Roger Zelazny (muut kuin Amber-kirjat)

[Jussi]

Puolen vuoden tauon jälkeen Zelazny-urakkani jatkui. Nyt oli vuorossa kolmen pienoisromaanin kokoelma My Name Is Legion (kansi). Tarinat ilmestyivät alun perin vuosina 1969-75, ja niitä yhdistää sama päähenkilö. Kertomuksista viimeinen, Home Is the Hangman, palkittiin Hugolla ja Nebulalla.

Pienoisromaanit ovat tyylilajiltaan scifiä ja sijoittuvat vuoden 2007 maapallolle. Ne on kerrottu minä-muodossa. Päähenkilö elää yhteiskunnan verkostojen ulkopuolella eikä häntä virallisesti ole olemassa. Hän toimii yksityisenä agenttina ja suorittaa vaativia tehtäviä palkkioita vastaan.

My Name Is Legion ei kuulu Zelanzy-suosikkeihini, mutta ei ole heikoimpiakaan kirjailijalta lukemiani. Kirjan tarinoista pidin selvästi eniten ensimmäisestä, The Eve of RUMOKO:sta, sen lopetus oli oikeasti vaikuttava. Kaksi seuraavaa eivät päässeet samalle tasolle.

[Jussi]

Brittiläisen SFX-lehden book clubissa käsiteltiin äskettäin Lord of Light scifin klassikkona. Kirjailija Geoff Rymanin laatiman esittelyn näkee pdf-muotoisena SFX:n nettisivuilta.

At its best, Lord Of Light has the power of a holy book.

[Jussi]

Roger Zelazny: The Doors of His Face, The Lamps of His Mouth (kansi)

Kokoelma sisältää Roger Zelaznyn scifinovelleja 1960-luvulta. Lainaamassani versiossa oli 15 kertomusta, mutta joissakin laitoksissa loppuun on laitettu vielä kaksi lisää.

Luin tänään ne kaksi puuttuvaa tarinaa: The Furies ja The Graveyard Heart. Tämä oli järkevä teko, sillä molemmat ovat huippuluokkaa. Jälkimmäinen on niin pitkä, että se varmaan luokitellaan pienoisromaaniksi. Furies kertoo kapinalliseksi ryhtyneestä avaruusaluksen kapteenista ja kolmesta häntä jäljittävästä miehestä. Novelli kuuluu mielestäni Zelaznyn parhaisiin, siitä löytyy hämmästyttävän hienoja kohtia. Graveyard Heartissa joukko ihmisiä viettää aikaa syväjäädytyksessä vuosia, ja heidät sulatetaan vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Näin he säilyvät nuorina vaikka muu väestö vanhenee normaalisti. Kertomus ei alkanut erityisen kiinnostavana, mutta loppua kohti se piti otteessaan ja parani huomattavasti.

Luin myös pitkän novellin For a Breath I Tarry eräästä antologiasta. Se oli ehdolla Hugoon vuonna 1967. Ihmiskunta on tuhoutunut, joten päähenkilöt ovat maapallolla asuvia robotteja. Tarina on omaperäinen ja sisältää jälleen upean lopetuksen. Sanoisin sitä Graveyard Heartia paremmaksi, mutta (ehkä) Furiesia heikommaksi. Breath kerättiin Zelaznyn novellikokoelmaan The Last Defender of Camelot, joka täytyy kyllä jossain välissä lukea. Siitä löytyy monta minulle tuntematonta kertomusta.

Minulle on kertynyt jo pieni kokoelma Zelaznyn alkukielisiä romaaneja. Omistan kirjat Creatures of Light and Darkness, To Die in Italbar, Roadmarks, Wizard World (yhteisnide), The Changing Land ja Dilvish, the Damned. Yhtään näistä en ole ehtinyt lukea...

[Jussi]

Nyt olen lukenut Zelaznyn kaikki muut 60-luvun romaanit paitsi Creatures of Light and Darknessin.

Lukaisin tämän vähän aikaa sitten. CoLaD teki suuren vaikutuksen, se kuuluu viiden parhaan Zelaznylta lukemani romaanin joukkoon. Englanninkielisen Risingin tietokannassa annoin täydet pisteet. Teoksella oli samat vahvuudet kuin muilla kirjailijan huipputöillä, olen luetellut niitä ketjussa aiemmin. CoLaD oli kuitenkin kirjoitettu Zelaznyn normaalia tyyliä kokeellisemmin. Yhdessä kohdassa tarina eteni runomuodossa, toisessa näytelmänä. Kirjasta löytyi myös yli sivun pituinen virke. Wikipediassa sanotaan:

Creatures of Light and Darkness was originally conceived and written as nothing more than a writing exercise in perspective by Roger Zelazny.

He never intended it to be published, but when Samuel R. Delany heard about it from Zelazny, Delany convinced a Doubleday editor to demand that Zelazny give him the manuscript.

CoLaD pohjautuu egyptiläiseen mytologiaan: tarinan alussa Anubis lähettää palvelijansa ihmisten maailmoihin, joissa liikkuu myös muita kuolemattomia. Silti kirja on olevinaan science fictionia. Lord of Lightissa kaiken vielä pystyi selittämään tieteellä, mutta Creatures of Light and Darknessissa se menee vaikeaksi. Romaani tuntui enemmän fantasialta. Tuttuun tyyliin teos oli lyhyt, pokkarina 189-sivuinen. Pitää vielä mainita se, että Zelazny onnistui hyvin huumorin kanssa.

Minulle on kertynyt jo pieni kokoelma Zelaznyn alkukielisiä romaaneja. Omistan kirjat Creatures of Light and Darkness, To Die in Italbar, Roadmarks, Wizard World (yhteisnide), The Changing Land ja Dilvish, the Damned.

Ostin äsken divarista Zelaznyn ja Fred Saberhagenin yhdessä kirjoittaman fantasiaromaanin The Black Throne. Tätä ei ole hirveästi kehuttu, mutta pokkari maksoi vain 2,50 euroa.

Locus-lehden joulukuun numerossa ilmestyi Zelazny-aiheinen artikkeli.

[Jussi]

Brittikustantaja Gollancz julkaisee ensi lokakuussa uuden nidotun painoksen Zelaznyn ja Philip K. Dickin yhdessä kirjoittamasta Deus Iraesta (1976). Likeltä on tullut vuosien mittaan tasaisesti Dick-suomennoksia, viimeksi Tohtori Veriraha, mutta Deus Iraeta ei ole näkynyt. En kyllä tiedä, miten arvostettu tämä yhteistyö on.

Zelaznyn ja Gerald Hausmanin historiallinen romaani Wilderness (1994) on ollut jälleen saatavilla noin vuoden ajan, sekä pehmeäkantisena versiona että sähkökirjana.