, jotenkin tulee tunne ja ehkä myös näköaistimus hämärästä huoneesta, jonka laitamilla on jotain tavattoman isoja, raskaita ja ahdistavia tummia möhkäleitä. Ne vain ovat siellä ja pysyvät paikallaan, mutta jotenkin niiden pelkkä olemassaolo on tavattoman uhkaavaa. Harhaan liittyy joskus kaikkien kuulemieni äänien outo jaksottuminen, ikään kuin kuulisin kaikki asiat tietyn rytmin mukaan. Onneksi näitä esiintyy vain korkeassa kuumeessa, niistä jää nimittäin jälkeenpäinkin tosi omituinen ja ahdistava olo.

[Emerentia]

Toisinaan olen minäkin musiikkia kuunnellessa on ihan varma että kännykkä soi, varsinkin kun soittoääneni melodia sopii todella hyvin useampiin kappaleisiin. Tämä vaiva alkoi vasta kun sain polyfonisia soittoääniä tukevan kännykän, eli ei kovin vanha juttu. Häiritsee tosin, kun alkaa etsiä puhelinta, ja sitten se on ihan hiljaa. Omaa nimeäni en kuule kutsuttavan, mutta usein käy niin etten nimen omaan kuule, vaikka joku oikeasti kutsuisi.

Toissa talvena ullakolla rapisteleva hiiri oli ensin ajaa minut hulluksi, kunnes todella tajusin että se oli hiiri. Lisäksi talon eläminen on joskus todella pelottavan kuuloista, kun on juuri nukahtamassa.

Ainoa varsinainen harhanäky on tainnut olla joskus lapsena näkemäni valkoinen "olento", joka liikkui käytävällä todella nopeasti. Luulin koko ala-asteen että oli nähnyt suojelusenkelini. Sen näin vain yhden kerran. Toisinaan myös tuntuu niin kuin huonessa olisi joku itseni lisäksi, eikä asiaa ole koskaan auttaneet ne perinteiset "mörkö sängyn alla"-unet (yhdessä oli tosin Jack Nicholson siinä Hannibal-maskissa, vaikka en ole edes nähny ko. leffaa). Nykyisin vakuuttelen itselleni tuollaisessa tilanteessa, että olen lukitun ulko-oven sisäpuolella täysin yksin, joten eihän tänne ole mikään voinut päästä. Ylivilkas mielikuvitus selvästi. Ja ihan vakavissani olen, vaikka luulisi että tuollaisesta olisi jo kasvanut ulos.

Sitten on tietysti ollet nämä putoamisunet, niitä näin joskus melkein joka yö, mutta nyt ovat harventuneet, olen tänä vuonnakin nähnyt vain yhden. En tiedä ovatko ne harhoja, mutta yleensä sätkin niissä niin, että herään siihen. Joskus olen niiden vuoksi pudonnut sängystä. Saattaneepi olla joku tuon unihalvaus-jutun lieveilmiö, vaikka sellaista ei ole koskaan ollut. Olen kuitenkin ollut ymmärtävinäni, että nämä putoamisunet ovat aika yleisiä?

Aika usein myös tuntuu siltä kuin joku ötökkä kävelisi iholla, joskus tuntuu siltä kuin se oikeasti osuisi ihokarvoihin, ja sitten kun katsoo siellä ei ole mitään, ja yleensä se tuntemus häviää siinä vaiheessa. Yleensä ainakin sisällä tiedän heti, ettei siellä oikeasti ole mitään, mutta ulkona se on todella häiritsevää, kun voi ihan oikeasti olla joku elävä, ja esimerkiksi hämähäkit ovat aina inhottaneet niin paljon että on pakko tarkistaa.

[Lachesis]

Nykyisin vakuuttelen itselleni tuollaisessa tilanteessa, että olen lukitun ulko-oven sisäpuolella täysin yksin, joten eihän tänne ole mikään voinut päästä. Ylivilkas mielikuvitus selvästi. Ja ihan vakavissani olen, vaikka luulisi että tuollaisesta olisi jo kasvanut ulos.

Minulla tuo ei liity harhoihin, mutta muuhun pelokkuuteen kyllä. En tykkää olla yksin kotona pimeällä, rupean helposti kuvittelemaan yliluonnollisia kauhuja seurakseni. Varsinkin nukahtaminen on vaikeaa, katse harhautuu makuuhuoneen avoimeen oveen päin ja luulen näkeväni olohuoneessa pahansuopia varjoja. Varmaan aikuisena ihmisenä pitäisi osata jo rauhoittaa itsensä jollain todellisuustarkistuksella tms., mutta ei se aina onnistu. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt the Ring-leffan kaivosta kömpivä kuollut pikkutyttö. On luojan lykky, että meillä ei enää ole laatikkotelkkaria (vaan videotykki ja katosta laskettava kangas), en meinannut päästä tyhjän telkkariruudun kauhusta ollenkaan eroon sen leffan nähtyäni. Toivottavasti tämä typeryys helpottaa joskus vanhemmiten.

[Qiz]

Nykyisin vakuuttelen itselleni tuollaisessa tilanteessa, että olen lukitun ulko-oven sisäpuolella täysin yksin, joten eihän tänne ole mikään voinut päästä. Ylivilkas mielikuvitus selvästi. Ja ihan vakavissani olen, vaikka luulisi että tuollaisesta olisi jo kasvanut ulos.

Minulla tuo ei liity harhoihin, mutta muuhun pelokkuuteen kyllä. En tykkää olla yksin kotona pimeällä, rupean helposti kuvittelemaan yliluonnollisia kauhuja seurakseni.

Olen kyllä tottunut olemaan paljon yksin, mutta nykyisellään se on aika epämiellyttävää. En millään meinaa päästä eroon worst case scenario -ajattelusta: mieltäni kalvaa jatkuvasti pelko siitä, että vanhempani ovat joutuneet liikenneonnettomuuteen ja makaavat juuri nyt koomassa teho-osastolla.. Muutenkin päässäni pyörivät jatkuvasti läheisten kuolemat, niistä ei pääse eroon edes nukkuessa. Inhottavavinta noissa unissa on se, etteivät ne edes tunnu ahdistavilta kuin vasta jälkeenpäin. Silloinkin kyllä useimmiten ahdistaa se, että miksei ahdistanut siinä unessa, kun äiti makasi kuolleena kylpyammeessa tai kun ammuin vahingossa isoaveljeä hirvikiväärillä rintaan.

[Mazaiahero]

Meillä oli 2 kissaa ja ne tässä kotona pyöriskelivät aina jaloissa ja niitä piti rapsutella ja leikkiä niiden kanssa. Ja kun äiti muutti pois ja vei kissat mukanaan, niin nyt monesti sivusilmällä olen näkevinäni kissan jossain istumassa tai kävelemässä ja välistä automaattisesti "potkiskelee" kissoja pois jaloista vaikkei niitä ole ollut yli kuukauteen. Mutta niin se tietenkin on kun lemmikkiin kiintyy ja sitten kun sitä ei ole niin sen näkee joka paikassa vaikkei se oliskaan enää.

[celeblith]

Minulla ei ole tainnut hirveästi näitä ollut. Puhelimen äänen kyllä aina välillä kuulee ja pitää aina tarkistaa että soittaako joku vai ei. Ja sitten silmäkulmasta saattaa joskus nähdä jotain mutta ei siellä sitten mitään ole. Samoin joskus saattaa luulla kaverin sanoneen jotain muttei kunnolla kuule mitä hän sanoo ja pyytää tätä toistamaan jolloin tämä ilmoittaa ettei ole sanonut mitään...

Ja muutenkin jos on joskus illalla ulkona kävelemässä niin kuvittelee aina kaikenlaista, etenkin jos vieressä on jokin pimeä metsä. Muutenkaan en usein pysty olemaan pimeässä metsässä yksinään kovinkaan kauaa, vaikka joku kaveri olisi aika lähellä, minun on pakko olla niin lähellä että näen hänet tai pystyn parin askeleen jälkeen koskemaan häneen. Muuten tuntuu että koko ajan kuuluu kaiken maailman rapinaa, silmäkulmassa tai muussa varjossa vilahtaa joku tai on vain sellainen tunne että jossain on joku.

[Sonaria]

Harhaäänet saattavat liittyä myös kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, elikkä tutummin sanottuna maanis-depressiivisyyteen. Esimerkkinä vaikkapa eräs minulle erittäin tuttu henkilö, joka kuulee toisinaan (yleensä sen maniajakson aikaan), kuinka naapurimme keskustelevat hänestä ja solvaavat häntä. Yritä siinä sitten pitää naapurisopua... *huokaa*
Minulla taas on näitä harhaääniä lähinnä silloin, kun keskityn johonkin tarinanpoikaseen, tai olen unen ja valveen rajamailla. Ei siellä kukaan mitään sano, mutta saattaa kuulua musiikkia. Ja toisinaan on olo, että joku tuijottaisi tai olisi samassa huoneessa kanssani, vaikka olen yksin.
Pienempänä minä keskustelin näille äänille, nykyään pidän radiota päällä. Se on sitä kehitystä, ihmiset... ^^
Niin juu, yleensä kuulen kännykän piippaavan siinä minuuttia ennen kuin se alkaa soida. Kieltämättä mielenkiintoinen havainto.

[Sarantha]

[psyk. sairaanhoitaja viilaa pilkkua] Oikeastaan harhaluulot eivät puhtaasti liity kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiikkaan eivätkä kuulu sen diagnostisiin kriteereihin. Ei kylläkään ole kovin harvinaista, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla taudinkuvaan kuuluu myös psykoottista oireilua (=harhaisuutta), mutta itse häiriöön se ei sinällään liity. Mielenterveyden häiriöt esiintyvät useinmiten hivenen "päällekkäisinä", jolloin samalla ihmisellä saattaa olla oireilua useammasta sairaudesta.[/psyk. sairaanhoitaja viilaa pilkkua]

Hitto, miten sitä pitääkin rynnätä milloin minnekin pätemään... 

[karkkola]

[psyk. sairaanhoitaja viilaa pilkkua] Oikeastaan harhaluulot eivät puhtaasti liity kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiikkaan eivätkä kuulu sen diagnostisiin kriteereihin. Ei kylläkään ole kovin harvinaista, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla taudinkuvaan kuuluu myös psykoottista oireilua (=harhaisuutta), mutta itse häiriöön se ei sinällään liity. Mielenterveyden häiriöt esiintyvät useinmiten hivenen "päällekkäisinä", jolloin samalla ihmisellä saattaa olla oireilua useammasta sairaudesta.[/psyk. sairaanhoitaja viilaa pilkkua]

Hitto, miten sitä pitääkin rynnätä milloin minnekin pätemään... 

Kyseeseen voi tulla myös skitsoaffektiivinen häiriö, joka on ilmiasultaan sukua niin psykoottisille häiriöille kuin mielialahäiriöillekin.

[Sonaria]

[psyk. sairaanhoitaja viilaa pilkkua] Oikeastaan harhaluulot eivät puhtaasti liity kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnostiikkaan eivätkä kuulu sen diagnostisiin kriteereihin. Ei kylläkään ole kovin harvinaista, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla taudinkuvaan kuuluu myös psykoottista oireilua (=harhaisuutta), mutta itse häiriöön se ei sinällään liity. Mielenterveyden häiriöt esiintyvät useinmiten hivenen "päällekkäisinä", jolloin samalla ihmisellä saattaa olla oireilua useammasta sairaudesta.[/psyk. sairaanhoitaja viilaa pilkkua]

Hitto, miten sitä pitääkin rynnätä milloin minnekin pätemään... 

Aaa, siis siinä oli se pieni präntti, mitä tuo opus ei minulle suostunut kertomaan... *viittaa punaisin poskin kohti "Kaksisuuntainen mielialahäiriö omaisten silmin" -tai muuta vastaavaa nimeä kantaneen opuksen suuntaan*
Myönnän toki suosiolla mahdollisen mokani, mutta vieritän vastuun kyseiselle (todella paljon kettuilevalle, btw) opukselle. *viaton ilme*

[Féowyn]

Minä kuulen (tai pikemminkin kuulin) joskus harhoja, yleisemmin tätä sattui silloin, kun olin yksitoistavuotiaana yksin kotona. Kuulin omaa nimeäni huhuiltavan, ja en ollut varma, kuulinko sen vai en. Tuntui, kuin joku olisi tullut jo kotiin, mutta en ollut varma. Joskus kuulosti siltä, kuin olisi kuulunut puhetta, vaikkei ketään näkynyt. Ja asumme isossa omakotitalossa, jossa ei varmana ollut ketään muita! Se oli pelottavaa, ja en ollut aina varma, kuulinko mitään vai en, koska yleensä luin yksin kotona ollessani jotain kirjaa, (yleisimmin fantasiakirjaa ^^) ja olin niin keskittynyt lukemiseen, etten aina tajunnut, mitä ympärilläni tapahtui. Yleensä suhtauduin siihen pelokkaalla en-kuullut-mitään-tyylillä, ja yritin jatkaa lukemista niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

[Lady Arrogance]

Aika usealla tuntuu olevan jos jonkinnäköistä harha-aistimusoireilua, itseni mukaan lukien. Pahinta on olla yksin talossa, tiedostaa yksin oleminen, ja silti olla varma, että joku on selän takana ja tuijottaa/vahtii. Samoin juuri ennen nukahtamista saatan kulla kuinka joku liikuskelee hiljaa naapurihuoneessa, vaikka siellä ei olisikaan ketään.

Kuten useilla muillakin ketjun kertojilla yksinolo tuntuu olevan ratkaiseva tekijä näissä harhoissa.

Yhden unihalvauksenkin olen luultavasti kokenut; 'heräsin' keskellä yötä, ja sänkyä vastapäätä olevan kirjahyllyn päällä kyykki tumma hahmo.  Sieltä se pahansuopana tuijotti. Ja tiesin, että jos noteeraan olennon mitenkään (katson suoraan sitä kohti, herätän poikaystäväni tai nousen ylös), se loikkaa alas ja tappaa minut. Pelkäsin kuollakseni, ja pakottauduin makaamaan liikkumatta, kunnes pahansuopa läsnäolo hävisi. Pelottaa vieläkin ajatella sitä, hahmon läsnäolo oli niin todellinen.

Harhatuntemuksista sen verran vielä, että kykenen rentouttamaan kehoni siten, että saan harha-aistimuksen leijumisesta tai painottomuudesta. Pienempänä jos en saanut unta, rentoutin itseni 'levitoimaan' ja nukahdin siihen. Omaako kukaan toinen tätä 'kykyä', jonka kuulemma pystyy opettelemaankin?

[Musta lammas]

Tämä keskustelu sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni sekä melkein kyyneliin.

Mun läheinen sukulaiseni kuoli ihan vähän aikaa sitten itsemurhan kautta ilmeisesti, koska hän oli jonkin sortin psykoosissa tekonsa aikaan. Hän kuuli mm. ääniä ja hänellä oli omituisia ja pelottavia uskomuksia. Se ihminen oli hyvin sairas mieleltään. Psykoosi hänellä oli ollut ilmeisesti noin kymmenen vuotta. Hän oli mm. uskonut, että hänen sisällään asuu jokin olio, joka syö hänen vertaan ja hallitsee häntä. hyrr. Kyllä hänellä jokin lääkitys oli kuulemma ollut, mutta ei ollut kai syönyt lääkkeitään säännöllisesti tai ne eivät sitten auttaneet tarpeeksi. Mieli voi kyllä olla niin sairas..
Hakekaa oikeasti apua, jos vähäänkään siltä tuntuu, ettei kaikki ole kohdalla itsenne tai jonkin toisen kohdalla!

[alchemysan]

Minun harhani ovat lähinnä pelkkiä varjoja. Kun sitten on yksin pimesässä, on helppo kuvitella, että se kaapin ovessa riippuva takki on ihan ihkaoikea mörkö. Joskusonihan pakko käydä laittamassa valot päälle ja tarkistaa, että se on vain takki. Siskoni huoneessa on liväksi verhot, jotka aika ajoin 'tuijottavat', jos katson niitä silmäkulmasta.
 Ja vielä vaaleista pinnoista: Niitä tuijottaessa näkee helposti jonkun varjon hiipivän(muka) selän taa. Ja aina on pakko kääntää pää.

[The ShadeWolf]

Mielenkiintoisinta tässä on se, että kuulin harhoja juuri isossa kämpässä. Olin käymässä viikonloppua eräällä ystävälläni ja kun kävin suihkussa tuntui kuin olisin kuullut jonkun huhuilevan minua. Olin jo aika tavalla tottunut siihen että kotona minun nimeäni huudettiin useinkin ja siksi kuin harhana kuulin omaa nimeäni huhuiltavan. Jollei sitten ystäväni sanonut nimeäni.. Tuskin..