Kesäprojekti: Lachesiksen teksti

[Lachesis]

Metsänpeitto

Äiti ei vastaa puhelimeen. Hän on varmaan jossain pidemmällä. Yleensä hän jättää viestin, mutta en vielä huolestu. Tiedän, että kate on syvempi kuin aikoihin. Metsänulkoiset S-mittarit ovat antaneet  äärimmäisiä lukemia jo monta päivää. Vaikka olen hänen kollegansa, äiti ei koskaan puhu työasioista. Hän sanoo vain menevänsä, ja tulee aikanaan takaisin. Ilmeettömänä, vaitonaisena. Varusteet kuin kuukausien vaelluksen jäljiltä, vaikka aikaa on mennyt vain päiviä. Hemmetin esoteerikko. Kukaan muukaan ei tiedä, missä hän kulkee. Kenelle puhuu. Paleosilvaanisella laitoksella ei paljon kysellä. Ei maan parhaalta metsäkatteiden tutkijalta. Minä olen vain assistentti.  Enkä ole koskaan nähnyt hänen lokikirjaansa. Joskohan muutkaan ovat.

Parin päivän päästä kerään tavarat reppuun ja lähden perään. S-ja A-mittareita, turvalankaa ja muutama kuukivi. Pieni veitsi, pari luuta.  Menen hämärissä, kuu on vähenevä sirppi metsänreunassa. Pudistan päätäni. Ei voi mitään. Äiti ei koskaan jäisi uudellakuulla peittoon. Jotain on täytynyt sattua. S-mittari helähtää paljonpuhuvasti jo reunavyöhykkeellä. Jatkan matkaa pitkin harppauksin. Rajamaille ei saa jäädä jahkailemaan. Ryhmyt ja rämmäleet haistavat vitkuttelijat.
 
On aivan liian hiljaista. Jokainen rapsahdus ja ritinä nostattaa karvat käsivarsillani. Äänet sammuvat kuuntelevaan pimeään. Valonvahvistimet näyttävät puiden oksilla liikaa rävähtämättömiä silmiä. En katso niihin. Yhdestä luuliosta selviäisin. Näitä on monta. Tämän tästä S-mittari soi kuin kello. A-mittari on vielä siunatun hiljaa. Tavanomaisessa haarautumispaikassa löydän äidin ensimmäisen turvalangan. Se on ehjä, mutta hopeassa värisee kaikuja syvemmältä metsästä. Ripustan samaan oksaan oman lankani. Pujotan hematiittihelmen, kaksi. Ei se paljon auta, mutta kuitenkin. Jos osun harhantoon, pitäisi olla vähintään lapista tai malakiittia.

Äkillinen kiljahdus, huhuilu. Epäröivä kaiku. Joku on soittanut salokelloa, ehkä eilen tai toissapäivänä. Säntään ääntä kohti ja melkein kompastun mättääseen. Sen laella sammaltuppaassa on iso kuukivi. Haljennut. Huoahdan syvään, onnistun pysymään pystyssä. A-mittari on alkanut pitää vaimeaa surinaa. Kun katson taas ylös, näen hänet. Äidin jälkikuva astelee puiden alla. Suoraselkäisenä, harmaa palmikko selkää myöten heiluen.  On seurattava, vaikka kaikki tietää jo huonoa. Vetäisen veitsellä kämmeneeni ja valutan verinoron mykkyräiseen juurakkoon. Tiedän, että se voi houkutella hiiravaisia. Jokin viesti on silti jätettävä.

Läpikuultava hahmo kulkee turvalankapolkua pitkin. Ripustelen omia lankojani matkan varteen. Helmet loppuvat kauan ennen perillepääsyä. Jälkikuvia tulee lisää. Pian niitä on kuin koita lampun ympärillä. Kun ensimmäinen kääntyy minua kohti, arvaan pudottaa kuukiven. Luulen, että olen menossa isoon piilokkeeseen. En enää kiinnitä huomiota A-mittarin vaativaan surinaan. Lopulta sammutan sen. Maassa makaa peräjälkeen kaksi suuntimaratasta. Sitten viitakompassi. Siitä tiedän ja hyrähdän itkuun. Silmätön hahmo pysähtyy niin lähelle, että näen suun liikkeet. Se puhuu puhumistaan, äänettä. Kaikki ne sanat, joita äiti ei koskaan sanonut. Osoitan sinne, missä hopealanka viimein katkeaa. Hahmo lysähtää kasaan. Loput sulavat pimeään. Astelen raskaasti mustikanvarpuihin ja pysähdyn. Marjojen seassa on luita. Vaalenneita, vuosien säiden syömiä. Äidin harmaat hiukset ovat levällään mättäällä. Silmäkuopista nousee vanamojen kukkavarsia. Poimin yhden. Siinä tuoksuu suru ja yö. Oikeassa kädessä on lokikirja, lehtikultaan huolellisesti kääritty. Vasemmassa hauras siipipari, kuin sudenkorennon. Sitäköhän äiti seurasi, keijua? Kukapa ei. Minäkin olisin mennyt.
 
Istun kivelle varvikon keskelle ja aktivoin korpimajakan. Käännän takin nurin, hanskat myös.  Poimin äidin lokikirjan syliin. Puristan rintaani vasten. Kädet menevät hiljaa tunnottomiksi. Minut voidaan vielä löytää. Jopa täältä piilokkeen sisältä, jopa metsänpeitosta.

[Tiuku]

Ensimmäinen teksti! Veikkaanpa, että tästä saattaa muutama katsoa vähän mallia, jos ei meinaa projektin vaatimusten täyttäminen omassa tekstissä onnistua (kyllä, olen yhä optimistinen sen suhteen, että niitä tekstejä jopa tulisi enemmän kuin kolme--neljä). Se ei toivottavasti tiedä samantapaisia tekstejä, vaan kannustaa epäröijiä osallistumaan.

Tämä tuntuu lyhyine virkkeineen & lauseineen tavattoman pitkältä tekstiltä. :) On hämmentävää katsoa sitä päällisin puolin ja todeta sen oikeasti sopivan noin pieneen tilaan. Paljon asiaa, etenemistä. "Riisuttu" kieli siis toteutuu minun näkökulmastani hienosti, kun kerran päädyin moista paradoksia pohtimaan. Käytännössä siis riisuttu kieli on tulkittu tässä sivulauseiden karsimisena ja päälauseiden rinnastamatta jättämisenä. Lähinnä sivulauseita löytyy yhden sanan mittaisten tiedän- ja luulen-päälauseiden perästä. Muutamassa virkkeessä on useampi päälause. Adjektiivejakin on vähän, ja mielikuvien luonti onnistuu ansioituneesti verbirakenteilla ja (puoli)keksityillä nimisanoilla.

Keksitty jargon tuntuu olevan pieneltä osin sellaista, ettei sitä ole lukijan tarkoituskaan tulkita. On mahdollista päätellä, että A-mittari on kovempi juttu kuin S-mittari. Ja että ne molemmat varoittavat jostakin, joka on metsässä. Sitten on näitä otusten nimiä, joista on vaikea kuvitellakaan, mitä ne ovat ja mitä ne tekevät (pahaa), eli kuuluvat kastiin, jonka on osin tarkoituskin jäädä tulkintojen ulkopuolelle. Metsäkate, mitä lie. Valonvahvistimet, hmm. Piiloke. Jälkikuvat. Harhanto. Haarautumispaikka. Näistä voi jo olla päättelevinään jotain. Pidän käsitteestä korpimajakka.

Mystismaagisiksi jääviä ja sillä tavoin hyvin vaikuttavilta keksinnöiltä kalskahtavia ajatuksia on. "Joku on soittanut salokelloa, ehkä eilen tai toissapäivänä." "Kun ensimmäinen kääntyy minua kohti, arvaan pudottaa kuukiven." "Käännän takin nurin, hanskat myös." Ne jututtavat mukavasti mielikuvitusta vihjaillessaan erinomaisen mielenkiintoisiin perusteisiin. Päädyin silti pohtimaan kokonaisuuden perusteella myös sitä, onko kirjoittajalla itselläänkään ne perusteet olemassa (pohdin sitä niin usein omien tekstieni kanssa :D), vai onko osa vain heitetty runollisesti mukaan luomaan tunnelmaa ja tekemään erilaisia vaikutuksia lukijaan.

[Pippuri]

Tästä tuli vahvasti mieleen Alkumetsä, mutta vahvasti suomalaisella sävyllä. (Joku on tehnyt tämän nimisen lastenkirjankin, mutta en muista kuka. Taidankin seuraavalla Kainuun reissulla pölliä kirjan äidiltä...) Tykkäsin tästä tosi paljon, tunnelma oli käsinkosketeltava ja tieteellisyyden yhdistäminen kansanperinteeseen toimi loistavasti. Lovecraftmainen ratkaisu. Tässä olisi ainesta pidempäänkin novelliin. Kieltä ei minun mielestäni tarvi hirveästi rikastaa, vaan yksinkertainen ja karu ilmaisu sopi päähenkilö-tiedemieheen.

[Rasimus]

Tässä tekstissä taitaa nähdä, kuinka uusien sanojen keksimisen logiikka etenee: Valitaan joku aihe, ja sana-assosiaatio huolehtii uussanojen muotoutumisesta aiheen mukaan. Ei tarvitse kovin kauas metsästä mennä keksiäkseen, mikä on luonut sanat "ryhmyt" ja "rämmäleet". "Luulio" on vaikeampi - mutta se esiintyy samassa yhteydessä kuin pimeä metsä, jossa näkyy silmiä... Ehkä "luulin nähneeni jotain"-tilanteen synnyttämä? Liekö "harhanto" samaa sukua. Toisaalta tämä sopii tarinaankin, sillä kyse nyt kuitenkin on metsästä, metsäntutkijoista yms.

On vähän siinä ja siinä, voisinko ajatella keksityn sanaston olevan sitä, miten itse tulkitsin tehtävänannon: Eli kertovaa "koodattua" tekstiä, joka on tulkittavissa ja jota on tulkittava, vai vain selkeää suomea fantasianimistöllä ja -sanastolla. Mutta kun kilpailua ei pahemmin ole, niin ei valiteta. (Uuh... Kuulostaa siltä, kuin olisin kaivannut jotain onomatopoeettista tekstiä - en oikeastaan tiedä, mitä käsitän tehtävällä)

Juu, selkeätä Alkumetsän kaikua. Sisältää siis kaikenlaista saduista ja myyteistä tuttua ainesta (kelttiläisistä saduista ja myyteistä, suomalaisuutta en niinkään sanoisi erityisesti tunnistaneeni). Keijuja, jotka johdattavat maille, joilla aika ei kulu normaaliin tahtiin jne. Turvalangat ja helmet tuovat mieleen vanhat kunnon leivänmurut.

Hyvä teksti tyylissään. Huomaa, että runoilija on kirjoittanut novellia.

[Geisha]

Pidin kovin tekstin tunnelmasta, vaikka "ammattisanasto" estikin ymmärtämästä kaikkia yksityiskohtia ja jätti paljon piiloon. Se tietenkin oli myös osa tekstin tarkoitusta. Sanastoa kuitenkin tuntui olevan niin paljon, että välillä tunsin olevani suorastaan informaatioähkyssä. En oikein osannut päättää lähdenkö yrittämään epätoivoista tulkintaa vai luenko teksin vain sellaisenaan ohittaen oudon sanaston. Lopulta päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Huomasin kuitenkin, että tuntemattomilla sanoilla oli oma merkityksensä tunnelman luomisessa. Ne toivat tiettyä salaperäisyyttä ja epätietoisuutta muuten melko koruttomaan kieleen.

[Jaragil]

Luulio" on vaikeampi - mutta se esiintyy samassa yhteydessä kuin pimeä metsä, jossa näkyy silmiä... Ehkä "luulin nähneeni jotain"-tilanteen synnyttämä? Liekö "harhanto" samaa sukua.

Minulle taas syntyi mielikuva luu-olennosta, mutta tietysti muuhun tekstiin rinnastaen mielikuva luulo-kuvajaisesta on yhteensopivampi. Ensimmäinen assosiaatio nyt vain meni välittömästi luurangon suuntaan.

Joo, minulla oli hieman samanlaisia ongelmia kuin Geishalla. Tekstin maailmankuva on uskomattoman vahva, kirjoittajalla on ollut selkä mielikuva tai ainakin intuitio siitä, mitä hän kirjoittaa, mutta lukija jää toisinaan tämän valtavan tulvan aaltoihin. Pitää lukea hitaasti, maistella sanoja, miettiä miten ne sopivat yhteen - ja sittenkin jää turhan täysi olo novellin lopulla. Tai oikeastaan tekstin alku on se kaikkein pahin. Olioiden outoihin nimiin on vuosien fantasiaharrastuksen aikana tottunut, mutta kylmä ja kova tieteisjargon ovat edelleen hieman epämieluisia. Henkilökohtainen kysymys, kuitenkin.

Pienenä seikkana olisin kaivannut hieman tiheämpää kappalejakoa. Makuasia tämäkin, mutta nyt tuo yhtenäinen tekstin massa lisäsi tuota raskautta. Ei paljoa, mutta tässä tekstissä sekin merkitsi.

Pidin näistä myyttisistä elementeistä. Kivien ripustelussa ja pudottelussa oli viehättäviä kaikuja symboli- ja riittimagiasta, jossa itse teolla on taikaa, eikä niinkään sillä onko tekijä itse maagisia lahjoja omaava. Yksi suosikeistani, mitä tulee magian muotoihin, joten pidin kovasti.

Tästä näkisi mielellään jatkoakin projektin ulkopuolella. Nyt jäi paljon kysymyksiä ilmaan.