En tietenkään. Pätee tosin varmaan tuo Aemilian sanoma, että jos jokin yhdistää minua siihen ihmiseen, niin sitten jonkinmoinen huomion osoittaminen kuuluu tapoihin. Vaikkapa nyt metsälenkillä ollessani saatan teoreettisen vastaantulijan kanssa olla ainoita ihmisiä monen kilometrin säteellä, niin onhan siinä sentään jonkinmoinen yhteinen aika-avaruuden sopukka. En minä toisaalta miellä ihmistä silloin enää täysin vieraaksikaan...
En minä kyllä sen puoleen tuttujakaan sanallisesti tervehdi, paitsi jos aivan nokitusten tai vieretysten satutaan, jolloin sen voi hoitaa niikusta henkilökohtaisesti, turhia kailottelematta. Tavallisesti tyydyn vaikkapa hymyilemään ja nyökkäämään, se on mielestäni semmoinen sopivan kohtelias "näen sinut ja olen iloinen siitä" -ele, eikä edellytä vastapuolelta mitään - jollei hän sitten halua pysähtyä pidempiä turinoita pitämään. Epävarmoissakin tapauksissa yritän ensin ottaa lyhyttä katsekontaktia: paitsi että tunnistan ihmiset suht hyvin silmien perusteella, niin he myös kiinnittävät huomiota minuun ja mahdollisesti itse tunnistavat. Jos toinen taasen mennä möllöttää vain ohi, niin ilmeisesti hän ei tuntenut, jolloin suurieleisimpikään tervehdys tuskin olisi sen enempää auttanut asiaa. Kuulostaa kyllä kamalan monimutkaiselta näin selitettynä...
Sitä vastoin minulla on täysi työ, etten tervehdi vieraita
eläimiä kadulla. Eikä siinä vielä kaikki: eläimille puhuessani tulen usein käyttäneeksi kuin huomaamatta murretta. Olisi kaksinkertaisesti tärähtänyt ilmestys, kun alkaisi täällä kaupungilla aamutungoksessa höpistä puluille jotain "Oottapa työkii aikasii ylläällä."

Lintujen lisäksi kauppojen eteen jätetyt koirat ovat pahoja, ohimennen kun saisi perin helposti huikattua ystävällisen sanan tai toisen... Mutta en toki halua syytetyksi kenenkään Turren ahdistelusta.
Kotikorvessa kulkiessani luonnollisesti tervehdin eläimiä. Jollei peltoaukean keskellä näy mihinkään suuntaan ristin sielua ja varis sattuu raakkumaan ylläni sähkölangalla, niin tokihan sitä pitää moikata. En sitten tiedä, voiko sitä kohteliaisuudeksi nimittää, mutta jonkinmoista ystävällisyyden ja huomion osoittamista varmaan. Varikset ovat muutenkin veikeitä. Samoin jos metsässä näen oravan touhuilevan puussa, niin kyllä minä sille jotain puhelen. Tulen yleensä niin hyville mielinkin eläimiä kohdatessani, että tuntuu luonnolliselta sitä oloaan jotenkin ilmaista. Eikä se siellä ketään häiritse.