Viimeisin näkemäsi elokuva? Take 2

[Rasimus]

Eli nyt on käyty videovuokraamossa vaihteeksi... Varokaa spoilereita...

Season of the Witch (Musta noita). Nicolas Cage esittää ristiretkiritaria, joka värvätään kuskaamaan mustasta surmasta syytettyä noitaepäiltyä tutkittavaksi ja tuomittavaksi kaukaiseen luostariin. Mielestäni leffa toimisi paremmin, jos ei heti aluksi näytettäisi muuhun tarinaan sinänsä liittymätöntä fantasiakohtausta, joka tekee selväksi noituuden olemassaolon. Mutta toimihan tämä näinkin. Hassua, loppupuoli alkoi tuoda pahasti mieleen Diablo 2:sen näkymät autioine, ruumiiden täyttämine luostareineen, sekä demoneineen. Ihan hyvä (ainakin imdb:ssä annettua arvosanaa parempi) ja tunnelmallinen (räkäinen) keskiaikaleffa, joka vain aavistuksen verran heikkenee fantasiarymistyksen tullessa loppupuolella kuvioihin.

Cargo saksalainen scifi, joka tuo aluksi mieleen alienin (kourallinen miehistöä säikkyy avaruusaluksen ahtaissa oloissa keskellä syvää avaruutta), sitten Lies Incin ja Matrixin. Periaatteessa tarinaan on vaihteeksi panostettu, mutta mua tökki pahasti hidastempoisuus, tietyt kliseet (alun alienkuvio, sopivasti jännitystä tuovissa paikoissa hajoava tekniikka...) ja ianikuisen ärsyttävä "hallitus ei halua paljastaa totuutta koska se järkyttäisi vallitsevaa maailmanjärjestystä" -selitys jonka logiikkaa ei vaivauduta selittelemään 90%:ssa tapauksista (tämä leffa mukaanlukien) - lisäksi unohdetaan selittää, miksi hallitus etsii vierasta maailmaa asutettavaksi vaikka Maa on ilmeisestikin toipumassa. Vaikka arvostan tarinavetoisuutta, niin tämä leffa jätti mut todella kylmäksi.

Kas, muistan nähneeni Screamersin noin vuonna 1997, ja mieleen on jäänyt kaamea kuva siitä, kuinka lapsonen avaa suunsa ja paljastaa sieltä hammasrattaita tms. koneistoa (olihan se kohtaus varmasti siinä eikä jossain muussa pätkässä?)

Sama elokuva.

Barton Fink

Hieno elokuva, kenties Coenin veljesten paras.

Barton Fink on hyvä leffa, mutta ei taida olla sentään paras. Tai en tiedä. Sarjassamme fiiliksestä riippuvia asioita.

[Logikärmes]

Susikoira

Tätä hehkutin etukäteen "Tänään televisiossa"-topikissa, mutta oli kyllä lopulta melkoinen pettymys. Sanomalehtien kriitikoiden arvioita tulee spefin kohdalla luettua aina varovaisesti, koska lajiasiantuntemus on aina hieman niin ja näin. Tällä kertaa voin kuitenkin sanoa olevani täysin samaa mieltä arvostelijan kanssa: Susikoira tosiaan vaikutti aivan siltä, kuin venäläiset olisivat vain halunneet tehdä oman versionsa länsimaiden Sormusten herra- ja Conan barbaari-elokuville.

Lähtökohdat olivat kyllä Susikoiralla hyvät: niin puvustus, lavastus, erikoistehosteet kuin kuvausympäristö olivat kaikki kunnossa. Elokuvalta puuttui kuitenkin täysin sielu. Kaikki tuntuu aina musiikista lähtien siltä, kuin se olisi otettu jostakin muualta. Päähenkilö puhuu niin vähän, että se vie traagisen kovia kokeneen sankarihahmon idean jo hieman liian pitkälle. Käsikirjoitus on huolimatonta, mikä näkyy muun muassa siinä, että juonen kannalta olennaisia elementtejä putkahtelee tyhjästä (kuten

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

pahan jumalattaren manaamiseen/taivaiden porttien avaamiseen tarvittava vahalaatta

). Juonesta puuttuu yhtenäisyys: asioita vain tuntuu tapahtuvan ilman mitään yhdistävää punaista lankaa.

Plussaa annan kuitenkin yllättävästä lopusta, jossa

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

pääpahis ja sankari kamppailevat kallionkielekkeellä. Kamera esittelee kallion reunalla keikkuvaa miekkaa, jonka sankarin tietenkin olettaa nappaavan viime hetkellä avukseen. Väärin! Sen nappaakin pahis ja seivästää sankarin. Tämäkin tosin pilattiin sillä, että sankarin murhatun klaanin henget lähettävät hänet takaisin maan päälle. Huvittavinta tässä on se, että he sanovat antavansa sankarille takaisin sen, minkä hän on antanut niin monelle muulle, vaikka hän on lähinnä teurastanut ihmisiä koko elokuvan keston ajan!

Kyllähän tämä kieli poskessa vielä meni, mutta minusta kaksituhattaluvulla valmistuneelta elokuvalta on lupa odottaa hieman enemmän.

Night Watch - Yövahti

Tässä parempi esimerkki Venäjän valtavirran elokuvan osaamisesta. Näin Yövahdissa samaa tunkkaista synkkyyttä kuin ensimmäisessä Blade-elokuvassa, mutta tyylillisesti ensiksi mainittu on täysin omaperäinen. Päähenkilö ei ole tavanomainen kaikkivoipa sankari, vaan pikemminkin juoppo renttu, joka ottaa epäpätevyyttään pahiksiltakin turpaansa (vaikka saa kyllä siitä huolimatta hommansa hoidettua). Erikoiset leikkaukset ja CSI-tyyliset objektien rakenteen sisään syöksähtävät kuvat tekevät elokuvasta välillä hieman työlään seurata (etenkin alussa, kun ei ole vielä päässyt kunnolla kärryille), mutta lopussa seisoo kiitos elokuvan yltyessä hämmentäväksi ihmismoraalin tutkielmaksi (tai ainakin kaikki oli käännetty mielenkiintoisesti päälaelleen). Tajunnanräjäyttävää loppuyllätystä en tässä sano, en edes spoileriksi piilotettuna, sillä en halua ottaa sitä riskiä, että joku pilaisi tuon yllätyksen itseltään. Katsokaa tämä leffa!

Seitsemän

Tämän olin nähnyt ennenkin, mutta sitä suuremmalla syyllä tämä on sanottava: kyseessä on mestariteos. Tämä on niitä elokuvia, joista ei yksinkertaisesti voi sanoa mitään pahaa, sillä se olisi joko pikkumaista tai valehtelua. Morgan Freeman ja Gwyneth Paltrow tekevät hyvät roolit, mutta etenkin Brad Pitt loistaa tulkinnallaan. Henkilöhahmot on luotu taidolla, ja ne ovat juuri niin uskottavia ja ristiriitaisia, kuin mitä niistä vain voi ikinä saada. Seitsemän tunnelma piti tiukasti otteessaan, vaikka tiesin, miten kaikki tulisi tapahtumaan.

Jackie Chanin ensi-isku

Velipoika pääsi lomille intistä, joten tuli tilausta aivot narikkaan-sarjan viihteelle. Tässä ratkaisu! Minusta hämmentävintä on se, että kyseessä oleva elokuva sai arvostelijalta huiman määrän tähtiä (joko neljä tai viisi, en enää muista). Olihan tämä ihan viihdyttävää rymistelyä, ja monet vielä nuoren Jackien tempuista olivat todella huikeita katsella, mutta hienoinkaan sirkustemppu ei voi peittää ohjauksen surkeaa tasoa. Ihmettelin jo ennen elokuvan näkemistä, miten sen kesto voi olla niin lyhyt, ja vastaus oli tämä: siellä, missä tavallisessa elokuvassa on muutaman sekunnin suvantokohta, seuraa tässä tapauksessa leikkaus suoraan seuraavaan toimintakohtaukseen tai muuhun tapahtumaan. Kriitikkoja ilmeisesti miellyttävät elokuvan James Bond-viittaukset (jotkut jopa pitävät tätä parodiana niistä), mutta se ei muuta sitä häiritsevää seikkaa, että räpyttämällä silmiä kaksi kertaa peräkkäin olet jo missannut jotain, joka voisi auttaa sinua ymmärtämään elokuvaa paremmin. Vaikkei Jackien elokuvia juuri katsota juonen vuoksi, löytyy tätä mukavampi katselukokemus helposti.

[Astorethein]

Season of the Witch (Musta noita)

Ihan hyvä (ainakin imdb:ssä annettua arvosanaa parempi) ja tunnelmallinen (räkäinen) keskiaikaleffa, joka vain aavistuksen verran heikkenee fantasiarymistyksen tullessa loppupuolella kuvioihin.

Suunnilleen näin. Itseäni elokuvassa häiritsi sen yritys yhdistää jännitystä tai jopa kauhua lepppoisaan kaverimeininkiin, mikä ei mielestäni onnistunut kovin hyvin. Päähenkilöiden sanailu alkupuolen suuressa taistelussa sai melkein lopettamaan katselun siihen paikkaan, mutta onneksi kuitenkin jatkoin, koska lopulta kyse on ihan viihdyttävästä keskiaikaseikkailusta, josta toisinaan löytyy aika vahvaakin tunnelmaa.

[Rasimus]

Mun täytyy näin jälkikäteen tarkentaa tuota Season of the Witch -kommenttia:

Siis en nykyään enää odota Cagen leffoilta suunnatonta tarinallista neroutta, mutta niitä katsoo ihan viihteenä. Tämä leffa oli viihdettä ja hyvää sellaista alusta loppuun. Jos välittäisin tässä tapauksessa tarinapuolesta, niin loppuosan moka oli siirtyä hyvästä noitavainojen järjettömyyden kuvauksesta koko teeman nollaavaan keskinkertaiseen fantasialopetukseen. Mutta en välitä, joten viihtenä leffa kärsi vain hieman loppuosasta. 

Mikä tuokin mut tuon leffan innoittamana vuokraamaani ja katsomaani Black Death -leffaan, jossa on melkein sama juoni: kirkon noitien yms. metsästäjä värvää oppaakseen munkin kylään, joka on mystisesti välttynyt rutolta. Tarkoituksena vangita se noita / kuolleiden manaaja, joka kylään on asettunut. Homma menee luonnollisestkin määränpäässä puihin. Ero Cagen leffan ja tämän välillä on kuitenkin se, että tää on hyvin tarinavetoinen pätkä, joka ei loppujen lopuksi sisällä yliluonnollista - mikä antaakin tylymmän kuvan sekä Jumalan että Paholaisen palvonnasta vallankäytön välineenä jne. jne. jne. Siinä suhteessa leffa ei mene aivan niin syvälle kuin voisi mennä ja kärsii puolen välin paikkeilla lievästä laahaamisesta. Mutta katsomisen arvoinen leffa silti oli.

[Astorethein]

Mikä tuokin mut tuon leffan innoittamana vuokraamaani ja katsomaani Black Death -leffaan, jossa on melkein sama juoni: kirkon noitien yms. metsästäjä värvää oppaakseen munkin kylään, joka on mystisesti välttynyt rutolta. Tarkoituksena vangita se noita / kuolleiden manaaja, joka kylään on asettunut

Tämä elokuva etenee kieltämättä melko laahaavasti ja myös muualla kuin keskivaiheilla, mutta tunnelman osalta koin sen melkeinpä edellytyksenä. Elokuvaa on arvosteluissa jopa moitittu sen vakavasta ja synkästä yleisilmeestä, mutta  mielestäni tämä on juuri se seikka, joka tekee siitä oikeasti hyvän elokuvan. Fiilis on hyvin usein kauhunomainen, mutta kuten sanoit, yliluonnollisuuksia ei loppujen lopuksi esiinny. Elokuva olisi hyvin voitu pilata rennon huolettomalla sankarimeingillä (kuten Mustassa noidassa), mutta tässä tunnelma pysyy intensiivisenä alusta loppuun.

[Rasimus]

The Wiz. Jos tästä leffasta ei ole kuullutkaan, niin ei haittaa. Kyseessähän on vuonna 1978 tehty elokuva saman nimisestä musikaalista. Ihmemaa Ozin... er... blackploitaatio-versio(?), jossa Diana Ross esittää Dorothya, nuori Michael Jackson (silloin kun se oli vielä mustaihoinen) Variksenpelättiä ja itse Ozin Taikuria Richard Pryor (nuoret ei varmaan enää tiedä kuka tää on - ei haittaa sekään). Tapahtumat sijoittuvat New Yorkin surrealistiseen versioon ja sisältävät runsaasti soul- yms. musiikkia. En pidä musikaaleista, joten en pitänyt tästäkään leffasta, vaikka liikkuvat maanalaisen aseman tolpat ovatkin mainioita.

Paprika. Tuli töllöstä joten pitihän tääkin katsoa. Oli oikea WTF-kokemus etenkin kun pistin töllön auki puolen välin tiimoilla, onneksi hyppääminen alkuun ja katsominen asiallisesti sieltä auttoi asiaa. On se kiva välillä muistaa, että animaatioelokuva voi oikeasti olla hyvin piirrettyä, yksityiskohtaista ja komeaa katsottavaa - asia, jota ei esim. Disneyn steriilin ja rakkaudettoman tietokonepainotteisen nykytuotannon kanssa aina muista. Tarina käänteineen oli vaihteeksi japanipätkille epätyypillisen helposti seurattava. Mainio.

[Logikärmes]

Paprika oli kyllä melkoista silmäkarkkia. Tuosta helposti seurattavuudesta voi kyllä olla montaa mieltä. Ainakin jos vertaa Miyazakin ohjauksiin (joista ainakin minun animekokemukseni suurimmilta osin koostuvat), joskin ne taitavat kyllä olla hieman nuoremmille suunnattuja.

Ärsyttävää, että kaikki anime-elokuvat esitetään edelleen joko keskellä päivää (kuten viimeksi Henkien kätkemä) tai sitten keskellä yötä. Vaikuttaisiko se jonkin tv-viiden katsojalukuihin aivan järkyttävästi, jos animea näytettäisiin parhaaseen katseluaikaan?

[Astorethein]

The Crazies

En ole nähnyt Romeron 70-luvun alkuperäisversiota, joten mielipiteeni muodostumiseen on vaikuttanut ainoastaan elokuva itse. Varsin neutraaleja odotuksiani ei petetty mutta ei myöskään ylitetty, minkä vuoksi jälkifiilikset olivat melko neutraaleja nekin. Kyseessä on puhdasverinen zombi-elokuva sillä erotuksella, etteivät kimppuun käyvät ihmishirviöt ole epäkuolleita, mutta katsomiskokemuksen tai elokuvan luonteen kannalta sillä ei ole merkitystä. Juonen muodostaa tietenkin pienen ryhmän selviytymistaistelu, jonka aikana nähdään kokoelma näyttäviä hengenlähtöjä sekä koetaan muutama hienovaraisemmalla tunnelmalla pelaava jännityskohtaus. Katsojalle ei tarjota mitään erikoista, hämmentävää tai säväyttävää, mutta tyydyttävää viihdettä kylläkin.

Predators

Ennakkotiedot ennustivat, että kyseessä ei ole täysin aivoton ja epäkelpo kalkkuna, ja ennustus kävi kuin ihmeen kaupalla toteen. Onhan mukana aivottomuutta roima annos ja epäkelpoisuuttakin siellä täällä, mutta Predators on silti selkeästi parempi kuin kumpikaan Alien vs. Predator-elokuvista. Suurin ero näihin kahteen on se, että tämä elokuva viihdytti aidosti eikä aiheuttanut tympääntynyttä puutumista. Vaikka Adrien Brody on melkein yhtä epäluonteva pääosassa kuin Gabriel Byrne ensimmäisessä AvP-leffassa, hän tuntui silti ottaneen roolin niin hyvin haltuun kuin pystyi. Miehen kivenkova vakavuus menee välillä yli, mutta ei onneksi liian pitkäksi aikaa kerrallaan. Danny Trejo oli mukava yllätys alussa, mutta sivuhahmona heitti tietysti henkensä melko nopeasti. Elokuva ei ole mestariteos, mutta on sen verran hyvä, että vastaavaa avaruustoimintaa saadaan luultavasti lisää tulevaisuudessakin.

[Astorethein]

Giallo

Nyt kun katsoin kaksi Adrien Brodyn tähdittämää elokuvaa peräkkäin, on myönnettävä, että miehestä näyttää tosiaan olevan moneksi. Ainakin pintapuolisesti, sillä herran olemus huokuu tässä Dario Argenton uutuudessa samanlaista taipumatonta jäykkyyttä kuin tuossa edellisen viestini Predators-leffassa, vaikka tyylin suhteen liikutaankin aivan eri sfääreissä. Miehestä alkaa tulla hiljalleen mieleen Nicolas Cage, paitsi että Brody joko sopii rooliinsa täydellisesti tai sitten ei sovi lainkaan.

Tässä elokuvassa herra on ihan mukavasti kotonaan, ainakin niin mukavasti kuin puitteet mahdollistavat. Mies on sadistista sarjamurhaajaa jäljittävä poliisi, joka saa seurakseen tuoreimman uhrin nyyhkyttävän siskon. Brodyn ei tarvitse yltää roolissaan kovin kummoisiin tulkintoihin, mutta hänen synkkä ja sisäänpäin kääntynyt olemuksensa riittää silti ihan hyvin. Tämä johtuu myös siitä, ettei tätä elokuvaa olisi pelastanut suurenmoisinkaan näyttelijäsuoritus, sillä kahden päähahmon välille ei saada aikaan minkäänlaista suhdetta, vaikka siltä jossain vaiheessa vaikuttaakin. Hahmot jäävät katsojalle todella etäisiksi ja sitä he ovat myös toisilleen. Käsikirjoituksen tyhjyys ei olisi peittynyt, vaikka Brody olisi laittanut kaikkensa peliin. Hän on ehkä mies oikeassa roolissa, mutta samalla hän on mies väärässä elokuvassa. Hänen kyynelehtivä seuralaisensa taas on pahvisin tuttavuus pitkään aikaan, ja silloinkin kun hän osoittaa tunteita vähän näkyvämmin se vaikuttaa vain teennäiseltä.

Imdb:n arvosana ei ole mairitteleva, mutta melko lailla totuudenmukainen. Sadismia esitellessään elokuva elää paikoitellen, mutta muutoin sitä vaivaa laimeus ja hengettömyys suunnilleen kaikilla osa-alueilla. Murhaaja itse on varsin erikoinen tapaus, mutta enemmän hauskalla kuin oikeasti irvokkaalla tavalla, mikä tällä kertaaa tuntuu vain hölmöltä. Aitoa tunnelmaa saa kokea vain häivähdyksinä, eikä loppukaan oikein tyydytä, koska sen perusteella kaikki päättyy onnellisesti. Nimensä mukaisesti elokuva on aito giallo, mutta ei juuri tee kunniaa lajityypilleen.

[Rasimus]

Aloituksesta sen jo näkee. Aniharva leffa on sellainen, ettei sen tahtia ja mielenkiintoisuutta määrää jo aloitus. Nightwatchin vertailu mihin tahansa muuhun leffan todistaa tämän: Kun aloitetaan kohtauksella, jossa estetään eukkoa lyömästä käsiään yhteen ja jossa nukelle kasvaa hämähäkinjalat, niin tietää että nyt on tulossa vähintäänkin mielenkiintoinen elokuva.

Valitettavasti MTV3 lähetti leffasta noin viikko sitten englanniksi dubatun version, missä ei sinänsä ole vikaa, mutta kun huulisynkka vain sattuu mua häiritsemään vaikka onkin ammattitaitoisempaa kuin monessa sakemannikanavan lähetyksessä (kuvitelkaa Arska puhumassa dubattua saksaa, jotenkin sopivaa ja perverssiä yhtä aikaa...).

Vikansa leffassa tosin on, eikä se kohoa fantasiagenren parhaimmistoon, mutta hyväksi sitä silti voi kutsua. Jostain syystä en tahdo muistaa minkälainen jatko-osa Daywatch oli, ja sarjan päättävää kolmatta osaa Twilight Watchia vielä odotellaan - Fox kuulemma omistaa oikeudet.

Ai niin! Rogue Assasin tuli katottua myös, mutta se ei ollut niin erikoinen vaikka olikin taattua Jason Statham ja Jet Lee -laatua. Mikä siinä on, että kun Statham esiintyy leffoissa joissa on enemmän juonellista ja ns. älyllistä viritystä, ne seuraavat samaa tiettyä yksioikoista ja kömpelöä kaavaa? Tää muistutti meinaan ihan tolkuttomasti leffaa Chaos, vaikka lopputvisti ei ollut läheskään yhtä ennustamaton (miten idioottina ne katsojaa oikein pitää?)

Mä oon harkinnut Agoran vuokraamista, mutta aina on ollut jotain muuta (mahdollisesti huonompaa) katottavaa. Onkohan se mistään kotoisin?

[Pisania]

Ponyo rantakalliolla

Vihdoin ja viimein tuli tämäkin sitten nähtyä, lainakappaleena tosin ei vieläkään omana. Leffa oli hurjan suloinen tarinaltaan ja visuaaliselta puoleltaan ja onkin tosi vaikeaa määritellä mikä tökki vastaan ja miksen ole jo tilaamassa tätä lähimmästä nettikaupasta. Ponyo nyt ei vaan saanut minua yhtä lääpälleen kuin esim. Totoro ja Henkien kätkemä ja mieleen jäi paljon kysymyksiä joihin en saanut vastauksia.

Spoileri (klikkaa näytä/piilota)

esim. Oliko Lisa Sosuken äiti vai ei ja jos oli niin miksei sitten kutsunut häntä äidiksi? Miksei Toki-mummoa lukuunottamatta kukaan ihmetellyt Ponyo-kalan epäkalamaista ulkonäköä? Mikä Ponyon isä oikein oli miehiään (hän sanoi joskus olleensa ihminen)?

Musiikkikaan ei ollut järin mieleenpainuvaa, niin kuin ghibleissä yleensä. Mutta kaipa minä tämän joskus ostan kun kohdalle sattuu.

[Rasimus]

Jotenki Ponyo ei vain ole osunut mun silmään vuokraamossa. Outoa... Se kyllä on katsomislistalla.

No sitten sitä mun kesäleffalistaa eli vanhempia pätkiä, joita olen haalinut käsiini kotomaan ulkopuolelta kun jostain syystä niitä ei suomiversioina vaivauduta kauppaamaan:

eXistenZ
Tietokonepelifriikeille suunnattu elokuva, sen verran osuvasti huomioidaan skriptatut tapahtumat ja pelien logiikka. Eikä P. K. Dick -visiotkaan ole kaukana (paitsi että Dick oli vähemmän aineissa kirjoittaessaan). Suunnattu tietenkin myös Videodrome-tyylisen Cronenberg-hämyilyn ystäville. Mistä hitosta se jätkä kaivaa painajaisvisionsa? Entä oonko mä jotenkin pervo kun en pysty olemaan rinnastamatta selkärankaan tehtyjä bioportteja ja niihin kytkettöviä kaapeleita johonkin ihan muuhun? Cyberpunk-leffojen parhaimmistoa, kaikista puutteistaan huolimatta. Eniten rassaa se, että Cronenberg on aina, poikkeuksetta aina, tehnyt elokuvia jotka jäävät jotenkin etäisiksi ja tunteettomiksi (jos ei ällötyksiä oteta huomioon) - mutta sitä voi pitää myös nerokkaana tyylikeinona. Herra C ei tarkoita leffojaan miellyttäviksi, ymmärrettäväksi tai samaistuttaviksi, ne ovat jotain ihan muuta. "Hit by a car - Game that puts you in the driver's seat"!

Return to Oz
On mielestäni parempi kuin alkuperäinen 30-luvun versio, jonka kimakkaäänisistä pikkuihmisistä mä nään vieläkin painajaisia ("The witch is dead!"). Tosin se johtuu siitä, että mä arvostan enemmän tällasta goottilaista synkkyyttä kuin karamelliväristä satumusikaalielokuvaa. Vaikka eipä tääkään sentään Burtonia ole. Tai Päättymätöntä Tarinaa. Kuitenkin fantasialeffojen parempaa päätä, joka sisältää keskinkertaisuudestaan huolimatta parempia visioita kuin viime vuosien Sormusten herra -kloonit (varmasti sinänsä hyvistä fantsukirjoista).

[Astorethein]

Apocalypto

Tuli katsottua tämä nyt toistamiseen, ja kyllähän Mel Gibsonin massiivinen maya-seikkailu on voimansa säilyttänyt. Eepoksella on mittaa noin 2,5 tuntia, mutta sen intensiivinen ote ei irtoa kertaakaan, vaikka pientä lipeämistä onkin silloin tällöin havaittavissa. Elokuvassa on useita kohtia, joissa kukaan ei lausu kymmeneen minuuttiin repliikkiäkään, mutta hahmot puhuvatkin enemmän ilmeillään ja katseillaan, minkä lisäksi omaa kieltään puhuu myös armottoman graafinen väkivalta. Kun kallo murtuu nuijaniskusta, se näyttää oikeasti kivuliaalta. Kun mies juoksee pakoon saalistajiaan, katsojakin hengästyy. Tällaista fyysisyyden tuntua elokuvat tarjoavat vain harvoin, mikä on kaiken muun ohella vahva ansio tässä järkäleessä, jonka perusteella Gibson saattaa olla oikeastikin hiukan hullu.

The Rite

Elokuva uskonsa kanssa kamppailevasta papista, joka lähtee Vatikaaniin kouluttautuakseen manaajaksi herätti mielenkiinnon jo aihepiirillään, minkä teki myös sen osakseen saama ristiriitainen palaute. Mielipiteet puolesta ja vastaan tarkoittavat kokemukseni mukaan jotain muuta kuin keskinkertaisuutta, ja sen tämä elokuva kiitettävästi välttääkin. Tästäkin on eri mieltä moni sellainen, joka haluaa nähdä elokuvan vain jännityksenä tai kauhuna, mutta itse ajauduin pitkästä aikaa elokuvaa katsoessani jopa hiukan ajattelemaan. Siitäkin huolimatta, että en ole uskovainen tai edes kovin hengellinen ihminen, mikä laskettakoon elokuvalle ansioksi.

Elokuva on joiltakin osin kauhua tai jännitystä, mutta enemmän se on mielestäni draama. Monet riivauskohtaukset ovat kutkuttavan häiriintyneitä ja painostava tunnelma yleisemminkin harvinaisen vahva. Kun yliluonnollisuudet esitetään tarpeeksi rajuina, vakava draama menettää vakavuudestaan aavistuksen, mutta kuitenkin vain aavistuksen, mikä saa elokuvan tuntumaan lähes loistavalta. Laahaavuutta on siellä täällä, mutta tässä tapauksessa verkkaisuus on moninkertaisesti parempi kuin liika kiirehtiminen. The Rite on kokonaisuutena mukavan positiivinen yllättäjä.

[SaphiraxD]

Prinsessan ryöstö
Vuosikausia oli etsinyt tätä elokuvaa. Ja sitten se kiitos IGS:n viimein löytyi. Kyseessä on Rob Reinerin ohjaama elokuva 80-luvun loppupuolella, oli se vain vieläkin yhtä hauska.
 
Orpokoti
Kauhuleffa, ikärajana 13 vuotta, ja pelotti yhtä paljon kuin se olisi ollut suunnattu 15-18-vuotialille. Varmaan se poika sen naamion kanssa...vaikkei sinänsä leffa ollut pelottava, vaan se poika 

Autot
Tässä sitä 2 odotellessa tuli pikkuveljen kanssa katsottua

[Rasimus]

The Cell. Jennifer Lopez. Pönttö tarina. Kaunis ja groteski elokuva. Loppusaldo asettuu positiiviselle puolelle. Elävästi on jäänyt mieleen hevoskohtaus.

Transporter 3. Pari ekaa osaa oli just sitä mitä Jason Stathamilta odottaakin, mutta nyt alkaa tää leffasarja jo rassata. Asiaan vaikuttaa pirun ärsyttävä muija.

Geishan muistelmat. No joo... Kiinnostava epookkidraama, mutta jokin tökki. Mielenkiinto hävisi suunnilleen 2. maailmansotaan päästessä ja homma alkoi olla liian nyyhkyä mun makuuni.

Miksi muuten epookkidraamojen pitää aina loppua surumielisesti siihen, että aika entinen ei koskaan enää palaa? Siinä mielessä kiinalaisten oma propagandaversio Kiinan keisarista oli mainio: sehän päättyi kommunistisen vallankumouksen uudelleenkouluttamaan keisariin, joka ylisti onnellisuuttaan uudessa maailmassa vapaana keisariuden paineista  

Prinsessan ryöstö

Loistava valinta. Etenkin tapa kertoa tarina selvästi satukirjamaisiin vaiheisiin jaettuna aina dialogia myöten kolahti muhun. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että tämäkin leffa muistaakseni perustui satukirjaan.

[Katri]

Morsiusneidot / Bridesmaids

Elokuva kertoo naisesta joka ryhtyy parhaan kaverinsa kaasoksi ja saa rinnalleen toinen toistaan erikoisempia morsiusneitoja. Häiden järjestelyt vievät melkoisiin tilanteisiin kun yksi neidoista olisi turhankin pätevä samaan hommaan. Tekijäkaarti on osin samoja kuin elokuvissa Paksuna, 40-v ja neitsyt. Tiedossa oli siis melko kevyttä kamaa.

Mutta ah ja voih, itkin ja nauroin. Epäilemättä osa pissa/kakka/noloilu otoksista oli pitkiä tai liian pitkiä, mutta osa nauratti todella. Ja mukaan oli vielä laitettu päähenkilön sielun tuskaa joka tuntui yllättävän helpolta tunnistaa. Päähenkilö oli loistava.

En tiedä tykkäävätkö pojat tästä noiden herkistelyjen takia. Tosin ehkä tytötkään eivät tykkää tästä p/k/n juttujen takia. Ehkä tässä on siis kaikille jotakin.

[Astorethein]

The Book of Eli

Maailmanlopun jälkeiseen Amerikkaan sijoittuva elokuva miehestä, joka suojelee hallussaan olevaa arvokasta ja ihmisiin voimakkaasti vaikuttavaa kirjaa. Päähahmona nähtävä parrakas Denzel Washington sopii hyvin hiljaisen ja päättäväisen matkamiehen rooliin ja samaa voi sanoa myös Gary Oldmanista, joka vakuuttaa kirjaa tavaoittelevana vallanhaluisena kaupunginjohtajana. Elokuvan maailma on perinteisen post-apokalyptinen aavikkojen hallitsemine maisemineen ja puoliksi raunioista koostuvine kaupunkeineen, mutta liika tuttuus ei häiritse, koska tunnelma on kohdillaan ja hahmoistakin löytyy luonnetta. Kuvasto tuo vahvasti mieleen Mad Max-elokuvat, mutta tällä kertaa katsojalle ei tarjota rempseää seikkailumeininkiä vaan tiukkaa ryppyotsaisuutta, mikä itseäni ei kylläkään haitannut missään määrin.

Tapahtumien polttopisteessä olevan opuksen perimmäistä luonnetta ei ole vaikea arvailla, ja elokuva käsitteleekin jonkin verran uskonasioita, mistä sen vakava yleisilme ja harras tunnelma ovatkin peräisin. Kovin syvälle ei mennä, mikä on luultavasti yhtä paljon puute kuin ansio, koska kyse on pohjimmiltaan kuitenkin toiminnallisesta ajojahtitarinasta. Kuitenkin päähenkilön omaa sielunelämää olisi voitu tutkia laajemminkin, koska miehen motiivit kirjan suojelemiseen selitetään varsin töksähtävästi ja kiireellä. Viihdyttävä toiminta ja vahva tunnelma auttavat kuitenkin paljon eikä ainakaan minua haitannut, että uskoa sivuavaksi tarinaksi The Book of Eli on melko yksinkertainen elokuva.

[Q_Black]

Sucker Punch - Aika tunteita herättävä leffa. Tekee vaikutuksen synkkyydellään. Kaunis tyttö passitetaan syyttömänä vankimielisairaalaan. Hän luon mielikuvitusmaailman, jossa hän taistelee pahiksia vastaan ystävien avulla. Taistelukohtaukset oli näyttäviä, sairaalameno jotenkin karmivaa. Selvää on, että kaikki eivät tästä leffasta pidä, mutta minusta oli katsottava ja kylmiä väreitä aiheuttava pläjäys.

[Rasimus]

Juuh. Book of Eli on mainio postapokalypsipätkä, vaikka mä olisinkin käsitellyt uskontoa vähän tylymmin - nyt leffa alkoi tuntua raamattuyhdistyksen mainokselta.

Mä muuten katsoin kanssa Sucker Punchin ja kirjoitin oman kommenttini leffasta etukäteen ennen kuin hoksasin, että Q_Black oli ehtinyt ensin... No, ei editoida vaan annetaan sitten toinenkin juonikuvaus...

...

Mikä hitto siinä on, että tietokonepelielokuvat eivät muistuta pelejä juuri lainkaan? Mitä nyt Doomissa oli hieno ensimmäisen persoonan kohtaus ja House of Deadiin oli Uwe Boll suuressa viisaudessaan leikannut pätkiä suoraan itse vuoden 1996 pelistä (siis vuoden 1996... Voitte kuvitella miten legopalikkavisiot istuvat pähkinöillä maksettujen "tehosteiden" sekaan...)

Sen sijaan elokuvat alkavat muistuttamaan yhä vain enemmän tietokonepelejä: Sucker Punchia katsoessa kävi mielessä kysyä, että millä grafiikkakortilla toi pyörii noin sulavasti ja näyttää noin nätiltä... (Ja Scott Pilgrim vs Worldinkin piti perustua sarjakuvaan, vaikka se oli selvä peli ihan voimapalkkeja myöten)

Muutenkin leffa oli just tietokonepelikamaa sijoittuessaan totaalisen erilaisiin ja tyyliteltyihin ympäristöihin (kenttiin), joissa kohdattiin mm. steampunk-tekniikalla eloon herätettyjä kaasunaamaripäisiä eläviäkuolleita natsisotilaita, isoja pomo-henkisiä yarilla (eräänlainen keihäs) taistelevia jättiläissamuraita, mechoja, valojuovaluodeilla ladattuja miehen kokoisia miniguneja jne. Ehkä pieni tyylirikko oli leffan alku, joka toi enemmänkin mieleen musiikkivideon.

Ei siinä mitään... Tuo kaikki on itse asiassa juuri se syy, miksi leffa kannattaa nähdä. Oli meinaan tolkuttoman kaunista katsottavaa. Aniharva on tähän mennessä pystynyt käyttämään tällasta kuvastoa yhtä innovatiivisen oloisesti (tulee mieleen vain Sky Captain, 300 ja aikoinaan Matrix).

Paitsi että Suckerin grafiikat on jo nähty scifistisissä räiskintäpeleissä ennenkin,
mikä hieman söi tehoja. Lisäksi, jos kohta ei jo aleta elokuvissa tajuta että maailmassa on muitakin miekkatyyppejä kuin katana, ja taistelutekniikoita jotka eivät tule idästä, niin mä alan haukkumaan elokuvia jo ihan periaatteesta...

Juoni ja tarina? Juu, sellanenkin löytyy, vaikka uhkaa jäädä tehosteiden ja toiminnan jalkoihin. Päähenkilö Baby Doll joutuu mielisairaalaan, havahtuu huoratalossa, alkaa juonimaan muiden tyttöjen kanssa pakoa, kaikkine pakoelokuvien käänteineen. Pelimäiset kohtaukset symbolisoivat tämän pakosuunnitelman vaiheita ja sisältöä. Loppujen lopuksi käsissä on todellisuutta pakoilevan mielen kuvaus, joka pärjäisi luultavasti omillaankin jos tehostesirkus jätettäisiin vähemmälle (mikä taas ei sekään tunnu hyvältä) ja laajennettaisiin leffan juoniosuuksia.

Btw. Ohjaaja Zack Snyder oli sitten vastuussa myös 300:sta ja Watchmenistä... Vetäkää niistä johtopäätöksenne.

[Astorethein]

Far Cry

Lisää pelifilmatisointien aatelia aidossa Boll-hengessä. Elokuva kuuluu miehen uudempaan tuotantoon, jossa tekninen osaaminen ja tapahtumien oikeaoppinen rytmitys ovat ihan siedettävällä tasolla. Lopputuloksena on ehtaa keskinkertaisuutta, mikä on selvä todiste ohjaajan kehittymisestä. Filmi on ilmeisesti tuotettu isollakin rahalla, mikä ei kylläkään näy tai tunnu juuri missään, koska toteutus on melko halpismainen ja siksi tietysti hyvin Boll-uskollinen. Alkuperäisen pelin paratiisisaaren sijaan elokuva sijoittuu havupuiden keskelle, mutta sen verran pelille ollaan uskollisia, että päähenkilöllä on yllä kirkkaanvärinen havaiji-paita. Tusinatoiminnan ystäville tai Boll-pervertikoille uskallan suositella, muuten kannattaa jättää väliin.

Zombie Strippers

Välipalana tuli katsottua puolitoista tuntia kenties likaisinta kuraa mitä on vastaan tullut, mikä tarkoittaa niin äärimmäistä huonoutta, että kyse on huonoudesta ainoastaan sanan negatiivisimmassa merkityksessä. Strippiklubille iskee virus, joka muuttaa tanssijat zombeiksi, mistä yleisö luonnollisesti innostuu entistä enemmän. Syntyy jopa kilpailua siitä, ovatko zombi-naiset parempia esiintyjiä kuin terveinä säilyneet. Seuraa tuskastuttavan pitkiä tanssikohtauksia, joissa ilmeisesti pitäisi olla jotain eroottista. Kun homma karkaa käsistä, joudutaan zombeista pyrkimään eroon, mikä puolestaan johtaa huonoihin toimintajaksoihin, jotka eivät viihdytä millään tavalla. Paljastin äsken juonen kokonaisuudessaan, sillä strippauksen ja lahtaamisen lisäksi elokuvassa ei tapahdu muuta.

Kuvittelin, että näin järjetön idea voisi hyvinkin poikia mielipuolista ja kipeällä tavalla toimivaa komediaa, mutta kaikki hauskaksi tarkoitettu saa vain vaivaantumaan. Kinkyä pervoiluakaan ei juuri ole tarjolla, vaikka pornotähti Jenna Jameson esiintyykin hetken aikaa alussa. Robert Englund on kiva plussa strippiklubin kahjona johtajana, mutta muuten elokuva on silkkaa halvalla tuotettua amatöörimäistä kuonaa alusta loppuun.