Harhanäyt, -äänet

[MistwoodSage]

On paikkoja, joissa syystä tai toisesta koin turvattomuutta pimeällä. Entisen partiolippukuntani majalla yöt olivat liiankin jännittäviä: pensaat liikkuivat pimeässä, näyttivät lähestyvän tai kiipeilevän puihin... ulkohuussille saakka pääseminen edellytti ekstensiivistä psyykkausta. Usein hetkeä ennen kuin avasin huussin oven kuvittelin ruumiin kaatuvan päälleni.

Kuten totesin aiemmin inttikeskustelussa, olen saanut joitakin hallusinaationomaisia näkyjä: sysäyksenvahvistin-sitruunaperhonen, valoja metsässä ja päälle ajava valtava rekka. Luultavasti "näkyily" liittyi valvomiseen ja muuhun henkiseen rasittumiseen (intissä vartiossa). En siltikään muista muulloin saaneeni yhtä voimakkaita näkyjä, vaikka olisin lanittanut yön yli tietokonepelejä tai muuten valvonut tavallista enemmän.

Olen huomannut kauhuelokuvien ja -sarjojen jättäneen minuun jonkinlaisia traumankaltaisia jälkiä. Esimerkiksi nähdessäni nuorempana ja väsyneenä viemärinkansiritilän saatoin säikähtää sitä, koska olin nähnyt aikaisemmin jossakin nuorten tv-sarjassa kemikaaleilla värjätyn punaisen vesihirviön hyökkäävän semmoisesta (kyseessä ei ollut Se-leffa). Ikävää toisaalta, että kauhuviihteessä juoni on yleensä mielenkiintoinen ja tempaava, ja siksi toisinaan houkuttaa seurata niitä.

Nyt kun oikein mietin, niin lapsena taisin kuulla ihmisääniä, jos jäin yksikseni.

Nykyään mikään näistä ei ole enää mainitsemisen arvoisesti häirinnyt.

[sansa]

 Kun olin pieni ja minulla oli kuumetta koin usein Gulliverin retkistä tuttuja "hallusinaatioita", joissa joskus tunsin itseni todella suureksi ja jo seuraavassa hetkessä todella pieneksi. Varsinkin kävellessä oma ruumis tuntui aivan vieraalta. Se oli huimaa, ja jos olisin tiennyt sen menevän ohi, se olisi kenties ollut hauskaakin. Mutta toki, olin kipeä, eikä tuollaisia asioita todellakaan tullut mieleen. Vastaavaa en enää myöhemmällä iällä ole tuntenut, ne kokemukset kuuluvat kai lapsuusmuistoihin.

[Zereott]

Minulla ei kauheasti ole mitään harhakuvitelmia, mutta etenkin jos olen yksin tai on pimeä luulen kuulevani talosta kaikenlaisia ääniä ja luulen näkeväni jonkun silmänurkastani.
Jostain syystä useimmiten ulkona vilkuilen olkani yli, koska minusta tuntuu, että joku on takanani, vaikka harvemmin siellä ketään on.

[Piru Naiseksi]

Yksin, pimeässä, valmiiksi pelokkaaseen mielentilaan virittäytnyt ihminen kuullee jokaisen risahduksisen, kolahduksisen tositodellisuuteen nähden moninkertaiseksi voimistuneena. Lisäksi pelokkuuteen virittynyt mielikuvitus luo sinänsä arkipäiväisille äänille uhkaavia selityksiä. Kukapa meistä ei olisi säikkynyt maahan heitettyä lapasta, koska on hämärässä luullut sitä ties miksi uhkaavaksi elikoksi tai raadoksi tai kammoksunut edessä liikkuvaa kookasta hahmoa, joka paljastuu varjoksi!