Lasirakkaus

[Karajishi]

Onko tämä nyt sitten mikään virallinen runo? En oikein itsekään tiedä mikä tämä on, mutta kuuluu erääseen pidempään tarinaani, eli nimi sen takia kuulostaa tässä hieman omituiselta. Kyseessä on sellainen tavallinen rakkaustarina/kolmiodraama juttu, josta ei sitten sen enempää…

...............................

Lasirakkaus

''Kuin tuuli, sinä unelmoit meristä ja vuorista, pelloista ja niityistä.''
''Kuin muisto, sinä katosit luotani, valuit sormieni lomitse kuin hiekka.''
''Kuin puro, sinä kuljit eteenpäin ja olit vapaa ensimmäistä kertaa elämässäsi..''
''Kuin tuuli, olit vapaa lähtemään, kuin muisto piirryit mieleeni, kuin puro, joka
muuttuu koskeksi.''
''Tuo koski erotti sinut minusta, mutten halunnut myöntää totuutta; Sinä olit tuo koski.''

''Olin aina halunnut olla meresi, vuoresi, peltosi ja niittysi, mutta ei.''
''Olin vain tyhjä kuori – hirviö, jolla ei ollut sydäntä.''
''En nähnyt mikä todella olit. En nähnyt siipiäsi ja suljin mielestäni sen
tosiasian, että sinut oli luotu lentämään.''

''Kuin tuuli, sinä palasit luokseni...''
''Kuin meri, joka tuo matkaajan takaisin kotiin...''
''Kuin vuori, joka estää myrskyn...''
''Kuin pelto joka takaa sadon...''
''Ja kuin niitty, josta unelmat on tehty…''

...............................

No pakko vielä lisätä (kun ei tuosta runosta sitä oikein tajua) että tämän runon kirjoittaa rakastaan kaipaava mies. Nainen antoi miehelle lupauksen paluusta ennen lähtöään, mutta kuoli matkalla ja hänen tuhkansa palautettiin miehelle, jotka tämä myöhemmin hautasi.

[Saarni]

Virallisen runon määritelmä on tänä päivänä onneksi niin vapaa, että saat työtäsi runoksi kutsua, jos vain haluat

Mielestäni selitys lopussa on turha. Se vie tilaa lukijan omalta tulkinnalta, mikä antaa proosalle oman viehätyksensä. Hyvässä proosassa kaikkea ei ole tarkotuskaan kertoa lukijalle, vaan rivien väliin jää tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle.

En ota kantaa siihen, onko työn nimi outo vai ei. Ilman selitystä olisin pitänyt sitä hyvinkin osuvana: Kertoja kieltäytyy näkemästä rakkaansa todellista luonnetta, joka johtaa helposti särkyvään, lasiseen rakkauteen. Runo on täynnä kaipausta ja katumusta. Lopusta löytyy toivoa, kenties anteeksianto rakastetulta, joka kertojan virheistä huolimatta tuli takaisin.

Selityksen jälkeen runon sisältö on hyvin itsestään selvä ja täyttää tarkoituksensa. Otsikosta en ole enää niin varma.

Vertauskuvat ovat hyvin osuvia. Monet niistä vain ovat jo usein käytettyjä. Vaikkei uuden keksiminen ole itseisarvo sinällään, suosittelen jokaista haastamaan aktiivisesti itsensä ja etsimään sellaisia ilmauksia, joista jää lukijalle raikas tunne. 

Ulkoasusta: En näe tarkoitusta kaikilla näillä lainausmerkeillä ja peräkkäin olevilla pisteillä. Miksi näitä "..." nyt kutsuttiinkaan, ei voi kaikkea muistaa.  Ne eivät varsinaisesti vaikeuta lukemista, mutteivät anna mitään lisääkään.

Yhteenvetona näin tämän runon herkkänä ja toimivana, joskin hieman yllätyksettömänä kokonaisuutena. Suuremmassa kokonaisuudessa se täyttää varmasti tarkoituksensa.