Dark ShadowsTim Burtonin uusin. Pääosissa tutusti ja turvallisesti Johnny Depp ja Helena Bonham Carter, lisäksi muun muassa Eva Green, Michelle Pfeiffer, Chloë "Hit-Girl" Moretz ja omituisen lyhyessä ja merkityksettömässä sivuroolissa Christopher Lee. Perustuu samannimiseen televisiosarjaan (suomeksi
Yön vampyyrit), jonka faneja Burton ja Depp ilmeisesti ovat.
Elokuva oli parempi kuin mitä siltä odotin, mutta minun on tunnustettava, etten odottanut siltä juuri mitään. Suurin huolenaiheeni oli, että vampyyriaihe typistyisi koomisen pohjasävyn vuoksi hajuttomaksi, mauttomaksi ja... no, verettömäksi. Huoleni oli onneksi turha, sillä Burton kyllä osaa löytää ohjauksessaan sen kauhun ja komiikan maagisen tasapainon.
Elokuva kärsi kuitenkin pienoisesta fokuksen puuttumisesta ja lepsusta ohjaustyöstä. Vampyyrit ja komedia sopivat kyllä yhteen yllättävän hyvin, mutta moni asia elokuvassa olisi voitu toteuttaa paremmin. Esimerkiksi se tieto, että
, tulee lopussa aivan seinän takaa ilman, että paljastusta on pohjustettu millään tavalla. Lisäksi lopun kohtauksessa, jossa
Elizabeth ja Barnabas syöksyvät alas kalliolta, olisi Barnabaksen ratkaisun pelastaa Elizabeth muuttamalla hänet vampyyriksi voinut edes pitää salaisuutena siihen saakka, kunnes he ovat jo osuneet kallioihin.
Nyt kohtauksesta puuttui kaikki jännitys ja yllättävyys.
Chunking ExpressWong Kar-wain käsikirjoittama ja ohjaama hämmentävä mutta samalla upean kaunis ja seesteinen ihmiskuvaus. Pääosissa Brigitte Lin, Tony Leung Chiu-Wai, Faye Wong, Takeshi Kaneshiro ja Valerie Chow. Tarina jakautuu kahteen eri osaan, joista molemmissa seurataan Hong Kongilaisen poliisin rakkaushuolia. Satunnaisen törmäyksen lisäksi tarinat eivät kuitenkaan koskaan kohtaa. Uneliaat miljööt, hahmojen omituistakin omituisemmat monologit ja pienoisena mausteena huumemurha, voiko sitä muuta enää elokuvalta toivoa?
Paranormal ActivityPienen budjetin indiekauhuleokuva (maksoi 15 000 dollaria ja tuotti 193
miljoonaa!), joka kulkee muutenkin tyyliltään tiukasti
The Blair Witch Projectin jalanjäljissä. Ohjaus Oren Peli, pääosissa Katie Featherston ja Micah Sloat, jotka esiintyvät elokuvassa omilla nimillään.
Nykypäivän lähinnä mahdollisimman oksettavaan väkivallan kuvaukseen tähtäävien gorn-elokuvien boomin aikana on mukava törmätä myös tällaisiin elokuviin, jotka onnistuvat synnyttämään pelon tunteen äärimmäisen yksinkertaisin ja pelkistetyin keinoin. Elokuva kertoo nuoresta avoparista, jotka uskovat talossaan kummittelevan ja alkavat kuvaamaan tapahtumia videokameralla, jonka kautta tarina välittyy myös katsojille.
Elokuvassa kaikkein nerokkainta on se, miten se vetoaa ihmisen perustavanlaatuisimpaan vainoharhaisuuden tunteeseen, siis juuri siihen, mikä iski aina päälle lapsena, kun oli nähnyt hieman turhan pelottavan elokuvan juuri ennen nukkumaanmenoa. Narahdukset ja liikkeet pimeässä ovat juuri
Paranormal Activityn parasta antia - sekä se, miten vähän elokuvassa lopulta tapahtuu mitään oikeasti pelottavaa.
Paranormal Activity luottaa paljon katsojan mielikuvitukseen, ja henkilöstä riippuen se tekee elokuvasta joko käsittämättömän tylsän tai aivan tolkuttoman pelottavan.
Paranormal Activity 2Paranormal Activityn jatko-osa. Ohjaajana Tod Williams, pääosissa Sprague Grayden, Brian Boland, Molly Ephraim, ja aiemman osan Featherston ja Sloat tekevät pienet sivuroolit. Budjetti on tällä kertaa jo kolmen miljoonan luokkaa.
Paranormal Activityn kaltaisten elokuvien jatko-osilta ei nyt mitään tajunnanräjäyttäviä taiteellisia ratkaisuja tarvitse odottaa, ja
Paranormal Activity 2 onnistuu jokseenkin hyvin siinä, mitä siltä haetaankin. Elokuvan tapahtumat välittyvät kotivideokameran lisäksi tällä kertaa myös ympäri taloa asennettujen turvakameroiden kautta. Ratkaisu on sangen kekseliäs ja toimii erittäin hyvin kauhun kannalta; nopeat siirtymät kamerasta ja kuvasta toiseen tehostavat entisestään vainoharhaista tunnelmaa.
Elokuvan ainoana miinuksena on sen kauhun puolesta luokattoman huonosti toimiva loppu.
Kohtaus, joka aluksi vaikuttaa viimeiseltä, on kyllä pelottava, mutta sitten kaikki onkin yhtäkkiä hyvin ja seuraa vielä toinen huomattavasti lyhyempi, jossa kaikista päähenkilöista hankkiudutaan vain eroon nopeasti ja mielikuvituksettomasti muutamassa sekunnissa.
Tämä on omalla tavallaan hyvin ongelmallista, sillä koko
Paranormal Activity-sarjan kantavana ajatuksena on tapahtumien kulminoituminen demonin lopussa koittavaan hyökkäykseen.
The Blair Witch ProjectYllä mainittujen elokuvien innoituksena toiminut ja käsivarakameran käytön suosioon nostanut kauhuelokuva. Ohjaajan penkin ovat tällä kertaa jakaneet Daniel Myrick ja Eduardo Sánchez. Pääosissa Heather Donahue, Michael C. Williams ja Joshua Leonard.
Elokuva panostaa
Paranormal Activityjen tapaan katsojan vainoharhaisuudentunteen herättämiseen ja tunnelman huolelliseen virittämiseen. Erityisen kiinnostavaa elokuvassa on sen realistisuus ja aikanaan poikkeuksellinen internetin avulla toteutettu markkinointikamppanja, jossa elokuvan tueksi tekaistiin lukuisia sen tapahtumia kuvaavia dokumentteja.
Boondock Saints - Etelä-Bostonin enkelitKirjoitin aiemmin tähän ketjuun tämän elokuvan jatko-osasta, jonka näin ennen ykköstä. Nyt olen nähnyt myös lyhyeksi jääneen sarjan aloittavan osan, ja minun täytyy sanoa, että (luultavasti pitkälti erinäisiltä tutuiltani saamani valtaisan hypetyksen vuoksi) olin hieman pettynyt.
Ohjaajana jatko-osan tapaan Troy Duffy ja pääosissa McManuksen veljeksinä Sean Patrick Flanery ja Norman Reedus. Elokuvan herkullisimman roolin tekee kuitenkin Willem Dafoe eksentrisenä FBI-agentti Smeckerinä.
Elokuvan kiinnostavin ratkaisu on toimintakohtausten tapahtumien kulun paljastaminen vasta niiden jo päätyttyä takaumien muodossa. Kuitenkin, jatko-osan tapaan ongelmaksi muodostuu se, että toimintakohtaukset ovat kaikesta huolimatta yksinkertaisesti
tylsiä; ihmiset vain seisovat ja ampuvat ilman huolen häivääkään. Elokuvan ikimuistoisin toimintakohtaus onkin se, kun veljekset
eivät tee näin vaan roikkuvat katosta ja ampuvat.
Elokuvan juoni on kyllä toimiva ja tunnelma mukavan kepeä. Siinä mielessä
Boondock Saints on ihan katsomisen arvoinen elokuva, mutta ei se missään nimessä parhaita näkemiäni toimintaelokuvia ole.
30 päivää kaamostaDavid Sladen ohjaama, samannimiseen sarjakuvaan perustuva vampyyrielokuva. Asetelmaltaan mielenkiintoinen, mutta ei lopulta millään asteella pelottava tai edes kiinnostava elokuva. Elokuvan hahmot jäävät loukkuun Alaskalaiseen pikkukaupunkiin talven pimeimpänä hetkenä, jolloin auringosta ei näy vilaustakaan kolmeenkymmeneen päivään. Missään vaiheessa ei synny kunnollista vaikutelmaa ajan kulumisesta niin kuin zombie-elokuvissa - ei ruoan säännöstelyä tai talojen linnoittamista, niin ei mitään.
Vampyyrit näyttävät kyllä ihan hyviltä, ei siinä mitään, mutta kun kauhu on luokkaa "Aah, taas joku raahattiin jaloistaan pimeyteen!" niin eikö se kaikki ole jo hieman nähtyä? Lisäksi päävampyyri saa aivan liikaa ruutuaikaa ottaen huomioon, että hän solkkaa jotakin ihme vampyyrikieltä, josta ei ota mitään tolkkua. Huonoinkin zombie-elokuva hakkaa tämän mennen tullen kaikilla osa-alueilla.
Nosferatu (1922)F. W. Murnaun klassinen mustavalkoinen ja mykkä kauhuelokuva. Murnau halusi ohjata alkuperäisen Bram Stokerin
Draculan elokuvaksi, johon ei kuitenkaan saanut oikeuksia, mutta päätyi tekemään elokuvan joka tapauksessa muuttaen ainoastaan kaikki kirjassa esiintyneet nimet. Ohjaaja haastettiin oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta, ja hän hävisi jutun, minkä seurauksena koko elokuva oli vähällä hävitä historian hämärään. Muutama kopio kuitenkin säilyi, ja nykyään
Nosferatua pidetään periaatteessa yhtenä lukuisista
Dracula-adaptaatioista.
Halusin nähdä elokuvan pitkälti Max Schreckin kuuluisan roolisuorituksen kreivi Orlok/Draculana vuoksi, mutta ilahduin siitä, kuinka karmiva elokuva vielä tänäkin päivänä on. Etenkin Hans Erdmannin laatima musiikkiraita antaa
Nosferatulle aivan omanlaisensa häiritsevän tunnelman.
Citizen KaneSuurin aukko elokuvasivistyksessäni on viimeinkin, vuosien odotuksen jälkeen, paikattu! Ohjaajana ja nimikkoroolin näyttelijänä Orson Welles. Minun on helppo ymmärtää, miksi elokuvaa pidetään niin suuressa arvossa. Kuvalliset ratkaisut ovat nykypäivänkin näkökulmasta edelleen vaikuttavia, mutta ennen kaikkea tarina on säilyttänyt loistavasti iskevyytensä. Kanen hahmo rakennetaan huolella, eikä elokuva missään vaiheessa pitkästytä, vaikka loppuratkaisun tietääkin (siis kuka sitä ei tuntisi?)
Royal TenenbaumsWes Andersonin draamakomedia. Pääosissa Gene Hackman, Anjelica Huston, Danny Glover, Bill Murray, Gwyneth Paltrow, Ben Stiller, Luke Wilson ja Owen Wilson.
Kurssitoverini suositteli tätä minulle, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei elokuva oikein iskenyt minuun; pidin huomattavasti enemmän Andersonin toisesta ohjaustyöstä
The Darjeeling Limited. Ymmärsin kyllä, minkälaista kerrontaa elokuva tavoitteli, mutta jotenkin se ei vain koskaan tuntunut saavuttavan sitä. Elokuvalla oli hauskat kohtansa, ja ajatuksena se toimi ihan mallikkaasti... mutta se jokin jäi vain puuttumaan.
The FountainToinen elokuva, jota minulle suositeltiin yliopiston suunnalta. Ohjaajana Darren Aronofsky (muun muassa
Black Swan). Pääosissa Hugh Jackman ja Rachel Weisz.
Elokuva kuljettaa rinnakkain kolmea eri kertomusta. Yksi on tarina Tom-nimisestä, vaimonsa Izzin syövälle parannuskeinoa etsivästä tutkijasta. Toinen on Izzin kirjoittama kertomus kuningatar Isabellasta ja konkistadori Tomásista, joka etsii Elämän puuta Mayojen asuttamasta Keski-Amerikasta. Kolmas puolestaan keskittyy "astronautti" Tomiin, joka matkaa Elämän puun sisälleen sulkevassa kuplassa halki avaruuden (kyllä, tämä on juuri
niitä elokuvia).
Elokuva on rakenteeltaan mielenkiintoinen ja visuaalisesti vaikuttava, mutta epäonnistuu liittämään kolme eri tarinaa tyydyttävällä tavalla yhteen. Huono elokuva se ei missään nimessä ole, mutta paremminkin sen olisi voinut tehdä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana täytyy mainita tämän elokuvan suuri merkitys ohjaajalle itselleen: Aronofsky teetätti käsikirjoituksen sarjakuvaksi, kun näytti siltä, että elokuvaprojekti oli vaarassa kaatua.
Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturiTim Burtonin adaptaatio Stephen Sondheimin ja Hugh Wheelerin samannimisestä musikaalista. Elokuva kertoo tunnetun ja usein käytetyn Sweeney Toddin tappajaparturin hahmon tarinan. Pääosissa (jälleen) Johnny Depp ja Helena Bonham Carter, sekä muun muassa Alan Rickman ja Jamie Campbell Bower.
Elokuva on visuaalisesti hieno, ja se voittikin Oscarin lavastuksesta. Laulunumeroissa on parhaimmillaan hienoa vanhanajan musikaalin tuntua, mutta valitettavasti ensisijaisesti näyttelijöiden ja ensisijaisesti laulajien äänien välillä on valovuosien ero: aina kun Jayne Wisener tai Jamie Campbell Bower avaavat suunsa, kaikki muut näyttelijät jäävät väistämättä heidän varjoonsa. Näyteltyjä osuuksia puolestaan sitten hallitsevat Deppit ja Rickmanit. Kummatkin puolet suoriutuvat kuitenkin molemmista osistaan vähintääkin tyydyttävästi.
Kokonaisuutena
Sweeney Todd on hieno elokuva, on mukavaa, että Hollywoodissakin uskalletaan vielä tehdä musikaali aina silloin tällöin. Lisäksi elokuvassa miellyttivät erityisesti sen hykerryttävän synkkä tunnelma ja klassisen traaginen tarina.