24.Huhtikuu 2014, 18:28 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: [1] 2   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Itsemurha ja itsemurhayritys  (Luettu 6168 kertaa)
Hanjeu
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 281
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Helsinki
« : 05.Kesäkuu 2009, 18:36 »

Tidän että tämä on vallan vakava aihe, mutta tunsin nyt tarvetta avata tätä keskustelua.

Ystäväpiirissäni on ollut vakavaa masennusta ja olen jo pitkään pelännyt erään ystäväni tekevän itsemurhan. Nyt hänen hoitonsa on jo paljon paremmalla tolalla, mutta pelko yhä jyskyttää takaraivossa. Myös eräs toinen henkilö on omien puheittensa mukaan tuntenut halua tappaa itsensä jo useita vuosia.

Osittain tämän vuoksi tunnen tarvetta avata tätä keskustelua. Tunneteko ketään joka on yrittänyt tappaa itsensä? Miksi näin johtuu? Miksi Suomessa on niin korkeat itsemurhaluvut? Mitä pitäisi tehdä?

Ja muistakaa että täällä on jo valmiiksi ketju masennuksesta. Anteeksi että tämä aloitusposti on näin surkea.
tallennettu

Joskus vain pitää nauttia olostaan.
visutossu
Kokelas
*

Poissa Poissa
Viestejä: 50
« Vastaus #1 : 06.Kesäkuu 2009, 02:34 »

Vakava aihepa hyvinkin. Itseltäni lähti iso-veli manan majoille oman käden kautta viime keväänä, aivan yhtäkkiä ja varoittamatta. Voin vain sanoa, että ei ollut mitenkään erityisen hauskaa aikaa. En kyllä tiedä miksi, mutta en ole jotenkin osannut käsitellä/purkaa yms. tapahtunutta, lähinnä vain jatkanut normaalia elämää. Kaippa se sitten tulee joskus paljon myöhemmin.
Toinen tapaus on sitten veli-puoleni, joka on 39, oli yrittänyt ottaa itseltään hengen lääkkeillä ja viinalla, mutta onneksi oli väärät lääkkeet kädessä. Silti oli ollut teholla pari päivää. Oli mennyt ihmissuhde päin helvettiä ja muuta sellaista kivaa.
tätä on näemmä suvussa liikkeellä...

Jos luulet että ystäväsi on siis aivan oikeasti itsemurhaa mahdollisesti yrittämässä, kannattaa tietysti puhua asiasta, ja olla henkilöön muuten vain yhteydessä ja käydä hänen luonaan. Että jos hän sitten sattuu yrittämään, niin saatat osua paikalle estämään.

Mutta, mitä täytyisi tehdä että itsemurhaluvut pienenisivät? Mielestäni lisätä sosiaalipalveluja ja antaa erilaisille hoitopaikoille lisää rahaa. (Täällä muunmuassa toimii "Päihdepysäkki" - palvelu, jossa avustetaan päihteiden kanssa villiintyneitä nuoria.) Tällainen ainakin lisäisi mahdollisuutta, että ongelmat huomattaisiin ajoissa ja ne voitaisiin hoitaa aikaisessa vaiheessa.
tallennettu
Tervapastilli
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 118
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #2 : 10.Kesäkuu 2009, 17:51 »

 En välttämättä olisi liian huolissani. Vaikken tapausta tunne, niin tällä hetkellä tuntuu olevan masennus ja itsemurhan pohtiminen suoranainen muoti-ilmiö. Hyvin harva kuitenkaan on aivan vakavissaan asian kanssa. Tähän luuloon ei tosin kannata tuudittautua. Sikäli mikäli ystävälläsi on aivan oikeita vakavia ongelmia on täysin mahdollista että hän yrittää vielä ihan oikeasti tappaa itsensä, mutta on vaikea sanoa kun ei häntä tunne.
tallennettu
Sarantha
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1101
« Vastaus #3 : 10.Kesäkuu 2009, 20:41 »

En välttämättä olisi liian huolissani. Vaikken tapausta tunne, niin tällä hetkellä tuntuu olevan masennus ja itsemurhan pohtiminen suoranainen muoti-ilmiö.
´
Vaikka itsekin vähän samaan suuntaan viestisi lopussa viittaat, niin korostaisin kuitenkin, että suisidaalisia puheita ei pitäisi koskaan suoralta kädeltä kuitata ei-niin-vakavastiotettaviksi. Mun mielestä sanan "muoti-ilmiö" käyttäminen yleensäkin tässä yhteydessä on pahimmanlaatuista vähättelyä, kun masennuksessa kuitenkin on kyse laajuudeltaan kansansairaustasoisesta vaivasta, joka koskettaa jossain elämänvaiheessa joka toista suomalaista.
tallennettu

"Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä,
suitsi mielesi pirut.
Ja kaiken minkä kykenet, se tee
kuin oisi se viimeinen tekosi
näkyvän valon maailmassa."
MistwoodSage
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 135
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Kolmas kivi Auringosta, kolmesataa virstaa Kuusta koilliseen
« Vastaus #4 : 22.Kesäkuu 2009, 02:29 »

Etäinen tuttava yritti itsemurhaa, mutta onnistuin hälyttämään ajoissa apua. Sittemmin on hänen kanssaan ollut mielenkiintoisia keskusteluja monista elämän ja kuolemankin osa-alueista. Voisi jopa väittää, että nykyään minulla on hänen kanssaan eräs luottamuksellisimmista kaverisuhteistani.

Spesifioimatta yksityiskohtia ajattelin kirjoittaa tähän muutaman mielenkiintoisen seikan.
   Itsemurhayritys ei olisi tullut tietooni ajoissa, jollen olisi kuukausia aikaisemmin keskustellut itsemurhasta hänen kanssaan ja tarjoutunut keskustelukumppaniksi vaikean paikan tullen. Tämän lisäksi hän uskoi (ilmeisen virheellisesti) minun olevan tapahtumahetkellä niin pahassa tilanteessa, että en olisi voinut auttaa häntä ajoissa. Hän otti siis minuun yhteyttä pahojen tuntemusten vuoksi, ja keskustelun myötä paljastui lääkkeiden yliannostus.
   Taustatekijöinä oli erityisesti vakavat mielenterveysongelmat sekä puutteellinen hoitojen laatu ja saatavuus.
   Teko oli melko spontaani. Hän oli hetkeä aikaisemmin ollut läheisessä seurassa, jossa tosin oli syntynyt pientä kähinää.

Eräs pitkäaikaisimpia koulukavereitani teki itsemurhan perheensä luona viikonloppuloman aikana. Hän oli juuri palannut tyttöystävänsä luota. Hänkään ei antanut ilmeisiä itsemurhamerkkejä etukäteen. Koulukaverini tapauksesta olen kuullut väitteen, että heidän perheessään ei ollut tapana puhua asioista. Viestissään hän pyysi tekoaan anteeksi.

Voin keskustella aiheesta yksityisviestien kautta. Kunnioitan kaikkien osapuolten yksityisyyttä, jonka vuoksi karsin tiettyjä yksityiskohtia erityisesti näin julkisella paikalla.
tallennettu
Hanjeu
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 281
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #5 : 26.Kesäkuu 2009, 09:47 »

Noh, nyt tuntuu että pystyisin tästä asiasta puhumaan hieman enemmänkin. Herrajeesusmävoinkohtapahoin.

Eli minä siis yritin tappaa itseni noin kaksi kuukautta sitten. Otin yliannostuksen lääkkeitä jonka löysin perheemme lääkekaapista, mutta koska en löytänyt isäni piilottamia verenpainelääkkeitä, ne eivät olleet niin vahvoja. Ymmärtääkseni.

En oikeastaan, loppujen lopuksi, toivonut kuolemaa vaan minulla oli jo pitkän aikaan tuntunut että kukaan ei tuntunut ottavan minun masennustani vakavasti ja loppujen lopuksi pyrin 'näyttämään' sen yrittämällä tappaa itseni.

Nyt lähinnä eniten vaivaa se että en pysty ottamaan lääkkeitäni tuntematta sitä kaameaa oloa jonka tunsin kun vedin niitä lääkekapseleita naamaani koulun vessassa itkien.

Tämä ei nyt varmasti ollut oikeanlainen posti. Anteeksi.
« Viimeksi muokattu: 26.Kesäkuu 2009, 10:25 kirjoittanut Hanjeu » tallennettu

Joskus vain pitää nauttia olostaan.
Logikärmes
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
« Vastaus #6 : 26.Kesäkuu 2009, 10:38 »

Lainaus
Tämä ei nyt varmasti ollut oikeanlainen posti. Anteeksi.

Älä ihmeessä tuommoisia anteeksi pyytele, juuri kertomastasihan tässä on puhe!

On hienoa, että ihmiset pystyvät keskustelemaan näinkin hankalista asioista, olkoonkin, että se tehdään internetin välityksellä anonyymisti. Myös Jokelan ja Kauhajoen tapaukset ovat olleet (anteeksi sanavalintani) tärkeässä osassa huomion suuntaamisessa nuorten mielenterveydellisten ongelmien syvyyteen. Toivon mukaan tämä johtaa myös ongelmiin tarttumiseen ja lopulta niiden ainakin osittaiseen korjaamiseen.

Itse en tunne henkilökohtaisesti ketään itsemurhaan päätynyttä, mutta tiedän erään, joka oli syvästi masentunut ja harkinnut tekoa. Hän pääsi onneksi hoitoon, joten hänen elämäntilanteensa on tällä hetkellä jokseenkin vakaa. Vaikka kyseiseen tapaukseen ei liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa, tiedän kuitenkin miten vaikea tilanne on myös sivustakatsojille. Totta kai yritimme puhua asioita halki, mutta ei se kenellekään helppoa ollut.

Tärkeintä on kuitenkin, että asiasta puhutaan. Sitä, että masentunut avautuu tilanteestaan suoraan ystävälleen, voi jo pitää jonkin asteisena hätähuutona. Tällaiselle henkilölle on ehdottomasti tarjottava tukea, sillä tilanne ei taatusti mene ohi itsestään.
tallennettu

"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
Hyppymiina
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: mies
« Vastaus #7 : 26.Kesäkuu 2009, 12:28 »

Mitäsn yt tulee aiheesta mieleen... Naapurin isoäiti hirtt itsensä lopulta. Oli ollut ilmeisesti ihan kohtuullisen paljon masennusta ja jos ihan tarkkaan muistan, niin syöpäkin jossain vaiheessa.

Veljeltä on tuttuja kuollut enemmänkin kuulemma... Minä en niitä rupea käymään läpi, kun pahemmin tuntenut (pari vain tavannut näist itsemurha-epäillyistä)

Kai sitä on itsekkin tultua harkittua pahimman laman aikana, mutta onneksi ei juurikaan tuliaseita enää löytynyt talosta ja minä en muistaakseni muunlaista mahdollisuutta olisi harkinnutkaan. Lisäks iauttoikin se, että perheessä on jo yksi lapsi kuollut, että olisi ollut todella vittumainen teko omalta osaltani. En minä tiedä sitten että olivatko niin vakavia (en osaa ajatella objektiivisesti tällaista) mutta joukko- ja itsemurhafantasioiden vuoksi minä pääasiassa lekurilla aloin käymään.
tallennettu
Warriorgirl
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 247
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Jyväskylä
« Vastaus #8 : 06.Elokuu 2009, 03:22 »

Minulla on liikaakin kokemusta ihmisistä jotka puhuvat itsensä tappamisesta tai ovat jopa yrittäneet. itsekin joskus harkinnut, mutta ajatellut että minua jäisi kaipaamaan liian moni ja en pystyisi tekemään sitä heille.

Viimeisin itsemurha tapaus lähipiirissäni oli hieman vajaa vuosi sitten, kun kaverini isoveli otti oman henkensä. Hän oli hakenut apua, ja saanutkin sitä. Mutta ilmeisesti liian myöhään. Hän oli jo osastollakin valvonnassa ja yrittämässä parantua, mutta apu tuli liian myöhään ja 2 viikkoa hänen mentyään laitokseen tuli suruviesti. Hän oli ottanut oman henkensä. Se oli jotenkin uskomattoman vaikeaa uskoa että vielä 2 kuukautta aiemmin olin puhunut tämän pojan kanssa kuinka mentäisiin yhdessä talvella laskettelemaan ja kuinka hyvin silloin meni molemmilla. ja tosiaan kahdessa kuukaudessa tilanne romahti, hän haki apua ihan itse mutta kukaan ei alkuun uskonut että hän tarvitsi sitä ja sitten kun tajuttiin että hän tarvitsee apua oli jo liian myöhäistä. Tapaus satutti todella paljon, koska minua häiritsi ajatus siitä ettei hän saanut apua silloin kun sitä pyysi.

Tiedän muitakin vastaavanlaisia tapauksia, mutta heitä on ehditty auttamaan viimeistään niin että ovat sitten sairaalassa jääneet henkiin. Ja heistä yksikään ei enää harkitse uutta yritystä, koska tuntevat saaneensa toisen mahdollisuuden.
tallennettu
Féowyn
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 341
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #9 : 06.Elokuu 2009, 18:30 »

*toivoo ettei kukaan tuttu ikinä saisi selville kuka kirjoittaja oikeasti on/kukaan tuttu joka tietää tämän ei ikinä lukisi tätä viestiä*

Öh joo, minäkin olen sitä itsemurhaa harkinnut... Kai jos olisin jatkanut itsekseni sen harkitsemista olisin lopulta tehnytkin sen.. Mutta onneksi niin ei käynyt.

Aloin miettimään itsemurhaa joskus loppusyksystä, vaikka silloin se ei sinällään ollut niin "vakavissaan" harkitsemista, pikemminkin jonkinasteinen alkuvaihe... Onnistuin silti säikäyttämään kaksi kaveriani sanomalla ääneen että mietin pitäisikö tehdä sen. Vannotin heidät olemaan kertomatta kenellekkään, eivät kai sitten kertoneetkaan, mutta muistan että ainakin toinen näytti todella pahasti säikähtäneeltä... Pidin koko asian salassa aikuisilta (koska kenelle aikuiselle tahansa olisin kertonut, niin homma olisi kuitenkin tullut vanhempieni tietoon, ja äidillä on masennus+anoreksia enkä halunnut huolestuttaa häntä enää enempää, pelkäsin että hänen masennuksensa/anoreksiansa olisi ottanut siitä takapakkia tai jtn). Jatkoin vain välillä niiden ajatusten hautomista. Tämä oli pahimmillaan tuossa joulun tienoilla, välillä oli sellainen olo että mieleni teki tehdä itsemurha, toisena hetkenä pelästyin näitä ajatuksiani. Pelkäsin (eipä silti, pelkään välillä edelleen) itseäni (vaikka tosin nykyään en itsemurhaa kuitenkaan edes ajattele) sillä en tiennyt mitä olisin noina "synkkinä hetkinäni" voinut tehdä. Oikeasti en ihmettele vaikka olisin jonain päivänä tehnyt sen.

Mutta pääasia on, etten tehnyt. Kerran juuri silloin joulun tienoilla olin pahasti säikähtänyt omia ajatuksiani, menin meseen ja peloissani kerroin eräälle ystävälleni tästä... Hän taas ohjasi minut erään toisen henkilön puheille, jonka kanssa keskusteleminen sai minut siihen tulokseen että se itsemurhan tekeminen tosiaan ei ole hyvä idea. (Kiitos, te kaksi. On kai teidän ansiotanne että olen elossa... Ja eläminen tosiaan kannattaa. ^^ ) Niin että itse asiassa en ole edes (ehtinyt) yrittää itsemurhaa, eli tämän viestin varmaan pitäisi olla masennustopikissa, muttakun en ole varma...

Itse en (tietääkseni) tunne ihmisiä jotka olisivat yrittäneet tehdä/joiden läheinen on tehnyt itsemurhan.

Onko tässä siis kyseessä oikeasti jonkinasteinen "muoti-ilmiö"? Tervapastilli, miten määrittelet "aivan vakavissaan" olon? Minä väitän että aika monella (ainakin minulla ja luulisin että yhdellä tutulla) se on niin että aluksi ajatuksella lähinnä leikittelee, sitten sen ottaa yhä vakavemmin ja vakavemmin ja vakavemmin ja vakavemmin ja sitten onkin kaikki suunniteltu ja tehty. Jos toisen itsemurha-ajatuksiin ei suhtaudu vakavasti, väitän että silloin voi lähteä pahemmaksi tämä itsemurha-ajatukset "jaa, minua ei kaivata täällä, hyvä, voin siis ihan hyvin tehdä sen itsarin" tai "hah, nuo eivät usko! Minä teen sen ja näytän niille!" ja sitten sen tekeekin... Tietysti voi olla niitäkin, jotka eivät ole oikeasti vakavissaan, mutta väittäisin että valtaosa on vakavissaan, ja jos ei yritä/tee sitä, on yksinkertaisesti tullut järkiinsä tai joku on saanut ajoissa ihmisen tajuamaan ettei se ole hyvä eikä oikea vaihtoehto.
tallennettu
Knox-setä
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 903
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Kiuruvesi
« Vastaus #10 : 07.Elokuu 2009, 19:27 »

Minä yritin itsemurhaa. En sano tätä erityisen ylpeänä tai häpeällisenä asiana. Olen itse jo hyväksynyt seikan, että todellakin aioin tappaa itseni. En mene tarkemmin yksityiskohtiin, miten olisin sen toteuttanut. Yksityisemmin saattaisin sen kertoakin. Minut oli torjuttu ja olin täysin maissa. Eräs ystäväni paiskoi naamalleni muutamia faktoja ja muutin mieleni. Olin suoraan sanottuna veitsi kurkullani, kun mese toi minulle viestin. Siitä lähtien olen kammoksunut ajatusta itsemurhasta. Mielestäni se ei ole ratkaisu mihinkään. Olen oivaltanut sen oman kokemukseni kautta.

"Elä täysillä ja ole onnellinen, koska olet kuollut hyvin pitkän aikaa." -skottilainen sananlasku
tallennettu

Your body and soul,
Each others' mate,
The twain shall split,
My blade to sate.
Veriathal
Kokelas
*

Poissa Poissa
Viestejä: 14
« Vastaus #11 : 08.Elokuu 2009, 14:25 »

Yksi serkuistani oli masentunut pitkän aikaa. Olin silloin vielä niin pieni, etten ymmärtänyt pelätä hänen aikovan tappaa itsensä. Eikä hän kaiketi koskaan yrittänytkään, vaikka monet sitä pelkäsivätkin.
Eräs, kaiketi jonkinlainen tuttava, harkitsi, yritti ja onnistui. En tuntenut häntä erityisen hyvin. Samassa koulussa aikanaan oltiin, hän oli vuoden vanhempi ja ainakin jossakin välissä kaverini poikaystävä.
Kavereideni tuttavapiireissä, siis ihmisiä, joita olen tiennyt kuulopuheilta mutten itse varsinaisesti tutustunut, on enemmänkin itsemurhaa yrittäneitä ja siinä onnistuneita.

Omasta kaveriporukasta ainakin yhden ihmisen kohdalla ollaan jopa puhuttu hänen ajatuksistaan, muutama yritys tullut hänenkin tililleen. Onneksi nykyään huomattavan paljon paremmassa kunnossa.
tallennettu
Fantasyfan
Arkkivelhotar
*****

Poissa Poissa
Viestejä: 1534
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #12 : 08.Elokuu 2009, 22:24 »

Masennuksen olemusta yleisesti miettien törmäsin mielenkiintoiseen TED talks-luentoon joka sivuaa aihetta:
Talks Alain de Botton: A kinder, gentler philosophy of success
http://www.ted.com/talks/alain_de_botton_a_kinder_gentler_philosophy_of_success.html
Länsimaissa on mahdollisuudet menestykseen ja sitä myöten myös suuret paineet menestyä. Kaikki eivät voi menestyä, mutta jos ei menesty niin syyn katsotaan ensisijaisesti olevan ihmisessä itsessään. En missään nimessä sano, että selittäisi asian, mutta tätä kuunnellessa tuli tämä topikki vain mieleen :)
tallennettu
Hyppymiina
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: mies
« Vastaus #13 : 13.Marraskuu 2010, 15:05 »

Oli muuten todella outo kokemus tossa viime vuoden aikana kun huomasin että useaan kuukauteen oli ihan päivittäin miettinyt että miten sitä sais itseltään hengen pois. Muutenkin kului tuo aika vähän usvassa. Ei tullut hygieniasta huolehdittua (eikä oikein mistään muustakaan) ja helvetinmoisia univelkoja oli myöskin mitkä tuli korvattua yleensä vasta viikonloppuisin. Sisko joutui kaksin käsin estämään etten kolmen tunnin päikkärien jälkeen olisi mennyt heti safkaamisen jälkeen takaisin nukkumaan.
tallennettu
Hanjeu
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 281
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #14 : 14.Marraskuu 2010, 00:06 »

No nyt vois vaikka pitää pienen päivityksenkin tässä asiassa kun joku muu jo nosti tämän hämärästä menneisyydestä.

Tästä itsemurhayrityksestä seurasi lääkemääräni triplaus (se oli ollut ns. 'aloituskoossa' melkein yli puoli vuotta koska kukaan ei ajatellut sanoa mulle että sen saa nostaa...) terapiaprosessi meni jopa eteenpäin ja olen ollut jo yli vuoden siinäkin.

Itsemurha-ajatukset ovat muuttuneet enemmän kausittaimmaksi, myös. Joskus tulee niin pahoja masennuskausia että on vain pakko maata sängyllä ja tuijottaa seinää halatessa pehmolelua. Mutta oikein kunnon, Herrajumala mun on pakko alkaa suunnitella itsemurhaa että saan itseni rauhoitettua- oloa tulee harvemmin. Useimmiten se jää vain (yksityiskohtaisen) suunnitelun tasolle, mutta pari viikkoa sitten mä istuin koneella kirjaimellisesti pelosta liikkumattomana, koska mä tiesin että jos liikahtaisin, kulauttaisin kaikki 50 pilleriä tyroksiinia kurkkuuni. En pystynyt avaamaan suutani, joten isän huutaminen apuun oli mahdotonta, mutta pystyin lähettämään avunpyynnön facebookkiin ja livejournaliini, jossa pyysin heotä puhumaan etten ehtisi tehdä mitään.

Facebookissa sitten eräs henkilö huolestui ihan helvetisti ja otti yhteyden henkilöön, joka otti yhteyttä toiseen henkilöön, joka otti yhteyttä äitiini joka oli mummolassa ja joka soitti isälleni, joka tuli huoneeseeni puhumaan. Säikytin taas isältäni ja äidiltäni melkein vetelät housuun.

Pointtina on se, että mulla oli aikaisemmin ollut melkein kolmen kuukauden tauko itsemurha-ajatuksista. Ja se on pisin tauko jonka muistan. Ensimmäisen kerran suunnittelin itsemurhaa 9-vuotiaana. Halusin hypätä koulun portaista. Se ajatus pelottaa, että kun minulla on ollut noita ajatuksia niin nuoresta, pystynkö paranemaan? Pystynkö oikeasti olemaan MINÄ, enkä vain jokin säälittävä masentunut typerys joka ei pysty pääsemään omille jaloilleen? Tuntuu kuin olisin vain sulkenut pois itsestäni sen osan, joka rakastaa elää koko tuoksi kymmeneksi vuodeksi, enkä enää tunne itseäni, mitä oikeasti olen. Masennukseni on niin...valtaisa, niin kaikkipeittävä että parantuminen vain pelottaa. En minä tunne Hannaa, tuota Hannaa joka ei ole masentunut. Miten minä pystyn, jos onnistun hänet saamaan, niin säilyttämään hänet?

Ajatusten virtaa, mahdolliset (pah, varmasti niitä on yli miljoona) typot korjataan huomenna unien jälkeen. Toivottavasti tämä postaus ei ole aivan sääntöjen vastainen...
tallennettu

Joskus vain pitää nauttia olostaan.
Zereott
Teknovelho
***

Poissa Poissa
Viestejä: 790
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Kemi
« Vastaus #15 : 16.Marraskuu 2010, 09:15 »

Minulla oli 9-vuotiaana eräs luokkatoveri, joka yhtäkkiä vain kerran kysyi minulta, olenko koskaan harkinnut itsemurhaa. Vastasin, että en, mutta hän kertoi pohtineensa asiaa ja kai kerran melkein yrittänyt, mutta hänen äitinsä oli tullut paikalle eikä hän ollut sitten tehnytkään mitään. Hänen äitinsä ei ollut kuulemma huomannut tilannetta lainkaan. Olin silloin sen verran nuori, etten oikeastaan tiennyt, miten tuollaisiin puheisiin pitäisi suhtautua ja kun kaverini luonteen otti huomioon, en tiennyt ollenkaan vitsailiko tai "vouhottiko" hän vain. Hänellä oli joskus sellainen tapana.
Muutimme sitten myöhemmin pois ja yhteyteni kaveriini katkesi. Hän kirjoitti minulle kerran, mutta sitten hän kyllästyi enkä ole koskaan sen jälkeen kuullut hänestä. Olen joskus miettinyt, mitä hänelle mahtaa kuulua, mutta en ole löytänyt häneen enää uudelleen yhteyttä.
tallennettu
sansa
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 135
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #16 : 16.Marraskuu 2010, 18:45 »

No juuh... Itse olen aikatauluihmisiä. Viime kevät oli todella rankkaa henkisesti, ja tein paljon aikatauluja. Kalenteriini merkitsin yksiselitteisesti "Tee itsari"jonnekin toukokuulle. En harkinnut sen enempää, miten tai missä sen tekisin, mutta olinn vakaasti päättänyt, että pidemmälle en elä. Olo muuttui kuitenkin paremmaksi omia aikojaan, joten sen merkinnän jätin toteuttamatta. En ole jutellut aiheesta kellekään, sillä muilla on niin paljon omia murheita, ja tiedän että he olisivat olleet huolissaan. Nyt olen tiukasti elämän syrjässä kiinni, mutta ei ajatus silti ole lähtenyt mielestä kokonaan. Tärkeintä minulle on ollut vähentää stressiä. Teen asian kerrallaan, enkä vaadi itseltäni liikoja.
tallennettu
Lachesis
Kriitikko
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1828
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo
« Vastaus #17 : 16.Marraskuu 2010, 19:38 »

Ihan yleisesti kaikille, jotka ovat viime aikoina kirjoittaneet omia kuulumisiaan tästä aiheesta: Jos tuntuu, että omaisia tai ystäviä ei syystä tai toisesta voi kuormittaa kertomalla itsemurha-ajatuksistaan, niin matalan kynnyksen apua on saatavilla, ja sitä kannattaa käyttää! Esimerkiksi Palveleva puhelin (01019-0071) sekä Lasten ja nuorten puhelin (0800-120 400) vastaavat aina, ja soittaa voi myös nimettömänä. Minusta on kaamea ajatus, että joku päätyy turhaan itsemurhaan siksi, että kokee olevansa kokonaan yksin, ilman ketään jolle puhua.
tallennettu

Ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen
Hyppymiina
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: mies
« Vastaus #18 : 17.Marraskuu 2010, 17:55 »

Ei me pojat puhuta/itketä kellekkään. Paitti kännissä.
« Viimeksi muokattu: 17.Marraskuu 2010, 23:00 kirjoittanut Iivari » tallennettu
Viridi
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 61
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #19 : 20.Marraskuu 2010, 02:43 »

Itse en ole koskaan ajatellut tai edes kuvitellut, että voisin tappaa itseni. En sano tätä ollakseni ilkeä, vaan osittain ihmettelen sitä itsekin. Ehkä en vain ole ajatellut asiaa.
Minua kiusattiin 2 luokalta 9 luokkaan enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja minulla tosiaan diagnosoitiin tuo MVP, joka kuitenkin muutti elämääni ratkaisevasti.

Ensimmäisen kerran jouduin edes jotenkin itsemurhan kanssa tekemisiin 8-vuotiaana, kun eräs luokkakaverini toi linkkarin kouluun ja selitti viiltävänsä sillä ranteet auki. Myöhemmin kyseinen kaveri keskusteli kanssani sen ikäisen lapsen vakavalla tavalla ja leikitteli veitsellä. Muisto tapahtumasta on jotenkin hyvin ahdistava.
Kyseinen tuttu kärsi teininä muutenkin aika raskaasta "teini-angstista" ja puheli aina itsetuhoisesti ja epämääräisesti.
Jotenkin se ei vain ollut sitä ihmistyyppiä, joka ottaa hengen itseltään. En pysty sanomaan, miksi se tuntui siltä. Tai siis.. jos otat yhden ja puolikkaan päänsärkytabletin ja olet varma, että pystyt sillä tekemään itsemurhan se ei jotenkin vain tunnu niin vakavalta touhulta. Myöhemmin hän myönsi hakeneensa jonkinlaista huomiota ja hyvitystä. Mistä en sitten tiedä.

Konkreettisimman kokemuksen sain kuitenkin tänä kesänä, kun nuorehko mieshenkilö, jonka olen tuntenut lähes 10 vuotta otti ja hyppäsi alas liki 30 metriä korkealta sillalta virtaavaan veteen. Asia järkytti koska se tapahtui ilmeisesti varsin yllättäen.
Ei hän tietääkseni ole masentunut eikä mitään (kortti oli ymmärtääkseni joutunut ennemmin hyllylle) enemmän hän on aina tuntunut olleen hieman hukassa sen kanssa, missä ja millainen sen pitäisi olla. En tiedä missä määrin, mutta Suomalainen mies ei puhu eikä itke, paitsi kännissä.
tallennettu
Sivuja: [1] 2   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional