Mustan skorpionin legendaFeng Xiaogangin ohjaama wuxia-elokuva, joka siirtää Shakespearen
Hamletin Kiinan viiden dynastian ja kymmenen kuningaskunnan aikaan. Pääosissa Zhang Ziyi, Ge You, Daniel Wu ja Zhou Xun.
Spektaakkelimaisuus ja visuaalisuus ovat wuxialle tyypilliseen tapaan vallalla, mutta klassinen tarina isänsä kuoleman kostavasta prinssistä antaa elokuvalle mielenkiintoisen lisämausteen.
DesperadoRobert Rodriguezin meksikolaissävytteisen "mariachi-trilogian" (jota näytän, huvittavaa kyllä, katsovan käänteisessä järjestyksessä) toinen osa. Pääosissa Antonio Banderas, Joaquim de Almeida, Salma Hayek, Steve Buscemi ja Danny Trejo. Lisäksi Rodriguezin kaveri Quentin Tarantino käväisee näyttämöllä vetämässä "one scene wonder"-roolin.
Alan olla jo hyvin vakuuttunut, etten pidä Rodriguezin tavasta tehdä elokuvia
lainkaan. En vain kykene karistamaan sitä tunnetta, että hän tekee kaiken saman, minkä Tarantino, mutta tylsällä, suoraviivaisella ja mielikuvituksettomalla tavalla.
Desperado (kuten niin monet Rodriguezin elokuvat) yrittää kovasti olla campmäisen aivotonta toimintaa, mutta ei kurkota tarpeeksi pitkälle ja lässähtää siten vain keskinkertaisen toiminnan kastiin. Elokuvalla on kyllä hetkensä; etenkin Danny Trejon salamurhaajahahmo oli aivan loistava, mutta sitäkään ei käytetty kunnolla hyväksi (seikka, jonka Rodriguez näyttää itsekin tajunneen, kun
Trejo piti kirjoittaa elokuvasarjan seuraavaan osaan mukaan, vaikka hänen hahmonsa kuoli tässä elokuvassa.
Batman (1989)Tim Burtonin yhden Oscarin (lavastus) arvoinen ohjaus, pääosissa Michael Keaton, Jack Nicholson, Kim Basinger, Robert Wuhl ja Michael Gough.
Burtonin
Batman-filmatisoinnit ovat jääneet pitkälti Christopher Nolanin
Yön ritari-saagan varjoon, mutta ainakaan minun silmissäni ne eivät ole kadottaneet aiempaa viehätystään. Oli Heath Ledger miten hyvä tahansa, Nicholsonin rooli Jokerina on edelleen aivan loistava, ja täytyy muistaa, että nuo kaksi ovat lähestyneet hahmoa hyvin erilaisista lähtökohdista.
Batmanin hahmo sen sijaan tuntuu hukkuvan taustalle aivan yhtä tehokkaasti niin Burtonin kuin Nolaninkin elokuvissa. Mielenkiintoisena huomiona Burtonin
Batman hyppää alussa hahmon syntytarinan ylitse ja paljastaa sen katsojille vähän kerrallaan, kun taas Nolanin
Batman Begins näyttää konkreettisesti, miten viittasankari aloitti uransa. Tämä ratkaisu antaa Batmanille Burtonin versiossa eräänlaisen mystisen uhkaavan auran, joka hahmolta Nolanin elokuvassa puuttuu.
Batman ei ole aivan yhtä campmäinen kuin jatko-osansa, mikä teki siitä minun mielestäni paremman. Nicholsonin rooli on ehdottomasti elokuvan parasta antia, vaikka Burtonin synkänsävytteistä ohjausta on muutenkin miellyttävää seurata.
Little Miss SunshineKahden Oscarin arvoinen (paras alkuperäinen käsikirjoitus ja paras miessivuosa) komedia. Ohjaajina ensimmäistä kertaa aviopari Jonathan Dayton ja Valerie Faris. Pääosissa Greg Kinnear, Toni Collette, Abigail Breslin, Steve Carell, Paul Dano ja Alan Arkin.
On vaikea uskoa, että kyseessä on ohjaajaparivaljakon ensimmäinen elokuva, sillä
Little Miss Sunshine on aivan käsittämättömän nerokas yhdistelmä komediaa ja draamaa. Päähenkilöt käyvät läpi niin hirvittävän synkkiä ja masentavia tapahtumia, että on vaikea ymmärtää, miten elokuvan pohjasävy onnistuu silti pysymään huvittavana. Itsemurha, kuolema, unelmien murskautuminen ja elämässä epäonnistuminen ovat sanalla sanoen
raskaita teemoja, ja kuitenkin elokuva on kiistämättä juuri komedia.
Kaikista hahmoista saadaan mukavasti draamaa irti, joskin Toni Collette jää lopulta ainoastaan "naiseksi, joka on Greg Kinnearin vaimo". Colletten hahmo heijastaa kyllä ihan hyvin Kinnearin vaikeuksia työelämässä, mutta hänen omat unelmansa ja ongelmansa jäävät ikävästi sivuun, eikä hänestä missään vaiheessa kehity kunnolla omaa hahmoaan.
Suosittelen tätä kuitenkin varauksetta kaikille, niin komedian kuin draamankin ystäville.
Abyss - syvyysJames Cameronin yhden Oscarin (parhaat erikoistehosteet) arvoinen sci-fi-elokuva. Pääosissa Ed Harris, Mary Elizabeth Mastrantonio ja Michael Biehn.
Elokuvaa tunnutaan verrattavan taajaan Steven Spielbergin
Kolmannen asteen yhteyteen. Itse en ole tätä elokuvaa nähnyt (joskin se tulee melko lähiaikoina televisiosta), joten en voi tätä lausuntoa arvioida. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että elokuvan juonikulku ei omaperäisyydellä juhli. Siitä hetkestä, kun avaruusoliot ensimmäistä kertaa näyttäytyvät, käy loppuratkaisu,
se, että nuo samaisen alienit pelastavat päähenkilöt meren pohjasta
, tuskallisen selväksi.
Elokuvan vedenalainen miljöö on kiinnostava, ja Cameronin tuntien kaikki sukeltamiseen liittyvät yksityiskohdat on kuvattu realistisesti. Kuitenkin, elokuvan draaman kaari on aivan päin mäntyä:
molemmat päähenkilöt kokevat samanlaisen, yltiödramaattisen lähellä-kuolemaa -kokemuksen, kun yksi sellainen olisi riittänyt vallan hyvin.
Lisäksi avaruusolioiden toimittama viesti ihmiskunnalle on yhtä hienovarainen kuin alasimen tiputtaminen päähän, ja avaruusolioiden läsnäolo elokuvassa tuntuu muutenkin olevan tarpeellista lähinnä, jotta saadaan mahdollisuus suorittaa näyttävä deus ex machina.
Loppujen lopuksi
Abyss on asetelmaltaan kiinnostava ja erikoistehosteiltaan kaunis elokuva, mutta tarinallisesti täysi susi - tässä mielessä siitä on helppo vetää yhdistävä linkki
Avatariin, Cameronin myöhempään yritykseen kuvata ihmisen ja avaruusolioiden kohtaamista.
Kultaisen kukan kirousCao Yun näytelmään perustuva Zhang Yimoun (muun muassa
Hero ja
Lentävien tikarien talo) ohjaus. Pääosissa Chow Yun-fat, Gong Li, Jay Chou ja Qin Junjie.
Siis lisää wuxiaa. Tavalliseen tapaan elokuvassa syvennytään hovin (ennen kaikkea keisariperheen) juonitteluihin. Puitteet ovat jälleen komeat, siinä on yksinkertaisesti jotain omaa viehätystään nähdä joukkokohtaukset tehtyinä tietokoneiden sijasta oikeilla näyttelijöillä.
Aiemmin mainitun
Mustan skorpionin legendan tapaan
Kultaisen kukan kirous ei ole kaikista muistettavimpia wuxia-elokuvia, mutta genren faneja (kuten minua) se kyllä silti eittämättä viihdyttää.
The Amazing Spider-ManMarc Webbin ohjaama tuiki turha Hämähäkkimieselokuvien uudelleenkäynnistys. Pääosissa Andrew Garfield, Emma Stone ja Rhys Ifans.
Kuten mainittu, tämän elokuvan olisi voinut aivan hyvin jättää tekemättä. Sam Raimin
Spider-Man-trilogia ei välttämättä ollut mikään ohjauksen taidonnäyte (lukuun ottamatta kakkososaa, jota ehdittiin jonkin aikaa pitää kaikkien aikojen parhaimpana sarjakuvafilmatisointina), mutta ainakin ne olivat sävyltään sopivan kevyitä verrattuna Nolanin
Yön ritari-saagaan. Hämähäkkimies on muutenkin ollut aina huomattavasti vähemmän synkkä supersankari, ja vaikka hahmo pääseekin hetkellisesti laukomaan vitsejä sarjakuvista tutulla tahdilla, ei elokuvan synkkä sävy istu kuvaan sitten millään.
Minun on myönnettävä, että olin aluksi varovaisen innostunut elokuvasta, joskin lähinnä siksi, että minua kiinnosti Liskon/Curt Connorsin valitseminen elokuvan pahikseksi. Webbin versio Liskosta oli kuitenkin minulle suuri pettymys. Terävähampaisen kuonon on korvannut tylsännäköinen litteä, puoli-ihmismäinen naama, syynä tähän Webbin mukaan se, että hahmo kykenisi ilmaisemaan paremmin tunteita. No, toimiko se? Ei, ei sitten millään. Pohjanoteeraus oli kohtaus, jossa Lisko nappaa koulun kemianluokassa kaksi koeputkea, sekoittaa niiden sisällöt keskenään ja viskaa Hämistä omatekoisella pommilla. Siis... yli-inhimillisillä voimilla, nopeudella ja aisteilla varustettu, luodinkestävä jättiläislisko turvautuu Pikku Kemistin Aloituspakkaukseen?
Kaikista pahinta kuitenkin oli, että koko sarjan uudelleenaloitus oli niin kertakaikkisen turha. Tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla joutuvani seuraamaan jälleen kerran Peter Parkerin supersankariuran alkutaipaleen vasta elokuvan ensimmäisen minuutin kohdalla. Lisäksi, koska Raimin elokuvat olivat jo kerran käyneet läpi kaikki asiaankuuluvat juonikuviot, päätyi Webb hyppäämään monet niistä kokonaan yli. Peter ei esimerkiksi hankkiudu tällä kertaa töihin Daily Bugleen lainkaan (mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että J. K. Simmonsin mahtava tulkinta J. Jonah Jamesonista
puuttuu kokonaan).
Ainoa perusteltu muutos lienee Hämiksen orgaanisten seittisinkojen vaihtaminen alkuperäisteoksen mekaanisiin, ja tämäkin Webbin mukaan "Peterin älykkyyttä hyvin havainnollistava" prosessi sivuutetaan muutamalla kohtauksella.
Toivon hartaasti, että Hollywood tajuaa supersankarielokuvien uudelleenaloituksien olevan järkeviä ainoastaan, mikäli niille on
painava syy.
Pimeän uhkaDavid Twohyn kauhusävytteinen sci-fi-elokuva, joka nosti Vin Dieselin maailmanmaineeseen. Muissa pääosissa muun muassa Radha Mitchell, Cole Hauser ja Lewis Fitz-Gerald.
Olen nähnyt
Riddickin aikakirjan jo aiemmin, mutta onneksi sen tapahtumat eivät olleet enää tarpeeksi hyvin muistissa muistaakseni, keiden hahmot ovat vielä ykkösosan jälkeen hengissä.
Pimeän uhka onnistuu nimittäin olemaan tässä suhteessa kertakaikkisen ennalta-arvaamaton. Lapsia ja nuoria teurastetaan surutta siinä missä aikuisiakin, toisin kuin monissa kauhuelokuvissa, ja kaikki klassisen selviytyjän roolin täyttävät hahmot eivät selviydy loppuun saakka.
Myös hahmojen kemiat ovat kohdallaan, ja tarinan miljöönä toimiva planeetta asukkeineen on (pienestä budjetista huolimatta) upeaa katseltavaa. Lisäksi on vielä erikseen nostettava esille valon ja varjon aivan upean taidokas käyttö; pimeys on selkeästi pimeyttä, mutta valoa on myös tarpeeksi, jotta tapahtumista pysyy perillä, eikä kuva missään vaiheessa sula epäselväksi mössöksi, niin kuin joissakin vastaavissa elokuvissa.
Suosittelen ehdottomasti kaikille sci-fin ystäville, sille on syynsä, miksi tästä elokuvasta on tullut kulttiklassikko.