Mikä kirja? osa 2

[Hiistu]

No siis.. jotain pohjanmaata kait puhuvat. Nevasuo voisi viitata Etelä-Pohjanmaata pohjoisemmaksi. Paha vaan, etten taida tietää yhtään sikäläisten miehittämää kirjaa... Lakeuden kutsu kuulostaa hyvältä, sellainen oli muistaakseni peräti olemassa, sanon sen.

[Iivari]

Rimpisuon usvapatsas oli kyllä ihan mukava kirja, mutta tämä on siitä lajityypillisesti kyllä kovin kaukana.

-Sä oot valehrellu kotona koko kesän. Että oot muka flikkakaveris kans kulukenu. Sitte tullahan kotia kun myrskylokki siipiä fletkahutellen ja sanotahon, jotta on menty kihiloohin. Roitamalla takapualelle tuallaaset tarttis! isä karjui. -Äkkiä tyävaattehet päälles ja sirkkelin ääreen viivana, isän ääni katkesi ja hän käveli jäykästi ulos.

Sanottakoon vihjeenä vielä se, että kaikki tämän tuntevat eivät välttämättä ole tätä lukeneet.

[Nafisan]

En osaa sanoa muuta kuin Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä. Vaikken ole ko. kirjailijan tuotantoa lukenut niin sirkkeli toi tämän mieleen (vaikka puita sillä katkotaan, eikä liity rakentamiseen), mummon mies tykkäsi tosin, sen lähempää kontaktia ei ole.

[Iivari]

Kumpikaan teistä ei arvaa oikein ^^ Lisävihjeitä ennen maanantaiaamua, ellei joku saa kiinni oikeaa teosta.

[Iivari]

"-Mulla ei oo sellaasta pukua, sanoi Armi. -Vihkipukua.
-Saathan sinä vihkipuvun, sanoi emäntä. -Suunnitellahan yhyres. Minä voin sen vaikka teheräkkin, minä oon aina teheny kaikki vaatteheni itte. Olavillekin tein vaattehet viirentoista vanhaksi. Rippipuku oli sen ensimmääneen ostovaate.
-Vaaliansininen olis kaunis, sanoi Armi ja väänsi rättiä.
-Et sunkan sinä färillistä meinaa. Valakoonen tai musta vihkipuvun olla pitää.

[Tiuku]

Hetkonen, Armi ja Olavi... Ei kai tämä ole sen Orvokki Aution, öm, Pesärikko-sarjan osa. Sitten se olisi varmaan ensimmäinen eli, öm öm öm, Viistotaival?

[Iivari]

Pesärikko on julkaistu yhtenä niteenä sekä romaanina että näytelmänä, joten nykyään se tunnetaan lähinnä sillä nimellä eikä osia enää erinäisinä.

Olin vuonna 2003 mukana näyttelemässä kesäteatteriversiossa, ja Ritva Oksasen tähdittämä tv-elokuva on tullut katsottua moneen kertaan, joten tarina oli todella tuttu kun viime viikolla ensimmäistä kertaa luin romaanitrilogian. On se huisin hyvä ^^^

Koppaa vuoro.

[Tiuku]

Minä muistan nähneeni vain erittäin kauan sitten tuosta jonkinsortin näytelmän enkä kirjoista tiedä muuta kuin sen, että olen ne sen näytelmän (ja varmaan tuon leffankin) perusteella osannut toisinaan paikallistaa jostain divareista, ihan vaan nimestä. Pitäisi kaiketikin siihen yhteisniteeseen sitten joskus tutustua.

    "Mitä?" hän kysyi kuiskaten. "Onko sinun pakko puhua juuri nyt?"
    "Halusin vain kiittää sinua."
    "Ole hyvä vain."
    "Ja antaisin sinulle pienen neuvon, silkasta kiitollisuudesta."
    "Voi", hän henkäisi. "Ei tarvitse -"
    "Älä luota velhoihin."

[Hiistu]

Epäluotettavia velhoja..

Pratchettin Magian väri?

[Skie]

Arvasin vasta henkilöpuolella Lumotun metsän kronikoiden Cimorinen, ja muistelen että kyseisissä kirjoissa ei velhoihin pahemmin luotettu... Eli sanotaan Lohikäärmeen prinsessa.

[Tiuku]

Jeij. ^^ Mutta ei ole kumpikaan noista.

Vihje 2:
    "Otan sen takaisin, jos et halua sitä. Vastineeksi pienestä palveluksesta, totta kai."
    "Ei", hän kuiskasi tulisten henkäysten lomassa, "minä haluan sen."
    "Miksi? Miksi ihmeessä kukaan haluaisi pitää tuollaisen kamaluuden?"
    "En tiedä, mutta se on minun ja minun se pitää ottaa." Jotenkin hän pääsi jalkeille; edelleen piinattuna, hädin tuskin kävelemään kykenevänä hän horjahteli ovelle. -- --
    Hän makasi metsänpohjalla pyörryksissä ja puoliunessa samalla kun hänen elämänsä kursittiin kokoon värikkäillä, kullan, veren, luun värisillä langoilla ja neulalla, joka oli terävä kuin suru. Hän tuijotti jokaista muistoa sydämensä silmällä ja oppi uudestaan kaikki ne sanat, jotka oli unohtanut, sekä ihmetyksen siitä, kuinka suunnattomia asioita saattoi sisältyä niinkin pieniin, lyhkäisiin äännähdyksiin kuin rakkaus, suru, elämä, kuolema.

Otin tuolta välistä siis yhden virkkeen pois.

[Tiuku]

Ei ole, mutta kiitos kun heität edes jotain. :) Siitä ilahtuneena voin varmaan heittää lisäpätkän, vaikka jo edellinenkin oli kyllä niin paljastava kuin olla ja voi. No, vielä selvempi nyt sitten.

Vihje nro 3:
    "Ymmärräthän. Minun poikani ei olisi unohtanut sellaista asiaa. Mutta kun mies, jolla oli poikani kasvot, puhui kanssani kahden kesken ennen häätilaisuutta, hän pyysi, että lähtisin hänen kanssaan laskemaan kukkia ja kynttilöitä hänen kuolleen vaimonsa ja lapsensa haudoille sitten kun teidät olisi vihitty. Mitään hautoja ei ole." Kuningattaren ääni värisi surusta repaleisena. "Hänen olisi pitänyt tietää. Ei ole hautoja."

[Tiuku]

Eikös olekin inhottavaa.  Omissa muistikuvissani ikävimmältä tuntui joskus hyvin muinoin, kun tajusin, että arvuuteltava on yksi Narnia-kirjoista mutta minulla ei ollut hajuakaan, mikä niistä. En viitsinyt arvata sitten ollenkaan, kun kuitenkin olisi mennyt väärin ja seuraava olisi minun avullani saanut arvattua oikein.

Hmm, en tiedä, oletko lukenut tämän, koska et pidä kirjahyllyäsi julkisena (ei sillä että tietäisin, millä perusteella sinne kirjoja olet edes listannut, mutta minulle vain on tullut tavaksi heti rynnätä vakoilemaan niitä).

[Kuurankukka]

Patricia A. McKillip: Serren metsissä.

[Tiuku]

Enkös minä sanonut, että tämä on helppo. Tietävät ihmiset eivät vain viitsi edes vilkaista tähän topiciin. Kuura, vuoro.

EDIT: On muuten lempikirjani McKillipiltä, niistä kahdesta muusta suomennetusta en ole niin perustanut.

[Kuurankukka]

Jeejee. Ensimmäistä kappaletta en kyllä tunnistanut yhtään, mutta toisesta tuli äkillinen olen lukenut tämän -tunne! Se oli mielenkiintoinen.


Aamiaisella hän sanoi aikovansa lähteä yliopistoon lukemaan teologiaa. Minä en pitänyt sitä hyvänä nykyajan kerettiläissuuntaumusten takia. Hän oli sitä mieltä että hänen oli ymmärrettävä, miten muut ihmiset näkivät maailman.
"Mutta sinähän tiedät että he ovat väärässä", jatkoin sinnikkäästi.
"Niin, mutta se voisi olla kiinnostavaa, ala jo tulla, muuten me myöhästymme kirkosta. Ethän sinä tänään saarnaa?"
"En, tarkoitus oli, mutta se muutettiin."
Ryntäsimme läpi keittiön, ja minä pysähdyin portaalle suudellakseni häntä.
"Minä rakastan sinua melkein yhtä paljon kuin rakastan Jumalaa", nauroin.

[The Rat]

Enpä ole itsekään lukenut, mutta maailmankuva toisi mieleen Pullmannin... Vastaan Kultainen Kompassi.

[Kuurankukka]

"Onko sinulla enää riittävästi tekemistä?" kysyin huolissani.
"Kuten sanoin olen hurahtanut elektroniikkaan, eikä se rajoitu vierashuoneeseen." Hän oli salamyhkäinen eikä halunnut kertoa sen enempää. Juttelimme hetken minun tekemisistäni ja tekemisten syistä. Ei sen tarkemmin kuin että kumpikin tunsi nähneensä hiukan vaivaa.
"Sinun serkkusi on nykyään poliisissa", äiti sanoi iloisesti.
"Sepä mukavaa."
"Niin, ja hänellä on nuori miesystäväkin" (hän välttää vasiten katsomasta minuun).
"Sepä mukavaa."
"Hän kyselee sinusta."
"No, voit sanoa että olen vielä hengissä, niin ettei hänen tarvitse haaskata rahojaan seppeleeseen." Päätin että oli aika painua pehkuihin. "Äläs unohda tätä", äiti liversi ja heitti artikkelinsa perääni.

[Kuurankukka]

Olipa kerran viisas ja kaunis prinsessa, joka oli niin herkkä että perhosen kuolema saattoi surettaa häntä viikkokaudet. Perhe ei keksinyt mitään ratkaisua. Neuvonanatajat vääntelivät käsiään, viisaat miehet pusitelivat päätään, urheat kuninkaat lähtivät tiehensä tyhjin toimin. Tätä jatkui monta vuotta kunnes prinsessa eräänä päivänä kävellessän metsässä tuli mökille, jossa asui kyttyräselkäinen eukko joka tunsi taikuuden salat. Tämä ikivanha olento tajusi prinsessan mitä tarmokkaimmaksi ja neuvokkaimmaksi naiseksi.
"Ystävä hyvä", eukko sanoi, "sinä olet vaarassa joutua oman liekkinsä polttamaksi."

[Hiistu]

Minun piti joskus viimeisimmän vihjeen jälkeen tulla ehdottamaan jotain Salman Rushdien kirjaa, vaikka Saatanallisia säkeitä, koska niissä saattaisi olla jotain vastaavaa sisältöä (teologiaa, serkusten naimakaupat, prinsessasatu). En vain muistanut koskaan tulla.