Robert Silverberg

[Seregil of Rhiminee]

Robert Silverberg on Suomessa melko tuntematon kirjailija, joten aloitan keskustelun hänen kirjoista. Maailmalla hän on tunnettu, arvostettu ja palkittu kirjailija, joka on voittanut Hugo- ja Nebula-palkinnot. Lisäksi Silverberg on palkittu Prix Apollolla.

Silverbergilta on viimeksi suomennettu Kuningas Gilgameš (Gilgamesh the King), joten monet lukijat ovat saattaneet tutustua hänen tuotantoon sen avulla. Jotkut lukijat saattavat myös tuntea Silverbergin toimittamat Legends-antologiat, joissa on mm. George R.R. Martinin ja Robin Hobbin novelleja.

Robert Silverberg kirjoittaa enimmäkseen tieteiskirjoja, mutta hän on kirjoittanut myös pari fantasiakirjaa. Majipoor-kirjat ovat tunnettuja tieteisfantasiakirjoja.

Täältä löytyy Robert Silverbergin kotisivu, jota kirjailija itse kutsuu nimellä "Quasi-Official Robert Silverberg Home Page" (kotisivun ylläpitäjä on Jon Davis): www.majipoor.com.

En ole itse tutustunut kovin hyvin Robert Silverbergin tuotantoon. Olen lukenut toistaiseksi vain Gilgamesh the Kingin ja Lord Valentine's Castlen (sekä Legends-antologiat). Nämä kaksi kirjaa olivat ihan hyviä ja viihdyttäviä teoksia. Kun ehdin, niin aion lukea lisää Silverbergin kirjoja.

Mitä mieltä te muut olette Robert Silverbergin tuotannosta?

[Dyn]

Minä olen lukenut tuon Kuningas Gilgamešin, senkin arvostelukappaleen ominaisuudessa (tsekatkaa seuraava ilmestyvä Legolas), mutta ihan positiivinen kuva jäi kirjoittajasta. Ko. teos on vaatinut kyllä työtä! Kyseessä on siis päähenkilönsä nimeä kantavan sumerilaisen eepoksen (tai lähinnä siitä säilyneiden osien) modernisointi. Melkoista muskelimeininkiä. :)

Itse tykästyin eniten miljöökuvaukseen: teksti välittää tunnelmaa ja paikkoja erittäin hyvin, kirjoittaja tuntuu tuntevan alkuperäisteoksen ohella myös ajanjakson kulttuuria. Omien sanojensa mukaan Silverberg on tietoisesti karsinut teoksen maagisia ja myyttisiä piirteitä, mutta ei se (kioski)fantasian tyypillisimpä teemoja ole juuri laimentanut: jumalaisen urheita sankareita, jumalaisen ylpeitä sankarittaria, miekkojen kalketta ja ah mikä kerronnan mahtipontisuus. Toisin kuin moderneilla pikkuveljillään, tällä saagalla on onneksi lopetus!

Kieltämättä herätti mielenkiintoa alkuperäiskertomusta kohtaan - en yhtään epäilisi, etteikö tämä olisi ollut myös kirjoittajan itsensä tavoitteena. Romaanin voi ihan hyvin lukea myös "normikirjana", mutta henkilökohtaisen kiinnostuksen tälle antoi kyllä tarinan tausta. Muuten menee liiaksi turhan heerostelun puolelle. Täytyy kyllä myöntää, että oma-aloitteisesti en ehkä olisi kirjaan tullut tarttuneeksi - vaikka noita Vaskikirjojen tuotteita meille muuten näyttääkin kertyvän suoratilauksena... ^^

[jaakko_t]

Eilen illalla tuli plärättyä Kuningas Gilgameš. Se oli mainiota fantsua..... Tykästyin valtavasti Silverbergin ilmaisuihin ja kielellisiin kuvailuihin. Miljöön ja ilmapiirin kuvaus oli erittäin ainutlaatuista ja originaalia.... (Voisikohan tätä kutsua historialliseksi fantsuksi?)

[Thialfi]

Silverbergin Lord Valentine's Castle on kevyt ja valoisa seikkailutarina, scifiä nimellisesti. Alkuasetelma on hieman samanlainen kuin Amberin yhdeksässä prinssissä, mutta päähenkilö on sympaattisempi. Kirja saa monetkin haluamaan kokeilla jongleerausta. Myös tieteisnovellistina Silverberg on yleensä hyvä.

[Jussi]

Tutustuin kirjailijaan tänä vuonna Kuningas Gilgamešilla, joka herätti minussa samankaltaisia ajatuksia kuin Dynissä. Pidin romaanista, se oli parempi kuin ennakkoon odotin. Gilgameš-myytin pitäisi kai kuulua yleissivistykseen, mutta minulle sen sisältö oli tuntematon... Olin lukenut aiemmin ne Legends-antologiat, mutta vain osittain. Kävin läpi ainoastaan tuttujen kirjailijoiden tarinat, joten hyppäsin Silverbergin Majipoor-aiheisen novellin yli molemmissa kirjoissa.

Ostin muutama vuosi sitten Lord Valentine's Castlen Suomalaisen alekorista. En ole vieläkään ehtinyt aloittaa sitä, vaan kirja on odottanut hyllyssä. Majipoorissa on ilmestynyt jo seitsemän osaa, Jukka Halmeen kommentti sarjasta löytyy tämän Silverbergin suomennetun artikkelin lopusta. Lainaus:

Majipoor vertautuukin massiivisuudessaan hyvin Bob Shaw’n Orbitsvilleen ja Larry Nivenin Rengasmaailmaan, ollen kuitenkin paremmin kirjoitettu ja ”fantastisempi”. Minä itse asiassa luulin alunperin lukevani fantasiakirjaa aloittaessani Lord Valentine’s Castlea.

Majipoor-kirjasarja on erinomainen sukellus Robert Silverbergin maailmoihin ja hänen tekstiinsä. Se on etenevää, taitavaa ja ajatuksia herättävää. Se on myös jonkin verran misogynististä ja aavistuksen ‘vanhahtavaa’. Pienistä vioistaan huolimatta Silverberg on äärimmäisen suositeltavaa luettavaa kaikille sf/f-kirjojen ystäville.

Lainasin äskettäin kirjastosta novellikokoelman Purjehdus Bysanttiin.

[Eija]

Yö saapuu on Silverbergin laajentama ja muokkaama romaani klassikko maineen saaneesta Isaac Asimovin samannimisestä novellista. Sain kirjan juuri luettua ja pidin siitä enemmän kuin novellista, jonka luin vuosia sitten. Silverberg on mielestäni taitavampi tarinankertoja kuin Asimov. Romaanissa lyhyt tarina sai kehyksen ympärilleen ja henkilökuvaus laajentui ja parantui. Vaikka Silverberg sortuu paikoin turhaan toisteluun ja kirjan loppuosa on melko naiivi, pidempi tarina toimii makuuni  paremmin.

Yösiivet on mukaansatempaava tarina ilman ennalta arvattavuutta ja jossa kaikki ei tapahdu onnellisesti. Mielestäni kirjan anti on matkakertomuksessa ja kummallisissa hahmoissa sekä miljöössä, joka on mukavan vanhahtava, vaikka eletään pitkällä tulevaisuudessa. Pidin kirjasta paljon.

Purjehdus Bysanttiin, kolmen pitkän novellin kokoelman, luki mielikseen. Sujuvaa tekstiä. Mielestäni paras niistä oli nimikkokertomus Purjehdus Bysanttiin. Muista hyvistä suomennetuista novelleista mainittakoon Nähdä näkymätön ihminen (To See the Invisible Man), joka kuvaa ”näkymättömäksi” tuomitun elämää yhteiskunnan ulkopuolella. Lämpöinen mies (Warm Man) on eräänlainen vampyyritarina. Melko mielenkiintoinen on Kauriin kujeet (Capricorn Games), psykedeelinen 70 -luvulla kirjoitettu tarina, josta voi saada jotain irti tai sitten ei. Aiheena siinä on kuolemattomuuden kaipuu.

Kuningas Gilgameš on kovasti täälläkin kehuttu, mutta minulla vielä toistaiseksi lukematta. Täytyypi laittaa tilaus menemään lähiaikoina Vaskikirjoille. Silverbergin todella laajasta tuotannosta löytyisi taatusti lisääkin suomentamisen arvoisia teoksia.

[Neanna]

Lord Valentine's Castle on minullekin se kirja, jonka olen Silverbergiltä lukenut. Muistaakseni löysin sen Akateemisen alennuskorista. Omat odotukseni olivat hyvin määrittelemättömät, sillä olin kyllä kuullut Silverbergin nimen ja tiesin hänen hyvästä maineestaan, mutta en tiennyt itse kirjasta mitään. Niinpä lähdin lukemaan kirjaa täysin puhtaalta pöydältä ja tuloksena oli se, että pidin siitä. Itsekin oletin kirjan olevan ennemmin fantasiaa kuin tieteiskirjallisuutta ja mielestäni ainakin tämä avausosa sisältää vain muutamia scifistisiä elementtejä, jotka lähinnä antavat lisäsävyjä kirjaan. Hahmoista pidin kovasti kuten myös jongleeraamisesta.

Minulle ei kuitenkaan tullut vastustamatonta halua päästä lukemaan lisää majipoor-kirjoja, joten kai oma mielipiteeni jäi siihen, että kirja oli hyvä, mutta ei loistava.

[Jussi]

Lainasin äskettäin kirjastosta novellikokoelman Purjehdus Bysanttiin.

Luin tämän loppuun pari päivää sitten. Kuten Namesake mainitsi viestissään, Purjehdus Bysanttiin koostuu kolmesta tarinasta. Näistä kaksi voisi luokitella pituutensa puolesta pienoisromaaniksi. Kaikki kolme voittivat ilmestyttyään jonkin kirjallisuuspalkinnon. Minä en osaa valita suosikkiani, kokoelma oli hyvin tasalaatuinen. Novelleissa käsiteltiin samoja teemoja.

Kertomukset eivät olleet mielestäni huipputasoa, mutta tykkäsin niistä paljon. Kirja ansaitsi kevyesti neljä tähteä tietokannassa. Tarinat muistuttivat tunnelmaltaan jonkin verran G.R.R. Martinin scifinovelleja, erityisesti kokoelman avaava Salainen seuralainen. Kävin tänään lainaamassa Yösiivet-romaanin.

Silverberg on muuten kirjoittanut "jatko-osan" Kuningas Gilgamešille: To the Land of the Living. Kirja muodostuu kolmesta Heroes in Hell -antologiasarjassa julkaistusta pienoisromaanista.

[Jackalbury]

  Silverbergin tuotannosta olen tutustunut ainoastaan kokoelmaan Purjehdus Bysanttiin. Pidin kaikista kolmesta novellista hyvin paljon, mutta en ole tullut lukeneeksi muita Silverbergin suomennoksia. Kokoelman muodostavat novellit
Salainen seuralainen, Tulkoon sotilas - ja myöhemmin: vielä toinen ja Purjehdus Bysanttiin. Minusta Silverberg onnistuu lumoamaan lukijansa ja saamaan ihailtavan ytimekkäitä, loistavia ja syvällisiä novelleistaan.

 Suosikkini kokoelmasta on keskimmäinen tarina, Tulkoon sotilas - ja myöhemmin: vielä toinen, joka kertoo tulevaisuudesta, missä tiedemiehet pyrkivät "herättämään henkiin" historian henkilöitä rekonstruoimalla näiden mielen ja sielun. Tämä onnistuu ja konkistadori Francisco Pizarro "herää henkiin", eräänlainen varjo tai kopio hänestä, joka tietää ja muistaa kaiken, minkä oikea Pizarro tiesi ja muisti ajankohtana, jonka perusteella varjo on luotu. Seuraa todella mielenkiintoinen keskustelu tiedemies Harry Tannerin ja myöhemmin luodun Sokrateen kanssa. Harmi että tarina jäi vain novelliksi, olisi mukava lukea pidemmälle kehitelty kirja samasta aiheesta.

Toki myös muut novellit olivat mahtavia, niin Salainen seuralainen kuin Purjehdus Bysanttiin, mutta tuo novelli nousi suosikikseani, muut eivät jostain syystä temmanneet minua samalla tavalla mukaansa, kenties siksi että historiasta kiinnostuneena ajatus historian henkilöiden luomisesta uudelleen tuntui kiehtovalta.

[Eija]

Luin Kuningas Gilgamešin vähän aikaa sitten. Mielenkiintoista oli tutustua ihmiskunnan vanhimpaan taruun ymmärrettävässä muodossa, vaikka tekstissä on luonnollisesti kirjailijan omiakin näkemyksiä. Koko taruun ei olisi tullut tutustuttua ilman tätä kirjaa. Tämä teos luulisi kiinnostavan muitakin lukijoita, kuin fantasiasta kiinnostuneita. Vaikka alkuteos on ikivanha, kirjan kertomus ja tyyli eivät olleet yhtään vanhanaikaisia. Tästäkin kirjasta, kuten muistakin miehen suomennetuista, näkee, että Silverbergillä on taito hyppysissään. Kerronta soljuu helposti ja tapahtumat kuvataan mielenkiintoisesti. Lukeminen on todella vaivatonta. Heti ensimmäinen luku oli vaikuttava, kun kuvailtiin hautajaismenoja ja lopussakin oli oma juttunsa. Itse kuningas Gilgameš ei ole sankarihahmo minun makuuni, mutta ei se lukemista haitannut, eikä kirjasta yhtään huonompaa tehnyt. Annoin kirjalle kolme tähteä, mutta se on postitiivinen kolmonen.

[Jussi]

Yösiivet on mukaansatempaava tarina ilman ennalta arvattavuutta ja jossa kaikki ei tapahdu onnellisesti. Mielestäni kirjan anti on matkakertomuksessa ja kummallisissa hahmoissa sekä miljöössä, joka on mukavan vanhahtava, vaikka eletään pitkällä tulevaisuudessa. Pidin kirjasta paljon.

Sain tämän eilen luetuksi. Yösiivet oli hyvä, annoin tietokannassa neljä tähteä, mutta kirjan rakenne aiheutti ongelmia. Se on koottu kolmesta toisiinsa liittyvästä tarinasta, jotka ilmestyivät Galaxy Magazine -lehdessä vuosina 1968-69. Wikipedian mukaan Silverberg muokkasi jonkin verran alkuperäisiä kertomuksia, jotta niistä saatiin muodostettua yhtenäinen romaani.

Minusta ensimmäinen kolmannes eli Yösiivet oli kirjan ylivoimaisesti paras osuus. Tarina oli vaikuttava, ja se voitti ansaitusti parhaan pienoisromaanin Hugo-palkinnon. Juonikin sai "täydellisen" päätöksen. Kaksi seuraavaa osuutta eivät olleet huonoja, mutta ne tuntuivat jotenkin turhilta ensimmäiseen verrattuna. Lukemisen olisi hyvin voinut lopettaa siihen. Mutta joo, viimeisen kolmanneksen loppuratkaisu oli ihan onnistunut.

[Jussi]

Silverberg on jo 75-vuotias, mutta jaksaa yhä kirjoittaa. Häneltä ilmestyy ensi syksynä pienoisromaani The Last Song of Orpheus, joka on kustantajan mukaan kirjailijan pisin tarina yli kymmeneen vuoteen. Esittelytekstin perusteella tässä fantasiakertomuksessa käsitellään Orfeuksen myyttiä. Subterranean Press näyttää luottavan kirjan tasoon:

Silverberg has given us one of his most remarkable accomplishments

Beautifully constructed and masterfully written, The Last Song of Orpheus is Silverberg at his incomparable best

Minä olen ajatellut lukea Silverbergiltä seuraavaksi Lord Valentine's Castlen, se on odottanut hyllyssäni jo vuosia. Suomennokset onkin tullut käytyä läpi (paitsi Yö saapuu). Kirjailijan tunnetuimpia töitä, kuten 70-luvun romaaneja Dying Inside ja The Book of Skulls, voisi myös kokeilla. Molemmista on otettu painos "SF Masterworks" -sarjassa.

[Jussi]

Majipoor-sarjan faneja ilahduttanee se, että Silverbergiltä on tulossa 12 vuoden tauon jälkeen uusi kirja jatkumoon. Tales of Majipoor on kokoelma, jonka kahdeksasta tarinasta puolet ovat uusia. Loput on aiemmin julkaistu eri antologioissa.

Spanning all of the world's history, these stories will illuminate and explore the remarkable setting that has enthralled so many over the years.

ToM ilmestyy näillä näkymin ensi vuoden lokakuussa, kustantaja on brittiläinen Gollancz.

[Eija]

Luin Silverbergin vuonna 1971 viimeistelemän kirjan The Book of Skulls. Tarina kertoo neljän parikymppisen opiskelija nuoren etsintäretkestä ikuiseen elämään. Kirja on aikansa tuote, scifin Uuden Aallon aikakaudelta, kokeellista scifiä. Kokeellisuus on kylläkin lievemmästä päästä, itse asiassa kirja on vain marginaalisesti scifiä ja mieltäisin kirjan ennemminkin mainstreamiksi - riippuu vähän tulkinnasta, minkä lukijan loppujen lopuksi tekee. Tarinaa kerrotaan vuorotellen neljän pojan näkökulmasta ja tarinassa käsitellään heidän historiaansa, heidän suhdettaan toisiinsa, heidän seksuaalisuuttaan, heidän heikkouksiaan, salaisuuksiaan jne.

Tarina ei sinänsä osunut omalle mieltymysalueelleni, mutta kyllä kirjan luki nikottelematta ja pidän kirjan lukemista yleissivistävänä kokemuksena itselleni. Teos oli mukana 1973 Hugo ja Nebula palkintojen mittelössä, mutta palkinnot kahmaisi molemmissa sarjoissa Asimovin Itse jumalat. The Book of Skullsin merkittävyys on tunnustettu ja se on julkaistu Orionin SF masterworks sarjassa niin kuin samana vuonna julkaistu Dying Inside kirjakin. Kirjailija itse kertoo jälkisanoissa Dying Insiden olevan samalla tavalla marginaalinen scifin suhteen kuin The Book of Skulls. The Book of Skullsin scifiys ilmenee Ikuisen elämän käsitteessä kun taas Dying Inside teoksessa telepaattisuudessa. Ehkä luen joskus vielä Dying Insiden, mutta tiedän olla odottamatta järin paljon scifi sisältöä siinäkään teoksessa.