Mitä sinusta jää jäljelle?

[punnort]

Minusta jää jäljelle kaksi oikeasti julkaistua artikkelia epästandardin analyysin sovelluksista homologiateoriaan sekä yksi artikkeli samasta aiheesta, jota ei ole julkaistu oikeasti vaan levitetty epämääräisillä vebbipalvelimilla. Vielä tänä päivänä artikkelit eivät herätä mielenkiintoa, mutta uskon jälkipolvien ymmärtävän arvon

Tämän lisäksi jää yksi MS-DOS:ille tehty vapaasti levitettävä tietokonepeli, The Fight of the Sumo-Hoppers, jonka arvo syntyy sen omaperäisyydestä.

Sitten vielä jotain pienempiä saavutuksia kuten väitöskirja, jota pidän ensimmäisessä kappaleessa mainitsemiani artikkeleja vähäisempänä saavutuksena, lähinnä sen takia, että se oli ennemmin työ- kuin kekseliäisyysvoitto.

[ShadowDust]

Jälkeeni jää läjä kirjasarjoja, elokuvia ja muutama muisto (ne tietysti häipyvät ajan myötä). Jos hyvin sattuu, vielä lisäksi omatekoinen kirja.

Oikeastaan kuolema on vain sellainen, joka vetää pois maan pinnalta jättämättä jälkeen mitään muuta kuin tyhjän kuoren ja haudan. Kävelin toissapäivänä kuntani hautausmaalla ja löysin vain yhden hautakiven, jossa oli sukunimeni, mutta hän kuoli neljä vuotta ennen syntymääni. Nyt tunnen vain velvollisuutta käydä tämän henkilön haudalla, vaikka en tunnekaan häntä ollenkaan.

[Fallen angel]

Ihan kun todella miettii en usko, että tulen saavuttamaan mitään sellaista, jota moni kuolemani jälkeen muistaa. Ehkä joskus saan kirjan kirjotettua? Nuori kun vielä olen, mutta en olisi siitä niin varma. Ehkä minun kuolemani on jotenkin näyttävä, ja se muistetaan. En tiedä, mutta haluaisin jonkun muistavan, jonkun ketä minä rakastin. :) Olen ehkä vähän romantikko nähkääs.
Ajatuksena minusta olisi aivan hirveää, jos kuolisin nyt yhtäkkisesti ja sitten perheeni menisi penkomaan kaikki henkilökohtaiset tavarani. Joten toivoisin, että itse kerkeäsin tai joku kehen luotan sataprosenttisesti veisi ne sieltä pois/ hävittäisi kokonaan. Mutta ei kai kukaan voi tietää mitä itsestä jää jälkeensä ja ketä sitten lopulta muistaakaan. Kukaan kun ei omiin hautajaisiinkaan pääse kärpäseksi kattoon.
Kaikki me kai (melkein) toivomme, että jotain jää, joku muistaa, ettemme vaan jää unholaan ja ole aivan kuin jotakuta ei olisi ikinä ollutkaan.

[Sheilin]

Onhan tuota mietitty yksin ja kaveriporukalla pienessä, mukavassa hiprakassa.

Minultakaan ei niitä lapsia jää tähän maailmaan (Fantasyfanin tapaan), joten muunlaisia keinoja täytyisi keksiä. Paitsi en keksi. Minua ei huvita.    On parempaakin tekemistä kuin miettiä väistämätöntä kuolemaa ja sitä, mitä minusta jää jäljelle ruumiin lisäksi. Tietysti romaanin kirjoittaminen häälyy haaveissani, mutta tuskin siitä mitään kaanonin jäsentä tulisi, joten tuokin vaihtoehto on suljettu pois.

Voi olla, että vanhempana tämä sama aihe kaivertaa mieltäni. Mutta ei vielä. Eletään vain ja ollaan ihmisiksi. 

^ Samoilla linjoilla, Tuhkien lisäksi ainakaan toistaiseksi ei tule olemaan mitään erityistä jätettävää. Itselläni molemman ukit kuolivat ennen syntymääni ja heiltä ei jäänyt meilkeimpä kirjaimelllisesti MITÄÄN. Taitaapi olla suku vika. : D

[Ara]

Olen kai sen verran itsekäs, että toivon jonkun jäävän ikävöimään ja muistelemaan minua sen jälkeen kun tuhkani on jaettu hautausmaan ja muutaman muun paikan kesken. Toivoisin jättäväni jälkeeni ainakin muutaman itse kirjoitetun kirjan, ja suvun jatketta. Haluaisin jättää tämän "maailman" tietoisena siitä, että olen onnistunut tekemään edes jotain, josta voin olla ylpeä, oli se sitten lapseni tai kirjani, vai voiko niitä pitää samana asiana, mutta eri muodoissa?