22.Tammikuu 2017, 16:12 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: 1 [2]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Mitä pelasit viimeksi - Lyhyitä arvosteluja  (Luettu 8751 kertaa)
la_pirata
Kokelas
*


Poissa Poissa
Viestejä: 16
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Pohjois-Karjala
« Vastaus #20 : 20.Kesäkuu 2013, 12:42 »

Tällä hetkellä olen keskittynyt Crusader Kings II:seen. Old Gods DLC tuli ostettua ja peli aloitettua (surprise!) Rurik viikingillä. Peliin on lisätty monta mielenkiintoista uutta toimintoa (extra propsit norse uskonnossa mahdolliselle Great Blotille a.k.a uhrataan vankeja jumalille ja sitten juhlitaan *grin*). CK II on mielestäni ollut alusta asti hyvä peli ja strategian aatelia. Taktikoidessa ei ehdi tylsistyä ja jotkut välitapahtumat herättävät väkisinkin hilpeyttä. Miinuksena välillä hermoja raastava AI:n lottoarvonta, joka tapahtuu tyyliin näin: kuninkaalla on 5% mahdollisuus kuolla vs. 56% mahdollisuus assasinaation onnistumisessa. Ensimmäinen vaihtoehto osuu kohdalle joka toinen kerta, kun taan jälkimmiänen vaatii noin kymmenen yritystä onnistuakseen täydellisesti (murha tehty, kukaan ei huomannut/tunnustanut mitään, jes!) 
tallennettu

Battle for Asgard,
battle for glory,
at the end of the world,
they march for Odin.
Astorethein
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 634
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Parkano
« Vastaus #21 : 28.Kesäkuu 2013, 19:50 »

Darksiders 2 tuli viimeisteltyä pitkäkestoisen urakan päätteeksi ja pienet väreet kulkivat kehossa lopputekstien vieriessä ruudulla. Oli kyllä perhanan hyvä peli ja juuri sellainen kuin odotinkin. Ehdottomasti paras toimintaseikkailu sitten ykkösosan, joka kohosi aikanaan omalle topkymppilistalleni. Ei heti palaudu mieleen, milloin vapaata tutkiskelua, raivoisaa kombotaistelua ja sulavaa tasoloikintaa olisi yhdistelty viimeksi näin hyvin, mainiota ykköstä lukuun ottamatta siis. Vielä kun kokonaisuus on kuorrutettu todella komeilla maisemilla sekä harvinaisen tunnelmallisilla musiikeilla, ei paljon parempaa voinut jäädä kaipaamaan. Kolmisenkymmentä tuntia kului vaivatta, enkä edes tehnyt kaikkea mahdollista.

Jos jostain pitäisi valittaa, niin kieltämättä juonen asettaminen rinnakkain ykkösen tapahtumien kanssa hieman oudoksutti. Ykkösessä yksi apokalyptisistä ratsumiehistä eli Sota oli juuri kärsinyt tuomionsa käynnistettyään ennenaikaisen maailmanlopun ja etsi syyllisiä, jotka huijasivat hänet tekemään kotalokkaan virheen. Kakkosessa toinen ratsumies Kuolema yrittää vapauttaa hänet ja todistaa veljensä syyttömyyden, vaikka molemmat pelit päättyvät samantyyppiseen ciffhangeriin. Itse olisin halunnut tietää, mitä sitten tapahtui, en kokea maailmanloppua kahteen kertaan. Juoni oli kyllä mahtipontisessa hulluudessaan ihan hyvä, mutta silti. Toivottavasti joskus ilmestyvä kolmososa vie tarinaa oikeasti eteenpäin, ratsumiehiäkin on vielä kaksi käsittelemättä.
tallennettu

Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
Ansa
Velho
**


Poissa Poissa
Viestejä: 184
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: SJK/VSA
« Vastaus #22 : 28.Kesäkuu 2013, 23:11 »

Journey.

4 kertaa läpi. Jokainen kerta aivan erilainen kokemus. Tämän enempää en sano. Se on sen verran koskettava ettei siitä voi pahaa sanoa, ainoastaan hyvää. Ja sen, että pelatkaa se itse! Se on sen arvoista.
tallennettu

The world is changing, the sun sets, and the vodka is coming to an end.
- Dandilion
Astorethein
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 634
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Parkano
« Vastaus #23 : 16.Heinäkuu 2013, 13:29 »

Indie-puolelta tulee nykyään jos jonkinlaisia pelejä, jotka kohoavat hiteiksi siinä missä isojenkin kehittäjien tuotokset. Hotline Miami on saanut kehuja vähän joka paikassa ja kun pelin ideakin houkutti kaikessa yksinkertaisuudessaan, ajattelin että mikä ettei. Kokemus oli ohi jo muutaman tunnin jälkeen, mutta ei se määrä, vaan laatu. Halpa hinta ja lyhyt kesto sopivatkin hyvin yhteen, enkä minä muutenkaan odottanut pitkää rupeamaa, indie-pelistä kun on kysymys.

Päähenkilö on mies, joka saa puhelinvastaajaansa mystisiä viestejä, joissa häntä käsketään viemään jotain jonnekin tai tapaamaan joku jossakin. Simppeleitä tehtäviä vaikeuttavat venäläiset mafiamiehet, joista on tietenkin päästävä eroon. Tämä tarkoittaa aivan hillitöntä väkivaltasirkusta, jossa pesäpallomailat ja sorkkaraudat toimivat astaloina. Raajat katkeavat, päät irtoavat ja veri roiskuu kaikkialle. Jos vihu jää maahan ryömimään, eikun otsa kohti patteria. Tilanteet ovat nopeita ja hektisiä, sekä pelaaja että vastustajat ovat mennyttä useimmiten yhdestä osumasta. Minulle tuli uusintayrityksiä jokaisen kentän kohdalla lukemattomia, mutta napin painallus vain ja ollaan heti takaisin toiminnassa. Systeemi on erittäin koukuttava ja pakottaa yrittämään vielä kerran, tai vaikka kymmenen.

Meininki on brutaalia, mutta näyt eivät ole kovin inhottavia, koska ulkoasu on ehtaa kasibittigrafiikkaa suoraan ylhäältä päin kuvattuna. Ensimmäiset GTA:t tulevat vahvasti mieleen, paitsi että resoluutio on tietenkin roimasti alhaisempi. Musiikit puolestaan eivät ole mitään piipityksiä, vaan oikeiden bändien oikeita biisejä, mikä onkin puolet pelin tunnelmasta. Hämärä diskopoppi ja kuumeinen syntikkamaalailu sopivat halluiseen tarinaan täydellisesti.

Peli on kelvannut selvästi muillekin, koska jatkoa on jo luvassa. Suosittelen tätä kaikille, jotka eivät kavahda pikseligrafiikkaa tai ihmisten tappamista ilman varsinaista syytä. Jo pelkät musiikit ovat tutustumisen arvoisia.
tallennettu

Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
Astorethein
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 634
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Parkano
« Vastaus #24 : 28.Heinäkuu 2013, 15:41 »

Kesäloma päättyy tänään ja niin päättyi lomalle varatun peliurakan viimeinen pelikin eli Singularity. Varsin pienelle huomiolle aikanaan jäänyt räiskintä oli takuuvarmaa ison yhtiön peruslaatua, joka ei pettänyt mutta ei toisaalta saanut slmiä loistamaan ihastuksesta. Peli on juuri sitä luokkaa, ettei se ole tarpeeksi hyvä jättämään kummoistakaan jalanjälkeä pelihistoriaan, mutta ei niin huono, että se onnistuisi ärsyttämään ketään.

Idea on se toiseksi paras, eli pelaaja pääsee taistelemaan mutantteja ja neuvostosotilaita vastaan. Kehittäjä Raven Software käytti sen parhaimman edellisessä pelissään Wolfensteinissä, jossa taisteltiin mutantteja ja natseja vastaan. Meininki on siis hyvin samankaltaista, mutta Singularityssä on selkeästi ollut yritystä pelkkää perusräiskettä parempaan peliin. Juonesta, ympäristöstä ja tunnelmasta tulevat nimittäin mieleen Bioshock ja Metro 2033, joista on saatu melko vahvoja vaikutteita. Pelaaja yritetään saada jännittämään synkällä kenttädesignilla, epämääräisillä äänillä ja säikkyefektimäisesti kimppuun hyökkäävillä vihollisilla. Sieltä täältä löytyy ääninauhoja, jotka avaavat tarinaa Bioshock-tyyliin, yhdessä kohtauksessa taas vedetään Metro-henkisesti kaasumaski päähän.

Harmi vain, että hyvät vaikutteet eivät tunnu lopputuloksessa, sillä peli on lopulta vain tavanomainen putkijuoksu. Pelaaja saa alkumetreillä käteen pultattavan ihmevekottimen, joka mahdollistaa ajan vääristämisen, mutta aikakikkailu jää vain pintapuoliseksi tempuksi, joka ei juuri muuta pelin perusluonnetta. Vaikka pelimaailman avoimuus ei automaattisesti tarkoita hyvää peliä, olisin kaivannut lineaariseen etenemiseen enemmän vaihtelua. Pelaaja pääsee muutamaan otteeseen nuohomaan paikkoja hieman vapaammin, mutta talutusnuora ei silti anna missään vaiheessa liikoja periksi.

Räiskettä on paljon, mutta se toimii. Aseita on ihan kelvollinen valikoima, joskin tässäkin suhteessa mennään peruslinjalla. Vaikeustaso olisi voinut olla korkeampikin, mutanttihirviöt ja neukut eri variaatioineen kaatuivat kaikki melko helposti, kunhan luotikuuron sääti oikean kokoiseksi. Edes voimakkaammat välipomot eivät vaatineet taktiikan vaihdosta, aseen vaihto isompaan riitti mainiosti. Kokonaisuutena Singularity on ammattimaista, mutta helposti unohdettavaa jälkeä, jossa on oma viehätyksensä, mutta niukasti uudelleenpeluuarvoa. Sanon kuitenkin, että pelille kannattaa antaa mahdollisuus, jos toiminta vain maistuu.
tallennettu

Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
Astorethein
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 634
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Parkano
« Vastaus #25 : 22.Elokuu 2013, 16:36 »

Don't Starve on ollut varsin mukavaa pikkupuuhastelua, juuri sopivaa kasuaalinälän tyydyttämiseen. Niin kauan kuin olen pelannut videopelejä, survivalismi on aina liittynyt zombeihin, ydintuhoon tai muuhun sellaiseen, mutta tässä pelissä ei ole kyse selviytymiskauhusta. Pelihahmo on poloinen tiedemies nimeltä Wilson, joka jostain syystä on joutunut yksin keskelle vaarallista ja karua erämaata. Ainoa tavoite on pysytellä hengissä mahdollisimman kauan, mitään juonta tai muuta eteenpäin vievää elementtiä pelissä ei ole. Saattaa vaikuttaa tylsältä ja yksipuoliselta, mutta minä ainakin koukutuin siinä määrin, että nälkäpeliä on pitänyt pelata joka päivä jo viikon verran.

Alussa pelaaja on yhtä pihalla kuin Wilsonkin. Erätaidot on opeteltava välittömästi, sillä nälkä alkaa jäytää ruumista nopeasti ja yötä varten on kyhättävä nuotio, jotta vihamieliset eläimet eivät hyökkää kimppuun. Nuotiolla myös kypsennetään kerätyt ravintoaineet, kuten juuret, marjat tai vaikka sammakonreidet, jos sellaisia onnistuu metsästämään. Kivistä ja oksista voi askarrella työkaluja, joista kirves ja hakku ovat elämisen kannalta välttämättömiä. Tiedemiehenä Wilson osaa rakennella muutakin, kunhan oikeat tarveaineet löytyvät. Parasta pelissä onkin se, että mitä pidempään sinnittelee hengissä, sitä enemmän oppii uusia juttuja.

Grafiikka muistuttaa piirrosanimaatiota tai sarjakuvaa, itse asiassa tyyli vaikuttaa hyvinkin tutulta, vaikka en tiedä miksi. Jotenkin mieleen tulivat mustavalkoiset Muumi-sarjakuvat, toisaalta taas Tim Burtonin animaatiot, jos ne olisivat käsin piirrettyjä. Pelin ulkoasu on selkeän vaatimatonta, mitään turhaa tai ylimääräistä ei ruudulla ole, mutta naivistinen tyyli korvaa yksityiskohtien vähyyttä.

Ennätykseni kamppailussa luontoa ja nälkää vastaan on vaatimattomat 23 päivää. Kun kuolema korjaa, peli loppuu siihen, sillä tallennus pyyhkiytyy pois Wilsonin kupsahtaessa. Selviytymiseen on suhtauduttava vakavasti ja ampiaisia ja hämähäkkejä oppiikin varomaan tosissaan. Sitä en tiedä, pääseekö Wilson koskaan pois korvesta, sillä olen kuullut, että jotkut ovat pelanneet peliä yli sata pelimaailman päivää. Voi Wilson-parkaa, jos hän joutuu viettämään loppuelämänsä ankaran erämaan armoilla.
tallennettu

Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
Astorethein
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 634
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Parkano
« Vastaus #26 : 28.Elokuu 2013, 17:25 »

Pitkästä aikaa tuli pelattua hyvä kauhupeli eli Condemned: Criminal Origins. Jännitystä ja säikäyttelyä on toki harrastettu videopeleissä paljonkin, mutta harvassa ovat ne tapaukset, jotka aiheuttavat oikeasti ahdistavia fiiliksiä. Tässä pelissä ainakin minä sain kokea niitä kiitettävissä määrin, välillä suorastaan pelkäsinkin hieman, mitä ei ole tapahtunut pitkiin aikoihin. Eläytymiskykyähän kauhutunnelmiin pääsy vaati tälläkin kertaa, mutta toisaalta tällainen ei olekaan suunnattu suorituspelaajille.

Pelaaja on rikosetsivä, joka jahtaa sarjamurhaajaa kaupungissa, joka kärvistelee valtaisan rikollisaallon kourissa. Väkivaltaiset huumehörhöt ja muuten psykoottiset friikit riehuvat joka paikassa ja käyvät kimppuun kuin raivotautiset eläimet. Sarjamurhaaja onnistuu ikävänä bonuksena lavastamaan etsivän kahden poliisin murhaan, joten päähenkilöä uhkaa roistojen lisäksi myös FBI. Kuulostaa kliseiseltä poliisitrilleriltä ja sitä juoni enimmäkseen onkin, mutta ihan hyviäkin käänteitä tarinasta löytyy.

Pelissä liikutaan pääasiassa varjoisilla syrjäkujilla, hylätyissä tehdashalleissa ja muissa synkissä paikoissa ja pelätään, milloin jostain käy päälle mielipuolinen narkkari. Karkottimiksi kelpaavat laudanpätkät, rautaputket, hiilihangot ja muut käteen sopivat astalot. Lähitaistelu on hidasta ja kankeaa, mutta pakottaa tosissaan miettimään omia liikkeitä. Jos lyö ohi, ei useinkaan ole aikaa uusintayritykseen. Kun vastustajan saa vajoamaan katutasoon, tapon voi viimeistellä brutaalilla lopetusliikkeellä, kuten vaikka paiskaamalla pään sementtiin tai vääntämällä niskat poikki. Mitään pelillistä jujua ei liikkeissä ole, mutta omaa sisäistä sadistiani ne ainakin ruokkivat.

Tuliaseita on saatavilla harvakseltaan, mutta kun jostain löytää täyteen ladatun pumppuhaulikon, olo muuttuu heti itsevarmemmaksi. Valintoja on kuitenkin tehtävä, sillä etsivä pystyy kantamaan vain yhden aseen kerrallaan. Ilman pyssyköitäkin pärjää, sillä anorektinen pirihoro ei vaadi kummoistakaan tälliä taintuakseen. Palokirvestä taas tottelee paksumpikin sikaniska, minkä lisäksi lukitut ovetkin aukeavat sen avulla helpommin. Mitään huoletonta mättämistä ei taistelu silti ole, sillä jokaisella vastustajalla on potentiaalia pistää etsivä kylmäksi, mikäli pelaaja ei ole varuillaan.

Pelaajalla käytössään myös hienoja CSI-vempaimia, joilla tutkitaan rikospaikkoja aina silloin tällöin. Niitä ei saa kuitenkaan käyttää milloin itse haluaa, vaan sormenjäljet ja verianalyysit suoritetaan skriptauksen määräämissä paikoissa. Rikospaikkatutkimusta olisi voinut kehittää enemmänkin, sillä puhelimen päässä oleva apulainen tekee kaikki päätelmät pelaajan puolesta. Tämä on ikävä pikkuvika muuten hyvässä pelissä ja olisi tuonut hiippailuun ja ihmisten hakkaamiseen miellyttävää vaihtelua.
tallennettu

Ensin katsottiin Kauniit ja rohkeat, sitten tapettiin Seppo!
Rasimus
Velhoruhtinas
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2493
Sukupuoli: mies
Asuinpaikka: Helsinki
« Vastaus #27 : 31.Elokuu 2013, 02:32 »

Mä taidan liittyä Telltalen Walking Deadin kehujiin. En ole tosin ehtinyt pelata paria episodia pidemmälle, mutta eiköhän se riitä jo antamaan arvion.

Peli on pääasiassa rauhallinen seikkailupeli, jonka säännöllisin väliajoin tulevat toimintakohtaukset ovat konsoleilta tuttua nappien järjestyksessä painamista tai oikean hiiriklikkauskohdan löytämistä ruudulta tarpeeksi nopeasti. Hengestä pääseminen vaatii vähän isompaa tunarointia, eikä ole mitään sellaista mistä ei selviäisi kunhan niksin hoksaa.

Toimintakohtaukset osaavat myöskin tuottaa adrenaliinia ihan kivasti, mutta hyvin käsikirjoitettu tv-sarjasta (ja varmaan sarjakuvastakin) tuttu (ei-sokerinen) ihmissuhdetasapainottelu enemmän tai vähemmän luonnevikaisten ja stressaantuneiden selviytyjien välillä on sitä varsinaista herkkua.

Vaikeiden päätösten (linjoilla kenet pelastetaan varmalta kuolemalta, ja kenen puolelle asetutaan ristiriitatilanteissa) vaikutukset tosin käytännönsyistä eivät vaikuta juonenkulkuun kovin dramaattisesti, mitä nyt eri henkilöt ovat paikalla tulevissa kohtauksissa tekemässä eri asioita. Mutta vaikutuksia tehdyillä päätöksillä kyllä on keskusteluiden ja asenteiden tasolla...
« Viimeksi muokattu: 31.Elokuu 2013, 02:37 kirjoittanut Rasimus » tallennettu

Badassingly: You son of the questionable heritage.
kyty
Noviisi
*


Poissa Poissa
Viestejä: 125
Sukupuoli: nainen
« Vastaus #28 : 23.Syyskuu 2013, 23:16 »

Professor Layton and the Miracle Mask.

Puzzle-pelisarjan viides osa, tällä kertaa 3DS:llä, jossa professorimme ratkaisee taas uutta arvoitusta avustajiensa Luken ja Emmyn kanssa. Tällä kertaa päästään kurkkaamaan myös Laytonin nuoruuteen.

Ensimmäisissä peleissä pidin kovasti tunnelmasta ja kuvakirjamaisesta ulkoasusta, mutta täytyy sanoa että sarjasta tuntuu jo kadonneen paras terä. 3D-grafiikkakin vie jotain pois, ja vaikka taustat ovat nättejä, en meinannut tottua hahmojen 3D-ulkonäköön joka tuntui kovin tönköltä vanhojen grafiikkojen jälkeen. Onneksi animaatiopätkät ovat yhä perinteistä piirrosanimaatiota. Puzzlet ovat tuttua ja turvallista, mutta 3D ei tuonut niihinkään mitään lisäarvoa. Ja juonethan ovat aina olleet hieman "out there", mikä on jakanut mielipiteet.
tallennettu
Sivuja: 1 [2]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional