Rambo - TaistelijaTed Kotcheffin ikonisista ikonisin Sylvester Stallone-rymistely. Elokuva toimii vielä tänäkin päivänä yllättävän hyvin ja ansaitsee ehdottomasti paikkansa toimintaelokuvien kaanonissa
Die Hardin rinnalla. Elokuvan tapahtumat käynnistävä yhteenotto pikkupaikkakunnan umpimielisten poliisivoimien kanssa häilyy hiukan uskottavuuden rajamailla, mutta kyseessä on kuitenkin toimintaelokuva, ja kaikki mitä seuraa on ehdottomasti rahanarvoista viihdettä.
The Forbidden Kingdom - kaksi mestariaMuun muassa
Stuart Littleistä ja
Leijonakuninkaasta tunnetun Rob Minkoffin ohjaama kung fu-elokuva. Pääosissa sellaisia nimiä kuin Jet Li, Jackie Chan ja Michael Angarano. Juoni perustuu tunnettuun, ikivanhaan, kiinalaiseen tarinaan nimeltä
Xiyouji ("Lännenmatkan muistelmat"), johon on väkinäisesti yhdistetty nykypäivän amerikkaan sijoittuva kehystarina. Elokuvan pelastavat näyttelijäkaksikko Chan ja Li, sekä muun muassa
Hiipivän tiikerin, piilotetun lohikäärmeen parissa työskennelleen Yuen Woo-pingin laatimat upeat taistelukoreografiat.
Iron SkySuomalaisen,
Star Wreck: In the Pirkinningistä kansan tietoisuuteen nousseen Timo Vuorensolan ohjaus. Pääosissa muun muassa Julia Dietze, Christopher Kirby ja Götz Otto.
Lainaus omasta viestistäni
Rautataivas-ketjuun:
Kävin niin ikään katsomassa tämän leffan, ja täytyy kyllä sanoa, että minun mielestäni Iron Sky oli kuolettavan tylsä. Vitseissä ei ollut mitään vikaa, mutta komediaksi niitä oli ihan hävyttömän vähän. Harmi sinänsä, koska elokuvassa oli paljon potentiaalia: Perusidea oli lupaava, näyttelijät hyviä ja erikoistehosteet erinomaiset. Erityisen hyvänä oivalluksena pidin jo mainittua Perikato-viittausta (niin, tiedän kyllä että tekijöillä on luultavasti ollut nimenomaan nuo netin vitsipätkät mielessä, mutta kuitenkin).
Ikävä totuus kuitenkin on, että elokuva ei ollut hauska, ja tästä ei voi syyttää muuta kuin tekijöiden omaa osaamattomuutta. Erikoistehosteet ovat kalliita mutta käsikirjoituksen laatiminen pitää luonnistua myös Suomen kaltaisessa pikkumaassa, eikä mitään tekosyitä. Juuri siksi, koska resurssit ovat meillä niin paljon pienemmät, on se osaaminen tuotava esille toisaalla. Huonoja tehosterymistelyjä tulee kuitenkin meille joka vuosi Hollywoodista ihan tarpeeksi ilmankin, että niitä tarvitsee vielä itse mennä tekemään lisää.
En nyt aivan hirvittävästi pettynyt Iron Sky:hin, koska alun alkajaankin halusin vain nähdä todisteen siitä, että myös Suomesta voi tulla kansainvälisen tason sci-fiä, mutta... kyllä se hieman pistää ärsyttämään, miten kaikki ne mahdollisuudet ammutiin omatoimisesti alas puolivillaisella toteutuksella.
Iho jossa elänPedro Almodóvarin Thierry Jonquetin romaaniin
Mygale löyhästi perustuva ohjaus. Pääosissa Antonio Banderas, Elena Anaya ja Jan Cornet. Erittäin tiivistunnelmainen ja karmiva elokuva, joka panostaa inhaan - ei aivan loppu- mutta noin keskivaiheen tienoilla tapahtuvaan - käänteeseen. Elokuvasta on hankala sanoa paljon mitään paljastamatta jotakin juonesta, mutta sen verran voin sanoa, että kyseessä on julmuudessaan jokseenkin piinaava katsomiskokemus, jota ei aivan heikkohermoisimmille voi varauksetta suositella. Kaikille muille elokuva on ihan näkemisen arvoinen katselukokemus.
Full Metal JacketStanley Kubrickin Gustav Hasfordin
Metallivaippa-romaaniin perustuva kuvaus Vietnamin sodasta. Pääosissa Matthew Modine, Vincent D'Onofrio, Arliss Howard and Adam Baldwin ja R. Lee Ermey, joista viimeksi mainittu tekee elämänsä roolin solvauksia liukuhihnalta suoltavana kersantti Hartmanina.
Elokuva toimii sodankuvauksena jokseenkin hyvin, teemallisena painotuksena on enemmänkin ihmisen yleinen julmuus ja typeryys kuin sodan olemus. Alkupuoliskon koulutusosio on sitä seuraavia sodan tuiskeeseen sijoittuvia tapahtumia iskevämpi, mutta kokonaisuus pysyy loppujen lopuksi hyvin kasassa läpi elokuvan.
Cape FearMartin Scorsesen uusintaversio J. Lee Thompsonin vuoden 1962 samannimisestä ohjauksesta (Suomessa nimellä
Tuomitun kosto). Pääosissa Nick Nolte ja Robert De Niro. Scorsesen
Cape Fear jäljittelee tarkoituksella alkuperäisversion tyyliä ja käyttää tästä syystä hieman vanhahtavia keinoja hahmojen tuntemusten kuvaamisessa. Scorsese käyttää myös elokuvassaan myös vuoden -62 versioon musiikit tehneen Bernard Herrmannin laatimaa ääniraitaa.
Juoneltaan molemmat elokuvat ovat sen verran yksinkertaisia, ettei niistä ole sen kummempaa sanottavaa. Itse en pitänyt De Niron roolisuoritusta mitenkään mainittavan arvoisena, vaikka hän oli siitä tiemmä ehdolla ihan Oscarin saajaksikin (hävisi kyllä ihan oikeutetusti Sir Anthony Hopkinsin Hannibal Lecterille). Omasta mielestäni Scorsesen version loppu on myös laahaavampi ja pitkitetympi kuin alkuperäisen, mutta koska en muista enää Thompsonin versiota kunnolla, en voi olla asiasta aivan varma. Oli miten oli, suosittelen viimeksi mainitun katsomista Scorsesen uudelleenfilmatisoinnin sijasta.
Terminator 2 - Tuomion päiväJames Cameronin vanha kunnon kyborgi-aikamatkustus -hässäkkä ja sci-fi-elokuvien merkkipaalu, jossa Arnold Schwarzenegger pääsi vaihteeksi sankarin pallille. Pääosissa Ison-Arskan lisäksi Linda Hamilton, Edward Furlong ja Robert Patrick.
Hirveästi sanottavaa elokuvasta ei ole, kaikki toimii juuri niin kuin pitääkin. Cameron vie tarinaa edellisestä osasta eteenpäin kiinnostavalla tavalla ja nostaa rankalla kädellä räjähdysten määrää. Painostava musiikki, vielä tänäkin päivänä vakuuttavat erikoistehosteet... mitä muuta sitä voi enää elokuvalta toivoa?
TitanicJames Cameronin toinen klassikon nimen ansaitseva ohjaustyö. Elokuvan tapahtumat pohjautuvat tietenkin tositapahtumiin. Pääosissa Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet.
Millä tahansa mittarilla mitattuna
Titanic on yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista spektaakkeleista. RMS Titanicin tilat on rekonstruoitu tajunnan räjäyttävällä tarkkuudella ja omistautumisella, ja erikoistehosteet saattavat häpeään astetta laadukkaammatkin tekeleet. Kun tähän lisätään vielä klassisen traaginen rakkaustarina ja Celine Dion, niin mikäs siinä on katsoessa.
Kung Fu Killer - Bai Yaning paluuLänsimainen kung fu-elokuva, joka ratsastaa Daryl Hannahin ja David Carradinen
Kill Bill-maineella (etenkin jälkimmäisen, joka on tullut tunnetuksi nimenomaan kung fu-sarjoista). Jatko-osa elokuvalle
Kung Fu Killer - Valkoisen Kurjen kosto.
Kuten edellisenkin osan tapauksessa, juonella on viisainta olla vaivaamatta liikaa päätään. Ykkösosa onnistui loppujen lopuksi olemaan kiitettävän toimiva ja viihdyttävä paketti (mistä syystä se epäilemättä saikin jatko-osan), mutta jatko-osa on kutakuinkin sitä, mitä jatko-osat nyt yleensä ovat. Yksinkertaisesti sanottuna: kun ykkönen onnistui tasapainoilemaan typeryyden rotkon yllä, cooliuden kielekkeenreunalla, kakkonen suistuu suin päin syvyyksiin.
Grindhouse: Death ProofKill Billeistä puheen ollen... seuraavana vuorossa Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin yhteisen
Grindhouse-projektin Tarantinopuolisko. Toisen puolen muodostaa Rodriguezin
Planet Terror, joka myös näytettiin televisiosta, mutta jota tällä kertaa en tullut katsoneeksi. Kahden elokuvan on tarkoitus jäljitellä entisaikojen amerikkalaisten "grindhouse"-teattereiden double featureita, mistä syystä
Death Proof ja
Planet Terror esitettiinkin USA:ssa yhdessä nimellä
Grindhouse.
Kuten tavallista, Tarantino on kuin kotonaan päästessään hääräämään lapsuudenaikaisten suosikkiensa parissa.
Death Proofin filmin alkupuolisko on käsitelty näyttämään laadullisesti samalta, kuin mitä se aikoinaan oli. Toisen osion (jonka on kuulemani mukaan tarkoitus tuntua ikään kuin jatko-osalta alkupuoliskoon) alkaessa kuva muuttuu väliaikaisesti mustavalkoiseksi, jonka jälkeen se vaihtuu tavanomaisen värilliseksi. Tarantino myös leikkeli elokuvaa mielensä mukaan (jäljitellen eksploitaatioelokuvien tympeitä amerikkalaisia tuottajia), ja
Grindhousessa pyöri nimenomaan tämä leikelty versio, kun taas televisiossa nähdään täysi (tai laajennettu?) 127-minuuttinen versio.
Pääosissa muun muassa Kurt Russell ja Rosario Dawson. Mainittavan arvoista on myös, että
Kill Billeissa Uma Thurmanin stunttina toiminut Zoë Bell esittää elokuvassa itseään.
HuuliharppukostajaSpagettiwesternien kruunaamattoman kuninkaan, Sergio Leonen "magnum opus", jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista (ja jota on kyllä sittemmin taajaan jäljiteltykin). Lisäksi elokuvalle kuuluu kyseenalainen kunnia yhdestä kaikkien aikojen surkeimmista nimisuomennoksista, joka on niin huono, ettei suomalainen edes tunnistaisi siihen tehtyä viittausta sellaiseen törmätessään (alkuperäinen nimi:
Once Upon a Time in the West). Pääosissa Charles Bronson, Jason Robards, Henry Fonda ja Claudia Cardinale.
Leone venyttää "dollaritrilogiansa" aikana laatimansa kiireettömän tyylin äärimmilleen, ja tuloksena on komealta näyttävä lännenspektaakkeli. Maisemat näyttävät hienoilta, ja dialogi on iskevää. Mieleenpainuvan ääniraidan on laatinut Ennio Morricone, kuinkas muutenkaan. Itseeni
Huuliharppukostaja ei vedonnut aivan samalla tavalla kuin
Hyvä, pahat ja rumat, mutta katsomisen arvoinen elokuva epäilemättä on.
Panssarilaiva PotemkinSergei Eisensteinin kuuluisa vuoden 1925 mykkä propagandaelokuva. Perustuu vuoden 1905 todellisiin tapahtumiin, joskin ne ovat propagandaelokuvalle tyypillisesti jokseenkin iloisemmansävyiseksi väritettyjä.
Vaikka minulla ei mykkäelokuvista niin hirveästi kokemusta olekaan, elokuva toimii mielestäni tarinallisesti ja kuvauksellisesti oikein hyvin. Etenkin neljäs viidestä osasta,
Odessan portaat, on vaikuttava, jopa hätkähdyttävä, ja - kuten
Huuliharppukostajankin tapauksessa - taajaan jäljitelty. Jos tätä elokuvaa ei muuten katso, niin sitten ainakin edes elokuvallisen yleissivistyksen vuoksi.
Kadonneen aarteen metsästäjätKaksikon Steven Spielberg ja George Lucas aikaansaannosta oleva ikonimaisen veijarimainen (ja viiden Oscarin arvoinen) seikkailuelokuva. Pääosassa (tietenkin) Harrison Ford. "Bond-tyttönä" Karen Allen, jota ei nähdä enää trilogian seuraavissa osissa, mutta joka uusi kuitenkin roolinsa kaikkein uusimmassa (ja alkuperäisen trilogian quadrologiaksi muuttaneessa)
Indiana Jones ja kristallikallon valtakunnassa. Ääniraidan takana ei kovin yllättävästi aina yhtä loistava John Williams.
Indiana Jonesin vaikutus populaarikulttuuriin on luonnollisesti kiistaton, eikä elokuva ole hullupi katselukokemus tänäkään päivänä. Meno on James Bondeista tuttua (ja Spielbergin haaveesta ohjata Bond-leffa elokuvan idea syntyikin). Tämä on myös elokuvan suurin vahvuus, sillä vaikka se onkin menettänyt hieman uskottavuuttaan, luo sen campmainen puolivakavuus sille juuri oikeanlaisen tunnelman, jotta sen mahtipontisen lopun hieman vanhentuneine mutta silti yllättävän hyviltä näyttävine erikoistehosteineen voi vielä sulattaa.