4.6.2012

[Lachesis]

maanantain halkaisee yleishälytysääni
se kantautuu läheiseltä koululta ne
soittavat sitä kokeeksi kerran kuussa
          tähän tulee filosofinen tauko
          miettivä katse kaukaisuuteen
minä ajattelen hetken
niitä aikoja jolloin se soi ja soi
menneitä tulevia kirjoista luettuja
maailmanpaloja ydinsotia tuhoa
eniten kaikista pelkään säteilyä
sen näkymätöntä hajutonta hirveyttä
myrkyttyneitä pihoja saastuneita vaatteita
tukanlähtöä ja vertavuotavia ikeniä
sitä että jonakin kevätmaanantaina
maailma kerta kaikkiaan loppuu ja on
käperryttävä sohvalle lapsi sylissä
odottamaan laskeumaa ja viranomaisohjeita
radioselostajan särkyvää ääntä

[Dyn]

Nostan tätä, kun on jäänyt ilman kommenttia, ja sulta kuitenkaan ei hetkeen ole ilmestynyt mitään uuttakaan. :)

Mä en tietenkään ole elänyt aikana, jolloin ydinsotaa olisi kukaan pelännyt kovin tosissaan, mutta tunnen Viimeiset rantani ja muut aihepiirin poikimat scifiklassikot. Ydinlaskeuma kuvataan runossa pelottavana juuri sen näkymättömyyden takia; toisaalta kuvaus menee jo niin pitkälle, että tuntuu kuin pelättäisiin jotain liioiteltua uhkaa. Sanavalinnat ainakin ovat osuvia ja konkreettisia, eritoten mielikuva lastaan suojelevasta äidistä.

Ehkä nykyään on helppo olla pelkäämättä jotain, mitä ei ole koskaan pitänyt todellisena uhkana. Sen sijaan sen uhan kokeneelle jokin arkinen ärsyke, kuten runon kellojen soitto, voi sitten laukaista jonkin pelon tunteen.

Tykkään tuosta nykypäivän ja "jonkin menneen pelon" yhdistelmästä, se tuo runoon hyvän taitteen ja hetken, johon tarttua. Sen sijaan "filosofinen tauko" tehokeinona on vähän outo - se etäännyttää lukijaa ja oikein suorastaan osoittaa, että nyt tämän jälkeen seuraa jotain hyvin syvällistä ja tärkeää. Toisaalta se sopii tuohon, toisaalta en ole varma, pidänkö siitä lainkaan.