|
Lachesis
|
 |
« Vastaus #20 : 10.Heinäkuu 2012, 19:30 » |
|
Itse mietin edelleen osallistumistani. Syystä tai toisesta koen annetun formaatin vaikeaksi, ja näin kesälomalla on yllättävän vähän aikaa mihinkään kirjoitusluontoiseen; loppupäässä häämöttää vieläpä muutto ja sen kaikki isot ja pienet järjestelyt ja ahdistuksenaiheet. Lisäksi viime nuotioprojekti jäi omalta osaltani vähän suutariksi siinä mielessä, että kirjoitin omalla mittapuullani mielestäni aika onnistuneen tekstin, mutta sain siitä hyvin vähän palautetta, vaikka itse kommentoin muistaakseni jokaisen tekstin (no, projekti oli hiljaisemmasta päästä). Jäi sen verran halju maku suuhun, että harkitsen vielä, panenko tällä kertaa tähän mitään panoksia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Valomuurin tuolla puolen nopeuden kantamattomissa
|
|
|
Serafia
Kokelas
Poissa
Viestejä: 46
Sukupuoli:
|
 |
« Vastaus #21 : 10.Heinäkuu 2012, 23:04 » |
|
Liityin tänään risingshadowiin ja nyt löysin heti jotain mielenkiintoista täältä :) Mutta mietin silti osallistumista; kaksi novellia työn alla, mutta toki niitä voisi siirtää myöhempään. (Toista olen vain vähän aloitellut, enkä oikeastaan kirjoittanut lainkaan) Mutta en tiedä, kun tuota aikaa on kuitenkin aika vähän. Nojaa, ainakin voin yrittää. Jos en sitten ehdi, ainakin saan koneelleni yhden novellin lisää ja voin esitellä sitä ihan normaalina novellina :)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Dyn
|
 |
« Vastaus #22 : 12.Heinäkuu 2012, 13:16 » |
|
Kymmenen päivää vielä kirjoitusaikaa! :) Yritän itse aktivoitua kommentoimaan tässä vielä ennen kirjoitusajan loppumista. Muutama teksti on jo luettuna, hyvältä vaikuttivat.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Until one day, the boundary gives way.
|
|
|
|
Dyn
|
 |
« Vastaus #23 : 18.Heinäkuu 2012, 21:58 » |
|
Sunnuntaihin asti kirjoitusaikaa! Finnconin jälkeen aletaan purkaa. :)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Until one day, the boundary gives way.
|
|
|
|
Dyn
|
 |
« Vastaus #24 : 23.Heinäkuu 2012, 21:34 » |
|
Jeps, projekti on ollut jo melkein vuorokauden verran päättynyt. Arvostelkaapa tiuhaan tahtiin varsinkin vastatulleita tekstejä - laitetaan suosikkiäänestys pystyyn noin viikon päästä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Until one day, the boundary gives way.
|
|
|
|
Antti
|
 |
« Vastaus #25 : 24.Heinäkuu 2012, 17:27 » |
|
En saanut aikaan mitään. Jostain kumman syystä. Minulla oli erittäin hyvä idea. Ja aloitin kyllä toteuttamisen hyvän aikaa sitten kirjoittamalla juttuja ylös käsin, mutta siihen se sitten jäikin. En tiedä miksi. Pitää nyt lueskella noita muiden töitä. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Tiuku
|
 |
« Vastaus #26 : 24.Heinäkuu 2012, 17:36 » |
|
Tulihan noita tekstejä lopulta 16, osa ihan yllättäviltäkin nimiltä. Hienoa :) Tekstin sain kummasti aikaiseksi itsekin, mutta kommentointi vielä uupuu; osoittaisin syyttävällä sormella uuvuttavia kesätöitäni, jos jaksaisin sitä sormea edes nostaa. Ensi viikon puolivälissä työt loppuvat, mutta muutto saattaa olla edessä heti pian, joten toivotaan että aikaa löytyy.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Huoleton
Velho

Poissa
Viestejä: 215
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #27 : 01.Elokuu 2012, 09:38 » |
|
Vompatti vieköön! Jäi sitten teksti lähettämättä lomailun vuoksi. Noh, ehkä sen voi käyttää seuraavalla kerralla :D
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Iivari
|
 |
« Vastaus #28 : 01.Elokuu 2012, 09:41 » |
|
Jos sulla on valmis teksti, niin lähetä se ihmeessä tänne, vaikkei se enää varsinaisesti suosikkiäänestykseen ehtisikään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Olen niitä tapahtumia joita ei käsitellä perinteisillä luukuilla. Pekka Kejonen
|
|
|
Piru Naiseksi
Velho

Poissa
Viestejä: 433
Sukupuoli: 
Asuinpaikka: Helsinki
|
 |
« Vastaus #29 : 01.Elokuu 2012, 10:38 » |
|
Mietin: onks se nyt ihan huisin kamalaa, etten jätti-innoin arvioi muitten tekstejä, vaan lähettelen omia suolloksiani arvioitavaksi? Joskus tuntuu näet siltä, että poimin rusinat pullasta eli saan opettavat arviot mutta en anna itse mitään. Yksinkertaisesti tuntuu siltä, etten useinkaan osaa antaa rakentavaa palautetta. Arviointiosioon en taas viitsi naputella jonninjoutavaa löpinää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Tiuku
|
 |
« Vastaus #30 : 01.Elokuu 2012, 11:10 » |
|
Piru Naiseksi: rakentava palaute syntyy jo usein siitä, että kerrot, millaisia ajatuksia tai tuntemuksia teksti tai jotkin sen osa-alueet sinussa herättivät. Voit ilmaista olevasi samaa mieltäkin jonkun aiemman kommentoijan kanssa. Tärkeäähän kirjoittajalle on se, että hän oppii hahmottamaan, millaisina (esim. monimutkaisina tai töksähtelevinä tai kauniina) lukija kokee asiat, ja voi siis kehittyä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Dyn
|
 |
« Vastaus #31 : 01.Elokuu 2012, 11:19 » |
|
Monta kirjoittajaa ilahduttaa sekin, että kerrot lukeneesi tekstin. Täällä on aika kovat vaatimukset palautteen laadulle, mutta eipä tässä hetkeen ole moderoitu poiskaan ei-niin-sisällökkäitä palautteita. Palautteen laadun vaatimus lähti alunperinkin kirjoittajilta itseltään, kun haluttiin pois pelkistä "ohqua lisää!!1" -kommenteista. Nyt hiljaisempina aikoina lyhyempikin (kunhan on rehellinen) palaute varmasti maistuu. :)
Ja jos joltakulta jäi osallistumatta projektiin dediksen takia, aina voi toki julkaista myöhästyneen tekstin täällä Tarinatehtetaassa, tai jos se tuntuu itsestä paremmalta, Leirinuotion puolella.
Muistakaas äänestää suosikkiäänestyksessä! Se ei ole loputtomiin auki.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Until one day, the boundary gives way.
|
|
|
|