01.Syyskuu 2014, 22:05 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: 1 [2]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Itsemurha ja itsemurhayritys  (Luettu 6809 kertaa)
Morkhet
Kokelas
*


Poissa Poissa
Viestejä: 31
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: JMSK
« Vastaus #20 : 22.Syyskuu 2011, 22:56 »

Siskoni mies tappoi itsensä maanantaina. Suru ja epätoivo on tässä huushollissa nyt käsinkosketeltavaa, varsinkin kun siskoni ja hänen kaksi lastaan asuvat nyt tilapäisesti meidän luonamme, koska kotona olo on tietysti liian raskasta. Itsekin olen, hiukan vieläkin, hämmentynyt ja todella surullinen tästä asiasta, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Siskon ystäviä ja meidän sukulaisiamme tulee satunnaisesti suremaan tänne ja se tuntuu aina yhtä pahalta, kun on juuri saanut asian pois mielestään ja sitten joku taas tulee halailemaan ja itkemään, eikä voi itsekään sitten tehdä muuta.

Itse on ole aikaisemmin joutunut tämän asian kanssa kosketuksiin, joten se iskee vasten kasvoja aika kovalla voimalla, kun se tulee noinkin läheiselle ihmiselle. En tiedä, mikä suomalaisilla nuorilla miehillä on nykyään - olihan hänkin vasta kolmenkympin paikkeilla. Onko nykymaailman paineet liian suuret, vai ovatko ihmiset heikentyneet?
tallennettu

I became insane, with long intervals
of horrible sanity.
Iivari
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 3026
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Vantaan Jokiniemi (ja muu elämänalue)
« Vastaus #21 : 22.Syyskuu 2011, 23:16 »

Voimia ja jaksamista.

Minä olen viimeisen vuoden, puolentoista, aikana miettinyt tätä paljon, ja minun paras haisuni asiaan on jotakuinkin se, että niin elämänvaikeuden kuin paineittenkin siirtyminen konkretiasta abstraktiuteen sekä monelta suunnalta tulviva "oikean elämäntavan" ja "täydellisen onnellisuuden" vaatimuksen yhdistelmä liitettynä siihen, että epätasa-arvoisuuden ja epätasaisten elinolosuhteiden näkyminen arjessa ja läheisessä elinympäristössä on se, mistä tällaisia surkeita elämänkohtaloita tai onnettomia vuosia tulee, ainakin osittain, ja siltä osin kuin se on mahdollista yleisesti selittää.

En todellakaan tarkoita, että konkreettinen ruuan hankkiminen raadannalla pöytään maata viljellen tai metsää kaataen olisi sinänsä yhtään sen helpompaa tai idealisoitavampaa kuin mitä se on, mutta silti minusta tuntuu siltä, että kaiken siirtyminen yhä abstraktimpaan suuntaan, ja oman elämään vaikuttavien asioiden hallinnan tunteen väheneminen ovat monessa suhteessa toisiinsa sidottuja. Kun helposti toisaalta näkee sellaista, mitä pitää (tai pitää pitää) tavoiteltavana ja saavutuksina, toisaalta elää arjessa tehden paljon merkityksettömältä tuntuvia asioita perä perään, ei välttämättä enää näe sitä, missä tässä kaikessa on järkeä. Toisaalta en kuitenkaan osaa ehkä tavoittaa kaikkea, mitä haluaisin aiheesta ymmärtää, sillä monella tapaa minä kuitenkin olen niin monia muita parempiosaisempi...
tallennettu

Olen niitä tapahtumia
joita ei käsitellä perinteisillä luukuilla.
Pekka Kejonen
Logikärmes
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
« Vastaus #22 : 23.Syyskuu 2011, 00:12 »

En tiedä, mikä suomalaisilla nuorilla miehillä on nykyään - olihan hänkin vasta kolmenkympin paikkeilla. Onko nykymaailman paineet liian suuret, vai ovatko ihmiset heikentyneet?

Osanotot myös minun puolestani. Eivät ne tilastot kuitenkaan varsinaisesti ole rumentuneet, itse asiassa päinvastoin.

En usko, että itsemurhien kirvoittajana olisivat niinkään pelkästään liialliset paineet, kuin se, ettei niitä osata purkaa rakentavasti. Asioista ei puhuta, ja paha olo vain kasvaa. Eräs tuttuni kärsi aikoinaan vakavasta masennuksesta, ja hän ainakin oli luonteeltaan erittäin sulkeutunut henkilö, aina hieman kireänoloinen ja vieläpä puhui kovin muodollisesti. Hän sai onneksi apua ajoissa. Ikävä kyllä kaikilla asiat eivät järjesty yhtä hyvin.

Tiedän myös, kuinka rankkoja tällaiset tapahtumat voivat olla omaisille. Tunnen erään henkilön, jolta meni äiti yläasteiässä. Kun hän palasi kouluun päästyään asiasta jokseenkin yli, hän koki yhdeksi rankimmista asioista sen, miten ihmiset hänen ympärillään eivät enää osanneet käyttäytyä luontevasti. Asia muuttui tosin parempaan suuntaan, kun hän toi asian esille.
« Viimeksi muokattu: 23.Syyskuu 2011, 01:53 kirjoittanut Logikärmes » tallennettu

"The dog is a peasant and the cat is a gentleman."
- H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
Nafisan
Kriitikko
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 634
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #23 : 23.Syyskuu 2011, 07:10 »

Voimia Morkhetille!

Minä olen joskus erään hyvän ystävän kanssa pohtinut utsemurhaan johtavia syitä ja keskusteltiin mitkä meille olisi sellaisia. Ko. kaverin serkku ja läheinen ystävä sitten meni ja tappoi itsensä vähän sen jälkeen (olisiko puolen vuoden sisällä). Hän ei ulospäin näyttänyt (tavattuani ystäväni konfirmaation jälkeisissä juhlissa) mitenkään masentuneelta tms. vaan oli hyvinkin eläväinen ja räiskyvä persoona. Hänen äitinsä kertoi tyttären kuitenkin olleen vakavasti depressoitunut, syöneen lääkkeitäkin - jotka olivat jääneet vähän aikaa ennen itsemurhaa käyttämättä. Oli vain opiskelupaikassaan päättänyt mennä ja ottaa yliannostuksen unilääkkeitä. Olin aika järkyttynyt kaverini kerrottua asiasta.

Mutta mikä minua enemmän ihmetyttää, pelottaa ja laittaa ajattelemaan, on se, että poikaystäväni isällä oli vakavia mielenterveysongelmia koko elämänsä ajan, mutta hänen sukupolvensa vaikeni näistä asioista. Kotona toki tiesivät vaimo ja lapset (poikakaverini/kihlattuni sisko) mutta apua ei saatu. Vaimo otti lapset ja lähti vuosia ennen itsemurhaa pois kotoa, uuden miehen luo - lapset muuttivat opiskelupaikkakunnalleen. Sitten eräänä harmaana keväänä mies ei enää jaksanut vaan hyppäsi talonsa parvekkeelta köyden jatkoksi. Poikaystäväni vain totesi - parempi että teki jotain itsellensä kuin muille. Oli jo kauan odottanut jotain tapahtuvan.

Synkistä mielikuvitusleikeistä huolimatta en tiedä olisiko minussa sitä mitä tarvitaan oman hengen riistämiseen, ei ainakaan tekisi mieli mennä viiltämään ranteita auki. Veri ei pelota mutta en kestä kovin hyvin kipua. Jos pitäisi valita tapa jolla kuolee niin nopeasti ja kivuttomasti.
tallennettu

"Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina." - Kahlil Gibran
Sarantha
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1101
« Vastaus #24 : 23.Syyskuu 2011, 23:46 »

Osanottoni, Morkhet. Itselläni on samantapaisesta tilanteesta kokemusta, silloin kyseessä oli äidin siskon mies. Äidin sisko ja hänen poikansa, joka isänsä kuollessa oli kolmivuotias, selvisivät lopulta ihan hyvin. Jäljelle jääneiden elämä jatkui. Uskon, että myös sinun läheisesi selviävät. Puhukaa keskenänne. Toivottavasti teille on tarjottu jälkipuintimahdollisuutta ja muuta kriisiapua?

Minä en usko, että itsemurhiin on mitään yhtä tiettyä syytä. Kaikki reagoivat yksilöllisesti. Olen usein miettinyt, voisiko kuka tahansa jossain tilanteessa päätyä tekemään itsemurhan, vai ovatko toiset ihmiset herkemmin "sen tyyppisiä" kuin toiset. Voin sanoa, etten tiedä vastausta. Toinen miettimäni juttu on se, voiko itsemurha olla "järjellinen" reaktio kestämättömään elämäntilanteeseen, ts. ihminen on psyykkisesti täysissä järjissään ja viileän rationaalisesti päättelee, ettei elämä ole enää elämisen arvoista, vai täytyykö ihmisen realiteetti- ja suhteellisuudentajun olla siinä tilanteessa pettänyt ja ihmisen käytännössä "järjiltään". Eli onko itsemurhan tekeminen/yrittäminen itsessään sairauden oire, vai sinänsä adekvaatti reaktio sairauteen tai muuhun kriisiin? En tiedä siihenkään vastausta.
tallennettu

"Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä,
suitsi mielesi pirut.
Ja kaiken minkä kykenet, se tee
kuin oisi se viimeinen tekosi
näkyvän valon maailmassa."
Iivari
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 3026
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Vantaan Jokiniemi (ja muu elämänalue)
« Vastaus #25 : 24.Syyskuu 2011, 00:00 »

Negaatio jälkimmäiseen ainakin on mahdollinen: On mahdollista rationaalisesti päätellä, että ihan vielä ei ole aika tehdä itsemurhaa, vaikka kuinka pahalta tuntuukin, ja että syitä elää on vielä aika läjä, vaikkei niitä juuri sillä hetkellä näekään. Tähän päädyin viime vuoden aikana, jolloin mietin aika paljon syitä elää ja elämän vaikeutta. Vaikka se oli elämän vaikein ja paskin vuosi, muutamaan kertaan tuli todettua, että itsemurhaa en sittenkään tee, ja juuri sellaisen järjen analyysin kautta, vaikka tunnetila ja väsymys olisivat kuinka vaatineet lopullista poispääsyä. Ei silti todista vastapäiväisestä tilanteesta mitään.

Mun suhde itsemurhiin on tosiasiassa laimentunut aika paljon viime aikoina, lukuunottamatta ehkä henkilökohtaisia pohdiskeluja. Minulla ei yli vuoteen enää ole ollut yhtään läheistä ystävää, joka ajattelisi itsemurhaa jatkuvasti tai olisi sitä lähiaikoina yrittänyt. Jopa hyvistä kavereista ja kavereista, joiden toivoisin olevan lähempiä minulle, on vaikea löytää ihmistä, joka olisi itsemurhan kieppeilläkään, ainakin käsittääkseni tapaukset ovat lientyneet.

Lukioiässä varsinkin olin usean itsemurhaa ajattelevan ihmisen ystävä tai kaveri, ja sen jälkeenkin vuosia. Itsemurhan tehneistä lähimmät ihmiset ovat olleet tuttuja Kainuusta, muutama nuori ja muutama vanhempi. Aika monen itsemurhaa parikymppiseksi asti pohtineen ihmisen elämä tuntuu kääntyneen viime vuosina reippaasti parempaan suuntaan.
tallennettu

Olen niitä tapahtumia
joita ei käsitellä perinteisillä luukuilla.
Pekka Kejonen
Morkhet
Kokelas
*


Poissa Poissa
Viestejä: 31
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: JMSK
« Vastaus #26 : 24.Syyskuu 2011, 18:53 »

Kiitos kaikille paljon.
Kyllä uskonkin, että me tästä vielä pääsemme yli ihan hyvin, koska kuitenkin meillä on paljon tukea antavia henkilöitä ympärillä. Ja kyllä meille on sitä kriisiapuakin jo annettu, tänäänkin olivat ne kriisityöntekijät täällä käymässä.

Eipä siihen varmaan mitään yhtä tiettyä syytä ollutkaan, siskoni mies oli kuitenkin aika sulkeutunut, eikä puhunut niistä asioista juuri kenellekään. Se asenne tuskin ainakaan auttoi tätä tilannetta. Paljon itsemurhia ja muita tämäntapaisia on ollut hänen suvussaan, joten kai se sitten oli hänellekin luontevin keino ratkaista oma hankala tilanteensa.

Itse on tuollaiseen tekoon kykenisi, enkä ole koskaan edes vakavasti harkinnutkaan. Tunnen kyllä ihmisiä, jotka ovat harkinneet ja melkein tehneetkin, mutta nykyään heillä on parempi elämäntilanne, mikä helpottaa minunkin oloani. En kaipaa enempää traagisia tapahtumia.
tallennettu

I became insane, with long intervals
of horrible sanity.
Kazeno
Kokelas
*


Poissa Poissa
Viestejä: 5
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Hollola
« Vastaus #27 : 17.Lokakuu 2011, 17:01 »

Olen ohimennen silloin tällöin ajatellut että "kyllä tästäkin päästäisiin jos.." mutta vaikka tosissani olenkin joskus miettinyt, onko tähän syytä, olen aina tullut siihen tulokseen että itsemurha on vaihtoehto (toisin kuin monet väittävät) mutta se on helvetin huono vaihtoehto. Siitä ei ole takaisin menemistä, toisin kuin elämisessä. Rationaalinen ajattelutapa ehkä, mutta minut se on kantanut hankalampien vuosien yli.

Enemmän olen huolissani siskostani ja veljestäni. Tiedän siskoni harkinneen itsemurhaa, ja tälläkin hetkellä hänestä on tullut usein esiin väsymys elämäntilanteesen sekä yksinäisyys. Ongelma hänen kanssaan on kuitenkin yksipuolinen tapa tarkastella asioita. Usein hän on esimerkiksi sanonut että hänen kavereitaan ei kiinnosta tehdä mitään, mutta parin kysymyksen jälkeen tiesin että hän itse on usein kieltäytynyt heidän kutsuistaan koska on ollut parempaa tekemistä. Tiedän että minun pitäisi viettää hänen kanssaan enemmän aikaa ja yrittää auttaa, mutta olen vasta hiljattain itse selviytynyt omista hankalista ajoistani, kuten sanoinkin. Raha ollut tiukalla jne., varsin yleisiä ilmiöitä. Toisaalta pelottaa että jos en tee jotain - mutta sitten taas tulee voimaton olo kun ajattelenkin että on pakko pakko pakko tehdä kaikkeni hänen vuokseen, tietäen että hän ei ota lappuja silmiltään.

Veljeni tilanteesta en paljoa tiedä, emme koskaan olleet kovin läheisiä. Tiedän hänen kuitenkin kertoneen äidille että "en tosissaan uskonut että näinkin kauan eläisin". Veljeni on todella hiljainen luonteeltaan, ja uskomattoman älykäs, mutta häntä on kiusattu koulun ensimmäisiltä luokilta lähtien ja ihmissuhteet mennyt aika pitkälti ojaan ensimmäisen tyttökaverin lähdettyä. Jotenkin en jaksa uskoa että hän tosiaan yrittäisi heittää henkensä, mutta toisaalta ajatus on aina jossain taustalla.

Nykyinen poikaystäväni äswell on sairastanut vakavaa masennusta jo vuosia, jatkuvalla sairaslomalla (vai liekö eläke, en ole varma eng. termeistä) jo ties monennetta vuotta ja harvoin poistuu talostaan. Tiedän hänen lähes tehneen itsemurhan, hän itse kuvaili tilanteen seuraavasti: "Pidin partaveitsen terää ranteellani, mutta tuntui kuin joku olisi pitänyt kädestäni kiinni enkä vain voinut tehdä sitä." Viimeaikoina hän on kuitenkin alkanut käydä ulkona vaikka vain pikaisilla käynneillä, ja toivon todella parasta.

Mitä tulee itsemurhan 'muoti-ilmiöön', ajattelisin asian kuitenkin olevan usein vain huomion hakua (viittaan tällä tosiaankin vain huomiomielessä ajatuksesta kertoneisiin). Ongelma kuitenkin on ettei koskaan voi olla varma asiasta, ja tämä 'huomionhakukin' voi mennä tosiaan niin pitkälle että itsemurhaa yrittää, tai muuttua vakavaksi ajatukseksi kasvavien paineiden, mahdollisen masennuksen yms. lisääntyessä.

Toivon ettei kukaan ota ajatuksiani loukkaavasti. En yritä väittää että itsemurha-aikeet olisivat pötyä tai niitä ei pitäisi ottaa vakavasti - päinvastoin. Toin vain esiin ajatuksiani jotka heräsivät lukiessani mietteitä muoti-ilmiöstä.
tallennettu
ShadowDust
Kokelas
*


Poissa Poissa
Viestejä: 18
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Halsua
« Vastaus #28 : 20.Joulukuu 2011, 19:43 »

Jos tässä nyt rupiaisi kirjoittelemaan kaiken maailman juttuja tästä aiheesta...

Eli siis yksi kaverini (minua kahta vuotta nuorempi) on ajatellut itsemurhaa. Hän kertoi, että oli alkanut viillellä keväällä jo vähän pintanaarmuja oliko se nyt tuolla hiekkapaperilla... Enkä oikeen tiedä miksi. En ole oikein puhunut hänen kanssaan tuosta asiasta, koska se on vielä minusta arka aihe ja hän ei ikinä näytä masentuneelta, kun on sellainen pirteä ja iloinen tyyppi. Enenpää en oikein tiedä tilanteesta, ollaan tunnettu vasta pari kuukautta, silti ollaan tultu nopeasti kavereiksi.

Jos jatkaisin omilla kokemuksillani... Olen ollut monta vuotta masentuneena, mutta aloin vasta viiltelemään tuossa noin vuosi sitten ensinmäistä kertaa. Ja ne viillot ovat/olivat paljon syvempiä kuin kaverini. Kuukausi myöhemmin ne huomattiin ja minut heitettiin koulukuraattorille, joka on sairaan surkea puhumaan, eli ei auttanut yhtään. Lopetin viiltelyn kuitenkin hetkeksi, ja nyt olen taasen viime kuussa aloittanut uudestaan kun on vaan niin surkea elämä. Ja niinhän on kun on alkanut tajuta asioita, joita en nyt mainitse tässä... Ja yksi asia masensi lisää, joka tapahtui tuossa 11. päivän illalla. Sen jälkeen olen ollut pahemmassa masennuksessa koko ajan. En ole näyttänyt hirveän masentuneelta koulussa, mutta olen hymyillyt harvoin. En tiedä, tapanko ihteni tässä kohta vai paljon myöhemmin... Katotaan nyt miten käy, jäänkö henkiin...
tallennettu

-ShadowDust

Hän istui nurkassa yksin eikä ketään vierellään. Jokainen askel, jonka hän oli ottanut, vei kohti omaa tuhoaan. Kuolema tuhoaa lopulta kaikki, ei palauta ottamaansa takaisin, ja silloin kaikki on poissa. Muu on varjoa, tuhkaa ja tomua.
Lachesis
Kriitikko
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1828
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo
« Vastaus #29 : 20.Joulukuu 2011, 21:50 »

Auttaisiko, jos voisit puhua jollekulle huolistasi? Jos et halua kertoa vanhemmillesi tai kavereillesi, Palveleva puhelin (01019-0071) sekä Lasten ja nuorten puhelin (0800-120 400) vastaavat aina, ja soittaa voi myös nimettömänä. Vaikka en tunne sinua, tilanteesi kuulostaa huolestuttavalta  Epävarma.
tallennettu

Ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen
krakken
Noviisi
*


Poissa Poissa
Viestejä: 147
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Joensuu
« Vastaus #30 : 21.Joulukuu 2011, 10:06 »

Kuukausi myöhemmin ne huomattiin ja minut heitettiin koulukuraattorille, joka on sairaan surkea puhumaan, eli ei auttanut yhtään. Lopetin viiltelyn kuitenkin hetkeksi, ja nyt olen taasen viime kuussa aloittanut uudestaan kun on vaan niin surkea elämä. Ja niinhän on kun on alkanut tajuta asioita, joita en nyt mainitse tässä... Ja yksi asia masensi lisää, joka tapahtui tuossa 11. päivän illalla. Sen jälkeen olen ollut pahemmassa masennuksessa koko ajan.

Ymmärrän omasta kokemuksesta kuinka helvetin korkea kynnys voi olla hakea apua tai puhua asioista kenellekään, etenkin jos luotettavia ihmisiä ei elämässä ole. Kuulostaa myös tutulta tuo ettei kuraattori ota vakavasti, taannoin itse lukioiässä vihjatessani ongelmistani terkkarin tarkastuksessa jäi vaikutelma että puheet menivät ohi korvien. Tilanteessa, jossa elämä ja ihmissuhteet selvästi kärsivät mielialan takia, eivät neuvot kuten "piristy vähän" tai "koita ryhdistäytyä" ole välttämättä järin päteviä.

Kuinkakohan moni vastaava tapaus suodattuu systeemin läpi ja mitkä seuraukset sillä on yhteiskunnan tasolla? En sinänsä halua syyllistää ketään mutta pistää yhtä kaikki miettimään.

Sain raahattua itseni lääkärille vedenjakajatilanteessa kun ainoa ajatus oli että nyt mennään sinne tai sitten tehdään jotain lopullista. Hoidon piiriin hakeutumisen jälkeen elämä on näyttänyt hieman valoisammalta, löytyihän sieltä aika kimppu asioita joita nyt setviä ja katsoa miten tästä eteenpäin. Ei tämä vieläkään herkkua ole mutta onpahan joku taho joka auttaa. Tai että ei tarvitse jatkuvasti itku kurkussa pelätä huomista päivää, elämää, itseään.

Pahoittelen jos viestini meni ohi otsikon, mutta postaus, johon vastasin, liikautti, ja toivon että tästä voisi olla vihjeeksi kenelle tahansa vaikeassa tilanteessa olevalle.
tallennettu
ShadowDust
Kokelas
*


Poissa Poissa
Viestejä: 18
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Halsua
« Vastaus #31 : 25.Tammikuu 2012, 20:45 »

Noniin tässä sitä taas ollaan kirjoittamassa tekstiä.

Kiitos kaverin joudun olemaan joka toinen viikko sillä surkealla kuraattorilla, joka väkisin tahtoo katsoa silmiin ja puhuu kaikkea potaskaa (siis mielestäni). En haluaisi puhua sille tai kertoa juttujani, kun se ei kuitenkaan millään tavalla auta. Voisin kyllä ruveta kapinaan ja lakata puhumasta. Pääsisin tästä yli omin avuinkin, ei muiden tarvitse olla apuna. Yksinkin pärjää ihan yhtä hyvin kuin porukassakin. Silloin ei tarvitse olla purkamassa omia huoliaan ja levitellä juttujaan maailmalle.

Edellinen kyllä taisi mennä ohi aiheen... Mutta mutta, viiltoja ei ole tullut lisää, odotan että muut unohtavat sen...
tallennettu

-ShadowDust

Hän istui nurkassa yksin eikä ketään vierellään. Jokainen askel, jonka hän oli ottanut, vei kohti omaa tuhoaan. Kuolema tuhoaa lopulta kaikki, ei palauta ottamaansa takaisin, ja silloin kaikki on poissa. Muu on varjoa, tuhkaa ja tomua.
Sivuja: 1 [2]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional