Emperor
Velho
 Poissa
Viestejä: 453
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Akselilla Hanko-Teno
|
 |
« Vastaus #141 : 25.Heinäkuu 2012, 14:06 » |
|
IX: Viillon verran taikuutta
Brian oli aina tiennyt olevansa älykäs. Kenties se johtui geeneistä. Kenties hänen vanhempiensa henget olivat auttaneet häntä kehittymään. Tai ehkä hän vain luuli olevansa älykäs. Oli miten oli, vaikka hän ei ollut tyhmä ja hän oppi nopeasti, hän silti inhosi oppitunteja.
Kaksi puista pulpettia ilmestyi joka aamu harjoittelusaliin. Ei liikkuvia osia, ei selkänojia eikä mitaan muuta kuin paikka, jossa kuunnella jonkin satunnaisen opettajan kuollettavan tylsää löpinää täysin turhistakin aiheista. Tietenkään nämä eivät olleet opettajien mielestä turhia, mutta se ei Briania auttanut, sillä toisen päivän aamun keskustelu kummitteli yhä hänen päässään...
"Armando, milloin koulutus on ohi?"
"Usein koulutus aloitetaan viisivuotiaana ja päättyy parikymppisenä. Usein vähimmäisaika on noin kymmenen vuotta."
Murskaava tunne rintakehän kohdalla.
"Kuitenkin, koska molemmat teistä osoittavat selviä eroja tavallisen arkanialaisen oppimisnopeuteen, teiltä se vie luultavasti vain... Mitähän sanoisin..."
Toivoa kertyy.
"...Kolmisen vuotta, kaksi teoriaa ja yksi taistelua."
Kolme vuotta. Kaksi vuotta hän tulisi istumaan siinä piinapenkillä kuuntelemassa asioita maan ja taivaan väliltä. Lisäksi oli tuo kuollettava tylsyys.
Laitoksesta ei saanut poistua kuin harvoin, ja loput laitoksesta oli vihamielistä hänelle. Eipä hän tietenkään unohtanut Marieta, jonka synkästä ja syyttävästä katseesta hän sai nauttia joka ikinen päivä.
Suuret osat päivistä hän luki. Kirjastossa, jossä hän kävi öisin, oli paljon muitakin kirjoja kuin oppikirjoja, hän oli törmännyt kirjailijaan nimeltään Rittor Paleijalainen, jonka koomiset tekstit olivat hauskaa luettavaa. Oppikirjojakin hän luki, mutta ei kovin suurella innolla. Armandolle ei ikinä kannattanut mennä valittamaan mistään, ja opettajat antoivat vain ystävällisesti seitsemän sivua lisätehtäviä tehtäväksi. Tietenkin he saivat kotitehtäviä, ja oppitunnit kestivät usein hyvin kauan, mutta se ei ollut "hauska" tapa viettää aikaa, ainakaan Brianista, ja Marien aivoituksista hänellä ei ollut mitään selkoa.
Mutta ajan kuluessa Brianista alkoi tuntua, että hän voisi käyttää aikaansa hyödyllisemminkin. Lisäksi hän alkoi tuntea pientä syyllisyyttä, sillä monet ihmiset uhrasivat aikaansa vain voidakseen kouluttaa häntä, ehkä siinä toivossa, että hän pelastaisi heidät. Hän siis alkoi keskittyä opiskeluun hieman enemmän noin pari viikkoa myöhemmin. Hän tosiaan kuunteli, oli aihe mikä tahansa, ja huomasi, että hän todella oli nopea oppimaan. Aivan kaikkea hän ei voinut jostakin aiheesta muistaa, mutta jäi hänelle sentään arvokas yleiskuva. Monet Arkanian asiat, joita hän saattoi ihmetellä, tulivat selviksi. Hyödyllisiä vinkkejä. Kaiken kaikkiaan kolmen kuukauden päästä näytti siltä, ettei se asennemuutos ollutkaan ollut turha. Arkania olikin varsin mielenkiintoinen paikka.
He kirjoittivat tehtävänsä sulkakynillä, joihin Brian oli tottunut ihan hyvin. Alkupäässä tosin terä katkeili yhtenään, mutta kun hän oppi oikean tekniikan, alkoi aineenkirjoitus ja muistiinpanojen teko sujua todella. Silti, hän yhtenään kaipasi ulos, mutta vastaus oli usein "ei" kun hän kysyi silloiselta opettajalta. Opettajat vaihtuivat epäsäännöllisesti, saattoi olla kolmen päivän mittainen jakso historiaa, sitten viikko jotakin muuta. Sinä päivänä Brian kuitenkin näki pitkästä aikaa taas Armandon, ja tämä synnytti Brianissa vähintäänkin ristiriitaisia tunteita.
"Olette edistyneet hienosti, molemmat." Hän sanoi katsoen hieman liian pitkään Briania. "Tänään emme siis jyystä mitään teoriaa, vaan opetan teille pienen taian."
Brian paransi asentoaan. Tämä oli hänestä jotenkin sitä mitä hän oli odottanutkin. Nyt hänkin pääsisi tutustumaan tuohon tuntemattomaan puoleen itsestään.
Armando otti palan paperia ja näytti sitä heille, jonka jälkeen hän alkoi heiluttamaan sormeaan sen edessä kuin tahtipuikkoa. Sormen liikkeisiin vastaten paperiin alkoi ilmestyä hyvin pieniä viiltoja, jotka pian muodostivat kissankorkuiset sanat TÄMÄ ON TAIKAA. Brian ei saanut vihjettä, pitikö heidän ruveta viiltelemään paperia?
"Tulevia taistelutuntejanne - ja koko elämäänne - varten teidän kannattaa alkaa harjoitella taikomista. Millainen tahansa taika kävisi, mutta näin säästämme mustetta." Armando naurahti. Brian oli kuitenkin epäileväinen ottaessaan hänen tarjoamansa paperin.
"Mitä nyt? Brian kysyy neuvottomana.
"Taiotte tietysti." Armando vastaa kuin se olisi ollut itsestään selvää. Oli vain yksi ongelma, Brian ei ollut koskaan ennen taikonut. Tämän kuultuaan armando näytti ilmeettömältä.
"Vitsailetko?" Hän sanoi kuivakasti. Brianin jättäessä vastaamatta hänen katseensa siirtyi hitaasti Marieen, joka punastuu taas.
"No, en paljoa, joitain yksinkertaisia vain." Hän sanoo pieni määrä häpeää äänessään. Armando näytti lyödyltä.
"Perusasioista tosiaan..." Hän huokaa ja alkaa opettaa.
"Taika ja teknologia ovat universumin kantavat voimat. Yleinen käsitys on, että taika on ihmisen sisäistä voimaa ja teknologia ihmisen ulkoista voimaa. Tämä ei tosin selitä, miksi taian puolen ihmiset eivät voi kulkea teknologian maailmassa, tästä käytiin kovia keskusteluita yhdessä vaiheessa. Tämä ei kuitenkaan ole oppitunnin aihe, anteeksi aiheesta eksyminen." Armando selittää ja ottaa yhden paperinpalan. Brian ja Marie seuraavat esimerkkiä.
"Aivan kuten miekkanne viiltäisi tätä paperia jos sitä sillä huitoisitte, myös taika leikkaa teidän sisäisen voimanne avulla paperia, puuta, tai jopa kalliota, riippuen miten suuret nuo voimat ovat. Taikominen on kuluttavaa puuhaa, ja vasta vuosien yksipuolisen harjoittelun jälkeen pystyvät suurvelhot käyttämään kaikkein voimallisimpia taikoja. Harjoittelemattomat sellaisen käyttö uuvuttaisi kuoliaaksi."
Armando asettaa paperinpalan näkyvään paikkaan ja alkaa jälleen heilutella sormeaan, hitaasti tällä kertaa. Brian näki, kuinka näkymätön voima, Armandon sisäiset voimat, viiltelivät paperia tämän edes keskittymättä kunnolla. Jonkinlainen into valtasi taas Brianin, mutta ydintä Armando ei ollut vieläkään saanut kerrottua: Miten ihmeessä taiotaan.
"Ottakaa paperi ja tuijottakaa sitä, keskittykää siihen, nähkää paperi sielunne silmin! Etsikää tuo sisäinen voimanne, tuo voima joka teissä vahvana virtaa, sillä te itsekin tiedätte sen olevan siellä. Löytäkää se, ja olette itsenne herroja. Kokeilkaa kirjoittaa oma nimenne."
Armandon kryptiset lauseet jättivät Brianin nuolemaan näppejään. "Etsikää sisäinen voimanne" ei oikein vastannut hänen mielikuvaansa ohjeesta. Ainahan kuitenkin voi yrittää, mutta Brianin odotukset eivät olleet korkealla.
Hän otti paperin ja tuijotti sitä. Joka ikisen kohdan tuosta tylsänharmaasta palasta jalostettua puuta hän painoi mieleensä, niin että kun hän sulki silmänsä hän muisti täysin miltä paperi oli näyttänyt. Hän pystyi todellakin näkemään paperin sielunsa silmin, hän synkronoi hengityksensä sen auran kanssa, jonka hän nyt tunsi virtaavan heikkona tuon mielikuvallisen paperin lähistöllä. Tuskin tuntien toisen käden ottavan kiinni paperista hän nosti sen sopivalle etäisyydelle kasvojensa korkeudelle, yhä silmät kiinni näkien sen heikkona mielikuvana. Hän liikutti sormensa sopivalle etäisyydelle paperista ja keskittyi ankarasti.
Hän ei tuntenut mitään.
Avatessaan silmänsä hän näki vain täysin vahingoittumattoman paperin ja taustalla Armandon, joka torui "Enemmän tunnetta, Brian!". Hän suutahti, sillä hänelle ei oltu annettu paljoa ohjeita, mutta Armandon kanssa väittely ei ollut hänen mieleensä, joten hän antoi hengityksen tasaantua ja yritti uudestaan.
Kolmen epäonnistumisen jälkeen Brianilla meni kauemmin tasata hengitys, sillä hän oli turhautunut kun ei osannut. Neljännellä kerralla hän oli juuri alkamassa kirjoittaa, kun puheääni katkaisi hänen keskittymisensä.
"Hienoa, Marie! Onnistuit!" Kuului Armandon ääni ja Brian avasi silmänsä suunnaten ne viereiselle pulpetille, jonka luona Armando seisoi selvästi mielissään. Marie katseli hieman nolona paperia, jolle hän oli ilmeisesti onnistunut viiltämään koskemattakaan siihen.
"Tämä on hienoa, Marie, sillä tämä todistaa ettet sinä ainakaan ole toivoton tapaus." Armando sanoi äänessään pienen pieni häiritsevä sävy. Brianiin iski raivo, ehkä se oli kateus tai Armandon sanat, mutta vihaisena hän käänsi katseensa paperiinsa, joka viattomasti oli hänen kädessään, ja kuin syyttäen sitä jostakin, mistä hän nyt vihainen olikaan (hän ei itsekään tiennyt), hän löi kättään sitä kohti tarkoituksenaan pysäyttää se ennen osumaa. Tuohon iskuun hän ammensi paljon raivoa.
Paperi roihahti liekkeihin. Brian pelästyi aivan valtavasti, karjaisi "aaargh!" ja ponkaisi ylös refleksinomaisesti. Jalat osuivat pulpettiin, ja hän kaatui tuolillaan taaksepäin. Vaikka hän ei lyönyt päätään, ilmat hänestä menivät. Tarkkaillessaan huonetta sammakkoperspektiivistä hän huomasi Armandon ottaneen ruoskansa esiin ja etsien äänen lähdettä, ilmeisesti säikähtäneenä, mutta nähdessään lattialta ylös kömpivän Brianin hän näytti hieman huvittuneelta.
"Brian, olet luultavasti hauskin oppilas joka minulla on vähään aikaan ollut. Tai no, saatat hävitä Bocherille, ei häntä muuten vain nimitetä Uunoksi."
"Kiva, häviän jopa epäonnistumisessa." Murisee Brian ja nostaa tuolinsa pystyyn katsahtaen tuhkakasaa, joka hetki sitten oli ollut Brianin harjoituspaperi.
"Kuka puhui epäonnistumisesta, Brian?" Armando sanoo hieman toruen. "Sytytit paperisi tuleen, ja vaikka se ei ollut tarkoitus, käytit taikaa, ellet peräti ensimmäistä kertaa elämässäsi. Marie, jonka taikakykyjä olet jo nähnytkin, oppi tämän sinua vain vähän nopeammin, mutta kyllä sinusta vielä taikoja leivotaan. Kunhan ensin opit viiltämään sitä paperia."
Brian leikitteli ajatuksella, että Armando olisi kuulostanut jopa mukavalta ja virnisti ottaessaan tämän tarjoaman toisen paperin.
Nyt hän keskittyi kunnolla. Hän etsi sitä voimaa, jonka oli tuntenut sillä hetkellä. Sitä tunnetta, joka sisälsi voiman hänen sisällään, sitä energiaa, joka hänelle oli suotu lahjaksi ja kiroukseksi tämän syntyessä. Hän ei tajunnutkaan, että kun hän nyt hitaasti veti paperia lähemmäs, hän vaipui syvempään tajun tilaan, kunnes hän alkoi tuntea sen. Se virtasi veren mukana hänen joka suonessaan, se oli joka ikisessä solussa, sitä oli jopa yksittäisissä atomeissa hänen kehossaan, tuo elementti, joka erotti hänet teknologian puolen ihmisistä.
Taika.
Hän havahtui, avasi silmänsä ja loi katseensa paperiin. Hän tiesi mitä tehdä. Aivan kuin Armando hän vei sormensa paperin eteen ja, käskien voimaa sisällään ja tietäen mitä halusi sen tekevän, paperiin jäi sormen jälkeen viilto. Hän määrätietoisesti liikutti sormeaan ympäri paperia muodostaen kuvioita, kirjaimia, jotka muodostettiin nyt viilloista, joista jotkin jäivät hädin tuskin näkyviin ja jotkin taasen lävistivät koko paperin.
Hän keskittyi koko ajan ankarasti, mutta viimeisen ännän viillon tehtyään hän kutsui Armandoa, joka tuli paikalle ärsyttävän epäileväisen näköisenä. Antaessaan paperia tälle Brian kuitenkin tunsi pienen pientä ylpeyttä ja ehkä ihan vähän odotti samanlaisia kehuja kuin Marie oli saanut. Aina siihen asti kun Armando paperiin katsottuaan räjähti nauruun ja nauroi niin kovaa, että hänen täytyi ottaa tukea.
Vaatiessaan tietää, mikä oli niin hauskaa, Armando ojensi tärisevällä kädellä Brianille paperia, jossa luki taialla tehdyin viilloin "BRAIN".
Virhe oli sinänsä täysin ymmärrettävä, inhimillinen erehdys, mikä olisi voinut sattua kenelle vain, varsinkin kun hän niin keskittyi kirjoittamiseen eikä tuotokseen, mutta silti asiassa oli jotakin niin omituista, että Brian tyytyi vain halveksimaan nauravaa Armandoa.
"Sinä toteutat hyvin mottoani, Brian." Hän sanoo pyyhkiessään kyyneliä silmistään rauhoituttuaan hieman. "Elämä on ironista."
"Mitä niin ironista näet tässä, Armando?" Sanoo Brian lähes ylimielisesti, sillä hän halusi osoittaa kuinka lapsellista Armandon nauru oli ollut. Eiväthän isot miehet nyt noin voi nauraa.
"Se, että käytät lähes koko keskittymisesi kirjoittamaan viiden kirjamen sanaa, ja kirjoitat sen väärin, Brain."
Brianista tuntui kuin tuhat raivon piikkiä olisi lävistänyt hänet Armandon lausuessa viimeisen sanan juuri sellaisella painotuksella, mutta hän piti sen sisällään varsin hyvin.
"Miten pystyt nauramaan, Armando?" Brian töksäyttää. Armando näyttää hieman vakavoituvan.
"Tarkoitatko, miten pystyn huvittumaan samalla, kun tiedän mitä ulkona tapahtuu?" hän sanoi katsoen Briania koko ajan silmiin. "Tarkoitatko, että minulla, joka olen omistanut elämäni vapaaehtoisesti auttaakseni johtajaani, ei olisi oikeutta olla iloinen?"
"Vapaaehtoisesti, niin. Otit tietoisen riskin, pystytkö kestämään seuraukset?"
Armando virnistää taas, lähes ylimielisesti. Brian laittaa tämän merkille.
"Mitkähän ihmeen seuraukset, Brian? Kyllä, olen nähnyt kuolemaa, julmuutta ja kauheuksia, ja sekoaisin, ellen niiden vastapainoksi kehittäisi myös huumoria tähän maailmaan. Ymmärrät, kunhan kasvat." Brian oli jälleen heittämässä vastaan, mutta Armando piti hänet hiljaisena.
"Brian, sinä valitat siitä että kaikki sanovat sinua petturiksi ilman parempaa tietoa samalla, kun haukut kuningasta parin faktan perusteella. Sitä kutsutaan tekopyhyydeksi." Armando katsoi lujasti Briania, jonka suu oli hieman mutrussa. "Aivan kuin sinussa sytyttää inhon liekin kun kuulet hänen tappavan omiaan, meihin muihin iskee vihan tunne kun kuulemme Lightien olevan pettureita. Heität spekulaatioita, hypoteeseja ja oletuksia ihan omasta päästäsi miten mielesi ne muokauttaa. ÄLÄ IKINÄ OLETA!"
Armando aivan äkkiä karjaisee ja Brian säpsähtää. Armando ei kuitenkaan näyttänyt yhtään vihaiselta, ja seuraavat sanatkin tulivat normaaliin sävyyn. Viesti oli kuitenkin mennyt Brianille perille.
"Jatka toki yrittämistä, Brain." Sanoi Armando antaessaan Brianille taas uuden paperin.
"Tietysti, Herra Hellhammer." Vastasi Brian ihan normaaliin sävyyn. Armando tyrskähti.
"Mitä tuo on olevinaan?"
Brian oli näyttävinään mieteliäältä, ja sanoi sitten paksulla äänellä: "Ja miten he minua kutsuvat? Ihan miten huvittaa."
Armando katsoi Briania vinosti hymyillen. Aika tuntui ikuisuudelta, ja Brian ajatteli Armandon kohta räjähtävän, mutta yllätykseksi hän naurahtaa.
"Hyvä on, tehdään sopimus. Minä en kutsu sinua Brianiksi, ja sinä kutsut minua Armandoksi, käykö?" Brian miettii hetken, mutta kieltäytyy. Armando kohottaa kulmakarvansa.
"Jos et kutsuisi minua Brainiksi, niin miksi muuksi? Minun täyytyisi kutsua sinua Armandoksi, äskeisen lauseesi perusteella. Joten olen sinulle Brian ja sinä olet minulle Armando, tai olemme ikuisesti Braineja ja Hellhammereita." Armando hymyili.
"Hoksasit, Brian. Edistyt nopeasti."
Hän kutsui Marieta, joka oli koko ajan harjoitellut taikomista pulpetillaan kun Armando ja Brian olivat jutelleet. Hänen pöydällään oli paljon paperia, ja varsin pienellä präntillä viillettyjä kirjaimia. Brian ajatteli, että hänellä menisi kauan ennen kuin osaisi noin hyvin, kun Armando puhui heille.
"Anteeksi että olen ollut näin kauan poissa, minun olisi pitänyt ilmaantua aiemmin, mutta matkaan tuli mutka. Opetan teitä kuitenkin tästä lähtien taas jonkin aikaa, ja sinä aikana teemme kyllä muutakin kuin kopioimme tylsää puhettani. Kerron teille uutisia huomenna kun olemme kaikki levänneet, sillä suoraan sanoen tulin juuri taistelusta, mutta halusin nähdä teidät ennen lepoani."
Nyt kun Brian katsoi kunnolla hän saattoi nähdä Armandon silmien olevan väsyneet ja että tämän ruskeisiin hiuksiin oli sekoittunut kuivunutta verta. Veren alkuperä kammotti Briania hetken, mutta kovin kauaa hän ei saattanut omiaan ajatella.
"Huomisen tunnit alkavat myöhään, kirjoittakaa siihen mennessä kolme sivua pitkä aine jostakin lukemastanne kirjasta. Teksti enintään sentin korkuista, ja nyt, hyvää yötä."
Hän meni omiin tiloihinsa Brianin matkatessa Marien vanavedessä kohti omiaan yhtä ristiriitaiset tunteet Armandoa kohtaan kuin tämän tänään nähtyään, ja se johtui lähinnä aineesta.
|
