Patrick Süskind: Parfyymi, luvut 35 - 43 (4)

[Hiistu]

Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 15.2.

[Metusalem]

Tässä osassa päästiinkin varsinaiseen asiaan, ottaen huomioon että kirjan alaotsikko on "Die Geschichte eines Mörders". Tai tekeehän yksi murha jo murhaajan, mutta silti vähän odotin että missä se varsinainen murhaosuus viipyy.

Edelleen perään vastausta kysymykseen, miksi ihmisten hajua vihaava Grenouille niin kovasti on mieltynyt joidenkin tiettyjen naisten (tyttöjen) hajuun. Lisäksi hänen logiikkansa tuntuu ontuvan: en ymmärrä, miten näiden muiden hänen murhaamiensa naisten hajujen lisääminen parfyymiin tekisi siitä sen kestävämpää tai estäisi sitä loppumasta aikanaan. Ehkä Grenouillen logiikassa ei ole tarkoitustakaan olla päätä tai häntää, tiedä sitten...

Uusi hahmo (Antoine Richis) saatiin taas mukaan, mutta hän vaikuttaa jopa fiksulta, ehkä ensimmäiseltä selväjärkiseltä hahmolta koko kirjassa. Tästä tietenkin kirjailija jaksaa muistuttaa monta kertaa, emmehän toki itse muistaisi ihailla Richisin oivaa vainua, joka johti hänet niin lähelle totuutta.

Grenouillen pakkomielle Laure Richisiin (tai siis hänen tuoksuunsa) on tämän osan kantava voima. Tilanteen kehittymistä on jopa jännittävä seurata. Jutun vain suurelta osin pilasi kirjan sisäinen juonipaljastus, jonka kaltaisia kerronnan keinoja vihaan noin yleensä, mutta tässä se on tavallistakin pahempi. "He aavistivat, että Laure Richis oli kuoleman oma. Tuo aavistus oli osoittautuva todeksi - -" Aargh! Ehkä se olisi ollut todennäköistä muutenkin, mutta kyllä tällaiset latistavat tunnelmaa.

Ja sitten viimeisen osan kimppuun. Kirjan lopusta riippuu hyvin paljon, pidänkö Parfyymistä vai en. Toistaiseksi kaikki reaktiot "ihan ok":sta molempiin ääripäihin ovat mahdollisia.

[Hiistu]

Tilanteen kehittymistä on jopa jännittävä seurata. Jutun vain suurelta osin pilasi kirjan sisäinen juonipaljastus, jonka kaltaisia kerronnan keinoja vihaan noin yleensä, mutta tässä se on tavallistakin pahempi. "He aavistivat, että Laure Richis oli kuoleman oma. Tuo aavistus oli osoittautuva todeksi - -"

Samat sanat. Perin seikkaperäisesti kirjan tapahtumia on tähän asti selostanut myös takakansiteksti (tai lieveteksti tai mikä miun painoksessa liekään..), jonka tyhmyyksissäni menin lukemaan.   
Siinä puhutaan "25 ihanan neitsyen" murhaamisesta. Laskeskelin tuon niin, että Grenouillen Pariisissa tappama tyttö + 24 Grassessa tapettua --> Laure jäisi sittenkin henkiin. Mutta Pariisin tyttö ei kai sittenkään lukeudu tuohon joukkoon…

Antoine Richin lisäksi vaikuttivat minusta ihan selväpäisiltä myös madame Arnulfi sekä Druot. Toivoisin, ettei heille tapahdu mitään ikävää, vaikka Grenouillen kanssa ovatkin olleet tekemisissä.. Heidän keskinäiset puuhastelunsa olivat sitä paitsi ihan mukava pikkuinen sivujuonne. Vielä parempana lisävivahteena pidin kuitenkin Richien tytärtään kohtaan tuntemia.. epäsoveliaita tuntemuksia. Vaikka tarina muutoin kuinka ylistikin hänen nokkeluuttaan, niin sankareillakin on näemmä omat heikkoutensa..

Pidin siitä, kuinka ihmisten reaktioita mielettömiltä tuntuviin murhiin (eli yleistä paniikkia) kuvattiin. (Grenouille sai jopa grenoblelaisen jäljittelijän!) Kirkonkirous oli jälleen jo lähes hjuumoria, mutta mikäs siinä, "toimenpide tehosi". 

Koiranpennun tappaminen oli kamalaa. Sen jälkeen olin vähän yllättynyt (mutta varsin tyytyväinen), että tyttöjen murhat kuitattiin vain ylimalkaisesti ympäriinsä lojuvina ruumiina. (Ja ettei Grenouille ole niin looginen, että olisi keksinyt nylkeä heidät..  )