Jonathan Carrol: Valkoiset omenat – Sydämeni on kello & Anjo (2)

[Angrod]

Minä ajattelin pysyä aikataulussa, mutta vaikka luinkin nämä jo maanantaina, niin en ennen tätä jaksanut itse tehdä topikkia.

Isabella tuli nähdyksi ja lisää tietoa saaduksi hänen ja Ettrichin menneisyydestä. Se oli syventävää, mutta todellinen potkupäähän oli Anjo. Meitä ihmettä on oikein tekeillä? Ovatko Coco ja Anjo samalla puolella? Jos eivät, niin kumpi on pahis (tyyliin enkeli vs. demoni vai?), vai voiko tässä asiassa olla puolenjakoa hyvään ja pahaan?

Ettrich vaikuttaa mielenkiintoisesti rakennetulta hahmolta, voidaan pohti on ko kirjalijan miehisyydellä vaikutusta siihen, että miehet hieman samastuvat häneen ja pitävät häntä oikeana lahjana naisille, kun taas naiset ryhtyvät epäluuloisiksi. Ei Ettrich minusta ole virheetön, mutta virheitä voi antaa anteeksi. Toisin näissä kahdessa luvusta paljastuva perheensä hylkääminen on jo jotain anteeksi antamattomampaa ja pistää pohtimaan aletaanko lukijan Ettrich-kuvaa romuttamaan loppua kohti.

Ehkä naisten vaistot olivatkin oikeassa ja me miehet sokeampia. Voisi myös olla, että kuvaukseen olisi voitu sotkea maailmaa melko omanapakeskeisesti seuraavalta tuntuvan Anjon mahtia. Ehkä Anjo vaan on iskenyt silmänsä Ettrichiin ja rakentaa hänestä loistokasta, kuten esim. muuan keiju Jonathan Strange & Herra Norrellissa.

Ja lopuksi vielä: Miten Bruno Mann liittyy tähän kaikkeen. Jotenkin luulisi, että Anjo on yksittäistapaus, eikä Brunon puolella ole toista mahtia. Mutta...

[Vanamo]

Jospa minäkin lopulta vastaisin tähän, jotta voin jatkaa kirjan lukemista.

Anjo oli mielestäni erittäin häiritsevä tuttavuus. Ei syntymättömien lasten tulisi pystyä sellaiseen kuin hän. Lapsella voi toki olla jotain voimia, mutta se että hän tietää ja osaa ja kenties ymmärtää paljon enemmän kuin vanhempansa ennen kuin on edes syntynyt tuntuu suoraan sanoen vähän typerältä. Onkohan perinteinen syntyminen Anjolle vain välttämätön paha - hän ei nimittäin oikein tuntuisi tarvitsevan sitä pienen lapsen roolia, joka hänelle on luvassa synnyttyään.

Kuten Angrod, minäkin ihmettelen Bruno Mannin roolia, miksi ihmeessä hänkin on elossa? Kaikkia kuolleita ei varmaan kuitenkaan herätellä henkiin? Liittyisiköhän hänen hengissä olemiseensa jonkinlaista asioiden tasapainotusta tai jotain - eli että hän saisi palvella jotain päinvastaista tarkoitusta kuin Ettrich.

Coco olentona herättää myös mielenkiintoa ja hänen ruokailutottumuksensa huvitusta. Melkein en edes tajunnut sytyttimen napostelua, kun se oli kuvattu niin normaalina tapahtumana. Kun sitten havahduin todellisuuteen, tuntui tämä entistä hilpeämmältä.

[Metusalem]

Tämä menee jännäksi kyllä. Liian paljon tulee kysymyksiä että niitä kaikkia edes muistaisi. Ainakin mielenkiinto pysyy yllä, mutta hiukan mietin pystyykö kirjailija kokoamaan tällaista vyyhteä järkevällä tavalla kirjan loppuun mennessä.

Anjo oli hämmentävä. En tajunnut, miksi Anjo oli yhdessä vaiheessa se koira, tai miksi Ettrich hyppäsi yhtäkkiä wieniläiseen ravintolaan, tai miksi muut eivät nähneet Isabellea ja sitä toista tyyppiä, jonka nimeä en muista nyt.

En tästä osaa nyt muuta sanoa. Hämmentävää, odotan varauksellisella mielenkiinnolla jatkoa.

[Hiistu]

Ovatko Coco ja Anjo samalla puolella? Jos eivät, niin kumpi on pahis (tyyliin enkeli vs. demoni vai?), vai voiko tässä asiassa olla puolenjakoa hyvään ja pahaan?

Coco hämmentää minua entistä enemmän... Tekstissä mainittiin jo suoraa, ettei hän ole inhimillistä alkuperää ja että hänen tehtävänsä todella on suojella Ettrichiä. Ettrichille povattiin myös tapahtuvan pahoja asioita... Mutta miksei Anjo sitten suojelisi isäänsä, kerran tuntuu olevan niin kaikkivoipainen mukula? Miten Coco voisi tehdä jotain häntä enemmän, mikäli he ovat täysin samalla puolella? Mystinen valo-olento oli myös omituinen tuttavuus. Ilmeisesti se oli jotenkin pahansuopa tai muutoin vaarallinen, mutta jotenkin vaikea kuvitella "pahaa" valoa...

Kulkusen viestittämän ravintolakohtauksen merkitystä en sitäkään oikein ymmärtänyt, vaikka suusta noukittu kilikello sinänsä olikin mahtavan järjetöntä. (Isabelle vaikuttaa muutenkin kaiken hänestä kerrotun perusteella perin ennalta-arvaamattomalta ihmiseltä.. Mikä vain entisestään lisää kummastusta siitä, kuinka Ettrich oikeasti kuvittelee tajuavansa naisia.  ) Tuli lähestulkoon sellainen olo, että Anjo halusi vain esitellä voimiaan - kenties lähestulkoon uhkailla Ettrichiä olemaan oikein kiltisti häntä ja Isabellea kohtaan... 

Tuli siitä myös mieleeni, olikohan Anjolla jotain vaikutusta Ettrichin käytökseen lentokentällä. Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että mies oikeasti hakkasi jonkun. Siihen astihan, esittäköön sitten kuinka machoa naistenmiestä hyvänsä, hän oli halunnut miellyttää mielitiettyään suht kesyillä tavoilla: siivoamalla autonsa, olemalla ajoissa vastassa, hankkimalla voileipiä... En siis odottanut häneltä niin väkivaltaista ja arvaamatonta käytöstä, eikä se minusta ollut edes enää romanttista. (Toisin kuin esim. se valokuvien lähettely oli ollut oikeasti söpöä.) Isabellesta se kuitenkin tuntui kuuluvan asiaan, eikä kukaan ulkopuolinen kiinnittänyt välikohtaukseen huomiota. Siis aivan samaan tapaan, kun ravintolassa ei kukaan ollut huomannut Anjon ohjaileman koiran tekemisiä...

Toivon totisesti, että kirjailija alkaisi vähitellen myös paljastamaan arvoituksiaan. Osa arvoituksista on Suuria: Mitä Ettrichiltä jäi muistamatta/huomaamatta päivästä ennen heidän viimeisintä rakasteluaan? Ja osa sitten ei olisi arvoituksia lainkaan, jos kirjailija vain viitsisi kertoa niistä vähän enemmän: Millä perusteella matka Krakovaan oli ollut heidän liittonsa "lopun alkua"? 

Ja Brunon rooli tosiaan kummastuttaa sekin... Vanamon arvelu voimien tasapainosta tai semmoisesta kuulostaa ihan mahdolliselta. Jos Anjo ja Coco ovat jotenkin vastakkaisilla puolilla, niin olisiko Brunon henkiinheräämys sitten Cocon tekosia?

[Lucky D]

Viimein saan aikaan kirjoitettua, sen mitä olen pitkään tässä jo tuuminut, mutta nyt kirjaa ei ole vierellä, joten menee nyt muistin pohjalta. Siinä on vain se ongelma että luin tämän pätkän ajallaan sinä viikkona minä pitikin. Ja siitä on aika kauan. Mutta hyvä puoli on se etten ole lukenut kirjaa tämän pitemmälle.

Tätä pätkää lukiessani alkoi ärsyttää suomentajan viittaukset englantiin. Tai oikestaan suomentajan tapa käsitellä kirjan viittauksiin. Yhdessä kohtaa nimittäin Isabelle sanoi jotain ja sitten se mies siinä ihmetteli kuinka Isabella osasi valita juuri oikean sanan englanniksi vaikka se ollut naisen äidinkieli. Niin miksei sitä sanaa voinut laittaa siihen englanniksi myös, suomenkielisen viereen, kun Ettrichi toisti sen mielessänsä. Tuntuu hassua lukea suomenkielistä sanaa, mutta hahmo väittää sen olevan englantia. ja sitten tietysti haluan tietää mikä se sana on ollut alkuperäisessä teoksessa, että voisin itse arvioda oliko se sana niin mahtava siinä kontekstissa. Nyt näen sekä kirjoittajalta että suomentajalta tässä piiloitettua itsekehua. Olenko tässä suhteessa todella outo ja väärässä? Ehkä, mutta kohta silti ärsyttää.

Mikään ei edelleenkään jännittänyt eikä ihmetyttänyt. Se "ilkeä valo" oli jotenkin tyhmä juttu. ei voi muuta sanoa kuin lol. Ja sain sellaisen kuvan ettei kukaan voi sille valolle mitään ja koko kirjan ajan sitä vain paetaan ja se voitetaan kun se mies muistaa kaiken taas. Enkä ole vakuuttunut siitä ettei se jo muista. Eihän kukaan muutenkaan muista joka päivää. (paitsi täydellinen pikku ettrichi tyhmän vaikealla nimellä kirjoittaa), joten onko hänellä sairaalan lisäksi edes jotain erityistä muistettavaa?