17.Tammikuu 2017, 04:43 *
Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Tämä on vanha keskustelualue, jonka käyttö lopetettiin 27.9.2013.
Kaikki vanhat viestit säilytettiin arkistossa, kun uusi keskustelualue otettiin käyttöön.

Uudelle keskustelualueelle pääset osoitteella:
http://www.risingshadow.fi/forum
 
Sivuja: [1]   Siirry alas
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kansat: Kriekit  (Luettu 9329 kertaa)
Hiistu
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2748
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Tampere/Vihti
« : 27.Syyskuu 2013, 11:21 »

Tajusin, että miulla on koneella sivutolkulla tekstiä kriekki-kansasta, kirjoitettu joskus monia vuosia sitten...  Pyörittää silmiään  Laitan tänne, jotta päätyy samaan arkistoon muun Maailmanahjon kanssa, sikäli kuin joku vielä joskus tätä paikkaa tykkää kaivella. (Ja eipähän tartte säilöä koneella.)
 

Kriekit


Kuva kriekkien Lintumaalauksesta (joka pariin otteeseen tekstissä esiintyy):


1. Lyhyt esittely


Kriekit ovat ihmiskansa luoteisen mantereen vanhassa vuoristossa.

2. Hallinto

Ylintä valtaa kriekkiyhteiskunnassa edustaa hallitsijapari, ”kaksoiskuningas”.

Paikallinen valta on suurimpien ja arvostetuimpien sukujen päämiehillä, jotka muodostavat ns. laaksoneuvostoja. Kriekkien asuttama alue muodostuu useasta laaksosta, suurista ja pienemmesti.

Kuninkaina toimivat aina kerralla kaksi hallitsijaksi valittua kriekkiä. Virallisesti heidät valitaan eliniäkseen, mutta käytännössä he luopuvat usein vallasta vanhemmiten, koska hallitsijoilta odotetaan mm. matkustamista tekemään sopimuksia vieraiden kansojen kanssa ja osallistumista mahdollisiin sotatoimiin, mikä vaati jonkinlaista fyysistä kuntoa. Hallitsijat voidaan myös vähintään kahdeksan suurimman laakson päätöksellä erottaa virastaan. Kuningasparin kumpikin osapuoli on kotoisin eri laaksosta, kumpikaan ei samasta kuin edellisen hallitsijaparin osapuolet.

Uusia hallitsijoita valittaessa laaksot käyvät keskenään neuvotteluja uudesta parista ja solmivat keskenään liittoja. Asiasta on kilpailua, sillä hallitsijat suosivat perinteisesti jonkin verran kotilaaksoaan. Samaan perinteeseen kuuluu, että kotilaaksot tukevat hallitsijoidensa päätöksiä. Hallitsijaparin osapuolet voivat olla kaksi miestä, kaksi naista tai mies ja nainen, riippuen kestä ehdokkaasta laaksoneuvostot pääsevät sopuun. Naishallitsijan lähettämistä pidetään poliittisesti heikompana vetona kuin mieshallitsijan saamista omasta laaksosta, minkä takia laaksot yleensä ensisijaisesti ajavatkin läpi miestä. Asiassa voidaan kuitenkin taktikoida ja suku voi tarjota vahvan suvun ehdokkaalle pariksi naista ja liittolaissopimuksen syntyessä saada näin hallitsijansa valituksi.

Vanhan perinteen mukaan uusiksi hallitsijoiksi sovittu pari lähetetään matkalle vuorilla sijaitsevaan ilhamisten Pyhättöön, jossa ilhamisten Valittu virallistaa siunauksellaan parin liiton. Toimenpide on yleensä muodollinen, mutta kiistatilanteissa ja mahdollisia pariehdokkaita ollessa enemmänkin, suoritetaan Pyhätössä myös jonkin riitin avulla valinta heidän väliltään. (Ulkopuolisen tahon valintavalta kannustaa laaksoja pääsemään yhteisymmärrykseen.) On myös tapahtunut, että Valittu on lähettänyt toisilleen tavalla tai toisella sopimattoman parin pois ilman siunausta, jolloin on ollut pakko valita uusi pari (sillä siunausta vaille jääneet hallitsijat tuskin saisivat kansan tukea).

Hallitsijoiden kesken vallitsee muodollinen parisuhde. Heidän ei ole valtakautenaan sopivaa muodostaa suhdetta kehenkään toiseen, muttei myöskään hankkia keskenään lapsia. Tällä halutaan taata, että kuninkaat käyttävät kaiken taitonsa ja aikansa kansalaisten parhaaksi työskentelyyn (eli hallitsemiseen). Toisaalta ulkopuolisten parisuhteiden kautta ei pääse muodostumaan ylimääräisiä poliittisia liittoja, eikä synny ajatusta perinnöllisestä kuninkuudesta.  Halutessaan perustaa oikean perheen, keskenään tai toisten kanssa, luopuu hallitsijapari vallasta palveltuaan vähintään kymmenen vuotta.

Kullakin laaksolla on oma neuvostonsa (jossa laaksojen vanhimmat ja/eli vaikutusvaltaisimmat suvut yleensä hyvin edustettuina), joka päättää paikallisista asioista ja hallitsijoihin turvaudutaan lähinnä kiistatilanteissa ja suuremmissa päätöksissä.  

3. Laki

Hallitsijaparilla on korkein tuomiovalta ja he voivat myös säätää lakeja. Lain laajuudesta riippuen sille tarvitaan kuitenkin joko kolmen, viiden tai kaikkien laaksojen neuvostojen hyväksyntä. Laaksot voivat laatia itselleen paikallisia lakeja, mutta hallitsijoilla on oikeus kumota ne.


4. Etniset piirteet

Kriekeille on tyypillistä hyvin vaaleat hiukset sekä hiuksia silmiinpistävästi tummemmat kulmakarvat. Silmät ovat vaaleat ja vinohkot, iho vaaleankullanrusehtavaa. Pituudeltaan kriekit ovat eteläisempiä ihmiskansoja jonkin verran lyhyempiä, mutta silti vantterarakenteisia.

5. Kansanluonne

Vieraita kohtaan varautuneita, omilleen uskollisia ja välittömiä. Taikauskoisia.

6. Maantieteellinen sijainti, luonnonolot ja populaatio

Kriekit elävät luoteisen mantereen luoteiskolkassa vanhassa vuoristossa. Suurin osa asutusta on keskittynyt yhdeksään suurimpaan laaksoon, mutta osa myös pienemmissä.

Etelän suunnalta kriekkien maille ja suoraa yhteen suurimmista laaksoista johtaa suuri Salpakidaksi kutsuttu kulkuväylä, jota kauppiaat ja muut matkalaiset käyttävät. Suurten joukkojen (esim. valloitusarmeija) liikkuminen muuta kautta olisi hyvin työlästä. Toinen suuri ja runsaasti käytetty sola on laaksoista vuorten länsipuolen metsiin johtava Härmäporras. Sen alkupää on korkealla vuoristossa, josta se välistä jyrkästikin laskeutuu käyden ennen loppuaan paikoin hyvinkin ohueksi. Varovaiselle kulkijalle reitti on kuitenkin nopein suuntaansa.        
                                                      
Muutoin laaksojen välillä ja vuoristosta pois kulkee useita pienempiä solia ja vuoristopolkuja, yleensä sitä vaikeakulkuisempia mitä syvemmälle vuoristoon edetään. Osa reiteistä on kuitenkin tehty käyttökelvottomiksi. (kts. 25. Sodankäynti)

Kesäisin keskilämpötila on +10 celsiusta ja talvisin –20.  Laaksoissa kasvaa havumetsää ja sen mukaista kasvillisuutta, mutta ylemmäs vuorenrinteillä mentäessä puusto katoaa vuoristokasvillisuudeksi. Pienimuotoinen viljely on mahdollista suurimmissa laaksoissa. Pelkkä viljely ei kata ravinnontarvetta, vaan metsästys ja keräily ovat tärkeitä elinkeinoja. Myös karjanhoitoa ja –paimennusta. Ankarien talvien ajaksi tavataan vahvoja nuorukaisia lähettää vuorten länsipuolisten kansojen pariin elättämään itsensä ja tuomaan ruokaa myös kotiin.

 Alueella on huomattavat malmivarat ja esimerkiksi kivihiilen louhiminen on mahdollista. Kallioperä on rauhallinen, eikä siellä esiinny tuliperäistä toimintaa.

7. Kieli

Kriekit puhuvat omaa kieltänsä, joka on etäistä sukua Jungureiden ja muiden vuorten länsipuolella elävien ihmiskansojen kielille, mutta ei muistuta lainkaan esim. eteläisempien ja itäisempien tasankolaispaimentolaisten kieliä. (Tämän takia kriekit arvelevat länsipuolisten heimojen olevan itselleen kaukaista sukua.)

Laaksojen välillä ei huomattavaa murre-eroa, mutta vokaalien ääntäminen vaihtelee. Samaa vokaalia voi vastata vaihtoehtoisesti joko takavokaali- tai etuvokaaliäänne ilman että sanan merkitys muuttuu. Samassa virkkeessä ei kuitenkaan voi ilmetä sekä taka- että etuvokaaleja.

Kriekkien sanasto ei tee suurta eroa puhuttaessa ihmisistä tai eläimistä. Esimerkiksi isää ja äitiä tarkoittavat sanat tarkoittavat myös eläimen vanhempia. Samoin lapsiin viitataan eläimen jälkeläistä tarkoittavalla sanalla. Erityisen kunnioittavana pidetään henkilön oman ns. voimaeläimen huomioimista puheessa valitsemalla esimerkiksi henkilön kädestä puhuttaessa sanan, joka tarkoittaa kyseisen eläimen vastaavaa raajaa. Samoin eläimellisyyttä voidaan ilmaista verbeillä, esimerkiksi huuhkajasuvun jäsen voi ”pyrähtää” paikasta toiseen taittaessaan nopeasti lyhyen matkaa jalkaisin.
 
Yksikön kolmannen persoonan pronomini on sama puhuttaessa niin naisista, miehistä kuin eläimistäkin sekä vaihtelevasti myös erityistä kunnioitusta herättävistä luonnonpaikoista ja –ilmiöistä. Esimerkiksi kyläläisille tärkeä palvotun luonnonhengen asuttama metsä on ehdottomasti persoona, koska ei ole mahdollista tehdä selvää eroa hengen ja sen asuinpaikan välillä.

Yksikön ja monikon lisäksi on vielä kolmas muoto, eräänlainen duaali, jolla viitataan paitsi henkilöön myös hänen voimaeläimeensä. Tavallisimmin käytetty on ensimmäisen persoonan duaali, jota ei kuitenkaan yleensä käytetä toisten kriekien kanssa keskusteltaessa vaan vaikkapa itsekseen ääneen pohdiskeltaessa tai hengille puhuttaessa ja etenkin magiaa käytettäessä. Sen tarkoituksena on huomioida omaa voimaeläintä: toivoa tältä kenties neuvoja ja johdatusta, lisävoimia tai vaikkapa henkistä tukea ja turvaa. Muut persoonamuodot ovat käytössä vain hyvin muodollisessa puheessa, mutta esimerkiksi vieraalle noidalle/noidasta puhuttaessa sen käyttö on lähes ehdoton kohteliaisuussääntö ja korvaa muiden kielien teitittelyn, jota kriekkikieli ei taasen sellaisenaan tunne.  

Verbeillä ei ole erikseen nykyistä ja mennyttä aikaa ilmaisevia muotoja (vrt. preesens, imperfekti jne.). Menneisyyteen sijoittuvista asioista puhuttaessa substantiivin eteen lisätään artikkeli, joka ilmaisee kyseisen asian olevan jo ”edesmennyt”. Artikkelin painotuserot viittaavat siihen, kuinka pitkä aika asiasta on jo ehtinyt kulua. Artikkelia käytetään esimerkiksi aina vainajista puhuttaessa, mikä saattaakin olla rakenteen alkuperäinen käyttötarkoitus.
Kriekeillä ei ole kielelleen kirjoitusmerkkejä tai –asua. ”Allekirjoituksina” käytetään sukujen omia kaiverruksia, ja kullekin hallitsijaparille muodostetaan oma.

8. Sosiaalinen järjestys

Päälaaksoja pienempien alueiden parhaat laidun- ja viljelysmaat ovat usein keskittyneitä alueelle ensimmäisenä asettuneen suvun omistukseen. Ylimääräisen maan he vuokraavat sukuun kuulumattomille kriekeille, jotka saavat käyttää maata kuin omaansa ja kerätä siitä toimeentulonsa, mutta joutuvat maksamaan vuokran sopimuksen mukaan joko työllä tai hyödykkeillä.

Magian käyttäjät ovat kriekkien parissa erittäin arvostettuja. Jokaisella kyläyhteisöllä on oma tietäjänsä, suurempaan taikuuteen kykeneviä harvemmassa.

Yhteiskunta on miesjohtoinen. Naisen paikka on kotona huolehtimassa kotitaloudesta ja jälkeläisistä. Poikkeuksena kuninkaaksi valitut naiset ja magian käyttäjät.

Ei orjuutta.

9. Arvot ja asenteet

Omiaan täytyy puolustaa ja luonnonhenkiä tulee kunnioittaa.

10. Tavat ja perinteet

Hallitsijaparin valinta ja vierailu Pyhätössä. (kts. 2. Hallinto)

Röykkiöhaudat, joilla myöhemmin elävät vierailevat tuomassa pieniä ruokalahjoja.

Kriekit uskovat jokaisella kriekillä olevan oma suojeluseläimensä. Lapsi perii sukunsa suojeluseläimen, jollei jokin merkittävä tapahtuma osoita hänen kuuluvan yhteen toisen eläimen kanssa.  Yleensä oikeita eläimiä, mutta myös sellaisia, joita ei kukaan ole koskaan itse nähnyt. Kenties aiemmin alueella eläneitä tai alkujaankin keksittyjä.

11. Ajan mittaus/kalenteri

Kriekien aikakäsitys alkaa ensimmäisestä kalliomaalauksesta, niin sanotusta lintunaisesta. Maalauksella on todellisuudessa ikää n. 900 vuotta, mutta kriekit eivät ole tästä tietoisia (ja vaikka olisivatkin, eivät he pysty hahmottamaan niin pitkää aikaa). Heidän perimätietonsa mukaan ensimmäinen maalaus sijoittuu maailman ja ajan alkuhämäriin, jolloin myös heidän kansansa luotiin asuttamaan vuoristolaaksojaan.

Kriekit eivät pidä kirjaa vuosiluvuista vaan laskevat, kuinka mones vuosi on meneillään minkäkin hallitsijaparin valtakautta. Aikaisemmin hallinneiden hallitsijaparien mukaan mennyttä aikaa pystytään suurpiirteisesti hahmottamaan, mutta täysin tarkkaa tietoa vuosien määrästä yhteisöillä on yleensä vain niin pitkältä ajalta, kuin niiden vanhin elossa oleva jäsen muistaa eläneensä. Kunnianhimoisimmat noidat ovat pyrkineet vainajien avulla saamaan tietoa myös paljon varhaisemmista ajoista, mutta kuoleman jälkeen aikakäsitys on usein niin hämärtynyt ja vanhimmat sielut kokonaan hajonneet, ettei kovinkaan tarkkaa tietoa ole tätä kautta saatavilla.

12. Historia

Kriekkien historia ei tunne aikaa ennen nykyiselle asuinseudulle asettumista. Tästä johtuen he uskovatkin eläneensä siellä aikojen alusta lähtien. Vanhimman luolamaalauksensa (kts. 11.) he uskovat olevan peräisin maailman ja kriekki-kansan syntymähetkestä.

Jotkin piirit arvelevat, että kansalla on ollut aiempaakin historiaa, jolloin he ovat asuneet jossain vuoristonsa ulkopuolella. (Mm. yhteydet länsinaapureihin.) Mahdollisesti jonkin mullistuksen seurauksena he kuitenkin olisivat joutuneet jättämään entiset asuinsijansa ja kansa olisi ajautunut vuoristoon asumaan. Tällaiset spekulaatiot kuitenkin vaiennetaan hyvin nopeasti. Poliittisen johdon mielestä usko nykyiseen asuinseutuun ikiaikaisena ja kriekeille luotuna alueena luo yhteishenkeä ja auttaa pitämään vaikeissa oloissa sinnittelevän kansan tyytyväisenä.  

Ilman kirjoitettua kieltä perimätieto ja historia kulkevat jälkipolville suullisina tarinoina, mutta myös kalliomaalauksina ja -kaiverruksina. Vuorilla on useita tarkoitukseen käytettyjä kallionseinämiä ja luolia. Yleisimmät tallennetut aiheet käsittelevät kansan tai kyläyhteisön kannalta merkittäviä asioita, kuten ankaria talvia, huonoja satovuosia, sotia ja merkittäviä uutisia ulkomaailmasta. Kaikkea tavallisesta poikkeavaa, mutta myös arkista.

13. Lukutaito ja oppineisuus

Kriekeilla ei ole kirjoitettua kieltä, eivätkä he osaa lukea muita kieliä. Poikkeuksena saattavat olla pidemmälle ja kauemman matkustelleet kauppiaat, hallitsijat tai palkkasoturit.

Tietotaito keskittyy arkielämän kannalta tärkeisiin asioihin ja esimerkiksi kaivostoimintaan.

Ei kouluja. Nuoret kriekit oppivat tarvittavat taidot vanhempien ja kokeneempiensa opastuksella työskennellessään.

Kriekit pitävät myös tarinankerronnasta ja sekä nuoret että vanhat kuuntelevat mielellään tarinoita historiasta, myyteistä, vieraista maista jne. Parhaita tarinankertojia arvostetaan suuresti, vaikka uskotaankin, että kaikkein parhaat kertojat elivät joskus entisaikoina. Myös arkiset uutiset, esim. poliittiset päätökset, muokataan samaan tarinamaiseen muotoon.

14. Tiede ja teknologia

Kriekeillä on laajat tiedot malmien ja metallien työstämisestä. Siihen ovat erityisesti erikoistuneet tietyt magiankäyttäjät, joita kutsutaan louhijoiksi ja takojiksi. (kts. 15. Magia) Työn perustana on valtava tietotaito ja osaaminen ja magiaa käytetäänkin tehokkaasti perinteisten työskentelytapojen tukena. (Ilman maagisia kykyjäänkin nämä taitajat tekisivät työnsä erinomaisesti.)  

Kriekit käyttävät kivihiiltä lämmitykseen ja kehittelevät myös aktiivisesti menetelmiä, joilla helpottaa työskentelyä kaivoksissa.

tallennettu

Tavallaan.
Hiistu
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2748
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Tampere/Vihti
« Vastaus #1 : 27.Syyskuu 2013, 11:21 »


15. Magia


Magian käyttäjät voidaan jakaa kolmeen ryhmään.

Yleisimpiä ovat jokaisessa vähänkään suuremmassa kylässä olevat tietäjät, jotka elävät normaalisti osana yhteisöä harjoittaen parantajan ammattia. Heiltä kysytään myös neuvoa kaikissa mahdollisesti henkimaailmaan liittyvissä asioissa ja heidän tehtävänään onkin pitää yhteisön ja henkimaailman välit kunnossa. Tietäjät johtavat tärkeimpiä riittejä suorittaen mm. hautajaisrituaalit. He ovat maagisilta kyvyiltään hyvin vaihtelevaa väkeä. Lähes jokainen saa ainakin jonkinlaisen yhteyden luonnonhenkiin ja vainajiin, mutta kaikki eivät edes kykene käyttämään näiden sieluenergiaan taikoihin. Magiansa onkin pääsääntöisesti lähtöisin heidän omasta sielustaan. Tietäjä valitsee itselleen oppipojan, jonka kouluttaa jatkamaan ammattiaan. Tietäjille tärkeintä on kuitenkin oman yhteisönsä luottamus. Joutuessaan yhteisönsä epäluottamuksen tai hyljeksinnän kohteeksi ei tietäjän auta muu kuin luovuttaa tehtävänsä jollekulle suuremmassa suosiossa olevalle magian käyttäjälle. Mikään ei periaatteessa estä naista tulemasta tietäjäksi, mutta hänen voi olla vaikea saada koko yhteisönsä tukea taaksensa, varsinkin jos alueelle ilmaantuu miespuolinen magiankäyttäjä.

Louhijat ja takojat ovat metallin käsittelyyn erikoistuneita magian käyttäjiä. Heillä on taipumusta magiaan, mutta heidän taitonsa pohjaavat suunnattomaan käytännön tietotaitoon malmien ja metallien ominaisuuksista ja työstöstä. He käyttävät sulavasti rinnan perinteisiä ja maagisia toimintatapoja ja heidän taitavan työnsä jälki herättää hämmästystä ja ihailua myös vieraiden kansojen parissa, jonne kriekit metalliesineitään kauppaavat. Tarkempaa tietoa toimintatavoistaan louhijat ja takojat kuitenkin varjelevat ammattisalaisuutena. He saattavat toimia vaikutusvaltaisten sukujen päämiesten palkollisina. Taitavimmilla Takojilla on mahdollisuus myös rikastua omillaan, mikäli vain saavat käyttöönsä kyllin raaka-ainetta, samoin louhijat voivat pyrkiä saamaan haltuunsa oman malmiesiintymän.

Takoja voi olla myös työhön erityislahjakkuutta osoittanut naispuolinen kriekki, vaikka miehet ovatkin huomattavasti yleisempiä. Saadakseen miehelle kuuluvan arvostuksen on naistakojan kuitenkin usein julkisesti pukeuduttava ja käyttäydyttävä kuin mies, eikä hänen ole sopivaa hankkia omaa perhettä. Poikkeuksena ovat todella taitavat ammattilaiset, joiden palvelukset ovat niin korvaamattomia, että jopa suuret sopimattomuudet annetaan anteeksi.

Harvinaisimpia ja voimakkaimpia magian käyttäjiä ovat noidat, jotka saavat magiansa paitsi omasta sieluenergiastaan myös esi-isiltä ja luonnonhengiltä. Näiden kanssa he asioivat vaipumalla eräänlaiseen transsiin.

Taipumus magian käyttöön kulkee usein perinnöllisenä, mutta ei ole keskittynyt mihinkään tiettyihin sukuihin. Tämä johtuu siitä, että noitien on kiellettyä perustaa perhettä, vaan hankkivat mahdolliset jälkeläisensä solmimatta parisuhdetta näiden äitiin. Noidilla on periaatteellinen oikeus viettää yönsä kenen hyvänsä aviossa elävän miehen tai naisen kanssa, jolla on jo vähintään yksi yli nelivuotias terve poikalapsi. Naisen kanssa vietetystä yöstä voi seurauksena olla lapsi. Noita itse ei osallistu millään tavoin lapsen kasvatukseen, vaan naisen ja hänen varsinaisen aviomiehensä on huolehdittava jälkeläisen hyvinvoinnista kuin oman lapsen ollessa kyseessä. Noidat itse eivät koskaan tunnusta lapsia omikseen, vaan lapset kuuluvat virallisesti äitinsä miehen sukuun ja ovat täysivaltaisia perillisiä. Noitalapset ovat yleisyydestään huolimatta usein vaiettu asia, eivätkä vanhemmatkaan heidän alkuperäänsä pahemmin mainosta.

Vaikka tämän ikivanhan tavan oikeutusta ei julkisesti koskaan kyseenalaistetakaan, suhtaudutaan aloilleen muun ihmisasutuksen keskuuteen asettuvaan noitaan aina pienellä varauksella. Epäluuloiset aviomiehet (ja –vaimot) ovatkin ääneen lausumattomana osasyynä siihen, miksi noidat suosivat kierteleväistä ja erakkomaista elämää.

Taipumus magian käyttöön uskotaan ilmenevän jo hyvin varhain tietynlaisena herkkyytenä luonnonilmiöiden ja –eliöiden suhteen, minkä uskotaan olevan merkkinä luonnonhenkien kanssa kommunikoimisesta. Lapsi saattaa myös nähdä enneunia tai edesmennyt esi-isä saattaa ottaa häneen unessa yhteyttä. Mikäli poikalapsi osoittaa taipumusta noituuteen ja etenkin jos vanhemmilla on syytä olettaa hänen olevan noidan jälkeläinen, lähetetään lapsi yli kymmentalviseksi vartuttuaan pyytämään opetusta lähistöllä liikkuvalta noidalta. Kriekit pitävät naisia soveltumattomana noidan äärimmäisen tärkeään työhön ja siksi tyttölapset eivät saa koulutusta. He voivat yrittää kouluttautua tietäjiksi tai louhijoiksi tai takojiksi. Liian suuret koulimattomat maagiset lahjat pyrkivät kuitenkin nousemaan tavalla tai toisella esille, minkä vuoksi yhteisö hyljeksii tällaisia arvaamattomia naisia ja heidät saatetaan jopa leimata mielenvikaisiksi.  

Lopullisesti noidaksi tuleminen edellyttää nuorukaisen tekemää matkaa, jonka aikana hän koettelee itseään niin ruumiillisesti kuin henkisestikin pyrkien saamaan paremman yhteyden henkimaailmaan. Lopulliset noidan kyvyt hän saa veririitissä, jossa hän altistaa itsensä punakulona tunnetulle sairaudelle päästäkseen sen kuumehoureiden kautta samalle henkiselle tasolle henkimaailman kanssa. Tämä tapahtuu sekoittamalla haavan kautta omaan verenkiertoonsa vierasta verta. Ihanteellinen veri olisi peräisin noidan oman voimaeläimen lajitoverista. Kaikkein arvostetuimpaa (ja harvinaisinta) on ilhamiselta tai haureleelta saatu veri. Periaatteessa kuitenkin veri kuin veri kelpaa, kunhan se on kyllin erilaista aiheuttaakseen taudin oireita. Mitä kovemman sairastamisen noita kokee, sitä suuremmiksi uskotaan hänen voimiensa kasvavan. Moni noita onkin kuollut tai jäänyt eliniäkseen puolikuntoiseksi käytettyään sairastuakseen liikaa liian vierasta verta. Mielenmaltti onkin hyvän noidan keskeisiä piirteitä alusta saakka.

Varsinaiseksi noidaksi katsotaan henkilö, jolla on kyky vaipua transsiin ja kommunikoida henkiolentojen ”taajuudella”. Noidan sielu ja tietoisuus voi osittain hetkeksi irtautua fyysisestä olomuodosta ja matkata vainajien parissa.

Noidilla on oma nimetty voimaeläin siinä missä muillakin kriekeillä. He kuitenkin vievät eläinajattelun pidemmälle uskoen kyseisen eläimen avustavan heitä magian käytössä. Tämän takia noidat pyrkivät perehtymään tarkasti taitavasti omaan eläinlajiinsa. Toimimalla, ajattelemalla ja tuntemalla transsiriitin aikana kuin eläin (eli olemalla kuin eläin) uskovat noidat saavansa yhteyden eläimensä omaan haltijaolentoon ja sitä kautta myös muihin luonnonhenkiin. Eläimestä kehittyy voimakkaille ja taitaville noidille tavallaan sivupersoona ja mielikuvitussielunkumppani, josta he ammentavat tarpeen tullen voimaa. Voimakkaille mutta vähemmän taitaville noidille saattaa kehittyä ärhäkkä jakautunut persoonallisuushäiriö.  

Voimakkaimmat noidat pystyvät magian ja ankaran henkisen keskittymisen avulla pitkän ajan kuluessa muokkaamaan pieniä osia ruumiistaan eläimellisiksi. Suurena voimannäytteenä ja noitien keskisenä statussymbolina pidetään esimerkiksi petomaisen koviksi ja pitkiksi kasvatettuja kynsiä, väriltään muuntuneita ja pimeänäöltään parantuneita silmiä, pystympiä korvia, tavallista laajemmalle levinnyttä karvoitusta… Eläinmäiset ulkoisetkin piirteet voivat myös pienissä olla tahattomana sivuvaikutuksena pitkällisestä voimakkaasta magiankäytöstä.

Muun muassa kerkeleiden pariin ovat levinneet myyttiset kertomukset eläimiksi muuttuvista ihmisistä. Kriekeillä itselläänkään ei ole asiasta varmaa tietoa, mutta mahtavimpien noitien huhutaan ainakin muinaisina aikoina pystyneen vaihtamaan sielunsa ja siten tietoisuutensa pysyvästi asumaan eläimen ruumiiseen.  Mikäli tällainen on ollut mahdollista, on se luonnollisesti erittäin vaativaa ja riskialtista. Varoittavina esimerkkeinä liikkuvat myös tarinat hulluiksi tulleista noidista ja heidän apurieläimistään, joiden sielut ovat siirrossa osittain kokonaan kadonneet tai pahoin sekoittuneet toisiinsa.

Esi-isien pariin päästäkseen noitien on tehtävä henkimatka aliseen (kts. 17. Mytologia). Matkallaan he uskovat kulkevansa vuorien juuria pitkin. Noitien magia on muutoinkin hyvin sitoutunutta kriekkien omaan asuinseutuun (koska siellä tiettykin ovat heille tutut luonnonhenget ja esi-isät). Taitavat noidat pystyvät silti toimimaan myös jonkin matkaa vuoristonsa ulkopuolella, koska uskovat vuorten juurten levittäytyvän kaikkialle maailmaan, vaikkakin olevan kauempana syvemmällä maassa ja siksi vaikeammin tavoitettavissa. Joskus vierailla mailla vierailleet noidat kertovat ymmärtäneensä aistivansa normaalisti jatkuvasti eräänlaista ”vuorten huminaa”, johon ovat muutoin niin tottuneita, että tulevat siitä tietoisiksi vasta huminan äkisti vaimennuttua vuoriston ulkopuolella.  

16. Uskonnot

Ei varsinaista järjestäytynyttä uskontoa. Kriekit noudattavat vahvasti perinteitä ja niitä, samoin kuin jokapäiväistä elämääkin, leimaa vahva taikauskoinen suhtautuminen erinäisiin (osaksi varmasti kuviteltuihinkin) luonnonhenkiolentoihin ja esi-isien vainajahenkiin sekä monet näiden henkien kanssa toimimiseen liittyvät tavat. Henkimaailmaa koskevissa pulmatilanteissa käännytään noitien puoleen, jotka ovat erikoistuneet pitämään yhteyttä erilaisiin henkiin.

Eri kansat ovat kriekkien mielestä polveutuneet eri eläinlajeista. Omana kantaemonaan he pitävät taivaalta laskeutunutta valkoista lintua (kts. 17. Mytologia ja 11. Ajan mittaus/kalenteri).

17. Mytologia

Kriekit uskovat polveutuvansa valkoisesta linnusta. Tarkempaa tietoa linnun lajista ei ole, joten kaikkia valkoisia lintuja pidetään pyhinä. Varmuuden vuoksi vähän muitakin lintuja. Ilhamisia pidetään kaukaisina sukulaisina, joihin kuitenkin uskotaan olevan enemmän sukulaisuutta kuin esim. tasankojen paimentolaiskansoihin (jotka kriekkien mielestä polveutuvat mm. hevosista) tai ruohopiruihin (joiden kantaemo on sammakko).

Kriekeillä on runsas tarinaperinne, jonka mukaan he ovat nimenneet myös tähtitaivaan kohteet ja ilmiöt. Jokaisen hallitsijaparin tunnuseläimen mukaan muodostetaan ja nimetään uusi tähtikuvio. Nämä kuviot ovat voimassa vain valtakauden ajan, vaikka joidenkin vanhojenkin kuvioiden ääriviivat kulkevat perimätietona.

Monet kriekkitarinat ovat saaneet aiheita vanhoista kalliomaalauksista ja kaiverruksista, joiden alkuperäinen sanoma on välistä kokonaankin unohtunut ja jotka itsekin ovat saattaneet kulua epäselviksi.

Maailmankuva: vuorten juuret ulottuvat aina aliseen maailmaan asti, jossa elävät vainajat. Samoin syvät vuoristojärvet tai kalliossa olevat halkeamat ovat oikeasti pohjattomia ja jatkuvatkin kunnes päätyvät aliseen. Vainajat matkaavat vuorten juuria pitkin ja samoin pyrkivät tekemään vainajien kanssa keskustelemaan mielivät noidat.

Kriekit uskovat, että heidän vuortensa juuret pitelevät koko asuttua maailmaa paikoillaan. Esim. pilvillä ja taivaankappaleilla ei ole juuria, ja siksi ne vaeltelevat ympäriinsä. Koska kriekit eivät ole itse nähneet omiaan suurempia vuoria (eivätkä usko siltä osin ulkomaalaisten kertomuksiin), ovat he päätelleet asuvansa maailman keskipisteessä.

19. Taiteet

Joidenkin soitinten rytmikkään äänen avulla kriekit osaavat saada aikaan kivi- ja lumivyöryjä.

Taitavia määrittämään äänen suunnan ja etäisyyden.

Laulaessaan elämistä tai esim. erilaisista tapahtumista pyrkivät omalla äänellään jäljittelemään alkuperäistä ääntä.

Historiallisten tapahtumien tallennus luolamaalauksiin. Myös noitien (transsissa) tekemiä kaarimaisia ja sahalaitaisia kuvioita, joiden arvellaan esittävän vuorten juuria. Nuoret noidat opiskelevat niistä kulkureittejä vainajien luokse aliseen.

20. Ruokakulttuuri

Ruuan ominaisuuksista arvostetaan eniten ravitsevuutta ja hyvää säilyvyyttä.
Eivät leivo leipää, vaan käyttävät viljakasvinsa eräänlaisen puuron keittämiseen. Puuroa säilötään muovaamalla siitä ohuita lätysköitä, jotka kuivataan. Juhlapäivinä lätysköiden päälle voidellaan hunajaa. (Naapurikansoilla on erinäisiä vitsejä kriekkien kylmästä ja kovasta puurosta…)

tallennettu

Tavallaan.
Hiistu
Velhoruhtinatar
*****


Poissa Poissa
Viestejä: 2748
Sukupuoli: nainen
Asuinpaikka: Tampere/Vihti
« Vastaus #2 : 27.Syyskuu 2013, 11:21 »

21. Vaatetus

Kriekit pukeutuvat paljon turkiksiin ja eläinten karvasta kehrätään villaa. Heinää käytetään kengissä ja muutenkin solmitaan vaatteisiin lämmikkeeksi. Naimattomat naiset ja miehet antavat hiustensa kasvaa pitkiksi ja leikkaavat sitten naimisiin mennessään siihen asti kasvattamansa hiukset punoakseen niistä koristuksia vaatteisiinsa.

22. Jokapäiväinen elämä

Sitä on.

23. Kansainvälinen asema ja kaupankäynti

Kriekeillä on tiivein yhteys läntisiin sukulaiskansoihinsa sekä eteläpuolisiin ystävällismielisiin paimentolaisheimoihin. He myös tukevat näitä taistelussa idästä lähestyviä vihamielisiä paimentolaisia vastaan, koska pelkäävät, että paimentolaiset olisivat seuraavaksi tunkeutumassa heidän mailleen. Kriekeille on myös tärkeää kulku etelään aina merelle asti, jotta pystyvät käymään kauppaa.

Kriekit myyvät metalliesineitään ja turkiksia. Metallia he eivät mieluusti myy raaka-aineiksi vaan pyrkivät toimittamaan vain valmiiksi työstettyjä esineitä. Ottavat vaihdossa erityisen mieluusti viljaa, joka kasvaa heidän omilla maillaan heikosti.

Kriekit pitävät yhteyttä muiden ihmisten lisäksi myös vuoriston länsipuolella tavattaviin ilhamisiin sekä mahdollisesti hyvin satunnaisesti kaukana vuoriston pohjoispuolella tavattaviin haureleihin. Kumpikin rotu on kriekkien keskuudessa suuresti arvostettu, koska heidän arvellaan olevan läheistä sukua luonnonhengille. Kriekit ovatkin saaneet myös näiltä vierailta kansoilta monia vaikutteita, jotka ovat sulautuneet yhteen kansan perinteisiin, uskomuksiin, tapoihin ja tarinoihin ja tekevät osaltaan kriekkien kulttuurista muiden ihmiskansojen näkökulmasta eriskummallisen.

24. Politiikka

Kriekkien hallitsijapari johtaa ulkopolitiikkaa, paikallistasolla laaksoneuvostot.

Kullekin hallitsijaparille suunnitellaan oma tunnuksensa, joka on kummankin suvun (tai oman) suojeluseläimen sekoitus. Voidaan käyttää myös vanhoja, mikäli aiemmin ollut samojen sukujen hallitsijat. Vierasmaalaisten keskuudessa lipuissa ja tunnuksissa esiintyvät usein varsin merkillisen ja hurjan näköiset olennot ovat kautta aikain herättäneet kummastusta ja pelkoa, milloin niiden on arveltu oikeasti asustavan vuorilla.

25. Sodankäynti

Kriekit eivät kiinnostuneita muiden alueiden valtaamisesta, koska uskovat asuvansa heille tarkoitetussa alkukodissa ja enemmän tai vähemmän maailman keskipisteessä. Omia alueitaan kriekit suojelevat mustasukkaisesti, sillä uskovat muiden kansojen olevan kateellisia ylivertaisesta kotiseudustaan ja mahdollisuuden tullen anastavan sen. Muiden kansojen on vaikea ymmärtää, miksi kukaan olisi kiinnostunut kriekkien syrjäisistä maista. Toisaalta kriekkien puolustushalu on synnyttänyt huhuja, että vuoristossa todella olisi kätkössä jotain tavoittelemisen arvoista. Ajoittain sinne suuntaakin uhkarohkeita rosvojoukkoja etsimään aarteita.   

 Ulkopuolisten liikkumista vuoristossa valvotaan tarkasti ja luvattoman syvälle kriekkien pariin päätyneet surmataan. Näihin päiviin saakka kriekit ovat luottaneet syrjäisen sijaintinsa suomaan turvaan, mutta ovat nyttemmin kasvavissa määrin huolestuneita madruparien leviämisestä ja harhaluuloisuus muukalaisia kohtaan on kasvanut. Joskus tätä pelkoa myös lietsotaan sisäpoliittisista syistä, jolloin kriekit käyvät hyvin vainoharhaisiksi vieraita kohtaan.

Jokaisella laaksolla velvollisuus kouluttaa ja ylläpitää omia sotureitaan, tarvittaessa kaikki asekuntoiset, sekä miehet että naiset, ovat varautuneet puolustamaan kotejaan. Solien vartioinnista on huolehdittu yhteisesti ja sotureita myös vaihdetaan säännöllisesti laaksojen kesken tietojen ja taitojen pitämiseksi ajan tasalla sekä keskinäisten kahakoiden vähentämiseksi.

Vuoristoon johtavia kulkureitit on tarkkaan tutkittu, osa linnoitettu, tukittu tai ansoitettu. Suurin kulkuväylä etelään, Salpakita, on linnoitettu. Ulkopuolisen tahon uhkaamina kriekit ovat valmistautuneet tarpeen tullen vetäytymään syvemmällä vuoristossa sijaitseviin laaksoihin. Suurimpien laaksojen menettämisen varalle ylempänä vuorilla on lukuisia tukikohtia kätkettynä mm. laajoihin osin louhittuihin ja osin luonnon muovaamiin luolastoihin. Vuorille kätketyt vilja- ja juuresvarastot takaavat selviytymisen yhdestä talvesta, vaikka laaksot jäisivät kesällä viljelemättä.

Kriekkien vahvuus on vuoriston läpikotainen tunteminen, eikä heitä ole helppo voittaa omassa maastossaan. He osaavat mm. hyödyntää musiikkia vuoristotaisteluissa. (kts. 19 Taiteet)

Ennen vieraiden kansojen kohtaamista kriekit tapaavat käsitellä aseensa ja muut varusteensa ohuella eräästä vuoristonsa luolissa kasvavasta sienestä valmistetulla tahnakerroksella. Tämän jälkeen varusteet hohtavat kelmeästi pimeässä, kunnes tahnakerros kuluu pois. Menetelmää on visusti varottu paljastamasta ulkopuolisille ja siksi hohtaminen aiheuttaakin helposti taikauskoista pelkoa, kuten tarkoitus luonnollisesti onkin.

Joskus samaisia sieniä käytetään myös piristeinä ennen taisteluja, mutta sienillä on etenkin pitkään käytettynä myös ikäviä sivuvaikutuksia ja niihin voi muodostua hankala riippuvuus sekä toleranssin kasvu. Piristävän vaikutuksen ehtymistä seuraa omituisia harha-aistimuksia, joten sieniä syöneet soturit on taistelun jälkeen turvallisinta sitoa kiinni selviämään. Yleisessä tiedossa on, että paljon sieniä käyttävät soturit saattavat taistelun ulkopuolella muutoinkin käyttäytyä arvaamattomasti ja saada väkivaltaisia sekavuuskohtauksia, minkä vuoksi sienien syöminen muutoin kuin taistelua varten on ankarasti kiellettyä ja osa kriekeistä kavahtaa sitä silloinkin. Sieniä syöneen tunnistaa hohtavasta kielestä, hampaiden hohtamista pidetään merkkinä vaarallisen suuresta annoksesta.

26. Muuta

Kalmokivet

Tavallisista luonnonhengistä poikkeavia, usein suurissa ja ympäristöstään eroavissa kivenlohkareissa asuvia henkiä on asuinpaikkansa mukaan alettu nimittää kalmokiviksi. Näille hyvinkin persoonallisina säilyneille hengille on luonteenomaista pahansuopuus, ilkeys, ahneus, kierous ja ankaruus.

Kalmokivet henkineen ovat perimätiedon mukaan olleet paikoillaan aikojen alusta lähtien. Sivistyneimmät ja asioihin perehtyneimmät magian käyttäjät ovatkin päätelleet niiden olevan peräisin ajalta ennen kriekkien saapumista vuoristoon. (Minkä vuoksi kalmokivet ovatkin erityisen ikävä aihe kriekkien poliittiselle johdolle, jotka tukevat ajattelua vuoristosta kriekeille luotuna alkuperäisenä alkukotina.)Teorian perusteella kalmokivet olisivat ennen kriekki-kansan saapumista alueelta syystä tai toisesta kadonneiden olentojen vanhoja hautapaikkoja, jonne vainajien henget olisivat jääneet kummittelemaan. Sielunsa normaalin kuolemanjälkeisen hajoamisen ne olisivat kiveen sitoutumisen lisäksi estäneet ruokkimalla itseään niitä palvelleiden kriekkien sielunpalasilla. Kalmokiven palvelijaksi päätyneeltä kriekiltä saadut sielunrippeet ovat usein olleet nekin negatiivisten tunteiden kuten ankaraa kiveä kohtaan tunnetun pelon ja vihan värittämiä, joten kalmokiven perusluonne on pysynyt pitkälti samana tai muuttunut jopa entistäkin synkemmäksi.

Kalmokivien aktiivisuus noudattaa tiettyä sykliä, jota kuitenkaan ei olla onnistuttua selittämään mitenkään. Esimerkiksi mikään näkyvä taivaankappale ei vaikuttaisi ohjailevan sitä. Noitien perimätiedon mukaan taivaalla olisikin entisaikaan saattanut olla yksi kuu enemmän…

 Yhteyttä aktiiviseen kiven henkeen saadaan nukkumalla kiven päällä ja tällä tavoin kalmokivien kanssa on mahdollista tehdä sopimuksia. Kriekki suorittaa kivelle kiven vaatimia kiitosriittejä ja uhrilahjoja ja vastapalvelukseksi saa elämäänsä toivomaansa menestystä ja vaurautta, josta pääsevät osallisiksi kantamalla mukanaan kalmokivestä irrottamaansa kivenpalaa. Mitä pidempään kalmokiven ja sen palvelijan suhde jatkuu, sitä suuremmaksi kiven vaikutusvalta kriekkiin kasvaa, ja sitä suuremmiksi kasvavat myös kiven vaatimat huomionosoitukset. Paitsi aineellisia uhrilahjoja, kuten arvoesineitä, haluavat kalmokivet myös muistoja. Ne voivat nimittäin osittain valita, millaisia sielunpalasia (ja sitä kautta muistoja) ottavat kriekki-palvelijaltaan. Ne voivat myös pyytää kreikkiä elämään mielessään uudelleen jonkin harvinaisen kamalan muiston, koska haluavat vain nautiskella kriekin jälleenkokemasta tuskasta. Myös uhrilahjansa kivet voivat valita siten, että sen antaminen on kriekistä mahdollisimman ikävää – vain koska pystyvät tekemään niin.

Asioidessaan kiven kanssa kriekki paitsi menettää osia omasta sielustaan ja muistoistaan ja joutuu kokemaan henkistä rääkkiä, saattaa häneen itseensä myös tarttua palasia kiven sielusta. Nämä ilmenevät pahoina ja omituisina ajatuksina ja tuntemuksina, jotka tuntuvat kriekistä itsestäänkin vierailta ja hyvin ahdistavilta. Lopulta palvelijan sielu saattaa olla niin ”kivetty” (eli samalla taajuudella kalmokiven kanssa), että hän valveilla ollessaankin pystyy aistimaan kiven läsnäolon matkojenkin päähän. Hänen sielunsa tavallaan resonoi kiven lähettämän värähtelyn kanssa ja tämän aistimuksen hänen mielensä tulkitsee ääneksi. Alussa ääni saattaa olla vain häiritsevänä taustaäänenä kuulokynnyksen rajalla. Mikäli kriekki alkaa kuulla käsittämätöntä läpitunkevan korkeaa kirkuvaa ääntä, eli kuulee ”kiven huutavan”, tietää hän lopun olevan lähellä. Tällaiset henkilöt tulevat usein pelosta ja henkisestä rasituksesta enemmän tai vähemmän sekopäisiksi ja lopulta joko tulevat yhteisönsä teloittamiksi tai surmaavat itse itsensä. Sielu saattaa myös paeta silkasta järkytyksestä uhrin kuullessa huudon. Yleinen sanonta onkin ”kuulla kivenkin kirkuvan”, jonkin lopullisen tuhon tai suuren katastrofin olevan lähellä. Harva kuitenkaan enää tietää sananlaskun alkuperää tai pitää sitä pelkkänä myyttinä – kunnes onnettomuus sattuu omalle kohdalle.

Monet vanhoista kalmokivistä on aikojen saatossa hävitetty, mutta syrjäseuduilta niitä saattaa vieläkin löytyä. Vaikka kivet tunnetaankin yleensä enää vanhoista tarinoista, ovat nuo tarinat sen verran hirveitä, että kivien kanssa missään tekemisissä oleminen on äärimmäisen kiellettyä. (Mikäli joku menestyy äkillisesti tai onni näyttää muutoin yllättäen erityissuosivan häntä, lähtevät kateelliset naapurit ja huolestuneet omaiset yhä nykyäänkin nopeasti hävittämään lähitienoon murikoita.) Uhkapeli saattaa toki onnistuakin, mikäli henkilöllä on kyllin tahdonvoimaa ja taitoa taistella kiven henkeä vastaan ja alistaa se omaan tahtoonsa. Tavallisesti näin ei kuitenkaan ole.
tallennettu

Tavallaan.
Sivuja: [1]   Siirry ylös
  Tulostusversio  
 
Siirry:  

Risingshadow

Powered by SMF 1.1.19 | SMF © 2006-2011, Simple Machines

Valid XHTML 1.0 Transitional