Klassinen "mistä ideat tulevat" -keskustelu

[Dyn]

...tai ei oikeastaan niinkään klassinen, sillä vuoden 2007 Suuren Muuton jälkeen ei ole oikeastaan käyty tällaista keskustelua. Erilaisista ideoinnin apuvälineistä ja -tavoista löytyy kyllä topikkeja, mutta kamalan vanhoja ja hautautuneita ovat.

Siispä esitän hyvin lyhyen (mutta ei suinkaan yksinkertaisen!) kysymyksen, johon vastaan itsekin tuonnempana: mistä sinun ideasi tulevat?

[Serafia]

Musiikista, ihmisistä...
Mielikuvituksestani ylipäätänsä :D

[punnort]

Itse lähden usein liikkeelle jostain abstraktista periaatteesta, jonka tahdon esittää lukijoilleni (kuten esimerkiksi: Kostaminen on rationaalista vain, jos se muodostaa samalla koston uhrille pelotteen toimia vastaisuudessa toisin. Pelissä pelaajat ovat toistensa vastustajia vain näennäisesti, ja todellisuudessa yhteistyökumppaneita. Kahden nuoren miehen ystävyys hiipuu kun toinen osapuoli alkaa seurustelemaan. Jne...) Sitten yritän keksiä yksittäistapauksen, jossa tuo periaate tulee hyvin esiin ja kirjoitan tarinan siitä.

Tuo kesäprojektiosallistumiseni oli poikkeus, jossa päätin kirjoitusmuodon ensin ja kehitin vain sitten fiktiota muotoon sopivaksi.

[Lachesis]

Proosan ja lyriikan kirjoittaminen ovat minulle kaksi niin eri asiaa, että ideatkin tuntuvat syntyvän eri teitä. Novelleja kirjoitan harvakseltaan, oikeastaan vain kilpailuja ja haasteita varten. Tällöin on usein kyse tehtävänannosta, joka pitää enemmän tai vähemmän huomioida tekstin ominaisuuksissa, joten se ohjaa prosessia vahvasti. Usein novelliin päätyy aineksia, jotka syystä tai toisesta ovat minulla kirjoitusajankohtana mielen päällä, esimerkiksi suomalaista metsämytologiaa, myrkkykasvien latinankielisiä nimiä tai tuhonjälkeisiä avaruustelakoita.

Myös se, mitä olen itse viime aikoina sattunut lukemaan, saattaa jollain tunnelmallisella tai temaattisella tasolla löytää tiensä valmiiseen tekstiin. Joskus olen kokeillut tiettyä tyylilajia tai tekniikkaa ikään kuin sormiharjoituksena, nähdäkseni miten minulta sujuisi jokin, jota en ole ennen yrittänyt.

Allekirjoitan sen, mitä moni nimekäs kirjailija on todennut: Mieli on kuin komposti, jonka pitkään muhineista kerroksista kasvaa outoja kasveja; tavallaan kaikki riippuu siitä, mitä kasaan on vuosien varrella heitetty, mutta lopputulos on vaikeasti ennustettavissa rakennusainesten perusteella.

Runoissa taas impulssi kirjoittaa lähtee useimmiten jostain äkillisestä mielenliikkeestä, omasta tunnetilastani tai jostain, mitä olen nähnyt tai kuullut. Maailmassa on lukemattomia outoja, kiehtovia, satuttavia ja riemastuttavia yksityiskohtia, jotka vain odottavat löytäjäänsä. Oikeassa mielentilassa, tietynlaisessa avoimuudessa, sanat voivat tulla kuin itsestään, vain vähän ohjaillen ja kannustaen. Parhaimmillani kirjoitan jonkinlaisen ihmeentunnun, sense of wonderin vallassa, ja sitäkin kivempaa on, jos tekstistä vielä valmiinakin tavoittaa sen tunnetilan, jota se on syntynyt kuvaamaan.

[Emperor]

Minulle ärsyke saattaa olla hyvinkin vaatimaton. Olen kirjoittanut kaksi kokonaista novellia sen johdosta, että keksin yhden ainoan lauseen. Kun tämä ensiaskel, tämä "proto-idea", juurtuu mieleeni ja jää sinne muhimaan, saattaa se saada yllättävänkin paljon lihaa ympärilleen. Vaikka Keisarin kohtalon välitön inspiraatio olikin edellisenä iltana näkemäni Braveheart-elokuva, tuli innostus kirjoittaa lopulta yhdestä ainoasta repliikistä, joka oli mielestäni niin hyvä, että halusin keksiä tarinan, missä pääsen käyttämään sitä. 

Muutoin minä oikeastaan olen vähän koko ajan puolivastaanottavalla taajuudella. Minulla on tapana esimerkiksi nukkumaanmennessä tai ajattelua vaatimatonta työtä tehdessä tapana vatvoa kaikenlaisia kohtauksia päässäni, muistella vaikkapa aamun uutisissa kerrottuja asioita, mistä ajatus sitten rönsyileekin arvaamattomiin suuntiin - hioa, keksiä, hylätä ja niin edes päin. Nämä valmiiksi mietityt kohtaukset ovat niitä, jotka muodostavat tarinan rungon, ja kaiken ylimääräisen oikeastaan keksin kirjoittaessani. Yllättävää onkin, kuinka hyviä kohtauksia olen saanut aikaan vain flow'n vaikutuksen alaisena - joskus parempia, kuin ne tuntikausia mietityt ovat!

Yksi ideoiden lähde on muu luova lähdemateriaali. Leffat, musiikki, sarjat, kirjat ja pelit - monesti mietin, millaiseen suuntaan itse olisin vienyt teosta, jos olisin juuri siinä kohtaa päässyt puikkoihin, ja usein nappaan näistä lähteistä teemoja, jotka lavastan sitten omilla hahmoillani ja ideoillani.

[Tapsa]

Minulla tarinat yleensä lähtevät jostain kuvasta tai visualisoidusta kohtauksesta, jonka haluan kirjoittaa. Sellaisia juolahtaa mieleen kutsumatta, ovat varmaan toisintoja kuluttamistani leffoista tai kirjoista, jotenkin uudelleen kasattuina tai järjestettyinä versioina. Tarinaideoita tulee aika paljon nettiä selatessa. Joskus pyörittelen mielessäni elementtejä ja henkilöhahmoja ja mietin, mitä niistä tulisi ja miten, joskus kaikki tulee mieleen valmiina mitään miettimättä.

[Windark]

Minulla on yleensä aina joku gimmicki, jota lähden laajentamaan. Gimmicki voi olla magiasysteemi, hahmo, maailman kosmologia jne.

Esimerkiksi mieleeni vain pulpahti ajatus miehestä, joka ei pysty miekalla viiltämään mitään, joten hän käyttää sitten puumiekkoja. Harjoittelunsa aikana, yrittäessään viiltää koko ajan enemmällä voimalla, hän pystyy yhdellä iskulla sirpaloittamaan miekkansa kohteeseen. Tämä tekee hänen iskuistaan käytännössä puisia meleehaulikkoja. 

Tätä lähdin laajentamaan ajatuksella kirouksesta, joka muuttui muotoon miekkademonista, joka riivaa hahmoja. Siitä keksin lisää riivattuja: mies, jonka miekan terät ovat fyysisesti kaksi metriä niiden olinpaikan edessä, tehden kaukotaistelijamiekkailijan ja mies, jonka miekkojen liikkeet tapahtuvat fyysisesti 5 sekuntia liikkeen jälkeen, tehden hänestä todellisen liikkeiden ennakoijan.

Varsinaista tarinankerrontaa sitten siihen vaan jotenkin pitäisi keksiä, juonella ja hahmojen persoonilla. Ehkä juuri siksi minun on vaikea kirjoittaa, koska gimmickistä on vaikea siirtyä itse tarinaniskentään. 

[Peuranpuolikas]

Idea on vision, väläys tai arkeologinen löyty (kuten S.K. asian on ilmaissut). Se löytyy jostain, pieni nurkka suuresta taulusta, joka herättää mielenkiinnon. Sitten katsotaan mielenkiinnon viereen ja pällistellään mitä sieltä löytyy.

Itselläni pidemmät tarinat alkavat skenaarioista: kaksi kaveria istuu pussikaljalla. Mitä sitten? Ketä nämä tyypit ovat? Kun kohtausta edetään, tarina etenee samalla. Taustalla on joku suurempikin idea tarinankulusta, mutta periaatteessa kohtaus kerrallaan tarinat kirjoitetaan.

[Warghast]

itsellä tarinat saavat alkunsa jostain mielikuvituksen tuottamasta kuvasta. Oma mielikuvitukseni pystyy aika ajoin tuomaan eteeni mm. ääniä, hajuja, makuja ja kuvia.

Esimerkkinä vaikkapa 40 sivun pituiseksi ja kesken jääneeksi tarinaksi ehtinyt mielikuva:
Tunsin sormissani karhean, kylmän kiviseinän. haistoin ikivanhan laastin haalistuneen, pistävän hajun. Meri-ilman suolan ja kylmän yön raikkauden. Kuulin kivikäytävissä kaikuvan laahustavan askelluksen, tuulen puhaltavan ikkunassa ja rottien kiminän pimeissä käytävissä. ja lopuksi näin runnellun ihmisen riekaleisissa vaatteissa pyrkimässä kohti linnoituksen ulkomuuria ja vapautta tai meren syliä, hänen silmänsä hehkuivat meripihkan väristä valoa.

tästä aloin kirjoittamaan, kuka tämä onneton vanki oli, mitä hän pakeni ja miksi. mikä saa ihmisen silmät hehkumaan tulta? mitä hänelle on tehty linnassa ja miksi.

yleensä tarinan aloittamista saan juuri tuollaisen aistiryöpyn, josta tarina on hyvä aloittaa, tarinaa kirjoittaessa sitten tuntuu siltä kuin itse vain istuisin jossain pois tieltä ja kirjoittaisin sen mitä näen, haistan,maistan, kuulen ja tunnen ympärilläni tapahtuvan. Musiikki auttaa vahvistamaan kokonaiskuvaa.

[Ara]

Minulla ideat saattavat pongahtaa mieleen kesken historian muistiinpanojen kirjoittamisen tai kesken syömisen tai keskustelun. Ne saattavat ilmestyä musiikin seasta tai jonkin lukemani kirjan sivulta, toisin sanoen ideat tulevat elämästä. 

Kirjoittanut: Emperor
Muutoin minä oikeastaan olen vähän koko ajan puolivastaanottavalla taajuudella. Minulla on tapana esimerkiksi nukkumaanmennessä tai ajattelua vaatimatonta työtä tehdessä tapana vatvoa kaikenlaisia kohtauksia päässäni, muistella vaikkapa aamun uutisissa kerrottuja asioita, mistä ajatus sitten rönsyileekin arvaamattomiin suuntiin - hioa, keksiä, hylätä ja niin edes päin. Nämä valmiiksi mietityt kohtaukset ovat niitä, jotka muodostavat tarinan rungon, ja kaiken ylimääräisen oikeastaan keksin kirjoittaessani. Yllättävää onkin, kuinka hyviä kohtauksia olen saanut aikaan vain flow'n vaikutuksen alaisena - joskus parempia, kuin ne tuntikausia mietityt ovat!

Ylläoleva kuvaa minunkin tilannettani täydellisesti.