Kirjojen painokset/laitokset

[Hiistu]

Onko jotain kirjaa, josta toivoisit uusintapainosta?
Asia tuli mieleen (luonnollisesti) Hobbin Lordi Kultainen -trilogiasta, jonka kahdesta ensimmäisestä osasta maksetaan tällä hetkellä käytettyinä huimalta tuntuvia summia. Uskoisin, että moni toivoisi niistä uusia painoksia. Ja vaikkei jonkin käytetyn kirjan hinta olisikaan mitenkään korkea, saattaa kirjaa olla vaikea löytää. Toisaalta joku jonkin loppuunmyydyn kirjan omistava voisi hyvinkin haluta, ettei uusia painoksia ilmesty, jottei oma kirja muutu vähemmän harvinaiseksi. (Miulla henk.koht. ei ole mitään minkään kirjan uusia painoksia vastaan, tulipahan tuollainenkin näkökulma vain mieleen.  )

Uusintapainoksista aloin sitten miettiä kirjojen painoksia muutoinkin.. Jotkut kirjoja keräilevät ilmeisesti suosivat nimenomaan ensipainoksia. En kyllä ole koskaan ymmärtänyt syytä... Ehkä se tuo hommaan kivaa lisähaastetta? Itse en kiinnitä kirjoja hankkiessani painokseen mitään huomiota, mutta olen ihan tyytyväinen, jos hankkimani kirja sattuukin olemaan ensimmäinen painos. Ajattelen, että sellainen kirja on ehkä helpompi myydä, jos joskus päätänkin siitä luopua. (Ihan kuin muka ikinä raaskisin..)

Jotkut taasen haluavat hankkia jostain teoksesta monta erilaista painosta/laitosta, esimerkiksi erilaisilla kansikuvilla tai joinain kokoelma- tai juhla- tai muina erikoislaitoksina(?). Esimerkkinä tulee mieleen Taru Sormusten herrasta, jota on ennätettty julkaista vaikka millaisessa muodossa. Minulla on kutakin kirjaa vain yhtenä kappaleena (paria kirjaa kyllä useammalla kuin yhdellä kielellä, mutta siis muutoin). Jokunen kirja minulla on aluksi ollut pokkarina, mutta olen sittemmin saanut hankittua kovakantisena ja myynyt tai antanut pokkarin pois. Muutoin on esim. kansikuvien suhteen sattunut niin hyvä tuuri, että ostohetkellä myynnissä ollut versio on miellyttänyt silmää. Esim. Le Guinin Maameren tarinoista pidän ehdottomasti eniten niistä joskus 2000-luvun alussa ilmestyneistä ruskeaselkäisistä (kolme ensimmäistä kirjaa yhdessä, kaikilla kirjoilla yhtenäinen ulkonäkö).

Minulle on aika epäselvää, milloin ylipäänsä puhutaan painoksista ja milloin on kokonaan uusi laitos.. Jos on uusi laitos, niin silloin kai kirjan sisältöön on tehty jotain muutoksia? Eli esim. pelkkä kansikuvan vaihtaminen ei muuta laitosta, vaan on pelkästään uusi painos? Entä alkujaan kovakantisena painetun kirjan pokkariversiot? Tai jos kustantaja vaihtuu?

Onko kirjan painoksella (ensimmäinen vs. muut) sinulle väliä? Omistatko samaa kirjaa monena erilaisena versiona?

[Mirre-Kala]

Voi kyllä. Hyviä enteitä, Pratchettin ja Gaimanin loistava mestariteos, joka julkaistiin suomeksi vuonna 1992, eikä toista painosta ole ilmeisesti otettu. Itsehän olin tuohon aikaan yksivuotias, joten en vielä osannut arvostaa kirjallisuutta. Onnekseni kotikaupunkini kirjasto onnistui varjelemaan yhtä kappaletta siihen asti, että sen yläasteikäisenä sattumalta löysin. Hyviä enteitä oli minulle se porttihuume, joka johdatti minut sekä Pratchettin että Gaimanin pariin ja muutenkin herätti uudelleen nuukahtamaan päässeen kiinnostukseni fantasiaan. Mikä tärkeintä, se myös sai minut arvostamaan hyvää kääntämistyötä. Sinkkosen suomennostyö tämän kirjan kanssa on mielestäni vertaansa vailla, kaikin puolin erinomaista, ja siksikin on minusta suoranainen rikos, että kirjan suomenkielinen laitos on päässyt harvinaistumaan - ja hintapyyntö tuppaa olemaan sen mukainen, jos kirjaa jossain myynnissä näkyy. En liene ainut, joka pitää suomennosta lievästi ilmaisten tasokkaana, koska aika moni muukin tuntemani Good Omens -fani kuolaa itsestä miltei hukuksiin ajatuksestakin, että Hyviä enteitä julkaistasiin uudestaan. Voisi kuvitella, että uusintapainos kannattaisi nyt, kun sekä Partcett että Gaiman ovat muutenkin keränneet enemmän nimeä.

Itse toivoisin Hobb-suomennoksista uusintapainoksia, lähinnä koska niistäkin tullut kirjojen sijaan keräilyesineitä, minkä koen itse vastenmieliseksi. Jos käytettyjen (1990-2000-luvuilla suomeksi ilmestyneiden) kirjojen hinnoilla on edellytykset nousta tuollaisiin sfääreihin, voisi kuvitella, että pienehkölle uusintapainokselle riittäisi ostajia. Ei sillä, että kustannustoiminnasta hirveästi ymmärtäisin, mutta Otavan haluttomuus ottaa näistä uusintapainoksia tuntuu vain jotenkin kiukuttelulta, kun samaan aikaan huonokuntoisistakin kappaleista (jonka joku onnekas on parhaassa tapauksessa napannut kirjastopoistona käytännössä ilmaiseksi) saa pulittaa monta kymppiä. Miten voi kirjan arvo tällä tavalla nousta, vaikka sen kunto ja luettavuus huononee koko ajan?

Painoksella ei sinänsä ole väliä, jos sisältö on sama. Viimeisen Harry Potter-kirjojen kohdalla kyllä linjasin, että ostan suomennokset vasta noin kolmannen painoksen kohdalla, koska mahdollisesti tulevaisuudessa arvokkaiden ensipainosten sijaan halusin mahdollisimman sujuvaa ja valmista tekstiä, en sitä lyönti- ja ajatusvirheitä vilisevää raakiletta, jonka Tammi laski ilmoille Feeniksin killan ensipainoksena. Ulkonäköseikoilla on väliä siinä vaiheessa, jos tarjolla on esim. kaksi erilaista kansikuvaa tai kuvitettu ja kuvittamaton painos, silloin otan sen itseäni enemmän miellyttävän, jos hintaero ei ole liian merkittävä. Laadukkaasti kuvitettu painos saa kyllä puolestani olla reilustikin kuvittamatonta kalliimpi, koska mielelläni niitä kuvia sitten katselenkin koko rahan edestä. Esim Clive Barkerin Abarat kelpaa vain paksulle paperille painettuna, värikuvin varustettuna tiiliskivenä. Tilansäästösyistä suosin yleensä pokkaripainosta silloin, kun sellainen tarjon on, eikä se olennaisesti vaikuta kirjan sisältöön.

[Jussi]

En ymmärrä, miksei Otava julkaise Lordi Kultaista Seven-pokkareina Näkijän tarun tapaan. Ei kai siitä voi mitenkään tehdä tappiota, sillä kysyntä suomennoksille on valtava. Myös Bernard Cornwellin Talvikuninkaasta ja Scott Lynchin Locke Lamoran valheista olisi kiva saada uusi painos pokkarina, ihan vain yleisen saatavuuden kannalta. En itse näitä hankkisi.

Ender's Game -suurelokuva tulee ensi-iltaan marraskuussa. Minua kiinnostaa nähdä, ottaako jokin suomalainen kustantamo uuden pokkarilaitoksen Orson Scott Cardin upeasta kirjasta leffakannella. Alkuperäinen julkaisija oli Ursa, mutta kai oikeudet vanhaan käännökseen voi hankkia. Pohjois-Amerikassa romaani on valtavan suosittu, se myy vuodesta toiseen hyvin. Menestyksen syynä voi olla se, että Ender vetoaa myös nuoriin lukijoihin. Elokuva saattaa nostaa suosiota entisestään.

Mutta palataan ketjun varsinaiseen aiheeseen. Joillekin on tärkeää hankkia kovakantisia kirjoja omaan hyllyyn, mieluiten ensipainoksina. Minulla tällaista viettiä ei ole. Painoksen numerolla ei ole väliä, mutta saatan joskun valita sellaisen version, jossa on parempi kansikuva. Minulle käyvät hyvin myös pehmeäkantiset romaanit. Suurin osa omistamistani spefiromaaneista on pokkareita.

Isossa-Britanniassa scifi- ja fantasiakirjat julkaistaan usein yhtäaikaa kovakantisena ja samankokoisena nidottuna laitoksena. Nidottu "trade paperback" on aina halvempi, ja olen itse poiminut kaikki Steven Eriksonin Malaz-teokset tällaisina The Bonehuntersista eteenpäin (viisi ensimmäistä löytyvät pokkareina). Olisin siis voinut hankkia/pyytää lahjaksi nämä kovakantisina vähän kalliimmalla hinnalla, mutta en kokenut tarvetta sellaiseen. Stephen Donaldsonin The Last Chronicles of Thomas Covenant -sarjan ensimmäisen ja kolmannen osan omistan brittiläisinä trade paperbackeinä, toisen amerikkalaisena kovakantisena. Nämä eivät näytä yhteensopivilta hyllyssäni, mutta tämä ei häiritse.

Minusta oli hienoa, että WSOY julkaisi pari vuotta sitten pokkaripainoksen Frank Herbertin klassisesta Dyynistä. Mutta miksi ihmeessä kirja piti vieläkin pilkkoa kolmeksi niteeksi? Protestina en ostanut nätä, yksissä kansissa ilmestyneen version olisin hankkinut. WSOY taisi rajata vanhan scifin pokkarijulkaisut Dyyniin ja Isaac Asimovin Säätiö-sarjaan.

[jPekka]

En ymmärrä, miksei Otava julkaise Lordi Kultaista Seven-pokkareina Näkijän tarun tapaan. Ei kai siitä voi mitenkään tehdä tappiota, sillä kysyntä suomennoksille on valtava.

Joissakin tapauksissa käännösten(kin) kustannussopimuksissa on kohta, jonka mukaan julkaisuoikeudet palautuvat oikeudenomistajalle, mikäli kustantaja ei ole pitänyt teosta saatavilla – esimerkiksi niin, että jos painos on ollut loppuunmyyty ja kustantaja ei ota uutta painosta tietyn ajan (kolmen tai viiden vuoden) kuluessa, vaikka oikeudenomistaja niin pyytää. Käännössopimuksissa on vanhastaan ollut samanlaisia pykäliä. Oikeudenomistajan (eli yleensä kirjailijan) kannalta tämä on tietysti hyvä idea: alkuperäinen kustantaja ei voi pitää teosta ”vankina” ja olla julkaisematta sitä, jos heitä ei kiinnosta julkaista teosta, oikeudenomistaja voi etsiä toisen julkaisijan.

(Koska e-kirja ei ole koskaan ”loppuunmyyty”, tälläiset pykälät alkavat menettää merkitystään. Mutta e-kirjaoikeudet ovat muutenkin ihan oma matopurkkinsa.)

Kustantajan kannalta tämä merkitsee sitä, että uuden painoksen julkaiseminen on samanlainen rumba kuin alkuperäinenkin julkaisu: oikeuksista pitää neuvotella sekä alkuteoksen että suomentajan kanssa. Vaikka liikuteltavat rahasummat eivät olekaan yhtä suuria kuin alkuperäisellä julkaisukerralla, eivät ne olemattomia ole.

Noin karkeasti, kömpelösti ja hätäisesti raapusteltuna.

[Fantasyfan]

Minä olen ollut huomaavinani, että Eddings ei ole vieläkään päässyt uppoamaan historian hämärään vaan kaupoissa on jälleen kirjan uusia painoksia myynnissä. Omani vuoden 1997 kirja on sekin jo neljäs painos.

Mutta kaipaan itsekin juuri noita Hobbin uusintapainoksia. Eteenkin kun Lordi Kultaisen sarjasta puuttuu se ensimmäinen osa jota ei ollut aikoinaan varaa ostaa kovakantisena.

[Formaldehyde]

Tuorein kirjahankintani on Saima Harmajan Huhtikuu ensipainoksena. Samat runot löytyvät kyllä hyllystä jo kokoelman muodossa, mutta olen aina ajatellut, että haluaisin saada itselleni myös alkuperäiskappaleet. Sama koskee muutamaa muuta aikakauden kotimaista runoilijaa: Uuno Kailasta, Edith Södergrania ja Katri Valaa. Kiristelin vuoroin nyrkkejäni ja vuoroin hampaitani kun aikoinaan näin pari Södergranin teosta myynnissä hieman yli sadan euron kappalehintaan. En raaskinut ostaa niitä. Myöhemmin olen törmännyt erään kirjan näköispainokseen, mutta se ei minua houkuta. Sama sisältö löytyy jo eri kansissa, joten kyse on kirjan välittämästä tunteesta, eikä uusi avaamaton kirja tietenkään voi vastata vanhaa elämää nähnyttä versiota. Pidän vanhoista asioista.

En noudata selkeää ohjenuoraa kirjahankinnoissani, mutta yleensä valitsen pehmytkantista mieluummin kovakantisen ja eräissä tapauksissa uuden sijaan vanhan. Jos kirjasta on saatavilla useampi versio teen päätöksen kirjan ulkonäön, kunnon ja hinnan perusteella. Kunnon täytyy lähes poikkeuksetta aina olla hyvä, mutta kirjan esteettisestä miellyttävyydestä tulee joustettua, jos tuntuu siltä, että pelkästä estetiikasta ei viitsi maksaa selkeästi lisää. Esimerkiksi Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan olisi ollut mukava vanhana painoksena, mutta koska viimeisimmässä kovakantisessa laitoksessa on mukiinmenevät kannet myös ja hinta oli huomattavasti edullisempi kuin tuolloiset verrokit kallistuin uuden painoksen puoleen. Pari kertaa olen kyllä ostanut jostakin jo omistamastani kirjasta toisen version, koska jokin siinä toisessa kirjassa on viehättänyt ensimmäistä kirjaa enemmän, mutta näissä tapauksissa taitaa olla niin, että myös käännökset eriävät toisistaan, joten en välttämättä raaski luopua niistä "turhista" kappaleista.

Baudelairen Pahan kukkia, Poen Rakkauden ja kuoleman lauluja ja Grahamen Kaislikossa suhisee ovat kirjoja, joista kärsivällisesti etsin tiettyä painosta kunnes löysin sen. Waltarin ja Paavolaisen Valtateistä toivotin tervetulleeksi riemumielin hienokuntoisen 80-luvun näköispainoksen, sillä olin pitkään teosta itselleni kaivannut eikä liikenteessä tuntunut olevan kuin heikkokuntoisia ensipainoksia tai ylihintaisia kirjastonpoistoja niin ikään samaa painosta kuin tuo omani.

Oikeastaan näin äkkiseltään en kaipaa uusintapainosta kuin (Aurelio) Voltairen What is Goth?ista ja Stanley Burnsin Sleeping Beauty-kirjoista, jotta saisin ne omakseni. Myönnän kyllä suuresti haikailevani Kristian Korpin Kuolleen silmien ja Tove Janssonin kuvittaman Hobitti-suomennoksen Lohikäärmevuoren perään, mutta en haluaisi uusintapainoksia vaan juurikin ne alkuperäiset. Hobittihan ilmestyi tässä takavuosina Janssonin kuvituksella varustettuna ja tuolloin mietin kirjan hankintaa, mutta loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että se ei riitä korvikkeeksi. Ehkä kuitenkin taipuisin Kuolleen silmien kohdalla, sillä en ole nähnyt sitä myytävänä alle neljällä sadalla.   

[Scartti]

Onko kirjan painoksella (ensimmäinen vs. muut) sinulle väliä? Omistatko samaa kirjaa monena erilaisena versiona?

Painoksella ei mitään väliä. Harry Potter ja liekehtivä pikaria on kahdella kansikuvalla ja halusin ehdottomasti sen mikä sopi sarjan kansikuviin muutenkin. Pottereista en halunnut pokkareita, mutta muuten kaikki käy. Jotkut kirjat löytyy sekä suomeksi että englanniksi, mutta muuten yksi kipale kutakin kirjaa riittää.

Pari nuortenkirjaa olen ensipainoksena lukenut ja se kirotushäröjen määrä oli ihan järkyttävä.