Miksi harrastat kirjoittamista?

[Cinnamon]

Kirjoitan omaksi huvikseni. Kirjoitan, koska johonkin se mielikuvitus on käytettävä. Kirjoitan, koska se on halpa ja hauska harrastus... Siinä joitakin syitä.

[Piru Naiseksi]

Kirjoittaminen on hauskaa, joten en koe haaskaavani aikaani haaskanoloisiin suolloksiini. Lisäksi saan purkaa sydäntäni ja tuulettaa tunteitani kirjoittaessani. Pitää vain varoa, etten
-päästele Internetin (keskustelu)palstoille materiaalia, joka aiheuttaa minulle porttikiellon kyseiselle palstalle - näin on muuten käynyt
-kirjoita tavoin, joka johtaa minut syytetyksi kunnianloukkauksesta, syrjinnästä tai - vielä kamalampaa - jonkin vakavan rikoksen suunnittelemisesta
-tuota materiaalia, joka aiheuttaa minulle vaikeuksia vastaisessa uraelämässä

Yläpuolisen suolsin muutama kuukausi sitten. Äsken oivalsin kirjoittavani myös siksi, että olen löytänyt kielen myös oivana leluna.

[Annexi]

Koska ei voi elää ilman 

[Hyppymiina]

Koska se on ollut miulle luontaista siitä lähtien kun opin lukemaan ja kirjoittamaan. Aivan kuten haluan tehdä itsekkin kaikkea sitä mistä nautin.

[Diara]

Kirjoitan, koska se on loistava tapa purkaa ahdistusta. Mielikuvitukseni laukkaa myöskin aika vilkasta vauhtia, joten tarinoiden keksiminen ei ole kyllä ongelma. Tällä hetkellä työn alla on raakaversio ensimmäisestä kirjastani, tätä ennen kaikki ovat olleet vain pieniä tarinoita, päiväkirjapätkiä, kouluaineita tai jotain muuta hölynpölyä. Nyt kuitenkin tavoitteet ovat korkeammalla ja tarkoituksena olisi saada tuo kirja jopa julkaistua. Päässäni pyörii ainekset ainakin kuuteen eri kirjaan. Julkaistaan niitä tai ei, ainakin ne paperille päätyvät jossain vaiheessa, koska haluan kertoa ne tarinat. Kirjoittaminen on myös terapeuttista ja auttaa käsittelemään vaikeita asioita, joista on hankalaa puhua.

[Telemnar]

Kirjoittaminen todella on terapeuttista. Kuten esittelyssänikin sanoin, kirjoittaminen on minulle elämän ja kuoleman kysymys. Jos se otettaisiin minulta pois, tappaisin luultavasti itseni. Päiväkirja on tärkein henkireikä. Runoillakin puran erilaisia tunnetiloja. Tarinaan saan sitten myös tunnetiloja mukaan. Jos oikein hatuttaa, potuttaa, etc. minun ei tarvitse alkaa rähjätä kenellekään irl, kun kehittelen tarinaan tappelun tai vastaavan. Minulla se toimii.

[Logikärmes]

Jos oikein hatuttaa, potuttaa, etc. minun ei tarvitse alkaa rähjätä kenellekään irl, kun kehittelen tarinaan tappelun tai vastaavan. Minulla se toimii.

Oho, tuossahan on kyse ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesta katharsis-ilmiöstä. Itseltäni ei aivan noin syvällisiä kantimia kirjoittamiseen löydy. Minulla on vain aina ollut vilkas mielikuvitus, lapsenakin kehitin aina seuraamiini lastenohjelmiin omia hahmojani. Sitten vanhempana piti alkaa purkaa kaikkia ideoita johonkin. Ensimmäinen kokeilu oli kuvataide, joka tarkentui myöhemmin sarjakuvaksi. Vaikka olinkin ollut sen saralla sangen aktiivinen koko ikäni (lapsena piirtelin jatkuvasti), kärsivällisyys ei lopulta kuitenkaan riittänyt taitojen pitkäjänteisempään hiomiseen. Kirjan kirjoittaminen oli aina minulle melko etäinen haave, se tuntui jotenkin liian haasteelliselta minun taidoilleni. Christopher Paolinin Eragon kuitenkin sai minut ymmärtämään, ettei tarvitse olla mikään nero ryhtyäkseen kirjailijaksi.

Ja siitä se ajatus sitten lähti... tiivistettynä voisi siis sanoa, että minulla kyseessä on ennen kaikkea kutsumus, saada hengentuotteeni kaikille yhteiseen kiertoon.

[Maethril]

Hmmh, mielenkiintoinen kysymys.
Itseäni kirjat, ja sitä kautta kirjoittaminen on aina hieman kiehtonut. Seikkailut, uudet maailmat, eeppisiin mittasuhteisiin venyvät konfliktit, pienet ja suuret sankarit, huumori, rakkaushömpät, eli vähän kaikki mahdollinen.

Itse kirjoittaminen tuli itelle kuitenkin vasta joskus kun olin 18-19 ja huomasin nauttivani siittä, vaikka sen hetkisten kykyjeni puolesta en ollut mitenkään kovinkaan kummoinen.
Myöhemmin sitten huomasin viel enemmän nauttivani siittä jos se kosketti jotakuta edes hieman, ilahdutti, riemastutti, vihastutti, suretti jne. Se tavallaan palkitsi vielä siihen päälle.
Mikä sen parempaa kuin tehdä jotain mistä nauttii ja siitä saa vieläpä palkinnon?

Mutta mutta, sitten tavallaan hylkäsin sen pitkäksi aikaa tos 22 ikävuoden tienoilla. Kyl se yhä aina kävi välillä kutittelemassa mielenperukoilla, houkutteli tarttumaan taas kynään, mut lykkäsin sen menneeseen, sit se tuli taas ja taas, joka kerta jätin sen sinne pimeään.

Nyt keväällä se sit iski taas kolkuttelemaan mieleni perukoita ja tällä kertaa antauduin sen vietäväksi, voi tauti mitenkä olinkaan oikeasti kaivannut sitä.
Sen vasta todella tajusi kun taas poikaimainen hymy huulillaan rustaili tekstejä, pohti, sekä pyöritteli niitä mielessään ja sitä riemua kun oli taas jotain saanut aikaiseksi.
Olen muutenkin aika huono ilmaisemaan mitään tunteita tai haluja elein tai sanoin, mut kirjoittamalla ne melkein tulevat enemmän tai vähemmän itsestään.

En ole, enkä ehkä tule olemaan mitenkään erikoinen kirjoittaja, mutta niin kauan kuin itse nautin siittä ja/tai joku muu niistä nauttii niin se on kaiken sen käytetyn ajan arvoista. ^^

Lutatiusta ensimmäiseltä sivulta lainaten: "Se on kutsumus"

Sinä voit aina sen hylätä, mutta se ei koskaan hylkää sinua. Ainakaan allekirjoittaneen tapauksessa.

[Variskauhu]

Haha, mä aloitin kirjoittamisen, koska...halusin olla paras. Mulle sanottiin joskus pienenä, pienenä, että mulla oli kirjallista lahjakkuutta, ja lukeminen ja kirjoittaminen oli mulle sivistyksessä ja älykkyydessä kilpailemisen tapa!

Ja sit tietenkin lopetin, kun pääsin yli kilpailemisen narsistisesta ideaalista tajusin omien kykyjeni rajallisuuden (enkä tiedä, kumpi noista oikeasti pitäisi ironisuuden hengessä yliviivata  ).

Hmm. Aloitin uudestaan sen seurauksena, että löysin animefanifiktion: ja pidin siitä enemmän kuin alkuperäisistä animeista - ja tajusin, että oikeasti nautin niistä sanoista ja siitä verbaalisesta ilmaisusta - ja siksi aloin lukea taas. Aloin kirjoittaa omia fikkejä, koska nautin muiden fikkien lukemisesta vaikkei niiden taso olisikaan ollut ylivertainen: tai siis, halusin osallistua netin fikkikokoelman rakentamiseen. ^^

Nyt kirjoitan siksikin, yhä, mutta myös koska sanat ovat kauniita, ajatuskokonaisuudet ovat kauniita.

[ShadowDust]

Vai että miksi harrastan kirjoittamista... Yleensä huvikseen. Ja kirjoittaminen vetää puoleensa yhtä raskaasti kuin kirjat, ainakin minun osaltani. Kirjoittelen jo kirjaa, ja voin sanoa, ettei ole helppoa vetäistä hyvää tarinaa noin vain päästä.

Kun kirjoitin aineen koulussa (aiheita oli useita, valitsin 'puiston yksinäisen') ja opettaja oli tarkistanut sen, hän sanoi (suurin piirtein): ''Onko tämä ollut jossain kirjassa? Tämä siis on erittäin hyvä!'' Eikä se ollut mistään kirjasta, vaan päästäni... Ja sain jonkun 9-10 arvosanaksi. Ja teitähän tuo juttu 'kiinnosti'...

Taisin aloittaa pienten tarinoiden kirjoittamisen ala-asteella. Keksin päästäni mitä sattuu, eli jotain ihan typerää ja/tai viisasta. Aiheina oli jotain luontoon ja fantasiaan liittyvää, kun olen tällainen fantasiahullu. Tarinan aloittaminen on aina hankalaa, mutta sen jälkeen tekstiä kyllä tulee vaikka kuinka, jos inspirointi/improvisointi alkaa pyöriä päässä.

Olen aika huono ilmaisemaan tunteita paperille. Mutta harjoittelu tekee mestarin. Aina ei voi onnistua.

[Vaarna]

Tämä ketju lienee hyvä paikka aloittaa postailu. :)

Olen jonkin sortin erakkoluonne ja nautin ihmisten tarkkailusta ja analysoinnista. Kirjoittaminen ei ole minulle niinkään seikkalua vieraissa maissa, vaan syväluotaus ihmisiin ja heidän konflikteihinsa. Nautin kaikenmaailman ihmissuhdekuvioiden ja kasvutarinoiden rustaamisesta. Jo lapsena tarinat olivat täynnä traagisia kohtaloita ja synkkiä käänteitä, koska sellaisista tarinoista itse nautin.

Kirjoittaminen alkoi jo lapsena, kun luovan kirjoittamisen aikana kirjoitin muita pitempiä ja monimutkaisempia tarinoita. Kirjoitin vapaa-ajalla, suunnittelin ja pohdin. Koulussa kirjoitin muutaman näytelmän ja ahmin fantasiakirjoja isosiskoni opastuksella. Opettajat tietenkin kannustivat harrastusta kovasti, mutta kotona sai aina kuulla sen surullisen kuuluisan kritiikin siitä kuinka kirjoittamisella ei elätä itseään.

Lukioiässä luovan kirjoittamisen kurssit tappoivat luovuuteni ja siirryin fan fictionin parin. Ja sitä sitten rustasin melkein kymmenen vuotta. Totuus vaan on, että vaikka hommasin ammatin, tulevat ideat ja oivallukset edelleen mieleeni, enkä osaa olla kertomatta tarinoita. Tosin nykyään high-fantasia ei niinkään kiinnosta, vaan nojailen maagista realismia ja urbaania fantasiaa kohden ihan rehellisesti. Minua ei saisi ikinä kirjoittamaan Tolkenmaisia matkustustarinoita, eikä maailman rakentaminen saa minulle aikaan kuin päänsäryn. ;)

[Juulianna]

(Hyvää päivää kaikille käyttäjille, liityn joukkoonne alkaen tästä topicista.)

Kirjoitan, koska en osaa olla kirjoittamattakaan. Se on pakkomiellettä lähettelevä tarve, jonka puutos ilmenee pahantuulisuutena ja levottomuutena. Kirjoitan, koska se on jotain, missä olen hyvä ja missä voin kehittyä aina paremmaksi. Totta kai toiveena ja vakaana tavoitteena on se mahtava kansainvälinen bestseller ja Stephen Kingin jalanjäljissä kulkeminen, mutta kirjoittaminen on niin monisyinen juttu että en minä sitä mahdollisen tulevan menestyksen takia tee.

Löydän oikeastaan itseni parhaiten, kun kirjoitan. Kirjoittaessani en kaipaa mihinkään muualle: olen vapaa ja tismalleen siinä, mihin kuulunkin.

[Warghast]

itse harrastan kirjoittamista koska mielikuvitukseni tuo eteeni maailmoita ja tarinoita, joita mun neuroottisen luonteeni on pakko päästää konkreettiseen muotoon eli paperille. En yleensä kirjoittele tarinoita muiden kuin itseni iloksi mutta nyt kaveripiirin painostuksesta ja perheen innostuksella olen pyrkimässä kohti julkaistavaa tarinaa. Haluan saada kirjoitettua tarinan joka viihdyttäisi myös muita ihmisiä ja tarina pääsisi liikkeelle ja kehittymään...

[Werian]

Olen kirjoittanut aina siitä lähtien, kun opin kirjaimet. Olen aina tuntenut suurta mieltymystä sanoihin ja se miten paljon ne pystyvät tekemään maailmassa on ihmeellistä. Sillä maailmahan on rakennettu ja se ohjautuu sanoilla. Jos osaa käyttää niitä oikein voi teoriassa tehdä mitä tahansa.
 Minulle kirjoittaminen on tunteiden siirtämistä paperille ja niiden myöhempää tarkastelua. Se miten paperillinen sanoja voi muodostaa silmien eteen uuden maailman on ihanaa.
 Ja kirjoitukset joista eniten välitämme voimme tarpeen tullen kirjoittaa itse.

[Serafia]

Harrastan kirjoittamista, koska pidän siitä. Ja on mahtavaa nähdä lopputulos, jos se siis on hyvä. Vaikka en pidäkkään hirveästi tekstien korvailemisesta, sekin on ihan mukavaa. Ja sitten on myös mahtavaa nähdä muiden kommentit, mitä mieltä muut ovat tekstistäsi :)