Kesäprojekti 2011: Dynin teksti

[Dyn]

Olin teini-ikäinen demonisoturi


Täällä Pohjantähden alla korkeimmalla kukkulalla
katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan.


"Henkilökuntaa, henkilökuntaa", laulaa kahdeksankymmenpäinen juhlijajoukko niin äänekkäästi, niin humalaisesti, että lasit kilisevät ja muovipöytien jalat vinkuvat jo ennen kuin on aika skoolata. Joku lyö nyrkkiä pöytään tahdiksi, kun päästään kolmannen säkeistön loppuun, ja alkaa improvisoitujen osien vuoro. "Parlevuu." Osan säkeistöistä laulaa vain kaksi - he ovat joltain pieneltä laitokselta, kukaan ei tunnu tietävän mistä - osaan yhtyy koko joukko, viimeistään kun kyseinen säe on kerran kuultu. Ja sitten viinat. Ei sillä, että sitten hiljennyttäisiin syömään. Kohta joku aloittaa taas.

Minun lasini on tyhjä, mutta katson silti kohteliaasti vastapäistä daamia silmiin. Nostan lasin huulilleni, sieltä valuu pisara suuhun, ei enempää. Haluaisin toisen kaatoni. Yritän viittoa tarjoilijaa, mutta tuolla se menee, jotenkuten kylmä Tapsa-pullo kädessä mutta minun lasini autuaasti unohtaneena. Harmittaa. Ruokani on kylmää kaikelta laulamiselta, eikä vierustoverini näytä haluavan katsoa minuun päinkään. Tulee tauko. Nousen kysyäkseni toisen kaatoni perään, mutta oikeastaan kävelenkin ovelle, oikeastaan haluankin raitista ilmaa, oikeastaan haluankin kotiin nukkumaan. Nämä eivät olleet minun juhlani.

Perunatorille asti kuuluu humalainen laulu. Joku on kai avannut ikkunat, onhan siellä kuuma. Tukahduttava suorastaan. Muistan vastapäisen daamin kaula-aukon ja ajattelen, ettei hänellä ainakaan.

Ehdin hyvin ilmaisiin dösiin, kello on tuskin kymmentä. Mikä aika tämä on lähteä? Ale Pubin portsari katsoo pahasti, ei halua minua sisään, ei sillä että menisinkään. En edes odottamaan jatkoja. Oksettaa, ei tosin alkoholista, en ainakaan usko. Ehkä ne laittoivat jotain pilaantunutta ruokaan. Ehkä ne eivät osanneet laittaa ruokaa alkuunkaan.


Täällä Pohjantähden alla murheita on laulajalla,
täällä kuu kumoittava on myös alakuloinen.
Täällä Pohjantähden alla hiipii sieluun asti halla,
ja tunteet tappamalla rikki repii sydämen.


Levitän punaisen viitan auki laskoksiltaan, siinä on kiiltävä pinta ja syvää tasalaatuista samettia vuori. Pehmeä kuin naisen iho koskettaa. Minkä naisen, pilkkaa pieni ääni päässäni. Mitä sinä mistään tiedät.

Minulla on ylläni vain alushousut - ja tennissukat, sillä huoneeni nurkista vetää vaikka on vasta alkusyksy. Vedän viitan varoen harteilleni ja vajoan sängyn reunalle istumaan. Hengitän. Viitta tuntuu raskaalta, melkein pahalta, ja silti olen ikävöinyt sitä. Viitassa on minun voimani. Parempi sametin pehmeys kuin ne kaikki niin pehmeät, niin humalaiset katseet, jotka silti eivät osu, eivät minuun. En minä heille ole olemassa. Pöytäjuhlamestariparka joutui jonkun plassaamaan minun viereeni, jonkun onnettoman, tiedän ettei se ollut kukaan suosittu, ei oikeasti. Joku joka ei valita. Heistä minä olen outo. Mutta niin hekin minusta.

Ajattelen, että viitan punaisuus heijastuu silmistäni, kun sytytän kynttilää. Kuvittelen ne mielessäni kirkkaiksi ja pelottaviksi, näen kasvojeni synkkyyden, uhman, turmion enteet. Tuijotan pientä liekkiä, joka ei ota tarttuakseen, ja tikkua, joka kärvenpää sormeni. Demoni ei pala. Raapaisen silti uuden. Kynttilän takana on terä, silitän sen pintaa, kuulen korvissani sen laulavan. Johtajan ase. Miekkamestarin terä.

Kynttilä palaa epätasaisesti, siirrän viittani lievettä hiukan ettei se tartu tuleen. Tuntuu hyvältä. Minä olen voimakas. Minä olen ylivoimaisin, mahtavin heistä kaikista. Tyhmät laulut. Tyhmä laulaminen. Tyhmin kaikista on tarjoilija, joka ei viitsinyt, yksinkertaisesti viitsinyt, huomata minua. Mitähän se opiskelee. Törmäisiköhän siihen käytävällä, laskareissa? Varmasti, se näytti tunnolliselta, sellaiselta joka suorittaa opintonsa huolella, muistaa luennot, ei keksi tekosyitä päivä ennen harjoitustyön deadlinea.

Rankaisisinko? Voisin ottaa miekkani, ja manata koko ihmisen maan rakoseen. Saisin sen opinnot sujumaan huonosti, ehkä se tippuisi kierreportaista taittaen säärensä niin, ettei enää pääsisi koko kampuksen mäkeä ylös. Nauran. Ajatus tuntuu hauskalta, kiehtovalta. Mietin millaista taikaa tarvitsisin. Säären katkaisuun... istahdan vuoteelleni. Päässäni pyörii, en pysty keskittymään. Ehkä se ensimmäinenkään snapsi ei ollut niin kovin hyvä idea. Olen varma, etteivät taikavoimani toimi kovin hyvin humalassa. Yritän silti. Otan miekan oikeaan käteeni, kohotan vasemman kynttilän liekille. Keskityn, voimistun, kerään mahtini. Vedän pienen viillon kämmenen halki, niin että pisara tummanpunaista verta - niin punaista kuin viittani, tai pimeyden keskellä hohtavat silmäni - tippuu liekkiin. Säärihaava, kuiskaan. Säärihaava portaissa...


Ja alla Pohjantähden minä tulen, minä lähden,
ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen.


"Nuo voi jo viedä pois." Milla kuivasi viimeistä lautasta, asetti sen huolellisesti pinoon, tarkasti vielä viinilasit kolhujen varalta ja antoi avustamaan jääneille jätkille luvan kipaista astiakorit yläkertaan. "Viiniä jäi yli."

"Viinaa ei", vastasi Olga ja taitteli pesulapusta parempaa otetta. "Se Ilja osti taas koko pullon ihan itselleen. Ja kun kiersin kaatamassa pullon kanssa, se yritti huitoa multa vielä yhden."

"Se lähti aika aikaisin kotiin."

"Joo, Laura parka joutui katsomaan sen toilailua koko illan. Onneksi se lähti."

"No ens kerralla plassataan sen viereen joku muu."

"Tai sitten vain sanotaan, ettei haluta sitä enää... ei tollasta kukaan jaksa katella. Ei se oo sille itellekään hyväksi, että vetää tommosia määriä viinaa."

"Ilja ois ihan kiva, jos ei dokais."

"No ei siinä dokaamisessa mitään, mutku sen pitää ottaa niin paljon - ja se tietää kuitenkin itekin, millaseksi se sitten menee. Kauheen vihanen ja suuttuu kaikille. Ei se oo kivaa kenellekään."

"Ehkä me ei vaan enää myytäs noita kokonaisia pulloja..."

"Hah, ei tuu toimimaan. Muthei, mä lähden nyt, pärjääksä?"

"Joo", Milla sanoi ja katsoi salin puolella lattiaa peseviä ihmisiä. "Laitan paikat lukkoon. Menkää te vaan baariin, tullaan viimesten kanssa ihan pian."

"Hyvä homma", Olga hymyili. "Nähdään jatkoilla."

Milla näki Olgan korjaavan meikkiään ja lähtevän keittiöstä. Hän kääntyi, mutta ehti tuskin seuraavan ajatuksen loppuun, kun kuuli takaansa portaista hirveän rusahduksen. "Olga!"

Milla juoksi alas, historiallisiin kierreportaisiin, ja löysi Olgan nurkan takaa. Hän kuuli siivoamassa olleiden juoksevan taakseen, jonkun huutavan alempaa portaissa kysyen miten kävi. Milla tuijotti. Ja tuijotti. "Ei..."

"Soittakaa nyt hyvät ihmiset ambulanssi!" joku kiljui hänen takaansa.


...ja vain Pohjantähden nähden itken vuokses kyyneleen...


Laulun sanat Turkka Mali.

[Tiuku]

Ovela tuo Pohjantähti. Oli suorastaan pakko laittaa lukemisen ajaksi taustalle soimaan (linkitys), ja kyllähän nyt mikä tahansa teksti tuntuu syvällisemmältä ja merkityksellisemmältä tuota kuunnellessa. Eli älkää kuunnelko. En saa lopetettua kuuntelemista edes tämän kommentoinnin ajaksi, mikä varmasti on huono juttu.

Pohjantähti tuntui myös alkuun melko sopimattomalta, kun päähenkilö tosiaan vaikutti siltä, että se on jonkinlainen piilotteleva demoni. Jos se nyt sitten kuitenkin on vain angstaava opiskelijanuorukainen (onko yliopistoa käyvä enää laskettavissa teini-ikäiseksi?) angstisesta Pohjolasta, se on sopivampi; vaikkakaan lainatuista sanoista ei silti sen kummemmin saa tehtyä edes kunnollista aasinsiltaa tapahtumiin, ainakaan minä. En tosin ikinä löydä kätkettyjä merkityksiä, vaikka ne laulaisivat juomalauluja nenäni edessä.

Minulla on ylläni vain alushousut ja tennissukat, sillä huoneeni nurkista vetää vaikka on vasta alkusyksy.

Eli sillä on vain alushousut, vaikka huoneessa vetää? Vasta kolmannella kerralla tajusin, että viittaat ehkä vain sukkiin. Vaikoko?

Alushousut ja tennissukat kuitenkin loivat hyvän tilannekuvan. Ylipäätään kuvauksesi oli pettämätöntä - tällaista sen pitää ollakin, minun makuuni. Ihmisen(/demonin?) korkealentoiset kuvitelmat realismia tihkuvissa kehyksissä. Poika joi yhden lasillisen, yhden snapsin vain. Pullollisen seurauksena vihamielinen, epäilevä. Saiko Olga säärihaavan - vai kuoli?

Ärrrr, ei tästä kommentoinnista tule tätä kappaletta kuunnellessa mitään...! Paras lopettaa, ennen kuin esitän runoelman.

[Dyn]

Rikonpa omaa ohjettani olla muuttamatta tekstejä jälkikäteen lisäämällä yhden ajatusviivan.

[Dark Clark]

En tunne kulttuuriasi.

Luenpa tätä vähän ummikkona, ehkä siks nostalgiset klassikkokipaleet ja yliopistositsailuntuoksina näyttäytyy aika fantsuna. Tekstit tietty pääsee täysiin oikeuksiinsa vaan omassa viitekehyksessään mut käy se näinkin.

Kerronnan liukukäytävää sä tehtailet kunnioitettavan osaavasti. Lauserakenteet ja tekstin koostumus yleensä on koko lailla orientoituneesti silmukoitua, tykkään kun on niin jouhevaa, ei kerronnallista raskautta tai liian minimaa, saati silmillekäyvää isänrakkautta vähäpätöisiin yksityiskohtiin. Dynaamista pökköö.

Miljöön palasia pudotellaan siellä täällä: Perunatoria, Helsingin puhekieltä. Ehkä noita slangisanoja vois nostaa pari esiin muissakin kappaleissa kuin tossa yhessä, johon dösät ja portsarit on ankkuroituneet. Mulla ei ole kokemusperäisiä yhtymäkohtia tapahtumien kulisseihin, alko maistua Helsingiltä vasta dösittelykappaleessa.

Se mikä mukavasti kiinteyttää kerrontaa kahdessa ekassa kohtauksessa, on teini-ikäisen demonisoturin ynseä, suuriluuloinen kertojanääni. Paras:

Ehkä ne laittoivat jotain pilaantunutta ruokaan. Ehkä ne eivät osanneet laittaa ruokaa alkuunkaan.

Demonisuus oli ilmiasultaan melkoisen clichéistä etenkin dragonlancemaisen noitumatoimenpiteen osalta. Poppista noi tennissukat kyl. Henkilöhahmoista en pitänyt lainkaan, mut eipä sillä että ois tarvettakaan, kun eheitä olivat kuitenkin.

Jos sattuisi tavoittelemaan jotain timantinkovaksi hiottua novellistiikan muotoa, niin vois nähdä raskauttavana tossa Millan ja Olgan dialogissa olevan tyhjäkäynnin. Tähän novelliin on ehkä tyylilajin puolesta sisäänohjattuna tietty hygienia, että ehkä olis varaa gummittaa ja tiivistellä sieltä täältä, vaiks mikäs rimpsuissakaan, kunhan ovat tarkoituksenmukaisia. Ihan jepa voimannäyte.

[Saarni]

Olin hyvin pitkään hämmentynyt tätä tarinaa lukiessani. Tämä tosin johtuu siitä, etten ole koskaan opiskellut yliopistossa, enkä asunut Helsingissä, joten miljöö ja päähenkilön käyttämä puhekieli jäivät minulle välillä täydelliseksi arvoitukseksi. (Mikä ihme on "laskari" tai "plaasaus"?)

Pidän ideasta upottaa lainauksia kaikille tutusta kappaleesta novellin sekaan luomaan tunnelmaa. Tai tunnelmanluontia varten oletan lainauksien olevan, sillä en keksi niille mitään merkitystä novellin juonen kannalta. Pohjantähti kappalevalintana on osuva, mutta henkilökohtaisesti yhdistän sen vanhempaan, keski-ikäiseen väestöön. Tästä ja omasta elämänkokemuksestani johtuen, kun tarina alkaa Pohjantähti lainauksen jälkeen kertoa juhlaväestä ja laitoksista, ensimmäisenä tulee mieleeni jonkun teollisen työpaikan (vaikkapa energialaitoksen) virkistysbileet. Vasta toisella lukukerralla ja muiden kommentit luettuani ymmärsin kysymyksessä olevan yliopistoporukka ja outojen sanojen olevan jotain yliopistoslangia.

Palautteena täytyykin sanoa, että tarinassa on paljon elementtejä, jotka eivät aukea meille ulkopuolisille. Henkilöiden käytännöt, motiivit ja osa sanoista jäävät ymmärtämättä lukijalta, joka ei ole opiskellut yliopistossa tai asunut pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Olga ja hänen suhteensa päähenkilöön: Minulta jäi ymmärtämättä, miksi Olga on tarjoilemassa. Tekeekö hän sitä työkseen saadakseen rahaa opintoihinsa? Jos näin on, mistä päähenkilö tietää hänen opiskelevan "laitoksella"? Ovatko he tuttuja ja jos ovat, miksi päähenkilö puhuu hänestä tarjoilijana, eikä "se tyttö sieltä ja sieltä luennolta" tai jopa nimellä? Tarinan kannalta näillä asioilla ei varmaankaan ole suurta merkitystä, mutta ymmärtämättömyys estää minua samaistumasta tarinaan ja lukukokemus jää osittain pinnalliseksi.

Niiltä osin kuin ymmärsin tarinan, olin vaikuttunut. Kerronta on sujuvaa, lukijan mielikuvitukselle on jätettu riittävästi tilaa ja pidin siitä miten vähällä olet onnistunut luomaan uskottavia henkilöhahmoja. Päähenkilöön oli helppo samaistua ja hänen kokemansa ahdistus on meille kaikille varmasti tuttua. Kokonaisuutena siis hyvin toimiva novelli ja sitä oli ilo lukea myös näin "ulkopuolisena". 

[Dyn]

Noh, valaisen sen verran, että tämä sijoittuu sitseille aka pöytäjuhliin, joissa on osa jengistä toimii keittiössä laittamassa ruokaa, osa tarjoilijoina jne, jotta sitten osa pääsee vain nauttimaan ruoasta. Mahdollisesti vaihdetaan järjestöittäin niin, että vuorotellen tehdään "likaiset työt" toisten juhlissa (vaikka kuulemma keittiössä on aina parhaat bileet ja kylmin viina). Kaikki tarinan henkilöt ovat siis (oletettavasti jopa saman aineen) opiskelijoita.

Sitseille pukeudutaan nätisti ja syödään kolmen ruokalajin menu kuin paremmissakin bileissä - sekä lauletaan ankarasti, perinteen mukaan niinkin paljon, että ruoka jäähtyy, aina. Useimmiten alkoholia sisältyy ruokailuun kaksi kaatoa viiniä ja kaksi snapsia. Lisää saa ostaa miten mielii. Plassaus on etukäteen määrätty istumajärjestys (yleensä pitkän pöydät, mies-nainen-vuorottelulla jos sukupuolijakauma sallii).

Ympäristön valinta oli tietysti vähän tietoinen riski, eihän tästä kaikkia nyansseja näe jos ei kulttuuria tunne. Toisaalta kutkutti kirjoittaa tämä, ja kun en yleensäkään tykkää tekstissä selitellä... noh, sellaista.

Muut hassut sanat liittyvät jossain määrin matemaattisluonnontieteelliseen, mm. tuo laskarit on laskuharjoitukset eli opetustilaisuus merkkiä "ohjattu pienryhmä", 10-30 henkeä palauttamassa tai tekemässä tehtäviä luentojen ja/tai muun materiaalin pohjalta. Harjoitustyö on itsenäisesti tai pienryhmässä tehtävä suurempi näyttötyö, johon ei liity kontaktiopetusta, useimmiten kyllä ohjausta. Laitos tarkoittaa tiedekunnan alayksikköä, matematiikan laitos, fysiikan laitos jne.

Perunatori on paikka Helsingin keskustassa Vanhan ja Uuden ylioppilastalon välissä. HYn opiskelijat tunnistanevat sitsipaikan paitsi arkkitehtuurista, myös hirvittävistä muovipöydistä... Ale Pub on viereinen teinihelvetti, jossa perinteisesti ovat kaikki jatkot. Ja sen portsarit ovat tunnetun tiukkoja turhan humalaisia juhlijoita kohtaan. Yötaksa Helsingissä alkaa kello kaksi yöllä, joten sitä edeltävät bussit ovat "ilmaisia" aka "ilman lisämaksua" kuukausikortin maksaneille.

Koko juttu lähti liikkeelle paitsi otsikosta, myös tosta biisistä, joten tokihan se oli otettava mukaan. Kyllä minä näen siellä yhtymäkohtia, mutta eihän se tarkoita että ne olisivat *köh köh* jotenkin selkeitä.

[Lachesis]

ATM-demoni sitseillä, voi reppanaa. Lopusta alkuun lukiessa selviää, että päähenkilö on sitseillä ilmeisesti useinkin, mutta joko tarinan ilta oli poikkeuksellisen huono, tai sitten hän ei ole vielä oppinut ettei siellä vaan yksinkertaisesti ole hauskaa, jos ei sovi joukkoon. Pidin alun ehkä-, oikeastaan-välisanoista, niistä tuli ajelehtivan alakuloinen sävy päähenkilön olemiseen.

Laulukatkelmia en ihan ymmärtänyt. Toivathan ne toki tunnelmaa, mutta veivätkö asioita eteenpäin? (Tosin minulla ei ole biisiin henkilökohtaista sidettä, ehkä jos olisi, tunnelmafunktio olisi niin painava että oikeuttaisi sen aseman).

Itsesäälissä rypevä demoni kostaa hyljeksinnän loitsimalla onnettomuuden, humalaisena ilmeisesti pahemman kuin oli aikonutkaan. Käyköhän näin aina kun juhlinta repeää käsistä? Ehkä ei, demoni kuitenkin oli ikävöinyt viittaansa eli edellisestä käyttökerrasta on mahdollisesti jo aikaa. Lopun kaksoisvalotus on mielenkiintoinen; nähtävästi tytöt voisivat tykätäkin Iljasta, jos pääsisivät joskus tutustumaan. Herää tietenkin liuta kysymyksiä: Käykö demoni noin vain tavallisesta luonnontieteen opiskelijasta? Onko kaikki sittenkin vain kuvitelmaa ja viitat ja miekat sairaan mielen proppeja?

Sitsien ja niiden siivoamisen kuvaus on varmaankin autenttista, ja niistä tulee hyvää kontrastia demonin kotiolojen mustuudelle ja tulelle. Kieli ja juonenkuljetus on moitteettoman huomaamatonta eikä töki mitenkään silmään. Kielellisiä ja kerronnallisia konsteja, kuten mainitsemiani alun tyylisanoja, olisi ehkä voinut olla lisääkin.

[Variskauhu]

Mun tekee mieli sanoa inhorealismi, mutta onkohan se nyt kuitenkaan oikea sana. Tekstisi selkeästi vaikutti muhun, kun nyt kerran yritän henkisesti tässä kuoria sitä iholtani. Jännää.

Saat kuvattua hyvin taitavasti jotain tietystä ihmistyypistä tai ehkä ihmispiirteestä - sellaisesta ihmisestä joka haisee epätoivolta. Demonijuttu kuulostaa niin paljon houreilta, että jäin miettimään josko onnettomuus oli sattumaa - ja mitä se saa sen pojan ajattelemaan - tai jos se oli alku, ensimmäinen kerta kun loitsu onnistui.

Multa ei taida irrota mitään rakentavaa, tällainen tekstityyppi sekoittaa mieltäni liikaa.

[Tapsa]

Nimeni mainittiin. Kymmenen pistettä.

Muutenkin teksti oli ansiokas - äärimmäisen inspiroitunut, sanoisin. Kerronta on sujuvaa ja oleelliseen keskittyvää, vähäeleistä mutta kuitenkin sopivasti mielikuvia herättävää, varsinkin jos tuntee kontekstin.

Mietin, että oliko demoni oikeasti demoni vain viinanhouruisissa haavekuvissaan vain. Varmaan tekstin voisi tulkita niinkin, mutta parempi tulkinta taitaa olla se hienompi. Kuin Sinisalolla, fantasiaolento on osa yhteiskuntaamme ja sen armoilla, varmaan voitaisiin tuomita loitsun väärinkäytöstä sakkoihinkin tai jotain. Huumori on taustalla, juttu naurattaa vaikkei siinä sanota mitään hauskaa. Hienoa.

[Jaragil]

Teksti jättää itsensä kiintoisasti avoimeksi. Toisaalta poika voi olla oikeasti demoni, joka vain näyttää ihmiseltä ja yrittää saada itsensä istutetuksi yliopiston ihmissuhteisiin siinä kuitenkaan onnistumatta ja sen itsekin tiedostaen. Toisaalta hän voi olla ihan oikea demoni, joka on muuttunut niin arkipäiväiseksi osaksi yhteiskuntaa, että lopun tarjoilijatytöt eivät edes jaksa nostaa sitä esille hänestä puhuessaan. Tai sitten hän on vain kaheli, ja loppu on pelkkää yhteensattumaa. Itse taipuisin jälkimmäisimmän kannalle, mutta teksti ei varsinaisesti painotu minkään tulkinnan suunnalle.

Tekniseltä toteutukseltaan sinulle tyypillisen puhdasta, vaikka olin olevinani näkevinäni siellä jonkun näppäilyvirheen: "kärvenpää somerni" pitäisi varmaan kuulua "kärventää sormeni", mutta muutoin ei valittamista. Itse en myöskään käsittänyt tätä Pohjantähti-valintaa. Oletin, että se jossain vaiheessa sidottaisiin osaksi tarinaa, mutta ei. Onhan se tunnelmallinen kappale, mutta nyt ainakin oma lukukokemukseni häiriintyi kun kulutin koko tarinan pohtimalla yhdyskohtia kappaleeseen.

Pieni murhe kuitenkin, koska tarina oli muutoin niin hyvää fiilistelyä.

[Dyn]

No minusta se Pohjantähti nyt vaan kuuluu siihen tosi oleellisesti. Harmi, jos ei muille avaudu.