Mitä olet viimeksi lukenut - Lyhyitä arvioita kirjoista 2007

[Thialfi]

Olet varmaankin nähnyt toisilla keskustelupalstoilla aiheita nimeltä ”Mikä kirja kesken?” tai ”Viimeksi lukemasi kirja”. Tämä on Risingshadow'n vastine sellaisille. Eli tähän ketjuun voit kirjoittaa viime aikoina lukemistasi tai vielä kesken olevista kirjoista.

Mikäli kyseisestä kirjasta on oma ketjunsa, kirjoita mieluummin siihen! Ja jos kirja löytyy tietokannastamme lisääthän arvostelusi myös sinne, kiitos!

Mainitse kirjan ja kirjailijan nimi ja vähän arvostelua ja perusteluja tälle arviolle (ei siis pelkkää listausta). Moderaattorit poistavat sisällyksettömät viestit. Mitään pitkiä kritiikkejä ei tarvitse ruveta miettimään, pari lausetta riittää. Tässä esimerkki hyväksyttävästä viestistä:

Viimeksi luin Robin Hobbin Narrin matkan. Pidin siitä erittäin paljon. Kirjassa oli kiinnostava juoni, uskottavat henkilöt ja kiehtova maailma. Nyt kesken on David & Leigh Eddingsin Althalus. En tykkää yhtään, juoni ja henkilöt on kopioitu Eddingsien aiemmista sarjoista. Kirjan huumori on myös epäonnistunutta.

Ja nyt rohkeasti kirjoittelemaan! Monille kirjoille ja kirjailijoille on omat aiheensa, mutta tästä ketjusta voi löytää lukuvinkkejä, ja monista on varmasti kiinnostavaa nähdä, mitä toiset ovat viimeksi lukeneet.

[Jussi]

Raymond E. Feist: Prince of the Blood (kansi)

Tämä kirja on jatko-osa The Riftwar Sagalle, se sijoittuu kaksikymmentä vuotta trilogian lopetuksen jälkeen. Se ei kuulu varsinaisesti mihinkään sarjaan, vaan toimii itsenäisenä teoksena. Päähenkilöinä ovat Krondorin ruhtinaan Aruthan 19-vuotiaat kaksoispojat Borric ja Erland. Vanhoista hahmoista tärkeässä roolissa on James (eli Jimmy the Hand). Ensiesiintymisensä suorittaa vielä taikuri Nakor, joka nähdään myöhemmin Käärmesodan tarussa. Tapahtumapaikka on uusi: etelässä sijaitseva Keshin keisarikunta. Se tuntuisi olevan yhdistelmä Lähi-itää, Afrikkaa ja Kiinaa.

Minä pidin romaanista; sen tapahtumat etenivät todella vauhdikkaasti, eikä huumoriakaan ollut unohdettu. Kirja oli rehellinen seikkailu, mitään maailmanpelastamista ei nähty. Tätä ei voikaan määritellä eeppiseksi fantasiaksi. Taikuus oli pienessä osassa, ja esimerkiksi kaupunkien vähemmän hohdokasta arkea kuvattiin suhteellisen realistisesti. Teos ei ollut turhan pitkä: 350 sivua.

Prince of the Blood ilmestyi alun perin 1989, mutta Feist julkaisi kirjasta pari vuotta sitten uuden korjatun laitoksen. Minä luin alkuperäisen version. Ilmeisesti uuteen laitokseen on lisätty viittauksia The Riftwar Legacy -ja Legends of the Riftwar -sarjojen tapahtumiin. Nämä sijoittuvat aikaan ennen Prince of the Bloodia, mutta ne on kirjoitettu paljon myöhemmin.

[Jackalbury]

Stephen Marlowe: Minä Kristoffer Kolumbus

Sinällään mielenkiintoinen teos, jossa Kolumbus kirjoittaa itse muistelmiaan. Kolumbus kirjoittaa elämänkertaansa joka lopulta ei ehkä olekkaan elämänkerta vaan kenties Cartaphiluksen päiväkirja ajalta jolloin hän oli Kristoffer Kolumbus. Kolumbus vaeltaa ensin Genovasta Roomaan Borgian palatsiin, tuskallisen rakkauden ja murhaajien kautta Reykjavikiin purjehtimaan norjalaisten laivojen mukana etsimään kadotettua Grönlantia. Lopulta Kolumbukselle hahmottuu Suuri Yritys ja hän suuntaa ensin Portugaliin, sitten Espanjaan.

Kirja oli hyvä, arvoasteikollani antaisin sille arvosanaksi 8-.
Mutta kirjailijan olisi suonut perehtyneen edes jonkin verran aikakauteen josta kirjoittaa, sillä anakronismeja ja tyhjiöitä esiintyy. Mutta Kolumbuksen sisäisen taistelun kuvaaminen ja yleis-sairaus syndrooma pelastavat tarinan joka muuten uhkaa läsähtää kasaan. Lisäksi herkulliset henkilöhahmot jaksavat pitää mielenkiinnon yllä.

[Platypus]

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

Kun löysin kirjastosta, oli pakko lainata. Kirja veti sekunnissa mukaansa kun aloin lukemaan sitä. Ensimmäinen lause, ja olin heti koukussa.
Mahtavia oivalluksia täynnä, kuten Terry Pratchettin Kiekkomaailmatkin. Nauroin kippurassa monille kohdille. On mukavaa, että tämä ei lopu tähän, vaan on vielä monta tarinaa jäljellä. Ensiksi hämmensikin kirjan pieni koko.
Tyrkytin tätä kaverillekin, ja siitä on mukava jutella jälkeenpäin.
 On surullista, kun kerrotaan, että maapallo tuhotaan. Arthur Dent on ainoa joka selviytyi, hänen asemassaan on varmasti hirveää olla. Hän pääsee matkalle pitkin Linnunrataa, galaksin työntekijän Ford Prefectin kanssa. Heillä on mukanaan Linnunradan Käsikirja liftareille, mikä ei itse asiassa ole kirja, koska asiaa olisi liian paljon. Matka ei tästä alkuteoksesta pitkälle ole päässyt, joten seuraavat kirjat odottavat vielä.

[Camaro]

Kevin Crossey-Holland: Arthur -trilogia, Näkyjen kivi

Odotin kirjalta paljon. Pidän Arthuriin liittyvistä tarinoista, merlinistä ja pyöreän pöydän ritareista. Kirja alkoi hyvin, sujuvasti luettavissa ja herätti riittävästi kysymyksiä. Puolenvälin jälkeen lässähti ja loput piti väkisin lukea. En taida lukea sarjan muita osia. Kertooko tämä edes SIITÄ kuningas Arthurista? Jäi vähän auki...

[Pisania]

Kate Atkinson: Museon kulisseissa

Tässä kirjassa nivoutuvat yhteen neljän sukupolven naisten tarinat hulppealla tavalla. 50-luvun Yorkshiressä syntyvän Rubyn ja hänen esiäitiensä elämät ovat koukuttavaa luettavaa. Mielenkiintoisia, hämmästyttäviä ja traagisia tapahtumia ei jää puuttumaan ja silti kirja tuntui jotenkin kepeältä. Atkinson on todella taitava, sääli ettei häneltä ole suomennettu kuin kaksi kirjaa.

[Darkakimus]

Daniel Defoe: Robinson Crusoe

Kirja oli jo ensi sivuilta mukaanasa tempaava, en ihmettele miksi tämä kirja on klassikko. Tarinaan voi itse mukautua niin hyvin että voi kuvitella asuvansa autiolla saarella ja pitää yllään vuohennahkatakkeja. En ole kovin uskonnollinen ihminen ja näin ollen tuli vähän pompittua niitä kohtia yli jossa uskontoa paasattiin monen sivun verran.

Suosittelen kirjaa kaikille! Opettavaisuuden takia.

[Kosketar]

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Jostain kumman syystä olen vasta suhteellisen vähän aikaa sitten oivaltanut, että klassikoiksi kutsutut kirjat oikeasti usein ovat niitä parhaita. Viimeistään tämä todisti asian minulle aukottomasti. Rakastuin Waltariin, rakastuin Sinuheen.

Oman makuni mukaan Sinuhessa on kaikkea, mitä kirjalta voi toivoa: rakastettavia ja syviä henkilöhahmoja, jännittämistä heidän puolestaan, elämän pohdiskelua, huumoria. Sain itkeä ja nauraa kunnolla, ja oli sääli, kun kirja loppui. Myös egyptin kulttuuri ja historiankirjoista tutut nimet kiehtoivat ja suorastaan innostivat lukemaan aiheesta lisää. Kirja on sen verran vanha, että "virallinen" tyyli tuntui aluksi hieman oudolta, mutta siihenkin pääsi sisälle ja sitä tarttui myös omiin kirjoituksiini, niin kun usein käy.

Luin kirjaa jostain syystä todella kauan, joten ei se harvinaisen koukuttava ollut (siis sellainen, joka on pakko lukea yhdeltä istumalta - minulle sellaisia kirjoja on todella harvassa). Hyvän kirjan ei mielestäni aina tarvitse sellainen ollakaan. Sinuhe inspiroi ja innosti minua suuresti, ja olen jo siirtynyt seuraavan Waltarin kimppuun.


Tommy Tabermann: Pelastaja
Tämä taas oli jostain syystä pakko lukea lähes yhdeltä istumalta. Pidän Tabermannista - ainakin monista hänen teoksistaan - valtavasti. Tämä ei ollut paras häneltä lukemansa, mutta ei toki huonoinkaan.

Kovin suurta jännitettä kirjaan ei syntynyt, sillä heti alussa paljastettiin, kuinka tulee käymään. Kirja olikin lähinnä sen pohtimista, miksi niin kävi, miten kaikki tapahtui ja mitä siitä seurasi. Teos oli hyvin elämänläheinen ja surullinen; lähes koko kirjan sai kahlata kyynelet silmissä. Laittoi myös ajattelemaan.

Eräs asia tuotti minulle hienoisen pettymyksen. Kirjan lähtöideana tuntui olevan tämä vanha tuttu: tietty määrä ihmisiä on kokenut jonkinlaisen haaksirikon (tässä tapauksessa jäänyt jumiin jäälautalle), ja vain osa heistä voidaan pelastaa. Kuka lähtee, kuka jää? Pelastajassa kuitenkin tämän vanhan eettisen kysymyksen pohdinta jäi mielestäni lähes olemattomaksi, ja olisin toivonut sitä enemmän. Kokonaisuutena kuitenkin pidin kirjasta kovasti.

[Sa Arctos]

Robert Jordan: Callandor
*****/*****

Enemmän tai vähemmän vakavasti Ajan Pyörään koukuttuneena tuskin maltoin odottaa saavani käsiini jälleen seuraavan jonka jälkeen seuraavan jne osan sarjasta. Callandor on jatkoa Tornin salaisuudelle, joka sekin on mukaansatempaava ja valtavan hieno kirja.
Kirjasarjaa on hieman tökeröä aloittaa keskeltä ja Callandor vaatiikin, että lukija on perillä aikaisempien osien tapahtumista. Rand al'Thor on jäänyt hieman taka-alalle muutamassa aikaisemmassa kirjassa ja Callandorissakin seurataan lähinnä Randin ystävien vaiheita ja edesottamuksia. Eräs aiemmista osista tuttu hahmokin tekee jonkinasteisen comebackin. Kirjan tapahtumat etenevät nopeasti ja mukaansatempaavan kerronnan viemänä tuskin maltoin laskea teosta käsistä.

[Kuurankukka]

Ensinnäkin olen lukenut kaksi Tuija Lehtisen kirjaa; Laura, sua kaipaan ja Poika nimeltä Iines. Jälkimmäinen onkin pitänyt lukea jo jonkin aikaa, tuo toinen vaan tuli kirjastossa vastaan ja tarttui sitten mukaan.
Poika nimeltä Iines oli ihan kiva ja sellainen, perinteistä Tuija Lehtistä, ihan hyvä. Laura, sua kaipaan taas oli kyllä luettava, mutta en erityisemmin tosiaan pitänyt siitä. Jotenkin... ärsyttävä. Ei oikeastaan edes kevyttä viihdettä.


Nyt minulla on kesken niin monta kirjaa, etten varmaan muista tai jaksa listata kaikkia.
Kunderan Olemisen seitämätön keveys, ajattelin lukea sen koulua varten ja aloittelin tänään. Aika lyhyitä lukuja. Kirjoitustyyli tuo varsinkin alussa mieleen Jumalat juhlivat öisin, siistiä.
Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelmasta olen muutaman lukenut ja ovat vaikuttaneet ihan mielenkiintoisilta kun niihin on päässyt sisälle - tosin sitten ne ovat jo loppuneet.
Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunkia aloittelin myös tänään, ihan hyvältä vaikuttaa, vaikka en pystynyt keskittymään siihen oikein. Lisäksi aloitin muutamaa muuta kirjaa (ainakin Sulhanen pukeutuu mustaan), mutta en nyt jaksa luetella. Ja kesken on myös Lehtisen Mallitoimisto Pandora, joka on vähän tylsä.

Ei kai sitä sitten muuta...

[tnjrp]

Jonas Gardell: Jumalasta

Ruotsalainen kirjailija jäljittää Raamatun, lähinnä Vanhan testamentin, antamaa kuvaa Jumalasta, eikä se ole mikään nätti kuva.

Tuoreeseen eksegeettiiseen tutkimukseen nojautuva (Gardell ei itse ole tiedemies) Jumalasta ei kaunistele vaan paremminkin kauhistelee kristinuskon "isä aurinkoisen" toilauksia, ja saa entistä voimakkaammin kummastelemaan ihmisiä, joille Raamattu on kirjaimellisesti tosi ja ristiriidaton, Pyhä Totuus. Silti Gardell ei marssi yläkerran äijän varpaille ateismin rautasaappain, vaan päinvastoin lähestyy itselleenkin selvästi vaikeita asioita uskovaisen, sanoisinko lapsenuskoisen, ihmisen näkökulmasta.

Ei ehkä täysin uutta asiaa sisältävä teos, mutta erinomainen tiivistelmä aiheesta kuitenkin, ja esityksenä hyvin sujuva. Jatko-osaa Jeesuksesta odotellessa...

[Jussi]

Olet varmaankin nähnyt toisilla keskustelupalstoilla aiheita nimeltä ”Mikä kirja kesken?” tai ”Viimeksi lukemasi kirja”. Tämä on Risingshadow'n vastine sellaisille. Eli tähän ketjuun voit kirjoittaa viime aikoina lukemistasi tai vielä kesken olevista kirjoista.

Mikäli kyseisestä kirjasta on oma ketjunsa, kirjoita mieluummin siihen! Ja jos kirja löytyy tietokannastamme lisääthän arvostelusi myös sinne, kiitos!

Mainitse kirjan ja kirjailijan nimi ja vähän arvostelua ja perusteluja tälle arviolle (ei siis pelkkää listausta). Moderaattorit poistavat sisällyksettömät viestit. Mitään pitkiä kritiikkejä ei tarvitse ruveta miettimään, pari lausetta riittää. Tässä esimerkki hyväksyttävästä viestistä:

Viimeksi luin Robin Hobbin Narrin matkan. Pidin siitä erittäin paljon. Kirjassa oli kiinnostava juoni, uskottavat henkilöt ja kiehtova maailma. Nyt kesken on David & Leigh Eddingsin Althalus. En tykkää yhtään, juoni ja henkilöt on kopioitu Eddingsien aiemmista sarjoista. Kirjan huumori on myös epäonnistunutta.

Ja nyt rohkeasti kirjoittelemaan! Monille kirjoille ja kirjailijoille on omat aiheensa, mutta tästä ketjusta voi löytää lukuvinkkejä, ja monista on varmasti kiinnostavaa nähdä, mitä toiset ovat viimeksi lukeneet.

[emu]

juuri nyt on kesken Cornelia Funken Musteloitsu. se vaikuttaa ainakin vielä oikein mukavalta kirjalta, sopivan jännittävältä ja mukaansatempaavalta, edellisestä kirjasta tutut henkilöt ovat omia itsejään, ja pidän kirjailijan kerrontatyylistä.

[Dyn]

Sain viime viikolla päätökseen Charlotte Brontën hurmaavan Kotiopettajattaren romaanin. Ihana, romanttinen, historiallinen draama kertoo köyhästä englantilaistytöstä, joka tapaa rikkaan englantilaislordin ja rakkaus roihahtaa upean siveellisessä viktoriaanilaishengessä. Mikä lukuelämys! Oi sitä tunteiden palon tuomaa tuskaa ja luokkaerojen aiheuttamaa kärsimystä, kirkon siveysopista puhumattakaan! Oi niitä, jotka rakkautensa tähden joutuvat kaikesta luopumaan - kaiken he myöhemmin voittavat. <3

[Vehka]

emun tavoin luin juuri Cornelia Funken Musteloitsun (kas, hänellä ei olekaan vielä topiccia, täytyneepä perustaa moinen). Kirja oli edeltäjäänsä huomattavasti mutkikkaampi juoneltaan, ja minusta oli vallan ihanaa, että lukija näki nyt Tomusormen Mustemaailmassa. Myös moniulotteisempia hahmoja saatiin mukaan; kaikki ei olekaan enää niin mustavalkoista, ja sen vuoksi kirja oli minusta oikein mukava teos, eikä pelkästään lastenfantasiaa, vaikka se sellaiseksi oli kirjastossamme tituleerattu.

[jukkahoo]

Luin vihdoin ja viimein John Scalzin Old Man's War'n, jota olen pari vuotta tässä jo ehtinyt epäillä erinomaiseksi. Ja olihan, perkales", mainio "heinleinilainen" avaruusooppera, jossa on menoa ja meininkiä sekä hyvää ihmiskuvausta tietyltä kantilta (amerikkalainen, hieman militaristinen ja yksilön vapautta korostava). Hauska idea, joka siis pähkinänkuoressa kerrottuna on jotakuinkin näin:

Kun ihminen pääsee tiettyyn ikään (so. 75-v.), hän voi liittyä armeijaan ja päästä pois Maapallolta, tap(p)amaan vieraita elämänmuotoja ja suojelemaan ihmisen paikkaa maailmankaikkeudessa. Scalzilla on hyvä ote ikäihmisiin, eikä muukaan kerronta laahaa perässä. Mielenkiintoista tarinaa, joka etenee erittäin sujuvasti koko vaivaisen 300 sivun verran. Siis ihanteellisen kokoinen kesäpäiväkirja kaikille! Lyhyestä virsu kaunis, vaikka jatkoa onkin olemassa jo kahden osan (and that's basically it) verran lisää. Menee hankinta- ja lukulistalle ehdottomasti.

[raksu]

Luin viimeksi Anu Holopaisen Molemmin jaloin. Luin sen siksi, koska muistaakseni jossain ketjussa täällä sitä kehuttiin. Tulevaisuuden yhteiskunta, jossa ihmisten viettielämää ja hormonituotantoa rajoitetaan ihnibiittorin avulla. Maassa on suuria lisääntymiskeskuksia, joissa sammutetaan tämä inhibiittori ja siellä vapaaehtoiset tuottavat jälkeläisiä. Millaista elämää hormonin kyllästämässä laitoksessa vietetään varsinkin kun metsissä liikkuu alkukantaisia ihmisiä, joilla ei ole inhibiittoria. Pidin kirjasta ja sen kerrontatavasta. Tämä oli yksi Holopaisen parhaimpia kirjoja.

[Hillo]

Eilen tuli hotkaistua Louis Sacharin nuortenromaani Paahde. Nuortenromaaniksi se oli aivan loistava, vaikka amerikkalaisuus paistoi ehkä hieman ikävällä tavalla läpi. Kirjassa oli syvyyttä, mutta ei niin naiivilla tavalla kuin aikuisten näkökulmasta kirjoitetuissa nuortenromaaneissa yleensä. Kirjailija selvästi tuntee nuorten ajatusmaailman keskivertoaikuista paremmin. Kirjoitustyyli muistutti jonkin verran omaani, mutta oli huomattavasti helppolukuisempaa. Kokonaisuudessaan jäi todella hyvä maku suuhun.

[kaneli]

Luin Kira Poutasen Katso minua!-romaanin. Oli hyvin kirjoitettu ja taitava romaani, mutta en mitenkään erityisesti nauttinut sen lukemisesta. Kirja kuvaa Pariisin nuorten näyttelijöiden elämää, joka piirtyy melko raadollisena. Päähenkilö on niin piittaamaton kaikesta ja kylmä, että kirjaa oli ahdistava lukea eikä siihen päässyt sisälle. Se oli tietenkin varmasti tarkoituskin: itse luen kuitenkin mieluummin kirjoja, joissa päähenkilö on edes hieman inhimillinen. Kaikesta huolimatta, mielenkiintoinen pikku romaani: tulipahan luettua.

[Dunarthon]

Luin viimeksi David Morrelin Ruusun veljeskunnan. Loistava tarina kahdesta orpopojasta, jotka kasvatetaan pikkupojista asti palkkatappajiksi noudattamaan jokaista isänään pitämän henkilön käskyä. Se on myös tarina vapauden ja itsenäisyyden saavuttamisesta kaikin mahdollisin keinoin. Kirja avautuu lukialle enemmän loppua kohti mennessä ja aluksi pinnallisilta tuntuneet hahmot syventyvät loppua kohti mielenkiintoisiksi persooniksi. Nautin todella kirjan lukemisesta.