Tohtori
Kokelas
Poissa
Viestejä: 28
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #40 : 16.Heinäkuu 2007, 23:33 » |
|
Tulin sitten minäkin tänne, kun tästä foorumista oli Finnconissa puhetta (en kyllä enää ihan tarkkaan muista että kenen kanssa...  ). Olen kolmekymppinen mies Helsingistä (jätetään ne pituudet ja painot nyt pois), eli näköjään aika paljon vanhempi kuin käyttäjät täällä keskimäärin. Mutta tokkopa tuo haittaa, en koe itseäni hirveän aikuiseksi vaikka aika ikälopulta näytänkin. Olen kirjoittanut ns. vakavissani sellaiset 12 vuotta, jonkinlaista raapustelua harrastin kyllä jo vuosikaudet ennen sitäkin, mutta mitään hirveän ihmeellisiä saavutuksia minulla ei ole vaan olen julkaissut tekstejä lähinnä omilla nettisivuillani. Nova-kilpailusta minulla on pari sijoitusta, viime vuonna olin neljäs ja tänä vuonna kymmenes, ja tänä vuonna sain ensimmäisen lehtijulkaisunikin Usvassa 1/07. Elokuussa (?) ilmestyvään Usvan kolmosnumeroon tulee sitten näillä näkymin toinenkin novelli minulta. Pääasiassa julkaisen kuitenkin edelleen tekstit joko siellä omalla sivullani ( http://keskinkertaista.net/) tai Deathwriters-kirjoittajafoorumilla missä olen myös toinen admin. Ja ehkä tännekin voi joskus jotain heittää nähtäväksi. :) Eipä kai sitten muuta, yksityiselämäni ei oikeastaan ole hirveän kiinnostavaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Zoryelle
Kokelas
Poissa
Viestejä: 6
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #41 : 24.Heinäkuu 2007, 16:19 » |
|
Tervehdys kaikille,
Löysin tänne googlen kautta, tosin en enää muista, mitä olin etsimässä... Tämän sivuston kuitenkin löysin ja yllätyin. Mahtava sivusto, harmikseni en ole törmännyt tähän aikaisemmin.
Itsestäni seuraavaa: olen 21-vuotias nainen ja asun tällä hetkellä Helsingissä. Syksyllä muutan taas Kouvolaan, opiskelupaikkani sijaitsee nimittäin siellä. Opiskelen käännöstieteitä, tarkemmin englantia pääaineena ja venäjää sivuaineena. Teen opiskelun ohella käännöstöitä ja toiveenani on päästä joskus kääntämään sarjakuvia, fantasia- tai scifikirjoja ammatikseni.
Toinen ammattitoiveeni on muusikko. Harrastan kanteleensoittoa ja laulua. Musiikki on muutenkin kiinteä osa minua, joten on hyvin vaikea valita kielten ja musiikin välillä.
Musiikin ja opiskelun ohella harrastan tuhatta eri asiaa eläimistä käsitöihin.
Eipäs tällä kerralla muuta, kysykää, jos on kysyttävää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
tophat
Kokelas
Poissa
Viestejä: 7
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Espoo
|
 |
« Vastaus #42 : 27.Heinäkuu 2007, 00:29 » |
|
Hei, olen espoolainen 17-vuotias naishenkilö.
Elämäni keskittyy lähinnä kahteen asiaan, taide ja ystävät. Kuvataiteen lisäksi siis musiikki, kirjallisuus, elokuvat, valokuvaus jne. ja ylipäätään itsensä ilmaiseminen kuuluu tähän. En ollut aivan pienenpienenä lukutoukka, mutta ala-asteella aloin kiinnostua kirjoista. Nykyisin lueskelen kaikenlaista, mutta lukunautintoja on suonut esim. J.K. Rowling, Robert Jordan, Terry Pratchett, Douglas Adams, ja Tolkien. Mainittakoon myös Stephen King ja Robin Hobb, joita olen lukenut vähemmän mutta pitänyt.
Piirrän paljon, välillä maalaan. Yritän hakea realistista kuvausta töihini tai sitten sählään jotain muuta, mutta esim. mangan piirtämisen jätän muille. Musiikki on elämäni suola, erityisesti pidän gootti-, death- ja alternativerockista ja konemusiikista. (Kuuntelen toki muutakin.) Tykkään käydä keikoilla/festareilla ja katsella leffoja. Matkailu on myös oikein mukavaa(haluaisin käydä Meksikossa tai Intiassa tms. eksoottisessa maassa).
Lukion toinen alkaa ensi kuussa, toivottavasti hyvällä menestyksellä. Mitä ammattiin tulee, siitä en vielä tiedä.
Niin, ja tästä foorumista. Törmäsin sivustoon ensin 2004, mutta silloin foorumien käyttö ei vielä innostanut. Muutama viikko sitten kaverin vinkistä vierailin täällä uudelleen, ja päätin rekisteröityä. Greetings (:
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Alopex Lagopus
Kokelas
Poissa
Viestejä: 4
Sukupuoli:
|
 |
« Vastaus #43 : 31.Heinäkuu 2007, 22:31 » |
|
Terve! Ääh. Aloitetaan perinteisesti, kun en keksi mitään erikoista tapaa aloittaa itsestäni kirjoittamista. Elikkä siis. Olen 23-vuotias ukkeli Kemistä, syntyjään Kemistä ja varmaan kupsahdankin tänne Kemiin.  Näytän suurin piirtein edellä mainitulta kuvaelmalta. Minulla on pitkät, ruskeat, hiukan olkapäiden ylitse ulottuvat hiukset. Tosin vaimo sanoo niitä suklaan ruskeiksi.  Seuraavaksi, kun mennään otsaa pitkin alaspäin, niin tulee kulmakarvat sekä sysimustat silmät. No ei nyt sentään. Tumman ruskeat ne silmätkin vain ovat ja silmälasit niiden päällä. Seuraavaksi nenä, suu ja letkeän miehen leukaparta. =)~ Olen sopivan sosiaalinen persoona ja yleensäkin aika pirteä veikko, harvoinpa minuun masennus iskee. Saatan joskus ärsyttää ihmisiä hulluilla ideoillani, mutta sinänsä juttelen vaikka kiven kanssa, ellei se kivi ärsyynny minuun ja iske minua pärstään.  Harrastuksia on niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi edes harrastaa, saatikka jaksaa kirjoittaa niitä kaikkia tähän. Tässä muutama niistä harrastuksista: musiikin kuuntelu (black metal), laskettelu, konsoli-, pc ja lautapelien pelailu, muotoilu (puu, metalli ja kivi), ompelu (tekstiili ja nahka), kirjojen lukeminen ja tarinointi sekä joululaulujen uudelleen sanoittaminen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Gethsemane
Noviisi
Poissa
Viestejä: 120
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Pirkanmaa
|
 |
« Vastaus #44 : 01.Elokuu 2007, 15:49 » |
|
*heilahtaa salakavalasti paikalle* Tässä olisi tämänlainen 19-vuotias ukkeli Pirkanmaalta, jota on vaikea nähdä juuri missään. Otan osaa jos näkee  Mitäpä tässä nyt naputtelisi... Ulkonäköäni en paljasta muuta kuin sen, että sukua lipputangolle (kuulemma). Fyysisesti olen laiska, mutta yllytyshullu ja ei-niin-kauheasti -miettivää sorttia, eli eri kannata yllyttää  Pääharrastuksina toimii musiikki kaikella tapaa, eli soittamista, kuuntelua ja muita mahdollisia variaatioita, SRK:n toiminta tällä paikkakunnalla ja biljardi. Ei-niin-virallisesti harrastan oikeastaan kaikkea, mihin saa itsensä sotkettua, kuten softaus, splättäys, ammunta, mönkijäcrossi...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Anitra
Kokelas
Poissa
Viestejä: 31
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Ii
|
 |
« Vastaus #45 : 01.Elokuu 2007, 17:05 » |
|
Heips!
Minä olen 13v. tytteli joka RAKASTAA lukemista. Lukutoukkailu on harrastukseni, kun muita ei oo (tällä hetkellä). Pidän myös piirtämisestä ja kirjoittelen vähän itsekkin. Lempilukemistani ovat DragonLance, mutta luen vähän kirjoja sieltä täältä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.Elokuu 2007, 08:08 kirjoittanut Anitra »
|
tallennettu
|
|
|
|
demonqueen
Kokelas
Poissa
Viestejä: 13
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Jyväskylä
|
 |
« Vastaus #46 : 02.Elokuu 2007, 20:20 » |
|
mä oon ollu täl kyl jo jonku aikaa mut löysin tän keskustelun vasta...
Mä oon 15 v. tyttö ja alotan kohta vikan vuoden peruskoulussa... Mä luen pääasiassa vaan ja ainoostaan fantasiaa mut joukkoon on kyl eksyny kauhu ja scifiä... mun muita harrastuksii on tanssiminen, kirjottaminen ja musikki... mut nimettiin ala-asteella luokan lukutoukaks ja sellai mä taian olla vieläki... mun lempi kirjoja on mm. DraconLance - sarjan kirjat
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Crescent
Velho

Poissa
Viestejä: 326
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #47 : 05.Elokuu 2007, 21:14 » |
|
Hei!
Varovaisesti olen kurkkinut tätä paikkaa ja rohkistaudun nyt esittäytymään. Ystäväni tämän paikan minulle esitteli, päätin sitten lopulta littyä. Toivottavasti tilaa vielä on...
Olen nuori naisihminen, joka verhouttuu usein pitkien hiustensa taakse saadakseen pysyä salassa. Vihreillä silmilläni tarkkailen maailman menoa, ennen kuin annan oman mielipiteeni kuuluviin. Mielelläni piirrän, luen ja kirjoitan, fantasia sekä kauhu lähinnä sydäntäni. Loput itsestäni jätän vielä salaisuuden verhon taakse, jotta voisin olla yllätyksiä täynnä...
Kerron mielelläni itsestäni enemmän, kunhan tutustun paremmin ;)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
kateetti
Kokelas
Poissa
Viestejä: 19
Sukupuoli:
|
 |
« Vastaus #48 : 06.Elokuu 2007, 11:19 » |
|
Buah! Uusi fantaisan ja scifin ystävä tässä kaikkien ilona ja suruna. Fantasian ja kirjojen suurkuluttaja (kaikki kelpaa) aina Tolkienista Hobbin kaitta Pratchettiin ja sieltä sitten Asimoviin, Goldingiin ja ties mihin. Moni on luullut minua viisikymppiseksi, mutten vielä niin kypsään ikään ole ehtinyt, veikkaisin ennemmin sinne lukiolinjalle...  Tai eihän sitä koksaan tiedä... Toivottavasti kuitenkin pääsen sisään johonkin keskuetlun, sormet jo syyhyävät.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Wanda
Velho

Poissa
Viestejä: 240
Sukupuoli:
|
 |
« Vastaus #49 : 18.Elokuu 2007, 14:07 » |
|
Tietenkin minä huomasin tämän vasta nytten!
Olen tälläinen ysiluokkalainen poika joka rakastaa kirjoittamista ja lukemista. Pidän myös tarinoiden kommentoimisesta, olen joskus hieman ylikriittinen.
Harrastan tennistä, golffia ja salilla käyntiä.
Olen tällänen 175 senttinen, luokan kolmanneks lyhyin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"I see now that the circumstances of one's birth are irrelevant. It is what you do with the gift of life that determines who you are." -Mewtwo
|
|
|
Ancienta
Kokelas
Poissa
Viestejä: 3
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Etelärannikko
|
 |
« Vastaus #50 : 29.Elokuu 2007, 18:53 » |
|
Tervehdys fantastisille kanssaolioille! Hiukan päälle kolmenkympin on kertynyt ikää tälle lukutoukalle. Harrastan mm. lukemista & foorumipostittelua, scifiä & fantasiaa, matkustelua tilaisuuden tullen, kokkailua, elokuvia, viherkasveja, keskiaikaa, tulevaisuusvisioita, kuntonyrkkeilyä, pohdintaa ja analysointia, luonnon ihailua, scrapbook-hommaa, valokuvausta jne. Luen paljon faktaa ja fiktiota suomeksi ja englanniksi. Asustan avovaimoseni kanssa täällä pohjoisen vatakunnan eteläisillä rannoilla, jonne sisustamme parhaillaan omaa kotiluolaa. En ole pitkään aikaan ehtinyt lukea juuri mitään fantasia/scifiakselille sijoittuvaa enkä juuri ehtinyt elokuviakaan katsoa, joten täytynee aloittaa keskustelu kaivelemalla joitakin vanhoja ketjuja joista tulee jotakin sanottavaa mieleen. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Junnupunnu
Kokelas
Poissa
Viestejä: 47
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #51 : 09.Syyskuu 2007, 22:15 » |
|
Ilmoittaudutaan sitten tännekin, vaikka piirun verran myöhässä. Olen siis pian 20-kesäinen miehenalku, joka on tällä hetkellä töissä, näin koulujen hakujen välissä. Olen yleisesti katsoen sitä mitä kaikki vihaavat (vasenkätinen, sivari, metallimusiikin ystävä, ateisti, sosialisti ja niin edespäin) ja tunnustan omaavani viherpiiperön vikaa. Tavallisesti hiljainen mutta oikeassa seurassa äänekäs yli sietokyvyn. Ainoana minulle siunattuna lahjana pidän huumorintajuani. Horoskooppini on vaaka ja lempiväri sininen. Siviilisäädyltä sinkku.
Pidän pätemisestä, filosofiasta, yleisestä mietiskelystä, musiikin kuuntelusta ja jaffasta. Harrastuksiin kuuluvat aivosolujen hävittäminen erinäisin tavoin, kitaran rämpyttäminen, musiikki noin muuten vaan, videopelit, elokuvat, kirjallisuus, elokuvat & muut filmiteollisuuden tuotteet ja nukkuminen. Musiikki on minulle vähintäänkin elämäntapa ja pidän kaikesta hyvästä musiikista. Tarkennusta vaativille se sisältää rockia, metallia, hivenen jazzia, häivähdyksen folkia ja läjän muita marginaaligenrejä. Artisteihin ja yhtyeisiin kuuluu Pink Floyd, King Crimson, Ismo Alanko, Ulver, Agalloch, Arcturus, Empyrium, Sigh, Black Sabbath, Deathspell Omega ja Emperor. Tarkkasilmäiset huomaavat painotuksen olevan metallimusiikilla.
Kirjallisuusfoorumin ollessa kyseessä lienee tapana ilmoittaa kirjallisuusmaustani; kaiken erikoisen ja hauskan ystävänä suosikeiksi pääsevät Douglas Adams, Terry Pratchett, Franz Kafka ja Juha Vuorinen. Muista genreistä menevät H.P. Lovecraft, George Orwell, J.R.R. Tolkien ja Arto Paasilinna. Suokkikirjani kautta aikain on Linnunradan käsikirja liftarille-trilogia.
Kiitos.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Oblivion
Kokelas
Poissa
Viestejä: 7
Sukupuoli:
|
 |
« Vastaus #52 : 17.Syyskuu 2007, 10:30 » |
|
Aamupäivää kaikille Kun kerran sattui tarpeeksi tylsä hetki, niin päätinpä nopsasti ilmoittautua ja jatkaa sitten päämäärätöntä haahuilua sivuilla  Mie oon 21-vuotias tyttönen josta kai joskus saattaapi tulla ihan oikea kirjastotantta.. Lueskelen pääasiassa fantasiakirjallisuutta, täl hetkel kyl vaikuttais siltä et enempi kerräilen sitä kuin luen..  Muu aika kuluu joko koulussa tai töissä. Lempikirjailijoita on Margit Sandemo ja hiljattain edesmennyt Robert Jordan. Näiden kirjoista löytyvät myös lempikirjat. Mut eipä muuta täs ny.. En vie enempää aikaanne vaan meen takas haahuilun pariin 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Kuutar
Kokelas
Poissa
Viestejä: 2
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere
|
 |
« Vastaus #53 : 19.Syyskuu 2007, 21:48 » |
|
Täällä tämmöinen 26-vuotias tamperelainen neitokainen, kummallisti, yökyöpeli, hörhöke ja vielä roolipelaajakin :) Minut saatiin houkuteltua Tyrin ja Spektren riveistä tänne, mainosten uhri olen. Fantasiaa olen lukenut ala-aste ikäisestä lähtien, nyt olen kallistumassa enemmän uuskumman ja maagisen realismin puolelle. Lempparikirjailijoita on Neil Gaiman ja Robin Hobb, suomalaisista Anne Leinonen ja Ilkka Jääskeläinen.Scifiä nautin yleensä leffojen ja sarjojen muodossa. Tykkään reissata ympäri Suomea (ja välillä ulkomaitakin), käydä rokki-ja metallikeikoilla,kirjoitella ja roolipelata. Keskiaikaseurankin jutuissa olen välillä mukana.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Mommafar
Kokelas
Poissa
Viestejä: 8
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #54 : 21.Syyskuu 2007, 23:26 » |
|
Hei Hetkinen meni siihen että törmäsin tähän tutustumis keskusteluun, niin paljon olen tuota lukupiirin Ombriaa tutkaillut. Niin olen siis 23 vuotias opiskelija Helsingistä. Opiskelen toista vuotta maanmittausta Heltecissa ja taidan olla paikan ainoa amis, ainakin 23 vuotias amis. Luen paljon, olen aina lukenut vaikka minulla on lukihäiriö mikä nostaa ilkeasti päätään aina silloin tällöin. Iltaisin työskentelen kirjakaupassa jotta rahaa riittää ruokaan ja kirjoihin. Niin ja näin pysyn aina mukana siinä mitä uusia kirjoja kauppoihin saapuu. Eniten luen ahkä maagista realismia, fantasiaa, historiallisia romaaneja ja ah niin ihanaa Star Warssia. Kuulin huhun että Episodi 7 kuvattaisiinkin ja Scarlett Johansson näyttelisi siinä Mara Jadea... Vai oliko se sittenkin vain päiväuneni viimeviikolta.  Tarkoitus olisi päästä Helsingistä heti pois kun opiskelut ovat ohi. Ehkä jonnekkin kivaan pikkukaupunkiin. 23 vuotta Helsinkiä alkaa riittää. Onko hyviä ehdotuksiä rauhallisista ja kodikkaista kaupungeista missä tarvittaisiin kartoittajaa? Niin jos tiedätte tai kuulutte mukavaan lukupiiriin johon tarvitaan lisämiehitystä niin ottaisin mielelläni kutsuja vastaan. Elämäni paras vuosi oli siviilipalvelus vuosi esikoululaisten kanssa. Lapset ovat sitten ihania!!! <3
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Kem
Kokelas
Poissa
Viestejä: 13
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Joensuu/Kontiolahti
|
 |
« Vastaus #55 : 26.Syyskuu 2007, 20:44 » |
|
Heipä hei, Risinglaiset
Ajoittaisen tälle sivustolle törmäämisen ja tarkkailun jälkeen päätin rekisteröityä, vaikka puhetta ei taida tästä tytöstä pahemmin irrota. Enemmän tykkään seurata vierestä kuin osallistua itse toimintaan.
Scifi ja fantasia on ollut lähellä sydäntä lähemmäs kahdeksan vuotta, enemmän fantasiaa kuin scifiä. David Eddings hullaannutti minut fantasian maailmaan, mutta rakkautta on tunnettu myös Tolkienia kohtaan. Viehtymys vampyyreihin on kuitenkin saanut hyllylle kerääntymään Anne Ricea, mutta niinkin voimakkailta olennoilta kuin lohikäärmeiltä ei sydäntäni voi viedä.
Paljon en niistä tiedä, mutta turhautuminen on suuri, kun ei osaa kunnolla mielestä niitä kuvia paperille siirtää. Kuvistani vain ei löydy... eloa. Laulutaitoja taas löytyy enemmänkin, mutta ei tykkää pahemmin esiintyä ja ainoat jotka ovat lauluani kuulleet, ovatkin vähän läheisemmät kaverit ja ystävät.
Muistin joskus Star Warsin vanhemman/paremman trilogian vuorosanat ulkoa, mutta sitten sitä päätyi ylä-asteelle ja enää ei tuntunutkaan löytyvän aikaa kuukausittaiselle trilogia-maratoonille.
Pukuompelijaksi tällä hetkellä opiskelen ja toivottavasti sitä kautta pääsisi töihin, kun puusepän tutkinnolla ei tunnu mieleistä työtä löytyvän.
Mitäpäs tässä.. hiljainen otus olen, ette varmaan edes huomaa olemassaoloani, ellen sitten innostu keskustelemaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Kantis
Kokelas
Poissa
Viestejä: 3
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #56 : 30.Syyskuu 2007, 14:52 » |
|
Minun nimeni on Kantis, ja minulla on ongelma.
Ongelma on se, että minä en ikinä voi tavata uutta ihmistä pelkäämättä tuota hirveää, hermojaraastavan vaikeaa kysymystä: "Mikä sun nimi on?".
Katsokaas kun minun nimeni on Kantis. Oikeesti. Se on pitkä juttu. Jos ette usko, voitte kysyä Ninniltä. Se on mun vanha kaveri. Me ollaan tehty sarjakuvia yhdessä ja kaikkea.
Sitten minulla on toinenkin ongelma. Minä en palkästään ole Kantis, vaan minä myös soitan nokkahuilua. Kyllä, se on ihan oikea soitin jolle ihan oikeat säveltäjät ovat tehneet oikeaa musiikkia. Ne muovipillit, joilla te soititte kappaletta "Ostakaa makkaraa" ala-asteella, olivat kommarien salajuonia tai kapitalistista hapatusta tai jotain. Kysykää vaan edelleen siltä Ninniltä. Se on kuullut näitä vuodatuksia vuodesta -89 saakka.
Sitten minä olen lisäksi puistopuutarhuri ja kemianteknikko ja vammaisavustaja ja todennäköisesti kohta astronautti, muskettisoturi ja kansainvälinen playboy-vakooja, jossen minä kohta osaa lakata vaihtamasta ammattia.
Mitäs muuta? Minä TYKKÄÄN muskettisotureista ja vastaavista, sekä teestä ja Bachista ja aikaisin heräämisestä. Maailma menettää minussa hienon nunnan vain siksi, etten ole yhtään uskonnollinen. Tai oikeastan munkin, koska olisin tietysti halunnut muuttaa Athos-vuorelle.
Eiköhän tämä riitä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sham
Kokelas
Poissa
Viestejä: 11
|
 |
« Vastaus #57 : 30.Syyskuu 2007, 18:53 » |
|
Shamuti aka. sham. Pyöriskelin jo vanhallakin foorumilla säännöllisen epäsäännöllisesti.
32v tietoturva-konsultti vantaalta, harrastuksina lukeminen (historia, fantasia, tiede, sci-fi), antropologia, tietokoneet ja musiikki (rummut, basso, kuunteleminen).
Musiikkipuolella iskee erityisesti vanha blues, jazz, funk ja uudemmalla puolella sitten melodinen metalli sekä vanha hard-rock. Tosin päivästä riippuen levylautaselle voi eksyä ska, reggae, afro tmv. levyjäkin. Fiilis on tärkein.
Foorumille eksyin kirjaston mainoksen perusteella, kun olin katselemassa Cromwellin Talvikuninkaalle jatkoa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Fargod
Kokelas
Poissa
Viestejä: 41
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Tampere/Karstula
|
 |
« Vastaus #58 : 02.Lokakuu 2007, 20:57 » |
|
Fargod, eli Henri Ilmari Jokinen. Alunperin Keski-Suomalainen.. nykyisellään tampereella lukiossa. (Tampereen Yhteiskoulun Lukiossa
Eksyin tänne, jostain kummallisesta mielijohteesta, ehkä siksi että tiedän täältä tyypin pari. Noh se on merkityksetöntä. Olen kuitenkin täällä.
Harrastan kirjoittamista, jollakin tasolla ainakin. Lukemistä, suurina annoksina nautittuna. No, viestiä sitten, jos jotain muuta haluatte tietää..
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Musta lammas
Noviisi
Poissa
Viestejä: 110
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Kuo
|
 |
« Vastaus #59 : 12.Lokakuu 2007, 17:13 » |
|
Moi!  Mäkin eksyin tälle sivustolle googlen kautta ja päätin rekisteröityä käyttäjäksi sillä tämä vaikutti niin mielenkiintoiselta sivustolta. :D No jokunen sana itsestäni: Olen 17-vuotias lukiolainen Kuopiosta. Olen aina tykännyt paljon lukemisesta, ja se on oikeastaan ainoa "oikea" harrastukseni. Fantasiakirjat ovat suosikkejani, ja lukemisen suhteen olen lähes kaikki ruokainen! Luultavasti en aluksi kauheasti tule viestejä tänne laittamaan. Tämä on niin laaja sivusto ja täällä riittää kyllä hetkeksi tutkittavaa.  Olen myös muutamalla muullakin foorumilla rekisteröityneenä.. (en tosin usko että täällä on porukkaa niiltä :D ) Niillä olen ns. aktiivikäyttäjä, ja jossain vaiheessa luulen olevani sitä myös täällä. Joten se siitä pienestä esittelystä! saa laittaa yksäriä ym. jos haluaa tietää jotain enemmän. Toivottavasti viihdyn tällä foorumilla! 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|