Käytän kotipaikkakuntani kirjastoa (ja samassa kirjastokimpassa olevan naapurikunnan kirjastoa) säännöllisesti. En edes muista aikaa, etteikö aina jotain kirjaa olisi ollut sieltä lainassa... Yliopiston kirjastoa on pakko käyttää, jotta saan tenttikirjoja.
Tampereen kaupungin kirjastoista en kuitenkaan ole lainannut yhden ainoata kirjaa tämän, mitä, kahden ja puolen vuoden aikana. Sen perusteella vastailen. Suurin syy tietenkin on, että lainaan haluamani kirjat kotopuolen kirjastoista, joten ei ole pakottavaa tarvetta. Toisekseen huomaan väistämättä vertaavani Tampereen kirjastoja niihin tuttuihin kirjastoihini, joihin olen tottunut. Ja koska asiat ovat täällä kaupungissa toisella tapaa, niin sehän luonnollisesti meinaa, että asiat ovat täällä
huonosti. 
- Tampereen kirjastoissa asiointi ei sovi elämäntapaani. Matkustan lomilla ja usein viikonloppuisin pois Tampereelta ja pysyn poissa niin kauan kuin mahdollista, joten kirjojen palauttamisesta olisi hankala huolehtia. Pitäisi kai aina ennakkoon miettiä lainansa ja ehtiä palauttelemaan ja tietää, milloin on tulossa takaisin... Sehän vaatisi oikein sitoutumista. (Kotiin voi aina jollekin soittaa ja sanoa, jos heidän täytyy käydä siellä palauttamassa joku lainani.)
- Toisaalta viikolla ei myöskään ole aikaa niin hupilukea, koska opiskelu. Enkä reissatessa viitsi kuljettaa mukana yhtään ylimääräistä matkatavaraa, joten matkalukemistakaan en harrasta, paitsi tenttikirjoja joskus pakosti. Silloinkin yleensä nukahdan kesken.
- Tampereen kirjaston nettisivut ovat hankala käyttää. Piki-kirjastomikälie... Pariin kertaan olen huvikseni halunnut katsoa, olisiko minua kiinnostavaa kirjaa lähimmän kirjastoni hyllyssä. Mutta tuntuu, että mitä yksinkertaisemman asian niiltä sivuilta tahtoisi tsekata, sitä hankalampaa se on, kun siellä on kaikkea mahdollista muuta ylimääräistä härpstaakelia ja pakosti tarvitsee monta klikkausta päästäkseen itseään kiinnostavaan infoon käsiksi. Varmaan siihen totuttelemalla tottuisi... mutta mitä suotta, jos pystyy erossakin pysymään.
- Niitä minua kiinnostavia eli usein suht uutukaisia kirjoja ei ole hyllyssä. Täällä on jotain ihme varausjonoja. Ei kotona ole ikinä varausjonoja, ei ainakaan fantasiasta tai scifistä, ei vaikka kutakin kirjaa on koko kunnassa vain pari kappaletta. Ilmestyvistä Pottereista kuulemma aikanaan oli, mutta sekin nyt varmaan oli enempi semmoinen vouhotus, että ennakkoon varataan ja naapurin kanssa sitten kaffipöydässä vertaillaan varausnumeroita... Olen tottunut, että uutuuskirjojakin löytyy hyllystä. Tai jos joku aikaisemmin uutuuden siitä hyllyn reunalta jo äkännyt, niin kyllä se ennemmin tai myöhemmin takaisin sinne palautuu.
- En tiedä, missä kirjastot sijaitsevat. Paitsi pääkirjasto Metso, joka varmaan itseäni lähinnä onkin. Joo, olisihan niiden muidenkin sijainneista joku kartta (itse asiassa olen niillä nettisivuilla sellaisen linkin nähnytkin..). Mutta ei kirjastojen sijaintia kuulu kartasta katsoa. Kirjastojen sijainti tiedetään. Vähän kuin kirkkojen tai R-kiskan. Vaikea selittää, mutta kotona kun on aina tiennyt, missä kirjastot on - kirjastot vaan kertakaikkiaan
ovat. Vähän kuin omat pellot. Mutta täällä uudessa paikassa kun ei ole valmiina sellaista mielikuvaa kirjastoista, jotka ovat jossain, niin ei niitä oikein ole... edes kunnolla olemassa.
- Pääkirjasto on liian iso, ei yhtään kodikas. En viihdy siellä, sen verran mitä on joskus jotain opiskelujuttuja täytynyt käydä tekemässä, vaikka lehtiartikkeleita kopioimassa. Lisäksi siellä on paljon ihmisiä. Kirjastorakennuksessa saa olla korkeintaan puoli tusinaa muuta ihmistä, muutoin alkaa tuntua vähän kuin olisi jossain julkisessa tilassa - tai siis tajuaa olevansa sellaisessa. Tai kaupassa kiertelemässä. Siis kirjastossa käyntihän on hyvin yksityinen tapahtuma, omaa rauhaa, kaikki kirjat vain miun käytettävissä ja sillai.
- Kirjastotädeistä ja -sedistä ei ole pahaa sanottavaa.
