Kesäprojekti 2011: Simplen teksti

[Simple]

Kosken kesyttäjä

Poika laski olkisen veneensä veteen. Nyt hänen tulisi kerätä osa seurueen ruuasta. Tätä hän oli odottanut. Pikkuveli istui veljensä veneessä ja hymyili silmät lapsekkaan pyöreinä. Hän saisi vain matkustaa.

Heimon vanhin piti puheen:
­- Nyt voimme jatkaa ikuista matkaamme sinne minne vesi meidät vie. Poika on rakentanut kulkuvälineensä. Hän on nyt sidottu kohtaloonsa. Vesi tulee johtamaan heimomme eteenpäin. Iloitkaamme! Poika on nyt mies!

Poppa-akka potkaisi ryppyisellä jalallaan veneen liikkeelle. Poika hyppäsi kyytiin ja teki veneellään pienen kierroksen joessa.  Sen jälkeen hän palasi rantaan ja eukko kertoi hänen tehtävänsä. Pimeän tullessa pojan olisi lähdettävä vesille. Se, mitä hän löytäisi, määräisi pitkälle hänen tehtävänsä seurueessa.

Hänestä saattaisi tulla kalastaja, metsästäjä tai jopa soturi. Poika ei pitänyt erityisen tärkeänä, sitä miksi päätyisi. Pikkuveli tahtosi olla metsästäjä tai soturi, mutta poika tiesi jo, että kaikki ovat tärkeitä – myös kerääjät ja nikkaroijat.

- - -

Pimeässä poika laski veneen liikkeelle. Pikkuveli oli yhä mukana. Tämä ei saisi vielä omaa venettä, eikä tällä ollut muita valvojia elossa kuin tämä isompi poika. Pikkuveli istui veneen kärjessä soihtu kädessään, valaisemassa tulevaa.

Poika antoi veneen lipua virran mukana. Hän ohjasi vain välillä veneen toiselle rannalle tutkiakseen sen. Mitään erityisen kiinnostavaa ei ollut vielä näkynyt. Arkisten rantojen kaislat ja olki eivät vielä määräisi häntä nikkaroijaksi. Edestäpäin kuului hiljaista kohinaa.

­- Koski!

Pikkuveli huusi kauhusta. Pojan kurkussa tärähti. Koski tarkoittaisi, ettei hän voisi lähteä eteenpäin. Yksin sitä ei saisi yrittää. Selviytyminen olisi liian vaikeaa, eikä hän halunnut asettaa pikkuveljeä vaaraan. Hän käänsi veneen ympäri ja souti vastavirtaan.

­- Mitä sinä teet, pikkuveli kysyi pettymys äänessään.
­- Käännyn ympäri, poika vastasi.
­- Aiotko palata leiriin? Ilman roolia?
­- En.
­- Mitä sitten?
­- Tutkin virtaa taaksepäin.

Pikkuveli kauhistui entisestään:
­- Ei niin saa tehdä! Se on vastoin sääntöjä!

Poika jatkoi soutamistaan. Näin hänen olisi pakko tehdä. Hän ymmärsi kyllä, mitä pikkuveli tarkoitti. Heimo kulki vain alas virtaa. Niin oli tehty aina, mutta maasto oli viime vuosina käynyt karummaksi. Ruokaa oli vähemmän. Maa oli kuivempaa. Virta oli useammin matala tai ohut.

Hän ei uskonut, että kukaan oikeasti panisi pahakseen. Takana ei väitetty olevan hirviöitä tai mitään sellaista. Kohtaloa vastaan vain ei sopinut kulkea. Mutta mitä, jos koski määräsikin hänen kohtalonsa? Ehkä hänen kohtalonsa olisi olla ei mitään, kuolla tai...

- - -

Aamulla pojat palasivat kylään. Veneen perässä heillä oli suuri hedelmä. Se riittäisi osan heimosta päivän ateriaksi. Suunta, josta he palasivat, herätti hälyä ja hämminkiä. Osa vaati vastavirtaan menon selkeää tuomitsemista, osa tyytyi pudistelemaan päitään ja kaikki odottivat poppaeukon tuomiota.

Tätä oli yritetty hakea vastaamaan kyläläisten kysymyksiin. Ihmeteltiin, miten vastavirta saattoi tarjota elantoa. Eikö se ollut kaikkea opittua vastaan? Lopulta mummo raahusti ulos teltastaan. Kaikki kerääntyivät hänen ympärilleen.

Hän nosti kätensä ilmaan ja julisti:
­- Emme voi kieltää totuutta! Vastavirrassa on yhä ruokaa. Meidän on harkittava, mitä vesi meille viestii.

Heimon jäsenet hölisivät hetken keskenään, kunnes hiljentyivät Seljankukan nostaessa kätensä uudelleen.

­- Ehdotan, että kokeilemme vastavirtaan lähtöä. Uusi kerääjämme saa näyttää, missä on hedelmiä.

Heimon matkatessa vaivalloisesti ja epäileväisinä vastarintaan hedelmiä löytyykin. Niitä löytyy yhä uudestaan. Uusista paikoista. Ennen tutkimattomien pusikoiden ja kivien takaa.

Heimo innostuu. Vesi on määrännyt heidät vaihtamaan suuntaa. Viesti on kirkas.

- - -

Koko heimo puskee veneensä virtaa vastaan. Poika tuntee itsensä suureksi. Hänestä tuntuu, kuin virta olisi nujertunut hänen allaan. Hän on selättänyt sen. Määrännyt maailmalle uuden suunnan.

Vesi kohisee veneiden alla. Kuukausien kuluessa matkanteosta tulee helpompaa ja helpompaa. Pikkuveljeä huolestuttaa muiden käytös, mutta hän ei kehtaa puhua siitä kenellekään. He käyttäytyvät hieman samoin kuin isä ja äiti olivat käyttäytyneet ennen nääntymistään. Vanhemmat keskittyivät nauttimaan syöden yössä hohtavia sieniä ja unohtaen syödä muutakin.

Heimo toki syö. Se syö niin perkeleesti. Mutta kun ennen pysähdyttiin syömään rauhassa ja mentiin virran mukana, nyt taistellaan. Ruoka ahmaistaan kitoihin heti, kun sitä löytyy. Mitään ylimääräistä ei jätetä. Elämästä on tullut suorittamista.

Pikkuveli istuu yhä veneen kärjessä. Eteen on tulossa pienehkö koski, jonka he kiertäisivät rannan kautta. Isoveli hymyilee leveästi tuulen puskiessa hiukset pois tämän silmiltä. Pikkuveli näkee sen ensin. Vähintään saman kokoinen venejoukko on syöksymässä vauhdilla alas koskea.

Poika ja muutkin näkevät sen, mutta on liian myöhäistä tehdä mitään. Seurueen veneet ovat liian lähellä toisiaan ja viesti kulkee liian hitaasti. Toiset veneet ovat perässä tiellä.

Seurueet törmäävät. Harvat olkiveneistä kestävät yhteenottoa. Ne rusahtelevat pieniksi kappaleiksi. Monet hukkuvat. Vielä useammat kuolevat uuden, kaksinkertaisen heimon matkatessa myötävirtaan. Sen rannat on syöty tyhjiksi. Ahnehdittu tavoiteltaessa voittoa elämän virrasta.

- - -

­- Surullinen tapaus tuo vapaus, lopettaa poppaeukko tarinansa vuosia myöhemmin.

Lapset mutristelevat suitaan mietteliäinä. Miettivät tarinan totuutta ja sitä selvisikö pikkuveli. Väittelevät siitä, kenen isä tämä nimetön on.

[Lachesis]

Tämä tarina alkaa melko tyypillisenä primitiivisen kansan aikuistumisriitin kuvauksena, mutta nyrjähtääkin loppupuolella yhteiskuntakritiikiksi. Kieli on aika pelkistettyä ja jotenkin muodollista, ikään kuin päähenkilö olisi vain esimerkkitapaus eikä oikea, tunteva henkilö.

Pidin perinteisestä vaellusriitistä, jossa ensimmäinen vastaantuleva asia määrää henkilön tulevaisuuden. Hieman ihmettelin sitä, että pikkuveli oli riitissä mukana; yleensä kai yhteisöllisissä kulttuureissa pikkulapsista on kollektiivinen vastuu, kun vanhemmat tms. huoltajat tekevät töitä.

Tuntuu, että tarina on tarkoitettu luettavaksi ensisijaisesti symbolisella tasolla, eikä arkilogiikkaan ole siksi kiinnitetty niin huomiota: Miten joki voi olla niin pitkä, että sitä on seurattu sukupolvesta toiseen? Jos tarinan lopussa kierretään koski rannan kautta, miksei sitä voi kiertää pojan lähtiessä etsintämatkalleen? Miksi heimo liikkuu jokea alas niin nopeasti, että osa tarjolla olevasta ruuasta jää huomaamatta? Miksi heimo näki koskessa vastaan tulevan väen liian myöhään, eikö koskessa yleensä ole hyvä näkyvyys ylävirtaan?

Tarinan viesti tuntuu olevan, että tutuista perinteistä ei saa poiketa, koska siitä seuraa katastrofi. Erityisesti ei saa ahnehtia ruokaa ja muuta materiaalista hyvää. Viesti tuntuu vähän oudolta sijoitettuna primitiiviseen ympäristöön, jossa ruuasta tuntuu olevan koko ajan pulaa; eikö niukkoina aikoina ole aivan luonnollista tavoitella lisää ravintoa? Erityisesti Elämästä on tullut suorittamista on varsin moderni ajatus. Heimon matkatessa vaivalloisesti-lauseessa aikamuoto vaihtuu yhtäkkiä ilman näkyvää syytä.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että tarinan muoto oli eri paria sen sisällön kanssa. Usein primitiivisissä tapahtumaympäristöissä jonkin tabun rikkominen voi hyvinkin toimia tarinallisena elementtinä, ja jopa ottaa kantaa nyky-yhteiskunnan oloihin, mutta tässä ajatus mielestäni ei oikein kantanut.

[Tiuku]

Hmm, ihan ajatuksiaherättävä idea. Syntynyt melko suoriltaan kirjoittajan valitseman otsikon ympärille, tai siltä ainakin vaikuttaa. Kun lukijakin muistaa tehtävänannon, on helpompi tajuta, miten tarina on muotoutunut; jos taas unohtaa lukiessaan otsikon, epäloogisuuksia tuppaa valitettavasti kasaantumaan. Ei minua niinkään häirinnyt joen loputtomuus - sehän on selvän symbolista -, mutta eritoten vastavirtaankulkijoiden kummallisen helppo muuttuminen ahneiksi ja pelkästään ruokaa ajatteleviksi olennoiksi oli perusteiltaan verrattain hatara. Sellaisia ihmisistä tulee ennemmin todella vaikeina aikoina, ei niinkään yltäkylläisyydessä (vaikka länsimaisen kulttuurin perusteella jotain muuta voi tietysti väittääkin). Ja jos joki on tosiaan "elämän virta", miten kaikki oikein yhdistyy järkevästi ja perustellusti? Tavoitellaan nuoruutta kulkemalla vastavirtaan? Vai onko opetus se, että virran mukana on mentävä eikä taisteltava vastaan?

Ilmaisuun on jäänyt jonkin verran hiomattomuutta, etenkin tekstin alussa ja jonkin verran lopussakin. "Poika ei pitänyt erityisen tärkeänä, sitä miksi päätyisi" - mitä tuo pilkku tekee juuri tuossa? "Hän ohjasi vain välillä veneen toiselle rannalle tutkiakseen sen" - tutkiakseen veneen? "Toiset veneet ovat perässä tiellä" - et usko, miten pitkään tuon tajuamisessa meni. "Se syö niin perkeleesti" - perkele on lainaa balttilaisesta ukkosenjumalan nimestä, miten se tuonne sekaan oikein sopii? Mielsin, että tuossa mennään jossain viidakossa, kun hedelmiäkin on joka lähtöön. Poppa-akan turhan äkillinen nimeäminen Seljankukaksi tuntui kummalliselta, akkahan oli jo esiintynyt useampaan kertaan ja kenenkään muun nimeä ei tarinassa kerrottu.

Tarinan lopetus on minusta toimivin kohta. "Vielä useammat kuolevat uuden, kaksinkertaisen heimon matkatessa myötävirtaan. Sen rannat on syöty tyhjiksi. Ahnehdittu tavoiteltaessa voittoa elämän virrasta." Tarinan epäloogisuudet on myös helpompi kuitata, kun selviää, että sitä joku poppamuori kertoilee. On myös mukava itsekin pohtia lasten näkökulmasta, että tarinan henkilö on jonkun isä - mutta toisaalta, jos tuo on heimon "todellista" historiaa, miten sen enää kuittaa samalla tavoin symboliseksi ja poppamuorin värittämäksi jutuksi?

[Variskauhu]

Ovela loppu. Perinteessä ei siis ollut kyse mistään symbolisesta, vaan siitä, että siellä perässä on oikeasti tulossa toinen heimo! Mä löydän jotain vetoavaa tällaisesta myyttisyydestä jonka todellinen tarkoitusperä on kuitenkin unohtunut.

Mutta joo, nyky-yhteiskunnan symbolisena kritiikkinä tämä ei oikein toimi, jos sellaiseksi on tarkoitettu -- olen muutenkin yhteiskuntakritiikin suhteen vähän skeptinen kun se kuitenkin usein menee sellaiseksi jeesusteluksi - jotta se todella toimisi, siinä pitäisi olla jotain, mitä lukijat eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi. Vain tarinana tämä ei enää ole olemassa, koska yhteys siihen, mitä yhteiskunnasta on sanottu, on niin selkeä, ettei lukija voi olla ajattelematta sitä.

Vaikka yhteiskunnallinen kommentaari on jo kuultu, sulla on silti tässä tarinassa jotain omaa, jotain mikä liittyy tarinankertomiseen eikä niinkään länsimaiseen kulutuskulttuuriin. :)

[Jaragil]

Eniten minua hämmentää se, mitä yrität tällä tarinalla viestiä. Vastavirtaan kulkeminen on pahasta, vaikka vastuullisesti toteutettuna se pelastaisi heimon? Sillä suoraan sanottuna tässä olisi ollut loistava tilaisuus heimolle oppia ottamaan kaikki hyöty irti alueista, joiden läpi he kulkevat, mutta he muuttuvatkin yhtäkkiä syöpöiksi idiooteiksi. Yrittääkö tämä viestiä jotain, vai eikö tarinaa vain mietitty loppuun asti?

Samoin jäin miettimään tarinan alun pojan hämmästyttävää kypsyyttä. Nuori poika, joka ymmärtää, että kaikilla on paikkansa ja että jokaista työntekijää tarvitaan roolista riippumatta, ei vaikuta oikealta henkilöltä vaan propagandapamfletilta.

Teknisellä tasolla omasta mielestäni ihan sujuvaa tekstiä. Kieli oli varsin korutonta, ja tarinan miljöö jäi varsin vaisuksi ja harmaaksi, mikä tietysti jätti tarinan tunnelmankin kehittymättömäksi. Lauseet kuitenkin nivoutuivat siististi yhteen, enkä joutunut ponnistelemaan lukemisen eteen.

Kaiken kaikkiaan väittäisin, että tämä tarina herätti enemmän kysymyksiä kuin mihin se vastasi.

[Simple]

Joo. Näin kun tämä olisi niiinkuin ohi, niin voisin itsekin kommentoida mokiani. Ensinnäkin koko homma lähti tuosta virtaan kulkemisen ideasta ja päässä olevasta kuvasta veneistä, joita olisi niin paljon että virta on tukossa ja minkäänlainen älykäs suunnistus mahdotonta.

Viestiä ei ole loppuun asti mietitty ja homma on kirjoitettu kahdella istumalla. Muokkauksien jäljiltä on jäänyt sekavuuksia, kuten se, että luulin vaihtaneeni kaikki varsinaiset nimet pois tarinasta.

Sinällään mitään varsinaista nykypäiväisen yhteiskunnan kritiikkiä en tässä tavoitellut. Alkuperäinen ajatus oli enemmän siinä, millainen on yksilön asema tuollaisessa virrassa.

[Tapsa]

Onpas tämä projekti poikinut paljon juttuja eksoottisista/primitiivisistä kulttuureista! Mikäs siinä. Aihepiiri on kiinnostava ja sitä lähestytään aika eri tavoilla, varsinkin tämä teksti erosi muista kun huomio kohdistuikin juuri heimon yhteiskuntaan ja sen muutokseen, kun muissa se on ollut vain taustalla vaikuttamassa miljöönä.

Tarina on hyvin kirjoitettu, kaikki on sanottu selkeästi ja osuvasti. Kuinkas muutenkaan. Idea on nokkela ja ilmaistu kekseliäästi. Suurimmaksi osaksi se on sopivan hienovaraista, vastavirtaan kulkeminen ja ahneus sun muut. Vain kerran sorrut ärsyttävään paatokseen: "Elämästä on tullut suorittamista." Ai jaa?

[Dyn]

Ok, luin Simplen jälkikommentin, niin en ehkä yritäkään kaivaa tästä esiin sen syvällisempää sanomaa. :) Tavallaan sellaista olisi toivonut, sillä teksti on vietävän hyvä: sisällön sattumanvaraisuus vie vähän pohjaa jutulta. Sinällään kyllä ymmärrän hyvin tällaisten tekstien syntyä, itsellekin usein tulee ajatus, joka auki kirjoitettuna on ehkä teknisesti ok, mutta ei enää oikein ilmennäkään alkuperäistä ajatusta tai - mikä vielä pahempaa - osoittaa ettei siitä ajatuksesta ollutkaan mihinkään.

Hyvää ja sujuvaa kerrontaa, jota lukee mielikseen. Kun loppuratkaisu osoittautui "flopiksi", tekstiä voisi ehkä muokata siihen suuntaan, mitä virran suunnan vaihtaminen merkitsee juuri tälle yhteisölle. Nyt tarjotaan vähän turhan paljon mahdollisuuksia samaistaa yhteisö nykypäivän yhteiskuntaan: teksti siis tarvitsisi ehkä selkeämmän viestin siitä, ettei niin tule tehdä, vaan että opetus koetaan nimenomaan jo tämän yhteisön sisällä.