Noh, nekrotaan vanhaa topiccia: mielestäni on hyvinkin kiinnostavaa, että risinglaiset noin selkeästi äänestä/ivät Haavistoa. Todellinen jakauma? Haaviston kannatuksen aiheuttama ujous, "En uskalla äänestää Soinia/Biaudet'a/Väyrystä"? Mahdollisesti enemmistömme on Haaviston aatteiden / Erilaisen Presidentin / ei-Niinistön kannalla. Tästä olisi ihan mielenkiintoista saada keskustelua aikaan näinkin paljon vaalien jälkeen.
Itse voin sanoa äänestäneeni kakkosta, tärkeysjärjestyksessä, 1) siksi, että ehdokkaan näkemykset mm. ulkopolitiikasta ja ihmisoikeuksista vastasivat omiani, 2) puoluepoliittisista syistä, 3) siksi, että "tyyppinä" Haavisto oli minulle mieluinen, 4) siksi, että Haavisto on homo.
Kolmatta ja neljättä syytä saanen selittää hieman: kolmonen perustuu yleiseen "vibaan", jonka olen saanut Haaviston haastatteluista, nelonen perustuu siihen, että vaikka presidentin valtaoikeuksia on vähennetty huomattavasti sitten Kekkosen, mielestäni jo sillä, että valtiolla olisi homoseksuaali presidentti, olisi merkitystä.
Tämä #4 on siis edelleen
vähäisin syy Haaviston äänestämiselle (äänestin samaa kaveria jo kunnallisvaaleissa) mutta valehtelisin itselleni, jos sanoisin, ettei Haaviston seksuaalisuudella ollut mitään tekemistä äänestämiskäyttäytymiseni kanssa. Useassa mediassa puhuttiin presidentin tehtävistä arvojohtajana; minusta se olisi kertonut paljon suomalaisten arvoista, jos tuleva presidentti olisi homoseksuaali.
Toisaalta tiedostan, että presidentin seksuaalisuus on sinänsä irrelevantti, että se on omassa listassanikin viimeisenä eikä mielestäni presidentin puolison velvollisuuksilla ole merkittävää osaa presidentin työssä (cf. Saksan ulkoministeri, joka on avoimesti homoseksuaali). Ehkä tässä olisi ollut enemmän kyse mielikuvamarkkinoinnista. "Avomielisessä Suomessa homokin voi olla presidentti!" USA:lla on ensimmäinen musta presidenttinsä; Suomessa on jo ollut naispresidentti viimeiset 12 vuotta - kai meidän olisi pitänyt jotenkin pistää vielä paremmaksi?

Palatakseni viestin alkuun, haastan risinglaiset kertomaan, miksi enemmistön tapaan äänestivät Haavistoa, tai miksi vähemmistönä äänestivät jotakuta muuta.