Viimeisin näkemäsi elokuva? Take 2

[villasukka]

Scream

Paras Scream elokuva todellakin. Tosin minusta elokuvassa edettiin liian nopeasti ja kohta ollaankin jo Stun talossa, jossa loppunäytelmä sitten tapahtuukin. Välillä minua inhotti se, että Sidney on aina se ainoa, joka osaa tapella vastaan murhaajia. Kaikki muuthan ottavat veitsestä itseensä koko ajan, mutta Sidneyyn osuu vain muutaman kerran. 

Rakastin murhaajia! Billy ja Stu (anteeksi niille ketkä eivät ole nähneet elokuvaa) ovat koko sarjan luovimmat murhaajat, ja heidän motiivinsa ovat muihin motiiveihin verrattuna kultaa. Esim. toisessa Scream-elokuvassa toisen murhaajan motiivi oli elokuvat (tylsääää) ja toisen kosto (loppuunkulutettu).

Kyllä minulla kestikin löytää tämä elokuva! Minulla on toinen Scream ja veljelläni neljäs. Olemme molemmat etsineet tätä ensimmäistä pitkään, kaupoista ja kirpputoreilta. Onneksi keskustaamme tullut divari hankki itselleen tämän elokuvan ja minä sain sen peräti neljällä eurolla. Oli kyllä rahojen arvoinen ostos!

[Rasimus]

Välillä minua inhotti se, että Sidney on aina se ainoa, joka osaa tapella vastaan murhaajia. Kaikki muuthan ottavat veitsestä itseensä koko ajan, mutta Sidneyyn osuu vain muutaman kerran.  

Toisaalta. Tuo "yksi vahva (neitseenä pysyvä) (naispuolinen) selviytyjä" on koko kauhuelokuvalajityypin yksi tyypillisimmistä kliseistä 80-luvun alusta lähtien. Onko se sitten tahallisesti otettu leffaan, siitä en tiedä. Muistaakseni tuota "neitseellisyys"-sääntöä leffassa sentään rikottiin (en ole ihan varma).


Mä taas on katsonu muutaman taide-elokuvan ja pari vähän enemmän mainstreamia edustavaa esitystä. Olisin juossut leffateatterissakin katsomassa ihan viimeisimpiä esityksiä (ja kuluttamassa firman pian umpeutuvia kulttuuriseteleitä) mutta kun Helsingin metro on remontissa enkä halua miettiä miten bussilla pääsee keskustaan... No, ensi viikolla pitäisi päästä tarkistamaan uusin Batman.


Nine lives of Tomas Katz

Mun kaikki hälytyskellot soi tämän leffan kanssa, mutta kun jostain luin että tääkin voisi olla katsomisen arvoinen outous. Juonessa nimittäin viemäristä nousee Tomas Katz, joka pystyy vaihtamaan paikkaa ihmisten kanssa. Ensin hän nousee taksiin, ja pian taksikuski on viemäristä nousseen pummin hahmossa. Sitten taksikuski-Tomas vaihtaa roolia rupisen ja nuhruisen pikkuministeriön virkamiehen kanssa, jättäen virkamiehen hämmentyneeksi taksikuskiksi jne. Jokaisessa uudessa roolissaan Tomas levittää kaaosta, joka ei jää sokealta outoihin juttuihin erikoistuneelta poliisilta huomaamatta. Ilmeisestikin maailmanloppu on tulossa ja Tomas on sen airut.

Kiva juoni sinänsä, mutta leffa kärsii siitä, että se on ilmiselvä taide-elokuvaprojekti. Kohtaukset on kuulemma tehty enimmäkseen improvisoimalla ja tämä näkyy pahimmmilaan surrealistisena hörhöilynä, jonka aikana kameran on vain annettu pyöriä ja toivottu että henkilöt keksivät jotain kivaa. Mitään yhtenäistä tolkkua ei ole. Olisi voinut jäädä ihan hyvin väliinkin, enkä olisi surrut.


Mr. Stitch

Tämä on yksi niistä harvoista elokuvista, joita ei löydy edes ison maailman postimyyntiliikkeistä. Ainakaan mä en ole löytänyt. Tunnustan haalineeni leffan käsiini torrenttina, joka on digitalisoitu venäjäksi dubatusta kuluneesta vhs-nauhasta, jonka kuvan alalaidassa lukee "For promotional use only. Not for sale or rental". Tuli jotenkin nostalginen 80-luvun videokieltolain aikainen olo. Onneksi se venäläinen dubbaus oli vain toisella tallenteen kahdesta ääniraidasta, joten sen pystyi pistämään pois päältä.

Yli puolet leffasta tapahtuu minimalistisessa vitivalkoisessa tilassa, jossa tohtori Wakeman (Rutger Hauer) keskustelee ihmisruumiiden palasista luomansa frankensteinin hirviön (Wil Wheaton, tuttu Star Trek Uudesta sukupolvesta) kanssa filosofisia. Lasarukseksi itsensä nimennyt olento on hämmentynyt sukupuolettomuudestaan ja tyhjäksi tauluksi luodusta mielestään, johon kuitenkin sekoittuu välähdyksiä hänen rakennusosinaan käytetyistä kuolleista ihmisistä. Vai ovatko painajaiset sittenkin vain keinotekoisten ihmisaivojen itse luomia valemuistoja, joilla Lasarus yrittää rakentaa itselleen identiteettiä?

Tämä alkupuolisko on leffan parasta antia ja olisi mun puolestani saanut jäädäkin leffan ainoaksi tarjonnaksi. Olisi ollut silloin huomattavasti parempi kuin IMDb:n 4.4 antaa ymmärtää. Mutta valitettavasti puolen välin paikkeilla juonikuvioon tulee viitteitä likaisesta pelistä, armeijan supersotilasprojekteista ym. ja Lasarus karkaa ulkomaailmaan pienelle retkelle, joka kulminoituu lopulta ärsyttävän karikatyyrimaisen salaista projektia pyörittävän sotilaspomon luokse.

Kiitoksia kauheasti omaperäisen ja syvällisen alun latistamisesta kengännauhabudjettisen harrastelijakotivideon oloiseksi "toimintaleffaksi" joita YouTube on pullollaan. Tai itseasiassa vieläkin pahempaa: loppupuolisko muistutti hassuine madmax-autoineen italialaisia genreryöstöviljelyleffoja 80-luvulta, joita meilläkin lähetetään tv:stä valikoidusti vuosittaisina juhannuskalkkunoina.  


Poikani Kevin (We need to talk about Kevin)

Ensin elokuva vaikutti luotaantyöntävästi kaurismäkeläiseltä: Puoli tuntia katsellaan Tilda Swintonin kauhean huolestunutta ja masentunutta ilmettä, odotetaan että joku sanoo jotain järkevää, ja ihmetellään kohtauksia, joita ei selitellä mitenkään.

Sitten homma kuitenkin alkaa avautua ja loppupuoliskolla tuleekin jo mieleen, että nyt katsotaan ihan oikeata draamaelokuvaa eikä taide-elokuvaa ihmisen ahdistuksesta, kun oma poika paljastuu kriminaalitason psykopaatiksi. Siinä välissä selviää kuinka äidin ja pojan suhde on jo syntymästä lähtien ollut kylmä, eikä se muunlaiseksi voi enää muuttuakaan pojan alettua jo varhain osoittaa puhdasta vihaa rakkaudetonta, mutta silti yrittävää äitiään kohtaan.

Pidin elokuvasta. Etenkin Keviniä esittävien eri-ikäisten näyttelijöiden työ on vaikuttavaa kaikessa hyytävyydessään, Tilda taas ei pärjännyt kahdella ilmeellään läheskään yhtä hyvin. Ainoa oikeasti häiritsevä asia paskan alun lisäksi on perheen isän täydellinen sokeus tilanteelle, ja se ettei äiti ole yhden varhaisen lastenlääkärillä käynnin jälkeen tajunnut kärrätä poikaansa psykologin pakeille. Ehkä molemmissa on kyse vain niin yleisestä vääristyneeseen tilanteeseen tottumisesta ja tosiasioiden kieltämisestä.


Hugo

Vau. Hieno elokuva, joka sisältää suunnilleen kaikkea mistä pidän: Mekaanisia kellokoneistolla toimivia automatoneja (piti erikseen tarkistaa, oliko hienon Syberian ja vähemmän asiaanliittyvien Ankardojen luoja Sokal leffan taustavaikuttajia - ei ollut, perustuu Brian Selznickin kirjaan), sense-of-wonderia elokuvan varhaisimmista alkuajoista jolloin ihmiset todella luulivat jäävänsä valkokankaalla puksuttavan junan alle, pikkulasten silmin nähtyä historian murrosta, sekä tietenkin Georges Meliesin - elokuvapioneerin - traaginen mysteeri.

Ihan oikeasti: Tämä on elokuva unelmien ihmeellisistä ajoista, ennenkuin ne imettiin tyhjiin ja kaupallistettiin Hollywoodin toimesta, joka elokuvan tapahtuma-aikaan oli vastasyntynyt. Elokuva ei ole varsinaisesti fantasiaa, mutta se maalaa aiheensa kuin kyseessä olisi fantastinen uni. Kyllä ohjaaja Martin Scorsese silloin tällöin maaliin osuu...


Death Race 2000

Tää on siis se alkuperäinen Roger Cormanin tallin (ei ohjaama, mutta tuottama) 1975 versio.

Olen nähnyt vain yhden kerran aikaisemmin joskus pilttinä, ja silloin jäi mielikuva tyhmästä ja tylsästä elokuvasta. Nyt sen sijaan tajusin, kuinka nerokas satiiri niin fanikulttuurista, väkivaltaviihteestä kuin "leipää ja sirkushuveja" -ajattelusta tämä leffa on. Tylsyyttä ei löydy suurennuslasillakaan.

Lisäksi yllätyin, kuinka paljon Jason Stathamin uudelleenlämmittämässä versiossa oli tämän elokuvan elementtejä, mutta ilman huumorin tai satiirin häivääkään (pidän silti siitäkin elokuvasta vieläkin).

Valittamisen aihetta löydän valitusta B-elokuvien camp-komediallisesta lähestymistavasta, ja siitä, että kyborgiksi kuvattuun Frankensteiniin ei ole käytetty lainkaan erikoistehosteita. Mutta hei... puhutaan sentään vuoden 1975 kitupiikki-Cormanin elokuvasta...

Sata pistettä vanhuksista!

[Moonlord]

Les aventures extraordinaires d'Adèle Blanc-Sec (2010)
Luc Bessonilta hieno viktoriaaninen fantasia joka perustuu Jaques Tardin Adele ja hirviö sarjakuvaan ja sarjakuvamaisuuden kyllä huomaa filmistä. Adele on kirjailija joka yrittää parantaa sisarensa ja tarvitsee sitä varten Ramses II:n 5000 vuotta sitten kuolleen henkilääkärin. Kuvioita sotkemassa on myös lentolisko joka lentelee Pariisissa vapaana. Eli kaiken kaikkiaan mielenkiintoista ja humoristista fantasiaa ranskalaiseen tyyliin. Adele on filmissä kerrassaan hurmaava seikkailijatar. (8/10)

Battleship (2012)
Olin kuullut tästä vain haukkuja joten odotukset eivät olleet korkealla, joten yllätyin positiivisesti. Olihan filmi täysin pönttö jo pelkästään perusideansa perusteella (laivanupotusta alieneiden kanssa) mutta se toimii silti kohtalaisesti. Pääosissa Taylor Kitsch (John Carter) jonka roolihahmo ei kyllä vakuuta missään vaiheessa ja Alexander Skarsgård (True Blood). Liam Neesonkin pikku roolissa. (5/10)

Extraterrestre (2011) "Extraterrestrial"
Espanjalainen elokuva alkaa tilanteesta missä pari on päätynyt baarista samaan sänkyyn ja kun aamulla heräävät niin kaupunki on tyhjennetty ja taivaalla näkyy monia kilometrejä leveä ufo (kuin suoraan V-sarjasta). Scifielementit jäävätkin sitten siihen ja sarja siirtyy kolmiodraaman kuvaamiseen. Scifistille kuten minä tällainen on tietysti valtava pettymys, kun luvataan muttei anneta. Aivan kuten Another Earth leffan kanssa hiljattain. (3/10)

Aliens vs. Avatars (2011)
Lupaavan nimen takaa paljastuu Ö-luokan filmi joka on tehty Asylum studion tyyliin, mutta ei ole kuitenkaan sen, vaan on vielä kotivideomaisempi. Alieneita filmissä ei näy vaan sen sijaan löytyy predatorin tapainen hirviö joka tarvittaessa pystyy muuttumaan näkymättömäksi. Ja sitä jahtaa maapallolle kiertoradalta asti "kopionsa" lähettänyt sininen Avatar joka yrittää saada taistelurobottinsa toimimaan. IMDB keskiarvosana 1.6 ei lupaa paljoa. Elokuvan alkupuolisko kuitenkin toimii kohtalaisesti kunnes lopun älyttömyydet tiputtavat tasoa. Pikkuisen suhdedraamaakin on saatu mukaan, näyttelijät eivät ole aivan avuttomimmasta päästä sentään. Ja luvassa on elokuvan historian surkeimmin tehty robotti joten kaiketi tätä uskaltaa suositella kalkkunana :D (2/10)

[Astorethein]

Ghost Ship

Ei ole kyllä aavistustakaan, montako kertaa olen tämän nähnyt, mutta yllättävän hyvin leffa jaksoi silti viihdyttää. Se on kummallista, koska kyse on kuitenkin niin peruskauhusta kuin vain voi, kaikilla osa-alueilla. Juonessa ryhmä hylynpelastajia lähtee tutkimaan ajelehtivaa loistoristeilijää ja huomaa tietenkin pian, ettei vuosikymmeniä kadonneena olleessa laivassa ole ihan kaikki kunnossa. Siinä on tehty oikein, ettei mukana ole kirkuvia teinejä eikä mitään tissikauhun elementtejä muutenkaan, vaikka tarina onkin reilusti hölmö. Minkäänlaisia pelkotiloja elokuvasta ei saa irti, mutta kevyenä viihteenä se ajaa asiansa ihan kelvollisesti. Alun riemastuttava gore-kohtaus, jossa teräsvaijeri katkaisee joukon tanssiväkeä keskeltä poikki, kertoo elokuvan luonteesta aika paljon.

Tajusin vasta nyt, kuinka paljon tuttuja nimiä tässä on mukana. Yksi pelastusryhmän jäsenistä on Ron Eldard, joka esitti Eómeria Sormusten herrassa. Sitten on Julianna Margulies, joka on tuttu Good Wifesta. Mojovin ällikänisku oli kuitenkin huomata, että mysteerilaivaan vangiksi jäänyt aavetyttö onkin itse asiassa Emily Browning (Sucker Punchin Babydoll) parhaassa teini-iässä. Ryhmän kapteenia esittävästä Gabriel Byrnestä puolestaan pitää sanoa, että hienon Terapiassa-sarjan jälkeen hänet on aina yhtä outoa nähdä tämänkaltaisissa pikkuelokuvissa. Huvittavasti miehen olemus on tässä niin samanlainen, että hahmojenkin voi hyvin kuvitella olevan yksi ja sama. Ehkä tv-sarjan terapeutti tekee laivanpelastushommia sivubisneksenä.

End of the Line

Dark Label-merkin alaisuudessa on julkaistu suuri määrä underground-kauhua ja laatu on heittelehtinyt huonosta keskinkertaisuuden kautta melkeinpä erinomaisuuteen. Tämä tapaus kuuluu selkeästi tarjonnan parempaan puoliskoon, ja nyt kun leffa tuli katsottua toistamiseen se oli yllättäen vieläkin parempi kuin muistin. Tavallaan kyse on perinteisestä teini-slasherista, mutta väkeä ei harvenna maskipäinen sarjamurhaaja tai takametsien punaniska, vaan höyrypäinen uskontokultti. Tämä itsessään ei olisi vielä tarpeeksi kiinnostavaa, mutta kultin totaalinen mielenvikaisuus on kuvattu niin loistavan karmivasti, että elokuva erottuu massasta jo pelkästään siksi.

Elokuva tapahtuu käytännössä kokonaan pimeässä metrotunnelissa, mikä on tunnelman kannalta onnistunut ratkaisu, vaikka siihen onkin päädytty luultavasti budjettisyistä. Lahkolaiset ovat palaamassa hartaustilaisuudesta kun he saavat johtajaltaan käskyn aloittaa ihmisten pelastaminen. Maailmanloppu on tulossa ja tavoite on lähettää taivaaseen niin monta sielua kuin mahdollista ennen kuin Saatana ottaa ne omakseen. Osa metron matkustajista pakenee ja yrittää yhteisvoimin päästä maanpinnalle. Vaikka ei heti uskoisi, leffan vahvuus on hahmoissa, jotka ovat kerrankin pahviukkoa persoonallisempia. Mieleen jäi erityisesti nörtähtävä lahkolainen, joka yrittää elokuvassa raiskata useita naisia mutta ei onnistu kertaakaan. Vaikka mukana on myös sitä tavanomaista kiljuntaa ja juoksentelua, elokuva yltää silti paljon tehokkaampiin tunnelmiin kuin valtaosa lajitovereistaan.

[Moonlord]

Mr. and Mrs. Incredible (2011)
Kiinalainen humoristinen toimintafantasia joka on paljon velkaa The Incredibles animaatiolle. Eli tässäkin juonena on, kuinka supervoimat omaava pariskunta Gazer Man (Louis Koo) ja Aroma Woman (Sandra Ng) on päättänyt lopettaa supersankarijutut ja keskittyä normaaliin elämään. Kymmenen vuoden ajan he elävät kaukaisessa pikkukylässä ja onnistuvat pitämään voimansa piilossa. Kunnes kylässä järjestettävä martial arts turnaus ja nuori nainen sekoittavat rauhallista elämänmenoa.

Elokuva oli todella lämminhenkinen ja huumori oli mukavaa. Elokuvassa oli onnistuneesti näytetty jo pitemmän aikaa yhdessä eläneen rakkautta ja tämä olikin sellainen hyvän mielen elokuva. IMDB arvosana oli vain 5.3 mikä on tälle mestariteokselle hävyttömän vähän, mutta kaiketi tässä ei ollut tarpeeksi toimintaa useimmille katsojille. (8-9/10)

Hercules and the Conquest of Atlantis (1961)
Tyypillinen miekka ja sandaali leffa joita kyhättiin aikoinaan paljon. Herkuleksena komealihaksinen Reg Park. Kreikalaiset saavat jotenkin vihiä että sinne aiotaan iskeä meren takaa, ja päättävät iskeä ensimmäisenä. Mutta kuningas Anroclo ei saakkaan mukaansa kuin muutaman vangin ja joutuu kaappaamaan Herkuleksenkin mukaan unilääkkeen avulla. Vangit yrittävät kaapata laivan mutta eivät pärjää Herkulekselle ja heidät jätetään rannalle, ja lisäksi porukka vielä haaksirikkoutuu Atlantiksen rannikolle. Siellä he pelastavat uhriksi aiotun prinsessan ja joutuvat vastakkain kuningattaren ja Atlantiksen sotavoimien kanssa. Melkoisen turha filmihän tämä oli, paremminkin olisin voinut aikani käyttää. Ei nyt aivan paskimmasta päästä tätäkään genreä, elokuva toimii jotenkin mutta eipä juuri kehuttavaakaan ole. (3-4/10)

[Rasimus]

6th Day

Antakaa ku mä sanon pari juttua Artun leffoista... Herr Schwarzenegger on profiloitunut nimenomaan uskonnollisen oikeiston sankariksi. Tämä tarkoittaa vanhoillista, mustavalkoista ja antiliberaalia ajatusmaailmaa. Esimerkiksi tässä elokuvassa vastustetaan kloonausta kaikissa muodoissaan, lähinnä uskonnollisesta näkökulmasta ("entä jos sielu on eri?"). Vaikka vastapuolelle annetaan mahdollisuus perustella asiaa sairaustenhoitonäkökulmien avulla, nollataan se kaikki tekemällä vastapuolesta moraalittomia murhanhimoisia pahiksia (joita Artun on tietenkin ihan ok tappaa ilman minkäänlaisia estoja ja vieläpä one-linereita heitellen). Luonnollisestikin vastapuolen ainoasta sympaattisesta hahmosta on tehty ns. tuulimyllyä vastaan taisteleva Don Quijote (eli jos joku on kuollakseen, niin hän kanssa kuolee vaikka kuinka kloonataan), joka vain todistaa kloonaushaaveiden vääryydestä ja turhuudesta. Voi kun joskus näkisi Arskan esittämässä oikeasti psykopaattista ja moraaliltaan harhaista tappajaa, joka vain kuvittelee olevansa oikeassa ja suuri sankari, tyyliin Breivik.

Ai elokuva noin elokuvana? Mun mielestä Artun parhaimpien leffojen puoliskoon kuuluvaa scifiä. Elokuvassa on vähän enemmän ajatustakin mukana, enemmän kuin toisessa melkein oikeasti scifiksi luokiteltavassa Total Recallissa. Etenkin genretietoisuus viihdytti, kun VI-psykiatri sanoo "Kuvittele, että kaksi kilpikonnaa on aavikolla..." (Bladerunner-viittaus?), lisäksi kloonattavien pahisten kiroilu saamistaan kuolettavista vammoista on hauskaa, puhumattakaan tulevaisuuden automatisoiduista palveluista ("Soititte hätäkeskukseen. Puhelunne on tärkeä meille. Vastauksenne helpottavat työtämme"), ja lopun alussa tullut sä-ootkin-klooni-twisti. En ymmärrä IMDb:n 5.8:aa, pitäisi olla puoltoista korkeampi.


Shrooms

Mennään metsään. Innostutaan popsimaan sieniä jotta saataisiin halluja. Kaveri katoaa. Ja mitäs sitten tehdään? No popsitaan lisää sieniä! Voi jeesus mitä roskaa, jopa teinikauhuelokuvan mittapuulla. Miten hitossa Asto osaa valita Dark Labelilta niitä hyviä elokuvia, kun taas mä katson vaan tv-tarjonnan surkeimpia luomuksia?

[Rasimus]

Barb Wire

Mä myönnän katsoneeni leffan pienessä sievässä, mutta en usko tämän olevan sittenkään ihan niin kauhean huono. Tai että Pamela Anderson olisi pelkkä tyhmä isotissinen blondi. Olen nähnyt Pamelan liian monessa tahallisen campissa esityksessä uskoakseni, että nainen (tai tämän agentti/manageri) ei ymmärtäisi puutteitaan ja pystyisi tekemään fiksulla tavalla itseironisia rooleja. Barbwire kuuluu mielestäni juuri tähän kastiin: tahallisesti roskaksi tehty elokuva, koska tiedetään, ettei Pamelasta ole ainakaan Casablancaan (jota leffa muuten kovasti muistuttaa).

Eli siis... Elokuva on mielenkiintoisella tavalla cyberpunk-genren edustaja: Lavastus ja tehosteet muistuttavat 80-lukua, vaikka tuotantovuosi on 1996. Tarkoittaa teollisuusalueella kuvattuja varastotaloja, mutta ei tunnistettavaa CGI:tä tai edes Bladerunneriin (1982) verrattavia neon-valokaupunkeja. Pelottavasti elokuva on myös cyberpunk-genren keskikastia, eli miten huonoa on siis se cyberpunkin pahnanpohjimmainen? (Huomatkaa, että elokuva-cyberpunk tarkoittaa siis kuvasto- ja tunnelmakeskeistä post-cyberpunkkia, ei sitä oikeata cyberpunkkia tietokone- tai filosofiakeskeisyyksineen, kuten Neuromancerissa tai Bladerunnerissa tai Matrixissa tai Deus Exissä.)

Eli jos elokuvaksi kelpaa camp, tissit, perseet, sexshopnahkakuteet, natsipahikset, kasari, huonot vuorosanat, sujuva rutiinilla tehty halpistoiminta, Baywatch-Pamela ilman Ritari Ässää, hassut teknokakkulat, ja muu vastaava, niin leffa on aika mainiota katsottavaa kaljapäissään. Ehkä muutenkin, en tiedä. Tissi- ja takapuolifetisistiset miehet saavat varmasti enemmän irti kuin naisväki, sillä tässä tapauksessa vahva naissankari ei ole kuin silmänlumetta.

Huomioitavaa:
- Pahispomo kertoo juttujen taustan solttupojalleen, joka luultavasti jo tietää kaiken, ja tämä toistaa saman jotta katsojalle ei taatusti jäisi asia epäselväksi.
- Todetaan, että "(henkilön) tunnistus voidaan aina tehdä verkkokalvotunnistuksella". Mikä on aika hölmö juttu, sillä jo nykytekniikalla voidaan silmät ja verkkokalvot vaihtaa, ja DNA-tunnistus on luotettavampaa ja jo käytössä olevaa teknologiaa.
- Elokuva oli ehdokkaana monessa Raspberry-kategoriassa, mutta voitti vain yhdessä, eli huonoin uusi tähti (Pamela).

[Astorethein]

Eli jos elokuvaksi kelpaa camp, tissit, perseet, sexshopnahkakuteet, natsipahikset, kasari, huonot vuorosanat, sujuva rutiinilla tehty halpistoiminta, Baywatch-Pamela ilman Ritari Ässää, hassut teknokakkulat, ja muu vastaava, niin leffa on aika mainiota katsottavaa kaljapäissään.

Kiitos kyllä kelpaa, ainakin yleensä. Olen joskus kauan sitten yrittänyt katsoa leffaa, mutta hommasta ei tullut mitään. Alkukohtaus, jossa Pamelan tissejä ynnä muuta kuvataan minuuttikaupalla, sai luopumaan yrityksestä. Sinänsä tehokas aloitus, mutta kun se vain jatkui ja jatkui, sain minäkin tarpeekseni. En kylläkään ollut tuolloin päissäni, joten katsomisolosuhteet olivat ilmeisen väärät.

[Logikärmes]

Mad Max

George Millerin dystooppinen toimintaelokuva, jonka kakkososa on oikeastaan vasta sitä, mitä ihmiset yleensä tarkoittavat Mad Maxeista puhuessaan. Pääosassa Mel Gibson.

Olin pitkään epävarma siitä, mitkä sarjan elokuvista olen itse asiassa nähnyt, ja yllätyin itsekin melkoisesti tämän katsoessani. Australialaisleffan budjetti on pieni, tarinan maailma vasta liukumassa hierarkian täydellisen tuhon suuntaan ja autotkin vielä kohtalaisen normaalinnäköisiä, joskin hieman tavallista rähjäisempiä menopelejä jatko-osien aavikkokiitureihin verrattuna.

Juoneltaan elokuva on melko geneerinen tarina kaiken menetettyään kostoretkelle lähtevästä antisankarista. Kuvastoltaan elokuva on kuitenkin budjettiinsa nähden hieno ja ainakin minun mielestäni ansaitsisi televisioesityksenkin aina silloin tällöin (ainakin mieluummin kuin se iänikuinen Beyond the Thunderdome tai "Ukkosmyrsky").

Mad Max 2 - asfalttisoturi

Katsojille huomattavasti tutumpi ja muistettavampi Mad Max-elokuva, joka vasta todenteolla laukaisi Mel Gibsoninkin uran kohti tähtiä. Ohjaajana jälleen George Miller.

Elokuvan parhainta antia ovat tietenkin dystooppinen, nyt jo post-apokalyptinen, vahvimman lakia noudattava aavikkomaailma riisutunnäköisine ajoneuvoineen. Juoni noudattaa klassista western-kaavaa, jossa (anti)sankari x saapuu kaupunkiin y ja pelastaa sen asukkaat ryövärien kynsistä. Tunnelmaltaan ja miljööltään erittäin onnistunut ja viihdyttävä kokonaisuus, ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut.

Kuudes päivä

Roger Spottiswooden sci-fi-toimintaelokuva, pääosassa Arnold Schwarzenegger.

Minua hieman kummeksuttaa elokuvan huono vastaanotto, se kun kallistuu minun mielestäni selkeästi sci-fi-elokuvien laadukkaampien edustajien puolelle. Tulevaisuuden maailma on kuvattu mielenkiintoisesti, toisin sanoen se sisältää erilaisia kekseliäitä scifistisiä yksityiskohtia (autopilotilla toimivat autot, ihmismäiset nuket, taksimaksun maksaminen vain sormenjäljen painalluksen vaativana suoraveloituksena ja niin edelleen).

Elokuva käsittelee myös kloonausteemaansa sangen kekseliäästi, vaikka se alkaakin olla tältä osin jo hieman vanhentunut. Lopun käänne oli jo usean katsomiskerran jälkeen sen verran tuttu, että sen vaikutusta en osaa enää arvioida.

6th Day

Antakaa ku mä sanon pari juttua Artun leffoista... Herr Schwarzenegger on profiloitunut nimenomaan uskonnollisen oikeiston sankariksi. Tämä tarkoittaa vanhoillista, mustavalkoista ja antiliberaalia ajatusmaailmaa. Esimerkiksi tässä elokuvassa vastustetaan kloonausta kaikissa muodoissaan, lähinnä uskonnollisesta näkökulmasta ("entä jos sielu on eri?"). Vaikka vastapuolelle annetaan mahdollisuus perustella asiaa sairaustenhoitonäkökulmien avulla, nollataan se kaikki tekemällä vastapuolesta moraalittomia murhanhimoisia pahiksia (joita Artun on tietenkin ihan ok tappaa ilman minkäänlaisia estoja ja vieläpä one-linereita heitellen).

Minun mielestäni aika omituinen lausunto... En nyt viitsi ryhtyä ajan kanssa miettimään mitä kätkettyjä poliittisia ulottuvuuksia tulevaisuudesta saapuneen tappajakyborgin rooliin mahtaa sisältyä, mutta sen verran voin sanoa, että kloonausta ei kyllä esitetty tässä elokuvassa mustavalkoisesti. Eikö kloonauksen yhteydessä ole luonnollista miettiä sielun luonnetta, jos jokaisella elävällä uskoo sellainen olevan? Schwarzeneggerin hahmon klooni ei sitä paitsi suorittanut lopussa itsemurhaa tai mitään vastaavaa, muuttipa Gibson vielä mielipiteensä kloonattujen lemmikkien suhteen, joita oli aluksi vieroksunut.

Myöskään toimintaelokuvan pääpahiksen demonisointia ei voi pitää missään mielessä harvinaisena ratkaisuna. Se myönnettäköön, että Arskan naurettavan nopea ja sen kummempia moraalisia mietteitä vaatimaton turvautuminen tappamiseen pomppasi minunkin silmilleni, mutta senkin voi helposti laskea toimintagenren piikkiin (siis millainen henkilö todellisessa elämässä edes ylipäänsä heittää one-linereita tapettuaan jonkun?).

Star Wreck 2pi: Full Twist, now!

Sveitsiläissisarusten Thierry ja Fabienne Gschwindin fanielokuva Samuli Torssosen Star Trekiä parodioivista Star Wreck-elokuvista. Elokuvan ensinäytös oli tämän vuoden Finnconissa, jossa kävin sen katsastamassa.

Aikomuksenani ei ole alkaa mitenkään hirvittävän kokonaisvaltaisesti analysoimaan tällaista amatöörituotantoa, mutta sanotaan nyt kuitenkin muutama sananen. Oli melkoisen virkistävää nähdä vaihteeksi elokuva, joka ei ainoastaan yritä olla camppiä, vaan myös oikeasti on sitä. Vai mitä muuta sitä voi muka ajatella laseraseet korvaavista vesipyssyistä ja kaikista niistä lukemattomista, suorastaan häpeilemättömän kököiltä näyttävistä räjähdyksistä?

Avaruustaisteluiden osalta tietokonetehosteet ovat muiden Star Wreckien tapaan jokseenkin onnistuneita, ja elokuvan lopun massiivisessa yhteenotossa on sitä menoa ja meininkiä, mikä esimerkiksi Star Wreck: In the Pirkinningin ohjanneen Timo Vuorensolan Iron Skysta jäi puuttumaan.

Mielenkiintoisena sivuhuomautuksena täytyy vielä mainita, että elokuvan paras huumori kirpoaa Iron Skyn tapaan jälleen suomalaisuudesta... mikä on omituista, koska ohjaajat itse eivät edes ole suomalaisia?

Barb Wire

David Hoganin samannimisestä sarjakuvasarjasta ohjaama sci-fi-toimintaelokuva. Pääosassa Pamela Anderson.

Kiinnostuin elokuvasta suoraan sanoen lähinnä Pamelan takia, enkä odottanut siltä juuri mitään, mutta - kuten niin usein käy juuri kun ei odota näkevänsä mitään tähdellistä - elokuva osoittautui paremmaksi kuin olin odottanut. Barb Wire lainaa juonensa melko häpeilemättömästi Casablancasta (näkyy etenkin loppukohtauksessa, joka on jo aivan selkeä viittaus elokuvaan), eikä päähenkilön näyttelijänlahjoissa ole paljon kehumista.

Toiminnan osalta Barb Wire on kuitenkin yllättävän onnistunut, paikoin jopa parempi, kuin monet enemmän arvostusta osakseen saaneet elokuvat. Lisäksi sellaiset seikat kuin leimallisen natsimaiset pahikset ja yliseksualisoitu kuvasto antavat elokuvalle mukavan campähtävän sävyn. Missään nimessä tätä elokuvaa ei tule ottaa turhan vakavasti.

- Elokuva oli ehdokkaana monessa Raspberry-kategoriassa, mutta voitti vain yhdessä, eli huonoin uusi tähti (Pamela).

Elokuva ansaitsi muuten kaikkien Raspberry-ehdokkuuksiensa lisäksi myös ehdokkuuden ihan oikean palkinnon, nimittäin MTV Movie Awardsin parhaasta taistelukohtauksesta, saajaksi.

[Rasimus]

En nyt viitsi ryhtyä ajan kanssa miettimään mitä kätkettyjä poliittisia ulottuvuuksia tulevaisuudesta saapuneen tappajakyborgin rooliin mahtaa sisältyä,

Ei varmaankaan Terminaattoriin... Eihän? Pitää varmaan katsoa sillä silmällä joskus. Ehkä Sarah Connorin militanttiasenteesta saa jotain irti...

Mutta Conan Barbaari, Commando, Raw Deal, Red Heat, True Lies, Last Action Hero jne. ovat aika selkeän maailmankuvan edustajia.

Tai no... Last Action Hero pikemminkin parodioi kyseistä maailmankuvaa selkeän etnisine ja stereotypisine pahiksineen.

mutta sen verran voin sanoa, että kloonausta ei kyllä esitetty tässä elokuvassa mustavalkoisesti.

Ei tietenkään. Sanoinhan, että siinä muistettiin hyvän tavan mukaisesti mainita mm. sairauksien ym. hoitoon liittyvät näkökohdat ja sitten vasta-argumenttina perustelut tarjosi leffan yltiöpahis, joka käytti kloonauksen laillistamispyrkimyksiä omien inhojen päämääriensä keppihevosena (mikä tekee puolustavista perusteluista automaattisesti epäilyttäviä).

Huomaa, että leffassa ei esiintynyt ainuttakaan kohtausta, joka osoittaisi kloonitekniikan parantavan ihmiselämän laatua (lemmikkikloonausta ei lasketa, koska lemmikit ovat eläimiä joiden herraksi ihminen on asetettu, joten niiden kloonaus ei ole sama juttu kuin esim. kantasolututkimus). Päinvastoin tuotiin esiin tilanne, jossa kloonaus ei todellakaan auttanut parantamaan ketään. Tällä tavalla sanottiin "tokihan voidaan perustella asiaa näin, mutta silti se menee näin joten argumentti on epävalidi".

...

Provoa ja liioitteluahan tuo mun Arska-juttu oli, kärjistetty mustavalkoinen näkemys Arska-leffojen kärjistetyistä mustavalkoisista näkemyksistä yleistettynä tähän leffaan, koska tämä sattui nyt olemaan esitysvuorossa tv:ssä.

[Karajishi]

Viimeisin näkemäni elokuva? Jaa, siitä onkin aikaa, kun viimeksi katsoin ylipäätään elokuvia… Pienen pätkän katsoin tässä hiljattain TV:stä tulleesta Pinnan alla 2:sta, mutta petyin niin pahasti uusiin näyttelijöihin, että kanava kääntyi yllättävän nopeasti! Ykkönen oli sellainen menestys, että odotin erittäin paljon kakkoselta, mutta… noh, eiköhän kantani tullut jo selväksi?

Fast and the Furious 5 – pakkohan tuo oli itselle ostaa, kyllä sarja on niin mahtava ollut. Eikä tuokaan pettymystä tuottanut, ei missään tapauksessa! Ei ehkä ihan kaikista paras (eniten pidän kolmosesta, vaikka se onkin pienoinen harha-askel sarjassa) mutta uudet/vanhat hahmot oli hauska keksintö tähän osaan.

Harry Potter 7, osa 2 – no, mitäpä tuohon sanoisi? Rakastan sarjaa aina ja ikuisesti (aamen) joten hyvähän tuo oli. Olisi ehkä ollut parempi jos olisi loppunut Tylypahkan sillalle, mutta ei, siihen piti vielä tunkea se monta vuotta myöhemmin kohtaus, joka hieman latisti muuten niin mahtavaa loppua. Muttei kuitenkaan pilannut (en usko, että mikään loppu kykenisi siihen).

Tummien perhosten koti – ääääää! Siinä vasta surkea elokuva!! En ole luultavasti koskaan, ikinä, milloinkaan katsonut niin kamalaa suomalaista roskaa kuin se oli (anteeksi vain niille, jotka sattuvat siitä pitämään). Jopa Levottomat menevät heittämättä edelle, vaikkei siinäkään elokuvassa paljoa hurraamista ollut… Koko elokuva oli jollain tapaa hankala ja vaivaantunut, eivätkä näyttelijät tuntuneet oikein osaavan hommaansa… 

[Fallen angel]

The Boondock Saints II all saints day

Ei niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta menettelee silti.
McMagnuksen veljekset ovat olleet Irlannin nummilla rauhassa entisestä elämästään, mutta kun kuulevat että pappi on murhattu matkien Pyhimysten tekotapaa, he päättävät palata kostamaan kyseiselle murhaajalle. Yakavettan suku on jälleen tulituslinjalla.
Vähän petyin, kun tässä elokuvassa melkein matkittiin ensimmäistä osaa. Mutta tämä jätti kyllä palavan halun tietää jatkosta.

Kysynkin että tietääkö kukaan onko tästä tehty kolmatta osaa, tai ollenkaan tekemässä sitä?

[Logikärmes]

Ainakin tämän mukaan kolmatta osaa nimeltään The Boondock Saints III: Saints Preserve Us kirjoitetaan tälläkin hetkellä. Lisäksi artikkelissa näköjään väläytetään myös televisiosarjan mahdollisuutta?

[Fallen angel]

Okei, kiitti vastauksesta :) Pitää kait sit vaan ootella ja katsoo mitä tulee. 

[Rasimus]

Karkuri (Runaway)

Varhaisen 80-luvun robottiscifi, jota jotkut listaavat myös cyberpunk-genreen kuuluvaksi. Michael Crichtonin käsialaa. Pääosissa Tom Selleck, jonka Magnumia ei muista enää muut kuin vanhat naavaparrat. Pahiksena Gene Simmons, joka on tuttu ainakin omasta tosi-tv-showstaan. Tarina kertoo sekoilevien robottien taltuttamiseen erikoistuneesta poliisista, jonka eräs keikka paljastuukin uudelleenohjelmoidulla kotitalousrobotilla suoritetuksi murhaksi. Tutkimukset sitten menevät uuden aseteknologian laittoman kaupan suuntaan, ellei peräti rivien välistä vielä tuohon aikaan melko tuntemattomaan kyberterrorismiin.

Outouksia ja suoranaisia älyttömyyksiä löytyy enemmänkin (poliisilla oma erikoisyksikkönsä pistämässä aisoihin karkuteille lähteneitä maatalousrobotteja, sen sijaan että homman hoitaisi oman firman huoltomies?), mutta positiiviselle puolelle menee se, että esim. teollisuusrobotit ovat piristävästi oikeiden teollisuusrobottien näköisiä eikä mitään ihmisandroideja. Leffa sijoittuu vieläpä jonnekin tekovuotensa tienoille päätellen erään robotin "vanhasta 8088-prosessorista" (joka oli PC-koneissa vanhentunutta tekniikkaa vuonna 1984) ja eräässä kohtauksessa näkyvistä Tom Selleckin hahmon syntymäaika- ja ikätiedoista (en tosin saanut selvää, lukiko syntymävuodessa 1950 vai 1958 - ja siihen ikä 35). Varmaan jokin rinnakkaistodellisuuselokuva. Ja kaikkein parasta: Ei Asimovin sääntöjä!

Eli jos kestää Crichtonin teknologiapelot ja hirvittävän 80-luvun syntikkamusan eikä taaskaan odota liikoja elokuvalliselta laadulta (esim. mitään Bladerunner-kokemusta), niin leffa oli aika mukava nostalginen tuulahdus läpivientikomponenttien ja vihertävien kuvaputkinäyttöjen ajalta. Viihdyin.


Kreivitär (The Countess)

AVA-kanava on sitten perinyt YLE:n tekstityslaitteiston, sillä sen verran surkeasti tuo puoli toimi.

Elokuva kertoi historiallisesta kreivitär Bathorysta, joka tuli kuuluisaksi lähinnä raakana aatelisena joka nuoruutensa säilyttääkseen kylpi neitsyeiden veressä. Myöhemmin on esitetty salaliittoteorioita, että hirmuteot oli lavastettu, jotta tältä niin kirkon, aateliston kuin kansankin parissa epäsuositulta leskinaiselta olisi saatu pois maat, rahat ja poliittinen valta. Tiedä niistä sitten. Elokuva yrittää esittää molemmat kannat, päätymällä kuitenkin näyttämään kreivittären elämää kuin hillitymmissä gore-leffoissa, kun taas kertojahenkilö vain kertoo omat skeptiset epäilynsä.

Elokuva oli piristävämpää katsottavaa kuin lajityypillinen historiallinen pukudraama keskimäärin. Hulluista itserakkaista raakalaisista, joilla on inhimillisiä ja sympaattisia piirteitä vain omiensa (eli samanarvoisten siniveristen) parissa, saa huomattavasti mielenkiintoisempaa draamaa kuin tasapainoisista ja järkevistä kuningatar Viktorioista tai Elisabeteistä. Ja huomatkaa, kreivittärestä ei tehty yksinomaan hirviötä, vaan hänestä esitettiin myös inhimillinen puolikin, joka paikoitellen jopa katui tekemisiään.


Chronicle

Sama perusidea kuin Heroesissa: Muutama teinitavis saa yllättäen supervoimat ja käyttävät niitä melko realistisen oloisesti yleiseen teiniperseilyyn ylevien sankaritekojen sijasta. Tosin suuren voiman mukana tulee suuri vastuu, jota ei tämän ikäiset keskenkasvuiset oikein osaa kantaa, ja pian onkin Seattle menossa romuksi kun perhehelvettiin kyllästynyt kakara kilahtaa ja tämän paras kaveri yrittää rauhoitella tätä.

Ensimmäisenä silmään pisti tämä ärsyttävä villitys kuvata leffa muka-dokumenttina, eli kaikki mitä nähdään on henkilöiden itse kuvaamaa (vrt. Blair Witch Project, Cloverfield jne.). Tässä kyse oli sinänsä ihan turhasta temppuilusta, sillä kamera pyöri melko epäuskottavissakin yhteyksissä. Toinen asia oli se, että vaikka leffa oli periaatteessa mielenkiintoinen, se oli myös pitkäveteinen. Mutta pitkäveteisyyttä kompensoi lyhyt pituus (tunti parikymmentä minuuttia), joten loppusaldo jäi mulla lievästi positiiviselle puolelle. Kunhan vaan ensimmäisen puoliskon teinien melskaamisesta päästiin eroon ja pintaan alkoi nousta varsinainen juoni homman muuttumisesta rumaksi kasvavan voimantunnon myötä.

[Astorethein]

Hobo with a Shotgun

On varmaan enimmäkseen Tarantinon ja Rodriguezin ansiota, että viime vuosina on nähty melkoinen määrä 70- ja 80-lukujen hengessä tehtyjä roskaleffoja, pelinavaajina tietysti Kill Billit sekä ohjaajien Grindhouse-projekti. Aika moni näiden jälkeen ilmestyneistä leffoista on luultavasti mennyt tavisyleisöltä ohi, useimmat syystäkin, mutta tätä ei todellakaan kannata jättää väliin. Tämä on nimittäin parasta halpistörkyä vuosikausiin, ja se on paljon se. Roskaahan voi tehdä kuka tahansa, mutta sen loihtiminen toimivaksi viihteeksi onkin toinen juttu.

Juoni tai sellaisen hahmotelma on yksinkertainen ja totaalisen tärähtänyt, kuten kuuluukin. Rutger Hauerin esittämä resuinen kulkuri saapuu rikollisten hallitsemaan pikkukaupunkiin, jossa ei asu kuin väkivaltaisia sadisteja. Jouduttuaan hakatuksi tuima kerjäläinen hankkii haulikon ja ryhtyy puhdistamaan katuja ihmissaastasta. Alkaa sen luokan teurastus, että alta pois, eikä järjestä ole luonnollisesti tietoakaan. Homma lähtee lapasesta niin julmetun komeasti, että tästä pitäisi kaikkien exploitaatiota kyhäävien ottaa mallia.

Parasta leffassa on sen vimmainen asenne ja puhdas energia. Tässä ei pyydellä mitään anteeksi eikä silotella särmiä. Kun tehdään kunnon väkivaltaroskaa, minkäänlainen sliipattu korrektius ei saa tulla kuuloonkaan. Se on tässä ymmärretty ja niinpä bussilastillinen lapsia laitetaan liekinheittimellä tuhkaksi tuosta vaan. Juonihan ei itsessään tarjoa yhtään mitään, mutta ylilyödyt hahmot, joita näyttelijät tulkitsevat ylilyödysti, paikkaavat puutteen erinomaisesti. Tällaisen elokuvan jälkeen miettii aina, että oliko tämä nyt ihan oikeasti hyvä. Rento jälkifiilis hälventää epäilyt onneksi nopeasti.

[Rasimus]

Viimeksi mainittu, kuten samaan sarjaan kuuluva Machete, on muuten sekin lähtöisin Tarantinon ja Rodriguezin leffojen feikkimainoksista. Ellen ihan väärin muista asioita.

[Rasimus]

The Amazing Spider-Man

Ihan turha leffasarjan rebootti, jos ainoa syy sille on saada hämäri käyttämään sarjiksista tuttuja seittilinkoja fysiologisen mutaation sijaan.

Leffasta ovat kriitikot olleet vaihtelevaa mieltä, onko se huonompi vai parempi kuin Raimin aikaisempi sarja. Itse koin ettei leffa missään välissä päässyt kunnolla käyntiin ja tempaissut mukaansa, joten Raimin versiot kyllä vetävät pidemmän korren.

Tarina ei monimutkaisilla ulottuvuuksilla loistanut. Liskokin muistutti lyhyine kuonoineen enemmän Batmanin Killer Crocia, mutta sehän ei ole mikään ihme kun eri kustantajat ovat vuosikymmenien ajan kopioineet toisiaan tehden vain kosmeettisia muutoksia. Ja hämärin kuuluisaa huulen heittoa ei saatu kuin yhden rupisen kohtauksen verran! Ei ollut hyvä, vaan keskinkertaista roinaa.


Class of 1984

Tuore ja kokematon musiikinopettaja aloittaa työt kaupungin varmasti surkeimmassa koulussa: Seinät täynnä graffitteja, käytävät täynnä vartijoita, sisäänkäynneillä metallinpaljastimet ja säännölliset ruumiintarkastukset, oppilaskuntaan kuuluu nuori Michael J. Fox yhdessä ensimmäisistä rooleistaan jne. Opettaja ajautuu pian törmäyskurssille isohkoa huumebisnestä pyörittävän punkkarijengipomon Stegmanin kanssa. Leffaan loppuun mennessä keskinäinen vihanpito on jo edennyt äärimmäisyyksiin ja pian ollaan kostoretkellä melkein Bronsonin Väkivallan vihollinen (Death Wish) -leffojen hengessä.

Aikaisemmin katsoin umpipaskan scifin Class of 1999:n, mutta kyllä tähän päivään (err... 80-luvulle) sijoittuva ei-scifi-originaali sen pesee kirkkaasti. Kyse ei ole mistään suuresta taiteesta, mutta leffa onnistuu olemaan tiukka, sujuva ja kiinnostava ilman suurempia idioottimaisuuksia.

Hieman häiritsi hahmojen käytös ja puhetyyli. Ollakseen niin pirun älykäs, Stegman turvautuu ihan pikkuipanoilta tyypilliseen "emmä olisi kiinnostunutkaan sun paskabändistäsi"-kiukutteluun, vaikka välkkynä psykopaattina varmaan keksisi jotain näyttävämpääkin. Moukarimies (Sledge Hammer) komediasarjassa oli jakso, jossa Sledge meni ongelmakouluun opettajaksi näyttämään huligaaneille kaapin paikan. Se oli vielä parodiaa, mutta tässä leffassa jengiläiset ihan oikeasti puhuvat ja käyttäytyvät kuin kyseissä jaksossa.

Tätä leffaa saa muuten Dischopista 5 eurolla nimellä Luokka 1984... Hassua, yleensä mä katon leffoja, joita ei enää saa muualta kuin jenkkilän regionilta.


Nines

Taas outo taide-elokuva, joka ei kuitenkaan ole liian taide.

Juonessa seurataan kolmen toisiinsa näennäisesti liittymättömän henkilön (joita kaikkia esittää Ryan Reynolds) havahtumista siihen, että jotain outoa on tekeillä heidän todellisuuksissaan. Kaikki pyörii numeron yhdeksän ympärillä, ja samat statistihahmot esiintyvät kaikkien kolmen elämässä yrittäen lopulta sanoa hänelle jotain ympäröivästä todellisuudesta. Enempää ei voi sanoa paljastamatta koko jujua.

Tarina kerrotaan hitaasti, rauhallisesti, laiskaliikkeisen draaman kautta, ilman minkäänlaista toimintaa tai kohokohtaa. Ensimmäisenä vertailukohtana tulee mieleen Donnie Darko ilman jättiläispupua. Toisena mutta kaukaisempana Fountain (en ole ihan varma miksi, jollei sitten se metafyysinen taso...).

Viihdyin, mutta en sanoisi että mitään menettää jos ei katso elokuvaa. Loppuratkaisu sopii syntyvän mysteerin kokoluokkaan, mutta ei loppujen lopuksi tarjoakaan mitään universaaleja vastauksia elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen - kunhan vain selittää joten kuten mistä on kyse, mutta ei selitä miksi.

[Nafisan]

Tuon ed. mainitun Ninesin katsoin tv:stä itsekin, vaikka erään ystäväni mukaan minun ei tulisi Lynchin leffoja katsoa. Pidin sen asetelmista ja arvaamattomasta lopusta. Ne ovat nykyään harvinaisia.

Pari päivää sitten kävin katsomassa Yön ritarin paluun, ja vaikka en lepakko-fani olekaan, nautin siitä suuresti. Yksi syy oli varmasti se, etten ole käynyt elokuvissa aikoihin, mutta olihan tuo oivallinen toiminta pätkä. Pidin kissanaisesta, edelleen. Hänen eri inkarnaationsa ovat olleet mukavan harmaita hahmoja eli hän ei ole vain hyvä tai paha.

[Moonlord]

Knowing (2009)
Olin onnistunut välttämään spoilereita tämän suhteen niin oli hienoa seurata juonen kehittymistä. Loogisia aukkojahan tässä oli paljon mutta tarina oli kiinnostava. Vanha aikakapseli avataan ja päähenkilön (Nicolas Cage) poika saa sieltä paperin jossa ennustetaan erilaisia joukkokuolemia. (7-8/10)

The Curious Case of Benjamin Button (2008)
Tämä filmi tuli usein suosituksissa vastaan mutta välttelin tämän katsomista kun pidin ideaa vähän omituisena. Eli filmihän kertoo miehestä (Brad Pitt) joka syntyy vanhana, nuortuu koko ajan ja kuolee sylivauvana. Ja filmi olikin sitten mestariteos jonka kaltaisiin harvoin törmää. Tässä oli välillä aitoa elokuvan taikaa mukana. Muutama kohtaus todella kosketti minua. Osasin samaistua päähenkilöön, kun itsekin monesti tunnen olevani nuori sielu väärän ikäisessä kehossa. Upea ohjaus David Fincheriltä, vain parissa paikassa tuntui että kohtaukset olivat liian pitkiä. (9/10)

ps. Jos edellinen kolahtaa niin katsokaa myös upea Mr. Nobody (2009)

The Mysterious Castle in the Carpathians (1983)
Tsekkiläinen scififilmi joka perustuu Jules Vernen kirjaan. Kertoo aatelismiehestä ja tämän palvelijasta jotka etsivät miehen rakastettua ja päätyvät retkellään omituiseen linnaan. Filmi oli kepeän humoristinen koko ajan, sama onnistunut vire pysyi päällä koko ajan ja muistuttikin paljon Polanskin vampyyrinmetsästäjää. (7/10)

The 25th Reich (2012)
B-luokan leffa viidestä sotilaasta jotka etsivät aluksi karanneita panttereita australian erämaassa toisen maailmansodan aikana. Alku oli todella tylsä, mutta filmi paranee sitten kun päästään aikamatkailuun ja natseihin. Loppu olikin melko huikea ja jatkoa lupailtiin, kenties. Heikkoa näyttelyä ja juonihan on aivan päätön eli aitoa B-luokan pulppia. (3/10)

Mysterious Island (2010)
Toinen Jules Vernen kirjaan perustuva seikkailu. Amerikan sisällissodan aikana muutama vangittu sotilas onnistuu pääsemään pakoon ilmapallolla, jolla he sitten haaksirikkoutuvat saarelle jonne myös Kapteeni Nemo on joutunut. Tämä versio ei ollut oikein onnistunut. Vuoden 1961 versio on puolet parempi. (3-4/10)

Ghost Rider 2 - Spirit of Vengenace (2011)
Nicolas Cage oli päässyt vääntämään lisää Ghost Rideriä, mutta tämä oli jopa heikkoa ekaa osaa puolet heikompi. 57 miljoonan budjetista huolimatta filmissä oli B-luokan filmin tuntu. Juoni kertoo Saatanan siittämästä pojasta josta tulee antikristus mikäli saatana saa hänet käsiinsä, ja Ghost Rider kavereineen yrittää estää paholaisen kätyreitä saamasta poikaa käsiinsä. On toimintaa, erikoisefektejä, melkoisen turhanpäiväinen juoni ja pökkelöä näyttelyä. (3/10)

Grimm's Snow White (2012)
Asylum studioiden versio vanhasta tutusta sadusta. Odotuksista poiketen tämä olikin ihan mukiinmenevä fantasiaseikkailu. Asylum onkin parantanut tasoaan. Kuvausmaisemat olivat upeita. Näyttelyssäkään ei nyt ollut kauheasti valitettavaa, joku ihan hyväkin tapaus oli päässyt mukaan. Mitä nyt efektimonsterit olivat heikkoja. Disney-version tontut oli korvattu haltioilla mikä mielestäni paransi filmiä. Ilkeä velhoäiti oli kuten pitääkin ja prinsessa (Eliza Bennett) oli riittävän söötti. (5/10)

Season of the Witch (2011)
Pari verenvuodatukseen kyllästynyttä temppeliritaria (Nicolas Cage ja Ron Perlman) lähtee lätkimään mutta jäävät kiinni ruton runtelemassa euroopassa. Voivat kuitenkin pelastaa nahkansa mikäli lähtevät saattamaan vangittua noitaa luostariin missä tälle langetetaan tuomio. Filmi näytti hyvältä (mitä nyt efektit parissa kohtaa...) ja rullasi eteenpäin mukavasti. Juoniaukkoja ja muita typeryyksiä kyllä löytyi mutta ne eivät valtavasti haitanneet tällä kertaa. Filmiin oli saatu silti ihan hyvä tunnelma. Noidan näyttelijä (Claire Foy) teki loistavaa työtä ja pitkään saikin pohtia onko tyttö syytön vai aito noita. (7/10)

Asterix Olympialaisissa (2008)
Taas kerran Asterix-leffa joka onnistui pettämään odotukset. Kaikki kolme Asterix-leffaa ovat olleet jollain tavalla omituisesti muutettuja lähdeteoksiin verrattuna ja epäonnistuneita. Tällainen ranskalainen huumori ei vaan mene läpi. Asterixin näyttelijä oli vaihtunut mutta se ei haitannut. Samaten Caesarin näyttelijä oli vaihdettu Alain Deloniin joka vain patsasteli peilin ääressä ja siinä mentiinkin heikompaan suuntaan. Schumacherin roolistakin odotin paljon enemmän kun sitä oli kovasti mainostettu. Brutus oli tällä kertaa pääpahis ja hahmo meni vähän liian pitkälle, Caesarin salamurhasketsit alkoivat jo pitkästyttää. (5/10)

Night of the Templar (2012)
B-luokan raina joka kertoi ristiretkeläisistä jotka joutuvat kumppaneidensa pettämäksi. Nämä reinkarnoituvat sitten kymmenen sukupolven kuluttua ja alkavat kostaa pettäjiensä jälkeläisille. Tässä filmissä oli likimain kaikki huonoa, juoni, näyttelijät (Udo Kierin pappi oli valopilkku sentään), kuvaus, toiminta ym. (2/10)

Les aventures extraordinaires d'Adèle Blanc-Sec (1010)
Jacques Tardin sarjakuvaan Adele ja hirviö perustuva seikkailuelokuva 1900-luvun alun pariisista missä lentolisko liitelee vapaana. Adele on kirjailijatar joka yrittää parantaa siskonsa herättämällä henkiin egyptiläisen lääkärin muumion sitä varten. Hienoa humoristista fantasiaa. Adele (Louise Bourgoin) on kerrassaan ihastuttava hahmo ja Luc Bessonin ohjaama filmi tavoittaakin mainiosti sarjakuvan tunnun. (8/10)