Kuinka erottua?

[Peuranpuolikas]

Arvon kanssakirjailijat,

olen pohtinut viime aikoina muuan kiperää pulmaa: kuinka erottua kustantajille lähetettävien käsikirjoitusten massasta, positiivisesti mieluisesti. Olen lähettänyt omaa käsikirjoitustani "Laulava ääni olkapäälläni" nyt noin kymmenelle (tarkka luku taisi olla kahdeksalle) eri kustannusyhtiölle, niin pienille kuin suurillekin, mutta pääasiassa suurille.

Tekstiä lähettelin periaatteessa tammi-helmikuun aikana, joten vastauksia on tippunut silloin tällöin, vielä muutamaa kuitenkin odottelen. Mutta. Kaikki vastaukset ovat olleet kielteisiä ja geneerisiä: "kiitos kiinnostuksesta yhtiötämme kohtaan, mutta käsikirjoituksenne ei sovellu kustannusohelmaamme." Aina, kaikkialta. Lisäyksenä usein on, että emme voi kommentoida päätöstämme millään tavalla kiireen vuoksi. Vähiten geneerisessä viestissä luki nimeni ja käsikirjoitukseni nimi.

Epätoivoistahan tämä on, mutta pakko on yrittää. Kuinka saisin käsikirjoitukseni erottumaan massasta? Tätä kysymystä varmasti monet pohtivat, joten topicin tämäkin aihe ansaitsee. Kun täällä harva on iso tekijä ja joilla on korkeintaan muutamia novellijulkaisuja takana, miten saada kustantajat - edes pienet! - kiinnostumaan. Epäilen muutaman vastauksen erittäin nopeasta saapumisesta (viikko tai kaksi tekstin lähettämisestä), että työtäni on tuskin luettu. Ainakaan kokonaan, mikä on tietenkin ymmärrettävää, mutta tavallaan loukkaavaa, jos sitä lähtee liikaa vatvomaan.

Onko täällä kohtalotovereitani? Onko täällä onnistujia, jotka ovat saaneet työnsä läpi? Miten - jos sallitte kysyä.

[Tapsa]

Hyvä kysymys! En ole koskaan lähettänyt tekstiä kustantamolle, mutta kuvittelisin, että jonain päivänä lähetän, ja odotukset sen suhteen ovat jokseenkin nollassa. Näin varmasti monilla muillakin.

Ensinnäkin pitää varmaan etsiä kustantaja, jonka kustannusohjelmaan oma käsikirjoitus edes sopii. Harvat kotimaiset kustantamot edes julkaisevat mitään fantasia-scifi-kauhu-maaginen realismi -akselilta, joten on varmaan turha toivoa, että ne tekisivät poikkeuksen juuri sinun kohdallasi. Helsingin Sanomien arvostelemien esikoisromaanien aiheet tuntuvat minusta olevan hyvin maanläheisiä ja käsittelevät Suomen yhteiskunnan ruohonjuuritason ongelmia. Käsitykseni mukaan ne ovat usein myös tyylilajiltaan varsin tyyliteltyjä ja kikkailevia, jopa proosarunoutta lähenteleviä.

Mikäli sinulle on tärkeää nähdä kirjasi painettuna, omakustanne voisi olla yksi vaihtoehto. Nykyään kirjoja on helppo itse markkinoida netissä, ja niitä voi julkaista myös vain e-versioina, jolloin säästyy painokustannuksilta.

edit// Niin, ja jostain muistan lukeneeni, etteivät kustantamot lue käsikirjoituksista kuin kymmenisen sivua, ja joku kustantamo nimenomaan pyysi kirjoittajia lähettämään käsikirjoituksestaan vain ensimmäiset 10-20 sivua.

[Dyn]

Kuten Tapsakin muisteli, kannattaa panostaa aloitukseen. Kokonaisesta kässäristä luetaan yleensä "esikarsintana" muutama ensimmäinen sivu, ja vasta sen jälkeen tarkemmin, mikäli tekstissä on jotain mikä nappaa. Se "jotain" riippuu sitten paitsi kirjoittajasta, kustannustoimittajan päivän fiiliksestä ja ihan aidosti kustannusohjelmasta myös jossain määrin tähtien asennostakin. Sen arvaaminen, mikä käsikirjoitus hiottuna valmiina kirjana oikeasti menestyy, on aika tuuripeliä.

Käsikirjoituksia todellakin tulee per talo sellainen nivaska, ettei siinä riittäisi kenenkään henki eikä terveys kaikkien arvostelemiseen. Jos onnistut pääsemään "seuraavalle kierrokselle", eli joku lukee tekstisi kokonaan alkukarsinnan tai useamman jälkeen, todennäköisesti sieltä tulee palautettakin kielteisestä päätöksestä huolimatta. Itse olen saanut kunnon palautteen yhteen käsikirjoitukseen (tosin en ole hirveän montaa lähettänyt, ehkä kaksi, joista toinen oli oikeasti Huono) ja sen saapumiseen meni melkein vuosi. Ei kannata kiirehtiä, viivästyminen on voi olla hyvä merkki. :)

Yksi asia mihin kannattaa panostaa, on käsikirjoituksen saatekirje. Itseään kannattaa vähän mainostaa, valottaa taustaa kirjoittajana (omakustanteet paperilla ja webissä, osallistumiset antologioihin ja kokoelmiin, novellijulkaisut kotimaisissa spefilehdissä, sijoittumiset kirjoituskilpailuissa...) ja kertoa omasta motivaatiosta kirjoittajan uralle. Kustannustoimittaja etsii paitsi tekstiä, myös ihmistä, jonka kanssa tehdään töitä seuraava vuosi tai useampi tekstiä hioen. Saatekirjeellä on ihan oikeasti vaikutusta, sillä se kertoo sinusta itsestäsi toisin kuin välttämättä käsikirjoituksesi. Olen lukenut julkaistuksi päätyneitä käsikirjoituksia, joissa kieli on ollut ihan luvattoman huonoa, mutta aihe, tarina, se mystinen "jokin" on napannut. Saatekirjeeseen on hyvä laittaa mukaan myös vähän taustaa käsikirjoitukselle: minkälaisia lukijoita arvioisit sen kiinnostavan, miten myyvä kokisit sen olevan, mitkä ovat tarinasi teema, opetus ja keskeinen sisältä.

Kustantamoilla on useimmiten ohjeet käsikirjoituksen lähettämiseen nettisivuillaan, niitä kannattaa noudattaa viimeisen päälle. Toki voi olla hyvä tsekata, onko kustantamo, jota yrittää, julkaissut mitään (kotimaista) spefiä aiemmin. Kirjaa voi tosin myös yrittää myydä mainstreamimpana kuin se on: keskeistähän on tarinan sisältö ja idea, ei se, miten vinksahtaneessa maailmassa se tapahtuu. Kyllä kotimaisetkin kustantamot julkaisevat spefiä, ja harva on sille täysin allerginen. Jokin talo saattaa jopa lähteä tekemään kanssasi uutta aluevaltausta! Tosin on helppo arvata, että jos kustantajan tiedetään julkaisevan spefiä, spefikässäreitä taitaa myös tulla myös useampia... tiedä sitä sitten.

Helsingin Sanomien arvostelemien esikoisromaanien aiheet tuntuvat minusta olevan hyvin maanläheisiä ja käsittelevät Suomen yhteiskunnan ruohonjuuritason ongelmia.

Suomessa julkaistaan onneksi aika paljon enemmän kirjoja kuin mitkä päätyvät Hesarin arvosteluun. :)

Se on kyllä totta, että suurin osa käsikirjoituksista saa hylsyn ainakin ensialkuun. Muun muassa Like toteaa omissa ohjeissaan, että "Like saa vuosittain noin 1 500 kirjaehdokasta, joista alle prosentti julkaistaan."

Jos tuntuu, että oma työ on kuitenkin oikeasti hyvä ja kustantamot tällä kertaa erehtyneet, kannattaa keskittyä hiomiseen. Palautteen saaminen kokonaiselle romaanille voi olla työn takana, mutta osia siitä voi lähettää erilaisiin arvostelupalveluihin, joista osa on jopa ilmaisia. Netin foorumeiden lisäksi mm. Suomen tieteiskirjoittajat pitää arvostelupalvelua jäsenilleen, ja ainakin netissä näkyvä arvostelijoiden nimilista lupaa asiantuntevaa palautetta.

Palautteen merkitystä ei kannata aliarvioida, sillä mikään käsikirjoitus ei kuitenkaan päädy julkaistavaksi sellaisenaan. Päinvastoin voi olla hyväkin opettaa itseään suhtautumaan omaan tekstiin kriittisesti ja kehittämään sitä muiden kommenttien avulla - sitä mitä muuta se kustannustoimittajan työ sitten on julkaistavaksi valituille teksteille. :)

[Serafia]

No, ainakin yksi ongelma on; Yleensä kustantajayhtiöt eivät uskalla ottaa riskejä ja hyväksyvät massaa. (En ole itse lähettänyt, mutta yksi nettituttuni on. Hänen tekstinsä on monestä hyvää ja näin päin, mutta ehkeikään kovinkaan kaupallista.)
  Ainakin ensimmäiseen ja viimeiseen lukuun kannattaa panostaa käsikirjoituksen lisäksi. Nehän ainakin jotkut voivat vilkaista ;)

[Dyn]

No, kirjojen kustantaminen on bisnestä. Kustannusyhtiö pyörii sillä, että sen julkaisemat kirjat myyvät. Toki kaupallinen ei välttämättäkään tarkoita hyvää, mutta hyvälläkin pitäisi olla jonkinlaista kaupallista arvoa - oli kustantaja sitten minkä kokoinen talo tahansa. Oikeastaan, siinähän ne pienkustantamot nurin menevätkin, että kustantavat hyvää vaan eivät myyvää.

Mikä EI tarkoita sitä, että nyt pitäisi kirjoittaa eksistentialistista Suomi-tuskaa uhkuvaa perunapeltoromantiikkaa. Kyllä scifi ja fantasiakin voivat olla hyviä, myyviä, suorastaan megahittejä (vaikka Suomessa ei kielialueen pienuuden takia ikinä päästäkään mihinkään Harry Potter -fiiliksiin). Teos on yksi hyvä esimerkki keskisuuresta kustantamosta, joka on rohkeasti profiloitunut korkeakirjallisen scifin ja fantasian julkaisijaksi. Like on toinen. Jos scifi ja fantsu ovat sinun juttusi, ei se itsessään tuomitse mitään - sitten pitää vain keksiä ihan helvetin hyvä tarina, aivan kuten minkä tahansa genren kanssa. :)

[Rasimus]

Tuli muuten mieleen varoittaa, että jotkut puljut tekevät sopimuksia ihan huonojen / keskinkertaistenkin tekstien kanssa, jos ne vain osuvat juuri sopivasti sen hetken suosikkigenreen (suurempaa kulutusta täyttämään heikompilaatuista massaa - eli myyvää tavaraa). Joskus jotain jopa julkaistaan, mutta silloin ei varmaankaan puhuta isoista kustamoista (joilla on oikeasti varaa valita laadukasta tekstiä suosittuun genreen), vaan pikemminkin pienistä niche-toimijoista.

Itseasiassa... Pari kertaa olen katsellut sivusta tällaisen sopimuksen (tai "sopimuksen") syntymistä. Molemmat pienten firmojen kanssa. Ensimmäisellä kerralla oli parhaimmillaankin keskinkertainen kaveri, joka sai jonkinlaisen "artisti maksaa"-henkisen sopimuksen (eli riski pistettiin kirjoittajan kontolle, joten tietenkin sitä luvattiin julkaista kun ei julkaisijalle olisi maksanut mitään - päinvastoin). Toisella kerralla umpisurkea kirjoittaja, jonka sopimuksen luonne ei mulle koskaan selvinnyt, mutta haiskahti parhaimmillaankin olevan "lähetä vaan, mutta varaamme option perua parin ekan sivun luettuamme" -tyylinen juttu. Kummastakaan kirjailijanalusta en kuullut jälkeenpäin miten kävi, kunhan vain kirjoittajafoorumeilla intoilivat eikä googlaus ole paljastanut mitään merkittävää  

Eli kannattaa ensin varautua siihen, että käsikirjoitus katoaa johonkin mustaan aukkoon. Sitten jos vastaanottaa kiinnostuneen "tule meille juttelemaan" -kirjeen, niin sitten vasta kannattaakin olla varuillaan.  

[Dyn]

Joo, Rasimusta kompatakseni, jotkut kustantamot saattavat pyytää isojakin muokkaustöitä ilman varsinaista kustannussopimusta. Homma tulisi tehtyä joka tapauksessa kustannustoimittamisen aikana, mutta jos varsinaista sopimusta ei tehdä ("katsotaan mitä tästä tulee" -henkeen), kirjoittaja tekee pahimmillaan ilmaista työtä. Toki, ilman sopimusta, muokattua käsikirjoitusta voi hyvällä omallatunnolla luotsata myös muiden talojen suuntaan, mikäli kustantaja tekee oharit.

Jos haluaa päästä Julkaistujen Kirjoittajien Ylvääseen Joukkoon (TM), kannattaa lähettää novelleja tarjolle kotimaisiin genrelehtiin tai osallistua niiden järjestämiin kilpailuihin, joiden kärkikasti järjestään myös julkaistaan. Seurat ja yhdistykset julkaisevat myös satunnaisesti antologioita, joihin osallistumisella voi myös myöhemmin briljeerata, kun haluaa romaanikäsistä läpi. Omakustanne (tai sen helpompi muoto palvelukustanne) on myös optio, jos into saada kirja julki ei riipu omasta taloudellisesta tilanteesta.

Ja muuten, ei varmaan tule yllätyksenä, mutta kirjoja valitaan kustantamoihin myös suhteilla. Kannattaa siis kaveerata kirjoittajien, kustannustoimittajien ja kriitikoiden parissa (ja näitähän löytyy mm. kotimaisista spefiseuroista). Jos naama on tuttu ja muutama kriitikko vielä suostuu tykkäämään tekstistä etukäteen, mutkainen tie kohti kustannussopimusta saattoi juuri löytää yhden pienen oikopolun (tai ainakin erotut kahdesta briliantista vähän briliantimmaksi).

[Rasimus]

Kuten mainittua, paras tapa lienee tehdä ensin mainetta itselleen kirjoituskilpailujen ym. kautta.

Sillä tavalla saa myös hyvän käsityksen kirjoittajan taidoistaan: Jos on vuosikaudet päätynyt Novan, Portin ja vaikkapa Risingin harvojen kirjoituskilpailujen hylsylistalle, niin ei se romaanikäsikirjoituskaan uppoa. Sen sijaan Atorox-voittajan titteli on hyvä mainita romaanikäsikirjoituksen saatekirjeessä. Se lisää varmasti paketteja aukovan sihteerin mielenkiintoa.

Jos taas itse pohtii, onko omasta tekstistä mihinkään, niin kannattaa ajatella asiaa niin, että "olisiko joku valmis ostamaan tämän kirjan, sen sijaan että pistäisi saman rahan vieressä koreilevaan Dan Brownin uusimpaan". Niin pelottava ajatus kuin se onkin, huono kirjoittaja Dan Brown lähtee matkaan jos rinnalla on vain keskinkertainen aloittelija, jota ei ole mainostettu tai josta ei ole kuullut aikaisemmin tai jota kaverit eivät juuri nyt lue. Suosittelisin muuten kirjoittajarinkien jäsenten ym. ajattelevan asiaa noin. Liian usein kehutaan että on hyvä teksti, mutta tentattaessa selviää etteivät nämä olisi valmiita maksamaan kyseisestä tekstistä.

Kun yhdistää hyvän kirjoittamisen geneeriseen genretekstiin, joka myy kuin häkä, niin ei voi epäonnistua  

[Dyn]

Kun yhdistää hyvän kirjoittamisen geneeriseen genretekstiin, joka myy kuin häkä, niin ei voi epäonnistua

Mä kyllä veikkaisin, että nimenomaan noiden geneeristen genretekstien aika on ohi, jollei sitten kirjoita nuorille. Nuortenkirjallisuuden puolella eletään jonkinlaista dystopian ja tulevaisuusscifin nostokautta, joko Nälkäpelin vanavedessä tai vain Nälkäpeli tämän ilmiön aallolla ratsastaen.

Toisaalta myös Teoksen suuren scifi- ja fantasiaromaanikilpailun voittaja, Emmi Itärannan Teemestarin kirja, on nimenomaan dystopiascifiä ja selkeä "aikuisten" kirja. Joten ehkä tämä onkin nyt isompi juttu sitten. :)

Muuten kotimaisten menestyvien kirjoittajien pinnalla olevat teemat tuntuvat liittyvän jotenkin ilmastonmuutokseen tai muihin globaaleihin ongelmiin (Risto Isomäki, Johanna Sinisalon uusin Enkelten verta), yksilön, minuuden ja yhteisön käsittelyyn (Katja Kaukosen Odelma, J. Pekka Mäkelä), tai ovat maagista realismia varioivin teemoin (Tiina Raevaara, Maarit Verronen, Jyrki Vainonen, jossain määrin myös Jani Saxellin yhteiskunnalliset teemat).

"Puhtaasta fantasiasta" tulee mieleen lähinnä Ulla Viertola ja "puhtaasta scifistä" Hannu Rajaniemi, joka sekin löi itsensä ensin läpi kolmannella kotimaisella. Markku Soikkelilta on myös julkaistu scifiä, mutta hyvin pienillä kustantamoilla.

Loput mieleen tulevat nimet ovat sitten järjestään nuorten tai nuorten aikuisten kirjoittajia: Anu Holopainen, Sari Peltoniemi, Anne Leinonen ja Eija Lappalainen, Ilkka Auer, Seita Parkkola ja Niina Repo... Siinäkin on kohtuu kovia nimiä joiden seuraan yltää. :)

[Rasimus]

Piti seuraavan mennä edelliseen viestiin muokkaukseksi, mutta Dyn ehti väliin...

Tuo eka esimerkkini oli siinä mielessä härski tapaus, että firma oli erityisesti sanonut että oli joo hyvä käsikirjoitus jolla on mahdollisuuksia, eli oikein houkutteli hyppäämään omakustannejulkaisuun mutta kuitenkaan sanomatta sitä omakustanteeksi. Toisessa taas taisi olla kyse juuri siitä, että käsikirjoitus sidottiin sopimuksella firmaan pitkäksi aikaa, mutta varauduttiin välttämään kaikki mahdolliset kulut (käsirahaa myöten) jos ei hommasta tulisi mitään. En tiedä kuinka yleinen käytäntö tuo on, mutta en yllättyisi jos olisi ihan kustannustoiminnan standardi. Se vain herätti epäilyt vedätyksestä, että selvästi huonon kirjailijanalun kanssa tehtiin jonkinsorttinen sopimus.

[Dyn]

Joo, munkin piti vielä lisätä omaani, mutta lisätään uusi viesti. :)

Itsestäni tuntuu loogiselta, että kun vertaa itseään potentiaalisena kirjoittajana jo julkaisseisiin kirjailijoihin, kannattaa nimenmaan verrata kotimaisiin. En sano käännöstyötä nyt mitenkään helpoksi, mutta on prosessi kuitenkin erilainen: siinä suomennoksen kohteena on kuitenkin valmis teksti, joka "vain" vaihtaa kieltään. Uusi julkaistava romaani kokee monta muutoskierrosta ennen kuin se pulpahtaa läpi julkaisutuutin bisnespäästä.

Tämän valossa, jos kustantaja haluaa julkaista tusinafantasiaa, kannattaa mieluummin julkaista käännöstusinaa ("leffaoikeudet myyty ja käännetty jo niin ja niin monelle kielelle") kuin ottaa iso iso riski kotimaisen esikoisen kanssa.

Lopputulemana, vastaus alkuperäiseen kysymykseen, eli miten erotut joukosta: ole ihan helvetin hyvä. :)

[Dyn]

Tämän ketjun lukijoita saattaa kiinnostaa, mitä Annukka Salama puhuu haastattelussaan esikoisromaanin julkaisemisesta.

[Peuranpuolikas]

Ilmeisesti erottautuminen onnistui riittävän hyvin, sillä eilen (sunnuntaina, tosiaan) sain puhelun Myllylahdelta, että esikoiseni lienee mitä luultavimmin heidän kevään 2013 julkaisuohjelmassaan. Melkoisen korkeissa sfääreissä on sittemmin liidelty. 

[Karajishi]

Onnekas -.- Itsekin olen useampaan otteeseen lähettänyt oman tekstini kustantamolle (tosin vain yhdelle koska olen pohjattoman laiska) mutta siihenpä se sitten on jäänyt… Tuskin koskaan saankaan mitään kunnolla aikaiseksi, mutta se nyt jää nähtäväksi 

[Tapsa]

Ilmeisesti erottautuminen onnistui riittävän hyvin, sillä eilen (sunnuntaina, tosiaan) sain puhelun Myllylahdelta, että esikoiseni lienee mitä luultavimmin heidän kevään 2013 julkaisuohjelmassaan. Melkoisen korkeissa sfääreissä on sittemmin liidelty. 

Jaahas, no kerrohan nyt meille maallikoille, miten erotutaan! 

[Ririskainen]

Paljon onnea Peuranpuolikas!

[Iivari]

Onnea Peuranpuolikas! Mutta muista toki Rasimuksen ja Dynin viesteissä esiintuodut asiat. Ja lisäänpä tähän minäkin muutaman sanan nimenomaan tästä aiheesta. Myllylahti on juuri niitä pieniä kustantamotaloja (hehän tekevät muutakin julkaisutoimintaa kuin kirjankustantamista), joiden kanssa kannattaa olla tarkkana siitä, mitä sopii ja mitä saa. Myllylahden kirjat tuntuvat olevan vuoroin kirkasta kotimaista kärkeä, vuoroin karmeaa tauhkaa (eräs upeimmista huonoista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut Paholaisen huilu), jonka kustantajakin on tainnut tietää sellaiseksi.

Eli lue tarkkaan sopimusehdot (e-kirjaoikeudet?), mielellään lueta ne jollakin asiantuntevammallakin taholla ja vaadi kunnollista kustannustoimittamista, ja sitä, että kustantaja panostaa kirjaan ainakin puolet siitä, mitä sinä olet sen eteen tehnyt :-)

[Peuranpuolikas]

Kiitokset kaikille!

Soppari tulee lähipäivinä postista ja aion sen syynätä tarkasti (tietenkin). Ensimmäisiä kommentteja/parannusehdotuksia tuli kustannustoimittajaltakin, joten kässärin viimeistely alkanee myös lähiaikoina. Näillä näkymin kirja (projektinimeltään Laulava ääni olkapäälläni, mutta nimi saattaa muuttua) tulee kauppoihin ja kirjastoihin tammi-helmikuussa.

Erottautumisen salasta en osaa sanoa mitään - tuurilla purkkiin, kuten muusikot sanovat. Ilmeisesti yksi plussaksi laskettava tekijä oli, että käsikirjoitukseni ei ollut tavallinen dekkari jollaisten kustantamiseen Myllylahti on tottunut, vaan tarinassa on mukana psykologis-yliluonnollinen "twisti". Ainakin siitä tuli kovasti kehuja, että kyseessä on tietynlainen crossover dekkarin ja kauhun välillä.

Muistakaapa sitten kaikki risinglaiset hankkia oma kappaleenne, eiköstä juukosta? 

[Luinwen]

Minulla on ihan sama ongelma tällä hetkellä... Olen koettanut jo pidemmän aikaa saada käsikirjoituksiani julkaistuksi, mutta aina saan takaisin vain niitä generisiä hylkäyskirjeitä tyyliin "kiitos mielenkiinnosta, ei sovi julkaisuohjelmaan". Ei edes minkäänlaista vinkkiä siitä, onko tekstini siedettävää vai ei vai pitäisikö jo luovuttaa.

Vielä kaiken lisäksi en pidä itseäni kamalan hyvänä novellikirjoittajana, joten aina kun olen lähetellyt novellejani kaikenlaisiin kirjoittamiskisoihin, mönkään on mennyt. Nykyään en kirjoittele novelleja enää juuri lainkaan; lyhyt proosa ei vain sovi tyyliini. Joten en oikein saa julkaisukokemusta (tai kehujen aihetta) sieltäkään...

Toivon silti parasta uusimmasta käsikirjoituksestani, jota koetan kirjoittaa tässä kovaa vauhtia valmiiksi. Siitä tulee (toivon mukaan) hieman kaupallisempi ja helpommin kustannusyhtiölle kelpaava tapaus. n__n

[Dyn]

Luinwen, kannattaa silti hankkia palautetta kässäristä. Etsi muutama sopivan kriittinen hovilukija: tuntematon tai puolituttu on usein parempi veto kuin sanomisiaan arasteleva paras kaveri (tai *gasp*, puoliso). Kuten tässä ketjussa jo tuli esiin, kannattaa kysyä sitä rehellistä kysymystä "Ostaisitko sinä tätä kirjaa kaupasta?"

Jo linkkaamani tieteiskirjoittajien arvostelupalvelu ei oletusarvosiesti ota vastaan kokonaisia romaaneja, mutta erikseen sovittuna sellaisestakin voi saada palautetta. Liity siis jäseneksi ja ota yhteyttä!