Stephen King

Stephen King

Stephen King (Yhdysvallat, s. 1947) on tuottelias ja suosittu kauhukirjailija. Kingin monissa teoksissa on havaittavissa selvä sanoma: joskus kohteena on perheväkivalta, joskus vanhusten huono kohtelu, joskus yleinen suvaitsemattomuus ja heikompien sortaminen.

Kingin perhe asui eri paikkakunnilla, kunnes he muuttivat pysyvästi Mainen Durhamiin. Koululainen Stephen luki innokkaasti EC Comicsin kauhusarjakuvia ja alkoi kirjoittaa itse tarinoita. Stephen valmistui lukiosta vuonna 1966 ja opiskeli englantia Mainen yliopistossa, mistä valmistui vuonna 1970. Vuonna 1971 hän avioitui Tabitha Sprucen kanssa. King työskenteli englanninopettajana ja hankki lisätuloja kirjoittamalla lehtinovelleja.

Kingin ensimmäinen romaani Carrie ilmestyi vuonna 1974 ja oli menestys. Pian tämän jälkeen King perheineen muutti Boulderiin Coloradoon, jossa hän kirjoitti paikkakunnalle sijoittuvan romaanin Hohto. Teos julkaistiin 1977 ja sen myötä hän vakiinnutti asemansa kauhukirjallisuuden huipulla. Perhe palasi pian takaisin Maineen 1975, missä hän kirjoitti romaanin Tukikohta, joka ilmestyi 1978. Sen jälkeen perhe muutti vielä Englantiin, mutta palasi pian takaisin Maineen, jossa King alkoi opettaa luovaa kirjoittamista Mainen yliopistossa. Siitä lähtien perhe on asunut Mainessa. 

Keskustelu: Stephen King (228 viestiä)

Kuva: Virginia Sherwood
Sarjat kirjailijalta Stephen King
Skeleton Crew (2 kirjaa)
Kauhujen kirja (8 kirjaa)
Talismaani (2 kirjaa)
Hohto (2 kirjaa)

Teoksia kirjailijalta Stephen King
Tulisilmä 7.18   74
Christine – tappaja-auto 6.54   100
Hohto (Hohto #1) 8.24   169
Uinu, uinu, lemmikkini 7.96   208
Cujo 6.84   76
Carrie 6.78   204
Se 8.28   117
Piina 7.54   122
Yön äänet 8.06   48
Kosketus 7.34   47
Painajainen 7.82   118
Tukikohta 8.34   107
Ihmissuden vuosi 6.30   65
Kolkuttajat 7.28   76
Kauhujen kirja (Kauhujen kirja #1) 7.00   17
Sydänyö 7.52   40
Pimeä puoli 6.92   60
Talismaani (Talismaani #1) 8.00   70
Ennen aamunkoittoa (Skeleton Crew #2) 7.64   48
Jälkeen keskiyön (Skeleton Crew #1) 7.64   51
Tarpeellista tavaraa 7.66   60
Kauhun vuodenajat 2 7.06   53
Richard Bachman -kirjat 1: Raivo & Pitkä marssi 8.02   37
Revolverimies (Musta torni #1) 7.40   250
Kauhun vuodenajat 7.44   57
Lohikäärmeen silmät 7.32   75
Doloreksen tunnustus 6.92   59
Kolme korttia pakasta (Musta torni #2) 8.10   190
Joutomaa (Musta torni #3) 8.10   161
Julma leikki 7.28   71
Uneton yö 7.56   51
Richard Bachman -kirjat: Vimma & Juokse tai kuole 7.40   25
Naisen raivo 7.20   52
Maissilapset 7.00   15
Epätoivon kaupunki 7.12   56
Kuoleman käytävä 1: Kaksi pientä tyttöä (Kuoleman käytävä #1) 7.96   22
Kuoleman käytävä 2: Hiiri käytävällä (Kuoleman käytävä #2) 7.52   17
Kuoleman käytävä 3: Coffeyn kädet (Kuoleman käytävä #3) 7.66   15
Kuoleman käytävä 4: Delacroixin kurja loppu (Kuoleman käytävä #4) 7.64   14
Kuoleman käytävä 5: Öinen matka (Kuoleman käytävä #5) 7.82   16
Kuoleman käytävä 6: Coffeyn viimeinen taival (Kuoleman käytävä #6) 7.78   14
Kalpea aavistus 7.24   71
Musta torni I–III 8.56   38
Velho (Musta torni #4) 7.98   143
Eksyneiden jumala 6.40   91
Yksinäinen sormi: Painajaisia ja unikuvia 1 (Painajaisia ja unikuvia #1) 7.42   49
Pedon sydän 6.92   41
Kirjoittamisesta: Muistelmia leipätyöstä 8.40   65
Anteeksi, oikea numero: Painajaisia ja unikuvia 2 (Painajaisia ja unikuvia #2) 7.24   38
Kuoleman käytävä 8.18   58
Unensieppaaja 6.70   82
Pimeyden talo (Talismaani #2) 7.94   39
Maantievirus matkalla pohjoiseen: 14 kolkkoa tarinaa 7.04   66
Buick 8 6.82   49
Callan sudet (Musta torni #5) 7.80   128
Susannan laulu (Musta torni #6) 7.90   114
Musta torni (Musta torni #7) 8.66   110
Kuulolla 7.60   83
Musta torni: Revolverimiehen alku (Musta torni (sarjakuvaversio) #1) 7.28   39
Liseyn tarina 6.64   41
Musta torni: Pitkä kotimatka (Musta torni (sarjakuvaversio) #2) 6.66   30
Tapahtumapaikkana Duma Key 7.90   52
Auringonlaskun jälkeen 6.56   40
Kuvun alla 7.54   111
Amerikan vampyyri (Amerikan vampyyri #1) 7.10   10
Pimeä yö, tähdetön taivas 7.28   37
22.11.63 8.08   60
Tuulen avain 7.50   51
Tohtori Uni (Hohto #2) 7.44   48
Herääminen 6.62   36
Tervetuloa Joylandiin 6.56   40
Mersumies (Mersumies-trilogia #1) 7.48   37
Etsivä löytää (Mersumies-trilogia #2) 7.42   31
Viimeinen vartio (Mersumies-trilogia #3) 7.16   24
Ruususen uni 6.26   24
Ulkopuolinen 7.00   33
Laitos 7.72   33
Keveys 6.54   22
Mitä enemmän verta 7.46   15
Billy Summers 7.46   20
Myöhemmin 6.58   14
Satumaa 7.28   21
Gwendy 6.50   6
Holly 8.00   4

Romaanit ja novellikokoelmat (73 kpl)

2023 | kauhu

2023 | kauhu, kokoelma

2023 | fantasia, seikkailu

2022 | kauhu, rikoskirjallisuus

2020 | kauhu, novellikokoelma

2019 | scifi, kauhu, jännitys

2018 | kauhu

2018 | kauhu

2015 | kauhu, mysteeri

2015 | kauhu
(Hohto #2 / 2)
2014 | kauhu
(Musta torni)
2013 | fantasia > satufantasia, kauhu > satufantasia

2013 | scifi, vaihtoehtohistoria, jännitys

2012 | kauhu, novellikokoelma

2011 | scifi > dystopia, jännitys > dystopia

2010 | kauhu, novellikokoelma

2009 | kauhu, jännitys

2008 | kauhu

2007 | kauhu
(Musta torni #7 / 7)
2006 | fantasia > synkkä fantasia
(Musta torni #6 / 7)
2006 | fantasia > synkkä fantasia
(Musta torni #5 / 7)
2005 | fantasia > synkkä fantasia

2004 | kauhu

2003 | kauhu, novellikokoelma
(Talismaani #2 / 2)
2002 | fantasia, jännitys

2001 | scifi, kauhu
(Painajaisia ja unikuvia #2 / 2)
2000 | kauhu, novellikokoelma
(Kuoleman käytävä)
2000 | kauhu

2000 | kauhu, novellikokoelma, jännitys
(Painajaisia ja unikuvia #1 / 2)
1999 | kauhu, novellikokoelma

1999 | fantasia, kauhu
(Musta torni #4 / 7)
1998 | fantasia > synkkä fantasia

1998 | fantasia, kauhu
(Musta torni)
1998 | fantasia > synkkä fantasia, kokoelma > synkkä fantasia
(Kuoleman käytävä #6 / 6)
1997 | kauhu
(Kuoleman käytävä #5 / 6)
1997 | kauhu
(Kuoleman käytävä #4 / 6)
1997 | kauhu
(Kuoleman käytävä #3 / 6)
1997 | kauhu
(Kuoleman käytävä #2 / 6)
1997 | kauhu
(Kuoleman käytävä #1 / 6)
1997 | kauhu

1996 | kauhu

1995 | kauhu
(Minipokkari-sarja)
1995 | kauhu

1994 | fantasia, kauhu
(Richard Bachman -kirjat)
1994 | scifi, kokoelma, jännitys
(Musta torni #3 / 7)
1993 | fantasia > synkkä fantasia
(Musta torni #2 / 7)
1993 | fantasia > synkkä fantasia

1993 | fantasia > korkea fantasia

1993 | psykologinen kauhu, jännitys
(Musta torni #1 / 7)
1992 | fantasia > synkkä fantasia

1992 | kauhu, novellikokoelma

1992 | kauhu, novellikokoelma
(Richard Bachman -kirjat)
1992 | scifi, kokoelma, jännitys

1992 | fantasia, kauhu
(Skeleton Crew #2 / 2)
1991 | kauhu, novellikokoelma
(Talismaani #1 / 2)
1991 | fantasia, jännitys
(Skeleton Crew #1 / 2)
1991 | kauhu, novellikokoelma

1991 | kauhu, novellikokoelma

1991 | fantasia, kauhu

1990 | kauhu

1990 | kauhu

1990 | kauhu

1990 | kauhu

1989 | psykologinen kauhu, jännitys

1989 | fantasia, jännitys

1989 | kauhu, novellikokoelma

1988 | kauhu

1987 | kauhu

1987 | kauhu

1986 | kauhu
(Hohto #1 / 2)
1985 | kauhu

1984 | kauhu

1982 | kauhu

Sarjakuvat ja antologiat (4 kpl)
(Amerikan vampyyri #1 / 2)
2011 | kauhu, sarjakuva
(Musta torni (sarjakuvaversio) #2 / 2)
2008 | fantasia, sarjakuva
(Musta torni (sarjakuvaversio) #1 / 2)
2008 | fantasia, sarjakuva, romantiikka
(Kauhujen kirja #1 / 8)
1991 | kauhu, antologia

Muut ei spefi-kirjat (7 kpl)

2021 | jännitys

2020 | jännitys
(Mersumies-trilogia #3 / 3)
2017 | jännitys
(Mersumies-trilogia #2 / 3)
2016 | jännitys
(Mersumies-trilogia #1 / 3)
2016 | jännitys

2000 | tietokirja > kirjoittaminen

1993 | jännitys