Talviprojekti 2012 Sapfon teksti

[Sapfo]

Kuva 1.


Ensimmäiset lumipyryt kolahtavat aina peltirysyin ja lumipenkoin, nyt oli yksi pahimmista lumimyrskyistä vuosiin. Lahdentie oli aivan kaaoksessa. Olin jumissa ohituskaistalla.
Kolmas savuke tunnissa ja pissahätä oli yltynyt.
Mene nyt sitten tässä säässä kahden metrin lumikinokseen, tässä pyryssä. Puhumattakaan että, olisin jättänyt autoni keskelle kaaosta moottoritiellä ja vielä kävellyt kaikkien autojen lomitse tien yli.
Kunpa olisin mies, onhan tuossa tyhjä termari.
       Radiossa puhuttiin vain säästä ja ulkopuolella ihmiset huusivat toisilleen ja pelti rytisi, kuin ukkonen.  
Nyt rysähti vieressä. Ambulanssi ajoi ohitse ja lumi peitti näkyvyyden hetkeksi. Yritin eroittaa pöllyn läpi oliko kuljettaja satuttanut itsensä, oliko kolari paha. Keskityin niin tuijottamaan pyryn läpi etten huomannut kun käsi ilmestyi kuin tyhjästä ja löi ikkunaani.
Säpsähdin ja ymmärsin säikähtää vasta sen jälkeen.
Pelkääjän puoleinen ovi avattiin ja käsi sai kasvot; vanhemman miehen joka oli tuohduksissa ja pudisteli lunta harmaista kiehkuroistaan.
"Yritä eteenpäin! Kyllä sieltä pääsee!" Hän puuskahti ja kampesi autooni.
Tuijotin häntä äimistyneenä. "Anteeksi? Mitä? Kuka-"
"Tosta noin, aja vaan, varovasti." Mies osoitteli kädellään. Hän kaiveli samalla laukun syliinsä, joka oli jäänyt selän taakse puristuksiin. Hän kuori vimmalla esiin pienen kannettavan ja jonkin oudon pienen kojeen, jonka pisti usbllä kiinni koneeseen. Hän näpytteli pienen hetken ja minä pyörittelin tyhjää päätäni käynnistyksiin, huomaamattani myös autoani.
 Mies oli hyvin miellyttävän tuntuinen. Ei yhtään uhkaava ja olisin voinut lyödä hänet varmasti kanveesiin, jos hän jotakin yrittäisi. Hetken mietin soittavani poliisille.
"Juu, menehän. Kyllä me päästään." Hän patisti ja olin tottelemassa, vaikka en kuunapäivänä ymmärtänyt miksi. Uteliaisuudesta ehkä.
Eteemme pelmahti poliisi auto ja näin pölisevän lumen läpi, miten konstaapeli astui maijastaan ja juoksi autoni luo ennenkuin kerkesin lähteä liikkeelle.
Hän avasi tuttavallisesti oven ja kehotti minua ajamaan perässä. Nämä kummatkin herrat mitä ilmeisimmin tunsivat toisensa, he nyökkäsivät toisilleen, juuri sillä tuttavallisella tavalla ja sitten ovi suljettiin ja poliisi katosi pyryyn ja näin miten maija lähti liikkeelle.
Päätin olla soittamatta poliisille.
Pääni oli aivan pyörällä. Mitä tämä nyt oikein oli?
"Nonniin, tämähän kävi kätevästi. Seuraa vain Penttiä." Herra vieressäni tokaisi helpottuneena ja pisti puhelimen korvalleen. "Ollaan tulossa. Juu, Pentti löysi minut."
 Seurasin, hitaasti, mutta varmasti edessä ajavan maijan perävaloja. Pysähdyimme ja odottelimme välissä, mutta löysin itseni kerrostalojen pihalta, ajamassa poliisi auton perässä autotalliin. Ovi takanani suljettiin ja pehmeä hämärä oli rauhoittava vastakohta ulkona vilisevään valkoiseen kaaokseen.
 Himmeä valo syttyi ja valaisi pienen autotallin johon kaksi autoa oli nyt ahdettu. Autotallin öljyn ja metallin lemu rauhoitti minua. Se toi mieleeni lapsuuteni.
 Maijan edestä aukesi ovi ja poliisi katosi ovesta. Herra vieressäni nousi autosta ja kehotti minua tekemään samoin.
Pitäisikö minun pelätä? Olla huolestunut?
Seurasin häntä. Ovesta rappusiin, joiden ei luultavasi kuuluisi olla siinä. Astumme häkkikelarin pieneen, häkkiin, romukasaksi naamioidun oven takaa, joku avasi pienen kanaverkko-oven ja päädyimme kohta rappukäytävään, hissiin ja siitä ylimän kerroksen asuntoon, joka ei ollut aivan tavallinen. Se oli täynnä monitoreja, kirja- ja paperi kasoja, outoja laitteita ja elektroniikkaa, joka oli suoraan tieteiselokuvasta. Seinillä roikkui piirustuksia ja kuvia asioista joista en ymmärtänyt. Epäusko yritti iskeä minua nuijalla, mutta otin tukea seinästä.
Kuvittelinko minä, vai oliko tämä joku salaisen operaation työpiste, vai miksikä niitä kutsutaan?
"Istu ole hyvä." Kyytiläiseni sanoi hajamielisenä ja osoitti tuolia. "Tuokaa rouvalle kahvia." Hän taputti nuorukaista olalle, joka oli meitä vastassa ja tuijotti minua uteliaana. Vanha herra katosi huoneen perälle.
       Hetken päästä edessäni oli kuppi kuumaa ja nuorukainen.
"Tiiätsä mikä mesta tää on? Koska sä oot täällä, mä voin kertoa." Nuoret silmät paloivat innosta.
"En tiedä." Sanoin ja vilkuilin ympärilleni. Säpsähdin kun näin seinällä valokuvia kirjainyhdistelmästä piirrtettynä lumeen autojen ikkunoissa, tussattuna seiniin ja tarroissa liimattuna tolppiin. H.A.H ja perässä oli aina :) "Mitä tuo tarkoittaa?" Minun oli kysyttävä, koska sama oli kirjoitettu autoni ikkunaan aamulla ja monta kertaa aikaisemmin.
"Hah oli egyptiläinen jumaluus, ikuisuuden ruumiillistuma, hän esiintyi sammakkona ja hymäri on kai joku sammakko symboli." Nuori herra kohautti olkiaan. "Joku otti sen meidän logoksi, jos niin voi sanoo. Hah liittyy tavallaan tähän meidän duuniin, enemmänkin kyl symbolisella tavalla."
 Otin hörpyn pohjaan palaneesta kahvista ja nyrpistin nenääni.
"Mitä teidän työnne sitten on?" Kysyin ja ääneni värisi. Ehkä he olivat jokin terroristi ryhmä? Olinko minä panttivanki?
Minkä terroristi ryhmän logo on hymiö? Pilkkasin itseäni ajatuksissani.
"Me ei olla täällä yksin, tarkoitan maailmaa. Ne tekee yhteistyötä monen ison lafkan ja muutaman valtion kans ja me vakoillaan niitä. Meilläkin on oikeus tietää asioista." Nuorukainen selitti innostuneena ja unohti vetää välissä henkeä. Ketkä he? Mietin. "Tällä hetkellä ne on kiinnostuneita mestasta joka on täällä Stadin alla, sairaalasta ja jostain luolasta. Tää lumimyrsky on varotoimenpide."
Katsoin häntä yllättyneenä. Hän vaikutti niin vilpittömältä. "Eikö tämä ole ihan luonnon omia voimia?" Kysyin epäröivästi. ? Olin sittenkin joutunut keskelle tieteis-elokuvaa, niinkö? Vilkaisin outoja laitteita pöydillä.
"No, ei tod. Tää pyry loppuu ku seinää heti 40 kilsan päässä. Tän tarkotus on saada poliisit ja muut viranomaset muualle hetkeksi ja kaikkien huomion." Nuori herra puuskahti ja sillä hetkellä valot pimenivät. Kaikki olivat hetken hiljaa ja sitten muutama monitori meni päälle ja alkoi naksuttaa.
Minua puistatti, sykkeeni nousi. Ehkä pelkäsin jo vähän.
"Nyt tuli lähtö, ne hiffas meijät. Oota tässä!" Nuorukainen sanoi ja lähti naputtelemaan kumpaakin tietokonetta joissa ilmeisesti oli jonkinlainen vara-akku.    
Ihmiset alkoivat tottuneen näköisinä kasaamaan tavaraa ja kantamaan niitä pois. Paniikki ryömi kehooni.
"Tiedot on täällä ja täällä!" Hän osoitteli koneita. "Muiden kovarit on kaput, emot lähtee nyt!" Hän kiljaisi ja napautti teatraalisesti enteriä. Sitten toimivat kaksi konetta riuhtaistiin irti ja vietiin asunnosta. Nuorukainen veti minut mukaan ja näin miten asunnon seinät valettiin maalilla kaikki joko tuhottiin tai kuljetettiin järjestelmällisesti ulos. Kymmenkunta ihmistä juoksi rappusia alas kellarin kautta autotalliin ja pihalle. Nuorukainen veti minua kädestä.
"Tätä tapahtuu. Ne on aina meidän kimpussa." Minut sysättiin autooni ja vanhempi herra ja nuorukainen kipusivat kyytiin. Takapenkille nostettiin kaksi konetta ja muutama kirjapino. Vapisevin käsin käynnistin auton ja yritin niellä itkua joka pakottautui kurkustani.
 Seurasin taas jonkun perävaloja hyvän matkaa, maan alle parkkihalliin. Sieltä ihmiset ja tavarat liikkuivat järjestelmällisesti rautaisen palo-oven kautta jonkinlaiseen konehuoneeseen ja taas valeseinän läpi toiseen suurempaan huoneeseen.
   Sain parin tunnin aikana täydellisen tietopaketin kaikesta tapahtuneesta ja syistä, joita en olisi ikinä muuten uskonut, mutta todisteita oli niin paljon, niin paljon.
Pikku juttuja, arkipäiväisiä ja tavallisia, mutta liitettyinä yhteen, kuin palapeli ne antoivat kokonaiskuvan, jota pyörittelin järkyttyneenä mielessäni.
       Olin elänyt kuplassa, autossa hautautuneena lumen alle, tietämättömänä mitä ulkona tapahtui. Todellisuudessa ympärilläni oli ja tapahtui asioita joita olin luullut vain, no, höpönlöpöksi, mutta ennenkaikkea, rauhoituin nyt saadessani tietää totuuden.
He, ovat olleet täällä jo kauan, hyvin hyvin kauan. He ohjaavat meitä. Peittävät kaiken piiloon kuin paksuun lumeen, vaikeuttavat ja helpottavat elämäämme miten parhaaksi näkevät. Tämä kaikki on heidän metsäänsä ja me, ihmiset vain muurahaisia keoissamme.
 Minä olen ajanut koko talven tietämättäni autollani vanhan herran ohi joka oli päätynyt kyytiini. Hän seisoi joka päivä liikennevaloissa vieressäni ja tiesi että, ajaisin hänen "toimipaikkansa" lähettyviltä. Mikä oli sattumaa ja mikä ei?
 Mutta tämä nuori herra ja nämä ihmiset, "putsasivat menopelini, päästivät minut ulos, kävelemään omilla jaloillani", lainatakseni heidän sanojaan, näkemään kaikki omin silmin eikä lumisen lasin takaa, joka suodatti kaiken.
   Lähdin nuorukaisen kanssa ostamaan kahvia viereiseltä kioskilta. Hän ei voinut vastustaa kiusausta pyyhkäistä ikkunaa näkyviin kinoksen alta.
Lumen alle oli hautautunut vanha auto.
Hah, nyt minä tiesin totuuden! Hymyillen otin hörpyn tuoreesta kahvistani.

[Sapfo]

Virheet ja korjattavat kohdat vilkkuu neonvaloina. Härreguud. Nyt saa kuitenkin kelvata.

[OJP]

Tarinassa on mukavia Matrixmaisia viboja sekoitettuna pieniin salaisten kansioiden mysteereihin.

Tarina on tiivis ja nostaa esiin kysymyksen: Mitä seuraavaksi tapahtuu? Tämä on minusta hyvää tässä. Tarina myös tuntuu jonkin suuremman kokonaisuuden aloitukselta, mutta hyvin itsenäisesti. Maininta termospullosta ja miehistä oli tarinan parasta antia, sillä se antoi inhimillisen vaikutteen.

Puhekielen kirjoittaminen särähtää aina korvaan, mutta se saattaa olla lukijan vika.

Kuvaa oli käytetty kohtalaisesti. Tällä tarkoitan kuvasta otettua talvea ja päähenkilön autoon kirjoitettua hahia. Lopussa on lähes suora kohtaus kuvasta.

[Nebulosa]

Itsekin löysin jonkinlaisen yhtymäkohdan salaisiin kansioihin. The truth is out there  . Olemmekin vain hyvin pieniä osasia suuremmassa kokonaisuudessa. Tällaiset salaliittotarinat ovat aina kiehtoneet minua, ja sellaisen rakentaminen jatkuvan lumentulon ympärille oli mielestäni nerokas keksintö. Jo muutaman vuoden olemme nyt saaneet taas kunnolla lunta. Lahdentie vielä kruunasi kokonaisuuden, sillä sehän se on ollut ongelmakohtana hyvinkin usein pääkaupunkiseudulla, kun kelit ovat olleet huonot.

Minä myös hieman vierastan puhekielellä kirjoittamista, mutta tässä tapauksessa se kertoi puhujasta paljon. Ainakin itse sain sen perusteella rakennettua persoonaa nuoren ja innokkaan miehen ympärille. Siksipä tällaisen kirjoitusasun käyttäminen ei aina ole huono asia, vaikka se jotenkin särähtääkin silmään. Kappalejakoa jäin kaipaamaan. Se olisi helpottanut lukemista.

Tarina oli tasainen suoritus. En kokenut varsinaisia jännityksen hetkiä sitä lukiessani mutten myöskään ollut pitkästynyt. Ainekset olivat varsin tuttuja salaisine huoneineen ja outoinen kytköksineen vieraaseen älyyn, mutta tarinan sijoittaminen lumiseen Suomeen toi siihen sen lisän, joka teki siitä tuoreen.
Side kuvaan, josta tarina kertoi, löytyi hyvin tarinan keskeltä 'hah' sanoineen ja hymiöineen, sekä loppusilauksena aivan lopussa.

[Jaragil]

Hmm... itsellenikin tulivat mieleen Matrix ja Salaiset kansiot, mutta niitäkin enemmän tämä toi mieleen Men in Black -elokuvasarjan nuorehkoine ja humoristisine asenteineen. Ei millään tavalla huono mielleyhtymä kuitenkaan, koska tässä oli tiettyä kieli poskella -asennetta, joskin sen verran hillitysti, että juttu ei karannut aivan käsistä. Muun muassa tuo termari-heitto oli oikein hyvä tunnelmankeventäjä.

Teknisestä puolesta sen veran, että tässä on aivan kamala määrä pilkku- ja kielioppivirheitä, mutta vaikutat olevan niistä tietoinen, joten jätetään se siihen. Niitä voisi kyllä korjailla jälkikäteenkin, mutta ihan oman jaksamisen mukaan.

Tarinasta itsestään... Olisin kaivannut hieman enemmän yksityiskohtia. Nyt esimerkiksi viittaus Hah-jumaluuteen jäi pelkäksi maininnaksi, eikä lukijalle käynyt ollenkaan selväksi, miten tämä kyseinen jumaluus liittyy organisaation toimintatapoihin. Kaikkea ei tietysti ole pakko selittää auki, ja lukijoilta voi olettaa tiettä yleissivistyksen tasoa, mutta jotain vihjettä voisi sentään viljellä. Samoin tämä uhan laatu, lähde ja tarkoitusperä jäivät kaikki kokonaan auki. Tarinanalkuna hyvä, mutta itsenäisenä novellina tämä roikuttaa hieman liian montaa porkkanaa lukijan nenän edessä tarjoamatta sitten mitään vastapalkaksi.

Kokonaisuutena siis kiintoisa perusidea ja hyvä aloitus tarinalle, mutta jätti kylmäksi itsenäisenä kokonaisuutena.