Ready Player One luettu, ja siitä jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Periaatteessa tykkäsin kovasti, ja varsinkin loppupuolella kirjaa oli hankala laskea kädestä. Mutta toisaalta tuntui kuin siitä olisi puuttunut jotain, tai että en varsinaisesti kuuluisi kohderyhmään. Olen elänyt lapsuuteni 80-luvulla, mutta suuri osa viittauksista meni ohi. Eivät toki kaikki, mutta kirjasta jäi olo että se oli liikaa viittausten listaamista. Mutta silti... tykkäsin.
Tästä tuli fiilis, että kirjailija on halunnut osoittaa, että se mitä on pään sisällä on tärkeämpää kuin miltä ulkokuori näyttää.
Tähän liittyen minua muuten hieman häiritsi, että
Wade treenasi itsensä ilmeisesti hyvinkin timmiin kuntoon ennen lopun kohtaamisia
(mitä nyt tyystin karvattomana ei ihan oman makuni mukainen, mutta se nyt vaan makukysymys
), ja Art3miskin oli livenä samanlainen kuin viehättävä virtuaalihahmonsa. Siinä mielestäni osittain vesittyi lopun huojennus eli opetus, ettei ulkoisella olemuksella olekaan mitään merkitystä. Ainoaksi potentiaaliseksi "järkytykseksi" jäi Aechin kohtaaminen, jonka yllätyksellisyyttä oli jo aiemminkin pohjustettu. Muttei sekään sitten lainkaan mikään järkytys ollut, koska hän oli kuitenkin niin selvästi sama vanha tyyppi kuin ennenkin.
(Niin. Eikä edes yhtään kiinnostunut Wadesta. Ennätin tietty jo spekuloida ennen selventäviä virkkeitä.) Voisi myös ajatella, että
Waden treenaamisen idea oli sanoa, että kaikilla on mahdollisuus parantaa omaa kuntoaan ja ulkonäköään, vaikka itsestä tuntuisi siltä että on vain ruma nörtti. Monihan kokee paineita omasta ulkonäöstään, mutta ei välttämättä jaksa tai osaa tehdä asialle mitään. Tämä on alkaa olla vähän kaukaa haettua, mutta se tuli vain mieleen yhtenä mahdollisuutena, jota kirjailija itsekään ei ehkä ole ajatellut. Kysehän ei ole varsinaisesti kauneudesta sinänsä, vaan pitkälti itsetunnosta ja siitä, että osaa tehdä asialle jotain - monihan ei uskalla tai osaa. Art3mishan kommentoi Wadea että tämä oli "susiruma". Toki se saattoi olla vitsi, mutta Waden ulkonäköä ei muuten kommentoitu, ainakaan muistaakseni. Joten voi olla ettei hän ollut kovinkaan kummoisen näköinen, mutta silti heistä tuli pari?