Patrick Süskind: Parfyymi, luvut 11 - 22 (2)

[Hiistu]

Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 1.2.

[Hiistu]

Giuseppe Baldini olikin yllättävän pitkäkestoinen sivuhenkilö.. Lukiessa aloin jo vähitellen itsekin uskoa, että Grenouille todellakin on jollain tavalla kirottu. (Itse asia siinä määrin eläytyen, että Baldinin talon romahdettua jokeen oli ensimmäinen päähän pälkähtänyt ajatukseni: "olisi pitänyt käydä siellä kirkossa". Juups..)
Kenties jossain määrin tulee jopa mieleen vanha kauhukirjallisuus... Sivuhenkilöiden pahoista aavistuksista syntyy sellainen pahaenteinen tunnelma.

Baldinin suunnitellessa kilpailijansa hajuveden kopioimista pidin herraa jopa ihan sympaattisena. Sitten alkoi hänen kaunainen itsesäälivuodatuksensa.. joka yltyi kerrassaan hulvattomaksi muutosvastarinnaksi. (Suosikkikohtani taisi olla se, kuinka Amerikkaan on turha matkustaa, kerran on tultu "toimeen ilman tuota mannerta jo vuosituhansien ajan"!) Jossain muussa kirjassa minua olisi voinut häiritä "turha jaarittelu", mutta tässä tapauksessa Baldinin jäärämäistä sisintä kuvattiin perin elävästi. Hieman kävi häntä kyllä sääliksikin, liekö sitten tehnyt joki-vertaus vai maininnat vanhan miehen silmistä.

Hajusteiden valmistuksesta en tiedä mitään, ja etukäteen olisin voinut vaikka vannoa, etten välitä tietääkään. Mutta sama homma: huomasin jopa nauttivani lukiessani selostuksia parfyymin valmistusmenetelmistä. (Kenties vähän sama kuin erään entisen luonnontiedon opettajan tunneilla kuuntelin aivan onnessani hänen juttujaan eräreissuilta ja armeija-ajoilta. Aihe sinänsä ei juuri kiinnostanut, mutta hyvin turistua tarinointia oli ilo kuunnella.)

Pidän myös kirjailijan tavasta heittää uusia juonenkäänteitä mukaan aivan yllättäen ja sivumennen. Kuten: ”Epäonnistumisensa tajuttuaan hän lopetti kokeilunsa ja sairastui saman tien hengenvaarallisesti.” Etenkin kun on tosiaan sitä enen selitetty ummet ja lammet kalojen tislaamisest ynnä muusta..

Hassua muuten huomata, ettei miulla oikeastaan ole mitään sanottavaa Grenouillesta itsestään.. Yleensä lukiessani kiinnitän paljonkin huomiota päähenkilöihin, heidän toimiinsa ja tuumiinsa. Mutta Grenouillesta ei vain saa mitään irti: hän tykkää monimutkaisista tuoksuista ja haluaa valmistaa sellaisia - eikä keskity mihinkään muuhun kuin tuon mielihalunsa toteuttamiseen. Maailma vaviskoon.   


(Tämän viikon lukuja ennätän valitettavasti kommentoimaan vasta sunnuntai-iltana.  )

[Metusalem]

Hiukan perässä laahataan tämän aikataulun kanssa, mutta eipä sen väliä.

Baldini on minusta ärsyttävä. Monen sivun vuodatuksen aikana olisi tehnyt mieli hakata päätä seinään muutamankin kerran. Mainitsemasi "turhan jaarittelun" puolelle mentiin viimeistään siinä, kun paatoksellinen vaahtoaminen laajeni hajustekaupan ulkopuolelle koskemaan kaikkea uutta ja erikoista. Lisäksi Baldini on omahyväinen puupää, joka osaa saada asiat näyttämään juuri siltä kuin hän haluaa niiden olevan ja vielä itse uskoo luomaansa harhakuvaan täysin vilpittömästi. Sellaisena hän on kyllä myös hiukan traaginen hahmo. Kohta, jossa hän tuijottaa itsestään pois päin virtaavaa vettä, aiheutti ainakin minussa vahvan säälireaktion.

Kirjassaeräs leimaa-antava piirre on  tähän mennessä ollut käytettyjen tehokeinojen ylikorostaminen. En oikein osaa päättää, mitä mieltä olen tästä, mutta välillä se tuntuu lyövän yli. Tiedän kyllä jo, että Grenouille on ruma ja iljettävä, ei tarvitse verrata häntä hämähäkkiin kolmea kertaa samalla sivulla. Tuli jo selväksi, että Baldini ei pidä Pélissieristä, ei tätä maksa vaivaa haukkua maan rakoon kymmentä kertaa.

Hajusteista ja niiden valmistuksesta kertova teksti on melkoisen asiantuntevan oloista. Tällaisissa tapauksissa on jännä miettiä, miten kovasti kirjailijan on täytynyt tehdä taustatyötä saadakseen tuoksujen ja kasvien nimet ja käsityöläisten toimintatavat kohdalleen. Ei sillä, että minuakaan kiinnostaisi aihepiiri mitenkään, mutta kyllä nämä selostukset puolustavat paikkaansa kirjassa, sillä ne tuovat aitouden tuntua, jota olisi vaikea saada aikaan muuten.