Sininen planeetta

[Dyn]

Minun sisälläni on pieni planeetta
Sen pinnalla vellovat valtameret
ja napajäätiköiltä sinisiin syvyyksiin
vuotaa happopatsaita

Minun hengessäni on vikaa
minun aurinkokuntani kiertoradalla
pieni, paleleva planeetta

Sinne en väkeä päästä
Sinne en ota jumalia

[Lachesis]

Tämä on kovasti symbolinen, mutta mille, jää vähän arvoitukselliseksi. Puhujan sisällä oleva planeetta vaikuttaa valtamerineen ensin eheältä, tasapainoiselta minuuden kuvalta, mutta jo happopatsaiden kohdalla alkaa epäilyttää. Ekosysteemissä on jotain pielessä, mikä toisessa säkeistössä ääneen todetaankin. Hengen mainitseminen tuo tekstiin lisätason ja lisää myös tulkinnan tarvetta. Pitäisikö planeettoja ehkä olla enemmän kuin yksi? Onko se yksikin liian kaukana keskustähdestä ja siksi viluissaan? Lopetussäkeet pistävät taas kaiken uusiksi. Käänteinen sanajärjestys on niin painokas, että se melkein pakottaa ottamaan kirjaimellisesti: sinne en päästä enkä ota, entä sitten muualle? Onko joku pakottanut, tunkeillut? Loppuvaikutelmaksi jää mustasukkaisesti varjeltu, eristynyt maailma joka killuu tyhjiössä kiintopistettä vailla yksinäisenä, ei pelkästään yksin.