|
Dyn
|
 |
« : 08.Elokuu 2011, 00:59 » |
|
Kiinnostaisi tietää, mitä genreä te luette juuri tällä hetkellä ja enimmäkseen. Varmasti moni vastaa, että vähän kaikkea, mutta yritä katsoa, mitä genreä esimerkiksi kuluneen vuoden aikana lukemistasi kirjoista suurin osa on. Loput voi selittää viestissä. :)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Until one day, the boundary gives way.
|
|
|
Maethril
Noviisi
Poissa
Viestejä: 63
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Suomessa ;P
|
 |
« Vastaus #1 : 08.Elokuu 2011, 01:27 » |
|
Fantasiaa, fantasiaa ja fantasiaa. Se on miun enemmistö tänä vuonna ja monena vuonna sitä ennen.
Luen tosin aina randomisti kauhua, dekkareita, sotakirjallisuutta ja agentti seikkailuja. Eräänlaisena vaihteluna.
Viimeisen parin kuukauden aikanakin kahlannut uudestaan ajan pyörät 1-14, näkijän tarun 1-3. Kun en niitä enää muistanut niin hyvin kuin olisin toivonut. Uusina tuttavuuksina luin pari uusinta Drizztiä Salvatorelta. Sit ei fantasiasta luin tos pari Sven Hasselin kirjaa, yhden uudemmista C.Cusslerin kirjoista joita ei enää tääl kirjastosta löydy. (vissii lasketa enää sinne :D ) Sekä yhen Agatha Christien Poirotin.
Toi on aika hyvä esimerkki siittä kuinka kulutan aina pari kolme kuukautta kerrallansa, liuta ennestään luettuja fantasia kirjoja verestämään muistia vuosien takaa ja uusia tuttavuuksia väliin. Poikkeuksena tulee aina jos löydän jonkun sarjan mistä tulee "must read" fiilis. Mut se nykysellään aika harvas, vissiin Robin Hobbin näkijän tarun ja lordi kultaisen trilogioiden jälkeen ei ole moista ilmiötä enää tullut itselle. Niidenkin alkuperäisestä lukemisesta jo se muutama vuos.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
~Se ken ensimmäisenä uhrautuu, on aina saava kunnioitusta~ ~~Mie olen mie ja sie olet sie, mut keit hyö on?~~
|
|
|
Saarni
Noviisi
Poissa
Viestejä: 66
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Seinäjoki
|
 |
« Vastaus #2 : 08.Elokuu 2011, 07:24 » |
|
Minun täytyy myöntää, että viimeisten vuosien aikana lukuharrastukseni on jäänyt kaiken muun harrastuneisuuden ja elämisen varjoon. Tämän vuoden aikana olen pikkuhiljaa palailemassa kirjallisuuden pariin, sekä lukemisen että kirjoittamisen osalta, ja tuntuu hyvältä! Lämmittelin kevyesti Oscar Wilden novellikokoelmalla, lähimpänä yllä annetuista vaihtoehdoista se lienee kai fantasiaa. Stephen Kingiin olen myös alkanut tutustua ensimmäistä kertaa elämässäni, hänen genreään minun ei varmaan tarvitse erikseen kenellekään mainita 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Etehen elävän mieli, kuollut taakse katsokohon" -suomalainen sananlasku
|
|
|
|
Lachesis
|
 |
« Vastaus #3 : 08.Elokuu 2011, 09:44 » |
|
Kallistuu aika vahvasti fantasian puolelle, satunnaisin scifimaustein. Alkuvuodesta luin muutaman valtavirtaisemman, realistisen kuvauksen, mutta sitten päätin pysyä lestissäni (eivät olleet kovin hyviä).
Tällä hetkellä luen eskapistisesti eli hakeudun toisiin maailmoihin, mitä mukaansatempaavampiin, sen parempi. Fantasia toimii minulla siihen tarkoitukseen yleensä parhaiten. Tietenkin on lisäplussaa, jos kirjassa on muitakin ansioita (kuten nokkeluutta, älyä, kantaaottavuutta), mutta draama ja emotionaalinen syvyys ovat tällä hetkellä ehkä tärkeimpiä ominaisuuksia. Viime aikojen parhaimmistoa oli Sherwood Smithin Inda-sarja, ja nyt kesken oleva Carol Bergin Transformation (Rai-Kirah 1) on sekin aika mukava.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Valomuurin tuolla puolen nopeuden kantamattomissa
|
|
|
|
Antti
|
 |
« Vastaus #4 : 08.Elokuu 2011, 12:14 » |
|
Fantasiaa, kuten aina. Suosikkigenreä ei voita mikään. Kauhua ja scifiä lueskelen välillä myös mutta fantasiaa varmaan sata kertaa enemmän.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Eija
Velho

Poissa
Viestejä: 345
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Vantaa
|
 |
« Vastaus #5 : 08.Elokuu 2011, 12:35 » |
|
Tällä hetkellä fantasiaa ja scifiä luen eniten. Valitsin fantasian, koska olen tänä vuonna lukenut 1 tai 2 kirjaa enemmän fantasiaa, kuin scifiä. Muita plaatuja olen lukenut huomattavasti vähemmän, kuin näitä kahta. Kauhua lukisin enemmän, jos uusia hyviä kauhukirjoja suomennettaisi - melkein kaikki niistä on jo aikanaan luettu. Uusintalukua kauhukirjoista käynnistelen pikkuhiljaa, mutta valitettavasti näyttää siltä, että englanniksi täytyy alkaa lukea, jos meinaa ja sitten tuleekin vastaan tarjonnan paljous.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #6 : 08.Elokuu 2011, 13:12 » |
|
Historiallisia romaaneja eli Hornblowereita.
Suomennetut fantasia-kirjat on aikalailla luettu jo läpi eikä kirjaston scifihyllykään tarjoa enää paljoa mitään. Onneksi avaruusoopperaa on vielä jäljellä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
|
Tiuku
|
 |
« Vastaus #7 : 08.Elokuu 2011, 13:58 » |
|
Oikea vastaus kysymykseen olisi fantasia. En kuitenkaan vastannut sitä. Olen kyllä lukenut muutamia hyviä uusia fantsuteoksia tänä kesänä ja uusintalukenut yllättävän hyviä vanhoja, ja olisihan niissä vielä urakkaa (suomennosten perään pitäisi saada tutkailtua kääntämättä jääneitä lontoopainoksia, mikä on minun heikolle englannilleni melkoinen haaste - totta, jos vain saisi aloitettua niin sittenhän se alkaisi sujua, mutkun). Kiireet kuitenkin kohta alkavat taas painaa päälle, ja palailen varmaankin niiden ajaksi satunnaisiin ja sekalaisiin mainstream-paloihin, joiden parissa olen jo vuoden tai pari vapaahetkeni viettänyt, kun ei ole oikein isompiin projekteihin jaksamista. Eikä aina muistikuviakaan siitä, mistä jään paitsi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Hiistu
|
 |
« Vastaus #8 : 08.Elokuu 2011, 16:43 » |
|
Fantsukkaa, fantsukkaa...
Tenttikirjat vievät sen verran isohkon osan lukuajasta, etten jaksa lähteä seikkailemaan minnekään uusien genrejen (kuten vaikka mainstreamin - pelottavaa se sellainen) pariin. Kiinnostavilta vaikuttaviin scifikirjoihin uskallan sentään nykyään tarttua (toisin kuin vielä muutama vuosi sitten, jolloin en lukenut laisinkaan scifiä). Fantasialta riittää, kunhan se on kyllin omalaatuista ollakseen mielenkiintoista. Scifissä taasen kiinnostaa elävän elämän ilmiöiden tarkastelu uudesta näkökulmasta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Pane Onneni taskuusi ja pidä huolta, ettet kadota sitä. Pistä se siihen taskuun, missä ei ole reikää!
|
|
|
|
Iivari
|
 |
« Vastaus #9 : 08.Elokuu 2011, 18:23 » |
|
Pääasiassa olen parina viimme vuonna tullut lukeneeksi a) nuortenfantasiaa, yleensä kotimaista b) rajatapauksia eri lajien tietämillä, esimerkiksi Siri Kolun Metsän pimeän c) aikuisempaa fantasiaa ja scifiä satunnaisesti, kun on tullut vastaan, scifiä jopa enemmän, esim. J. Pekka Mäkelää ja Brian Aldissin Kasvihuoneen ja d) nuortenkirjoja, pääasiassa kotimaisia ja eri toten muutaman suosikkikirjailijan moisia teoksia. Kyselyyn vastasin kuitenkin rajatapauksia, koska niitä moni ihan viimeksi lukemani teos on ollut.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Olen niitä tapahtumia joita ei käsitellä perinteisillä luukuilla. Pekka Kejonen
|
|
|
|
Narri
|
 |
« Vastaus #10 : 08.Elokuu 2011, 20:37 » |
|
Sarjakuvaromaaneja ja -albumeja. Viimeksi Corto Maltesea.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Logikärmes
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 855
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #11 : 08.Elokuu 2011, 20:42 » |
|
Fantasiaa on se vähä kirjallisuus, mitä tällä hetkellä tulee luettua. Lukuinnot ovat jotenkin jännästi hukkuneet jonnekin ja nykyään tulee rentoutumistarkoituksiin ahmittua enää lähinnä mangaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"The dog is a peasant and the cat is a gentleman." - H. P. Lovecraft, Cats And Dogs
|
|
|
Nafisan
Kriitikko
Teknovelho
 
Poissa
Viestejä: 608
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Oulu
|
 |
« Vastaus #12 : 08.Elokuu 2011, 21:35 » |
|
Pääasiassa olen lukenut viimeiset kymmenen vuotta fantasiaa, jokunen scifikin joukkoon on eksynyt. Nyt viimeisen vuoden olen lukenut todella paljon post-apokalyptisiä ja dystopisia kirjoja. Olen kyllä pidempään pitänyt ekokatastrofeista, zombeista ja ihmiskunnan tuhosta kertovista leffoista, tämä on vain jatkoa sille.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina." - Kahlil Gibran
|
|
|
|
Astorethein
|
 |
« Vastaus #13 : 09.Elokuu 2011, 01:23 » |
|
Se aika, mikä joskus taannoin oli omistettu kirjoille on nykyään kulunut lähinnä elokuvien ja videopelien ääressä. Kuitenkin se vaatimaton määrä mitä on tullut luettua on ollut enimmäkseen fantasiaa, luvassa tosin näyttäisi olevan hieman kauhupainotteisempi ajanjakso ainakin laatimani lukulistan perusteella. Kokoelma Conan-tarinoita on melkein päätöksessä, sitten pitäisi siirtyä kokoelmaan Lovecraftia ja vuoroaan odottaa myös Stephen Kingin ja Peter Straubin Talismaani, jonka hankin hyllyyni jo aikoja sitten. Ajasta ei kylläkään ole pulaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
|
|
|
Moonlord
Velho

Poissa
Viestejä: 377
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Lapua
|
 |
« Vastaus #14 : 09.Elokuu 2011, 07:05 » |
|
Jordanin Ajan pyörä-sarja tuli hiljattain luettua ja vähän muutakin fantasiaa joten prosenttiosuus nousi niiden kanssa melkoisen korkealle. Scifiä luen välillä tietysti, ja jännäreitä tulee kanssa luettua.
Viime aikoina olen lukenut tiiviissä tahdissa likimain kaikki Lee Childin Reacher-kirjat, perinteisiä suosikkeja vaikka Tom Clancy ja jo pahasti urautunut Clive Cussler. Myös historiaa tulee luettua paljon, sekä historialliseen aikaan sijoittuvaa seikkailua että myös ihan oikeaa historiaa. Nyt juuri olen lukemassa Steve Mithenin kirjaa After the Ice - A Global Human History 20,000-5,000 BC. Suomen vanhat linnat kirja on myös kesken.
Perinteistä kesälukemistoa ovat olleet merisotaromaanit, Douglas Reemanin kirjat löytyvätkin melkein kaikki hyllystä. Mitä kovempi helle sitä kivempi on lukea jotain Tyynenmeren merisotaa ja tälläiseen sateisempaan keliin sopisi Pohjois-Atlantin merisotakirjat :)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Athicus
Kriitikko
Noviisi
Poissa
Viestejä: 97
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #15 : 09.Elokuu 2011, 18:14 » |
|
Vastasin että kauhua, sillä olen tietoisesti pyrkinyt lukemaan kyseistä genreä viime aikoina. Pari edellistä vuotta on tosin tullut luettua niin paljon fantasiaa, että kyseinen genre on aiheuttanut aika pahan ähkyn.
Kauhukirjallisuuden lisäksi on tullut luettua aika tavalla dekkareita ja jännäreitä. Onkin hauska huomata että täällä on muitakin Clive Cusslerin ystäviä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Skie
|
 |
« Vastaus #16 : 11.Elokuu 2011, 23:53 » |
|
Fantasiaa luen edelleen kohtuullisen tasaisesti, erilaisia nuortenkirjoja tulee myös jonkun verran luettua. Hömppää (chick lit plus muu sellainen) luen satunnaisesti, lähinnä tietyiltä kirjailijoilta. Historiallisen kirjallisuuden lukeminen on vähentynyt radikaalisti alettuani opiskelemaan historiaa, kummallista kyllä... Fantasiakirjallisuudessakin olen pikku hiljaa pääsemässä ylitse tästä miekka ja magia- fantasiasta, ja viimeisen vuoden aikana olenkin lukenut lähinnä low fantasya ja erilaisia dystopia kertomuksia. Ja luonnollisesti kirjaston uutuuskirjoista tulee lainattua aina ne itseä kiinnostavat, vähän vähemmän suomalaisten kirjoittamia romaaneja ja vähän enemmän käännettyä kaunokirjallisuutta. Sarjakuvaromaaneja ja -albumeja. Viimeksi Corto Maltesea.
Tykkään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Add oil la!
|
|
|
|
Narri
|
 |
« Vastaus #17 : 12.Elokuu 2011, 09:48 » |
|
Sarjakuvaromaaneja ja -albumeja. Viimeksi Corto Maltesea.
Tykkään. Kiva. Cortoa on nyt ilmestynyt uusintapainoksina, väreissä. Ja onhan niissä vähän sitä fantasiaa ja kauhuakin... Jos joku innostui Q-teatterin Corto-esityksestä, niin todellista herkkua on tiedossa. http://kauppa.tietosanoma.fi/Corto-Maltese-Samarkandin-kultainen-talo
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Maailmanherra
|
 |
« Vastaus #18 : 18.Elokuu 2011, 11:33 » |
|
Ilmeeni on jossain Internetissä vaikka värilliset Cortot hieman oudoksuttavat. Kesän aikana tuli aika paljon graaffisia romaaneja luettua, niitä oli ilmestynyt aika liuta. Cortot ehkä uudestaan sitä mukaan kun niitä vanhoja saan ostettua.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
En ole rasisti, olen espoo- ja audirealisti.
|
|
|
Vanamo
Velho

Poissa
Viestejä: 242
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #19 : 18.Elokuu 2011, 12:03 » |
|
Tällä hetkellä tulee luettua miltei yksinomaan fantasiaa. Pitkä tauko aktiivisemmassa lukemisessa takaa sen, että minulle uutta suomennettua fantasiaa tuntuu löytyvän pilvin pimein, englanninkielisestä puhumattakaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|