29.Heinäkuu 2014, 11:42 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: [1]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Grunge  (Luettu 2134 kertaa)
Tapsa
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 1019
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
« : 20.Marraskuu 2009, 14:07 »

Tuolla oli näköjään Alice in Chainsille kahden viestin ketju, mutta sen lisäksi grungen kuuntelijat ovat pysytelleet aika hiljaa - edes Nirvanalle ei ollut topicia. Ajattelin, että jos kerta eri bändit eivät saa kannatusta, niin ehkä yhteistopicissa löytyisi enemmän keskusteltavaa.

Alice in Chainsista sanottua:

Itse päädyin kuuntelemaan kyseistä yhtyettä kaverini välityksellä. Hän oli aiemmin tyrkyttänyt minulle Megadethiä, johon en liiemmin ollut ihastunut. Tästä johtuen odotukseni eivät olleet järin korkealla Alice in chainsinkaan suhteen. Yhtye kuitenkin yllätti minut varsin positiivisella tavalla. Erityisesti olen tällä hetkellä ihastunut kappaleiden nimiin (Sickman ja angry chair ovat vain jotakin ilmiömäistä) sekä laulajan ääneen. On kuin kuuntelisi Nirvanaa, mutta vain enemmän omiin mielialoihin sopivana.

Yhtyeen tyyli on minusta välillä itseään pahemman kerran toistavaa, mutta valtaosa kappaleista on vain sen verran anarkistisia, että tätä on oikeastaan melko vaikeaa panna merkille.

Minulla kun on paha tapa listata suosikkikappaleitani yhtyeiltä, niin miksi tämänkään aiheen tulisi olla poikkeus. Minusta ihanimpia biisejä ovat Angry chair (lähinnä sanoitus ja tunnelma), Again (hassu), Sickman (se nimi!) sekä Over now. Viimeksimainittu on siitä kiva että se ei kuulosta pitkältä, vaikka muutamaa riviä sanoja toistetaan kokonaiset seitsemän ja jotakin minuuttia.

Olen tutustunut vain klassikkolevy Dirtiin, mutta siltä ne parhaat biisit ilmeisesti löytyvätkin. Kovaa riffittelyä, joka uppoaa täysillä. Levyllä ei oikeastaan huonoja biisejä ole (no, okei, ainakin Sickman ja Hate to Feel on venytetty ihan liian pitkiksi), mutta eniten pidän niistä, joissa on koukuttavat kitarariffit (Dam That River, Them Bones) tai mieleenpainuva kertsi (Would?, Junkhead).

Alice in Chains on minusta kaikkiaan vähän puhtaampaa ja suorempaa kuin kohinaa ja rosoisuutta täynnä oleva Nirvana, mutta mielenlaadusta riippuu, onko se hyvä vai huono. Rooster ainakin on hieno katharsis-biisi, joka nostattaa, ja Would? toimii kun on huonolla tuulella.

Otetaas pöydälle muutkin grungebändit, joista diggailen. Pearl Jamin Ten oli vähän aikaa sitten kovassa kuuntelussa. Siinä on hyviä biisejä ja ihanaa kitarasankarointia, ja pidän laulajan äänestä (totuin siihen pikkupoikana, jolloin sain Versuksen lahjaksi ja kuuntelin sitä silloin paljon). Mutta Pearl Jam vetoaa pitemmällä tähtäimellä vähän vähemmän, siitä puuttuu Alice in Chainsin ja Nirvanan tuskaa, joten se ei kosketa samalla lailla. Se on vähän kevyempää, popimpaa.

Tiedän, että Pearl Jam on edelleen aika suosittu, ja heiltähän tuli juuri uusi levy Backspacer, joka on saanut positiivisia arvosteluja. Joku täälläkin on varmaan siihen tutustunut? (Minä en ole.)

Ja lopuksi sitten suursuosikkini Nirvana. Se oli vuosikausia tauolla, en kuunnellut oikeastaan ollenkaan, mitä nyt silloin tällöin kappaleen tai pari. Muistaakseni lukion ensimmäisellä luokalla oli vaihe, jolloin en muuta kuunnellutkaan kuin Nirvanaa (enimmäkseen kai Nevermindia, ja pidin myös paljon MTV Unplugged in New York -levytyksestä). Sitten aloin kuunnella enemmän Radioheadia ja kaikenlaista metallia (ensin Nightwishiä ja sitten vähän muuta), ja Nirvana jäi pölyttymään.

Nyt olen hiljalleen kokenut pienimuotoisen uudelleenheräämisen. Aloin kuunnella Incesticidea vähän enemmän, ja nyt viime viikolla tuli tuo Live at Reading -livejulkaisu Nirvanan kultakaudelta -92. Se sai minut tajuamaan että ei hitsi täähän toimii edelleen. (Pelottavaa - alankohan seuraavaksi kuuntelemaan uudestaan King Crimsonia, joka oli lempibändini ennen Nirvanaa?)

Aiemmin Nirvanassa vetosi se mikä popissa noin yleensäkin nuorisoa - tarttuvien sävelmien mukana on kiva hoilottaa. Nykyään kun musiikkimaku on vähän kehittynyt, alkaa arvostaa sitä miten hyvä lauluntekijä Kurt Cobain tosiaan oli. Beatles-vaikutteet ovat selvät: valtava vyöry kolmen minuutin kipaleita, joissa on sinänsä simppeli rakenne mutta hyvä melodia. Ei tarvitse kikkailla kun osaa tehdä jotain, joka toimii sellaisenaan. Ja Nirvana on vielä sen verran rohkea että upottaa sävelmänsä ruttuiseen särömeluun. In Uteroa kun kuuntelee niin välillä tuntuu siltä kuin se tulisi rikkinäisestä televisiosta lumisateen keskeltä. Toisaalta se on saundimaailma, jota oppii rakastamaan.

Nirvanan laaja tuotanto studioalbumien lisäksi muuten paljastaa myös, että bändi on yllättävän vivahteikas ja sen repertuaari olisi voinut kasvaa vaikka miten jos Cobain olisi elänyt ja sallinut itselleen uusiin suuntauksiin kajoamisen. MTV Unpluggedilla saavutetaan herkkä, lähes harras tunnelma, ja Incesticidella kuullaan voimissaan oleva indiebändi (verratkaa huviksenne Arcade Fireen, välillä tulee sellaisia hetkiä että vain koskettimet puuttuvat). Muutenkin Nirvanalla on paljon levyttämättömiä helmiä (joita on julkaistu esim. With the Lights Out-boksissa). You Know You're Right on ehkä bändin paras biisi, ja Do Re Mi -demosta olisi saanut ihanan hitin (oikeastaan se on sellainen jo sellaisenaan, huonoine äänenlaatuineenkin).

Voisin tehdä tähän 500 sanan esseen jokaisesta Nirvanan levystä, mutta ehkä se ei ole tarpeellista.
tallennettu

MaKo
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1431
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #1 : 20.Marraskuu 2009, 16:50 »

Nirvana on kyllä yksi mun suosikkeja, nimenomaan sen ihanan särisevän äänimaailman takia. Aivan kuin pistäisi sirkkelin päälle 60 minuutiksi :)

Onko Offspring grungea? Joka tapauksessa, toinen mun kestosuosikeista.
tallennettu

Tapsa
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 1019
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #2 : 20.Marraskuu 2009, 20:08 »

Offspringistä en osaa sanoa mitään. Mutta kannattaa tutustua Nirvanan Live at Reading-julkaisuun, se on hyvä havainnollistava esimerkki siitä, miten Nevermindin kappaleet toimivat liveympäristössä (minusta) vielä paremmin kuin levyllä. Nirvana on keikalla yllättävänkin basso- ja rumpuvetoinen, ja studioalbumi on sen verran siistiksi hiottu, että tämä elementti vähän hukkuu. Live at Readingillä In Bloom potkaisee kunnolla päähän.
tallennettu

Jehudiel
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 931
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Bussipysäkki
« Vastaus #3 : 25.Joulukuu 2009, 09:46 »

Eikös Neil Youngia sanottu grungen "kummisedäksi"?

http://www.youtube.com/watch?v=snRmGY1cLCI
tallennettu

When the Master has completed her work, she forgets it. That's why it lasts forever.
Tapsa
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 1019
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #4 : 26.Joulukuu 2009, 22:45 »

On sanottu, ja Neil Youngin särökitarat kyllä tuovat mieleen grungepioneereja. Ei hän silti grungeartisti minusta ole. Ehkä sitäkin repertuaarista löytyy, mutta kyllä tuo kappale oli vähän liian kantrihtava (ihana sana) tullakseen määritellyksi siihen kategoriaan tai sitä edustavaksi (edes sen juuria).

Grungen juuria etsiessä voi osoittaa sormella Sonic Youthia (joka teki Nirvanan menestyksen vanavedessä suoran grungelevy Dirtyn - onkohan sattumaa, että Alice in Chainsin hittilevy on Dirt? Kieltämättä sana kuvaa tyylisuuntaa aika hyvin) ja Dinosaur Jr:ia, kahdeksankymmentäluvun alternativejättiä, jolla oli ihanasti särisevät mutta kuitenkin tavallaan heleät kitarasaundit.

Aloin tässä hiljattain kuuntelemaan myös Soundgardenin päätyötä, Superunknownia, joka on monella tapaa samantapainen kuin Alice in Chains, ehkä vähän riisuttuna rokkaavasta riffittelystä ja enemmänkin tunnelmoivana ja rauhallisena. Toimii myös näin.

Sonic Youthista vielä sen verran, että se ei kyllä ole mikään varsinainen grungebändi, sattui vain keksimään tyylisuunnan Daydream Nationilla ja Goolla ja pisti varpaitaan siihen, ennen kuin alkoi jälleen haistella uusia tuulia. Neil Young on tavallaan päinvastainen - hän tekee uskollisesti samaa juttua (kieltämättä todella onnistuneesti) vuosikymmenestä toiseen, pysytellen lähellä grungea mutta ei aivan sen sisällä.
tallennettu

Riskakor
Kokelas
*

Poissa Poissa
Viestejä: 16
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Kyl mie Lapis residenssii piän. Kuuspuun alla, sielhän mie...
« Vastaus #5 : 28.Joulukuu 2009, 19:16 »

Minä en ole musiikinkuuntelustani (lyhyen) elämäni aikana kovin hääppöistä palaa grungelle suonut, jos Nirvanaa ei lasketa mukaan, mutta ehkä tässä voisi pientä läpileikkausta suorittaa niistä rippeistä.

Nirvana nyt on ollut aina ja ikuisesti suosikki. Paremmin Seattlen ihmeen tuotannon löysin kuitenkin vasta tuossa pari-kolme vuotta taaksepäin, ja sittemmin kiekot ovat lautasella pyörineetkin kohtalaisen vakioina. Cobainin ääni nyt vain on hunajaa, jos vertauskuvaa voi hiukan venyttää, ja ylipäätään kyseisen trion soundi särisee samalla tasolla meikäläisen tajunnanvirran kanssa. Suosikkibiisejä on vaikea yksittäin nimetä, mutta niihin kuuluvat ehdottomasti ainakin You Know You're Right, Heart-Shaped Box, Lithium [lyriikat<3] ja Rape Me, jonka demo on suloinen.

Muita grungen (tahi tämän ns. "post-grungen") käsitteen alle luettavia bändejä en sitten olekaan hirveästi kuunnellut: Soundgardenia ja Audioslavea jonkin verran, lähinnä Chris Cornellin takia. Sieltä voisi suosikkeina mainita Audioslaven Be Yourself-biisin Out of Exile-levyltä. Joku siinä nappaa muita enemmän, vaikka(/siksi että) se on "siistimpi" kuin tuotannon päälinja. Tai näin minusta tuntuu. Ô.o Nickelbackia kuuntelin jossakin vaiheessa hiukan, mutta en niin paljoa, että olisi mitään erityistä jäänyt takaraivoon. Smashing Pumpkinsista tuli joissakin biiseissä jotenkin venytetty olo, joten se jäi siihen alkuunsa. Today on jäänyt kappaleista parhaiten mieleen, tosin syynä on Guitar Hero. 1979 taas aiheutti minussa pientä hämmennystä, että missä se sen biisin upeus oli? Se on minun korviltani vieläkin piilossa.

Melvinsiäkin yrittelin alussa lähinnä sen takia, että Cobain piti kyseisestä bändistä, mutta sekään ei ottanut tuulta alleen. Mudhoney soi joskus taustalla koulutehtäviä tehdessä, mutta siitäkään ei ole kummempia jäänyt mieleen. Collective Soul on sitten taas yksi, jota kuuntelin hetkeä pidemmän pätkän, todetakseni pitäväni aivan ensimmäisistä singleistä kaikista eniten. Breathe on ehkä suosikkini, syystä jota en osaa selittää. Stone Temple Pilotsia kuuntelen ehkä eniten Nirvanan jälkeen, erityisesti pidän Where The River Goes-biisistä, täydessä pituudessaan. STP:ssä on hiukan enemmän energiaa - erilaista energiaa, kuin Nirvanassa – mikä on varmasti ollut ainakin minun cd-hyllyssäni sen eduksi.

Kaiken kaikkiaan minun musiikkimakuuni painottuu kuitenkin grungea enemmän raskaampaan musiikkiin – nytkin stereoista kaikuu Metallicaa, The Four Horsemen bändin alkutaipaleelta.
tallennettu
Tapsa
Teknovelho
***


Poissa Poissa
Viestejä: 1019
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #6 : 28.Joulukuu 2009, 19:57 »

Rape Me, jonka demo on suloinen.

Meinaatko sitä jossa on alussa vauvanitkua taustalla? =D
tallennettu

Riskakor
Kokelas
*

Poissa Poissa
Viestejä: 16
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Kyl mie Lapis residenssii piän. Kuuspuun alla, sielhän mie...
« Vastaus #7 : 28.Joulukuu 2009, 23:32 »

Rape Me, jonka demo on suloinen.

Meinaatko sitä jossa on alussa vauvanitkua taustalla? =D

Kyllä, juuri sitä. ^^ Ja jotenkin on semmoinen tunne tullut, että siinä Cobain laulaa enemmän tunteella, kuin lopullisessa (ja huolellisemmin miksatussa jne.) versiossa. Tosin laulaisin minäkin varmasti tunteellisemmin, jos oma vauva olisi sylissä. :"D
tallennettu
korpinaava
Kirjailija
*****

Poissa Poissa
Viestejä: 115
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Oulu
« Vastaus #8 : 14.Tammikuu 2010, 10:37 »

Grunge on lähinnä vain leima, jolla myytiin musiikkia. Grungen jälkeen tuli muotiin punk, ja MTV sekä muut myyntikanavat kauppasivat Green Day yms. bändejä. Myös Offspring oli olevinaan punk, koska sillä leimalla saatiin musiikkia paremmin kaupaksi kuin hyi epämuodikkaalla grungella.

Would? on loistava. Sen tenho kestää.
tallennettu
Hyppymiina
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: mies
« Vastaus #9 : 10.Elokuu 2010, 16:22 »

Ah... Seatleräyhä alkoi tuossa viime vuoden puolella viehättää entistä enemmän kun onnettomuudeksi satuin samaan soluun 90-luvun grungeveteraanin kanssa. Oli nähnyt Nirvanat ja Pearl Jamit niin tulihan tuo minulle levyjä tuputtamaan. Pearl Jamista en välittänyt mutta nytemmin on Nirvanan nerokkuus ja The Melvinssin happoilut alkaneet maistua kunnolla. Samoihin aikoihin alkoi tuo Stoner rock/metal viehättää. Kulkee kyseinen genre muuten yllättävän paljon samoja ratoja grungen kanssa. Löytyy puolihuutavat laulut, pörisevä kitarasaundi ja puolipunkahtava ote.

Mutta siis Nirvanan "Unplugged in MTV" on vain yksi maailman kauneimmista levyistä. Minusta parasta mitä grunge on maailmalle antanut. Ja siihen sotkuun mahtuu vieläpä aika paljon silkkaa jumaluutta.
tallennettu
CthulhuBard
Noviisi
*


Poissa Poissa
Viestejä: 141
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Vantaa Jokiniemi
« Vastaus #10 : 15.Elokuu 2010, 09:04 »

Grunge on lähinnä vain leima, jolla myytiin musiikkia. Grungen jälkeen tuli muotiin punk, ja MTV sekä muut myyntikanavat kauppasivat Green Day yms. bändejä. Myös Offspring oli olevinaan punk, koska sillä leimalla saatiin musiikkia paremmin kaupaksi kuin hyi epämuodikkaalla grungella.

Would? on loistava. Sen tenho kestää.

Kyllähän vanhempi tuotanto Green Daylta ja Offspringilta onkin punkkia että ei MTV tuota ihan itsekseen repäissyt. Offspring oli tehnyt kuitenkin kaks levy ennen tuota hittilevyään Smash ja punkkiahan ne on sama juttu Green Dayn kanssa.

Grungesta sen verran että esim Alice in Chainshan oli ja on edelleen metallinen rockbändi joka vain lyötiin silloin aikanaan tuohon grunge kastiin kun se ei muualle sopinut.
tallennettu

Hyppymiina
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: mies
« Vastaus #11 : 15.Elokuu 2010, 16:29 »

Grunge on lähinnä vain leima, jolla myytiin musiikkia. Grungen jälkeen tuli muotiin punk, ja MTV sekä muut myyntikanavat kauppasivat Green Day yms. bändejä. Myös Offspring oli olevinaan punk, koska sillä leimalla saatiin musiikkia paremmin kaupaksi kuin hyi epämuodikkaalla grungella.


Ei kyllä ole näin. Punk ja grunge syntyivät jo kauan ennen sitä MTV-muodikkuutta ja ovat musikaalisesti ihan oikeitä genrejäkin. Grungen saundin ainakin tunnistaa aina musiikista. Ja grunge ei 90-luvulla ollut käsite niinkään musiikille vaan ylipäätään pukeutumistyylille ja nuorisokulttuurille. MTV nyt on repinyt rahaa mistä tahansa brändistä.
tallennettu
Pekka H
Fan-Manga
*****

Poissa Poissa
Viestejä: 14
« Vastaus #12 : 05.Helmikuu 2011, 12:02 »

Olen pitkälti samaa mieltä Korpinaavan kanssa, vaikka olemmekin kiistelleet monista asioista  Hymyilee

Tottahan toki punk-muusikot lähes aina kakistelematta myöntävät soittavansa punkkia, mutta grunge-leimaan ei ole suhtauduttu yhtä mutkattomasti. Musiikkikanavat tekivät punkista muotia, mutta ehta hc-punk ei perusta muodikkuudesta.

AIC:n Would? on kuolematon biisi, ja aivan yhtä hieno on We Die Young. Yksi avainsanoista AIC:n suosioon taitaapi olla samaistuminen, vaikkei olisikaan rypenyt samoissa mudissa kuin Layne Staley. Täytyypä heti kohta kuunnella molemmat kipaleet...
tallennettu
Hyppymiina
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: mies
« Vastaus #13 : 05.Heinäkuu 2011, 18:13 »


Tottahan toki punk-muusikot lähes aina kakistelematta myöntävät soittavansa punkkia, mutta grunge-leimaan ei ole suhtauduttu yhtä mutkattomasti. Musiikkikanavat tekivät punkista muotia, mutta ehta hc-punk ei perusta muodikkuudesta.

Ei. Yleisesti ottaen ihmiset tekee sitä musiikkia mistä ne diggaa riippumatta siitä että onko se suosittua vai ei, runsas radiosoitto vaan lisää sitä diggailijoiden määrää koska sitä kauttahan ne saa siitä musasta kuulla parhaiten, useimmat siis.

Ja tällä hetkellä popeinta punkkia soittaa just hc-bändit, mutta ei kukaan oikeasti voi olla enää täysikäisenä niin idiootti että kuuntelee musiikkia oikeasti sen mukaan että onko se UG vai mainstreamia.




Mutta jos siis haluatte kuulla todennäköisimmän syyn ton sanan vierastamisesta ni minäpä kerron: katsokaas kun Grunge käsitteenä on aina yhdistetty 1980 lopun 1990 luvun alun Seattlessa, siitä tulee se nimityskin; Seattle-saundi. Sen takia se on genrenä aika ristiriitainen tuotos, saundi ei ole kovinkaan yhteneväinen välttämättä ja niitä isoja bändejä tuli vähän ja lähinnä Seattlen huudeilta. Siksi on aika pitkälti levinnyt käsitys että ainoat 'oikeat' Grunge-yhtyeet on just niitä tietyn aikakauden tuotoksia, mikä on kylläkin vähän hölmöä.

Eli - siis: kyseessä on joidenkin ihmisten mielestä vähän samanlainen ilmiö kuin NWOBHM. Eli vain tietyn ajan ja paikan omaavat yhtyeet voisivat muka soittaa grungea.
tallennettu
Sivuja: [1]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional