Kirjasto Alan Moore
huhti 23
keskiviikko

Risingshadow on Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto.
Tarjoamme mm. kattavan ja ajantasaisen spefikirjatietokannan, arvosteluja
uutuuskirjoista ja aktiivisen keskustelualueen!

Arvosanoja 314 kpl
5.0 36%
4.5 3%
4.0 38%
3.5 6%
3.0 11%
2.5 2%
2.0 4%
1.5 0%
1.0 1%
0.5 0%


Keskiarvo 4.13

Lisää suosikiksi

Alan Moore

Muokannut Thialfi 04.04.2012
Lisännyt FreakyMike 01.02.2009
 

Alan Moore (s. 1953) on brittiläinen sarjakuvakäsikirjoittaja, jonka tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat Vartijat, V niin kuin verikosto, Helvetistä ja Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Moore on kirjoittanut monien tunnettujen sarjakuvahahmojen seikkailuja, kuten Teräsmiehen ja Rämeen olennon.

Moore on monissa sarjakuvaharrastajien äänestyksissä nostettu parhaaksi elossa olevaksi sarjakuvakäsikirjoittajaksi. Monista Mooren teoksista on myös tehty elokuvaversiot, mutta hän on yleensä vetänyt nimensä pois niistä ja kieltäytynyt ottamasta vastaan rahaa tulevistakin elokuvaversioista.

Alan Moore syntyi Northamptonissa Englannissa työväenluokkaiseen perheeseen. Hän kasvoi köyhyydestä tunnetulla alueella mutta kertomansa mukaan rakasti asuinyhteisöään. Moore luki kaikkiruokaisesti viiden ikäisestä alkaen. Tällöin hän löysi myös sarjakuvat. Kouluaikanaan Moore kiinnostui hippiliikkeen ihanteista, mutta ajautui tätä kautta myös LSD:n käytön ja myynnin pariin. Moore erotettiin koulusta ja koulun rehtori varoitti muita kouluja hyväksymästä Moorea opiskelijaksi, koska katsoi tämän vaaralliseksi esimerkiksi. Moore teki eri alojen töitä, mutta katsoi kutsumuksensa olevan taiteen parissa. Hän alkoi käsikirjoittaa ja piirtää sarjakuvia ja keskittyi pian urallaan käsikirjoittamiseen.

Mooren varhaisia töitä oli Marvel-yhtiön hahmoon perustuva Kapteeni Britannia (1982–1984). Moore uudisti rankasti jo unohdetun supersankarihahmon. Mooren kyvyt huomattiin myös Yhdysvalloissa ja hän saavutti menestystä Rämeen olennon uudelleentulkinnalla (suomennokset kattavat vuodet 1983–1984). Sarjan suosion ansiosta yhdysvaltalaiset kustantamot ottivat palkkalistoilleen muitakin brittiläisiä käsikirjoittajia, kuten Neil Gaimanin.

V niin kuin verikoston (1982–85) kuvitti David Lloyd. Sarjakuva sijoittuu sodan jälkeiseen Britannian tulevaisuuteen, jossa valtaan on noussut fasistinen hallitus. Sitä vastaan taistelee Guy Fawkesiksi pukeutunut outo anarkisti nimeltä V. Sarjakuva heijastaa Mooren tuntemuksia 1980-luvun Britanniasta ja Margaret Thatcherin valtakaudesta. Sarjakuvan pohjalta tehtiin elokuva vuonna 2005.

Mooren parhaisiin luomuksiin 80-luvulta kuuluu tieteissarjakuva Halo Jones (1984–86).

Dave Gibbonsin kuvittama Vartijat (1986–87) oli ensimmäisiä sarjakuvaromaani-nimikkeellä markkinoituja supersankariteoksia. Sarjakuva voitti useita Kirby- ja Eisner-palkintoja ja on ainoa Hugo-palkinnon saanut sarjakuvaromaani. Vartijat on myös ainoa sarjakuva, joka on mukana Time-lehden ”100 parasta romaania vuodesta 1923 nykyaikaan” -luettelossa. Zack Snyderin ohjaama Vartijat-elokuva sai ensi-iltansa 2009.

DC Comics ja Alan Moore riitaantuivat sarjakuvan hahmojen ja maailman omistusoikeudesta. Moore päätti riidan takia lopettaa työskentelynsä DC Comicsille ja kaikille muillekin isoille kustantamoille.

Eddie Cambellin piirtämä sarjakuvaromaani Helvetistä (1991–96) kertoo yhden version Viiltäjä-Jackin tarinasta. Helvetistä pohjaa salaliittoteoriaan, johon Moore on kiistänyt uskovansa. Hän kuitenkin katsoi sen tarjoavan hyvän lähtökohdan tarinalle. Helvetistä on pikkutarkka kuvaus viktoriaanisesta Lontoosta. Moore kuvaa Moore kuvaa murhat seurauksiksi poliittisesti ja taloudellisesti epätasa-arvoisista rakenteista.

Kevin O'Neilin kuvittama Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga (1999–2009) sijoittuu 1800-luvun lopun viktoriaaniseen Englantiin, sen höyrypunk-vaihtoehtohistoriaan. Liigan muodostavat joukko vanhasta seikkailukirjallisuudesta kirjallisuudesta tuttuja hahmoja: Allan Quatermain, Kapteeni Nemo, Näkymätön mies, tohtori Henry Jekyll ja herra Hyde sekä Draculan Wilhelmina Murray. 

Vuonna 2007 Moore esiintyi televisiosarjassa Simpsonit, jonka ihailijoihin hän kuuluu. Hänen kuvataan uudelleentulkinneen supersankari Radioaktiivisen miehen ”heroiiniriippuvaiseksi jazzkriitikoksi joka ei ole radioaktiivinen.”

Moore on kasvissyöjä ja poliittiselta suuntaukseltaan anarkisti. Hänet tunnetaan myös uuspakanana ja seremoniallisen taikuuden harjoittajana. Ensimmäisestä avioliitostaan hänellä on kaksi tytärtä. Vuonna 2007 Moore avioitui taiteilija Melinda Gebbien kanssa. Moore asuu kotikaupungissaan Northamptonissa rivitalossa okkultisten kirjojen, äänilevyjen, videoiden, taikaesineiden ja sarjakuva-figuriinien keskellä.

Suomennetut teokset

Kapteeni Britannia (1982–84)
Rämeen olento (1982–86)
V niin kuin verikosto (1982–89)
Halo Jones (1984–86)
DC-sankarit (1985–88)
Vartijat (1986–87)
Hiljainen kuolema (1991)
Helvetistä (1991–96)
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga (1999–2000)
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 2 (2002–2003)
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 3–5 (2009–)

Linkkejä

Alan Moore. Wikipedia.
Kari Salminen: Kapteeni Britannia. Turun sanomat 12.3.2009.
Petri Hannini: Kapteeni Britannia. Keskisuomalainen 5.5.2009.
Jarkko Sikiö: Kapteeni Britannia. Kvaak.fi 9.6.2009.
Jarkko Sikiö: Rämeen olento. Kvaak.fi 16.3.2010.
Jokke Saharinen: Rämeen olento. Savon sanomat 23.4.2010.
Janne Suominen: Rämeen olento. Lumo 17.3.2010.
Toni Jerrman: Rämeen olento. Tähtivaeltaja 2/2010.
Jokke Saharinen: Rämeen olento: Toinen kirja. Keskisuomalainen 19.12.2010.
Juha Veltti: Rämeen olento: Toinen kirja. Kvaak.fi 4.11.2011.
Jussi Ahlroth: DC-sankarit. Helsingin sanomat 16.6.2007.
Sippo Mentunen: Vartijat. Kvaak.fi 16.11.2006.
Jussi Ahlroth: Vartijat. Helsingin sanomat 10.12.2006.
Kari Salminen: Vartijat. Turun sanomat 12.3.2009.
Vesa Kataisto: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga. Kvaak.fi 10.9.2003.
Jarkko Sikiö: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910. Kvaak.fi 27.2.2010.
Aki Jörgensen: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910. Kvaak.fi 6.4.2010.
Otto Sinisalo: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910. Lumo 26.2.2010.
Sami Nyyssölä: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910. Lapin kansa 30.3.2010.
Jari Tamminen: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910. Voima 7/2010.
Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1969. Kirjavinkit 10.10.2011.
Jokke Saharinen: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1969. Keskisuomalainen 27.11.2011.

Tekstilähde: Wikipedia. Kuva: Wikimedia Commons.

listaus / tarkat 
 Alan Moore kirjoja (yhteensä 20 kpl)
1989  Batman: Tappava pila (Batman)
sarjakuva
1991  Halo Jones 1
science fiction, sarjakuva
1992  Hiljainen kuolema
sarjakuva
1993  Halo Jones 2
science fiction, sarjakuva
1993  Halo Jones 3
science fiction, sarjakuva
1997  Helvetistä 1–5
sarjakuva
2003  Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #1)
science fiction, vaihtoehtohistoria, sarjakuva
2004  Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga 2 (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #2)
science fiction, vaihtoehtohistoria, sarjakuva
2005  V niin kuin verikosto
science fiction, sarjakuva
2006  Vartijat
science fiction, sarjakuva
2007  DC-sankarit: Tekijänä Alan Moore (DC:n sarjakuvat)
science fiction, sarjakuva
2009  Kapteeni Britannia (Marvelin sarjakuvat)
science fiction, sarjakuva
2010  Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910 (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #4)
science fiction, vaihtoehtohistoria, sarjakuva
2010  Rämeen olento (Rämeen olento, #1)
science fiction, kauhu, sarjakuva
2010  Rämeen olento: Toinen kirja (Rämeen olento, #2)
science fiction, kauhu, sarjakuva
2011  Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1969 (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #5)
science fiction, vaihtoehtohistoria, sarjakuva
2012  Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 2009 (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #6)
science fiction, sarjakuva
2012  Rämeen olento 3 (Rämeen olento, #3)
science fiction, kauhu, sarjakuva
2013  Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: Musta kansio (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #3)
science fiction, vaihtoehtohistoria, sarjakuva
2014  Nemo: Jääsydän (Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga, #7)
science fiction, sarjakuva
Kirjasto Alan Moore