Miten toteutat Juonen, miljöön, henkilöiden, (ajankohdan) luonnin tarinaan?

[oDaRkan]

Pitkästä aikaa taas täällä, RisingShawdow:n foorumeilla seilaamassa. En ole lukenut montaa tarinaa tai postia täällä, koska kerta-kaikkiaan tv:n kautta tietokoneen katsominen rasittaa silmiä - tai - olkoot tämä pieni valkoinen valhe. Pakko myöntää, etten vain jaksa lukea pisimpiä tekstejä, mutta asiaan...

Muutama kysymys tästä aiheesta, ennen kuin alan itse kirjoittamaan uusia ja parannettuja versioita entisistä liian nopeasti toteutetuista tarinoista. Kiinnostaa vain tietää, miten käytätte omia kykyjä / kiinnostuksen kohteitanne tms. valtteina uudelle aiheelle tai jatkamaan vanhaa / uutta tarinaa tms.

Itse olen yleensä kirjoittanut ilman minkäänlaista juonen pohjaa, eikä näitä tarinoita tule kirjoittettua loppuun. Osaan tietenkin kehittää pienempiäkin tekstejä, mutta ne jäävät kuitenkin arjen kuluessa kesken. Osittain taas harrastan muita asioita, kuten pyöräilyä, tanssimattoilua, uintia, lukuunottaen mediapohjaiset harrastukset, kuten musiikin teko tai valokuvaaminen, ja lisäksi piirtämistä sekä tätä unohtamatta: Videopelaamista (jota olen ehkäpä liiankin paljon viimeaikoina harrastanut).

Final Day sattui olemaan pieni Floppi, näin kun itsekin ajattelen jälkeenpäin. En ole sitäkään projektia työstänyt. Olen lisäksi suunnitellut rooli-peliä (lauta-sellaista), mistä pitäisi tulla valmis viimeistään vuonna 2015 tai -16.

Miten luonnostelet juonen lyhyelle tai pidemmälle projektille? Oma tyylini on listata asioita ylös paperille, suunnitellen samalla tarinan vaiheita ja aika-janaa. Suurempi projekti, jota olen viime viikolla hieman ajanut eteenpäin - koodinimeltään CyRuss - Jonkin verran kirjoittelen myös tarinan osia, joista tulee siten suurempi kokonaisuus.

Entä miljöö? Kuvittelen paikat mielessäni tai jos suurempi projekti on mielessä, niin jopa piirrän tärkeät asiat paperille. (Ei luonnosten tarvitse olla niinkään tarkkoja, jollen niitä tarinan välilehdelle lisää).

Mutta Kuka / Ketkä / Kutka ¿
En osaa kuvailla henkilöiden ulkonäköä, vaikka tietäisin miltä he näyttävät (Pääni sisällä). Vielä vaikeampaa on saada kuvaus sulautumaan tekstiin ja jään usein miettimään tätä yhtä kohtaa koko loppuillaksi, pienet vinkit auttaisivat :)

[punnort]

Itse olen ihan amatöörialoittelijadiletantti kirjoittamisessa, enkä ole kirjoittanut mitään novellia pidempää. Lähden aina liikkeelle novellin ideasta, siitä, mitä haluan novellilla sanoa. Idea voi olla esimerkiksi joku ihmissuhdejuttu, kuten se miten toisen osapuolen seurustelu haittaa kahden nuoren miehen ystävyyttä, joka perustuu yhteiselle kiinnostuksenkohteelle tai joku yhteiskunnallinen juttu, kuten se, että kostolla uhkaaminen on rationaalista mutta itse kostaminen ei kaikissa tilanteissa, tai jotain vastaavaa.

Sen jälkeen luonnostelen päässäni juonen suuret suuntaviivat, ja hyvyyskriteerinä käytän sitä, että juonen tehtävä on tuoda alussa saatu idea esiin niin hyvin kuin mahdollista. Erityisesti vältän juonen rönsyilyä, eli kaikkien tapahtumien pitäisi liittyä novellin kantavaan ideaan.

Seuraavaksi luonnostelen henkilöhahmot. Itse harrastan aika ohuita henkilöhahmoja, eli niillä on persoonaa täsmälleen sen verran kuin idean esilletuonti vaatii, mikä on henkilökohtaisen estetiikkanäkemykseni mukaista. En tiedä, kuinka rikkaampia henkilöhahmoja harrastavat suunnittelevat.

Tämän jälkeen sitten kirjoitetaan ensimmäinen versio novellista. Tämä on ensimmäinen vaihe, jossa laitan jotain paperille. Juonen yksityiskohdat yleensä syntyvät tässä vaiheessa, ja ne syntyvät helposti, kun suuret suuntaviivat on jo luonnosteltu aiemmin.

Tämän jälkeen, jos ollaan laiskalla päällä, voidaan teksti päräyttää muiden luettavaksi. Parempi tapa on kuitenkin se, että annetaan tekstin hautua pari päivää (yksikin yö riittää), ja tämän jälkeen muokataan novellista uusi versio. Kun muokkaaminen aloitetaan, ensin luetaan se vanha versio, jotta sen puutteet näkee tuoreilla silmillä. Edelleen, alussa saatu kantava idea säilytetään. Tässä vaiheessa voidaan juonesta karsia idean kannalta turhia tapahtumia ja lisätä uusia tapahtumia eri väleihin, jos uudet tapahtumat tuovat ideaa paremmin esille.

Toisessa versiossa aletaan myös kiinnittää kieliasuun huomiota. Ensimmäinen versio vain hakataan nopeasti sisään. Itselläni suurin osa kieliasun hiomisesta tarkoittaa sitä, että virkkeistä tehdään sopivan mittaisia. Kun kirjoitan ajattelematta kieliasua, kirjoitan liian pitkiä virkkeitä.

Tämän jälkeen yön yli hauduttamista ja uuden version muokkaamista voidaan toistaa haluttu määrä kertoja. (En tosiaankaan ymmärrä, kuinka kirjoitettiin ennen tekstinkäsittelylaitteiden keksimistä. Ainakin mulla tekstin helppo editoitavuus on keskeinen osa kirjoitusprosessia.) Kun kirjoittaja on kurkkuaan myöten täynnä tekstiä, on ainakin amatöörille sopiva aika tarjota tuotostaan muiden luettavaksi.

[Ansa]

Harvemmin saan mitään valmiiksi ilman kritiikkiä ja kommentteja; eli miten tekstiä voisi muokata eteenpäin ja mitä virheitä siitä löytyy. Näiden avulla pystyn sitten lukemaan tekstin uudelleen, poimimaan ne kohdat ja muokkaamaan niitä parhaani mukaan. Useimmiten inspiraation iskiessä minä vain kirjoitan niin paljon kuin sielu sietää, tai siis siihen asti kunnes inspiraatio loppuu. Ensimmäisen version antaisin mielelläni muiden luettavaksi. Kritiikin jälkeen olisi ensimmäisen muokkauksen aika, jolloin elävöitän kohtia, lisäilen ja poistan joitain, ja jatkan tarinaa eteenpäin. Kritiikin avulla myös inspiraatio pysyy yllä, ja antaa myös uusia ideoita ja ajatuksia jatkaa.

Hahmot yleensä muotoutuvat samalla, kun kirjoitan. Sitä ennen mietin nimeä, joka saattaa sopia hahmolle, tai laitan väliaikaisen nimen, jonka sitten muutan myöhemmin, kun huomaan, ettei aiempi nimi sopinutkaan kyseiselle hahmolle sen luonteen takia. Yritän myös sijoittaa ulkonäön kuvailun siten, että hahmot tapaavat toisensa ja silmäilevät toisiaan, painaen mieleen, miltä toinen näyttää. Tämä helpottaa myös jälkeenpäin, jos hahmo on kuvailtu jo aiemmin, niin tarvitsee vain sen uuden tuttavuuden tuntomerkit kuvailla.

Miljöön kanssa on kuitenkin vaikeuksia. Useimmiten se jää niin vähälle, että se haittaa tarinan kulkua, ja myös aiheuttaa sen, että paikat muuttavat muotoaan liian äkkiä, kun ei ole muistanut kirjoittaa/piirtää jonkinlaista karttaa alueesta muistin virkistämiseksi.

Yleensä pitempiä tarinoita kirjoittaessa yritän miettiä sitä punaista lankaa, joka kuljettaa tarinaa alusta loppuun. Erään tarinan kohdalla tiedän jo, miten se päättyy, mutta miten sinne päädytään on sitten toinen juttu. Toisen tarinan kohdalla taas en ole juonta pahemmin ajatellut, mutta lukiessani tekstiä uudemman kerran alkaa se hahmottua mielessä, ainakin osittain.

Täällä Itävallassa olen työstänyt pientä englanninkielistä projektia, joka lähti liikkeelle hahmosta, jonka olin alunperin ajatellut tulevaa Pathfinder kampanjaa varten, mutta tarina lähti elämään omaansa niin paljon ettei se oikein sopinut kokonaisuudessaan itse kampanjaan, kun annoin tekstin pelinjohtajan luettavaksi. Kuitenkin hän antoi mielipiteensä siitä, jonka avulla sain muokattua sitä hieman paremmaksi, poistin kohtia ja lisäilin asioita, sekä kehitin päähenkilöä enemmän, koska tämä oli luonteeltaan varsin tylsä (pj:n mielestä, ja minunkin, kun luin tekstin uudelleen). Omanaan tuo tarina alkaa vaikuttaa sellaiselta, että se kasvaa edelleenkin, kunhan vain kaveri jaksaisi auttaa sen kanssa.

[Tapsa]

Aika laajahko aihe.  

Tarinani ovat ensin siemeniä, joihin sisältyy vain yksi ajatus. Se voi olla juonen runko, henkilöhahmo, tai vain jokin visualisointi. Novelleja lähden kirjoittamaan sen kummemmin miettimättä, ja tarina kietoutuu tuon siemenen ympärille orgaanisesti kirjoittaessa. Ongelmana tällöin on, että en ole suunnitellut järkevää päätöstä tarinalle, ja se ei oikein johda mihinkään. Se vaatisi pidempää suunnittelua.

Kun valmistaudun pidemmän projektin kirjoittamiseen, suunnittelen paljon kaikkea triviaalia etukäteen - henkilöiden hiustenvärejä, lukujen nimiä tai muuta sellaista, ja ajaudun sitten ongelmiin, kun luulen valmistautuneeni hyvin mutta tosiasiassa en tiedäkään, miten tarinan pitäisi edetä tilanteeseen, jonka olen suunnitellut.

Miljöö tulee minulle aina luonnostaan. Katson mielelläni paljon elokuvia ja ajattelen tarinoita aika visuaalisesti. Henkilöni ovat usein vähän harmaita, tavallisia ihmisiä. Olen huomannut, että kunnon luonteen omaavia tyyppejä ei voi suunnitella etukäteen, vaan he syntyvät vain siitä dialogista, mitä heille kirjoittaa.

En osaa kuvailla henkilöiden ulkonäköä, vaikka tietäisin miltä he näyttävät (Pääni sisällä). Vielä vaikeampaa on saada kuvaus sulautumaan tekstiin ja jään usein miettimään tätä yhtä kohtaa koko loppuillaksi, pienet vinkit auttaisivat :)

Itseäni ärsyttää jos henkilöstä tarinan keskellä kerrotaan jokin oleellinen ulkonäköön liittyvä seikka, koska siihen mennessä lukija on jo itse muodostanut jonkinlaisen kuvan henkilöstä, ja jos se paljastuukin vääräksi, tulee huijattu olo. Niinpä kannattaa kertoa vaivihkaa mahdollisimman varhain jotain tärkeää siitä, miltä kaveri suunnilleen näyttää. Yleensä se ei ole edes tarpeen. Voit luottaa lukijan näkemykseen siitä, miltä vaikka tähtilaivan kapteenin tai viikingin tai lakimiehen kuuluu näyttää, eikä hänestä tarvitse kertoa kuin jokin yksityiskohta ulkonäön viimeistelemiseksi (esim. "Hän otti lasit nenältään ja kiillotti niitä hajamielisesti", "hän suki punaista, tuuheaa partaansa kyhmyisillä sormillaan", "tytön pitkät, vaaleat palmikot ohjasivat Tapsan huomion täyteläisten rintojen väliin").

[Windark]

Koska käytännössä kaikki kirjoittamiseni jollain tasolla liittyy pitkään pääteokseeni Elementtisaariin, niin avaan sen kautta näitä kysymyksiä nyt. Yksityiskohtaista tekstiä sitten tulossa. 

Juoni: Tarinan kaari on päässäni suhteellisen kokonaisena, mutta todella... pätkämäisenä. Tiedän että erään tietyn tapahtuman jälkeen tulee jossain vaiheessa tämä tapahtuma, mutta sitä ennen käy näin, ja kaikki johtaa mietittyä loppua varten. Jännäksi tämä menee juuri siitä että tarinan alku (koska se on jo kirjoitettu) ja loppuratkaisu+epilogi ovat äärimmäisen tarkasti mietittyjä, mutta keskiosassa on paljon tyhjää. Minun pitää siis miettiä käytännössä miten minä saan mielenkiintoisesti ja samalla tarinaa, henkilöitä ja miljöötä syventäen kuljetettua tarinani näistä valmiiksi mietityistä tapahtumista toisiin niin että siinä on vielä jokin järkikin.

Joistain pienemmistä tarinan aiheista (joista nyt sitten kuitenkin harvemmin tulee itse kirjoitettua mitään) yleensä on vain päähän pamahtanut jokin konsepti/kikka josta olisi mielenkiintoista vääntää tarinaa, mutta sitten pitäisi keksiä itse tarina tämän kikan/konseptin ympärille esim: miekkamiehen päälle langetetaan kirous joka estää häntä viiltämästä mitään, tämän seurauksena hän jatkaa taistelemista puumiekoilla, lyöden niillä niin kovaa että ne pirstoutuvat iskujen voimasta lävistäen vastustajat puusirpaleilla. Noin, siinä jännä kikkahahmo, mitäs nyt sillä sitten tekisi? 

Miljöö: Elementtisaarien miljöö tuli hyvin yksinkertaisesti pohdittua aikoinaan, elementtiteemaiset saaret yhteentörmänneinä keskustassa olevan Valon maailman kanssa. Sitten ajoittain tätä on täydennetty pienillä triviapätkillä:
1. Saaret ovat kirjaimellisesti kelluvia kivilaattoja kokonaan vedestä tehdyn planeetan pinnalla.
2. Koska Valon maailma oli jo tarinassani, kehitin vesiplaneetan vastakkaiselle puolelle Pimeyden maailman; neljän klassisen elementin saaret syklisesti kiertävät Valon ja Pimeyden maailmojen ympärillä
3. Tarinallisesti olisi hiukan tylsää pelkästään tämä järjestely, joten piti kehittää keino matkata Pimeyden puolelta Valon puolelle, mahdollistaen Pimeän invaasion ja tarinan pääkonfliktin. Tästä tulikin keksittyä että molemmilla planeetan puoliskoilla on oma kuunsa, Pimeyden kuu vaan aikoinaan tuhoutui maagisessa katastrofissa ja toimii madonreikänä Valon puolelle.

Henkilöt: Minulle hiukan vaikeampi tehtävä, uskottavaan henkilöhahmokavalkaadiin harvoin riittää tämä minulle tunnusomainen kikkakeksiminen. Ongelmallista myös minulle on se, että harvoin muistan extroja ja statisteja edes mainita, minun tarinassani päähahmot ja tärkeähköt sivuhahmot seikkailevat keskenään. Olen tietoisesti yrittänyt korjata tätä pulmaa esim. kuvaamalla päähenkilön käymistä lumooja-kauppiaan luona ja muutenkin tällaisia yhden kohtaamisen ihmeitä keksinyt. Silti hiukan tyhjältä tuntuu tämä minun maailmani, kun tavallista kansaa ei edes noteerata.

Päähenkilöiden kehittelyssä taas on Elementtisaarissa syvät juuret sen ensimmäiseen inkarnaatioon: Wanhalla Risingillä jotain 11-13 vuotiaana sepustelemaa, jopa alle yhden A4 sivuisia lukuja sisältävä, rivivälitön, välimerkitön ja plagioitu kasa sitä ihteään. Murrosiän kynnyksellä, puutteellisella empatian kyvyllä ja vielä peruskoulussa harvemmin osasi kirjoittaa mitenkään uskottavia tai edes sisäisesti loogisia hahmoja, joten hahmot silloin tuppasivat olemaan aika idiootteja ja töykeitä paskiaisia. Nykytarinaani tämä vaikuttaa siten että kun aloitin Elementtisaarien uudistamisen oikeaksi tarinaksi, päätin pitäyttää päähahmossa sen aikaseimmin tahattomia piirteitä ja muuttaa häntä enemmän antisankariksi.

Kuvaavaa on myös se, ettei kumpikaan Elementtisaarien pääantagonisteista (Pimeyden maailman hallitsija, joka on samalla halvaantunut valistunut yksinhallitsija ja hirviön kanssa sielunsa yhteenliittänyt entinen maagin Vartija, joka haluaa vain tulla jätetyksi rauhaan tämän hirviökumppaninsa kanssa) ollut ensimmäisessä wanha!Elementtisaarissa, vaan molemmat on kehitetty tätä uusinta versiota varten. Ensimmäisessä painoksessa ei siis ollut pääpahiksia ollenkaan ja hyvikset olivat muutenkin käytökseltään kuin pahiksia.   

[Taivaskäärme]

Kun mietin uuden tekstin luomista, saatan käyttää siihen huomattavan paljon aikaa. Olen yrityksien ja erehdysten jälkeen huomannut, että nopea tekstin oksentaminen ei sovi minulle työskentelytapana. Miksi kirjoittaa mitään, jos ei ole mitään, mistä kirjoittaa? Menetelmän heikkous: tekstiä ei synny paljon nopeasti. Menetelmän  vahvuus: on oikeasti jotain sisältöä.

Tieteiskirjoittamisessa kiinnitän eniten huomiota miljööseen. Jollei se ole kunnossa, ei tarina ole mielekäs. Jollei ymmärrä millaiseen ympäristöön juonensa sijoittaa. Olennaista ei ole lukuisten yksityiskohtien luetteleminen vaan tärkeintä on maailman olennaisten elementtien ja niiden välisten yhteyksien syvällinen ymmärtäminen.

Juonen tematiikka on myös keskeisellä sijalla. Teema on tärkeämpi kuin rakenne. Jos teeman ymmärtää, juonen rakenteen suunnittelu on suhteellisen ongelmatonta. En ole kiinnostunut kirjoittamaan vain tavanomaisista asioista tarinoita scifimaailman puitteisiin. Teeman pitää hengittää mielestäni scifille keskeistä toiseuden tunnetta. Tavanomaisempiin tarinoihin riittää arkirealismi.

Henkilöihin yleensä käytän vähiten aikaa suunnittelutyössä. Miljöön ja juonen suunnittelu vie sen varran paljon voimavaroja, että henkilöihin ei voi käyttää yhtälailla vaivaa. Toisaalta, jos juoni ja miljöö on mietitty hyvin, henkilöhahmot seuraavat siitä aika orgaanisesti.

Ideani saan sekä omasta elämästäni että lukemalla kummallista tietokirjallisuutta. Työskentelen myös itse tähtitieteen parissa, joten avaruus ja sen ilmiöt tuottavat omanlaisia ideoitaan. Vaikka välillä saatan lukea tieteiskirjallisuutta, ei se useinkaan tarjoa merkittäviä ideoita. On harvinaista löytää tarina, joka oikeasti onnistuu koskettamaan, kun taas tietokirjallisuuden kautta voi tarttua suoraa niiihin asioihin, jotka elämässä synnyttävät häkellystä.

[Tiuku]

Minulle on tähän mennessä syntynyt kuusi romaaniaihiota, jos nyt oikein laskin. Niistä ainakin neljästä on totinen tarkoitus saada joskus kirja aikaiseksi (ja jos ne neljä onnistuvat, onnistuvat kyllä loputkin).

Olen huomannut sen, että aivan alkuunsa tarina lähtee aiheesta/tilanteesta, jota haluan tutkia. Ensimmäisessä kirjassani se oli rotujen ja aivan erilaisista lähtökohdista tulevien henkilöiden kohtaaminen. Kolmannessa tutkin sukupuolivähemmistöjä. Viidennessä tutkin traumaa ja sen aiheuttamia reaktioita (joskin siihen alkutilanteeseen liittyi myös haluamani fantasiaelementti, mikä on minulle aika harvinaista niin varhaisessa vaiheessa). 

Kuten noista voi varmaan päätellä, olen aika henkilökeskeinen kirjoittaja. Kaikki pidemmät tarinani (eli ainoat tarinani, koska lyhyitä en enää juurikaan edes suunnittele) lähtevät henkilöistä. Tutkin heidän reaktioitaan toisiinsa alkutilanteen/-aiheen puitteissa. Heille kehittyy ulkonäöllisiä ja luonteellisia piirteitä sen mukaan, mikä minusta tuntuu kiinnostavalta ja toisaalta aiheen käsittelyssä tarpeelliselta. Painopiste siirtyy jälkimmäiseen yhä enemmän, koska psykologinen puoli nyt vaan on minusta kiinnostavinta, ja uskottavaan (ja ennen kaikkea "oikeaan") psykologiseen lopputulokseen nyt vaan päästään pohtimalla sitä, millainen luonne ja kokemusmaailma henkilöillä pitää loogisesti olla, jotta ne ongelmatilanteessaan toimivat kuten toimivat. Tässä samalla niille siis kehittyy kätevästi henkilökohtainen historiansa.

Henkilökehittelyn sivussa kehittyy myös miljöö. Miljöökin tukee sitä, mitä haluan henkilöilläni tutkia, samaten kuin (meidän maailmamme kanssa vertailukelpoinen) ajankohta. En tosin niitä aivan alkuunsa hirveästi suunnittele, vaan ne putkahtavat melko alitajuisesti jostain lähtötilannettani tukemaan. Siitä ne sitten edellä käsiteltyjen henkilöominaisuuksien tapaan kehittyvät tarkemmiksi, osin kiinnostuksenkohteideni ja osin logiikan mukaan. Historianopiskelijana minulle on entistä tärkeämpää, että esimerkiksi haluamani yhteiskunnalliset ja tekniset elementit voivat loogisesti olla olemassa ympäristöönsä nähden. Ajankohta, miljöö ja henkilökehittely siis muokkaavat itse asiassa toisiaan pitkän suunnitteluprosessini aikana, kuten kyllä myös juonikin.

Niin, se juoni. Ei kaiketikaan ole kovin ihanteellista suunnitella se viimeisenä ja vieläpä muiden elementtien kustannuksella, mutta se nyt vaan yksinkertaisesti on se vaikein pala minun suunnittelutyylilläni. Toki kiinnostava juoni on minulle lukijana tärkeä, ja on se sitä kirjoittajanakin, joten välinpitämättömyydestä ei ole kyse. En vaan jotensakaan ikinä meinaa juonellisessa kehityksessä päästä alkutilannetta ja henkilöiden historiaa pidemmälle, vaan jämähdän suunnittelemaan niitä. Myöhempien tapahtumien suuria kaaria saattaa olla alustavasti suunniteltuna, mutta pienempiä käänteitä ei.

Juonen olemattomuudesta ehkä saatoittekin päätellä sen, että yhtäkään kuudesta romaanikäsikirjoituksestani ei ole kirjoitettu. Itse asiassa niistä ei ole koneella tai paperilla sanaakaan, korkeintaan muutama henkilönimi. En uskalla taitamattomin ja ruosteisin sormin koskea siihen, mikä on päässäni niin pitkälle kehiteltyä ja syvällistä.

[Fallen angel]

Juonen, henkilöiden ja miljöön etukäteen suunnittelu on varmasti suurimmat kompastuskiveni kaikissa teksteissä mitä teen, sillä useimmiten aloitan vaan kirjoittamaan jostain ideasta ja saatan kirjoittaa aika paljonkin, mutta sitten huomaan, että koska tekstiä ei ole mitenkään valmisteltu sitä on jossain kohtaa vaikea jatkaa ja kokonaisuutena siitä tuleekin todella helposti hajanainen ja vaikeasti ymmärrettävä.

Kuitenkin vaikka tämän ongelmakseni tiedostan on minun hankala suunnitella hahmot, paikka ja juoni etukäteen, kun ideat tulevat useimmiten kunnolla vasta kun itse tekstiä kirjoitan. Uskon, että jos idea on niin hyvä niin tekstin käsittelyllä voisi hajanaisuuden poistaa. Lähinnä siis muuttamalla tekstiä radikaalistikin, mutta usein en siihen jaksa ruveta kun mielenkiinto kyseistä alkuideaa kohtaan alkaa huveta.

Harjoittelemalla varmaan pystyisin tätä ongelmaa työstämään. Nyt olen kuitenkin miettinyt, että jos sitten vain välillä kirjoittaisin lyhyempiä tekstejä joiden muokkaus ei olisi niin työlästä ja harjoittelisin niin parantamaan kerrontaani, sillä on hyvä saada välillä jotain ihan valmiiksi asti sen sijaan, että kirjoitan 20 sivua tekstiä ja sitten tajuan, että se on kokonaisuutena aivan surkea suoraan sanoen.

Itseäni vähän harmittaa, että olen aika epävarma tekstini suhteen, enkä mielelläni anna ystävieni/ siskoni lukea mitään kirjoittamaani, koska he eivät kirjoittamista itse harrasta ja pelkään kai sitten että joku tulee sanomaan omasta mielestäni hyvästä tarinasta, että se on aivan kauhea. Harmittaa myös siksi että tajuan kritiikin olevan kirjoittajana kasvamisen kannalta todella tärkeää. Ellen jopa sanoisi välttämätöntä. -.-

[oDaRkan]

/// En ota vastuuta Väsymyksen ja hajanaisuuden merkeistä ///

Jälleen täällä, ajattelin vielä tähän ketjuun vastata (anteeksi jos tämä ressurrectaa liian vanhaa aihetta, mutta on kova mieli vastata tälle palstalle) .

***

punnort

Kirjoittanut: punnort 21/5/2012

Itse harrastan aika ohuita henkilöhahmoja, eli niillä on persoonaa täsmälleen sen verran kuin idean esilletuonti vaatii, mikä on henkilökohtaisen estetiikkanäkemykseni mukaista.

Tätä olen miettinyt uusimpiin tarioihin. Yritän luoda eri-elämäntyylisille hahmoille mahdollisimman omatyylisiä persoonia. On varmasti hauskempi lukea tekstiä, kun kaikki henkilöt eivät ole samankaltaisia Matti Meikäläisiä. Minusta on myös tärkeää kehittää oma-tyylinen puhetapa, ainakin päähahmoille.

Kirjoittanut: punnort 21/5/2012

sitten kirjoitetaan ensimmäinen versio novellista. Tämä on ensimmäinen vaihe, jossa laitan jotain paperille. Juonen yksityiskohdat yleensä syntyvät tässä vaiheessa, ja ne syntyvät helposti, kun suuret suuntaviivat on jo luonnosteltu aiemmin.

Mitä juonen yksityiskohtiin tulee, kiinnitän enemmän huomiota eri asioiden kuvailuun. Joskus tulee tarkempiakin visioita ja ideoita, jotka tulisivat tarinan myöhäisempään vaiheeseen. Ja useimmiten käy niin, että tästä visiosta tulee oma sivujuoni pääjuonen rinnalle.

Seuraavan tarinan kanssa olen varmasti hieman jyrkempi sen julkaisun suhteen. Hiomattomuus näkyi tuossa Final Dayssa, kun postasin sen melkein heti valmistumisen jälkeen. Ehkäpä olin liian jyrkkä itselleni kun Flopiksi sitä sanoin, idean ja sisällön kun keksin nopealla älynvälähdyksellä (mikä jää pieneksi tähdeksi tuonne ajan suurelle janalle)

***

Ansa

Kirjoittanut: Ansa 22/5/2012

Harvemmin saan mitään valmiiksi ilman kritiikkiä ja kommentteja; eli miten tekstiä voisi muokata eteenpäin ja mitä virheitä siitä löytyy. Näiden avulla pystyn sitten lukemaan tekstin uudelleen, poimimaan ne kohdat ja muokkaamaan niitä parhaani mukaan. Useimmiten inspiraation iskiessä minä vain kirjoitan niin paljon kuin sielu sietää, tai siis siihen asti kunnes inspiraatio loppuu.

Melkein samalla kaavalla tämä taitaa muidenkin kanssa mennä; kirjoittaa esim. juonta niin paljon kuin sielu sietää. Mulle käy usein niin, että kirjoitan jopa kolme sivullista tekstiä, (Sattuu tää seitsensormijärjestelmä hidastamaan kirjoitusnopeutta) kun inspistä löytyy. Useimmiten hyvä musiikki auttaa keskittymään, ainakin minun tapauksessa.

Kirjoittanut: Ansa 22/5/2012

Miljöön kanssa on kuitenkin vaikeuksia. Useimmiten se jää niin vähälle, että se haittaa tarinan kulkua, ja myös aiheuttaa sen, että paikat muuttavat muotoaan liian äkkiä

Täällä päin mielikuvitus hoitaa homman. Silti hahmojen sijoittaminen omille paikoilleen tuottaa jossain määrin hankaluuksia. Tämän tarkemmin en pysty miljöötä hyödyntämään. Toisaalta joskus visioita sataa kuin taivaalta, kuten "Ja avaruusalus repeytyi kahtia ylittäessään Jupiterin kiertorataa" tai "Taivaalta kuului kumea jysähdys, lasersäteen sinkoutuessa tukikohdan päälle"

***

Tapsa

Kirjoittanut: Tapsa 22/5/2012

Itseäni ärsyttää jos henkilöstä tarinan keskellä kerrotaan jokin oleellinen ulkonäköön liittyvä seikka, koska siihen mennessä lukija on jo itse muodostanut jonkinlaisen kuvan henkilöstä, ja jos se paljastuukin vääräksi, tulee huijattu olo.

Hieman samaa mieltä tästä sinun kanssa. Mutta hankalaksi tästä tekeekin sen, mitä kirjoittaja haluaa henkilöstä paljastaa. Vaikka mysteeriset kuvaukset henkilöistä taitavat nykypäivänä olla harvinaisia

***

Windark

Teksti vaikuttaa mielenkiintoiselta, kun tuosta tarinasta otit esimerkkejä. Olet varmaan jo pitkällä tuossa projektissa? Seuraan mielenkiinnolla, mikäli tuotantoa tänne Risingiin laitat. Oma ensimmäinen oikein pitkäkin sci-fi tarinan alku syntyi jo 2009  tuolloin kun tusinan verran sivuja kirjoitin. En ole kuitenkaan jatkanut siitä, vaikka kylläkin uutta "Story Ultimatea" aloitin viimeviikolla kirjoittelemaan.

***

Taivaskäärme

Kirjoittanut: Taivaskäärme 2/7/2012

Ideani saan sekä omasta elämästäni että lukemalla kummallista tietokirjallisuutta. Työskentelen myös itse tähtitieteen parissa

Harvoin jaksan todellisuudesta jotain konkreettista ja sosiaalista kanssakäymmistä soveltaa teksteissäni. Kun yritän totuutta paeta pelimaailmoihin tai mihin tahansa muuhun tämän julman maailman äärellä. En kykene katsomaan edes uutisia kun nuo sodat murtavat sydäntäni. Mutta miksi mun pitäisi välittää, kun asun Suomessa.

Elämä täällä maailmankaikkeuden keskellä on ihme, enkä kestä katsoa ihmisten toisiaan sortavia sotia tai tämän rakkaan planeettamme raiskaamista myrkyillä kuten ydinjätteillä tai idioottimaisen kokoisilla muovijätelautoilla.

***

Tiuku

Ajatuksistasi varmasti kehittyy vielä jonain päivänä nuo neljä mainitsemaasi romaania. Olen huomannut nykyään kaiken vaativan todella paljon aikaa, oli se loma tai työpäivä. Toisaalta onhan se eri asia mikäli kirjoittaa ansaitakseen elantonsa.

***

Fallen angel

Joskus pitää ottaa rohkeita askelia tuntemattomaan... Saa myöhemmin huomata olevansa melko tyytyväinen itsestään, vaikka ei kyseinen asia onnistuisikaan. Ja jos viimeteoksesta tulee huono, ainahan voi kirjoittaa paremman.

En mäkään lähes mitään aluksi suunnittele jos totta puhutaan. Tämä riippuu vähän siitä, mistä tarinasta tai projektista on kyse.


//Anteeksi pitää mennä iltapalalle, kun kirjoitin tätä viestiä varmaan puolituntia

[Saarni]

Itse käytän kirjoittaessani häikäilemättömästi hyväkseni äidinkielen tunneilla opittua draamankaarta. Minulla on jokin idea, jonka haluan tuoda lukijalle: Yleensä se on jokin teema. Sen jälkeen piirrän kaaren paperilla ja katson mitä pitää tapahtua missäkin vaiheessa, jotta päästäisiin haluamaani lopputulokseen. Eli ranskalaisilla viivoilla mitä tarvitaan esittelyssä, mitä syventämisessä, mikä on yllättävä käänne ja miten hoidetaan häivytys.

Novelleissa olen huomannut tämän toimivaksi ratkaisuksi. Romaania kirjoittaessa tehtävä muuttuukin sitten haastavaksi. Pääjuonen lisäksi tarvittaisiin vähintään pari sivujuonta, jotka noudattavat omaa draamankaartaan. Siksi en olekaan koskaan romaaniin ryhtynyt, minun hahmotuskykyni ei riitä noin isoihin asioihin, kärsivällisyydestä puhumattakaan.

Teemoina rakastan käyttää erilaisia kasvutarinoita. Tämä tekee minusta Tiu'un tapaan hyvin henkilöpainotteisen kirjoittajan. Minusta on hauskempaa kuvitella mielessäni henkilö ja antaa hänelle jokin henkisen kasvun paikka kuin kuvitella dramaattinen vaihtoehtotodellisuus. Tämän takia en ole miljööni suhteen kovin tarkka. Tärkeintä on, että se tarjoaa tarvittavat puitteet teeman ja henkilöiden kasvun esille tuomiseen.

[Luinwen]

Olen kirjoittanut jo kolme pitkää tarinaa ja kirjoitan tällä hetkellä neljättäni... ja olen huomannut, että nykyään joudun suunnittelemaan tarinoitani paljon enemmän kuin ennen. Ennen minä vain pyörittelin mielessäni paria teemaa, sitten eri elementtejä, joita halusin tarinassani käyttää (kuten toiveita toteuttava amuletti) ja sen jälkeen juoni vain tavallaan... ilmeistyi. Samoin kuin hahmot.

Nykyään mietin juonta paljon enemmän. Vieläkin alku lähtee siitä, kun mietin teeman; jonkin asian, joka nyt pyörii mielessä ja jota tahtoisin käsitellä. Sitten kerään eri elementtejä, mitä haluan tarinaan. Siitä alan sitten kehitellä hahmoja ja mietin alkutilannetta ja miten sitä kehittäisi siitä eteenpäin... Se on aika raskasta puuhaa, kun ennen en joutunut miettimään juonia yhtään.