01.Elokuu 2014, 02:40 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: [1]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Masennus - psykoterapia ja muut hoitomuodot  (Luettu 764 kertaa)
sansa
Noviisi
*

Poissa Poissa
Viestejä: 135
Sukupuoli: nainen
« : 25.Tammikuu 2012, 21:28 »

Jaettu (sentään osasin vielä!) itsemurhaketjusta, alkoi mennä siinä määrin sivuraiteille että katsoin jakamisen aiheelliseksi. - Sarantha


Jostain syystä itsensä vahingoittaminen saa joskus olon tuntumaan paremmalta. Ehkä se on eräänlainen hallitsemisen fiilis, jonka se saa aikaan.

Suosittelen kaikkia (joita ei kiinnosta/huvita/pysty puhumaan kenellekään) setvimään agressioitaan ja tuntemuksiaan paperille. Mielellään vielä vieraalla kielellä niin, että ajatuksista tulee tiiviimpiä ja pönäkämpiä. Silloin elämän huonot asiat saavat konkreettisen muodon ja niitä on itsekin helpompi ymmärtää. Ainakin minusta on tuntunut tältä. Vaihtoehtona piirtäminen, maalaaminen, jne. mikä vain itsestä tuntuu omimmalta.

Tuossa jokin aika sitten törmäsin omiin masentuneemman ajan maalauksiini, ja ihan pelästyin... mutta oli kuitenkin parempi siirtää vihan ja riittämättömyyden kokemukset viiltoihin paperille kuin itseen.

En oikein tajua sellaista "pakkohoitoa", johon potilaan ei ole miellyttävä mennä. Kuinka siitä voidaan kuvitella olevan mitään hyötyä? Tuntuu, että joskus nämä toimenpiteet ovat pikemminkin hoitoa läheisille, kuin itse ihmiselle. Minusta ainakin olisi turhauttavaa joutua puhumaan "viralliselle" ihmiselle, joka ei tunne minua, ja joka kuuntelee vain työnsä puolesta. Toisaalta läheisille ihmisille voi olla vaikea puhua, sillä haluaa heidän säilyttävän tietyn positiivisen kuvan minusta.

Onko kuinka moni tuntenut "virallisen" avun auttavan omaan masennukseen? Tunnen muutamia ihmisiä, joille esimerkiksi masennuslääkkeistä on ollut hyötyä, itselle eivät oikein toimineet..
« Viimeksi muokattu: 29.Tammikuu 2012, 01:21 kirjoittanut Iivari » tallennettu
Lachesis
Kriitikko
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1828
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Espoo
« Vastaus #1 : 26.Tammikuu 2012, 21:27 »

Useampi tuntemani ihminen on saanut apua terapiasta ja/tai säännöllisistä keskusteluista oman psykiatrin kanssa. Myös lääkehoitoja on erilaisia, ja aika tyypillistä on, että ensimmäinen vaihtoehto ei auta, vaan pitää kokeilla toista tai jopa kolmatta, joka alkaa helpottaa tilannetta. Moni masennuslääke ei myöskään auta heti, vaan kunnon vaikutus saadaan vasta 2-4 viikon kuluttua.

Ns. virallisissa tahoissa on se etu, että he oikeasti tietävät miten masennusta hoidetaan ja näkevät paljon kaikenlaisia masennuspotilaita, toisin kuin omaiset ja kaverit, joilla voi joskus olla haitallisiakin näkemyksiä siitä, miten masentuneen ihmisen saisi piristymään (mm. syyllistäminen, vähättely). Lisäksi ammattilaisen roolissa on etäisyyden tuomaa selkeyttä, jota eivät mutkista esim. itsesyytökset (olisiko minun pitänyt huomata läheiseni masennus aikaisemmin? mitä jos se onkin minun syytäni?)

Varmasti kynnys puhua ventovieraalle on korkea, ja terapia voi siksi vähintäänkin aluksi tuntua pakkohoidolta. Monia se, tai terapian ja lääkehoidon yhdistelmä, silti auttaa.
tallennettu

Ja kun ilta tulee tähdet sylissään
syöksemme tulta pimeyteen
Dynierax
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 232
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
« Vastaus #2 : 27.Tammikuu 2012, 15:48 »

Kompaten edellistä. Lisäksi on sanottava kuitenkin se tosiasia. etteivät ammattilaisetkaan aina tiedä, mikä olisi paras tai oikea tapa. Valitettavan usein kuulee tarinoita, joissa kunnallinen mielenterveyshuolto tekee lähinnä "saattohoitoa" todellisen auttamisen sijaan. Tarkoitan tällä asennetta "Muista käydä kävelyllä ja nukkua öisin. Ja syö myös hyvin, niin jaksat." Läheskään kaikille masentuneille, tai muuten psyyken ongelmista käsriville, tämä ei kuitenkaan auta yhtään mitään.

Joskus myös vaikeiden asioiden käsittely ohitetaan vetoamalla sen "satuttavan ja olevan vaikeaa" ja kehotetaan vain unohtamaan menneisyys ja katsomaan tulevaisuuteen. Toki tämä on kriisitilanteessa oikea tapa, mutta tuskin kuitenkaan johtaa paranemiseen pidemmänpäälle. Eihän kukaan märkivää haavaakaan vain ompele umpeen toivoen tulehduksen lakkaavan olemasta itsekseen. Ääriesimerkkinä tästä on tapaus, jossa kelan korvaamaa psykoterapiaa on kehotettu olemaan edes miettimättä, koska menneisyyden käsittely "sattuu ja repii vanhat haavat auki".

Asioiden puiminen ja ymmärtäminen on kuitenkin usein se ainoa oikeasti toimiva tapa, eikä sitä voi saavuttaa muutoin kuin hitaalla asioiden käsittelyllä. Usein terapia auttaa siinä parhaiten, joskus riittää myös pelkkä rupattelu asioista esim. sairaanhoitajan kanssa. Valitettavan usein kuitenkin vastaus ongelmiin kaivetaan purkista pillerien muodossa. Lääkkeet eivät kuitenkaan ongelmia ratkaise, ne antavat vain keinon tasoittaa tilanne aioiden käsittelyä varten. Ratkaisu on varsin ymmärrettävä kansatalouden ym. perusteella, sillä kuukauden masennuslääkkeiden hinnalla ei usein saa kuin yhden tai maksimissaan kaksi istuntoa psykoterapeutille.

Jos hyvin käy ja sopiva lääkitys löytyy jo toisella kerralla, tarvitaan vielä oma aikansa tilanteen helpottumiseen. Ihminen on kuitenkin varsin nopeasti (eli muutamssa kuukaudessa) näennäisen työkuntoinen. Terapia saattaa kuitenkin kestää vuosia, ja vaikka sillä saavutetut tulokset ovat paljon pysyvämpiä, ihminen on tämän ajan leimautunut helposti "hulluksi". Yhteiskunnalliset paineet ajavat siis usein masentuneen ihmisen napsimaan pillereitä jonkin aikaa, palaamaan työhön ja joutumaan pilleri-sairasloma-työ-sairasloma-työ-pilleri -kierteeseen. Kierre saattaa kestää paljon pidempään ja tulla paljon kalliimmaksi kuin kunnollinen terapia.
tallennettu

Spekuloikaa fiktiota!
Sarantha
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1101
« Vastaus #3 : 27.Tammikuu 2012, 23:28 »

Oikein hyviä pointteja muutamassa edellisessä viestissä.

Esimerkiksi Dynierax otti esille monia sellaisia teemoja, joita itsekin usein ammattilaisena olen tullut miettineeksi. Näkemys kunnallisen mielenterveyshuollon "pinnallisuudesta" (eli ne "mene lenkille ja nuku säännöllisesti" -neuvot) pitää varmasti useissa tapauksissa paikkansa. Kunnallisella puolella harvoin tarjotaan varsinaista psykoterapiaa, vaan yleisemmin kevyempää keskusteluapua jonka on tarkoitus lähinnä tukea potilasta arkielämässä ja aktivoida omia olemassa olevia voimavaroja. Varsinainen psykoterapia - joka yleisimmin on Kelan tukemaa ja tapahtuu yksityissektorilla - on tavoitteiltaan tarkemmin määriteltyä, intensiivisempää ja vaatii sitoutumista prosessiin sekä terapeutilta että potilaalta.

Lainaus
Joskus myös vaikeiden asioiden käsittely ohitetaan vetoamalla sen "satuttavan ja olevan vaikeaa" ja kehotetaan vain unohtamaan menneisyys ja katsomaan tulevaisuuteen. Toki tämä on kriisitilanteessa oikea tapa, mutta tuskin kuitenkaan johtaa paranemiseen pidemmänpäälle.

Minä toivon todella, että mahdollisimman moni jonka arvioidaan voivan hyötyä psykoterapiasta, myös psykoterapiaan pääsisi. Silti ajankohtaisiin asioihin keskittyminen on nimenomaan kriisitilanteessa oikea tapa, sillä syvempi terapia on sen verran rankka prosessi, että arkielämän täytyy olla jonkinasteisessa järjestyksessä ja oireilun hallinnassa ennen kuin siihen kannattaa lähteä. Siellä kun ne vanhat kipupisteet todella voivat aktivoitua, ja usein se on välttämätöntäkin. Jos verrataan somaattiseen sairaanhoitoon, niin akuutti ei-terapeuttinen keskusteluapu on tavallaan vähän kuin verenvuotojen tyrehdyttämistä ja haavojen sitomista, psykoterapia taas kirurgiaa, syvemmälle meneviä ja isompia toimenpiteitä. Vaativa ja monimutkainen kirurginen operaatio on hyödytön, jos potilas samaan aikaan vuotaa kuiviin!

Psykoterapiaa aletaan yleensä miettiä siinä vaiheessa, kun potilaan työkykyisyys alkaa psyykkisen sairauden vuoksi olla uhattuna. Se on tavallaan vähän harmi, sillä moni lievemminkin oireileva hyötyisi varmasti terapiasta. Saattaa olla, että järjestelmämme tuottaa ns. väliinputoajia - ihmisiä, jotka sinnittelevät jollain tavalla työelämässä eivätkä täytä Kelan terapian kriteereitä, mutta joutuvat Dynieraxin kuvaamaan ajoittaisten sairaslomien ja kevyiden hoitointerventioiden kierteeseen, joka loppujen lopuksi aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tehokas ja oikein ajoitettu terapia. Olisi hienoa, jos kunnallisella puolella pystyttäisiin tarjoamaan enemmän rajattuja, esim. 20-30 kerran psykoterapioita myös lievemmin oireileville potilaille. Säästöt voisivat pitkällä tähtäimellä olla kuluja suuremmat.
tallennettu

"Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä,
suitsi mielesi pirut.
Ja kaiken minkä kykenet, se tee
kuin oisi se viimeinen tekosi
näkyvän valon maailmassa."
Dynierax
Velho
**

Poissa Poissa
Viestejä: 232
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Tampere
« Vastaus #4 : 28.Tammikuu 2012, 01:04 »

Psykoterapiaa aletaan yleensä miettiä siinä vaiheessa, kun potilaan työkykyisyys alkaa psyykkisen sairauden vuoksi olla uhattuna. Se on tavallaan vähän harmi, sillä moni lievemminkin oireileva hyötyisi varmasti terapiasta. Saattaa olla, että järjestelmämme tuottaa ns. väliinputoajia - ihmisiä, jotka sinnittelevät jollain tavalla työelämässä eivätkä täytä Kelan terapian kriteereitä, mutta joutuvat Dynieraxin kuvaamaan ajoittaisten sairaslomien ja kevyiden hoitointerventioiden kierteeseen, joka loppujen lopuksi aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin tehokas ja oikein ajoitettu terapia. Olisi hienoa, jos kunnallisella puolella pystyttäisiin tarjoamaan enemmän rajattuja, esim. 20-30 kerran psykoterapioita myös lievemmin oireileville potilaille. Säästöt voisivat pitkällä tähtäimellä olla kuluja suuremmat.

Tuossa ajatuksessa kunnallisesta psykoterapiasta on todella paljon ideaa. Varsinkin pienillä paikkakunnilla, joilla yksityisiä terapeutteja on vähän tai ei ollenkaan, voi olla todella vaikeaa löytää vapaata paikkaa terapeutille, vaikka kela kuntoutuksen  myöntäisikin. Lisäksi, mikä mielestäni on paljon taludelisia säästöjä tärkeämpää, se säästäisi ihmisiä kärsimyksiltä. Vaikeutena on kuitenkin usein mainittu arviointi; moni ammatillisestikkin pätevä ihminen saattaa erehtyä helposti hoidon tarpeesta. Pahimmassa tietämässäni tapauksessa sairaanhoitaja on muutaman juttutuokion jälkeen kumonnut psykiatrin aiemmin tekemän arvion potilaasta todeten, ettei tällä mitään todellisia ongelmia ole. Ikävä kyllä hän oli väärässä ja tapausta hoidettiin seuraavalla viikolla mielisairaalan suljetulla osastolla psykoottisen masennuksen takia.

Mitä tulee tuohon kierteeseen, on sanottava valitettavan monien joutuvan siihen. Aina ei ole välttämättä kyse edes lievästä ongelmasta, joka johtaisi väliaikaisiin ja lyjyisiin sairaslomiin. Pahimmillaan tulos saattaa olla tilanne, jossa lyhyen lääkehoidonn ja sairasloman jälkeen ihminen palaa töihin, työskentelee jonkin aikaa pelkän sisun voimalla ja romahtaa sitten. Tästä seuraa nimenomaan väliinputoaminen, sillä kunnallisella puolella asiakkaita on todella paljon, eivätkä kaikki edes akuutissa vaiheessa välttämättä saa muuta kuin psykiatrin ajan parin viikon päähän, purkillisen unilääkkeitä ja numeron, johon soittaa "jos olo pahenee".

Valitettavasti me suomalaiset vain olemme niin pirun sitkeitä, että harmaan kivenkin läpi mennään. Kun siis tulee se parin viikon päässä oleva psykiatrin aika, moni on "saanut nukuttua univelat ja murheet pois" ja on valmis palaamaan töihin hammasta purren. Samaa ilmiötä näkee joskus jopa kuuden tai seitsemän tunnin odotuksen aikana terveyskeskusten auloissa. Tämä kaikki on mielestäni eniten oman yhteiskuntamme - siis meidän itsemme - luoma ja ylläpitämä mielikuva siitä, ettei ihminen saa väsyä henkisesti tai voida psyykkisesti pahoin. Pohdinta työkaverin uupumuksen syistä ja seurauksista on aivan liian yleistä työpaikkojen kahvihuoneissa ja tupakkapaikoilla. Harva kuitenkaan miettii, mistä naapurikassan myyjä on saanut flunssansa. Asenteiden takia on siis aivan eriasia olla masentunut tai uupunut, kuin fyysisesti sairas. Ja näinhän asioiden ei pitäisi olla, eihän?
tallennettu

Spekuloikaa fiktiota!
Sarantha
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 1101
« Vastaus #5 : 29.Tammikuu 2012, 00:11 »

Lainaus
Pahimmillaan tulos saattaa olla tilanne, jossa lyhyen lääkehoidonn ja sairasloman jälkeen ihminen palaa töihin, työskentelee jonkin aikaa pelkän sisun voimalla ja romahtaa sitten.

Me hoidamme nykyään aika pitkälti oireita, emme syitä. Se selittää uskoakseni aika paljon.

Esimerkiksi työuupumuksesta kärsivien ihmisten joukossa on melko tavallista, että riski uudestaan uupumiselle säilyy, vaikka työolosuhteita muutettaisiin yksilölle sopivammiksi. Samoin masennus uusiutuu monilla erilaisista hoidoista huolimatta herkästi. Kognitiivisen teorian mukaan masentumiselle alttiilla henkilöllä on usein tietyntyyppisiä hyvin syvälle juurtuneita ajattelumalleja sekä perususkomuksia itsestä ja ympäröivästä maailmasta, jotka tietyissä tilanteissa (esim. kun henkilö kokee jonkinlaisen menetyksen tai kokee epäonnistuneensa jossain suorituksessa) aktivoituvat ja saavat aikaan masentumisen. Nämä ajatusmallit ja uskomukset pysyvät usein taustalla ennallaan, vaikka akuutit masennusoireet saataisiinkin lievenemään. Kun henkilö sitten palaa sairasloman jälkeen "vanhoihin kuvioihinsa", eli esimerkiksi työhön joka on aiheuttanut suorituspaineita ja sitä kautta (usein virheellisesti tulkittua ja yleistettyä) epäonnistumisentunnetta, ei ole yllättävää, että masennus laukeaa jossain vaiheessa uudestaan.

Esimerkiksi kognitiivisessa psykoterapiassa (joka on tutkituin ja tällä hetkellä vallitsevin psykoterapeuttinen suuntaus Suomessa) paneudutaan juuri näiden oireiden taustalla olevien ajatusmallien ja uskomusten tunnistamiseen ja purkamiseen, ja sen vuoksi psykoterapia on otollisissa olosuhteissa usein vaikuttavampaa ja tehokkaampaa kuin kevyemmät hoitomuodot.
tallennettu

"Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä,
suitsi mielesi pirut.
Ja kaiken minkä kykenet, se tee
kuin oisi se viimeinen tekosi
näkyvän valon maailmassa."
Sivuja: [1]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional