25.Huhtikuu 2014, 05:25 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: [1]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Patrick Süskind: Parfyymi, luvut alku - 10 (1)  (Luettu 1056 kertaa)
Hiistu
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2748
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Tampere/Vihti
« : 21.Tammikuu 2010, 22:33 »

Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 25.1.
tallennettu

Tavallaan.
sansa
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 135
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #1 : 25.Tammikuu 2010, 19:14 »

...Siis tänään.

Minusta kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ainakin erilaiselta, tosin ei siitä vielä ihan selvää saa Hymyilee Olen itse kamalan herkkä (pahoille) hajuille, joten tuon ajan pariisilaiset ansaitsevat täyden ihailuni. Päähenkilöäkään en pysty vihaamaan, vaikka koko ajan tolkutetaan, miten ruma ja inhottava hän on.
tallennettu
Hiistu
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2748
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Tampere/Vihti
« Vastaus #2 : 27.Tammikuu 2010, 19:22 »

Alun perusteella voinen sanoa pitäväni kirjasta. Omalla tavallaan kepeää luettavaa, kunhan on aikaa paneutua lukemiseen.

Inhorealismi meni paikoin niin yli, että oikeastaan oli jo ihan hauskaa: esim. Grenouillen karmea syntymä kaikessa karmeudessaan rehellisesti sanottuna hiukka huvittikin - samoin madame Gaillardin sivumennen selostettu paskamainen loppu. Lisäksi munkki Terrieriä ja viimeisimpänä mukaan tullutta Baldinia pidin suoranaisen humoristisina hahmoina. 

Ranskalaiset erisnimet ovat kehnoja jäämään päähäni, mutta luovat kyllä eksoottista tunnelmaa.

Hajujen monipuolisesta kuvailusta tykkäsin. Oli hauska huomata, kuinka eläviä "hajumielikuvia" lukiessa saikaan, sillä yleensä kirjat keskittyvät niin paljolti visuaaliseen kuvailuun. 

Päähenkilöäkään en pysty vihaamaan, vaikka koko ajan tolkutetaan, miten ruma ja inhottava hän on.

Sama homma. Arvelisin sen johtuvan omalla kohdallani siitä, että Grenouille on niin epäinhimillinen olento. Kenties hänen kohdallaan ei edes voi vedota mihinkään moraalivelvoitteisiin, koska hänellä itsellään ei tunnu olevan yhtikäs mitään tajua sellaisista asioista kuin "oikea" tai "väärä". Hän tappoi tytön, koska halusi haistella tätä - tuosta noin vaan. Ei siis ilkeyttään tai pahuuttaan tai muun inhimillisen tuntemuksen tai aatoksen tai motiivin ajamana... (Vähän samaa luokkaa, kuin että susi olisi heti metsätiellä kohdatessaan tappanut Punahilkan, koska halusi syödä tämän. Eikä alkanut valehdella.) Taitaa olla turha edes jossitella, että jättämällä tytön henkiin, olisi voinut nauttia mahdollisesti pidempään hänen tuoksustaan... Häntä ei kiinnostanut.

Ensimmäisestä virkkeestä lähtien kerrottiin Grenouillen vastenmielisyydestä, joten mikään kerrottu ei oikeastaan enää erikseen yllättänyt tai järkyttänyt. Suurimmat inhonpuistatukset aiheutti hänen vertaamisensa punkkiin, sillä ne nyt vain ovat suunnilleen vastenmielisimpiä tuntemiani otuksia...

Madame Gaillardin kohdalla minulle jäi tekstistä mielikuva, että tunnekylmyys liittyi juurikin hajuaistin menettämiseen. Mutta Grenouillella on maailman paras hajuaisti, eikä siltikään mitään inhimillistä tunnetta (toki ei itse haissut millekään, mutta kumminkin)... Tämän kuvion merkitys hieman ihmetytti. Vai oliko sekin jotain elämän ironiaa?   
tallennettu

Tavallaan.
Metusalem
Teknovelho
***

Poissa Poissa
Viestejä: 963
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Inari
« Vastaus #3 : 01.Helmikuu 2010, 18:58 »

Vaikuttaa ehdottomasti lukemisen arvoiselta kirjalta. Kuvailu on poikkeuksellisen jännää ja monipuolista, etenkin hajujen osalta tietenkin. Kirjassa käytetty kieli on jotenkin viehkeää, en sitten tiedä kuinka paljon suomentaja on vaikuttanut asiaan. Ensimmäisen luvun loppupuolella oli melkein sivun pituinen virke, joka meinasi jo ruveta hengästyttämään.

Tavallisesti en pidä Grenouillen kaltaisista yhden luonteenpiirteen hahmoista, joissa ei ole mitään tarttumapintaa saatikka samaistumisen mahdollisuutta. Tähän hän tuntuu vain jostain syystä sopivan. Isä Terrierin hahmosta pidin heti, hän on kaikessa naiiviudessaan ja hupsuudessaan kovin sympaattinen tyyppi. Harmi, että tuskin enää näemme häntä myöhemmin kirjassa.

Lainaus käyttäjältä: Hiistu
Madame Gaillardin kohdalla minulle jäi tekstistä mielikuva, että tunnekylmyys liittyi juurikin hajuaistin menettämiseen. Mutta Grenouillella on maailman paras hajuaisti, eikä siltikään mitään inhimillistä tunnetta (toki ei itse haissut millekään, mutta kumminkin)... Tämän kuvion merkitys hieman ihmetytti. Vai oliko sekin jotain elämän ironiaa?   

Kirjassa kyllä sanotaan, ettei Gaillard ollut kyennyt kokemaan inhimillisiä tunteita sen koommin kuin oli menettänyt hajuaistinsa, mutta jotenkin en itse ymmärtänyt näitä kahta asiaa toisistaan riippuviksi. Tai ainakaan en huomannut sen syvällisemmin pohtia hajuaistin ja tunteiden välistä yhteyttä. Luulen, että tähän kohtaan vain tarvittiin hahmo, joka kykenee hoitamaan Grenouillea ilman vastenmielisyyttä.
tallennettu
Vanamo
Velho
**


Poissa Poissa
Viestejä: 259
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #4 : 01.Helmikuu 2010, 20:04 »

Ainakin alku vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja pidin siitä, kuinka paljon kirjassa keskitytään kuvailemaan erilaisia hajuja ja tuoksuja. Kun Grenouille istui puukasan päällä ja haisteli metsän (tai puiden) tuoksuja, tuntui, että miltei haistan niitä itsekin. Baldinin hajusekameteliä kuvailtaessa en taas voinut olla ajattelematta erinäisten kauppojen hajuvesiosastojen välillä hyvinkin päällekäyviä tuoksumaailmoita. Odotan suurella mielenkiinnolla jatkoa ja lisää voimakkaita hajuelämyksiä.

Lainaus käyttäjältä: Hiistu
Madame Gaillardin kohdalla minulle jäi tekstistä mielikuva, että tunnekylmyys liittyi juurikin hajuaistin menettämiseen. Mutta Grenouillella on maailman paras hajuaisti, eikä siltikään mitään inhimillistä tunnetta (toki ei itse haissut millekään, mutta kumminkin)... Tämän kuvion merkitys hieman ihmetytti. Vai oliko sekin jotain elämän ironiaa?   

Kirjassa kyllä sanotaan, ettei Gaillard ollut kyennyt kokemaan inhimillisiä tunteita sen koommin kuin oli menettänyt hajuaistinsa, mutta jotenkin en itse ymmärtänyt näitä kahta asiaa toisistaan riippuviksi. Tai ainakaan en huomannut sen syvällisemmin pohtia hajuaistin ja tunteiden välistä yhteyttä. Luulen, että tähän kohtaan vain tarvittiin hahmo, joka kykenee hoitamaan Grenouillea ilman vastenmielisyyttä.

Minä ymmärsin, että madame Gaillardin tunnekylmyys ja hajuaistin puute johtuivat samasta asiasta, eli iskusta päähän. Olettaisin, että samainen isku aiheutti nuo molemmat ongelmat.
tallennettu
Zyana
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 67
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Jyväskylä/Joensuu
« Vastaus #5 : 28.Helmikuu 2010, 11:16 »

(Perässä tullaan)

Kerrankin tähän usein unohduksiin tai ainakin taustalle jäävään aistiin keskitytään kunnolla ja kirjan kielessä ja kuvauksessa on jotain mistä pidän.

Grenouille hahmona on toki hyvin epämiellyttävä, mutta jotenkin en osaa suhtautua häneen kuin välinpitämättömän neutraalisti. Myöskään kirjan inhottavat kohdat, kuten Grenouillen syntymä, eivät jaksa liikuttaa. Sivuhenkilöt kuten Madame Gaillard ovat tässä vaiheessa olleet huomattavasti päähenkilöä kiinnostavampia.
tallennettu
Sivuja: [1]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional