J. R. Ward *spoilereita*

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Hiistumuoks.  Maagittaren suostumuksella loin näistä viesteistä oman keskusteluketjun.

Viesteissä saattaa olla juonipaljastuksia! Muokkasin vielä otsikkoonkin..


Täällä voi siis puhua J. R. Wardin kirjoista. Häneltä on tähän mennessä suomennettu Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa neljän kirjan verran, englanniksi olemassa näemmä toinenkin sarja. Siitäkin saa kertoa, jos joku on lukenut.




Pimeyden Rakastaja - J. R. Ward.

Silmäilin aluksi kakkososaa, joka vaikutti kansikuvansa ja takakannen tekstin vuoksi melko mielenkiintoiselta tietyn, öh, kökköisyytensä vuoksi. Se kuulosti lähinnä Harlekiini-kirjalta, joka oli eksynyt fantasiahyllyyn. Ja arvaukseni osui aika lailla nappiin, jos minulta kysytään.  

Mustan Tikarin Veljeskunnan johtaja Wrath on maapallon viimeinen vampyyri, joka päätyy erinäisten mutkien kautta auttamaan kuolleen soturinsa puoliveristä tytärtä, Bethiä, kun tämän muutos on käsillä. Mukaan mahtuu veljeskunnan muita jäseniä, ihmisiä ja lessereitä, sieluistaan luopuneita ihmisiä, jotka taistelevat vampyyreja vastaan.

Päähenkilöinä Beth ja Wrath olivat, noh... Omanlaisiaan. En nyt väittäisi heitä parhaimmiksi hahmoiksi ikinä, mutta tiettyä särmää heissä oli. Varsinkin Bethissä, koska hän ei ollut se tyypillinen vampyyriin rakastuva nainen, vaan pisti hanttiin ja taisteli. Wrath taas ei ollut tyypillinen nättipoika, joiksi vampyyrit kirjoitetaan tällä hetkellä, vaan kiroileva, väkivaltainen ja machomainen korsto, joka kuitenkin rakasti naistaan - tai naarastaan, kuten kirjassa sanotaan.

Muutenkin kirjan miehiä tuntui yhdistävän machomaisuus, ladonovet kateellisiksi saavat hartiat ja uskomaton lihasmassa, jonka vuoksi kirjailija kuvasi kuuden miehen painoksi yli viisisataa kiloa. Hermojani repi kuitenkin se, että monen monituista kertaa mainittiin, miten miehet kulkivat nahkahousuissa, verkkopaidoissa yms. ja olivat kuin testosteronipommeilla varustettuja hevareita, niin he kuitenkin kuuntelivat RAP-MUSIIKKIA!! Tämä kyseinen yksityiskohta ei ehkä vaivaa muita, mutta itselläni oli erittäin vaikeaa ottaa tosissaan tiettyjä kohtia, kun veljeskunta kuuntelee nupit kaakossa Jay-Z:tä sekä HC-räppiä, kun heidät on puettu hevareiksi tahi gooteiksi. *mutinaa*

Kirjassa oli myös pari muuta yksityiskohtaa, jotka olivat melko ärsyttäviä lukukokonaisuuden kannalta:

1) Mittayksiköt. Kirjan alussa puhutaan jaloista ja tuumista, mutta sitten sen jälkeen ne vaihtuvat metreihin ja sentteihin ja taas takaisin. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä lisätty suomentaessa vai oliko se jo alkuperäisversiossa, joskin epäilen, koska J. R. Ward on kotoisin Yhdysvalloista.

2) Leikkaa-liimaa päälle-japanilaisuus. Ymmärrän (juuri ja juuri), että paikallisen taistelulajisalin opiskelijat kutsuvat ohjaajaansa senseiksi, mutta minkä ihmeen takia heittotähti on pakko kirjoittaa hira shurikeniksi, jos sitä termiä käytetään vain kerran?!

Huolimatta näistä... ärsytyskynnystäni madaltavista tekijöistä, kirjasta löytyi myös hyviäkin puolia. Pidin veljeskunnan välisestä dialogista ja tietystä dynaamisuudesta, joka heidän välillään oli. Vishous nousi ehdottomaksi suosikikseni ja odotan innolla hetkeä, koska hänen kirjansa ilmestyy suomeksi. Wardilla oli myös tiettyjä mielenkiintoisia ratkaisuja vampyyriensa kanssa; nämä juovat vain vastakkaisen sukupuolen verta, mutta nauttivat tavallista ruokaakin, eivät voi astua auringonvaloon ja ovat syntyessään ihmisten tapaisia eli alkavat juoda verta vasta muutosvaiheen jälkeen jossain 25-vuotiaina. Myös Kirjurineitsyt, heidän jumaluutensa, oli mielenkiintoinen.

Keille suosittelisin kirjaa? En ainakaan alle 16-vuotiaille, sen verran monta ja yksityiskohtaista seksikohtausta kirjasta löytyy. Myös kielenkäyttö on melko roisia, joten senkin vuoksi en antaisi opusta ala- tai yläkoululaisten käsiin. Mutta jos haluaa lukea ei-glitteröivistä ja karskeista vampyyreista sekä pakahtuvasta romantiikassa kirjassa, joka on paremmin kirjoitettu kuin saman niminen Harlekiini City-Marketin kirjahyllyssä, suosittelen. *vino wirn*

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Ikuinen rakastaja - J.R. Ward

No tuli sitten luettua se toinenkin osa. Kakkoskirjan päähenkilöinä toimivat Rhage, Mustan Tikarin Veljeskunnan kirottu, pahimpana naistenkaatajana tunnettu jäsen, ja Mary, vakavan sairauden selättänyt ihmisnainen. Verrattuna ensimmäisen osan pääkaksikkoon, Wrathiin ja Bethiin, heidän tiensä oli huomattavasti kivikkoisempi, ja Mary pisti huomattavasti enemmän hanttiin omistushaluiselle vampyyrille kuin Beth. Pidinkin hänestä sen vuoksi hieman enemmän kuin Bethistä.

Kirjan juoni ei ollut maailman erikoislaatuisin, mutta oli siinäkin tähtihetkensä. Jollain tasolla tämän kaksikon välit olivat huomattavasti hellyyttävämpiä kuin ensimäisellä parivaljakolla. Rhagen kirous oli melko suuressa osassa, josta saikin jo ensikosketuksen ensimmäisessä kirjassa, Pimeyden rakastaja. Myös Kirjurineitsyt eli vampyyrien luoja avautui paremmin - kyseessä on melko jäykkä, jopa hieman julmalta kuulostava olento. En tiedä muuttuuko käsitykseni, kun luen loput kirjoista.

Eräs mielenkiintoinen seikka oli kahden uuden hahmon, Johnin ja Bellan, esittelyt, koska kirjassa alkoi selkeästi kulkea kaksi muuta sivujuonta, jotka pyörivät heidän, Zsadistin ja Tohrmentin sekä Wellsien ympärillä. (Lopun tapahtumien ja tänään lainaamani kolmannen kirjan myötä se onkin selkeämpää, koska kolmannen kirjan päähenkilöiksi nousevat vuorostaan Zsadist ja Bella.)

Olin kuitenkin eräällä tavalla pettynyt, että Wrath ja Beth työnnettiin noin vain sivuun - Bethillä oli ehkä kaksi tai kolme repliikkiä koko opuksessa, Wrathillä niitä taas oli enemmän, onhan hän Veljeskunnan johtaja/kuningas. Olisi ollut mukava lukea pelkästään heistä edes parin sivun verran.

Mutta jäikö mieleeni juurikaan mitään koko kirjasta? Ei oikeastaan. Mittayksiköt olivat alusta loppuun metrejä ja kiloja, räppi soi edelleen ja seksikohtaukset värittivät lukuja - tosin vasta jossain 18 luvun korvilla verrattuna edelliseen. Muut Veljeskunnan jäsenet värittivät tekstiä ja löytyihän sieltä muutama oikein humoristinen kohta, jotka saivat minut nauramaan oikein olan takaa. Tosin joidenkin lauseiden ja sanavalintojen kohdalla en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. 

En voi sanoa odottaneeni paljon tältäkään kirjalta, mutta tunnen oloni silti hieman petetyksi. *naurahtaa*

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Herätetty rakastaja - J. R. Ward

Okei, nyt on sitten Mustan tikarin veljeskunta-sarjan kolmas opus selätetty. HUOM. Viesti sisältää spoilereita.

Kirjan juoni levisi tällä kertaa yhden pääjuonen lisäksi vähintään kolmeen sivujuoneen, joista polkaistaan sitten seuraavan osan päätarina, tiedän jo etukäteen sen. Kuten jo Ikuinen rakastaja-kirjasta saattoi päätellä ja edellisessä viestissäni mainitsin, Herätetyn rakastajan pääparina oli Zsadist ja Bella, mutta sen lisäksi Zsadistin kaksoisveli Phury oli hyvin tärkeässä roolissa. Muita tärkeitä hahmoja olivat Butch, Vishous, Wellsie, Tohrment, John ja Bellan veli Rehvenge sekä Esi-lesser, herra O.

Huomaatte varmaan, etten mainitse Rhagea tai Marya? Niinpä, he kokivat melko lailla saman kohtalon kuin Wrath ja Beth "heidän" kirjassaan. Mutta oli kahden ensimmäisen kirjan pääpareilla sentään enemmän repliikkejä tässä opuksessa. 

Kuitenkin, juoneltaan kirja oli yhtä... ainutlaatuinen kuin kahdessa aikaisemmassa. *vino wirn*

Bella vapautetaan alussa kuuden viikon vankeudesta O:n kynsistä, joka näki tässä kuolleen vaimonsa. Zsadist, johon Bella on kehittänyt aikamoisen kiinnostuksen, pelastaa tämän, ja heidän välilleen alkaa kasvaa tunteita, joita nähtiin jo edellisessä osassa. Zsadist kuitenkin poikkeaa kahden edellisen kirjan vampyyriuroksista, Wrathista ja Rhagesta, niin ulkonäöllisesti kuin myös henkisesti. Zsadist eli noin 100 vuotta veriorjana, mikä tarkoittaa, että häneltä otettiin vastoin tahtoa verta ja käytettiin myös seksuaalisesti hyväkseen. Kirjassa avataan ovi tähän menneisyyteen ja samalla myös Phuryn maailmaan, koska juuri hän pelasti kaksoisveljensä vankeudesta - ja ampui oman jalkansa irti polvesta alaspäin siinä rytäkässä. Lisäksi myös Phury on kiintynyt Bellaan, mikä lisää veljesten välistä kitkaa, koska useammin kuin kerran Zsadist yrittää työntää naaraan veljelleen, ajattelen tämän olevan parempi puolisoehdokas kuin oma, väkivaltainen ja rikkinäinen itsensä.

Vaikka tämä olikin paikka paikoin aika "synkkää" luettavaa, mielestäni kirjan kamalimpia kohtaus liittyi aivan muihin hahmoihin.

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Se oli ehdottomasti Wellsien kuolema. Tohrin, tämän puoliso, ja Johnin, heidän adoptoimansa, vielä muutokseton nuori mies, menetys harmitti eniten, koska pidin Wellsien hahmosta. Saa nähdä, ilmestyykö Tohrmentille kirjaa, jossa hän saa oman vuoronsa käydä läpi tämä kaikki.

Kirjassa oli yksi kohta, joka tiivisti oikeastaan koko sarjan vampyyriurosten machomaisen ja omistushaluisen mentaliteetin:

"Hän oli kiintynyt uros. Jolla oli raskaana oleva naaras. Planeetalla oli vain pari vieläkin aggressiivisempaa ja vaarallisempaa otusta. Ja niitä paskiaisia kutsutaan hurrikaaneiksi ja tornadoiksi."

Muutamasta kohdasta en pitänyt. Kirjassa aloitetaan uusien sotilaiden, ei soturien, koulutus ja he harjoittelevat siinä jujitsua ja pukeutuvat ji-asuihin. Vain koska tunnen hieman aasialaisia taistelulajeja, uskon, että ji-puvun pitäisi olla gi-puku G:llä, jota yleisesti käytetään kamppailulajeissa. Plus minua hieman nauratti, että pojjaat harjoittelivat nunchakuilla. Sen lisäksi kirjassa oli muutama aivan tökerö suomennos. Englanniksi on sanonta "shit hits the fan", mitä yleensä käytetään lauseissa näin "I don't want to be here when the shit hits the fan" eli karkeasti käännettynä "en halua olla täällä, kun homma leviää käsiin". En usko, enkä muista, että suomenkielessä olisi vastaavaa sanontaa, jonka vuoksi kääntäjä on kääntänyt lauseen aivan sanasta sanaan.

Noh, seuraavan osan luenkin sitten englanniksi. Katsotaan, millainen se on. 

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Lover Revealed - J. R. Ward

Elikkäs, kyseessä on Mustan tikarin veljeskunnan-sarjan neljäs osa, joka ilmestyy suomeksi 15. päivä tätä kuuta. Koska en jaksanut odottaa sen ilmestymistä kirjastoon, päätin lukea opuksen englanniksi. Kirjaa luettaessa oli havaittavissa vissi ero käännöksen ja alkuperäiskielen välillä, mutta huomasin pohtivani aina silloin tällöin, että "hmm, mitenköhän tämä lause mahdetaan suomentaa?" jne.

Lover Revealed-opuksen pääpari poikkeaa kolmesta aikaisemmasta siinä, että siinä on vampyyrinaaras ja ihmismies, Marissa ja Butch. Juonta sekoittaa myös Butchin kämppis Vishous, joka tuo selkeästi pientä homoeroottista vivahdetta kirjaan. Muita tärkeitä sivuhahmoja olivat Rehvenge/Reverend, John, herra O, Van Dean, Marissan veli Havers, sekä Wrath. Myös Beth sai osakseen vuorosanoja enemmän sitten ensimmäisen kirjan, mistä olin melko iloinen. Kirjan juoni kuitenkin on melko lailla sama kuin kolmessa edellisessä; pääpari rakastuu toisiinsa, joutuu taistelemaan onnensa puolesta, harrastaa seksiä tuossa ja tuossa luvussa sekä lopulta saavat toisensa. Että sillain.

Butch poikkesi kuitenkin Wrathista, Rhagesta ja Zsadistista. Toki jälkimmäinen oli uroskolmikon ehdoton ongelmatapaus, mutta Butchissa oli tiettyä, noh, inhimillisyyttä identiteettikriiseineen, jonka vuoksi viskiä meni ja paljon. Kyseessä on kuitenkin ainoa ihminen kaikkien vampyyrien ja lessereiden keskellä ja ei pysty täten osallistumaan taisteluihin. Mutta, yllätys yllätys, kirjan edetessä tähän tulee muutos, ja Butch saakin aikamoisen osan itselleen. Myös kurkistus Butchin synkkään menneisyyteen oli mielenkiintoinen kokemus.

Toinen ehdoton suosikkini - itse asiassa hahmo on ollut suosikkini jo Pimeyden rakastajasta asti - oli Vishous. Vishous on kirottu, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla kuin Rhage, mutta kirottu yhtä kaikki. Tämä pukinpartainen, timanttisilmäiseksi kuvattu uros iski minuun kuin metrinen halko ja en malta odottaa seuraavaa osaa, joka kertoo hänen tarinansa. Vishous on veljeskunnan tietovelho, joka hallitsee kaiken elektronisia laitteita koskevan, mutta samalla hänellä on muitakin voimia - tosin on huomautettava niiden olevan melko kliseisiä. Hänen ristiriitaiset ajatuksensa ja tunteensa Butchia olivat huomattavasti mielenkiintoisempia lukukokemuksia kuin Marissan ja Butchin intiimit hetket.  *vino wirn*

Itse Marissa ja taustalla häärivä Rehvenge/Reverende, joka ruokki naarasta jo edellisessä kirjassa, eivät saavuttaneet kovinkaan suurta suosiota. Suoraan sanottuna kaikista päänaisista/-naaraista, tämä aatelinen ja osittain masentunut sekä erittäin, erittäin huonosta itsetunnosta kärsivä Marissa oli kenties se tylsin. Rehvenge taas... Noh, hänellekin on oma kirjansa, joten saa nähdä miten tyyppi vaikuttaa sivuhahmona ennen sitä. 

Kaiken kaikkiaan kirja oli ehkä kolmanneksi paras tähän mennessä lukemastani neljästä.

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Lover Unbound - J.R. Ward

Okei, viides kirja on nyt sitten luettu ja se keskittyi suosikkihahmooni eli Vishousiin ja tämän "rakkaustarinaan" ihmislääkäri Jane Whitcombin kanssa. Tajusin kirjaa lukiessani, että Ward oli tiivistänyt reilun 5-6 päivän tapahtumat noin 400-500 sivuun, mikä on aika saavutus. Toinen mainittava seikka on, että aikaa Lover Unboud-kirjan ja edellisen, Lover Revealed, kirjan tapahtumista on kulunut vain kaksi viikkoa. Kun mietin asiaa tarkemmin, kaikkien viiden tähän asti lukemieni kirjojen tapahtumat ovat sattuneet ehkä vuoden sisään.

Vishous on kirottu, tulevaisuuteen näkevä ja mieliä lukeva vampyyriuros ja vielä päälle Veljeskunnan tietokonevelho - sekä outolintu. Siis vielä enemmän kuin muut veljet. Hän harrastaa BDSM:mää sekä kokee homoeroottisia tunteita Butchia kohtaan. Ei siinä, etteikö muutkin Veljeskunnan jäsenet - varsinkin Phury - olisi hieman hämäriä, mutta Vishous on tehty heistä ns. hulluimmaksi sekä kaikkein helposti särkyneimmäksi. Vishouksen menneisyydestä paljastuu myös eräs suuri salaisuus, jonka vuoksi hänestä meinataan tehdä Primale eli suoraan sanottuna siitosori uusien Veljien ja Valittujen saamiseksi. Siksi hänen kumppaninsa, Jane olikin melko erilainen naispäähenkilö kuin neljä aikaisempaa. Kyseessä oli ensinnäkin ensimmäinen korkeasti koulutettu uranainen, joka ei välittänyt juurikaan ulkonäöstään tai muusta naisellisesta, vaan oli heti alussa kyynärpäitään myöten työntouhussa - tai peräti jonkun sisällä, koska Jane on ammatiltaan kirurgi.

Pidin tästä parista erittäin paljon. Heissä oli jotain tiettyä dynamiikkaa, jonka vuoksi en kokenut heidän rakkaustarinaansa niin siirappiseksi kuin Wrathin & Bethin, Rhagen & Maryn, Bellan & Zsadistin ja Butchin & Marissan. Toki heillekin oli ripoteltu romanttisia hetkiä sekä machomaista omistushaluisuutta Vishouksen suunnalta.  Ja tietysti kaksikolla on se traaginen taistelu kohtaloa vastaan onnellisen lopun saamiseksi - ehkä jopa karuin tähän mennessä.

Heräsin tässä kirjassa kuitenkin vertaamaan ensimmäisen osan, Pimeyden rakastajan, ja viidennen kirjan välisiä eroja sekä kirjailijan kehitystä. Ensimmäisessä kirjassa Ward keskittyi lähinnä pääpariin ja pahiksiin sekä esitteli muut hahmot, mutta tällä hetkellä hänen kirjoissaan kulkee pääjuonen lisäksi 2-3 sivujuonta, jotka kertovat/valmistelevat tulevien kirjojen henkilöiden tarinoita. Juonesta on siis tullut rikkaampaa, samoin hahmojen toimivuus/syvyys on parantunut. Plus, alussa inhoamani rap-kappaleiden "mainonta" on kadonnut. *vino wirn*

Kaiken kaikkiaan kyseessä oli mielestäni parhain kirja Mustan tikarin veljeskunnan-sarjasta tähän mennessä. Katsotaan, millainen kuudes osa on, joka keskittyy ehkä Veljeskunnan traagisimpaan jäseneen, Phuryyn.

[Maagitar Senna Dehesmunst]

Huom, kyseinen viesti sisältää spoilereita. Noh, jos kerran ketju on luotu, niin pistänpäs heti siihen hieman omaa pohdintaa.

Kirjoittaessani arvioitani Mustan tikarin veljeskunnan-kirjoista, en puhunut ollenkaan Omegasta, kirjamaailman toisesta ns. "jumaluudesta", lessereiden luojasta sekä hänen suhteestaan Kirjurineitsyeen aka Scribe Virginiin. Sen lisäksi viidennen kirjan lopussa ilmestyi vielä kolmas jumaluus, salaperäinen Father, joka on Kirjurineitsyen ja Omegan, dumdum, isä. Tarkoittaakohan tämä sitä, että Ward on änkemässä kirjoihinsa jotain paljon eeppisempää uskonnollista rakennetta?

Omega, varjomainen massa, joka muistuttaa Rhagea lainaten pakokaasupilveä, ja pukeutuu valkoisiin kaapuihin. Kirjurineitsyt pukeutuu mustaan ja loistaa kuin miniaurinko (yin & yang, anyone? *vino wirn*) Ei kovin luovaa, mutta pidän ehkä ensimmäistä kertaa enemmän pahasta kuin hyvyydestä. Omega tavattiin jo ensimmäisen kirjan lopussa, jossa hän "auttaa" herra X:n parantumista. Hän luo lesserinsä antamalla osan itsestään valituille ihmisille ja voila! Epäkuollut, valkeutuva vampyyrintappaja on valmis. Yleensä se on verta, mutta neljännen kirjan lukeneet muistavat,

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

että Butch oli erityinen ja sai kokonaisen sormen.

Mutta, siitä huolimatta, Omega toimii. Hän on paha ja teksistä välittyy tämän "jumalan" laskelmoiva julmuus ja pahuus, jota pystyn kuvailemaan vain mustana, ja tervamaisena verenä, joka virtaa lessereiden sisällä. Hahmona hän on paljon onnistuneempi kuin "hyvä" Kirjurineitsyt, joka tuntuu vaeltavan maailmojen välillä vuoroin rotuaan ohjaavana itsevaltiaana ja vuoroin traagisena mustana kummituksena silloin kuin tälle vain sopii. Viidennessä kirjassa tämä jälkimmäinen tuntui korostuvan tavallista enemmän. 

Kokeeko joku muukin Omegan olevan paljon parempi hahmo kuin Kirjurineitsyt/Scribe Virgin?

[Q_Black]

Oh, paras kirjasarja ikinä! 

Itse luen sarjaa suomeksi, joten vasta neljä ensimmäistä kirjaa luettu. Huvittavaa, kun kaikki analysoivat niin huipusti hahmoista jne. Itse olen niin tyhjäpää, että vain luen kuola poskella  Oma suosikkini on ehdottomasti Zsadist. En tiedä, mutta sen hahmo on ollut suosikkini ensimmäisestä kirjasta asti. Jotenkin viehättää näiden tyyppien "suurikokoisuus", asenne ja puhekieli. Olen nauranut enemmän kuin kerran sotureiden letkautuksille. Butchin takia on kyllä saanut muutamat naurut aikaiseksi  Valitettavasti Butchin kirja on ollut tähän mielessä tylsin, Wrathin kirja tulee hyvänä kakkosena. Z:n kirja tottakai paras ;)

Eniten kirjoissa ärsyttää ns. lessereiden osuudet. Useimmat niistä, eivät tavallaan liity millään lailla itse kirjan juoneen tai vaikka liittyvätkin niin eivät ole niin olennaisia, että niistä tarvitsisi kirjoittaa erikseen sivullisia tekstiä.

Kokeeko joku muukin Omegan olevan paljon parempi hahmo kuin Kirjurineitsyt/Scribe Virgin?

Minua lähinnä ärsyttää nuo molemmat hahmot. Kirjurineitsyt ehkä hiukan enemmän, koska se niin auliisti jakaa "apuaan" ja samalla kuitenkin satuttaa tavalla tai toisella sotureita. Onneksi hän on myös armelias joissakin harvoissa asioissa.

Seuraavana vuorossa siis Vishousin kirja (ilmestyy 15.8) ja sitten Phuryn (ilmestyy 15.11). Vähiten ehkä odotan tuota Phuryn kirjaa. Se on niin tylsä hahmo. Toivon, että kustantaja pitää lupauksensa ja myös Insider's guide suomennetaan. Se olisi sitten vuorossa Phuryn kirjan jälkeen.

[vampire girl]

Mustan tikarin veljeskunta -sarja tuli, ajattelin vihdoinkin seksikkäitä vampyyreja (eikä niitä, odottava pappi sanoo aamen). Viihdyttävä kirjasarja, jota ei kannata lukea kauhean tosissa. Miespuoliset vampyyrit ovat hieman epäuskottavia, kun ovat pehmo machoja nahkavaateissa. Miten jätkä puhuvat toisilleen, minun tosi vaikea kuvitella miehet oikeasti puhuisivat toisilleen niin. Ihmetytystä herättävät nämä naishenkilökin, heistä ei juuri näy toisissa kirjoissa. Mietityttävät mitä he oikein tekevät, pyörii heidän elämänsä vain uroksiensa ympärillä.

Plussaa annettava omaperäisestä ideasta, vampyyrin on juottava vastakkaisesta sukupuolesta samaa rotuun kuluvasta. Vampyyri ovat oikeastaan lähempänä eläimiä. Negatiivisesta palautteesta huolimatta, olen tämän kirjan sarjan suuri fani. Vaikeahan on vastustaa näitä seksikkäitä vampyyreja, jotka tekevät naisensa puolesta ihan mitä vaan (anteeksi, naaraittensa). 

PS: Muuten jos tykkäät tästä sarjasta, niin uskon pidät Harlekiinin julkaisemasta Manalan valtiaat sarjasta. Vaikka siellä ei ole vampyyreja. 

[Hiistu]

PS: Muuten jos tykkäät tästä sarjasta, niin uskon pidät Harlekiinin julkaisemasta Manalan valtiaat sarjasta. Vaikka siellä ei ole vampyyreja. 

Kiva kuulla.    Luen itse parhaillaan yhtä osaa Manalan valtiaista ja olen miettinyt, voisinko suositella sarjaa eräälle ystävälleni. Hän pitää kovasti J. R. Wardin kirjoista (, joita minä taasen en ole lukenut...) Vinkkasin hänelle jo aikaisemmin, että myös Harlekiinilla on nykyisin jotain paranormaalia romantiikkaa... Ystävä oli kauhuissaan, että eihän hän sentään Harlekiinejä ikinä lukisi.    Mutta pitää jatkaa vinkkaamista, jos vaikka lukisikin.

[Q_Black]

Onhan sarja vähän erikoinen monella muotoa, mutta olen nauranut niin monet kerrat veljesten sutkautuksille  Rakastan kieroa huumoria. Jotenkin muutenkin tuntuu niin koomiselta, että kaksi isoa äijää rakentaa "perunalingon".

"Hemmetin Idaholaiset perunat" 

Manalan Valtiaat on minun suosikkini heti BDB:n jälkeen! Tosiaan aika samanlainen kuin tämä sarja, mutta ei kuitenkaan. Bonusta, että niissä miehissä on vielä enemmän luonnetta kuin BDB:n sotureissa 

[Nafisan]

Silmäilin aluksi kakkososaa, joka vaikutti kansikuvansa ja takakannen tekstin vuoksi melko mielenkiintoiselta tietyn, öh, kökköisyytensä vuoksi. Se kuulosti lähinnä Harlekiini-kirjalta, joka oli eksynyt fantasiahyllyyn. Ja arvaukseni osui aika lailla nappiin, jos minulta kysytään. 

Minä ajattelin ihan samaa, Harlequin Nocturne sarjaan parhaimmillaan. Vampyyripornoa.

Aloitin kirjan lukemisen ilta pari sitten ja nyt jo ärsyttää aika monikin juttu, esim. vampyyrien nimet: Zsadist, Phury, Rhage, Vishous, Tohrment ja Darius. No ensinnäkin nuo viisi ensimmäistä on tavallaan eeppisiä ja monimerkityksellisiä (lisätty siis kirjaimia tai muutettu vähän sanasta jota ne tarkoittavat) ja sitten Darius. Jotenkin eroaa joukosta?

Rap-musiikki jotenkin kirskahtaa korvaan kun tosiaan nahkaan pukeutuvia gootteja/hevareita ovat, aivan kuten Maagitarkin nosti esille. Ja sitten vielä on käytetty ihan outoja sanojakin (tahallisen vaikeita, joita joskus huomaa eräissä arkeologisissa tutkielmissa). Tällaisia ovat esim sivun 18 "binaarinen propositio" ja sivun 31 "misogyyninen". Ei minun akateemisesti koulutetut aivot ainakaan ilman sivistyssanakirjaa ymmärrä noita.

Katsoo nyt kuinka pitkään jaksaa tuota lukea, vielä ei nappaa vaikka isosiko suosittelikin suuresti.

[Q_Black]

Mie varmaan just fanitan tätä koska en ajattele liikaa  ;D Okei, onhan se liki kaksi metriä pitkä lihaskimppu, joka pukeutuu nahkaan ja kuuntelee räppiä aika outo ja hauska mielikuva, mut en mieti sitä. Minä vaan luen ja repeilen veljesten letkautuksille. Siksi mulla varmaan on monta kirjasuosikkia, koska en sen syvällisemmin jaksa uppoutua tekstiin. Kunhan se on viihdyttävää niin se riittää  :D Eikä tätä sarjaa voi millään verrata Harlequineihin vaikka niistäkin pidän.

**

Sitomaton rakastaja luettu...

+ Jane on ihana hahmo. Vahva ja itsepäinen. Nousi heti suosikiksi.
+ Janen ja V:n suhteen eteneminen.
+ Kylpyhuonekohtaus.
+ Ei lessser-pätkiä.
+ John alkoi vaikuttaa vähän mielenkiintoisemmalta.
+ Butchin ja V:n juttutuokiot.

- Liikaa muiden hahmojen juttuja. Jane ja V jäi tavallaan sivujuoneksi.
- Kirjurineitsyt-kuvio.
- Tökerö suomennos "Verenvaluttaja" tms. vaikka aiemmissa V:n isä oli ihan vain Bloodletter.

[Jussi]

Sarjan kuudennen osa suomennoksen Varjeltu rakastaja pitäisi tulla kauppoihin marraskuun aikana. Juuri paljastetun kansikuvan näkee tästä.

Sitomaton rakastaja oli muuten elokuussa maamme 6. myydyin aikuisten käännöskirja, syyskuussa pudotusta tuli yksi sija alaspäin. Mustan tikarin veljeskunta on selvästi löytänyt yleisönsä, minkä voi päätellä myös nopeasta käännöstahdista.

[Xariel]

Hih, liitytäämpäs mukaan tähän keskusteluun. Ekaks, Senna hei, minä repesin nauramaan parissa kohtaa kun luin viestejäsi sarjan ekoista osista ja monissa kohdissa nyökkäilin ihan samaa kokeneena.

 Olen lukenut kaikki ilmestyneet romaanit tähänastisista, kaikki englanniksi. Suomennoksista olen lukenut vain sen aivan ensimmäisen, ja siihen se jäikin... Pidän kirjojen kielestä, sitä on hauska lukea. Se on samaan aikaan karskihkoa mutta kuitenkin ilmaisuvoimaista eikä jumitu samoihin ilmaisuihin. Oikeasti huvittavia vitsejäkin löytyy. ;)

Dark Loverista tykkäsin, mutta aiemmin mainittu sivujuonten puute tuo sen sarjojen aloituskirjoille aika tyypillisen piirteen esiin: epävarmuus julkaisu(i)sta niin ei haluta lähteä levittämään pakkaa. Tykkäsin Wrathista ja Bethkin oli oikein söpö, mutta ei suosikkejani. Minä en ole oikein koskaan päässyt tähän lessertouhuun mukaan, joten lukiessani vain skippaan ne osat... paitsi toisen kirjan alussa selkeästä syystä.

Lover Eternal - Ihan okei, mutta... ei yltänyt parhaiden tasolle. Rhage hahmona on silti minulle jotenkin etäisempi, vaikka hänen lohikäärmeensä on kyllä aika söpö lopun kohtauksissa. Ensimmäiset lämpimät tunteeni Scribe Virginiä kohtaan heräsivät tässä kirjassa. Tästä löytyy yksi ihana kohtaus, joka toi minusta hyvin esille sitä "casual humour" mitä kirjoista löytyy: Rhagen ja Maryn ekat treffit TGI Friday'silla!

Lover Awakened oli yksi suosikkikirjoistani! En tiedä mikä tässä vetoaa, ehkä se että kyse ei ole niin selkeästi vain seksistä mutta myös henkisistä traumoista ja ihmisten välisistä suhteista... tykkäsin!

Lover Revealed - Tykkään Butchista tosi paljon, mutta Marissa on vähän liian alistuva ja hiljainen minun makuuni. Suosikkikohtauskin on se, kun

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Marissa pistää neuvoston kokouksessa heille ja veljelleen vastaan ja vaatii äänioikeutensa. ;) Way to go, girl!

Lopussa erittäin mielenkiintoinen (ja sydäntälämmittävä) oli myös kohtaus jossa kuvattiin Butchin siskon tapaamista heidän äitinsä kanssa, se oli vau!

Lover Unbound - Vishous... no en sano tästä sen enempää paitsi että fanitin tosi kovasti sitä loppua... juuri oikea loppuratkaisu, Vishousin mennessä vielä askeleen pidemmälle kuin olisi tarvinnut ja sitä kunnioitin. Parasta antia oli Vishous kertomassa Butchille tunteistaan...

Lover Enshrined oli inhokkikirjani sarjasta, ja Lover Avenged tulee hieman parempana mutta ei silti mitenkään vaikutusta tehneenä.  Eikun, kyllä minä Lover Enshrinedissa tykkään Cormiasta ja hänen tarinansa ja kokemuksensa kirjan aikana kiinnostavat, mutta Phury... jotenkin niin jääräpäinen ja tonttu ettei oikein iske. Rehvenge taas on hahmona tosi mielenkiintoinen, mutta...

Lover Minesta tykkäsin. Jotenkin se, että pikku john Matthew on muuttunut sellaiseksi kovikseksi on hassua, mutta samalla se tuo häneen ihan uutta särmää. Hänen kavereistaan on edelleen yhtä hauskaa lukea kuin aiemmin, ja pahisten kuviot kehittyvät jopa mielenkiintoisiksi tässä kirjassa.

Lover Unleashed - Joo! Jotenkin vähemmän juonenkäänteitä ja sotkuja kuin muissa, muistaakseni myös pituudeltaan lyhyempi... tuntuukin siltä. Se tosin ei vähennä yhtään pääparin kemiaa ja tuo myös mukanaan uusia juttuja lempihahmoni

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Butchin menneisyydestä (Butch&Manuel connection!!!!)

Lover Rebornia odotellessa... Minusta

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Wellsien kuolema oli valtava sääli ja surin sitä, ja toivon todella että Tohr saa jonkun hienon hahmon rinnalleen. ;)

Loppujenlopuksi ihan menevää, sen perus Harlequin-tason ylittävää paranormaalia romanssia; oikein miehisiä (vampyyri)miehiä ilman mitään ihmissusisotkuja! Kerrankin.

[Q_Black]

Sitomaton rakastaja oli muuten elokuussa maamme 6. myydyin aikuisten käännöskirja, syyskuussa pudotusta tuli yksi sija alaspäin. Mustan tikarin veljeskunta on selvästi löytänyt yleisönsä, minkä voi päätellä myös nopeasta käännöstahdista.

No en ihmettele, että suosio kasvaa. Kirjoista kun löytyy ainakin minun makuuni kaikki parhaat ainekset. Yliluonnollisuutta, vampyyreja, komeita miehiä, taisteluita, karsia kielenkäyttöä ja seksiä. Niistä on hyvät kirjat tehty  

No nyt se on luettu, Varjeltu rakastaja

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

Se olikin yllättävän hyvä vaikka ei ollut odotukset kovin korkealla. Varmaan sen takia, koska Phury ei ole koskaan kuulunut suosikkien kärkeen. Tässä kirjassa aloin jopa ihan pikkuisen pitää tästäkin hahmosta. Tuntui, että tässä mentiin paljon vakavemmilla asteilla. Oli vähän synkempää menoa ja riitoja ja välienselvittelyjä puolin ja toisin.

Tässäkin kirjassa tuntui, että P & C tarina jäin sivuun, koska oli paljon muutakin. Tuli sellainen fiilis, että olisi lukenut kaksi sivua pääparista ja sata muista hahmoista. Lessereiden jutut eivät jaksaneet edelleenkään kiinnostaa ja luin ne ihan puolihuolimattomasti. Lash on rasittava persoona, joka ei kiinnosta pätkääkään. Lesser&Lash-kohdat olisi voinut korvata Phuryn ja Cormian yhteisillä hetkillä, joita oli minusta kirjassa harmillisen vähän.

Okei, se Phuryn pään sisällä seikkaileva kaveri oli jotenkin turhauttava ja ärsyttävä. Phury itsessään ei ajatustensa kanssa herättänyt kauheaa ärtymystä, enemmänkin kuulosti hyvin tutulle. Itsekin tullut pyörittyä jos jonkinlaisessa masennuksessa ja itsevihassa. Cormia on jotenkin ihana hahmo. Ihana oli se kohta kun se meni pihalle Johnin kanssa halusi juosta nurmella. Parhaisiin kohtauksiin lukeutui myös kun Cormia riisui Phuryn suihkussa ja sitten elokuva-kohtaus, jossa Cormia katsoo uudelleen ja uudelleen seksikohtausta valkokankaalta. Niissä pätkissä oli sellaista ritisevää sähköä ilmassa ;) Phuryn ja Cormian "eka kerta" oli mitäänsanomaton ja oon vähän harmissani, että heidän yhteisiä hetkiä oli niiiiin vähän.

Hei jes, nyt John ja Xhex pääsivät vähän "lähemmäs toisiaan". Heidän kirjansa luen kyllä hyvin mielelläni. Rehv-kuvio oli täysin outo. Koko se symphath-prinsessa-juttu oli ihan friikki ja en oikein tajunnut mistä oli kyse. Vähän sekava juttu. Qhuinn ja Blay oli aika söpöjä. Ei oikein muodostunut heistä mitään käsitystä... ainakaan vielä. Luultavasti muissa kirjoissa on heistä lisää?

Z:n viesti Nallan syntymästä nosti vähän kyyneleitä silmiin. Se oli jotenkin vaan niin ihana kohta. Viimeiset sivut kirjassa oli vähän kornia hehkutusta. Näin veljekset hyppimässä nahkahousuissaan kukkakedolla ja soittamassa jotain harppua, mutta noh... eipä se sinänsä haitannut. Rakastan onnellisia loppuja... mitähän vielä... kai tässä tuli olennainen?

Niin ja bonuksena tää Valittujen valinnan vapaus. Musta koko valittu-Esiuros-juttu oli varsin karmiva, hyi  

Niin, uusin kirja Lover Reborn muistaakseni ilmestyy maaliskuun lopulla. Tässäpä takakansi:

"In the darkest corners of the night in Caldwell, New York, a conflict like no other rages. The city is home to a band of brothers born to defend their race: the warrior vampires of the Black Dagger Brotherhood.

Now back in the Brotherhood - and unrecognisable as the vampire leader he once was - Tohrment is physically emaciated and heartbroken beyond despair. When he begins to see his beloved in his dreams - trapped in a cold, isolating netherworld - Tohr turns to a self-serving fallen angel in hopes of saving the one he has lost. When he's told he must learn to love another to free his former mate, Tohr knows they are all doomed . . .

Except then a female with a shadowed history begins to get through to him. Against the backdrop of the raging war with the lessers, and with a new clan of vampires vying for the Blind King's throne, Tohr struggles between the buried past, and a very hot, passion-filled future . . . but can his heart let go and set all of them free?"

Itse en englanniksi lue, mutta eipä tässä tarvitse seuraavaa suomennosta odottaa kuin pari kuukautta 

[Xariel]

Hassua että juuri kerkesin kirjoittaa pitkän viestin ja heti tulee vielä uutta juttua. Q_Black, mutta sulle jäi kuitenkin positiivinen kuva siitä Phury-kirjasta? Minulle ei oikein sitäkään, jotenkin tosi mitäänsanomaton vain, vaikka on siitä lukemisesta aikaakin. Hienoa että mainitsit Nallan syntymän, se oli tosissaan kyllä ihana. :)

Mainitsin vielä tuossa ylempänä kirjojen kielestä, joka on ihan mahtavaa paikoitellen. Lemppariquoteja? Kaivoin muutaman omistani, laitan spoileritagien taakse ihan varmuuden vuoksi, vaikka tuskin niissä mitään raskauttavaa on. ;)

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

"Rhage expressed his inner Godzilla again." Vishous, Lover Eternal

"Yeah, and he's like bus exhaust or some shit." Rhage about the Omega, Lover Revealed

"Right now you're throwing off an aura like your ass is plugged into the wall. So I strongly encourage you to drop the I-am-an-island bullshit and get your sorry excuse for a personality into Rehv's office before we have a situation. Dig?" Butch to Vishous, Lover Unbound

“They don't fit you?" V asked his roommate.
"Not the point. No offense, but these are wicked Village People." Butch held his heavy arms out and turned in a circle, his bare chest catching the light. "I mean, come on."
"They're for fighting, not fashion."
"So are kilts, but you don't see me rocking the tartan."
"And thank God for that. You're too bowlegged to pull that shit off."
Butch assumed a bored expression. "You can bite me.” Lover Unbound

Oikeastaan... mikä tahansa sisältäen Butchin ja Vishousin sanailua on ihan mahtavaa. Suomen käännöksistä en tiedä, mutta joka kerta kun luin tässä topiikissa sanan "esiuros" en tiennyt nauraako vai itkeä. Se on niin... en tiedä, olen sanaton.

[Q_Black]

Hassua että juuri kerkesin kirjoittaa pitkän viestin ja heti tulee vielä uutta juttua. Q_Black, mutta sulle jäi kuitenkin positiivinen kuva siitä Phury-kirjasta? Minulle ei oikein sitäkään, jotenkin tosi mitäänsanomaton vain, vaikka on siitä lukemisesta aikaakin. Hienoa että mainitsit Nallan syntymän, se oli tosissaan kyllä ihana. :)

Juuh, pidin kyllä! :) Minusta tämä oli melkeinpä parempi kuin Butchin kirja, koska oli enemmän tapahtumia. Cormia oli jotenkin ihana hahmo verrattuna Marissaan, jonka "iik, mitä sinä teet"-kommentit ottivat hermoon muutamaan otteeseen. Phury oli aika mitäänsanomaton hahmo, mutta nyt pidän siitä enemmän.

Juuh, on totta, että kirjoissa jotkut suomennokset on aika tyhmiä. En vaan jaksa välittää niistä sen enempää. Se on se sisältö, joka herättää sen mielenkiinnon ja jostain syystä uppouduin näihin kirjoihin täydellisesti. Elän kuin toisessa maailmassa lukiessani.

[Ana]

Muös minuun ovat veljekset jättäneet jälkensä, syvimmät niistä ovat peräisin Rehvengeltä, Phurylta, Tohrmentilta ja Dariukselta.

Olen lukenut kirjat sekä englanniksi että suomeksi, mutta en ala tässä erittelemään alkuperäisen/käännöksen hyviä ja huonoja puolia, vaan keskityn syihin, miksi fanitan tiettyjä hahmoja.

- Rehv: miehen tapa kunnioittaa, suojella ja kohdella hänelle rakkaita naisia; ulkonäkö ja vaatetus, niin pinnallista kuin ne ovatkin; miehessä alati tasapainoa hakevat "hyvyys ja pahuus" = vampyyri/sympaatti.

- Phury: todellinen herrasmies, taiteelinenkin vielä ja kaunis; ei tee numeroa itsestään; muuttui kirjassaan edukseen.

- Tohr: huomaan itsessäni paljon niitä asioita, joita Tohrkin edustaa: hellyys, tunteellisuus, vastuullisuus, läheisten puolustaminen; Wellsien ja vauvan menetys; Johnin adoptoiminen.

- Darius: uroksen kuoleman oli veljekset yhteen ja saman katon alle kokoava voima; uros kuoli heti kirjasarjan alussa, mutta säilyy silti taustalla; entisaikojen ritari.

vampyyrien nimet: Zsadist, Phury, Rhage, Vishous, Tohrment ja Darius. No ensinnäkin nuo viisi ensimmäistä on tavallaan eeppisiä ja monimerkityksellisiä (lisätty siis kirjaimia tai muutettu vähän sanasta jota ne tarkoittavat) ja sitten Darius. Jotenkin eroaa joukosta?

Uskon, että nimi Darius tulee persialaisesta nimestä Dariush, joka tarkoittaa rikasta, omistavaa, ja sitähän Darius oli: rikkaan perheen poika, joka aikuisenakin omisti suuren omaisuuden.

[Q_Black]

Omalla tavallani rakastan kaikkia sarjan hahmoja, mutta Z nousee ylitse muiden. En oikein tiedä miksi... ehkä siksi, että siinä miehessä on luonnetta eikä sitä kuvailla porukan komeimmaksi soturiksi (kaksi asiaa meillä yhteistä Z:n kanssa  )

Rehvengen kirja "Koston rakastaja" tulee suomeksi 6.2 ja sen voi jo ennakkovarata. Johnin kirja "Minun rakastajani" tulee 6.6 

[Q_Black]

Rehvengen kirja luettu...

Huh, siinäpä oli luettavaa. Pisin Black Dagger tähän mennessä ja tietenkin se koukutti yhtä lailla kuin kaikki aiemmatkin kirjat. Mieluusti tosin olisin lukenut Rehvistä ja Ehlenasta enemmänkin, koska heidän tarinansa jäi aika valjuksi ja mitäänsanomattomaksi muiden tapahtumien joukossa. Rehvenge on kuitenkin yksi lempihahmoistani, joten olisin mieluusti lukenut hänestä vaikka koko kirjan sivujen verran. Ensimmäisissä Daggereissa oli se hyvä puoli, että päähahmot todella olivat päähahmoja eivätkä uponneet sivuhenkilöiden alle. Kivaa lisukettahan se toi kirjaan, että siellä oli muidenkin hahmojen elämästä vaikka Wrathin pätkät eivät paljoa kiinnostaneet. Sen sijaan Xhexin ja Johnin "säätäminen" oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Hienoa oli tutustua tähän Rehvengen symphath-puoleen ja etenkin symphathien maailmaan vaikka kaikki siinäkään ei ollut mitään kaunista luettavaa. Hämärän alle jäi myös loppu. Lopettiko Rehv dopamiinin käytön ja millainen on hän oli täytenä itsenään, ilman rauhoittavaa? Kirjoissahan kun mainittiin, että hänen symphath-puolensa oli synkkä. Kaiken kaikkiaan mahtava kirja taas kerran ja jään odottamaan seuraavaa.