Tervehditkö vieraita ihmisiä kaduilla?

[Iivari]

Mietin tuossa että kuinka usein muut tervehtivät vieraita ihmisiä kadulla, kun eilen hämmensin jotakuta pukumiestä Helsingin kadulla sanomalla sille "hyvää päivää". Minä tervehdin vieläkin silloin tällöin, varsinkin jos on kaunis päivä tai liikun kulloisenkin kotialueeni lähistöllä. Kotiseutuni, jossa joka kolmas vastaantulija oli vähintään tutuntuttu, vaikutusta on vielä osittain jäljellä, ja toisaalta persoonaani on kuulunut jo Tampereen aikana sellainen tietty ihmisten hämmentäminen olemalla heille kohtelias. Esimerkiksi oven avaaminen ja kohteliaasti tervehtiminen yllättävät nykyään aika usein kohteensa.

Pääkaupunkiseudulla, varsinkin Helsingin keskustassa (ja kyllä varmaan myös muiden suurempien kaupunkien keskustoissa) tuntuu olevan jotakuinkin varma käyttäytymiskoodi, että muita ei tervehditä. Toisaalta sen käytännöllisyyden ymmärtää, mutta toisaalta joskus on ehkä ihan kiva tulla tervehdityksikin. Sen sijaan sitten jossain lähiöissä tai kaupungin asuinalueilla on paljon sekavampi tilanne, selkeästi jotkut tervehtivät ja jotkut eivät. Pienissä kunnissa ja kylissä onkin sitten aika selvää että enimmät vieraatkin ihmiset tervehtivät ainakin jollain tavalla.

Minkälainen teidän tervehtimistottumuksenne on?

[Denizen]

Oven avaaminen on kohteliasta. Sellaista tehdään kun joku on heti takana, tai jos on vanha tai lastenvaunujen kanssa kauempana.

Vieraan ihmisen tervehtiminen kadulla ei ole kohteliasta. Se hämmentää ihmisiä ja ihmisten hämmentäminen ei ole kohteliasta. Se on vastakulttuuri.

Joskus, jos tunnistan vieraan ihmisen. Koska jos aina törmää samaan ihmiseen kadulla, alkaa pidemmän päälle tervehtiä vaikka ei tiedä tämän nimeä. Eikä se silloin toista hämmennä. Tätä vastausta ei löydy vaihtoehdoista.

Toisaalta, maalla tai mökillä se kuuluu tapoihin. Mutta kaikki jotka siellä kulkee on kumminkin naapureita, ei vieraita ihmisiä. Eivätkä ne kulje kaduilla.

[Dyn]

Vastasin, että "vain kun luulen niitä tutuiksi", mutta oikeastaan en välttämättä silloinkaan, koska luulen että se onkin oikeasti joku muu kuin tuttuni. :/ Bussikuskia voisi joskus tervehtiä, ainakin niitä jotka ajavat vakkarina tota mun linjaa, mutta muuten olen kyllä melko pääkaupunkilainen tässä vieraille puhumisessä. Niin ei vain tehdä, eihän se sovi. Ei sitä välttämättä tule edes naapurille sanottua mitään, jos osutaan samaan aikaan rappuun.

[Dark Clark]

Tiedostattehan, että altistatte jokaisen itseäänkunnioittavan turkulaisen härtslaagille.

Vähän kuin ehdottelisi nunnalle tantrisia soidinmenoja.

[Aemilia]

Kun astun bussiin tai kun istun henkilön viereen, mitä kylläkin teen vain silloin jos bussi on liian täynnä istua yksin, katson miellyttäväksi vähintään katsoa silmiin ja hymyillä ja mahdollisesti nyökätä. Usein sanon pari sanaa. Samoin, jos joku on istumassa viereen. En tuppautumaan ala jos toinen on suuntautunut tiukasti katsomaan ikkunasta ulos. On lupa olla rauhassa, mutta se on vähän liian tavallista :/

Ai bussi ei ollutkaan katu. Kyllä sama koskee muita tilanteita, kun "joutuu" kosketuksiin ihmisten kanssa. Ei tunnu kivalta vältellä katseita ihmisvirrassakaan tai näyttää pahantuuliselta, ellei siihen sitten ole syytä.

Yritän sanoa, että en satunnaisesti ketään tervehdi, mutta joskus jokin asia yhdistää ihmisiä niin, että tervehtimättä jättäminen sanallisesti tai muuten tuntuu sopimattomalta. Esimerkiksi jos on kaunis päivä ja ollaan samassa jäätelöjonossa 

[Jehudiel]

Pistin, että täysin satunnaisesti. En yleensä vieraille moikkaile, sen verran sulkeutunut ihminen olen, mutta todellakin, jos luulee niitä tutuiksi, niin kai silloin saattaa moikata. Tosin jos luulen niitä tutuiksi, kävelen heidät yleensä kiinni ennen kuin moikkaan, ja silloin on jo virhe huomattu.

Ja Saloko muka landea? Muistakaahan ihmiset, että tällaisen pikkukaupunkilaisen silmin se on iso paikka.

[MaKo]

En minä kyllä vieraita ihmisiä tervehdi... Toisinaan luulen tutuksi jotain sellaista, joka ei olekaan ja saatan erehdyksessä tervehtiä. Usein en kuitenkaan silloinkaan, jos en saa päähäni, mistä ihmisen tunnen.

Kerran kävi Helsingin lentokentällä konetta odotellessa sillä tavalla, että aivan älyttömän tutun näköinen kaveri tuli rullaportaista ja meni ohi. Meinasin tervehtiä - mutten tehnyt - ja mietin pääni puhki, että mistä ihmeestä kaveri oli niin tuttu. Kuten jotkut saattavat tietääkin, Helsingin kentällä liikkuu kotimaan puolella yllättävän paljon oululaisia, joten tuttuihin törmääminen on aika tavallista. Kun sitten istuin koneessa, niin yhtäkkiä välähti sitten päähän - kaveri oli Halvarin Mika ja siis mulle TV:stä tuttu. Olisi siinä Halvari saattanut vähän ihmetellä, jos olisin penkiltä ponnahtanut vaihtamaan kuulumisia kuin vanhalle tutulle :D

[Skie]

Tervehdin jos luulen tutuksi. Mutta tätä sattuu harvinaisen harvoin, syystä että en katsele ihmisiä kaupungilla. Mulle on vaan tullut tapa tuijottaa ihmisten ohitse kävellessäni, kun itse en erityisemmin tykkää kun ihmiset katsoo. (Mistäköhän tämä muuten johtuu... Ja miten sen saa parannettua?) Tästä syystä johtuen jää yleensä tututkin huomaamatta, on melkein enemmänkin sääntö kuin poikkeus että kaupungilla ollessa kaveri infoaa minulle että hei, joku vilkuttaa sulle. On nimittäin käynyt aika paljon useammin kuin kerran.

Tämä siis lähinnä kaupungissa. Kotona ollessa tulee hymyiltyä ja tervehdittyä joka toista vastaantulijaa kun on etäisesti tuttu. Kotona ollessa myös joka toinen autoilija nostaa kättään kun kylillä ajelee, tämä on minusta erityisen hauskaa kun ihmiset katsovat autoa ja tervehtivät sen mukaan kenen auto on tuttu. Ihan sama kuka sitä ajaa.

[Hiistu]

En tietenkään. Pätee tosin varmaan tuo Aemilian sanoma, että jos jokin yhdistää minua siihen ihmiseen, niin sitten jonkinmoinen huomion osoittaminen kuuluu tapoihin. Vaikkapa nyt metsälenkillä ollessani saatan teoreettisen vastaantulijan kanssa olla ainoita ihmisiä monen kilometrin säteellä, niin onhan siinä sentään jonkinmoinen yhteinen aika-avaruuden sopukka. En minä toisaalta miellä ihmistä silloin enää täysin vieraaksikaan...

En minä kyllä sen puoleen tuttujakaan sanallisesti tervehdi, paitsi jos aivan nokitusten tai vieretysten satutaan, jolloin sen voi hoitaa niikusta henkilökohtaisesti, turhia kailottelematta. Tavallisesti tyydyn vaikkapa hymyilemään ja nyökkäämään, se on mielestäni semmoinen sopivan kohtelias "näen sinut ja olen iloinen siitä" -ele, eikä edellytä vastapuolelta mitään - jollei hän sitten halua pysähtyä pidempiä turinoita pitämään. Epävarmoissakin tapauksissa yritän ensin ottaa lyhyttä katsekontaktia: paitsi että tunnistan ihmiset suht hyvin silmien perusteella, niin he myös kiinnittävät huomiota minuun ja mahdollisesti itse tunnistavat. Jos toinen taasen mennä möllöttää vain ohi, niin ilmeisesti hän ei tuntenut, jolloin suurieleisimpikään tervehdys tuskin olisi sen enempää auttanut asiaa. Kuulostaa kyllä kamalan monimutkaiselta näin selitettynä...

Sitä vastoin minulla on täysi työ, etten tervehdi vieraita eläimiä kadulla. Eikä siinä vielä kaikki: eläimille puhuessani tulen usein käyttäneeksi kuin huomaamatta murretta. Olisi kaksinkertaisesti tärähtänyt ilmestys, kun alkaisi täällä kaupungilla aamutungoksessa höpistä puluille jotain "Oottapa työkii aikasii ylläällä."    Lintujen lisäksi kauppojen eteen jätetyt koirat ovat pahoja, ohimennen kun saisi perin helposti huikattua ystävällisen sanan tai toisen... Mutta en toki halua syytetyksi kenenkään Turren ahdistelusta.

Kotikorvessa kulkiessani luonnollisesti tervehdin eläimiä. Jollei peltoaukean keskellä näy mihinkään suuntaan ristin sielua ja varis sattuu raakkumaan ylläni sähkölangalla, niin tokihan sitä pitää moikata. En sitten tiedä, voiko sitä kohteliaisuudeksi nimittää, mutta jonkinmoista ystävällisyyden ja huomion osoittamista varmaan. Varikset ovat muutenkin veikeitä. Samoin jos metsässä näen oravan touhuilevan puussa, niin kyllä minä sille jotain puhelen. Tulen yleensä niin hyville mielinkin eläimiä kohdatessani, että tuntuu luonnolliselta sitä oloaan jotenkin ilmaista. Eikä se siellä ketään häiritse.

[Lenko]

Joskus tervehdin iloluontoisia avohoitopotilaita, joita kaduilla silloin tällöin kuljeksii. Yksi taitaa jo tunnistaa, kun tulee ostarilla aina moikkaamaan. Siinä mielessä varttihullut ovat kivoja, että arvostavat, kun joku huomioi. Pistävät muutenkin pahan päivän jälkeen asioita hyvin perspektiiviin.

Normaaleiden kanssa on riskialttiimpaa. Satunnaista tervehtijää saatetaan pitää vinksahtaneena.

[Iivari]

Onko vinksahtaneisuudessa jotain vikaa? ;-D

[Aliasy]

Suomessa tervehdin tuntemattomia harvemmin, mutta täällä Italiassa se vaan nyt on kohteliasta tervehtia vastaantulevia ihmisia. Varsinkin jos ne sattuu olemaan vanhuksia, nunnia/munkkeja, tms.

Naapureita tulee myös tervehdittyä huomattavasti useammin täälläpäin mualimaa kuin Suomessa.Suomessa naapureita tulee tervehdittyä taas vain jos ne on vanhuksia tai jos on nähny heitä liian useasti rappukäytävässä eikä enää pysty välttämään sitä pakollista "hei"tä.. (mutisemalla siis)

Täällä vakio on tervehdys isosti ja kovasti jotta kaikki varmasti kuulee... ;)

[Greenhead]

Ihan Randomilla valitsen uhreja kadulta. Tänäänkin pidin ovea auki vanhemmalle rouvas henkilölle ja toivotin hyvää päivänjatkoa ja menin kauppaan.

Jos jollakin on erillaisempi pukeutumistyyli että hän erottuu massasta niin häntä minä 80% varmuudella tervehdin.